Poliisin ja tiedotusvälineiden ulkomaalaisviestintä kaipaa hieman hiomista

Luin Helsingin Sanomien uutisen, joka on päivätty 12.4.2010.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että "ulkomaalaistaustaiset varasryhmät ilmestyvät katukuvaan näinä päivinä." Uutisessa on haastateltu Rikosylikonstaapeli Erkki Lainetta Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Helsingin Sanomat kertoo:

"Poliisi kehottaa valppauteen etenkin pankkiautomaateilla asioitaessa. Valppauteen on Laineen mukaan syytä, mikäli automaattien läheisyydessä seisoskelee epäilyttävän oloisia ihmisiä."

Kun olen pankkiautomaatilla, toimin aina valppaasti, mutta etenkin yöaikaan, jolloin lähistöllä pyörii jos jonkinlaista suharia. Vaikka olenkin toiminut tutkijana, minulle ei yleensä jää aikaa selvittää, mikä on lähellä pyörivän ördääjän syntymämaa, äidinkieli tai kansalaisuus. Olennaista on se, miten toimija käyttäytyy. Jos hän tulee erityisen lähelle tölpöttämään, käsken hänen suksia kuuseen, oli hän sitten minkä näköinen, kokoinen tai ääninen tahansa.

Tiedän, että tietty ulkonäkö tai vieraan kielen puhuminen voi ilmentää ihmisen "ulkomaalaistaustaisuutta", mutta rikollisuutta ne eivät ilmennä kun vain paranoidisen skitsofrenian hankkineiden henkilöiden tai Teemu Lahtisen äänestäjien mielestä.

Kuka tahansa kohtuullisella ällillä varustettu ymmärtää, että ilmaisun "ulkomaalaistaustaiset varasryhmät ilmestyvät katukuvaan näinä päivinä" informaatioarvo ennaltaehkäisymielessä on täysin sama kuin ilmaisun "varasryhmät ilmestyvät katukuvaan näinä päivinä".

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 Suomen väestöstä ulkomailla syntyneitä oli 233 183, vieraskielisiä 207 037 ja ulkomaan kansalaisia 155 705.

Koko ryhmän leimaaminen summan mutikassa kertoo siitä, että poliisiviranomaisten ja tiedotusvälineiden tulisi - näin diplomaattisesti sanottuna - "kehittää viestintäosaamistaan".

Poliisiammattikorkeakoululta on ilmaantunut muutama hyvä kirja, joiden toivoisi päätyvän niin poliisien kuin toimittajienkin lukulistalle.

Arno Tanner & Laura Koivisto-Khazaal: Maahanmuutto- ja ulkomaalaisviranomaiset mediassa : näkyvyys, viestinnän laatu ja osallistuminen keskusteluun. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 1, tutkimuksia 2/2009

Arno Tanner (toim.): Poliisi ja maahanmuuttajat - Kohti kotoutumista edistävää vuorovaikutusta. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja67/2008

Laura Peutere: Rasistisia piirteitä sisältävät rikosepäilyt rikosprosessissa - Tapaustutkimus Helsingistä 2006 73/2008 (web- julkaisu tässä)

Aiheesta on myös kirjoitettu Journalismikritiikin vuosikirjassa 2010 , kirjassa "En ole rasisti, mutta...- maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä" (Vastapaino 2009) sekä myös Pentti Raittilan toimittamassa teoksessa "Etnisyys ja Rasismi Journalismissa" (Suomen Journalistiliitto 2002)

Jutta Urpilainen ei tunne Suomen lakia

Katsoin eilen A-talk-ohjelmaa, jossa Jutta Urpilainen toisteli maanisesti täysin sisällötöntä "maassamaantavalla, maassamaantavalla, maassamaantavalla"- mantraansa, ja viittasi tällä Suomen lakien noudattamiseen.

Omasta mielestäni yksi tärkeimmistä Suomen laeista on perustuslaki, jossa säädetään esimerkiksi siitä, että eduskunta säätää lait parlamentaarisessa prosessissa. Demokratiaan kuuluu se, että voimassa olevia lakeja muutetaan ja kumotaan ja uusia säädetään - tämä on eduskunnan ydintyötä. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa maahanmuuttajaväestö osallistuu prosesseihin, joissa laeista keskustellaan. Pelkkä passiivinen lain kohteena oleminen on alistumista "suvereenin", kuninkaan valtaan.

Oletus siitä, että suomalaiset muodostaisivat jonkin homogeenisen arvoyhteisön, jonka arvot olisivat havaittavissa Suomen laeista on ongelmallinen. Veikkaan, että kovin moni vihreä saattaa olla esimerkiksi hedelmöityshoitoasioista eri mieltä kuin Päivi Räsänen. Se, että sosialidemokraattinen puolue hallituksessa ollessaan poisti varallisuusveron eikä parantanut millään tavoin opiskelijan asemaa, kuvastaa toki sitä että puolue omaksui kokoomuslaisen "vastakkainasettelujen aika on ohi" - linjan ennen kuin Kokoomus slogania ehti edes keksiä. SDP on täysin Kokoomuksen talutusnuorassa, eikä sillä ole mitään linjaa juuri mistään asiasta.

Sosialidemokraattisen puolueen linjattomuudesta ja perseääliöydestä ei kuitenkaan voi johtaa ajatusta siitä, ettei linjaeroja niin tulopolitiikasta, ympäristöpolitiikasta, työelämän pelisäännöistä, kuntien tehtävistä kuin elintarviketurvallisuudesta olisi aidosti olemassa.

Yksi linjaero koskee sitä, millaisina toimijoina maahanmuuttajaväestö tulisi nähdä. Sosialidemokraattinen puolue näkee maahanmuuttajat ilmeisesti vain ja ainoastaan potentiaalisina rikollisina, koska puolueen ainut maahanmuuttajapoliittinen linjaus oli se, että maahanmuuttajien tulee noudattaa Suomen lakia. Lähes kaikki muut puolueet näkevät maahanmuuttajien yhteiskunnallisen aseman pohdinnassaan muitakin elementtejä. Lakien rikkominen heijastaa yleensä sitä yhteiskunnallista ja sosioekonomista asemaa, missä ihminen - riippumatta ulkonäöstään tai oleskelustatuksestaan- on.

Lisäksi Urpilaista näyttäisi pelottavan se, että maahanmuuttajat osallistuessaan yhteiskunnan toimintaan voisivat päästä parlamenttiin, säätämään siis Suomen lakeja, "maan tapoja". Sen, joka pelkää esimerkiksi vähemmistöuskonnon jäsenten toimivan yhtenä könttänä jossain asiassa, kannattaa lukea kirjoitukseni "islam elää valistusaikaa".

Kuvaavaa on se, että Jutta Urpilainen ei itse tunne Suomen lakia. A-Talkissa hän jokelsi siitä, että "miksi pitää tänne pitää tuoda työperäisiä maahanmuuttajia kun on omiakin työttömiä".

Ilmeisesti Urpilainen ei tiedä, että työperäisen oleskeluluvan saamista varten tarvitaan työ- ja elinkeinotoimiston lausunto. Työntekijän oleskelulupaa myönnettäessä otetaan huomioon työmarkkinoilla olevan työvoiman saatavuus ja pyritään varmistamaan, ettei työmarkkinoilla jo olevien työllistyminen esty. Näin on sekä nykylaissa että käsittelyn alla olevassa Hallituksen esityksessä:

"Jatkossa Suomessa jo olevan työvoiman kilpailukyky varmistettaisiin työehtojen noudattamisen tehokkaalla ennakko- ja jälkivalvonnalla. Uudistuksen yhteydessä työehtojen ennakkovalvontaa tehostettaisiin kaikkien työntekijän oleskelulupien osalta. Ennakkovalvonta tehostuisi, koska ennakkovalvonta laajentuu ehdotuksen mukaan koskemaan kaikkia Maahanmuuttoviraston myöntämiä työntekijän oleskelulupia. Ensimmäisen oleskeluluvan ja jatkoluvan myöntävä vastuuviranomainen olisi päävastuussa ennakkovalvonnasta.

Valvonnan piiriin kuuluisi toimeentuloedellytysten arviointi, työehdot, työnantajan edellytysten toimia työnantajana arviointi sekä sen varmistaminen, että työntekijän oleskelulupa myönnetään vain edellytykset täyttävälle henkilölle, jos työssä vaaditaan erityistä pätevyyttä tai hyväksyttyä terveydentilaa. Ennakkovalvonnan laajentuessa koskemaan kaikkia Maahanmuuttoviraston myöntämiä työntekijän oleskelulupia ja valvonnan tehokkaaksi toteuttamiseksi on tärkeää, että lupamenettelyyn liittyvää työehtojen ja työnantajan edellytysten ennakkovalvontaa tähän asti TE-toimistojen työlupayksiköissä tehneen henkilöstön osaaminen siirtyy uuteen päätöksenteko-organisaatioon."

Tehokas työehtojen ja palkkauksen ennakko- ja jälkivalvonta on turvattava sen jälkeen kun vastuu lupien myöntämisessä siirtyy kokonaan Maahanmuuttovirastolle. Maassa maan tavalla- hokeminen ei liity millään tavoin työolojen valvontaan, vaan työtä tekeviin kohdistuvana herjailuna se kertoo pelkästään asiantuntemattomuudesta ja poliittisen mielikuvituksen puutteesta.

Se, että työväen perinteestä ponnistavan puolueen puheenjohtaja ei tunne Suomen työlainsäädäntöä, kuvastaa puolueen tilaa aika paljon.

Ehkä demareiden kannattaisi näin ollen lukea työ- ja elinkeinoministeriön esite siitä, mitä pelisääntöjä työntekoon Suomessa tällä hetkellä liittyy.

Maapallolla maapallon tavalla

Itsenäiset valtiot ovat sidoksissa kansainvälisiin sopimuksiin jo synnystään lähtien. Mikäli maan itsenäistymistä ei tunnusteta ulkomailla, itsenäisyysjulistusten merkitys jää symboliselle ja sosiaaliselle tasolle. Tiedän ihmisen, joka on perustanut – muistaakseni jonnekin Kolin lähistölle – Pöllövaaran Autonomisen Tasavallan lippuineen ja mottoineen, mutta toistaiseksi tätä valtiota ei ole tunnustettu sen kummemmin Suomessa kuin ulkomaillakaan.

Usein itsenäisyyden tunnustaminen johtaa pidemmällä aikavälillä diplomaattisuhteiden solmimiseen, jotka paitsi parantavat ulkomailla vaikeuksiin joutuneen oikeussuojaa, myös helpottavat kauppasuhteiden solmimista. Kauppasuhteet kehittävät vientiä ja tuontia, jotka taas ovat perusedellytys sille, että ihmisillä on varaa elää maassaan säällisellä tavalla. Ei ole olemassa –eikä ole koskaan ollut- itsenäistä valtiota, joka ei samalla olisi sidoksissa globaaliin järjestelmään.

On toki selvää, että Yhdysvallat ei vapise jos Trinidad&Tobago toteaa että peli ei vetele. Tämä ei kuitenkaan poista juuri sitä tosiseikkaa, että kansainvälisesti sopimalla ja liittoutumalla pienet maat tulevat paremmin kuulluksi kuin yksinään.

***

Historian saatossa Suomen valtio on solminut koko joukon kansainvälisiä sopimuksia – niin kahdenvälisiä kuin monenvälisiäkin. Kaikkiin sopimuksiin liittymisestä ovat päättäneet Suomen kansalaisten vaaleilla vastuulliseen asemaan valitsemat päättäjät. Internet on mahdollistanut sen, että kaikki valtiosopimukset ovat kenen tahansa luettavissa muutamalla klikkauksella ulkoasiainministeriön sivuilta.

Lista kahdenvälisistä sopimuksista

Lista monenvälisistä sopimuksista

Valtiosopimukset Finlexissä

***

Vuonna 26.4.1935 allekirjoitettu, 14.11.1935 ratifioitu ja 14.5.1936 voimaan tullut

”juustonäytteiden ottomenetelmien ja juustojen analysin yhdenmukaistamisesta tehty yleissopimus” sanoo artiklassa 2 näin:

”Näytteiden otto on suoritettava ottaen huomioon juuston laadun, sen koon ja aineen kiinteyden. Näytteiden on edustettava niin tarkkaan kuin mahdollista jokaista syötäväksi kelpaavaa juuston osaa ja ne on otettava tämän sopimuksen A-liitteen määräysten mukaisesti.”

A-liite ilmaisee muun muassa seuraavia seikkoja:
” Juustonäytteiden otossa on seuraavat ohjeet huomioonotettava:
a) Pienten juustojen näytteenotossa on yleensä sektorin leikkaaminen sopivampaa kuin kairaus. Jos juuston ikä on yli yhden kuukauden on kairaus toimitettava.
Jos näyte otetaan kairalla on sen koko valittava juuston suuruuden mukaan.
1. Kaira pistetään juuston lattean pinnan läpi, 10-20 senttiä sen reunasta, vinosti keskustaan päin, esim. kun seuraavista juustolajeista otetaan näytteitä: Grana, Gorgonzola, Emmental, Gruyère, Ovari (5 kg), Fontina y. m.
2. Kairaus suoritetaan juuston keskustan läpi sen toisesta puolesta vastakkaiseen pintaan asti, esim. jos näytteitä otetaan Edamjuustosta (paino 2 kg ja yli), Provolone, Caciocavallo j. n. e.
3. Kaira suunnataan vaakasuorasti pystysuoran syrjäpinnan keskikohdan läpi juuston keskipaikkaan asti, esim. seuraavien juustolajien näytteenotossa: Gouda (paino 2 kg tai yli), Pecorino romain, Tilsit y. m.
4. Jos juusto myydään rasiassa tai muussa pakkauksessa, kuten esim. Caillebotte, Brynza y. m., otetaan näyte kairaamalla vinosti alaspäin läpi päällyksen koko sisällön.”

Koska tieto, tiede, käsitykset, valtiot ja ihmiset muuttuvat, myös sopimukset muuttuvat, vanhenevat ja uusia tehdään. En tiedä, millaiset sopimukset juustonäytteiden ottamisesta ovat tällä hetkellä tärkeimpiä. Itsestään selvää kuitenkin on, että monet Suomea sitovat ja lainsäädäntöä muovaavat sopimukset menivät mikrotason asioihin jo kauan ennen EU:hun tai edes YK:hon liittymistä – mikä ei ole välttämättä ollenkaan paha asia.

***

Viime aikoina monet ovat puhuneet rasismista. Mikäli rasismikysymystä ajattelee Suomen laissa vaikuttavaksi tulleiden rasismimääritelmien näkökulmasta, yksi tärkeimmistä kansainvälisistä sopimuksista on ”kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus”(International Convention on the Elimination of All Forms of Racial Discrimination=ICERD), jonka Suomi allekirjoitti 16.6.1970 ja ratifioi 14.7.1970.

Vaikka sopimusta voidaan kritisoida monista näkökulmista, se tarjoaa hyvät lähtökohdat tarkastella sitä, mitä rasismi tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita.

Sopimuksen ensimmäisessä artiklassa nähdään seuraavanlaiset määritelmät ja rajaukset:

” 1. Tässä yleissopimuksessa tarkoittaa käsite "rotusyrjintä" kaikkea rotuun, ihonväriin syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.

2. Tämä yleissopimus ei koske sitä erottelua, poissulkemista, rajoittamista tai etuoikeuksien myöntämistä, jota tämän yleissopimuksen sopimusvaltio harjoittaa kansalaisten ja ei-kansalaisten välillä.

3. Minkään tässä yleissopimuksessa ei ole tulkittava vaikuttavan sopimusvaltioiden kansallisuutta, kansalaisuutta tai kansalaistamista koskevaan lainsäädäntöön edellyttäen, että tällaiset säännökset eivät aiheuta syrjintää mitään erityistä kansallisuutta kohtaan.

4. Rotusyrjinnäksi ei ole katsottava erityisiä toimenpiteitä, joiden ainoana tarkoituksena on taata riittävä edistys tietyille rodullisille tai etnisille ryhmille tahi yksilöille, jotka tarvitsevat välttämättömänä pidettävää suojelua sen varmistamiseksi, että nämä ryhmät tai yksilöt voivat yhtäläisesti nauttia ja käyttää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Edellytyksenä on kuitenkin, että tällaiset toimet eivät johda erilaisten oikeuksien voimassa pitämiseen eri roturyhmille ja että niitä ei jatketa sen jälkeen, kun tavoite, jonka vuoksi niihin ryhdyttiin, on saavutettu. ”

Vaikka ensimmäisen artiklan kohta 3 selventää kohtaa 2, herättää kohta 2 silti monilla kysymysmerkkejä ja väärinymmärryksiä. Tästä syystä kohtaa on selvennetty suosituksella n:o 30, joka korostaa valtiottomien ihmisten aseman huomioonottoa.

Globaalissakin maailmassa siis nähdään, että kansalaisuudettomuus asettaa monet haavoittuvaan ja oikeudettomaan asemaan. Tämä näkyy selvästi niissä maissa, esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa, joissa on historiallisia kansalaisuudettomien yhteisöjä.

Siksi kansalaisuudettomuudesta ei puhuta vain ICERD- sopimuksen suosituksen 30 yhteydessä, vaan myös ”Yleissopimuksessa kansalaisuudettomuuden vähentämisestä”, jonka Suomi on omalta osaltaan saattanut asetuksella voimaan 5.11.2008.

ICERD – sopimuksessa on kiintoisaa se, että ihmisen uskonnollista vakaumusta – oli tämä sitten islam, ateismi, kristinusko tai Usko Suureen Bobiin – ei mainita sopimuksessa lainkaan. Suomea kuitenkin sitoo Euroopan ihmisoikeussopimus. Se kieltää syrjinnän uskonnon ja elämänkatsomuksen perusteella. Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikla 14 ilmaisee seuraavan seikan:

”Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.”

***

Valtioilla on siis oikeus säädellä maahantuloa ja maasta poistumista ilman, että tämä säätely olisi itsessään rasismia tai syrjintää. Valtiot saavat liikkumisen kontrolloinnissaan asettaa sekä oman maan kansalaiset että alueelliset kansalaiset (esimerkiksi EU-kansalaiset ja ETA-kansalaiset) eri asemaan kuin muut, vaikkapa viisumivapausjärjestelmin. Tämä ei ole vielä minkään kansallisen, uskonnollisen tai etnisen ryhmän syrjintää sen koommin juridisessa kuin missään muussakaan mielessä. Olennaista on se, että kansalaisiksi nähtyjen ryhmään kohdistuvassa kontrollissa ei käytetä mitään uskontoon, ihonväriin, nenänpään asentoon tai etnisyyteen liittyvää nokkimisjärjestystä (esimerkiksi Romanian EU-kansalaisten ja Ranskan EU-kansalaisten välillä).

Sama koskee ei-kansalaisia. Valtio syyllistyisi rasismiin ja syrjintään, jos se asettaisi jonkin tietyn etnisen, uskonnollisen tai kansallisen ryhmän selkeästi eriarvoiseen asemaan maahantulon kontrollin politiikassaan. Vaikkapa Etelä-Afrikan, Israelin, Yhdysvaltain tai Somalian kansalaisuuden tai kansalaisuudettomuuden asettaminen kategoriseksi oleskeluluvan saamisen esteeksi olisi rasismia. Pilkuntarkka ihminen saattaisi sanoa, että uskontokunnan, vaikkapa islamin tai ateismin, asettaminen oleskeluluvan saannin esteeksi ei ole rasismia, vaan yhtälailla tuomittavaa syrjintää uskonnon tai elämänkatsomuksen perusteella.

***

Rasismia ja syrjintää ei siis ole juridisesti ollenkaan vaikea määritellä. Hankalampia ovat käytännön arjen tilanteet, joissa ihmiset kokevat tulleensa syrjityiksi, sivuutetuiksi ja joissa heidän huoliaan ja mielipiteitään ei oteta vakavasti.

Käytin taannoin pro gradu – työssäni havaintokokemuksiini pohjautuen sanaa ”rasistijokeri”. Tarkoitin sillä joillain läksykerhon pojilla havaitsemaani käyttäytymistä, jossa näennäiseen rasismiin vedoten pyrittiin väistämään oma vastuu hankalista ja noloista tilanteista, joihin oli jouduttu. Tällaisia saattoivat olla esimerkiksi sellaiset tilanteet, jossa poika oli tehnyt jotain perusteinimäisen typerää ja josta sai kuulla ohjaajalta mielestäni asiallista palautetta. Usein poika joko syytti palautetta antaneita ihmisiä suoraan rasisteiksi, tai vaihtoehtoisesti heittäytyi marttyyriksi ”joo mää oon paha maahanmuuttaja, päätetään sitten niin” – tyylisellä puhunnalla.

Mielestäni toiminta oli hyvin identtistä sen käyttäytymisen kanssa mitä itsekin harrastin yläasteikäisenä. Hankaliin tilanteisiin löytyi aina syylliseksi joko ”systeemi” tai sitten vaihtoehtoisesti olin ”paska ihminen”.

Rasistijokeri on ilmiönä mielestäni olemassa, mutta se pitäisi tulkita yhtenä sosiaalisen toiminnan tapana, keittiöpsykologin termein ”defenssinä”, jolla yritetään päästä ulos tilanteesta, joka tuntuu kalvavan nololta ja hieman hävettävältä.

Sitä ei pitäisi missään nimessä nähdä jonain todisteena siitä, että maahanmuuttajat eivät ”oikeasti” kohtaa rasismia. Päin vastoin, arkipäivän rasismikokemukset ja vastoinkäymiset suomalaisessa yhteiskunnassa voivat vaikuttaa siihen, että väärinymmärrykset ja pettymykset tulkitaan rasismikehikossa.

Tulkitsin joskus nuorempana sosiaalisen toiminnan epäonnistumisiani huuli-ienhalkiollani, ajattelin näet että tytöt eivät tykkää epäsymmetrisestä naamasta. Voi olla, että useissakin tilanteissa liioittelin huuli-ienhalkion merkitystä, vedin siis (itselleni) esiin ”huuli-ienhalkiokortin”. Ehkä pelkkä perusverbaliikan ja kitaransoiton taitojen harjoittaminen olisi ollut tykkäämistavoitteen kannalta toimivampaa kuin oman ulkonäön voivotteleminen. Taitojenkehittelyyn siirtyminen huuli-ienhalkio/rasismikehyksestä ei kuitenkaan käy hetkessä, jos on vuosia saanut kuulla olevansa ristiturpa, vinonaama, kampela, rautaturpa, huuli-Heikki ja niin edelleen. Samat problematiikat koskenevat monia ihmisiä, jotka ovat muulla tavoin poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi joutuneet kohtaamaan, eh, negatiivista erityiskohtelua.

***

Itse en edes kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa, toisin kuin useat maahanmuuttajat. Kyse ei ole yksittäistapauksista.

Taannoisen maahanmuuttajien elinolotutkimuksen mukaan väkivaltaa tai sen uhkaa oli kokenut koko Suomen väestöstä 11%, mutta somalialaisista 44%. Toiseksi eniten väkivallan tai sen uhkaa olivat kokeneet virolaiset, joiden luku oli 18%.

Venäläisillä väkivaltatilanteisiin joutuminen keskittyi nuoriin 20–34- vuotiaisiin, kun taas muilla ulkomaalaisryhmillä kokemukset jakautuivat tasaisemmin eri ikäryhmien kesken. Somalialaisiin kohdistuneet väkivaltatapaukset tapahtuivat lähes aina muualla kuin yksityisasunnossa.

Somalialaiset eivät myöskään yleensä tunteneet väkivallan tekijää entuudestaan ja arvelivat väkivallan johtuneen heidän maahanmuuttajataustastaan. Venäläisistä ja virolaisista taas joka viides kertoi viimeisen väkivaltatapauksen sattuneen yksityisasunnossa
ja lisäksi 25–30 % kertoi tunteneensa tekijän hyvin. Venäläisistä (33 %) ja virolaisista (42 %) paljon harvempi kuin somalialaisista (91 %) uskoi väkivallan johtuneen maahanmuuttajataustasta.

Näin suuret erot eri ryhmien välillä – varsinkin kun on kyse suoranaisesta väkivallasta ja sillä uhkailusta, mikä on vain jäävuoren huippu kaikesta toiminnasta, eivät ole selitettävissä millään "rasistikortilla" tai innokkaalla ilmoittamisella.

Väkivallan kokemista on tutkittu myös kansainvälisellä vertailulla. Taannoisessa Euroopan Unionin Perusoikeusviraston ”European Union Minorities and discrimination survey” – tutkimuksessa ilmaistaan tällainen seikka:

“The highest incidence rates for assault or threat was found for Somali respondents in Finland
– where 74 incidents of assault or threat for every 100 interviewees were recorded.

This very high rate reflects the fact that many Somalis in Finland were victims of assault or threat on several occasions within a 12 month period.

Other high incidence rates for victims of assault and threat were: 44 for every 100 North African interviewees in Italy, 42 for every 100 Roma interviewees in the Czech Republic, 40 for every 100 Roma interviewees in Poland, 40 for every 100 Somali interviewees in Denmark, 33 for every 100 Roma interviewees in Greece, and 29 for every 100 Roma interviewees in Hungary.”

Jos olisin poliitikko, keskustelisin edellä mainitusta tutkimuksesta enemmän.

Koska Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rasistisiin rikoksiin syylliseksi
epäillyistä 89 prosenttia oli suomalaisia vuonna 2007 (89 % vuonna 2006), voidaan epäillä että moni syntysuomalainen ei toimi maassaan "maan tavalla", jos "maan tapa" määritellään lakien noudattamiseksi. Toivottavasti syyllisiksi osoittautuneet muuttavat tapojaan.

Väkivalta tai sillä uhkailu on paitsi kiellettyä, myös äärimmäisen naurettavaa toimintaa, vaikka se oikeutettaisiin millä tahansa.

Arvostelin kirjan

Olen kirjoittanut kirja-arvostelun teoksesta

Tanner, Arno; Koivisto-Khazaal, Laura: Maahanmuutto – ja ulkomaalaisviranomaiset mediassa. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 38/2009, Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 1. Tutkimuksia 2/2009, 2009. 238 sivua.

Kirja-arvostelu on luettavissa osoitteesta

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/

Kuwaitin naiset eivät jääneet keittiöön

Lähetin seuraavan mielipidekirjoituksen HS:n yleisönosastoon. Sitä ei kuitenkaan julkaistu.

Tekstissä oikaistaan toimittaja Tommi Niemisen jutussa ollut asiavirhe, ja lisäksi kyseenalaistetaan se (valitettavan yleinen) käsitys siitä, että reformistisuuden aste muslimimaissa jakaantuisi sukupuolen mukaan. Kuwaitin parlamenttiin valitut naiset ovat toki reformistisia, mutta niin ovat jotkut miehetkin. Silloin kun nainen on äänestänyt (naiset saivat Kuwaitissa äänioikeuden 2005) sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavaa miesparlamentaarikkoa (näitä ovat olleet vuoden 2005 jälkeen esimerkiksi Mohammed Al-Abduljader sekä Ali Al-Rashed), hän ei ole "jäänyt keittiöön", vaan käyttänyt äänioikeuttaan omaa yhteiskunnallista asemaansa kohentavalla tavalla. Maailmanhistoriasta ja tästäkin päivästä löytyy runsas määrä konservatiivisia naisehdokkaita, jotka nimenomaan haluavat naisten olevan keittiössä.

Ihmisiä ja ehdokkaita tulisi arvottaa heidän agendansa eikä sukupuolensa, ikänsä tai muun sellaisen ominaisuuden perusteella, johon ihminen ei voi itse vaikuttaa.

***

Toimittaja Tommi Niemisen (HS 21.3.2010) mukaan Kuwaitin ”sinisiä kylttejä heiluttaneet” naiset ”jäivät keittiöön”, koska eivät oikopäätä äänioikeuden saatuaan olleet maan johdossa.

On muistettava, että ”sinisiä kylttejä heiluttaneet naiset” vaativat naisille äänioikeutta, eivät automaattista naisedustusta parlamenttiin.

Jälkimmäisen vaatiminen olisi ollut absurdia äänioikeustavoitteen kanssa, joka tähtää siihen, että kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisessa asemassa äänestäjinä ja ehdokkaina.

Keväällä 2009 Kuwaitin parlamenttiin valittiin neljä naista, ei kolmea kuten Nieminen väittää. Massouma Mubarak on entinen ministeri. Aseel Al-Awadhi ja Salwa Al-Jassar ovat olleet professoreja Kuwait Universityssa, edellinen filosofian, jälkimmäinen koulutuksen alalla. Rola Dashti on Kuwait Economic Societyn puheenjohtaja ja entinen Kuwaitin kansallisen pankin pääekonomisti.

Heitä saattoivat äänestää monet miehet, kuten miesehdokkaita saattoivat äänestää monet naiset. Tämä on jokseenkin normaalia maissa, joissa ihmisillä on aito omantunnonvapaus ja äänioikeus. Äänestyskäyttäytymisestä ei voi päätellä ihmisen sijaintia huushollissa.

Kuwaitin naisparlamentaarikot ovat pukeutuneet tiettävästi oman tahtonsa mukaisella tavalla koko tähänastisen parlamenttiuransa ajan, Al-Awadhi ja Dashti ilman huivia, Al-Jassar ja Mubarak huivin kanssa.

Ihmissalakuljettajan edunvalvoja eduskuntaan – valitse Wille Rydman

Kiintiöpakolaiset ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet Geneven pakolaissopimuksen 1§ mukaisen pakolaisstatuksen YK:n pakolaisvaltuutetulta UNHCR:ltä jo ennen Suomeen saapumistaan. Toisin sanoen UNHCR on todennut ja todistanut tiettyjen ihmisten tarvitsevan kansainvälistä suojelua. Eduskunnan päättämä Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on tällä hetkellä 750 ihmistä, josta noin 10-15% on varattu hätätapauksia varten.

Suomeen otettavat pakolaiset eli kansainvälistä suojelua todistetusti tarvitsevat ihmiset valitaan kiintiöön siten, että suomalaiset viranomaiset käyvät YK:n ylläpitämillä pakolaisleireillä haastattelemassa kiintiöön valittavat ihmiset. Suomi voi näin ollen käyttää omia erityiskriteerejään kiintiöpakolaisten valinnassa.

Valinnassa pyritään erityisesti ottamaan huomioon lasten ja apua kipeimmin tarvitsevien etu ja säilyttämään perhekokonaisuudet. Toissijaisena kriteerinä pidetään ”kotoutumisen edellytyksiä”, eli mahdollisuuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että avoimesti naisten oikeuksien toteutumista vastustava henkilö pääsee pienemmällä todennäköisyydellä Suomeen kuin kotoutumishaluinen.

Silloin kun maahanmuuttoasiat olivat vielä kahdessa eri ministeriössä ja Maahanmuuttoviraston nimi oli Ulkomaalaisvirasto, Ulkomaalaisviraston edustajat keskittyvät haastatteluissa ensisijaisesti pakolaistaustan ja uudelleensijoituksen tarpeen selvittämiseen ja työministeriön edustajat haastateltavan edellytyksiin kotoutua Suomeen. Uskon, että uudelleensijoituksen tarvetta selvittää nykyisin Maahanmuuttovirasto ja kotoutumisen edellytyksiä sisäasiainministeriön maahanmuutto-osasto, mutta mukana on toki muitakin kuten SUPO. Asiaa selvittää joka tapauksessa kokonaisvaltainen suomalainen virkamiesdelegaatio.

Kun kansainvälisen suojelun tarve on selvitetty näin ollen jo ennen Suomeen tuloa, Suomeen tultuaan kiintiöön valitulla pakolaisella on heti pysyväisluonteinen oleskelulupa, joka oikeuttaa kotikuntalain mukaiseen kotikuntaan ja myös työntekoon Suomessa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli ihminen saa kuntapaikan, hän voi heti Suomeen tultuaan aloittaa täysipainoisen kotoutumisprosessin niin työmarkkinoihin, kansalaisyhteiskuntaan, suomalaiseen arkeen, asuinalueisiin kuin muihinkin elon realiteetteihin. Tämä nopeuttaa paitsi työllistymistä, myös kirjoitettujen ja kirjoittamattomien sääntöjen, ns. ”maan tapojen” oppimista, mitä niillä ikinä sitten tarkoitetaankaan.

(riippunee paljon myös kantasuomalaisista, millaisia ”maan tapoja” haluamme ihmisten ylipäänsä oppivan ja mitkä ovat ns. ”haitallisia perinteitä”, tässä terveiset sille kemistille joka tuuttasi ns.”Röppelströmit” maahanmuuttajatuttavani asuintalon edustalle)

Turvapaikanhakuprosessi, mikä kiintiöpakolaisilta jää siis kokonaan välistä pois, kestää keskimäärin 323 päivää , ja tuon ajan turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskuksessa ihminen kotoutuu lähinnä vastaanottokeskukseen ja sen sosiaaliseen piiriin, ja vaarana on laitostuminen. Toisin kuin kiintiöpakolaisten kohdalla – joiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarve on jo selvitetty sekä UNHCR:N että suomalaisviranomaisten toimesta ulkomailla – turvapaikanhakijoiden kohdalla Maahanmuuttovirasto selvittää, täyttävätkö hakijat Maahanmuuttoviraston tulkinnan mukaiset kansainvälisen suojelun kriteerit.

Tämä ei ole ilmaista, varsinkaan prosessien pitkittyessä hallinto-oikeuksissa, mahdollisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vuonna 2009 noin 32% turvapaikkahakemuksista johti myönteiseen päätökseen, mikä on vähemmän kuin aikaisemmin – kielteisen päätöksen saaneet käännytetään, kun mahdolliset valitusprosessit on käyty läpi. Tämäkään ei ole ilmaista.

Kiintiöpakolaiskäytäntö on Suomen ulkomaalaislain ja Geneven pakolaissopimuksen velvoitteiden täyttämisessä yksiselitteisesti kustannustehokas ja turvapaikkaprosessia oikeudenmukaisempi ratkaisu.

***

Ennen kaikkea kiintiöpakolaiskäytäntö on myös keskeinen keino pyrittäessä siihen, että kukaan ulkopuolinen taho ei hyödy taloudellisesti ihmisen hädänalaisesta asemasta.

Kiintiöpakolaiseksi valittu ihminen ei ole lähtömaassaan riippuvainen kaikenkarvaisista kauppiaista, jotka myyvät väärennettyjä matkustusasiakirjoja, ”neuvoja” rajaviranomaisten kanssa asioimiseen, kyytejä rekkojen tavaratiloissa, ”hyväpalkkaista tarjoilijan työtä” (eli prostituoituna olemista) tai patikkapaketteja erämaiden halki. Matkustusasiakirjat valmistelee Suomen edustusto ja matkustaminen toteutuu virallisia ja turvallisia reittejä.

Kokoomuslaisille tuttuja markkinataloustermejä käyttäen: kun on kysyntää, syntyy tarjontaa. Kiintiöpakolaiskäytäntö vähentää väärennettyjen matkustusasiakirjojen sekä informaalien reittien ja kulkuvälineiden kysyntää. Se on yksi ihmiskaupan torjunnan väline, joka toimii sitä paremmin, mitä enemmän kiintiöpakolaiskäytäntöä käytetään kansainvälisesti. Nykyisin kiintiöpakolaisia ottavia maita on enemmän kuin Migrin sivuilla mainitut 15.

Mikäli kiintiöpakolaiskäytäntö poistettaisiin tai pakolaiskiintiötä pienennettäisiin, tämä vain heikentäisi niiden asemaa, joilla on jo entuudestaan muita heikommat mahdollisuudet lähteä seikkailemaan pitkin vaarallisia mantuja ja meriä. Asiaa kuvastaa se, että Suomen turvapaikanhakijoista suurin osa on miehiä: tammi-kesäkuussa vuonna 2009 turvapaikanhakijoista 22 % oli naisia, vuonna 2008 25%. Suurimmat naisten osuudet hakijoista osuivat niihin maihin, jotka ovat maantieteellisesti verrattain lähellä Suomea: Bulgariaan (52%) ja Venäjään (44%).

Kiintiöpakolaiskäytäntö takaa sen, että myös ne, joille ei omissa yhteisöissään yleensä suoda mahdollisuutta matkustaa tai jotka eivät halua matkustaa koska pelkäävät reittien, kulkuvälineiden tai ”auttajien” vaarallisuutta, pääsevät matkustamaan. Kun suomalaiset viranomaiset ovat valitsemassa UNHCR:n pakolaisstatuksen saaneita ihmisiä Suomeen, he ottavat huomioon myös sukupuolijakauman.

***

Kiintiöpakolaiskäytäntö on siis monella tapaa hyvä käytäntö, koska:

1. Se nopeuttaa kotoutumista, koska a) lähtömaata lähellä riippumattoman toimijatahon kuten UNHCR:n toimesta tehty suojelun tarpeen arviointi vähentää turvapaikanhakubyrokratiaa Suomen päässä b) oleskelulupa ja kuntapaikka jo Suomeen saapuessa orientoi ihmisen kunnolla omaksumaan uudessa asuinmaassa tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita c) mikäli viranomaisdelegaatio saa valikoitua kokonaisia perheitä, pakolaisen ei tarvitse Suomessa käyttää aikaa ja energiaa työläiden perheenyhdistämishakemusten tekemisiin
2. Se on kustannustehokas ja ”suomalaiselle veronmaksajalle” edullisempi käytäntö, koska turvapaikanhakuvaihe ja vastaanottokeskuksessa asumisen vaihe (mikäli kuntapaikkoja on tarjolla, näin ei aina ole) Suomessa jää kiintiöpakolaisilta kokonaan pois, ja kiintiöpakolaisilla on alusta asti työnteko-oikeus
3. Se on ihmiskauppaa sekä lähtö- ja kauttakulkumaiden harmaata taloutta vähentävä käytäntö, koska pakolaisen ei tarvitse turvautua informaalien kulkureittien, välineiden ja väärennettyjen matkustusasiakirjojen tarjoajiin
4. Se on sukupuolten välistä eriarvoisuutta vähentävä käytäntö, koska sukupuoliroolitottumuksiin liittyvät seikat, sosioekonomiset seikat, matkallelähtijän fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin ja lähtömaan valtasuhteisiin liittyvät seikat eivät pääse vaikuttamaan siihen, keitä suomalaisista viranomaisista koostuva delegaatio kiintiöön valitsee

***

Näin ollen toivoisi, että esitettäisiin konkreettisia syitä siihen, miksi pakolaiskiintiöistä tulisi luopua. Mitä perusteita on tähän mennessä esitetty?

Wille Rydman esittää viiltävän analyysin: ”Kiintiöiden kautta voimme korkeintaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa. Sillä ei ratkaista minkään sorttisia ongelmia" ja ” saadaanko me tällä tavalla pelastettua kolmansia maailmoja? Ehkä joitakin yksittäistapauksia, mutta iso kuva jää hoitamatta.”

Asia on vain valitettavasti juuri toisin päin. Kiintiöistä luopumalla ja samanaikaisella rajavalvontatekniikan lisäämisellä voimme korkeintaan ostaa itsellemme vääränlaista turvallisuudentunnetta, koska ihmiset lähtevät liikkeelle kriisialueilta joka tapauksessa ja päätyvät maiden, myös Suomen rajoille.

On täysin realistista ajatella, että jos afganistanilainen suojelun tarpeessa oleva ihminen jää valitsematta Suomen kiintiöön, hän voi pakottavan tarpeen iskiessä lähteä ihmissalakuljettajien matkaan, velkaantua salakuljettajille ja näin vahvistaa heidän harmaita markkinoitaan, päätyä Suomen rajoille, jättää turvapaikkahakemuksen, olla vastaanottokeskuksessa 323 päivää rajoitetulla työnteko-oikeudella ja vähennetyillä palveluilla, laitostua vastaanottokeskukseen ja ottaa sitä paljon parjattua turvapaikanhakijan toimeentulotukea. Onko tämä kustannustehokasta, järkevää ja realistista ulkomaalaisasioiden hoitamista? Mekanismi ei häviäisi mihinkään, vaikka Kari Rajamäki saisi ajettua läpi kokonaisen Dornier- lentokoneiden laivueen valvomaan EU:n rajoja.

Kyse ei ole edes hypoteettisesta skenaariosta, vaan oikeasti jo tapahtuneesta asiasta: pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat uutisoi kissan kokoisin kirjaimin siitä, kuinka afgaaneja kuljettanut ihmissalakuljettajarinki jäi kiinni.

On kuitenkin tosiseikka, että ihmissalakuljettajien reitit eivät vielä pääsääntöisesti suuntaudu Suomeen. Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä tosiseikkaa, että juuri ”ison kuvan” hoitamisessa pakolaiskiintiöt ovat erittäin realistinen tapa esimerkiksi vähentää Kreikkaan ja Italiaan suuntautuvaa laitonta siirtolaisuutta ja ihmissalakuljetusta.

Michael Winterbottomin elokuva ”In This World” kuvaa hyvin, kuinka afgaanipojan Eurooppaan suuntautuvan matkan varrella Iranin ja Levantin halki jos jonkinlaiset liikenteenharjoittajat, käärmeliemikauppiaat ja hämärämiehet hyötyvät ihmisten tarpeesta matkustaa Eurooppaan.

Mitä hyötyä Kreikalle, EU:lle ylipäänsä, Kreikan rajamaille ja ”Isolle Kuvalle” on siitä, että suomalaisen aivopiereskelijän ansiosta hämärämiesten asiakkaita olisi mahdollisesti 750 enemmän kuin aikaisemmin? 750 ihmistä ei ole paljon, mutta järjestelmien toimivuutta mitataan tarkastelemalla sitä, miten järjestelmä toimisi jos sitä toteutettaisiin isommassa kaavassa. Esimerkiksi Yhdysvaltain pakolaiskiintiö oli vuonna 2009 noin 80 000 ihmistä.

Jos Yhdysvallat päättäisi lopettaa kiintiöpakolaiskäytäntönsä, tämän suuruinen lisäporukka Euroopan rajalla saisi Kreikan huutamaan nykyisen Hoosiannan lisäksi jo kenties Aresta,
Athenaa ja Hefaistosta.

Kun Kreikka ei tälläkään hetkellä kykene kunnolla hoitamaan turvapaikkapolitiikkaansa, monet kielteisen päätöksen saaneet ihmiset lähtevät joka tapauksessa informaaleja reittejä pitkin pidemmälle Eurooppaan, myös Suomeen. Tämäkään ei ole hypoteettinen, vaan tositapahtumiin perustuva esimerkki. Juha Suoranta on kirjoittanut kirjan ”Piilottajan päiväkirja”
, jossa hän kertoo kokemuksistaan ja elostaan afganistanilaisen Dublin- tapauksen ja suomalaisen maahantuloa koskevan kontrollijärjestelmän kanssa.

Voidaan jopa väittää, että viime kädessä pakolaiskiintiön pienentämisestä johtuva Kreikan hoitamistaakan, ihmissalakuljetuksen ja turvapaikanhakijamäärien lisääntyminen iskee jopa sen myyttisen ”suomalaisen veronmaksajan” kukkaroon.

Eli yksinkertaistaen: pakolaiskiintiön poistaminen tai pienentäminen on haitallista juuri sen "Ison kuvan" kannalta.

***

Wille Rydmanin ja vähäisemmässä määrin Paavo Väyrysen parin päivän takaisissa esiintuloissa ei siis ole itse asiassa lainkaan kyse ”kovasta”, ”realistisesta” tai ”kylmästä” politiikasta. Kyse on vain ja ainoastaan idealistisesta ja naiivista oletuksesta sen suhteen, että maailma ei olekaan globalisoitunut, liikenneyhteydet ja viestintäteknologia eivät olekaan tihentyneet, ihmiskauppa ja ihmissalakuljetus eivät olekaan lisääntyneet, 2 ja että yhden EU- maan poliittiset linjaukset eivät vaikutakaan muihin EU-maiden mahdollisuuksiin hoitaa polttavia kysymyksiä (jotka Kreikassa huonosti hoidettuna pomppaavat superpallona Suomenkin silmään).

Kyse Wille Rydmanin ja muiden vähemmistöjen oikeuksia vastustavien esiintuloissa on kaiken kaikkiaan siitä, mitä Antti Kaski on kuvaillut termillä ”kukkuhattutäteily”:

Omasta mielestä ollaan hirveän kriittisiä ja puututaan isän kädellä polttaviin ongelmiin, mutta perehtymättömyydestä ja asiantuntemattomuudesta johtuvista syistä ollaan itse asiassa vain luomassa kökömpiä, kalliimpia käytäntöjä ja isompia ongelmia.

***

Koska en tunnusta poliittista väriä, minulla on ollut mahdollisuus nähdä eri puolueiden maahanmuuttajapolitiikkaa koskevissa esiintuloissa sekä hyviä että huonoja puolia ilman aidalla keikkujan leimaa. Kokoomuksen osalta esimerkiksi Arto Satonen ja hänen työryhmänsä on mielestäni heikkouksista huolimatta kyennyt tarjoamaan edes jonkinlaisia realistisia vaihtoehtoja muuttuvan liikkuvuusympäristön aiheuttamiin ilmiöihin ja voinut jättää suoranaiset kukkuhattutäteilyltä kalskahtavat kotkotukset väliin. Osa Satosen ryhmän ehdotuksista on kerrassaan mainioita.

Ehkäpä Satonen voisi jossain kokoomuksen kokouksessa tarjota retorista remmiä tämän Wille Rydman – nimisen pikkuporvarin pepulle.

Viranomainen ei ole aina oikeassa

Yleisradio uutisoi eilen pääuutislähetyksessään 11.2.2010 jälleen sen viestin, jonka Maahanmuuttovirasto ja Ulkomaalaispoliisi ovat aina ennenkin saaneet eetteriin ilman, että heiltä kysytään minkäänlaisia hankalia lisäkysymyksiä. Laiton maahanmuutto on kasvanut huomattavasti: poliisi arvioi "laittomien maahanmuuttajien" määräksi jopa 20 000. Tilastoissa määrät olivat lähellä kuuttatuhatta.

Ongelma poliisin viestissä on se, että tilastoluvuissa on mukana hyvin suuri määrä ihmisiä, jotka oleskelevat maassa täysin laillisesti. Kyse on turvapaikanhakijoista, joiden oleskelu on täysin laillista turvapaikanhakuprosessin ajan. Tämän jälkeen he joko saavat pysyväisluonteisen oleskeluluvan tai heidät käännytetään maasta.

Vuonna 2008 käsiteltiin yhteensä 1995 turvapaikkahakemusta. Myönteisten päätösten osuus kaikista päätöksistä oli n. 39,3%. Tämä tarkoitti 785 myönteistä päätöstä turvapaikanhakuprosessin kautta. Kiintiöpakolaisia otettiin yhteensä 737, eli vuonna 2008 "humanitaarisista" syistä oleskeluluvan saaneita oli yhteensä 1522. Helsingin Sanomien kuukausiliite viittasi tähän lukuun taannoisessa Astrid Thorsia käsitelleessä jutussa, jossa käsiteltiin "humanitaaristen maahanmuuttajien" määriä. Suomen maahanmuuttajavastaisen liikkeen johtohahmo Jussi Halla-Aho reagoi lukuun ja meuhkasi blogissaan näin: "mistä tällainen luku oikein tulee... eikö toimittaja Nousiainen tiedä, mistä hän puhuu, vai valehteleeko hän aivan tarkoituksella?".

Sori vaan, toimittaja Nousiainen ei valehtele pätkääkään, vaan tietää tasan tarkkaan, mikä ero on oleskelulupapäätöksellä ja hakemuksella. Se, että Halla-aholla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mistä luku "noin 1500" koostuu, kuvastaa hyvin sitä kuinka pihalla hän on simppeleimmistäkin turvapaikkapolitiikan perusasioista, joita hän harrastelijan innokkuudella "kritisoi".

Vuonna 2009 hakemuksia tuli enemmän ja alkuvuodesta myös ulkomaalaislain uudistus, jonka seurauksena myös asiantuntematon älämölö siitä, että nyt kaikki tulevat Suomeen ja tuhoavat vanhusten tulevaisuuden.

Todellisuus on kuitenkin tylsempi. Vuonna 2009 käsiteltiin 4335 hakemusta. Myönteisten päätösten (1373) osuus laski 31.7 %:iin, eli noin 7.6 prosenttiyksiköllä. Tilastojen valossa näyttää siis siltä, että turvapaikkakäytäntö ei ole Suomessa löystynyt pätkääkään ulkomaalaislain muutoksen jälkeen. Päin vastoin.

Mutta takaisin turvapaikanhakijoihin ja "laittomiin maahanmuuttajiin".

Komppaan Outi Lepolaa, joka kirjoittaa:

"Kun poliisiasemalle saapuu ilmoittautumaan turvapaikanhakijaksi henkilö, jolla ei ole sitä ennen ollut oleskeluoikeutta Suomessa, poliisi tilastoi hänet laittomasti maassa oleskelevaksi – siitä huolimatta, että hän juuri tuolla hetkellä, turvapaikkahakemuksen jättäessään lakkaa olemasta laittomasti maassa. Poliisin logiikan mukaan hän nimittäin on sitä ennen syyllistynyt ulkomaalaisrikkomukseen eli, kuten se ulkomaalaislaissa määritellään, tahallaan oleskellut maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa, ja myös tuo aiempi tilanne täytyy tilastoida...

Kenen etu on se, että tilastojen perusteella näyttää siltä, että ”laittomasti” maassa oleskelevien määrä on suuri, vaikka vain kuudesosa näihin tammi-kesäkuun 2009 tilastoihin päätyneistä oli muita kuin turvapaikanhakijoita. Epäilenpä, että se on ainakin poliisin etu, mikäli laittomasti maassa oleskelevien tavoittaminen entistä tehokkaammin edelleen kuuluu poliisin tulostavoitteisiin. Mikä olisikaan helpompi tapa löytää tällainen ulkomaalainen kuin se, että hän kävelee oma-aloitteisesti poliisiasemalle!"

Lisäksi poliisin edustaja kertoi YLE:n uutisessa jopa Afganistanista asti ihmissalakuljettajien matkassa kulkeneiden tulevan Suomeen "kilpailukykyisen" toimeentulotuen vuoksi. Väitettä ei perusteltu millään tavoin, kun sitä ei kukaan vaatinutkaan.

Tuntuu täysin nurinkuriselta, että samaan aikaan kun Suomessa keskustellaan siitä, voivatko suomalaiset aseistetut sotilaat olla läsnä Afganistanissa maan heikkenevän turvallisuustilanteen vuoksi, maasta pakenevat siviilit leimataan suojelua tarvitsemattomiksi turvapaikkashoppailijoiksi, joilla olisi halu olla Suomessa vain toimeentulotuen ja sosiaaliturvan vuoksi.

Median toimintaa tuntuu aina ohjaavan oletus siitä, että poliisiviranomainen on aina oikeassa. Toimeentulotuen kannustinvaikutusta koskevaan kirjoitteluun on sisäministeriökin halunnut puuttua omalla tiedotteellaan, ja itse kirjoitin aiheesta näin. Silti toimeentulotukipaniikille ei näytä olevan tulossa loppua. Totuus ei kuitenkaan pala tulessa: toimeentulotuen suuruudesta ei voi päätellä turvapaikanhakijoiden määrää. Piste.

Ulkomaalaisasioissa media ei ole vallan vahtikoira, vaan sylihauva. Toki omasta mielestä ollaan hirveän "kriittisiä" kun kirjoitetaan turvapaikanhakijavyöryistä ja poliisin torjuntataisteluista, vaikka lehdistö, päättäjät ja "kansalaiskeskustelu" ovat olleet jo viimeiset 93 vuotta samaa mieltä siitä, että maahanmuuttajat tuovat pelkkiä ongelmia ja rahanmenoa. Asiaa kuvastaa se, että kaiken "uutislogiikan" mukaan myönteisten turvapaikkapäätösten osuuden lasku lähes kahdeksalla prosenttiyksiköllä pitäisi olla uutiskynnyksen kevyesti ylittävä uutinen, mutta yksikään tiedotusväline ei uutisoinut asiaa millään tavoin. Vain hakijamäärät kiinnostavat. Voisi kysyä: miksi?

Lisäksi "laittomien maahanmuuttajien" määrän laskemistapa on asia, johon edes joskus kaipaisi myös tiedotusvälineiden kiinnittävän huomiota. En kirjoita aiheesta tähän enempää, koska aiheesta on jo olemassa Outi Lepolan kirjoitus http://www.muuttoliikkeessa.fi/ - sivustolla.

Toivon ihmisten lukevan kirjoituksen kuten muutoinkin perehtyvän sivustoon. Turvapaikanhakijat eivät ole "laittomia maahanmuuttajia" vaikka poliisi heidät sellaisiksi usein tilastoikin. Matkustus- ja henkilöasikirjojen puuttuminen johtuu varsin usein muista tekijöistä kuin hakijoista itsestään.

Tämä huomio ei tarkoita, ettei laiton maahantulo olisi lisääntynyt, paikoin huomattavastikin. Liikenneyhteyksien kehittyminen ja maailman muuttuminen "globaalimmaksi" näkyy myös ihmisten liikkuvuusmahdollisuuksissa ja sen rinnakkaisilmiöissä kuten ihmiskaupassa. Tämä seikka tulee ottaa vakavasti.

Kirjoitin tästä jo aikaisemmin.

Maahanmuuttoasioista keskusteleminen ei ole koskaan ollut Suomessa tabu

Uusimmassa Image-lehdessä on Niklas Thesslundin kirjoittama henkilökuva Jussi Halla-Ahosta. Lehti tuntuu noudattavan tavaramerkkiään: kirjoitetaan kontroversiaalin ihmisen henkilöhaastattelu, kun muut tiedotusvälineet ovat sen ehtineet jo tehdä kymmeniä kertoja. Mitä muut aikakauslehdet ensin, sitä Image noin puoli vuotta perässä.

Tulee mieleen taannoinen juttu Abdullah Tammesta, joka tehtiin miljoonan muissa lehdissä olleen Abdullah Tammi - jutun jälkeen. Noh, ehkäpä Imagen päätoimittajan seinällä on kirjoitettuna mietelause "repetitio est mater studiorum".

Kari Suomalaisen muinaista väyryspilapiirrosta mukaillakseni, juttu on yksinkertaisesti "Halla-ahohöystöä jämistä". Myös tyylillisesti se muistuttaa muita Halla-ahohaastatteluita: haastateltava esittää näkemyksensä, toimittaja nyökyttelee vieressä ja painaa ne sellaisenaan lehteen ilman minkäänlaisia jatkokysymyksiä tai reflektointeja. Kun näin toimitaan, ei itse asiassa tehdä henkilökuvaa, vaan Scripta - mielipideblogin painettu jatke.

Lisäksi jutun alkupuolella on selvä virheellisyys, joka ei sinänsä liity maahanmuuttokeskusteluun tai Halla-ahoon. Kohdassa käsitellään valtuustotyöskentelyä ja vastauspuheenvuoroja.

Jutun kirjoittaja antaa ymmärtää, että myös tavallisten rivivaltuutettujen vastauspuheenvuorojen tulisi käsitellä ainoastaan kaupunginvaltuutetun esittämää kysymystä. Halla-ahon esittämään kysymykseen liittymättömistä vihreiden ja muiden "mielisairaiden" (Halla-ahon käyttämä nimitys) vastauspuheenvuoroista maalataan kuva, että nämä valtuutetut olisivat jossain Halla-ahopaniikissa kun eivät "vastaa kysymykseen". Image kirjoittaa:

"Valtuutetuista ainoastaan kokoomuksen Juha Hakola pitäytyi Halla-ahon kysymyksessä, joka koski kaupunkilaisten ja valtuutettujen pitämistä ajan tasalla. Muuten vastauksissa keskityttiin etupäässä maahanmuuttopyörittelyyn, joka yleisyydessään olisi ollut huono vastaus millaiseen kysymykseen tahansa."

Imagen toimittajan kannattaisi käydä jokin yhteiskuntaopin peruskurssi.

Ensimmäisen vastauspuheenvuoron käyttää aina vastuunalainen ihminen, tässä tapauksessa apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen, joka vastasikin eksaktisti Halla-ahon kysymykseen siitä, onko kaupungilla käynnissä hankkeita uusien vastaanottokeskusten perustamiseksi ja aiotaanko valtuusto pitää ajan tasalla uusista vastaanottokeskushankkeista. Tämä käy ilmi myös jutusta.

Vastuunalaisen henkilön vastauksen jälkeisissä valtuutettujen vastauspuheenvuoroissa on aina vallinnut "vapaa sana", oli kyse sitten eduskunnasta tai kaupunginvaltuustoista. Imagen jutussa mainitut vastauspuheenvuorot eivät poikkea sisällöllisesti normaalikäytännöstä juuri pätkääkään, paitsi ehkä siten, että niissä ei ilmene asiavirheitä.

Valtuusto- ja eduskuntakeskusteluissa on vuosikymmenten varrella lausuttu runoutta, väyrystelty, sanottu rumia sanoja ja muistuteltu nahkurien orsista ja "pelin polliitiikasta". Tätä on politiikka edustuksellisessa demokratiassa - sitä, että "asioista keskusteleville" päättäjille annetaan (sääntöjen puitteistama) vapaa tila ajatuksenvaihtoon.

Erilaisten lähetekeskustelu- ja täysistuntokeskustelujen tarkoitus on nimenomaan se, että edustajat voivat ottaa omalla poliittisella mielipiteellään kantaa esityksiin ja kysymyksiin laajemmin kuin alkuperäisen kysymyksen kontekstissa. Tällä tavoin annetaan mahdollisuus evästää valio- ja lautakuntatyön tekijöitä ja lisätä yleistä tietoutta puheenaolevaan asiaan etäisesti ja läheisesti kuuluvista seikoista.

Asioista on voitava keskustella, lalla-lalla, varsinkin valtuustosaleissa ja parlamenteissa. Lisäksi on varauduttava siihen että keskustelupuheenvuorot eivät aina olekaan siirtolaisvastais... anteeks, "maahanmuuttokriittisiä".

***

On hupaisaa, että tiedotusvälineet toistavat jatkuvasti mantraa siitä, että maahanmuuttokeskustelu olisi jokin tabu, vaikka esimerkiksi eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja katsomalla havaitsee, että sangen värikkäitä ja runsaspuheenvuoroisia maahanmuuttaja-asiat ovat aina olleet. Uskaltaisin jopa väittää, että ulkomaalaisiin liittyvät keskustelut ovat eduskunnan kaikkein värikkäimpiä ja lähes kaikkein runsaspuheenvuoroisimpia.

Ja eduskunta jos mikä on se myyttinen "virallinen yhteys", jossa asioista kuulemma erityisesti vaietaan.

***

Alla ote vuonna 2004 voimaan tullutta uutta ulkomaalaislakia koskevasta lähetekeskustelusta (PTK 40/2003) vuodelta 2003, kun edesmennyt Tony Halme ajoi kansan asiaa:

Halme: "...Toinen siteeraus, Lyyli, 82-vuotias Helsingistä: "Pidän häpeällisenä sitä, että Suomeen tuleva elintasopakolainen saa pakkoelatuksen myös niiltä suomalaisilta, jotka ovat kokeneet ensin 40-luvun pulan, sitten sodan ja päälle pulaa ja sotakorvausten maksun. Nyt he saavat raihnaisina maksaa hirmuhintoja lääkkeistä. Elintasopakolaisella ei ole huolta, kaikki on vapaata, autot, asunnot, vaatteet, lääkkeet. Tarvitsee vain sanoa "rasisti" ja musta ihonväri työvälineenä takaa rohmuamisen verovaroista.

Arvoisa herra puhemies! Kuinka monen suomalaisen pitää kuolla suvaitsevaisuuden nimissä omassa maassaan? Ja kuinka monen naisen pitää tulla raiskatuksi, koska ei ymmärrä kuin oman isänmaansa kulttuurin? Kuinka monen lapsen pitää pelätä tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja ryöstetyksi, vaikka heidän isovanhempansa antoivat henkensä juuri sen takia, jotta tulevien sukupolvien ei tarvitsisi pelätä omassa maassaan? Elikkä onko näennäissuvaitsevaisuus tärkeämpää kuin lastemme tulevaisuus? "

Anne Huotari: "Toivottavasti ed. Halme oikaisi tälle mummolle, joka on kirjoittanut - jos ed. Halme malttaa kuunnella siellä - oikaisi sen, että autot ja kaikki muu eivät ole vapaata näille henkilöille. Ihmisillä on hyvin paljon vääriä käsityksiä siitä, mitä etuisuuksia esimerkiksi turvapaikanhakijoilla Suomessa on. "

Halme:"Arvoisa puhemies! Tässä olen tutkinut tämän asian erittäin tarkkaan. Ulkolaiset ja pakolaiset saavat autorahaa 45 000 vanhaa markkaa, stressilomarahaa 2 000 euroa vuodessa, asunto-, työ-, kodinkone-, lautasantenni- ja tiskikonerahat sossusta. Olen tutkinut tämän. Tämä on fakta."

Huotari:"Arvoisa puhemies! Haluan tietää, missä tällainen sosiaalitoimisto on, joka tällaisia jakaa. Ainakaan Kainuussa ei ole yhtään sellaista sosiaalitoimistoa. "

Halme: "Arvoisa puhemies! Niin kuin armeijassa sanotaan - korjaan, Kelan toimistosta. "

Huotari: "Arvoisa puhemies! Olen Kelan valtuutettu ja tiedän ihan varmasti, että Kelasta ei makseta mitään autorahoja. Minusta olisi reilua ja rehellistä, että täällä puhutaan asiallisesti ja myöskin sitten kansanedustajat vastaavat niille ihmisille, joilla on vääriä tietoja. Oikaistaan näitä tietoja, ettei niitä vain itse lisättäisi. "

Pirkko Peltomo: "Arvoisa puhemies! Olen Kelan valtuutettujen varapuheenjohtaja. Toivoisin, että ed. Halme tutustuu Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöön, ja tätä lainsäädäntöä noudattaa Kela. Kela on sosiaaliturvan maksuun paneva elin ja toimii juuri niin kuin minkälaista lainsäädäntöä täällä eduskunnassa tehdään. "

***

Joku voisi tietenkin väittää, että tällaiset keskustelut olisivat jotenkin uusi ilmiö, joka olisi lisääntynyt 2000-luvun "monikulttuuristumisen" myötä. Ei pidä paikkaansa.

Ote valtiopäiviltä 10.1.1919:

Edustaja Alkio: "Tietääkö hallitus, että maahamme on viime aikoina päässyt luvattomasti siirtymään suuria määriä epäilyttäviä venäläisiä, joiden sijoittuminen Suomeen uhkaa käydä rauhallemme ja itsenäisyydellemme vaaranalaiseksi, sekä samalla tuntuvasti lisäämään oman kansamme elintarvikepulaa?"

Pääministeri Ingman: "Heidän jokossaan on ollut sivistyneen Venäjän kaikkein ensimmäisiä nimiä, henkilöitä, joiden kohtaloita mitä suurimmalla mielenkiinnolla seurataan koko sivistyneessä maailmassa. Sanomattakin ymmärretään, mitä vaikuttaisi käsitykseen meistä sivistyneessä maailmassa, jos työntäisimme heidät takaisin bolshevikkien surmattaviksi. Mutta tietenkään ihmisyyden vaatimukset eivät kohdistu ainoastaan näihin." (Lähde: Antero Leitzinger: Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812-1972, East-West Books Helsinki, 2009)

***

"Me" ja "muut" ovat aina olleet olemassa, ja tältä pohjalta on aina tehty politiikkaa ja kirjoitettu lehtiin, vaikka ajat ja olot muuttuisivatkin.

Rikollisen karkottaminen ei karkota rikollisuutta eikä helpota taloutta

Useat poliitikot pääministeri Matti Vanhasta myöten ovat Sellon surmien ja tulevien eduskuntavaalien myötä löytäneet oman sisäisen populistinsa ja lausuneet, että ”vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen pitää voida karkottaa”. Kuten kaikki perussuomalainen diibadaaba ja ”kritiikki” muutoinkin, mainitut statementit ovat keskustelupalstasivistyneistöä nuolevaa kökkötyhjistelyä ja osoittavat vain sen, että poliitikot eivät tunne Suomen ulkomaalaislakia, oikeuskäytäntöä eivätkä näitä reunoittavia kansainvälisiä sopimuksia, 2, 3.

Vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen voidaan karkottaa. Migrin mukaan vuonna 2008 yhteensä 169 ihmistä esitettiin karkotettavaksi. Näistä ei päätetty karkottaa 83 ihmistä, karkotuspäätös tuli 75 ihmiselle.

Ulkomaalaislain §143 mukaan karkottamisella (eri asia kuin käännyttäminen) tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista silloin, kun:
1) ulkomaalainen oleskelee maassa Suomen viranomaisen myöntämällä määräaikaisella tai pysyvällä oleskeluluvalla;
2) ulkomaalainen oleskelee maassa ja hänen oleskelunsa on rekisteröity tässä laissa mainitulla tavalla; taikka
3) ulkomaalainen oleskelee edelleen maassa sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa, rekisteröity oleskelunsa tai oleskelulupakorttinsa ei ole enää voimassa.

***

Karkottamisen perusteista säädetään pykälässä §149:

”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla ollut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.”

***

Pykälässä §149 siis esitetään myös reunaehtoja karkoittamiselle, jotka tulevat ehkä selkeimmin esiin pykälässä §147, joka pohjautuu Suomen ratifioimaan Geneven vuoden 1951 pakolaissopimukseen:

” 147 §Palautuskielto
Ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.”

Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi reunaehtoja asettavat myös asianomaisen ja tämän aviopuolisoon ja siihen rinnastettavan kuulemista koskeva pykälä §145 kuten myös kokonaisharkintaa koskeva pykälä §146, jossa painotetaan päätöksen vaikutusta lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan, mutta jossa myös vaaditaan ottamaan huomioon karkotettavan ihmisen siteet Suomeen, oleskelun pituus ja oleskeluluvan peruste.

***

Kaiken kaikkiaan etenkin pykälät §147 ja §146 tarkoittavat joskus sitä, että Suomessa on rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joita ei ole voitu palauttaa lähtömaihinsa.

Tarkastelemalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti menneiden karkotusasioiden käsittelyä saadaan lisätarkkuutta siitä, miten ulkomaalaislakia on sovellettu ja millaisiin asiantiloihin ja pykäliin päätöksiä tehtäessä vedotaan.

Tapauksista näkee myös, että karkotustapaukset ja niiden oikeusprosessit ovat pitkäaikaisia. Oleskeluluvan peruuttaminen ja maahantulokiellon määrääminen on hyvin drastinen toimenpide länsimaisessa oikeusvaltiossa (kuvittele hetki jos sattuisi omalle kohdalle).

Jokaisella Suomessa asuvalla täytyy olla oikeus valittaa mahdollisesti omaan henkeen ja terveyteen liittyvistä päätöksistä korkeampaan oikeusistuimeen, karkotustapauksissa hallinto-oikeuksiin ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ja viranomaisten on hyvä olla päätöksiä tehdessään peevelin tarkkoja.

Mikäli ihmisen kohdalla ehditään karkotusprosessi aloittaa, ehtii henkilö tänä aikana suolata kohteensa ja itsensä, mikäli hänellä on riittävän iso tahto ja kyky aseen hankkimiseen ja sen käyttöön. Tarvitaan muita kuin ulkomaalaislakiin liittyviä toimenpiteitä, jotta ihmisen aseenhankkimishalut ja – mahdollisuudet pysyvät pieninä.

***

Tapauksesta KHO:2008:91, jossa karkotus peruttiin, näkee, että henkilön rikokset ovat olleet kaikin puolin vakavampia kuin Ibrahim Shkupollilla ennen Sellon surmia.

Kumoamispäätöksessä viitataan siihen, että henkilöä X oltaisiin karkottamassa Puntmaahan. Henkilö on kuitenkin ollut 10-vuotiaasta asti Suomessa, 16 vuotta, kertomansa mukaan kotoisin Mogadishusta, ei koskaan asunut Puntmaan alueella eikä hänellä ole Puntmaassa sellaisia sukulaisia, joiden apuun hän voisi turvautua. Koska lapsesta asti omaksutut siteet Suomeen katsotaan sangen voimakkaiksi, KHO katsoi että ”karkottaminen Puntmaahan saattaa vakavasti vaarantaa hänen suoriutumistaan Puntmaan kehittymättömissä oloissa”. Henkilöä X ei siis karkotettu. X vetoaa myös hyvin moniin muihin seikkoihin jotta karkotus peruttaisiin, mutta ne KHO on katsonut riittämättömiksi perusteluiksi. Kannattaa lukea koko päätös kokonaisuudessaan.

Tapauksessa KHO:2008:90 henkilö A päätettiin karkottaa Somalimaahan valitusprosessin jälkeenkin. Oman näkemykseni mukaan melko iso ero tapausten välillä on siinä, että A on melko kokonaisvaltaisesti kotoisin siltä alueelta, jolle hänet ollaan karkottamassa. Lisäksi A:n äiti asuu todistettavasti alueella, jonne häntä ollaan karkottamassa. Lisäksi Korkein hallinto-oikeus toteaa muun muassa IOM:lta ja UNHCR:lta saamiensa tietojen pohjalta seuraavaa:

” Jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan sekä saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Näissä olosuhteissa A:n väitteelle siitä, että hän ei voisi liittyä Ishaak-klaaniin, josta hän on irtautunut, ja että klaani pyrkisi kostamaan hänelle yhteisöstä irtautumisen, ei voida antaa asiassa enemmälti merkitystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Somalimaan ja Puntmaan alueilta olevien ja klaani- tai perheyhteyksiä niihin omaavien henkilöiden karkottaminen näille alueille ei sellaisenaan perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Näin ollen ei ole perusteita uskoa, että A olisi todellisessa vaarassa joutua Somalimaassa ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin sieltä lähettää sellaiselle alueelle, jolla tällainen kohtelu saattaisi häntä uhata. ”

***

Sisäministeriössä ilmaistiin, että rikosten toistuvuus ja vakavuus voisi painaa kokonaisharkinnassa (eli §146) entistä enemmän. Suomen maahanmuuttajien, islamin ja etnisen erilaisuuden vastaisen hurmosliikkeen (joka virheellisesti valkopesee itseään ”maahanmuuttokriittiseksi” liikkeeksi) olisi kuitenkin hyvä tietää, että tämä ei tee pykälää §147 eikä lasten etuun ynnä muihin pykälään §146 liittyviä asioita merkityksettömiksi.

Esimerkiksi perussuomalaisten nuorisojärjestön vaatimus siitä, että kaikki rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulisi karkottaa Suomesta, on vain ja ainoastaan naurettava. Vuonna 2008 käräjäoikeudessa sai rikostuomion noin 2 500 sellaista ulkomaan kansalaista, joiden kotipaikka oli Suomessa. Tämän määrän karkottamisprosessin aloittaminen tarkoittaisi käytännössä aivan järjetöntä työtaakan lisääntymistä niin ulkomaalaishallinnossa, lakiasäätävissä koneistoissa kuin hallinto-oikeuksissakin, ja lisäresurssien ja työvoiman tarvetta sellaisiin tavallista väestöä suoraan hyödyttämättömiin palveluihin (Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö ja oikeusistuimet), joiden paisuttamista peruspalvelujen (esim. koulutoimi) kustannuksella on populistipiireissä kritisoitu. Joku vastakkainasetteluita rakastava irvileuka voisi sanoa, että persut haluavat viedä leivän mummojen suusta.

Persunaperoiden ristiriitainen aivopieru vahvistaa vain käsitystäni siitä tosiseikasta, mikä on ollut tiedossa aikaisemminkin: perussuomalaisilla ei ole minkäänlaista perustietämystä maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikasta ja siihen liittyvistä tekijöistä, vaan koko ”linja” perustuu ”Astrid Thors, eroa jo”, ”pakolaiset ja turvapaikanhakijat pois Suomesta” ja ”kotouttaminen on epäonnistunut” – tyylisille täysin sisällöttömien, asiantuntemattomien ja perustelemattomien hospotipolimui- mantrojen toistamiselle.

***

Asiat, joita itse haluaisin Sellon surmien pohjalta syntyneiden mietteiden pohjalta korostaa ja korjata, liittyvät ennen kaikkea lähestymiskieltoihin ja niihin tekijöihin, joihin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on kiinnittänyt huomiota jo jokunen aika sitten perheensisäistä lähestymiskieltoa koskevassa arviointitutkimuksessa (verkkokatsaustiivistelmä täällä).

Uskon että monet seikat, jotka arvioinnissa tulevat esiin, pätevät myös tavallisiin lähestymiskieltoihin. Lisäksi uskon, että Optulan mainitsemiin ongelmakohtiin entistä voimakkaammin huomiota kiinnittämällä saadaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, ihmisten aseenhankkimishaluja ja myös rikollisuutta karkotettua kaikkia Suomessa vakituisesti asuvia hyödyttävällä tavalla.

Optula havaitsi muun muassa seuraavia seikkoja (otettu Optulan verkkokatsauksesta):

1. Kieltoon määrätyillä esiintyi runsaasti päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia ja rikoshistoriaa. Ne ennakoivat vakavaa ja hankalasti haltuunotettavaa väkivaltaa.

2. Kiellon toimivuuden keskeisenä edellytyksenä on tukipalvelujen tarjonta kiellon osapuolille ja lapsille. Sitä ei turvattu.

3. Yksi huolestuttava ryhmä on tapaukset, joissa väliaikaisella kiellolla suojattu ei jatkanut prosessia käräjäoikeudessa saadakseen ns. varsinaisen kiellon. Monesti hakijaa on mitä ilmeisimmin painostettu luopumaan käsittelystä. Osassa tapauksia väkivallan tiedetään jatkuneen, mutta riskinä on myös väkivallan piiloutuminen.

4. Toimeenpanon käytännöissä on ongelmia. Oikeus - ja poliisiviranomaisten ratkaisuissa ja kirjauksissa oli epätasaisuutta, puutteita ja virheitä. Lasten tapaaminen ja kieltoon määrätyn tavaroiden nouto jätetään usein osapuolten keskinäisen yhteydenpidon varaan. Se on riski suojatun turvallisuudelle ja kiellon toimivuudelle. Kokonaisharkinta on käytännössä hankalaa. Toimeenpanossa esiintyi epäasiallista viranomaiskohtelua.

5. Kun perheen sisäistä lähestymiskieltoa käsitellään käräjäoikeudessa, puolet vastaajista eivät olleet paikalla. Se ei ole välttämätöntä, jos hänet on haastettu tietyn menettelyn mukaisesti. Poissaolo kuitenkin haittaa olosuhteiden arviointia, joka on yksi kieltoon määräämisen edellytys. Samalla asianosaisten kanssa on mahdotonta keskustella esimerkiksi tavaroiden noudosta tai asumisjärjestelyistä. Se heikentää lähtökohtaisesti kiellon toimivuutta.

6. Lasten asema on epäselvä. Haitat koskevat muun muassa asiantuntija-avun saannin puutetta perheen kriisissä sekä alisteista asemaa prosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi suojaamisen perusteet samoin kuin kieltoon määrätyn vanhemman tapaamisista sopiminen eivät vaikuta selviltä. On esimerkiksi tilanteita, joissa lapsiin on kohdistunut väkivaltaa tai tappouhkaus, mutta kieltoon määrätty on silti saanut tavata heitä ilman valvontaa. Samoin on tilanteita, joissa lapsiin ei ole kohdistunut ilmeistä uhkaa samalla, kun he ovat kärsineet isän yllättävästä poismuutosta ja hankaluuksista tapaamisissa.

7. Rikkomisiin liittyy epäselvyyttä. Yhteydenoton asiallinen peruste ja ilmeinen tarpeellisuus ovat tulkinnanvaraisia kriteerejä. Suojatut myötävaikuttavat toisinaan kiellon rikkomiseen, ja kieltoon määrätty voi rikkoa kieltoa saamatta rangaistusta, ellei ole saanut kieltoa tiedoksi. Nämä epäselvyydet aiheuttavat epätarkoituksenmukaisia seurauksia, ja viranomaiskoneisto kuormittuu turhaan. Poliisin käytännön mahdollisuudet valvoa kieltoa ovat huonot.

8. Kiellosta aiheutuu haitallisia sivuvaikutuksia. Kiellon hakeminen saattaa kärjistää tilannetta. Se voi johtaa hakuprosessin keskeytymiseen ja väkivallan piiloutumiseen; aineisto viittaa siihen, että näin tapahtuu jossain määrin. Yksi kieltoa hakenut sai surmansa puutteellisten turvajärjestelyjen takia. Usea kieltoon määrätty oli valmiiksi syrjäytynyt, ja kieltoon määrääminen vaikuttaa vahvistaneen monen syrjäytymistä. Kolme miestä teki itsemurhan kiellon haun yhteydessä tai pian kieltoon määräämisen jälkeen. Muutaman miehen kuolema liittyi alkoholin käyttöön siten, että elämänlaatu oli selvästi huonontunut kiellon määräämisen jälkeen.

9. Lainsäädäntöprosessissa oli epämääräisyyttä, ristiriitaisuutta, tietopohjan valikoituneisuutta ja puutteellista vaikutusten arviointia. Syy- ja seuraussuhteita ei pohdittu riittävästi. Ymmärrys sääntelyn kohteista oli riittämätön.

Summa summarum: lähestymiskielto ilman siihen liitettyjä muita tukitoimenpiteitä on täysin riittämätön käytäntö, mikäli perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämisestä ollaan kiinnostuneita. Asian ratkaisemiseen lähdön kannalta olennaisinta on löytää kunnollinen poliittinen tahto.

Voi kysyä, miksi poliittinen tahto (joka konkretisoituu poliittisissa palopuheissa) näyttäisi aina ensimmäisenä suuntautuvan –oli ongelma tai kriisi mikä tahansa- maahanmuuttajaväestön oikeuksien rajoittamiseen eikä Optulan jo aikoja sitten esiinnostamien ongelmakysymysten korjaamiseen.

Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi uuden vuosiraportin

Suomalaisessa julkisuudessa käsitellään paljon arabimaailmaa, mutta päivittäinen uutisvirta ei auta hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia.

Tässä työssä osaltaan auttavat arabimaiden ihmisoikeusjärjestöt ja niiden tuottama aineisto, johon toki tulee suhtautua hyvällä medialukutaidolla, peruskriittisyydellä ja yhteislukemisella vaikkapa UNHCR:n Refworld - sivuston kanssa.

Egyptiläislähtöinen Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi arabimaailman ihmisoikeustilannetta vuonna 2009 koskevan raporttinsa 8.12.2009.

Raportti on hyödyllistä luettavaa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita arabimaailman ihmisoikeustilanteesta.

***

Aiheeseen liittymätöntä:

Tätä kirjoitettaessa sain yhtäkkiä tietää, että Ibrahim Shkupolli - niminen ihminen on ampunut viisi ihmistä Espoossa.

Joku varmaan kysyy, mitä mieltä olen. Olen samaa mieltä mitä olin jo vuonna 2008.

Tapaus ei ole esimerkki kotouttamispolitiikan epäonnistumisesta. Suomessa on 6 308 albaniaa äidinkielenään puhuvaa ihmistä, ja heidän kotoutumisprosessistaan ei voi päätellä mitään tämän miehen tekojen perusteella.

Tiettävästi en tule olemaan väkivaltainen, vaikka maanmieheni Matti Nykänen suoritti jälleen tekojaan jouluna. Olen näet eri henkilö.

Vuosina 2002-2008 afganistanilaisten työttömyys laski 16,6 prosenttiyksikköä, bosnia-hertzegovinalaisten 18.5 prosenttiyksikköä, irakilaisten 14.1 prosenttiyksikköä, iranilaisten 17.6 prosenttiyksikköä, jugoslavia+ltv:n 15.1 prosenttiyksikköä, somalialaisten 16.5 prosenttiyksikköä.

Kotouttamispolitiikkaa, kielikoulutusta, asuinalueita, palvelujärjestelmää ja maahanmuuttajien osallisuutta tulee edelleen kehittää.

***

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Islam elää valistusaikaa
Keskustelua maahanmuutosta J.M Korhosen kanssa
Maahanmuuttokritiikki kaipaa itsekritiikkiä
Maahanmuuttajamiehen kulturisoinnin vaaroista

***

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi - projektin "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarja tarjoaa paljon tietoa niille, jotka haluavat kunnollista tietoa Suomen maahanmuuttajataustaisten miesten ja kantamiesten elämäntilanteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Kaikki 12 luentoa on kuunneltavissa internetissä ilmaiseksi.

Kulttuurirelativismi – termiä käytetään väärin

Maahanmuuttajuutta koskevassa keskustelussa vallitsee käytännössä yksimielisyys yhdestä asiasta: kaikki tuomitsevat ”kulttuurirelativismin”.

Hiljan radiossa olleessa radiohaastattelussa lakimies Husein Muhammed ilmaisi että ”suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa kulttuurirelativismia”. Kunniaväkivalta- kirjan kirjoittanut Raija Ala-Lipasti toteaa myös kirjassaan, että viranomaisten kyvyttömyys käsitellä kunniarikoksia Suomessa johtuu ”vääränlaisesta monikulttuurisuusajattelusta ja kulttuurirelativismista”.

Luultavasti Muhammed ja Ala-Lipasti tarkoittavat samaa seikkaa, mikä ilmaistaan hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassakin:

”Oikeus omaan kulttuuriin ei oikeuta perus- tai ihmisoikeusloukkauksiin eikä muuhun Suomessa lainvastaiseksi katsottavaan menettelyyn, kuten avioliittoon pakottamiseen, tyttöjen ympärileikkaukseen tai suvun kunnialla perusteltuun naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan.”

Näistä kolmesta tekijästä itse olen samaa mieltä vain hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatineiden kanssa. Miksi? Koska kulttuurirelativismi ei itse asiassa tarkoita sitä, mihin Muhammed ja Ala-Lipasti viittaavat.

***

Kulttuurirelativismi on alun perin antropologista tutkimusotetta kuvaava termi. Sen ”isänä” pidetty Franz Boas - joka itse ei termiä käyttänyt – ilmaisi vuonna 1887, että ihmisen käsitykset ja ideat sivistyksestä ja sivilisaatiosta pysyvät tosina ja ymmärrettävinä vain niin pitkään kun laajempi ajattelun järjestelmä, jossa ”sivistyksen ja sivilisaation” käsitteet ovat syntyneet ja voivat saada ymmärrettävyyttä - pysyy pystyssä. Boas sanoi sinänsä triviaalin seikan – sen, että se mitä ihmiset pitävät totena riippuu hyvin paljon siitä, millaisessa tiedon, ajattelun ja kysymisen maailmassa – sanottakoon tätä nyt sitten kulttuuriksi, he elävät.

Boasin mukaan antropologin tulee ymmärtää arvojensa, ajatustensa ja rakentamiensa luokittelujärjestelmien taustalla oleva historia ja syntymekanismit. Kaikki ihmiset – niin antropologit kuin tutkittavatkin – ovat sidottuja konventioihin ja käsityksiin, joita he vaikkapa kasvaessaan aikuisiksi omaksuvat, käsittelevät ja jättävät havaitsemattakin.

”Vieraita kulttuureja” tutkittaessa on ongelma, jos antropologi ei pohdi omaa tutkimisen tapaansa perusteellisesti. Boasin aikaan 1800-luvulla antropologien keskuudessa ei ollut vielä hyvin yleistä pohtia ”omia käsityksiä” antropologisesti, ja tähän tarpeeseen Boasin kritiikki (joka myöhemmin nimettiin kulttuurirelativismiksi) syntyi. Reflektoimattomuus ja omien luokittelujärjestelmien ottaminen annettuina oli johtanut vieraampien heimojen tutkimisen kohdalla nykymittapuulla pintapuolisiin jalo villi- tai barbaarikuvailuihin ja kyvyttömyyteen tutkia perusteellisesti sitä, millaisessa ajattelun järjestelmän puitteissa ”villit” itse selittävät, oikeuttavat, kyseenalaistavat, kysyvät ja jättävät kysymättä.

***

Kulttuurirelativismi ei siis tarkoita toiminnan hyväksymistä ”kulttuurin” nimissä. Se tarkoittaa ennemmin metodologista kantaa, jonka mukaan on tutkittava, miksi ja miten ihminen hyväksyy tai jättää hyväksymättä jonkin asian ”kulttuurin” nimissä. Kulttuurirelativismi ei ole moraalista, poliittista tai eettistä relativismia: niihin liittyviä kysymyksiä ja ongelmia käsitellään vaikkapa täällä.

Linkkaamani tekstin kirjoittanut professori Renato Rosaldo havainnollistaa asian:

"In the late 1960s, I lived with a Filipino hill tribe called the Ilongots, who were headhunters. Do I think headhunting is a good idea because I worked for years trying to understand it? No, I don’t. Am I horrified by it? I used to be; it gave me lots of bad dreams, but then something happened."

What happened? Kannattaa lukea Rosaldon teksti kokonaan.

***

Se, edellyttääkö kulttuurirelativismi epistemologista eli tietoteorian alaan pohjautuvaa relativismia on tieteenfilosofinen kysymys. Voidaan aina pohtia, mitä tieteen kannalta seuraa loputtomasta omien käsitteiden ja tarkastelukulmien antropologisesta sekä ”genealogisesta” tarkastelusta ja milloin tieteilijä voi saavuttaa pisteen, jossa hän aidosti tietää kaikki tutkimusmenetelmiinsä vaikuttaneet tieteenhistorialliset vaiheet, kiistat, tapahtumat ja läpilyönnit. Millaisin menetelmin ylipäänsä voidaan saada varmaa tietoa omien tutkimusmenetelmien tai käsitteiden synnystä? Milloin tutkija havaitsee tutkimansa asiat puhtaasti? Miten voidaan varmistua siitä, että haastattelija on ymmärtänyt haastateltavan ajatusmaailman tämän tarkoittamalla tavalla? Voiko oman tieteellisen tietomuodostelman tai paradigman ulkopuolelle hypätä toteamaan oman tietomuodostelman tai paradigman paikkansapitävyyttä? Miten voidaan saada varmaa tietoa, ja mitä ”varma tieto” tarkoittaa? Nämä kysymykset esiintyvät toivottavasti kaikessa tieteenteossa, eikä niiden esittämisestä seuraa normatiivista kantaa siitä, että kunniamurhista ei voi sanoa mitään järkevää, että maapallo litteä ja että Tapio Puolimatka tekee arvoarvostelmistaan riippumatonta tiedettä.

***

Se, että tieteelliset termit muodostuvat popularisoituessaan irvikuvikseen ei ole suinkaan harvinaista. Ehkä Ala-Lipastin ja Muhammedin olisi kuitenkin hyvä tietää, että silloin kun he pyrkivät pureutumaan kunnia-ajattelun historiaan, sen esiintymismuotoihin ja oikeuttamismekanismeihin he ovat tieteellisessä mielessä kulttuurirelativisteja, vaikkeivät kunniakäytäntöjä hyväksyisikään. Ja tässä tosiasiassa ei ole mitään pahaa.

***

Omassa ajattelun maailmassani asioiden hyväksyminen siksi kun se on ”maan tapa”, ”aina ennenkin tehty”, ”kun mää oon tässä ollut pitempään kuin sinä”, tai ”siksi kun se on niiden kulttuuria” ei siis ole kulttuurirelativismia. Mitä se sitten on? Mielestäni yksiselitteisesti pälli - ääliöyttä.

Ehkäpä Muhammedin ja Ala-Lipastin lauseet voisikin korjata näin:

”Suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa pälli-ääliöyttä”.

”Vaikka kunniarikoksia tapahtuu maassamme jatkuvasti, viranomaiset eivät ole mielestäni oikein ymmärtäneet tai tohtineet puuttua tilanteisiin. Uskoisin syynä olevan vääränlaisen monikulttuurisuusajattelun ja pälli-ääliöyden”.