Institutionaalinen eli rakenteellinen rasismi tarkoittaa yleensä lainsäädännöllä aikaan saatua etnistä eriarvoisuutta. Kun viranomaiset ja yhteiskunnalliset instituutiot kohtelevat ihmisiä eriarvoisesti ja käyttävät ihmisten taustaa perusteena eriarvoiselle kohtelulle, kyseessä on institutionaalinen rasismi. Yhdysvaltain Jim Crow -lait sekä Etelä-Afrikan apartheid ovat historiasta tuttuja räikeitä esimerkkejä institutionaalisesta rasismista. Institutionaalista rasismia kohdataan kuitenkin myös omana aikanamme. Tuon tässä tekstissä esiin, että Pohjoismaista näkyvintä se on Tanskassa.
Mikä tahansa ihmisten erilainen kohtelu lainsäädännössä ei ole rakenteellista rasismia. Valtioilla on esimerkiksi oikeus säädellä ulkomaalaislainsäädännöllä sitä, millä kriteereillä muut kuin valtion omat kansalaiset voivat tulla valtion alueelle ja oleskella valtion alueella. Valtion omat kansalaiset voivat matkustaa ja tulla takaisin vapaasti (matkustuskielloista pakkotoimena säädetään erikseen). Ulkomaan kansalaiset tarvitsevat tullakseen maahan lähtökohtaisesti luvan: Suomessa yli kolmen kuukauden oleskelua varten EU-kansalaisten pitää hakea EU-rekisteröintiä, EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta edellytetään oleskelulupaa. Alle kolmen kuukauden oleskelua varten pitää olla viisumi niistä maista, joiden kohdalla viisumin hankkimista edellytetään.
Valtiot voivat säädellä lainsäädännöllä myös kriteerit sosiaaliturvan piiriin kuulumiselle. Lähtökohtaisesti oikeus asumisperustaiseen sosiaaliturvaan kuuluu vain maassa pysyväisluontoisesti ja laillisesti asuville. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt taas ovat vastaanottolain piirissä. He eivät asu maassa vakituisesti vaan ovat turvapaikanhakijan statuksella siihen asti, kun heidän turvapaikkahakemuksensa on ratkaistu ja päätös on lainvoimainen. Turvapaikanhakijan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa vastaanottokeskus ja päivittäiset menot kustannetaan vastaanottorahalla, jonka perusosa on pienempi kuin toimeentulotuen perusosa. Maahantulon kontrolli tai sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisen rajaaminen ovat suvereenien valtioiden oikeuksia joilla turvataan verotuloilla rahoitettavan järjestelmän rahoitus sekä valtion alueellinen koskemattomuus.
Maahantulon kontrolliin liittyvät käytännöt ovat rakenteellista rasismia silloin kun ihminen joutuu taustansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi epäedulliseen asemaan tilanteessa, jossa muutoin ihmiset olisivat yhdenvertaisia. Esimerkiksi maahantulon estäminen valikoiduista muslimienemmistöisistä maista Yhdysvaltoihin oli rakenteellista rasismia, koska täysin lainkuuliaisilta ja muutoin maahanpääsyn kriteerit täyttäviltä ihmisiltä estettiin maahanpääsy vain heidän taustamaansa vuoksi. Verukkeena syrjinnälle toki käytettiin "kansallista turvallisuutta", kuten ihmisoikeusloukkauksissa usein tehdään. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden poisti kyseisen käytännön. Nyt keskustelua käydään siitä pitäisikö perusoikeusjärjestelmää vahvistaa siten, että vastaavanlaisten syrjivien käytäntöjen synnyttäminen olisi vastaisuudessa vaikeampaa.
Sosiaaliturvassa rakenteellista rasismia olisi maassa pysyväisluontoisesti asuvien ja elämäntilanteeltaan identtisten ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan taustan perusteella. Suomessa tätä eriarvoistamista yritettiin Juha Sipilän hallituksen aikana. Maahan muuttaneilta pysyvästi ja laillisesti Suomessa asuvilta työttömiltä työnhakijoilta haluttiin poistaa oikeus työttömyysturvaan ja siirtää heidät tasoltaan alemman "kotoutumistuen" piiriin. Perustuslain vastaisena esitys kaatui. Perustuslakiblogi on käynyt läpi seikkaperäisesti HE 169/2016 vp:n valtiosääntöoikeudelliset ongelmat. Toki ilman valtiosääntöoikeudellista erityisosaamistakin voi ymmärtää, että on epäoikeudenmukaista maksaa yhdelle pienempää työttömyysturvaa kuin toiselle vain hänen taustansa vuoksi.
***
Kaikkea lainsäädäntöä muovattaessa ja sen syrjivyyttä arvioitaessa keskeinen peruskäsite on yhdenvertaisuusperiaate, jonka soveltamisesta lainsäädäntötyössä löytyy linkin takaa löytyvästä Lainkirjoittajan Oppaasta hyvä teksti. Sen mukaan
"esimerkiksi säästötavoitteella ei (perustuslaki)valiokunnan mukaan voida sellaisenaan perustella poikkeamista perustuslain 6 §:n 2 momentin ilmentämästä syrjintäkiellosta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on erottelun hyväksyttävyyden lisäksi kiinnitetty huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen."
Mainittu oikeasuhtaisuusvaatimus on äärimmäisen tärkeä periaate kaikessa lainsäädäntötyössä. Lainkirjoittajan oppaan mukaan
"Perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin".
Vaikka sitaatti on suomalaisesta lainkirjoittajan oppaasta, oikeasuhtaisuusvaatimuksen perusidea pohjautuu myös Tanskaa sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja hyvin yksinkertaiseen (ehkä jo vuosisatojen takaa pohjautuvaan) perusperiaatteeseen siitä, että tarpeeton puuttuminen toisen elämään tai turha kärsimyksen aiheuttaminen ei ole sallittua. Jos tavoite on saavutettavissa kevyemmin keinoin, ei raskaita toisen ihmisen vapauteen puuttuvia keinoja saa käyttää.
Tanskan sosiaaliturvajärjestelmä on lisännyt maahan muuttaneiden köyhyyttä
Mitkä Tanskan käytännöt sitten tekevät Tanskan politiikasta institutionaalista rasismia?
Ensinnäkin tanskalainen sosiaaliturvajärjestelmä syrjii räikeällä tavalla maahanmuuttajia. Geneven pakolaissopimus sanoo artiklassa 24, että sopimusvaltiot myöntävät niiden alueella laillisesti oleskeleville pakolaisille saman kohtelun kuin valtion omille kansalaisille sosiaaliturvan osalta. EU-tuomioistuin on myös vahvistanut tämän periaatteen.
Tanska rikkoo räikeästi tätä periaatetta. Tanskassa asuvat maahanmuuttajat eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen vaan sitä pienempään "integraatiotukeen". Sosiaalivakuutus-lehti kirjoitti 18.1.2016 seuraavaa:
"Niin sanottu integraatiotuki vastaa lähinnä Suomen toimeentulotukea ja on perheettömälle ennen veroja noin 810 euroa kuussa, kun täysi toimeentulotuki Tanskan kansalaiselle tai maassa pitkään asuneelle on vastaavassa tilanteessa 1 490 euroa kuussa. "
Tanska on Suomea 15–20 % Suomea kalliimpi maa joten maavertailua ei voi tukien osalta tehdä, vaan olennainen vääryys liittyy nimenomaan siihen että Tanskan viimesijaisten etuuksien saajat on jaettu kahteen kastiin: Tanskan kansalaiset saavat toimeentulotukea, maassa pysyväisluonteisesti ja laillisesti asuvat maahanmuuttajat sitäkin pienempää tukea. Sosiaalivakuutus-lehti jatkaa:
"Joulukuussa (2015) julkistetun selvityksen mukaan lain määräämä alempi sosiaaliturva koskee tänä vuonna 20 000:ta Tanskassa asuvaa. Se tarkoittaa Center for Alternativ Samfundsanalyse -ajatuspajan mukaan, että joka neljännellä Tanskassa asuvalla pakolaisella ei ole varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä eikä käydä hammaslääkärissä ja että alempaa integraatiotukea saavien sosiaaliturva laskee “selvästi köyhyysrajan alapuolelle”. Kaikilla ei tule olemaan myöskään varaa kolmeen ateriaan päivässä, raportti arvioi."
Tanskan kansallisen ihmisoikeusinstituutin (Institut for menneske rettigheder) analyysi Familier på integrationsydelse vahvistaa sen seikan, että "integraatiotuki" on aiheuttanut sen, että Tanskassa asuu laillisesti ja pysyvästi ihmisiä köyhyysrajan alapuolella ilman mahdollisuutta esimerkiksi suun terveydenhuoltoon, ruokaan ja lääkkeisiin.
Kuka tahansa saattaa joutua tilanteeseen, jossa puuttuu rahaa ruokaan, lääkkeisiin ja muihin perustarpeisiin: tällaista väliinputoamista on tapahtunut omassa lähipiirissänikin ja itsellenikin pitkä aika sitten. Tanskan tapauksesta erikoisen tekee se, että köyhyysrajan alle joutuminen ei joudu väliinputoamisesta vaan lainsäädännöllä tarkoituksellisesti luodusta, taustan mukaan määrittyvästä perusturvan alemmasta tasosta.
Helsingin Sanomien artikkeli "Pienen Saaren kova viesti" (HS 23.2.2019, kirjoittanut Petja Pelli) kertoo hyvin tanskalaiseen lainsäädäntöön tehdyistä maahan muuttaneita syrjivistä muutoksista. Kyseisessä artikkelissa mainitaan syrjivän "integraatiotuen" lisäksi työttömyysturva:
(Tanskassa) "ulkomaalainen ei voi saada työttömyyskorvausta, ellei hän ole asunut Tanskassa seitsemää vuotta. Tämä koskee myös vastavalmistuneita ja heitä, jotka ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksuja vuosien ajan."
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tuominnut Tanskan käytännöt. UNHCR on muistuttanut Tanskaa monta kertaa siitä että se rikkoo Geneven pakolaissopimuksen artikloja 23 ja 24 ja syrjäyttää heikoimmassa asemassa olevia, joilla ei maahantulonsa alkuvaiheessa mitenkään pysty olemaan samoja mahdollisuuksia kuin heillä, jotka ovat asuneet maassa koko ikänsä:
"The measures risk further marginalizing refugees in Danish society who, as new-comers, do not have the same opportunities as others to achieve an adequate standard of living on the basis of their own efforts during the initial period of time in the country of asylum."
Tanskan asumispolitiikka eriarvoistaa ihmisiä
Tanska on nimennyt virallisesti osan asuinalueistaan asuinaluetta leimaavalla nimityksellä "getoiksi". Näillä alueilla on toteutettu esimerkiksi ihmisten pakkosiirtoja.
Kyseisillä alueilla asuvilla "ei-länsimaalaisilla" ei ole myöskään käytännössä oikeutta hoitaa omaa lasta kotona, vaan lapsilisien menettämisen uhalla heidän tulee laittaa lapsi yksivuotiaana päiväkotiin. Lapsen kasvun ja kehityksen näkökulmasta yksivuotiaan laittaminen päiväkotiin ei ole erityisen hyödyllistä, ja siksi siihen pakottaminen vieläpä taustan tai asuinalueen perusteella on melko selkeästi syrjivä käytäntö ja lisäksi oikeasuhtaisuusvaatimuksen loukkaus.
Rikosoikeudellisesti kyseenalainen käytäntö on se, että kyseisillä alueilla tehdystä rikoksesta seuraisi kaksinkertainen rangaistus. Jos siis asuinaluekategorisointi on luotu "ei-länsimaisuuden" perusteella, seuraa tästä se että "ei-länsimaisen" riski saada samasta rikoksesta kovempi tuomio kasvaa merkittävästi. Näin siis luodaan Pohjoismaille vierasta käytäntöä jossa ihmisen etnisellä taustalla on merkitys rikosoikeudellisia seuraamuksia arvioitaessa. Yhtä lailla eurooppalaiselle oikeuskäytännölle vieras käytäntö on kollektiivinen rankaisu: kokonaisen perheen häätäminen jos yksi perheenjäsen on syyllistynyt alueella rikokseen.
On selvää että kaikissa Pohjoismaissa on asuinalueita joilla on kasautuneita sosiaalisia ongelmia. Sillä, millaisin keinoin sosiaalisiin ongelmiin puututaan, on iso merkitys. Tanskan kohdalla herää helposti kysymys siitä, että halutaanko ihmisten asemaa todellisuudessa parantaa vai onko kyse enemmän halusta vain näyttää poliittisille kumppanipuolueille että tehdään "jotain". "Gettolait" ovat oikeastaan varsin selkeä esimerkki institutionaalisesta rasismista, jossa käytetyt keinot suhteessa tavoitteeseen ovat totaalisessa epäsuhdassa ja jossa rikotaan yksinkertaisimpiakin oikeusvaltion perusperiaatteita kollektiivisen rankaisun kiellosta lähtien.
Yksivuotiaiden pakottaminen päiväkotiin on monessa suhteessa hukkainvestointi, joka on pois muulta lähiöiden palveluiden kehittämiseltä. Asuinalueita voi kehittää ja niitä kehitetäänkin toisin keinoin. Isoja vuokra-asumisen keskittymiä ei pidä päästää syntymään, mutta lisäksi avainasemassa on se että alueiden palvelut toimivat ja niitä vahvistetaan. Esimerkiksi Helsingin PD-rahoitus parantaa tutkitusti ihmisten asemaa, ja siksi sitä tulisi edelleen kehittää ja laajentaa.
Asumisvalintojen ja asumiskeskittymisten ehkäisyn kannalta olennaista on käytettävissä olevien tulojen kasvu ja vakaalle työuralle pääsy. Tässä suhteessa Suomella taas on opittavaa muista Pohjoismaista ja niiden aktiivisesta työvoimapolitiikasta.
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että Ruotsilla on EU:n korkein työllisyysaste (2018) ja pakolaistaustaiset nuoret pärjäsivät Ruotsissa Suomea ja Tanskaa paremmin toisella asteella. Pohjoismaisessa vertailussa maahanmuuttajien työllisyydenhoidosta taas kävi ilmi, että Norja onnistuu pitkällä aikavälillä työllisyydenhoidossa parhaiten. Norjassa yksi olennainen tekijä on se, että työttömyysturvan saamisen ehdot ovat paljon tiukemmat kuin Suomen kohdalla, mutta työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä on myös laajalti tarjolla. Tanskasta Norja eroaa siinä, että Norja ei syrji ihmisiä taustansa perusteella. Palkkatuen laajamittaista käyttöä suositellaan. "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -julkaisun tekijät toteavatkin seuraavaa:
"Although the chapter points to likely employment gains from differentiating social benefits between natives and immigrants, it does not recommend that path. The motivation is that the employment gains would be “achieved at the cost of a considerable rise in poverty” as the majority of benefit receivers will remain out of employment also with such differentiation.”
The policy recommended is instead to increase the use of activation requirements for receiving benefits. The authors back up this recommendation with own research results according to which tightened requirements for receipt of social assistance in Norwegian municipalities reduced social assistance claims and increased employment of male immigrants from low-income source countries. The effects were much weaker or non-existent for natives (and female immigrants).
Active labour market programmes for participants who have lived for some time in the host country appear to have positive employment effects. Subsidised employment is found to have the largest effect. This is in conformity with findings from the general research literature on active labour market programmes. On the whole, labour market effects of active labour market programmes have been found to be smaller for women than for men."
Tanskan turvapaikkapolitiikka jättää suojelua tarvitsevia ihmisiä ilman suojaa
Ainoana Euroopan Unionin maana Tanska on päättänyt palauttaa Syyrian kansalaisia Damaskoksen alueelle. Tanska perusteli päätöstään maatietoraportilla, johon tietoja antaneista 12 asiantuntijasta 11 tuomitsi Tanskan päätöksen välittömästi. Tanskan maatietoraportin lähteistä ainoastaan Assadin hallinnon kenraali yhtyi Tanskan johtopäätökseen Damaskoksen turvallisuudesta. On selvää, että tällaista henkilöä ei voi pitää puolueettomana asiantuntijana kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa. Euroopan komissio ei kannata ihmisten palauttamista Syyriaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ei pidä Damaskoksen aluetta turvallisena ihmisten palauttamiselle. Save The Children (Pelastakaa Lapset) yhtyy kritiikkiin. Syyriaan palanneita on "kadonnut" ja tapettu maahan paluun jälkeen. Tanskalaiset pakolaisjärjestöt vastustavat Syyriaan palauttamisia.
Kaikkein raskainta Tanskan päätös on Tanskassa asuville syyrialaisille. Heille on nöyryyttävää se, että mikään määrä kielitaidon kartuttamista ja työntekoa ei riitä, vaan kaikista ponnisteluista huolimatta he saattavat tulla palautetuiksi turvattomiin oloihin minä hetkenä hyvänsä. Tanska pitää siis maassa asuvia syyrialaisia löyhässä hirressä, mikä on täysin kohtuutonta sellaisille henkilöille, joilla saattaa olla kokemuksia vakavista ihmisoikeusloukkauksista, kuten kidutuksesta, ja joiden lähimpiä perheenjäseniä on tapettu.
Muutoksien tekeminen siivu kerrallaan tekee kokonaiskuvan muutoksen näkymättömäksi
Helsingin Sanomien ansiokkaassa jutussa "Pienen saaren kova viesti" (23.2.2019) kerrotaan siitä, kuinka vuonna 2019 tosissaan oltiin jo ehdottamassa karkotuspäätöstä odottavia ja limbotilaan joutuneita ihmisiä saarelle, jolla ei ole viemäröintiä. Monet tanskalaiset pitivät ehdotusta rasistisena vitsinä ja olivat järkyttyneitä siitä, että ehdotus oli tehty tosissaan. Tanskan kansanpuolueen kansanedustaja Martin Henriksen oli toivonut, että asukit pysyvät saarella ”kuolemaansa saakka”. Juttuun haastateltu paikallinen asukas Thomas Finke kertoi epäinhimillisyyden menneen jo aivan liian pitkälle ja pitävänsä Tanskan politiikkaa nolona. Saarisuunnitelma ei tietenkään toteutunut, mutta asian oleminen ylipäänsä baarikeskustelua laajemmalla agendalla kertoo siitä millaiseksi ilmapiiri toisia ihmisiä kohtaan voi muuttua, kun sitä sellaiseksi pikkuhiljaa hivutetaan.
Yksi asia täytyy kerrata: mikään keskeinen sosioekonominen mittari ei puolla Tanskan politiikkaa. Tanskassa ei ole vähemmän rikollisuutta, huono-osaisuutta tai sosiaalisia ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa. Sekä Tanskan, Ruotsin että Norjan työvoimapolitiikat ovat aktivoivia, mutta Norja ja Ruotsi saavat tuloksia aikaan myös ilman Tanskan täysin turhia nöyryyttäviä käytäntöjä etuuksissa. Pakolaistaustaiset nuoret pärjäävät koulupolullaan Ruotsissa selvästi Tanskaa ja Suomea paremmin. Tanskassa pakolaistaustaisten turvaverkot ovat niin ohuet, että köyhyydessä on paikoin absoluuttisen köyhyyden piirteitä.
Helsingin Sanomien juttuun haastateltu Michala Bendixen kertoo että Tanskan politiikka on "salamitaktiikan" tulosta. Koko ajan on tehty pieniä säätöjä kiinnittämättä huomiota siihen, millaiseksi kokonaiskuva muodostuu. Pienet säädöt eivät muutu kynnyskysymyksiksi. Pieniä säätöjä tekemällä liukuvat myös kielenkäytön rajat. HS:n jutussa kerrotaan kuinka leimaava, yleistävä ja asioita yksinkertaistava kielenkäyttö on Tanskassa yleistynyt ja omalta osaltaan tehnyt mahdolliseksi nyt mainitut syrjivät lakimuutokset.
Isoin institutionaalisen rasismin mahdollistanut ongelma onkin Tanskassa siinä, että niin sanotut valtapuolueet ovat omaksuneet muitta mutkitta oikeistopopulistien rasistiset maahanmuuttopoliittiset puheenparret, koska kyseisillä valtapuolueilla maahanmuuttopoliittiset kysymykset eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Näillä valtapuolueilla on omat ykköstavoitteensa, ja omaksumalla äärioikeiston maahanmuuttopoliittiset näkemykset he pitävät kyseisen viiteryhmän äänestäjät tyytyväisinä. Politiikkamuutoksista kärsivät ja nöyryytetyt vähemmistöt eivät muodosta sellaista poliittista voimaa, että puolueilla olisi tarvetta miellyttää heitä.
Tanskan politiikka voi muuttua kun tieto sen haitallisuudesta vahvistuu
Tanska saattaa toki muuttaa politiikkaansa: Tanskan sosialidemokraatit olivat menossa voittamiinsa vuoden 2019 vaaleihin erittäin maahanmuuttajavastaisella agendalla, mutta Radikale Venstre-puolueen vaalivoitto toi kyseiselle puolueelle vaa'ankieliaseman, jonka turvin se pystyi pudottamaan hallituksen suunnitelmista muutamia pahimpia ylilyöntejä. Tanskassa on siis poliittisia voimia, jotka kannattavat "paradigman muutosta" (paradigman muutoksella on Tanskan kontekstissa tarkoitettu yleensä politiikkalinjan muutosta maahanmuuttajavastaiseksi) ihmisoikeudet huomioivaan suuntaan.
Isompi ihmisoikeusperustainen paradigmanmuutos voi toki tapahtua jos tanskalaiset äänestäjät alkavat laajemmassa määrin ymmärtää, että joukko pieniä säätöjä voi johtaa täysin kohtuuttomaan ja nöyryyttävään tilanteeseen. Monet tanskalaiset eivät välttämättä ole edes tienneet maassa tapahtuneiden politiikkamuutosten sisällöstä, koska muutokset eivät ole koskeneet heitä itseään ja asiat on käsitelty tiedotusvälineissä pinnallisesti. Syyrialaisten palauttaminen Damaskokseen vastoin kaikkea relevanttia maatietoa näyttää kuitenkin tällä hetkellä erityisen kyseenalaiselta politiikalta ja on selvästi herättänyt vastustusta muissakin tahoissa kuin vain pakolaisten kanssa työskentelevissä tanskalaisissa järjestöissä.
Tärkeää tässä kohtaa lieneekin se, että sosialidemokraattien ja kulloistenkin valtapuolueiden pohjoismaiset sisarpuolueet toteuttavat sellaista politiikkaa joka oikeasti vahvistaa maahan muuttaneiden hyvinvointia, koulutusta ja työllisyyttä ja kehottavat Tanskaa luopumaan käytännöistä, jotka vain nöyryyttävät eivätkä vie ketään eteenpäin. Painetta pitää luoda. Ihan kaikkea ei voi tehdä äänestäjien miellyttämisen nimissä. Ensitoimena lienee järkevintä kehottaa kaikkia toimimaan UNHCR:n suositusten mukaisesti.
Entä Suomi?
Jokaisen Pohjoismaan politiikassa on korjaamisen varaa ja toisaalta yhden Pohjoismaan hyviä malleja voisi käyttää toisessa Pohjoismaassa. Esimerkiksi Tanskan työllisyyden edistämisen politiikassa on monia henkilökohtaiseen palveluun liittyviä elementtejä, joilla on vaikuttavuutta ja joita Suomi voisi ottaa käyttöön. Nöyryyttäviä ja syrjiviä käytäntöjä kuten maahanmuuttajien syrjintää sosiaaliturvajärjestelmässä taas ei tietenkään pidä ottaa käyttöön. Tanskankin pitää niistä luopua. Norja on esimerkki siitä, että työttömyysturvan osalta valtio voi olla tiukka ilman että se syrjii ihmisiä heidän taustansa perusteella. Norja on saanut myös maahanmuuttajien työllisyyden pitkällä aikavälillä paremmalle tolalle kuin Tanska, Ruotsi tai Suomi eikä se ole tarvinnut tähän syrjintää työttömyysturvassa. Ruotsi ei ole mikään täydellisyys. Maahan muuttaneiden työllisyyden edistämisessä Suomen kannattaa ottaa Ruotsista kuitenkin hyvinkin paljon mallia. Työllisyysasteet ovat maiden välillä täysin eri tasoilla.
Maahan muuttaneiden työllisyyden osalta tutkimuksen valossa pohjoismaisessa vertailussa Suomi pärjää tällä hetkellä heikoimmin. Taustatekijät ovat varsin moninaisia, mutta "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -raportin perusteella Suomen kannattaa muuttaa työvoimapolitiikkaansa suuntaan, jossa esimerkiksi palkkatuetulla työllä ja entistä huomattavasti monipuolisemmalla koulutustarjonnalla on isompi rooli. Asiasta ja toimenpiteiden mittakaavaerosta Ruotsin ja Suomen välillä kirjoittivat jo ennen em. tutkimusta Sonja Hämäläinen ja Tiina Korhonen TEMatiikkaa-blogissa.
Tutkimus toi esiin myös sen, että Norjan politiikka on erittäin velvoittavaa ja ainakin itse koen, että toimenpiteisiin osallistumisen velvoittavuutta työmarkkinatuen saamisen ehtona voi Suomessa lisätä vallan hyvin. Tämä edellyttää tietysti sitä, että asianmukaisia toimenpiteitä on oikeasti tarjolla (taannoista ns. aktiivimallia koskeva asiallinen kritiikki on hyvä pitää mielessä). Olen aikaisemmin myös kirjoittanut siitä, että Suomen kotihoidontuki on maahanmuuttajien kotoutumisen ja maahanmuuttajanaisten työmarkkinoille pääsyn kannalta pääosin haitallinen tukimuoto, eikä sitä ole samansuuntaisena muissa Pohjoismaissa käytössä. Jos maahan muuttaneiden työllisyyttä oikeasti halutaan Suomessa vahvistaa, edellyttää tämä itse kultakin valtapuolueelta tietyistä syvään juurtuneista asenteista luopumista. Tarkoitan tässä kohtaa ennemmin kotihoidontukea koskevia kuin maahanmuuttajiin kohdistuvia asenteita, vaikka toki jälkimmäisissäkin Suomella on paljon kehitettävää.
Lähteet ja lisäaineistoa
