J.M Korhonen lähetti vastakommentteja Halla-ahoa käsittelevään kirjoitukseeni. Lukemisen helpottamiseksi julkaisen kommenttien ydinkohdat tässä erillisessä kirjoituksessa omien vastauksieni kera. Linkit ovat näin ollen helpommin klikattavissa ja kappaleet eroteltavissa toisistaan.
” HK: Kotouttamislain 7§ alaiset toimenpiteet eivät millään tavoin vähennä muiden, suomalaisille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta…
Olen pahoillani, mutta tämähän ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jos rahaa tai aikaa käytetään kohteeseen A, on se pois kohteilta B ja C.”
Olen pahoillani, mutta noin yksinkertainen vasta-argumentti ei yksinkertaisesti mene läpi. Neuvolatoiminta (A) ja lasten hammashuolto (B) eivät ole perusterveydenhuollolta (C) pois, vaan niillä ennaltaehkäistään asioita, jotka hoitamattomina rysähtäisivät C:n niskaan kahta kovempaa.
Sama koskee kotouttamista. Kotouttamislain piirissä oleva työtön työnhakija on joka tapauksessa pysyväisluonteisesti Suomessa, joten mielestäni on järkevää kielikoulutuksen, yhteiskuntataitojen ja työharjoittelun keinoin antaa paremmat eväät työmarkkinoille ja itsenäiseen yhteiskuntaa ja eloa koskevaan tiedonhankintaan. Tämä maksaa itsensä takaisin esim. toimeentulotukiriippuvuuden vähenemisenä, vähäisempänä sosiaalisen asumisen käyttönä (kuten jo aikaisemmin mainitsin) jne. jotka rasittavat ”veronmaksajia”.
Annika Forsanderin mukaan maahanmuuttajien toimeentulotukiasiakkuus ei periydy samalla tavoin kuin suomalaisten toimeentulotukiasiakkaiden, vaan jää väliaikaisemmaksi vaiheeksi ja Pikkaraisen&Heikkilän mukaan pakolaisryhmät ovat selkeästi 2000-luvulla saavuttaneet muita ryhmiä työllisyydessä (somalialaisilla, afgaaneilla ja irakilaisilla työttömyyden väheneminen 2002-2008 reippaasti yli 10% luokkaa) – mielestäni empiirinen esimerkki kotouttamistoiminnan toimivuudesta ja siitä, että A:han panostaminen vähentää B:n ja C:n taakkaa.
Kannattaa lukea esimerkiksi työministeriön vuonna 2005 teettämä kotouttamiskoulutuksen arviointi.
Ilman kotouttamistoimenpiteitä Suomi toteuttaisi suurin piirtein samanlaista ”laissez faire” - politiikkaa kuin Ranska 60-luvulla. Uskon, että tällöin Suomi saisi myös todennäköisemmin kokea ne vaikutukset, joita ranskalaisella politiikalla – totaalisella integraatiotoimenpiteiden puuttumisella - myös saatiin aikaan: tästä on konkreettista kokemusta.
”Mielestäni maahanmuuttopolitiikan kritiikin ytimessä on ihmettely siitä, mitä tällä politiikalla on ajateltu saavutettavan, ja mihin hintaan. Tosiasia kun on se, että huoltosuhteen paikkaamisella ei nykyistä maahanmuuttoa pystytä puolustelemaan, ja käytetyn rahan määrä tuntuu äkkiseltään ajateltuna melko suurelta jos sen ainoana konkreettisena hyötynä maksajan eli suomalaisten kannalta on epämääräisen ja tarkemmin määrittelemättömän “globaalin vastuun” kantaminen, muutamien julkisen sektorin työpaikkojen luominen, sekä - anteeksi että sanon vähän ilkeästi - hyvän omantunnon ostaminen.”
Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan työperäinen maahanmuutto (työntekijän oleskelulupaan liittyvät seikat), paluumuutto, opiskelijamuutto, avioliittomuutto ja perheperustainen muutto sekä humanitaarinen maahanmuutto (humanitaarisin perustein annettavat oleskeluluvat). Tämäkin on vielä hieman karkea jaottelu.
Mielestäni ei ole harhaanjohtavaa sanoa, että työperäisellä maahanmuutolla (eli ihminen pääsee maahan jos hänellä on työpaikka Suomessa, ts, saa työntekijän oleskeluluvan) voidaan vaikuttaa positiivisesti huoltosuhteeseen. Työntekijän oleskeluluvanhan saa käytännössä vain, jos hakijalla on todistus aloitettavasta työsuhteesta ja riittävistä tuloista, joten mihinkään ”maleksimaan” ei yksikään työperäinen maahanmuuttaja jää. Huoltosuhdehan lasketaan siten, että työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien lukumäärä jaetaan työllisten määrällä. Tällöin ei ole väliä sillä, ovatko työpaikat julkisella vai yksityisellä puolella: olennaista on se, että tarjolla olevalle työlle löytyy tekijöitä.
Tosiasia on se, että tietyillä aloilla on talouskriisistä huolimatta rekrytointivaje. Lisäksi maahanmuuttajat eivät tietenkään työllisty pelkästään julkiselle sektorille. Kannattaa esimerkiksi katsoa Elli Heikkilän ja Maria Pikkaraisen artikkeli ”Employment of Immigrants in Finnish labour markets” teoksessa “Migration, Mobility and Human Rights at the Eastern Border of the European Union – Space of Freedom and Security” (s. 121-138, varsinkin taulukko sivulla 130).
Lisäksi kannattaa lukea heidän suomenkielinen kirjansa ”Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa” (Siirtolaisuusinstituutti 2008).
Artikkelista ja kirjasta selviää, että kaupan ala on tärkein maahanmuuttajia työllistävä toimiala. Muita merkittäviä aloja ovat rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala sekä liike-elämän palvelut ja lisäksi opetus ja tutkimus.
Tämän sanottuani haluan korostaa, että suhdannevaihtelut sekä ”työperäisen maahanmuuttajan” mahdollisesti mukana muuttava perhe tulee ottaa huomioon kaikessa työperäistä maahanmuuttoa koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Ihminen ei tee pelkästään työtä, vaan tarvitsee säälliset, turvalliset ja luottamusta toisiin herättävät asuinolot ja tietoa siitä, miten esimerkiksi lapset saadaan pärjäämään koulussa ja pysymään terveinä. Työperäisestä maahanmuutosta seuraa myös kustannuksia, eikä se ole mikään ihmelääke väestön ikääntymiseen.
Lisäksi rekrytointi tulee tehdä harkitusti eikä esim. siten, että ulkomailta hankitaan heikosti järjestäytynyttä halpatyövoimaa epätyypillisiin työsuhteisiin hämärille työmarkkinalakeja polkeville rakennustyömaille, joilla oikeuksistaan tietoiset ja ammattiliittoon kuuluvat suomalaiset eivät suostu työskentelemään. Tällainen ”työperäisen maahanmuuton” politiikka johtaisi eriytyneisiin työmarkkinoihin, ”uusiluokkaistumiseen” ja siihen, että ihmisen lähtömaasta voi päätellä hänen tuloluokkansa.
Avioliittomuuttoa taas ei voi kontrolloida kuin vain perusbyrokratian osalta. Ensisijaisesti kontrollin tulisi tapahtua toiseen ihmiseen tutustuvan ja rakastuvan ihmisen päässä. Tässä toivoisinkin laajempaa päänsisäistä kontrollia, koska usein ulkomailla ei usein vielä hoksata, millaista tylsä arjen elämä käytännössä Suomessa tulee olemaan ja mitä töitä puolisolle on lopulta mahdollista saada.
Vähäinen harkinta enteilee ongelmia tulevaisuudessa. Kummastelen täällä Saudi-Arabiassa usein sitä, miten juuri tietyistä maista kotoisin olevat ihmiset tuntuvat ”rakastuvan” suomalaisiin miehiin (filippiiniläiset yms. naiset) tai naisiin (arabimaiden + Nigerian miehet) varsin nopeasti, ja suomalaisilla eivät soi mitkään hälytyskellot päässä, vaan päinvastoin, parinvalintakriteerit tippuvat ihan matalalle kaiken maailman ”you’re so nice”- hokijoille ja party animaleille.
Tuntuma on, että ihmistä kiinnostavat usein enemmän kumppanin kotimaan vakaus ja vapaus kuin kumppani itse, mutta kyse on vain omista arjen näköhavainnoistani täällä Saudi-Arabiassa, ei mistään tutkimuksesta. En lähde sanomaan, ettei rakkaussuhde voisi olla ihan aito, mutta uskallan esittää epäilyni varsinkin silloin, kun avioliittoa ollaan rakentamassa jo kuukauden mittaisen ulkomailla tapahtuvan seurustelun jälkeen. Vrt. kuinka nopeasti suomalainen menee Suomessa yleensä suomalaisen seurustelukumppaninsa kanssa naimisiin? Vanha sanonta ”hätäilyllä ei saa kun vain sekopäitä lapsia” sopii mielestäni avioliittomuuttoon harvinaisen hyvin.
Humanitaarista maahanmuuttoa (pakolaiskiintiöt, turvapaikkojen myöntäminen) taas ei pitäisi koskaan yrittää perustella huoltosuhteen paikkamisella, väestön ikääntymisellä yms. ”meistä lähtevillä” seikoilla, koska mahdollisesta iästä, koulutuksesta ja ammattitaidosta huolimatta pakolaisen ensisijainen syy olla Suomessa ovat lähtömaan hengenvaaralliset olot ja kansainvälisen suojelun tarve.
Humanitaarisen maahanmuuton perusidea on siinä, että hädän (esim. Irakin sota) koittaessa hädänalaisia ihmisiä auttavat muutkin kuin naapurimaat. Tämä ehkäisee kriisien leviämistä näihin naapurimaihin ja vähentää pakolaisten altistumista naapurimaissa olevien poliittisten voimien propagandalle (esim. Hamas, Hizbollah yms.).
On lyhytnäköistä, että humanitaarisen kriisin kustannustaakan jakamisen periaatetta vähätellään leimaamalla ”globaalista vastuusta” ja kv-sopimuksista puhujat joksikin punaviherpipertäjiksi.
Olen varma, että jos vaikkapa Venäjällä tapahtuisi suuri kriisi ja suuret ihmismassat lähtisivät liikkeelle, niin Suomi saattaisi olla kiinnostunut siitä, että Ruotsi ja muut maat täyttäisivät mm. Geneven pakolaissopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteensa eivätkä jättäisi koko venäläispakolaisten taakkaa Suomen hoidettavaksi.
On kaikkien ”maahanmuuttomyönteistenkin” itsestään selvänä pitämä seikka, että humanitaarisesta maahanmuutosta koituu kansantalouden kontekstissa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä. Tämän vuoksi kaikkia ei voikaan noin vain ottaa, jos tavoitteena on rakentaa säälliset olosuhteet vaikkapa Suomen työmarkkinoille, kouluun ja asuinalueille.
Suomen pakolaiskiintiö on 750 ihmistä ja turvapaikanhakuprosessin myötä pysyväisluonteisen oleskelulupia myönnettiin vuosina 2000-2008 tällä tavalla.
Esim. 2008 yhteensä 1535 ihmistä sai humanitaarisin perustein oleskeluluvan Suomesta. Myönteisen oleskelulupapäätöksen hakemuksen perusteella sai 785 ihmistä vaikka hakijoita oli 4035, kun vuonna 2007 myönteisen oleskelulupapäätöksen sai 860 ihmistä vaikka hakijoita oli 1505. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että turvapaikanhakijoiden määrästä ei voi ennustaa myönteisten päätösten määrää.
Kansainvälistä vertailua Suomen ja muiden maiden välillä voi tehdä katsomalla esim. UNHCR:n tilastoja. Mikäli ihminen haluaa masentua ja luoda katsauksen suhteellisuudentajun kurimuskierteeseen, kannattaa myös katsoa maailman ihmisoikeustilannetta UNHCR:n Refworld-sivuston avulla.
”Eli, jos meillä on nyt ongelmia kotouttaa maahantulevat, menemättä siihen kenen vika se on, niin onko realistista odottaa että selviämme yhtään Ranskaa, Saksaa, tai Ruotsia paremmin? Ja jos “lisää rahaa sopeuttamiseen” on ainoa ratkaisu, niin missä kohdassa piikki menee kiinni?”
Valtion talousarvioesitys 2009 löytyy täältä. Valtion talousarvion 2009 mukaan määrärahojen kokonaismäärä oli 46 291 482 000 euroa. Tästä maahanmuuttoon liittyviä kustannuksia kertyi sisäministeriön hallinnonalalta 92 890 000 euroa ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta 24 700 000 euroa.
Maahanmuuttoon liittyvät asiat kustansivat näin ollen yhteensä 117 590 000 euroa.
Maahanmuuton kustannukset määrärahojen kokonaismäärästä oli siis 0,25 %.
Jos A vastaan B vastaan C- vertailuihin lähdetään, niin mukaan täytyy aina ottaa kaikki julkiset menokohteet, jolloin ”veronmaksajien rahoilla” ja ”veronmaksajien tulee saada tietää” – retoriikkaa tulee käyttää tasapuolisesti kaikkiin menokohteisiin, jos halutaan säilyttää älyllinen rehellisyys ja tasapuolisuus. Kriteerien kustannus & hyötykritiikille tulee olla yhdenvertaiset. Kotouttamislain alaisiin toimenpiteisiin keskittyminen ei saa johtaa siihen, että muiden julkisten tointen hyödyllisyyttä ei katsota yhtä tarkasti.
Jotta suhteellisuudentaju säilyisi, täytyy vertailun vuoksi mainita, että pelkästään veteraanien tukeminen maksoi 394 793 000 e, puolustusmateriaalien hankinta 696 793 000 e ja maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki 559 365 000 jne. ollenkaan näiden menoerien merkitystä väheksymättä.
Tämänhetkiset luvut maahanmuuton suhteen tarkoittavat yksinkertaisesti lakivelvoitteisiin ja tiedossa oleviin ongelmiin nähden erittäin pahaa aliresursointia – esimerkiksi valtion maksamat pakolaisten vastaanoton kustannukset kunnille ovat laahanneet samoissa luvuissa 90-luvun alusta asti, mikä on johtanut siihen että oleskeluluvan saaneille ei riitä kuntapaikkoja.
Mielestäni on tulevaisuuden kannalta kestämätöntä, että alati vähenevään sotaveteraaniväestöön käytettävät rahamäärät eivät muutu, vaikka sotaveteraanit –toisin kuin maahanmuuttajat- eivät ole lisääntymässä, kun taas muutama vuosi sitten "tarpeen puutteen vuoksi" lakkautettujen vastaanottokeskusten uudelleenperustamisesta käydään aivan mielettömän suuri ja täysin asiantuntematon poru.
Nykyisillä luvuilla mielestäni maahanmuuttajien osuuden tulisi olla vähintään siellä 0.8 % tuntumassa, ja katto 1.6% tuntumassa, mutta koska tilanteet elävät ja asiat muuttuvat, en kirjoita tätä mielipidettäni kiveen.
Kuitenkin täytynee muistaa jo edellisessä postauksessani mainitsema seikka, että Vuoden 2005 tietoihin perustuvan konservatiivisen ja tätä kautta alakanttiin menevän arvion mukaan
- v. 2010 mennessä yli 20 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä aloittaa peruskoulun
- v. 2015 mennessä yli 33 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä siirtyy opiskelemaan/työelämään
joten mielestäni tulevaisuutta ajatellen määrärahojen lisääminen juuri maahanmuuton alkuvaiheeseen olisi välttämätöntä, jos tulevaisuuden ongelmia aiotaan ennaltaehkäistä.
” Tätä humanitaarista auttamista ja siihen kulutettua rahaa voisi ymmärtää, jos sen kylkiäisenä ei tuntuisi kaikissa sitä yrittäneissä maissa tulevan yhteiskunnan polarisoitumista, ja pahimmassa tapauksessa muusta yhteiskunnasta irtoavia saarekkeita kuten Rosengård.”
Yksinkertaistan ja sanon, että Suomessa tulee tapahtumaan täysin samat ongelmat kuin muuallakin, mikäli tässä vaiheessa ei alaan aleta kunnolla panostaa. Samalla on korostettava, että Rosengård ei ole oikeusvaltiomielessä mikään "muusta yhteiskunnasta irtoava saareke", vaikka ongelmia sinne onkin kasaantunut. Se etu, mikä Suomella on Ruotsiin ja etenkin Saksaan nähden on se, että ohjelmallisen integraatiopolitiikan tärkeyteen herättiin kaikissa Euroopan maissa 90-luvulla, mutta Suomella ei ole takanaan vuosikymmenten virhehistoriaa esim. Saksan ja Ranskan toteuttamine siirtotyöläispolitiikkoineen. Tässä vaiheessa ongelmiin pystyisi pureutumaan helpommin. Mikäli näin ei tehdä, suomalaiset saavat syyttää seurauksista vain itseään.
Toivoisinkin, että maahanmuutto – ja maahanmuuttajapolitiikan kritiikki keskittyisikin juuri siihen, millaisilla kriteereillä maahantuloa kontrolloidaan, sen tarkastelemiseen, mitkä ovat järkeviä kotouttamistoimia ja siihen, millaisiin lähtöoletuksiin ”maahanmuuttajasta” , ”suvaitsevaisuudesta” ja "suomalaisuudesta" ne perustuvat. Ja ennen kaikkea: millä tavoin toimintaa voisi parantaa?
Valitettavasti ns. ”maahanmuuttokriittisten” ihmisten ”kritiikki” painottuu tällä hetkellä kunniamurha- terrorismi – ja raiskausasioilla mässäilyyn ja niiden esittämiseen ”niiden kulttuuripiirteinä” suurin piirtein samalla tavoin kuin islamistipopulistit esittävät kaikki Israelin hallituksen toimet ”juutalaisten piirteinä” ja Israel-intoilijat kaiken Hamasin toiminnan ”islamin piirteinä”. Väitänpä vielä, että tämä on vallitsevassa ”maahanmuuttokritiikissä” huomattavasti yleisempää kuin ”kustannukset ja niillä hankittavien villojen määrä”- problematiikka.
”Onko kaikkien monikulttuuristen yhteiskuntien kohtalona ajautua enemmän tai vähemmän polarisoituneiksi ja eriarvoistuneiksi, ja jos näin on, niin riittäisikö vähän vähempikin kulttuuri. Vaikka liberaali internationalisti olenkin, täytyy myöntää että kansallisvaltioissa näyttää olevan myös hyvätkin puolensa.”
Mitä tarkoitat ”kulttuurilla” tässä yhteydessä, ja millä perusteella näet sen eriarvoistumista selittävänä tekijänä ja "kansallisvaltiollisuuden" tasa-arvoa selittävänä tekijänä?
Sekä elintasoeroja, terveyseroja että mitä tahansa sosioekonomisia mittareita käyttämällä havaitaan, että oman aikamme ”monikulttuuriset” yhteiskunnat ovat huomattavasti lähempänä oikeusvaltiota ja kansalaisten yhtäläisiä elin- ja tulevaisuusmahdollisuuksia kuin 1900-luvun ensipuoliskon ”kansallisvaltiot”, mitä termillä nyt sitten tarkoitetaankaan ja mihin sitten siirtymä "toisenlaiseksi" muuttumiseen sijoitetaankaan.
Kansallisvaltioaate ei pystynyt estämään kahden maailmanhistorian verisimmän sodan syttymistä, sotilaallista kilpavarustelua, diktatuurien nousua, valtioidenvälistä uhittelua, suuria rikkaiden ja köyhien välisiä kuiluja tai demokratian kriisiä 1920- ja 1930-luvuilla. Päinvastoin, vielä 1990-luvulla Jugoslaviassa se sai muotoja, josta hyvät puolet olivat hyvin kaukana.
Jos katsottaisiin vaikka 60-luvun Suomi- kansallisvaltiota, sen maalaisköyhyys oli rakennemuutoksen keskellä niin suurta luokkaa, että väki pakkasikin laukkujaan Ruotsiin paikoin 40 000 ihmisen vuosivauhdilla. Ja jos katsotaan niinkin jännää aihetta kuin väkivaltarikollisuutta, niin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 1980 melkein joka kymmenes mies oli kokenut fyysistä väkivaltaa, kun vastaava osuus oli 2006 pudonnut noin viiteen prosenttiin. Kun käytetään väkivaltaluokkaa ”katuväkivalta”, niin vuonna 1980 jopa yli neljä prosenttia miehistä oli kokenut fyysistä katuväkivaltaa, kun vastaava osuus oli 1,4 prosenttia vuonna 2006. Vuonna 1980 maassa oli huomattavasti vähemmän maahanmuuttajia kuin nyt.
Tämä ei tarkoita, etten pitäisi katuväkivaltaa vakavana oman aikamme ilmiönä. Päin vastoin, sen ennaltaehkäisy edellyttää ongelman kunnollista elaborointia, jota peräänkuulutan. Tilastotietojen perusteella tulisi hylätä se oletus että jokin "vähemmän monikulttuurinen" yhteiskunta olisi vapaampi väkivallasta. Ongelmallisina nähtyjä ilmiöitä ei pitäisi aina nähdä yksiulotteisesti vain "kulttuurisina" ja "kulttuurista johtuvina", vaan asioissa pitäisi ottaa huomioon väkivaltaan syyllistyneiden yksilöiden elämänkulkuun liittyvät monet tekijät.
Asiasta löytyy lisää tietoa Miessakkien järjestämällä "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarjalla, jonka kaikki luennot ovat kuunneltavissa internetissä. Tähän asiaan liittyen suosittelen kuuntelemaan erityisesti maahanmuuttajamiesten rikollisuutta käsittelevän Juhani Iivarin ja Mukhtar Abibin luennon sekä kunniaväkivaltaa käsittelevän Suvi Keskisen ja Rebwar Karimin luennon.
” HK: Kotouttamislain 7§ alaiset toimenpiteet eivät millään tavoin vähennä muiden, suomalaisille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta…
Olen pahoillani, mutta tämähän ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jos rahaa tai aikaa käytetään kohteeseen A, on se pois kohteilta B ja C.”
Olen pahoillani, mutta noin yksinkertainen vasta-argumentti ei yksinkertaisesti mene läpi. Neuvolatoiminta (A) ja lasten hammashuolto (B) eivät ole perusterveydenhuollolta (C) pois, vaan niillä ennaltaehkäistään asioita, jotka hoitamattomina rysähtäisivät C:n niskaan kahta kovempaa.
Sama koskee kotouttamista. Kotouttamislain piirissä oleva työtön työnhakija on joka tapauksessa pysyväisluonteisesti Suomessa, joten mielestäni on järkevää kielikoulutuksen, yhteiskuntataitojen ja työharjoittelun keinoin antaa paremmat eväät työmarkkinoille ja itsenäiseen yhteiskuntaa ja eloa koskevaan tiedonhankintaan. Tämä maksaa itsensä takaisin esim. toimeentulotukiriippuvuuden vähenemisenä, vähäisempänä sosiaalisen asumisen käyttönä (kuten jo aikaisemmin mainitsin) jne. jotka rasittavat ”veronmaksajia”.
Annika Forsanderin mukaan maahanmuuttajien toimeentulotukiasiakkuus ei periydy samalla tavoin kuin suomalaisten toimeentulotukiasiakkaiden, vaan jää väliaikaisemmaksi vaiheeksi ja Pikkaraisen&Heikkilän mukaan pakolaisryhmät ovat selkeästi 2000-luvulla saavuttaneet muita ryhmiä työllisyydessä (somalialaisilla, afgaaneilla ja irakilaisilla työttömyyden väheneminen 2002-2008 reippaasti yli 10% luokkaa) – mielestäni empiirinen esimerkki kotouttamistoiminnan toimivuudesta ja siitä, että A:han panostaminen vähentää B:n ja C:n taakkaa.
Kannattaa lukea esimerkiksi työministeriön vuonna 2005 teettämä kotouttamiskoulutuksen arviointi.
Ilman kotouttamistoimenpiteitä Suomi toteuttaisi suurin piirtein samanlaista ”laissez faire” - politiikkaa kuin Ranska 60-luvulla. Uskon, että tällöin Suomi saisi myös todennäköisemmin kokea ne vaikutukset, joita ranskalaisella politiikalla – totaalisella integraatiotoimenpiteiden puuttumisella - myös saatiin aikaan: tästä on konkreettista kokemusta.
”Mielestäni maahanmuuttopolitiikan kritiikin ytimessä on ihmettely siitä, mitä tällä politiikalla on ajateltu saavutettavan, ja mihin hintaan. Tosiasia kun on se, että huoltosuhteen paikkaamisella ei nykyistä maahanmuuttoa pystytä puolustelemaan, ja käytetyn rahan määrä tuntuu äkkiseltään ajateltuna melko suurelta jos sen ainoana konkreettisena hyötynä maksajan eli suomalaisten kannalta on epämääräisen ja tarkemmin määrittelemättömän “globaalin vastuun” kantaminen, muutamien julkisen sektorin työpaikkojen luominen, sekä - anteeksi että sanon vähän ilkeästi - hyvän omantunnon ostaminen.”
Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan työperäinen maahanmuutto (työntekijän oleskelulupaan liittyvät seikat), paluumuutto, opiskelijamuutto, avioliittomuutto ja perheperustainen muutto sekä humanitaarinen maahanmuutto (humanitaarisin perustein annettavat oleskeluluvat). Tämäkin on vielä hieman karkea jaottelu.
Mielestäni ei ole harhaanjohtavaa sanoa, että työperäisellä maahanmuutolla (eli ihminen pääsee maahan jos hänellä on työpaikka Suomessa, ts, saa työntekijän oleskeluluvan) voidaan vaikuttaa positiivisesti huoltosuhteeseen. Työntekijän oleskeluluvanhan saa käytännössä vain, jos hakijalla on todistus aloitettavasta työsuhteesta ja riittävistä tuloista, joten mihinkään ”maleksimaan” ei yksikään työperäinen maahanmuuttaja jää. Huoltosuhdehan lasketaan siten, että työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien lukumäärä jaetaan työllisten määrällä. Tällöin ei ole väliä sillä, ovatko työpaikat julkisella vai yksityisellä puolella: olennaista on se, että tarjolla olevalle työlle löytyy tekijöitä.
Tosiasia on se, että tietyillä aloilla on talouskriisistä huolimatta rekrytointivaje. Lisäksi maahanmuuttajat eivät tietenkään työllisty pelkästään julkiselle sektorille. Kannattaa esimerkiksi katsoa Elli Heikkilän ja Maria Pikkaraisen artikkeli ”Employment of Immigrants in Finnish labour markets” teoksessa “Migration, Mobility and Human Rights at the Eastern Border of the European Union – Space of Freedom and Security” (s. 121-138, varsinkin taulukko sivulla 130).
Lisäksi kannattaa lukea heidän suomenkielinen kirjansa ”Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa” (Siirtolaisuusinstituutti 2008).
Artikkelista ja kirjasta selviää, että kaupan ala on tärkein maahanmuuttajia työllistävä toimiala. Muita merkittäviä aloja ovat rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala sekä liike-elämän palvelut ja lisäksi opetus ja tutkimus.
Tämän sanottuani haluan korostaa, että suhdannevaihtelut sekä ”työperäisen maahanmuuttajan” mahdollisesti mukana muuttava perhe tulee ottaa huomioon kaikessa työperäistä maahanmuuttoa koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Ihminen ei tee pelkästään työtä, vaan tarvitsee säälliset, turvalliset ja luottamusta toisiin herättävät asuinolot ja tietoa siitä, miten esimerkiksi lapset saadaan pärjäämään koulussa ja pysymään terveinä. Työperäisestä maahanmuutosta seuraa myös kustannuksia, eikä se ole mikään ihmelääke väestön ikääntymiseen.
Lisäksi rekrytointi tulee tehdä harkitusti eikä esim. siten, että ulkomailta hankitaan heikosti järjestäytynyttä halpatyövoimaa epätyypillisiin työsuhteisiin hämärille työmarkkinalakeja polkeville rakennustyömaille, joilla oikeuksistaan tietoiset ja ammattiliittoon kuuluvat suomalaiset eivät suostu työskentelemään. Tällainen ”työperäisen maahanmuuton” politiikka johtaisi eriytyneisiin työmarkkinoihin, ”uusiluokkaistumiseen” ja siihen, että ihmisen lähtömaasta voi päätellä hänen tuloluokkansa.
Avioliittomuuttoa taas ei voi kontrolloida kuin vain perusbyrokratian osalta. Ensisijaisesti kontrollin tulisi tapahtua toiseen ihmiseen tutustuvan ja rakastuvan ihmisen päässä. Tässä toivoisinkin laajempaa päänsisäistä kontrollia, koska usein ulkomailla ei usein vielä hoksata, millaista tylsä arjen elämä käytännössä Suomessa tulee olemaan ja mitä töitä puolisolle on lopulta mahdollista saada.
Vähäinen harkinta enteilee ongelmia tulevaisuudessa. Kummastelen täällä Saudi-Arabiassa usein sitä, miten juuri tietyistä maista kotoisin olevat ihmiset tuntuvat ”rakastuvan” suomalaisiin miehiin (filippiiniläiset yms. naiset) tai naisiin (arabimaiden + Nigerian miehet) varsin nopeasti, ja suomalaisilla eivät soi mitkään hälytyskellot päässä, vaan päinvastoin, parinvalintakriteerit tippuvat ihan matalalle kaiken maailman ”you’re so nice”- hokijoille ja party animaleille.
Tuntuma on, että ihmistä kiinnostavat usein enemmän kumppanin kotimaan vakaus ja vapaus kuin kumppani itse, mutta kyse on vain omista arjen näköhavainnoistani täällä Saudi-Arabiassa, ei mistään tutkimuksesta. En lähde sanomaan, ettei rakkaussuhde voisi olla ihan aito, mutta uskallan esittää epäilyni varsinkin silloin, kun avioliittoa ollaan rakentamassa jo kuukauden mittaisen ulkomailla tapahtuvan seurustelun jälkeen. Vrt. kuinka nopeasti suomalainen menee Suomessa yleensä suomalaisen seurustelukumppaninsa kanssa naimisiin? Vanha sanonta ”hätäilyllä ei saa kun vain sekopäitä lapsia” sopii mielestäni avioliittomuuttoon harvinaisen hyvin.
Humanitaarista maahanmuuttoa (pakolaiskiintiöt, turvapaikkojen myöntäminen) taas ei pitäisi koskaan yrittää perustella huoltosuhteen paikkamisella, väestön ikääntymisellä yms. ”meistä lähtevillä” seikoilla, koska mahdollisesta iästä, koulutuksesta ja ammattitaidosta huolimatta pakolaisen ensisijainen syy olla Suomessa ovat lähtömaan hengenvaaralliset olot ja kansainvälisen suojelun tarve.
Humanitaarisen maahanmuuton perusidea on siinä, että hädän (esim. Irakin sota) koittaessa hädänalaisia ihmisiä auttavat muutkin kuin naapurimaat. Tämä ehkäisee kriisien leviämistä näihin naapurimaihin ja vähentää pakolaisten altistumista naapurimaissa olevien poliittisten voimien propagandalle (esim. Hamas, Hizbollah yms.).
On lyhytnäköistä, että humanitaarisen kriisin kustannustaakan jakamisen periaatetta vähätellään leimaamalla ”globaalista vastuusta” ja kv-sopimuksista puhujat joksikin punaviherpipertäjiksi.
Olen varma, että jos vaikkapa Venäjällä tapahtuisi suuri kriisi ja suuret ihmismassat lähtisivät liikkeelle, niin Suomi saattaisi olla kiinnostunut siitä, että Ruotsi ja muut maat täyttäisivät mm. Geneven pakolaissopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteensa eivätkä jättäisi koko venäläispakolaisten taakkaa Suomen hoidettavaksi.
On kaikkien ”maahanmuuttomyönteistenkin” itsestään selvänä pitämä seikka, että humanitaarisesta maahanmuutosta koituu kansantalouden kontekstissa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä. Tämän vuoksi kaikkia ei voikaan noin vain ottaa, jos tavoitteena on rakentaa säälliset olosuhteet vaikkapa Suomen työmarkkinoille, kouluun ja asuinalueille.
Suomen pakolaiskiintiö on 750 ihmistä ja turvapaikanhakuprosessin myötä pysyväisluonteisen oleskelulupia myönnettiin vuosina 2000-2008 tällä tavalla.
Esim. 2008 yhteensä 1535 ihmistä sai humanitaarisin perustein oleskeluluvan Suomesta. Myönteisen oleskelulupapäätöksen hakemuksen perusteella sai 785 ihmistä vaikka hakijoita oli 4035, kun vuonna 2007 myönteisen oleskelulupapäätöksen sai 860 ihmistä vaikka hakijoita oli 1505. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että turvapaikanhakijoiden määrästä ei voi ennustaa myönteisten päätösten määrää.
Kansainvälistä vertailua Suomen ja muiden maiden välillä voi tehdä katsomalla esim. UNHCR:n tilastoja. Mikäli ihminen haluaa masentua ja luoda katsauksen suhteellisuudentajun kurimuskierteeseen, kannattaa myös katsoa maailman ihmisoikeustilannetta UNHCR:n Refworld-sivuston avulla.
”Eli, jos meillä on nyt ongelmia kotouttaa maahantulevat, menemättä siihen kenen vika se on, niin onko realistista odottaa että selviämme yhtään Ranskaa, Saksaa, tai Ruotsia paremmin? Ja jos “lisää rahaa sopeuttamiseen” on ainoa ratkaisu, niin missä kohdassa piikki menee kiinni?”
Valtion talousarvioesitys 2009 löytyy täältä. Valtion talousarvion 2009 mukaan määrärahojen kokonaismäärä oli 46 291 482 000 euroa. Tästä maahanmuuttoon liittyviä kustannuksia kertyi sisäministeriön hallinnonalalta 92 890 000 euroa ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta 24 700 000 euroa.
Maahanmuuttoon liittyvät asiat kustansivat näin ollen yhteensä 117 590 000 euroa.
Maahanmuuton kustannukset määrärahojen kokonaismäärästä oli siis 0,25 %.
Jos A vastaan B vastaan C- vertailuihin lähdetään, niin mukaan täytyy aina ottaa kaikki julkiset menokohteet, jolloin ”veronmaksajien rahoilla” ja ”veronmaksajien tulee saada tietää” – retoriikkaa tulee käyttää tasapuolisesti kaikkiin menokohteisiin, jos halutaan säilyttää älyllinen rehellisyys ja tasapuolisuus. Kriteerien kustannus & hyötykritiikille tulee olla yhdenvertaiset. Kotouttamislain alaisiin toimenpiteisiin keskittyminen ei saa johtaa siihen, että muiden julkisten tointen hyödyllisyyttä ei katsota yhtä tarkasti.
Jotta suhteellisuudentaju säilyisi, täytyy vertailun vuoksi mainita, että pelkästään veteraanien tukeminen maksoi 394 793 000 e, puolustusmateriaalien hankinta 696 793 000 e ja maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki 559 365 000 jne. ollenkaan näiden menoerien merkitystä väheksymättä.
Tämänhetkiset luvut maahanmuuton suhteen tarkoittavat yksinkertaisesti lakivelvoitteisiin ja tiedossa oleviin ongelmiin nähden erittäin pahaa aliresursointia – esimerkiksi valtion maksamat pakolaisten vastaanoton kustannukset kunnille ovat laahanneet samoissa luvuissa 90-luvun alusta asti, mikä on johtanut siihen että oleskeluluvan saaneille ei riitä kuntapaikkoja.
Mielestäni on tulevaisuuden kannalta kestämätöntä, että alati vähenevään sotaveteraaniväestöön käytettävät rahamäärät eivät muutu, vaikka sotaveteraanit –toisin kuin maahanmuuttajat- eivät ole lisääntymässä, kun taas muutama vuosi sitten "tarpeen puutteen vuoksi" lakkautettujen vastaanottokeskusten uudelleenperustamisesta käydään aivan mielettömän suuri ja täysin asiantuntematon poru.
Nykyisillä luvuilla mielestäni maahanmuuttajien osuuden tulisi olla vähintään siellä 0.8 % tuntumassa, ja katto 1.6% tuntumassa, mutta koska tilanteet elävät ja asiat muuttuvat, en kirjoita tätä mielipidettäni kiveen.
Kuitenkin täytynee muistaa jo edellisessä postauksessani mainitsema seikka, että Vuoden 2005 tietoihin perustuvan konservatiivisen ja tätä kautta alakanttiin menevän arvion mukaan
- v. 2010 mennessä yli 20 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä aloittaa peruskoulun
- v. 2015 mennessä yli 33 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä siirtyy opiskelemaan/työelämään
joten mielestäni tulevaisuutta ajatellen määrärahojen lisääminen juuri maahanmuuton alkuvaiheeseen olisi välttämätöntä, jos tulevaisuuden ongelmia aiotaan ennaltaehkäistä.
” Tätä humanitaarista auttamista ja siihen kulutettua rahaa voisi ymmärtää, jos sen kylkiäisenä ei tuntuisi kaikissa sitä yrittäneissä maissa tulevan yhteiskunnan polarisoitumista, ja pahimmassa tapauksessa muusta yhteiskunnasta irtoavia saarekkeita kuten Rosengård.”
Yksinkertaistan ja sanon, että Suomessa tulee tapahtumaan täysin samat ongelmat kuin muuallakin, mikäli tässä vaiheessa ei alaan aleta kunnolla panostaa. Samalla on korostettava, että Rosengård ei ole oikeusvaltiomielessä mikään "muusta yhteiskunnasta irtoava saareke", vaikka ongelmia sinne onkin kasaantunut. Se etu, mikä Suomella on Ruotsiin ja etenkin Saksaan nähden on se, että ohjelmallisen integraatiopolitiikan tärkeyteen herättiin kaikissa Euroopan maissa 90-luvulla, mutta Suomella ei ole takanaan vuosikymmenten virhehistoriaa esim. Saksan ja Ranskan toteuttamine siirtotyöläispolitiikkoineen. Tässä vaiheessa ongelmiin pystyisi pureutumaan helpommin. Mikäli näin ei tehdä, suomalaiset saavat syyttää seurauksista vain itseään.
Toivoisinkin, että maahanmuutto – ja maahanmuuttajapolitiikan kritiikki keskittyisikin juuri siihen, millaisilla kriteereillä maahantuloa kontrolloidaan, sen tarkastelemiseen, mitkä ovat järkeviä kotouttamistoimia ja siihen, millaisiin lähtöoletuksiin ”maahanmuuttajasta” , ”suvaitsevaisuudesta” ja "suomalaisuudesta" ne perustuvat. Ja ennen kaikkea: millä tavoin toimintaa voisi parantaa?
Valitettavasti ns. ”maahanmuuttokriittisten” ihmisten ”kritiikki” painottuu tällä hetkellä kunniamurha- terrorismi – ja raiskausasioilla mässäilyyn ja niiden esittämiseen ”niiden kulttuuripiirteinä” suurin piirtein samalla tavoin kuin islamistipopulistit esittävät kaikki Israelin hallituksen toimet ”juutalaisten piirteinä” ja Israel-intoilijat kaiken Hamasin toiminnan ”islamin piirteinä”. Väitänpä vielä, että tämä on vallitsevassa ”maahanmuuttokritiikissä” huomattavasti yleisempää kuin ”kustannukset ja niillä hankittavien villojen määrä”- problematiikka.
”Onko kaikkien monikulttuuristen yhteiskuntien kohtalona ajautua enemmän tai vähemmän polarisoituneiksi ja eriarvoistuneiksi, ja jos näin on, niin riittäisikö vähän vähempikin kulttuuri. Vaikka liberaali internationalisti olenkin, täytyy myöntää että kansallisvaltioissa näyttää olevan myös hyvätkin puolensa.”
Mitä tarkoitat ”kulttuurilla” tässä yhteydessä, ja millä perusteella näet sen eriarvoistumista selittävänä tekijänä ja "kansallisvaltiollisuuden" tasa-arvoa selittävänä tekijänä?
Sekä elintasoeroja, terveyseroja että mitä tahansa sosioekonomisia mittareita käyttämällä havaitaan, että oman aikamme ”monikulttuuriset” yhteiskunnat ovat huomattavasti lähempänä oikeusvaltiota ja kansalaisten yhtäläisiä elin- ja tulevaisuusmahdollisuuksia kuin 1900-luvun ensipuoliskon ”kansallisvaltiot”, mitä termillä nyt sitten tarkoitetaankaan ja mihin sitten siirtymä "toisenlaiseksi" muuttumiseen sijoitetaankaan.
Kansallisvaltioaate ei pystynyt estämään kahden maailmanhistorian verisimmän sodan syttymistä, sotilaallista kilpavarustelua, diktatuurien nousua, valtioidenvälistä uhittelua, suuria rikkaiden ja köyhien välisiä kuiluja tai demokratian kriisiä 1920- ja 1930-luvuilla. Päinvastoin, vielä 1990-luvulla Jugoslaviassa se sai muotoja, josta hyvät puolet olivat hyvin kaukana.
Jos katsottaisiin vaikka 60-luvun Suomi- kansallisvaltiota, sen maalaisköyhyys oli rakennemuutoksen keskellä niin suurta luokkaa, että väki pakkasikin laukkujaan Ruotsiin paikoin 40 000 ihmisen vuosivauhdilla. Ja jos katsotaan niinkin jännää aihetta kuin väkivaltarikollisuutta, niin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 1980 melkein joka kymmenes mies oli kokenut fyysistä väkivaltaa, kun vastaava osuus oli 2006 pudonnut noin viiteen prosenttiin. Kun käytetään väkivaltaluokkaa ”katuväkivalta”, niin vuonna 1980 jopa yli neljä prosenttia miehistä oli kokenut fyysistä katuväkivaltaa, kun vastaava osuus oli 1,4 prosenttia vuonna 2006. Vuonna 1980 maassa oli huomattavasti vähemmän maahanmuuttajia kuin nyt.
Tämä ei tarkoita, etten pitäisi katuväkivaltaa vakavana oman aikamme ilmiönä. Päin vastoin, sen ennaltaehkäisy edellyttää ongelman kunnollista elaborointia, jota peräänkuulutan. Tilastotietojen perusteella tulisi hylätä se oletus että jokin "vähemmän monikulttuurinen" yhteiskunta olisi vapaampi väkivallasta. Ongelmallisina nähtyjä ilmiöitä ei pitäisi aina nähdä yksiulotteisesti vain "kulttuurisina" ja "kulttuurista johtuvina", vaan asioissa pitäisi ottaa huomioon väkivaltaan syyllistyneiden yksilöiden elämänkulkuun liittyvät monet tekijät.
Asiasta löytyy lisää tietoa Miessakkien järjestämällä "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarjalla, jonka kaikki luennot ovat kuunneltavissa internetissä. Tähän asiaan liittyen suosittelen kuuntelemaan erityisesti maahanmuuttajamiesten rikollisuutta käsittelevän Juhani Iivarin ja Mukhtar Abibin luennon sekä kunniaväkivaltaa käsittelevän Suvi Keskisen ja Rebwar Karimin luennon.
8 kommenttia:
"Olen pahoillani, mutta noin yksinkertainen vasta-argumentti ei yksinkertaisesti mene läpi. Neuvolatoiminta (A) ja lasten hammashuolto (B) eivät ole perusterveydenhuollolta (C) pois, vaan niillä ennaltaehkäistään asioita, jotka hoitamattomina rysähtäisivät C:n niskaan kahta kovempaa.
Sama koskee kotouttamista. Kotouttamislain piirissä oleva työtön työnhakija on joka tapauksessa pysyväisluonteisesti Suomessa..."
Olen pahoillani, mutta henk.koht. näen yksinkertaisuuden omassa vasta-argumentissasi: jos henkilö A on sitä mieltä että työttömiä pitää tuoda lisää ja henkilö B on sitä mieltä että ei, niin selitykseksi ei riitä että "työtön työnhakija on joka tapauksessa pysyväisluonteisesti Suomessa". Jos vuoden kuluttua työttömiä on n kappeletta lisää, niin se ei ole "joka tapauksessa" vaan siksi että vuosi sitten valitsimme niin. Olisi myös ollut mahdollista kuunnella vaihtoehtoisia mielipiteitä, mutta nythän se on joka tapuksessa myöhäistä, ja taas vuoden päästä yhtä myöhäistä uudelleen...
Jugoslavia ei ollut varsinainen kansallisvaltio vaan muiden maiden sanelema joukko eri etnisyyksiä.
Saksan ja Englannin väliset sodat 1917 ja 1939 eivät johtuneet siitäettä olivat kansallisvaltioita vaan siitä että Saksa valtasi osan Puolasta.
Kansallisvaltioista Japani on hyvä esimerkki.
Kannattaa opetella lukemaan. Tekstissä ei missään vaiheessa väitetä, että kansallisvaltiollisuusideologia olisi ollut "syy" sotiin, vaan että kansallisvaltioideologia ei kyennyt estämään maailmanhistorian verisimpien sotien syttymistä.
Tekstissä ei myöskään käsitellä millään tapaa Jugoslavian liittovaltion valtiomuotoa vaan sanotaan, että kansallisvaltioideologia sai Jugoslaviassa (esimerikksi Slobodan Milosevicin ja Radovan Karadzicin vihapuheissa) 90-luvulla muotoja ja toimintatapoja, jotka ruokkivat konfliktia sen sijaan että olisivat toimineet rauhoittavassa mielessä.
Jugoslavia ei ollut missään mielessä "muiden sanelema joukko eri etnisyyksiä" vaan itsenäisesti organisoitunut sosialistinen liittovaltio. Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta julistautui itsenäiseksi Itävalta-Unkarin raunioille 1.12.1918. Vastarintataistelijoista koostuva Jugoslavian kansallinen antifasistinen vapautusneuvosto (AVNOJ) perusti "demokraattisen federatiivisen Jugoslavian", 1943. Maa oli nimeltään "Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta" 1946-1963 ja "Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta" 1963-1992.
Iso-Britannia (ei pelkkä Englanti) julisti ensimmäisessä maailmansodassa Saksalle sodan jo 1914 Saksan hyökättyä Belgiaan, ja sota päättyi 1918. Iso-Britannia julisti muiden maiden kanssa toisessa maailmansodassa sodan Saksalle 1.9.1939. Toinen maailmansota päättyi 1945 Saksan antauduttua toukokuun alkupuolella, Japanin antauduttua 15.8.1945.
Myös kommentoija BRG:n kannattaa käydä jokin sisälukutaidon kurssi.
En ole missään vaiheessa tätä kirjoitustani ottanut kantaa siihen, pitääkö Suomeen ottaa lisää työttömiä vai ei.
Koko keskustelu kokonaisuudessaan ei ole millään tavoin liittynyt "maahanmuuttopolitiikkaan" eli maahantulon kontrolliin vaan "maahanmuuttajapolitiikkaan" eli Suomessa asuvan väestön hallinnointiin. J.M Korhosen kommentti liittyi siihen, syövätkö kotouttamistoimet resursseja muilta väestön terveys- ja työllisyystoimenpiteiltä.
Osoitin sen, että näin ei ole, vaan niillä on ongelmia ennaltaehkäisevä ja pidemmällä aikavälillä säästöjä aikaan saava vaikutus.
Vastauksia eri kommentoijien kysymyksiin:
HK: Maahanmuuttoon liittyvät asiat kustansivat näin ollen yhteensä 117
590 000 euroa.
Nimimerkki:
”Nuo luvut ylitetään komeasti. Budjetissa esimerkiksi oletettiin vastaanottokeskuspaikkojen tarpeeksi 1619. Oikeasti paikkamäärä viisinkertaistetaan tänä vuonna. Lisäksi budjetti ei kata epäsuoria kustannuksia.”
Nimimerkki TH:
”Tämä summa lienee jatkuvassa kasvussa. Maahanmuuttokriittisestä
näkökulmasta summa on lisäksi vain jäävuoren huippu. Lisäksi pitää
ottaa huomioon näiden humanitaaristen maahanmuuttajaryhmien asumis-,
päiväkoti-, koulu-, terveys-, toimeentulotuki- ym. kustannukset. Tämän
päälle tulevat sitten epäsuoremmat kustannukset kuten lisääntynyt
rikollisuus, rasismin kasvu, koulujen tason lasku, white flight...”
Nimimerkki ”Roope” jatkaa: ”ei ole mitään taikakonsteja muuttaa kehitystä rahaa ja resursseja lisäämällä, eikä se kohta onnistuisi, koska rahat ovat kohta lopussa. Nykyisillä tulijamäärillä ja koostumuksella maahanmuutto kymmenkertaistuu 2000-luvun alusta. Kuinka paljon enemmän rahaa henkeä kohti pitäisi käyttää, kun jo tulijamäärän kasvu kymmenkertaistaa tarpeen? Kyllä, saamme syyttää itseämme, mutta lähinnä vallan luovuttamisesta Thorsille, vihreille ja Pakolaisneuvonnalle”.
Vastaus:
Vuoden 2009 lisäbudjeteissa maahanmuuttoon liittyviin asioihin tuli n. 70 milj. euroa. Vuoden 2010 talousarvioesityksessä maahanmuuttoon liittyvät asiat kustantavat 193 269 000 euroa.
Turvapaikanhakijoiden osalta kaikki kustannukset ovat mainitussa summassa.
Lukujen tuleekin nousta, koska ennätysalhaisen turvapaikanhakuvuoden 2007 jälkeen paikkamäärä arvioitiin täysin epärealistisesti, ja kaikki tiesivät että hakijoiden määrät tulevat nousemaan kuopasta. Hakijoita on vuotta 2006, 2007 ja 2001 lukuunottamatta ollut aina yli 3000.
Nousunkin jälkeen rahoitus jää edelleen koko talousarvioesityksestä 0.39%.:iin. Vertailun vuoksi edelleen veteraanien tukeminen kustantaa vuonna 2010 yht. 365 603 000 e. Mielestäni tämä luku on veteraanien määrään suhteutettuna yhä melko iso luku, mutta kai sille löytyy jotkut perustelut, eikä tämä ole mikään kannanotto juuri tämän menoerän vähentämisen puolesta. Kaiken kaikkiaan millään mittareilla rahat eivät ole ”lopussa”. Eri menoerien välisiä suhteita voidaan aina tarkastella kriittisesti, toivottavasti muutoinkin kuin suomessa asuvien maahanmuuttajien, etnisen erilaisuuden ja islamin vastustamisen kautta (mitä virheellisesti nimetään ”maahanmuuttokriittisyydeksi)”.
Julkisten menojen tulee vastata väestökehitystä, sen rakennetta ja tiedettyjä haasteita. On hupaisaa valittaa rikollisuudesta, koulujen tasosta ja white flightista ja samalla vastustaa ongelmien ennaltaehkäisemiseen käytettävää varojenkäyttöä semminkin, kun päiväkotien, koulujen ja terveyskeskusten parantamisesta ovat hyötyvät kaikki käyttäjät erottelematta sitä, minkä näköisiä, muotoisia tai kokoisia he ovat.
Tosin se, että kokonaisrikollisuus olisi 2000- luvulla noussut, ei pidä paikkaansa. Kokonaisrikollisuuden kehitystä tulee tarkastella muutoin kuin poliisille ilmoitettua rikollisuutta koskevin tilastoin, koska mm. lainmuutokset, ilmoitusalttius ja kasvanut huomio tiettyyn rikollisuuden lajiin vaikuttavat rikosten kirjautumiseen. Tuomioistuintilastoista nähdään rikollisuusasteen oikea kehitys poliisille ilmoitettua rikollisuutta paremmin. Niistä näet näkee jotenkuten, kuinka kestävällä pohjalla rikosepäilyt ovat.
http://www.optula.om.fi/uploads/bckso_1.pdf
Maahanmuuttoviraston johtaja Jorma Vuorion mukaan Suomen vastaanottojärjestelmä on mitoitettu 2000 hakijaa varten. Voidaan kysyä, miksi mitoitus on tehty 2000 hakijaa varten, koska tämä luku on harvinainen poikkeus. Vuoden 1999 jälkeen turvapaikanhakijoita on ollut 2000 tai alle ainoastaan kahtena vuonna. Vuonna 2001 (1651) sekä 2007 (1505). Muina vuosina hakijoita on ollut vuotta 2006 lukuunottamatta aina yli 3000.
Nimimerkki TH:
”HK: esimerkiksi valtion maksamat pakolaisten vastaanoton kustannukset
kunnille ovat laahanneet samoissa luvuissa 90-luvun alusta asti, mikä
on johtanut siihen että oleskeluluvan saaneille ei riitä kuntapaikkoja.”
”Tämä on myönteistä siksi, että ei synny kannustimia lisätä pakolaisten
vastaanottoa. Mielettömyyden huippua osoittaa syrjäseutujen "elvyttäminen" turvapaikanhakijoilla.”
Vastaus:
Tällaiset kommentit ovat hyvä esimerkki siitä, että maahanmuuttajien vastustajien maahanmuuttajapolitiikan tuntemus kaipaisi petraamista, mikäli tuntemus määritellään kyvyksi analysoida omien asetettujen päämäärien ja keinojen välistä suhdetta.
Ajatellaan tässä vaikka päämääräksi se, että maahanmuuttajista koituisi mahdollisimman vähän kustannuksia ja että oleskeluluvan saaneet kotoutuisivat mahdollisimman nopeasti.
Mikäli oleskeluluvan saaneille ei riitä kuntapaikkoja, heidät asutetaan vastaanottokeskuksiin. Tämä yhtäältä lisää vastaanottokeskuksien täyttymisen (ja lisääntymisen) muodossa maahanmuuton ja (näin ollen erillispalvelujen) kustannuksia, ja hidastaa kotoutumista, koska vastaanottokeskuksissa ihmiset laitostuvat helposti eivätkä pääse ns. normaaliasumisen, tavallisen arkitoiminnan ja käytäntöjen piiriin.
Nimimerkki TH:
”Viimeisen sadan vuoden elintasokehitystä on täysin älytöntä alkaa
analysoida pelkästään kansallisvaltio-monikulttuuri-dikotomian avulla”
Vastaus: Olen samaa mieltä. Tämän dikotomianhan toi esiin J.M Korhonen - niminen henkilö, ja tämä kirjoitukseni on osaltaan tämän dikotomisuuden kritiikkiä.
Nimimerkki TH:
” HK: Ongelmallisina nähtyjä ilmiöitä ei pitäisi aina nähdä
yksiulotteisesti vain "kulttuurisina" ja "kulttuurista johtuvina", vaan
asioissa pitäisi ottaa huomioon väkivaltaan syyllistyneiden yksilöiden
elämänkulkuun liittyvät monet tekijät.”
”Kyllä, mutta metsään mennään myös, jos kieltäydytään pohtimasta ryhmäkohtaisia selityksiä. Miksi eri maahanmuuttajaryhmien menestys poikkeaa toisistaan niin selvästi?”
Vastaus: Ryhmäkohtainen selittäminen on eri asia kuin ryhmän menestyksen tai toiminnan selittäminen yhdellä muuttujalla (esimerkiksi pelkällä uskontokunnalla, kansallisuudella tai äidinkielellä). Ryhmäkohtaista selittämistä (ja yksilöllisen toiminnan ja niiden erojen analysointia ryhmien sisällä) kaikki kirjoitukseni ovat olleet. ”Menestymisen” taustamuuttujia voivat olla myös ikä, koulutus, kielitaito, sukupuoli, sosiaaliset suhteet eri yhteisöjen välillä, kokemukset lähtömaassa yms. asiat.
Nimimerkki ”Roope”:
HK: Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Turvapaikanhakijoiden määrästä ei voi ennustaa myönteisten päätösten määrää.
”Ei tarkoita. Se tarkoittaa, että tulijoita oli enemmän kuin hakemuksia ehdittiin käsitellä. Se tarkoittaa myöskin hakijakoostumuksen nopeaa muuttumista. Lue Maahanmuuttoviraston tilastoanalyysit vuosilta 2007 ja 2008.”
Vastaus: Hakemuksia on joka vuosi enemmän kuin mitä ehditään käsitellä. Oikean kuvan saadakseen täytyy vertailla tehtyjä päätöksiä. Tilastoanalyysin 2008 mukaan turvapaikkayksikkö ratkaisi vuonna 2008 1995 hakemusta. Vuonna 2007 hakemuksia ratkaistiin 1956. Pelkkä aineellisten päätösten (muu kuin dublin-päätös tai hakemuksen raukeaminen) vertailu ei anna oikeaa kuvaa kokonaismääristä. Esimerkiksi vuonna 2008 Dublin- tapaukset nousivat vuodesta 2007 16%:lla.
Turvapaikkayksikkö myönsi vuonna 2008 eri perusteilla oleskelulupia yhteensä 785 kpl (39 % kaikista ratkaisuista). Vuonna 2007 myönteisten päätösten osuus kaikista päätöksistä oli 44 % ja edellisenä vuotena 26 %.
Toisin sanoen: hakemusten määrästä ei voi päätellä ”suoraan verrannollisesti” myönteisten päätösten määrää. Piste.
Jatkan kommenttien kommentointia kun tähän saa irrotettua aikaa.
Kirjoitat hyvää tekstiä Kerkkänen ja olet kutakuinkin ensimmäinen maahanmuuttoon suhteellisen suopeasti suhtautuva henkilö, joka ei kirjoita todellisia typeryyksiä. (Jonka siis itse olen bongannut) Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitsisimme lisää päättämään maahanmuuttoasioista. Tosin on sinullakin sokeat pisteesi.
Ymmärrä nyt se, että monet eivät lähde siitä päämäärästä, että otetaan tänne sen verran kuin nyt tulee ja pyritään sitten minimoimaan (sinun ehdotuksesi mukaan mahdollisimman varhain kotouttamalla jne) siihen kuluva rahamäärä. Vaan monien mielestä on mentävä vielä varhaisempaan puuttumiseen eli radikaalisti vähennettävä tiettyjen (vaikeimmin kotoutuvien) ryhmien maahanpääsemistä. Tämä ei ole epärealistista, mutta vaatisi se kyllä sellaista tahtopolitiikkaa, että en usko Suomen nykyisistä suurista puolueista sellaista löytyvän.
Toinen sokea pisteesi on se, että väität ettei esim. humanitaaristen maahanmuuttajien kotouttamiseen menevä raha ole mistään pois. Neuvola esimerkkisi menee siinä metsään, että ei tulkkien palkkaaminen suomea osaamattomille mitenkään vähennä rahan tarvetta liikuntapaikkojen hoidossa. Tai avustajien palkkaaminen maahanmuuttajalapsille kouluun ei tee koulusta parempaa suomalaisten lasten kannalta verrattuna siihen, että koulussa ei näitä maahanmuuttajalapsia olisi. Kotouttamistoimenpiteet vähentävät mahdollisesti kyllä myöhemmin työelämästä syrjään jäävien määrää ja siten maahanmuuttajille maksettavan työmarkkinatuen määrää. Mutta jos valtion (tai kaupungin) nettokulut maahanmuuttajista ovat vaikkapa sata miljoonaa, niin kyllä ne rahat ovat poissa jostain muualta. Tämän pitäisi olla päivänselvää sinullekin. Huomaa, että en tarkoita bruttokuluja, vaan sitä summaa, joka saadaan kun kuluista vähennetään tuotot. Jos se on miinusmerkkinen, niin kyllä se raha on jostain muualta pois. Piste.
Mutta jatka ihmeessä kirjoittamista ja pyri saamaan sanomaasi myös korkeammalle tasolle. Sillä minua huolestuttaa se, että Thors ja Stubb molemmat toistelevat naama hymyssä "monikulttuurisuusonrikkaus" mantraa, jonka itsekin totesit typeräksi. Joten kriittisille äänille on tarvetta ja mitä useampi järkevä ihminen alkaa kritiikkiä antamaan sitä järkevämpiä ehdotuksia myös saamme aikaan.
Sokeat pisteet my ass.
"Ymmärrä nyt se, että monet eivät lähde siitä päämäärästä, että otetaan tänne sen verran kuin nyt tulee ja pyritään sitten minimoimaan (sinun ehdotuksesi mukaan mahdollisimman varhain kotouttamalla jne) siihen kuluva rahamäärä. Vaan monien mielestä on mentävä vielä varhaisempaan puuttumiseen eli radikaalisti vähennettävä tiettyjen (vaikeimmin kotoutuvien) ryhmien maahanpääsemistä."
Kukaan, paitsi maahanmuuttajavastaisen liikkeen rakentelemat olkinuket, ei ole milloinkaan lähtenyt mistään "otetaan sen verran kuin nyt tulee" - lähtökohdasta, vaan siitä, että otetaan ne joilla on lailliset perusteet tulla maahan. Kielteisiä oleskelulupapäätöksiä tehdään jatkuvasti.
Olen kyllä ollut koko ajan tietoinen siitä, että maahanmuuttajavastainen liike haluaa heittää Suomen perustuslain lähestulkoon tärkeimmän ja ”kansantajuisimman” ihmisoikeusperiaatteen, yhdenvertaisuuden lain edessä, romukoppaan – tämä näkyy esimerkiksi liikkeen johtohahmo Halla-Ahon islamofobisissa ja somalivastaisissa kannanotoissa.
Jos ihminen joutuu oikeudellisesti eriarvoiseen asemaan vain siksi, kun hänen on etukäteen ja yksilöllisesti tutkimatta katsottu kuuluvan johonkin ”vaikeammin kotoutuvien ryhmään”, toimi olisi paitsi perustuslakiin kirjatun oikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen (6§), myös epäreilu niitä kohtaan, jotka eivät ole tehneet mitään väärää.
Yksilöön kohdistuvat, hänen omaan toimintaansa liittymättömät eriarvoistavat toimet johonkin ryhmään kuulumisen perusteella ovat in definitio syrjintää.
Oleskelulupapäätöksiä tehtäessä ja eritoten kiintiöpakolaisten valinnassa arvioidaan tälläkin hetkellä yksilön edellytyksiä kotoutua yhteiskuntaan, mutta tämä tehdään nimenomaan yksilöllisten haastatteluiden ja tätä kautta yksilöiden arvo- ja motivaatiomaailman tarkastelun, ei minkään ryhmään kuulumisen kautta.
***
”Neuvola esimerkkisi menee siinä metsään, että ei tulkkien palkkaaminen suomea osaamattomille mitenkään vähennä rahan tarvetta liikuntapaikkojen hoidossa.”
Jos haluaisit haastaa neuvolaesimerkkini, sinun pitäisi jotenkin todistaa että ennaltaehkäisevillä toimilla ei ole ollut vaikutusta lasten terveyteen.
Yhteiskunnassa vaadittavien perustaitojen oppiminen omalla kielellä aikaisessa maahantulon vaiheessa (ts. tulkkaus) voi tarkoittaa sitäkin että liikuntapaikat pysyvät kunnossa – kun kaikki niiden käyttöön oikeutetut tietävät mitä niissä saa ja mitä ei saa tehdä.
Kouluavustajien palkkaaminen niitä tarvitseville parantaa yksiselitteisesti lasten koulunkäyntiedellytyksiä, koulumotivaatiota ja koulumenestystä = vähentää riehuntaa ja lisää kaikkien lasten kouluviihtyvyyttä.
Se on ollut alusta asti selvää ja todettua, että resurssien käyttäminen tiettyyn kohteeseen vähentää mahdollisuuksia käyttää niitä toiseen kohteeseen, joten litaniasi ei tuonut tähän kyllä mitään uutta.
Todettakoon nyt kuitenkin uudestaan peruslähtökohtani: kaikkien – myös muiden kuin maahanmuuttaja-asioihin käytettävien - resurssien käytöstä päättämisessä tulisi aina arvioida, mitä niillä saadaan aikaan – ja mitä tapahtuu jos resursointia ei tehdä.
Pidän tähän liittyen täysin käsittämättömänä että valtion vuoden 2010 talousarviossa pelkästään veteraanien tukemiseen menee 365 603 000 miljoonaa euroa, kun taas koko sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston pitäisi pyöriä 170 092 000 miljoonalla (+ maahanmuuttajien erityistuki 24 700 000).
Ja kyllä, luvussa mukana ovat kaikkien vastaanottokeskusten kaikki kustannukset. Myös ne, joita juuri ajattelit.
Rahat eivät ole lopussa, ne vaan pitäisi allokoida järkevämmin vastaamaan tämänhetkistä todellisuutta – eikä vuodessa 1939 elävien ihmisten fantasioita.
Liikenneyhteyksien ja tiedonvälityskanavien lisääntyminen tietää sitä, että kansainvälinen liikkuvuus (vieraskieliset Suomessa 2010 207307, sotaveteraanit Suomessa 2010 52 970) ei todellakaan tule vähenemään, kun taas sotaveteraanit tiettävästi vähenevät yhä tiiviimmin, joten budjetinkin pitäisi vastata olemassa olevia haasteita.
Lähetä kommentti