maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Islam elää valistusaikaa

Nimimerkki Katselijan kommentti:

”Islamista muistan Jaakko Hämeen-Anttilan joskus sanoneen, että se ei (vielä) ole saavuttanut valistuksen vaihetta. Itse olen niin valistuksen lapsi, ettei minulla voi olla paljoa yhteistä
esivalistuneen ajattelun kanssa. Islamilaista ajattelua ja argumentointia en onnistu ymmärtämään enkä sitä, mistä sikäläisissä sodissa ja kansanmurhissa on kysymys. Käsitän, että huivipäät naiset ovat lähinnä orjan asemassa, islamilaisuutta ymmärtämättä vain vierastan heitä ja sellaista kulttuuria joka estää heitä emansipoitumasta.”

Immanuel Kantin mukaan valistus on ”ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Itse aiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Sapere aude! Valistuksen tunnuslause on siis: käytä rohkeasti omaa järkeäsi!”

Niissä maissa, joissa islam on valtauskonto, eletään juuri tällä hetkellä valistusaikaa. Niin maallikot kuin uskonnolliset oppineetkin ajattelevat uudelleen ja kritisoivat vakiintuneita ajattelumalleja, käytäntöjä, arvoja ja arjen auktoriteetteja samansuuntaisesti kuin valistusajattelijat aikoinaan.

Valistusajalle tyypillistä oli se, että valistusajattelijat olivat aidossa oppositiossa usein niin valtaapitäviin kuin rahvaaseenkin nähden, heidän ajatuksensa olivat aidosti uusia ja herättivät aikalaisissa ristiriitaisia tunteita. Teollistuminen ja kaupungistuminen eivät synnyttäneet ainoastaan Immanuel Kantin, David Humen, John Locken tai Mary Wollstonecraftin kaltaisia ajattelijoita, vaan myös uskonnollisia herätysliikkeitä, jotka muutosten aikana takertuivat mielikuviin ajoista ja tavoista, joiden vallitessa asiat olisivat muka olleet paremmin.

Niin valistusajalle kuin sen jälkeisillekin ajoille oli tyypillistä yhteiskunnallisten muutosten siksakkimaisuus. Ranskan vallankumousta seurasi hirmuvalta ja ennen pitkää kuninkaanvallan paluu, kunnes vasta vuonna 1870 perustettiin kolmas tasavalta (joka sitten ajoi itsensä varustelukierteeseen ja ensimmäiseen maailmansotaan). Mielestään ”valistunut” ihminen löysi itsensä vielä parisataa vuotta valistusajan jälkeenkin niin Kongosta, Verdunista, Sommesta, Amritsarista, Dresdenistä, Auschwitzista, Hiroshimasta, Mississippistä, My Laista, Derrysta, Francon Espanjasta, Srebrenicasta kuin Abu Ghraibistakin.

Valistuneiden ihmisten moraalitajua edellä mainitut tapahtumat kutkuttivat sen verran, että niiden pohjalta on syntynyt satatuhatta saavillista kirjallisuutta. Tämä osaltaan edesauttoi sitä, että mainituista tapahtumista huolimatta 1900-luku muistetaan myös kestävien oikeusvaltioiden ja ihmisoikeusmekanismien syntyvuosisatana.

Omana aikanamme niin Foreign Policy failed state indexin, Economist Intelligence Unitin democracy indexin, UNDP:n Arab Human Development 2009- raportin kuin Cairo Institute for Human Rights studiesin “Human Rights in the Arab World” – raportin mukaan arabimaat kahlaavat melko syvällä ihmisoikeus- ja demokratiaongelmien tervassa, paikoin syvemmällä kuin pitkään aikaan. Uskonnollisuudesta ammentavan radikalismin rooli Lähi-idän konflikteissa on vahvistunut erityisesti Neuvostoliiton ja sosialismin luhistumisen jälkeen. Toki arabimailla on matkaa 1900-luvun Euroopan ja Amerikan maiden + Neuvostoliiton toteuttamiin raakuuksiin ja kansanmurhiin vielä runsaasti, mutta ruumismittareiden käyttö on turhaa muistipelin pelaamista tilanteessa, jossa tärkeintä on tämänhetkisten ongelmien ratkonta.

Osittain näistä syistä arabimaiden intellektuellit ovat kirjoittaneet omat saavillisensa. Merkillepantavaa on, että ajankohtaisista ongelmista puhuvat nimenomaan ”arabit”, ”islaminuskoiset”, ko. maiden valistuneet kansalaiset itse, käyttäen myös islamia retorisena ja tiedollisena varantona muutospyrkimyksissään, 1, 2, 3, 4, 5, 6

Saudi-Arabian vuoden 2008 ihmisoikeustilanteeseen pureutuvan saudiarabialaisen National Society for Human Rightsin raportti (Riadin englanninkielisten edustustojen englanninnos; alkuperäinen arabiankielinen versio täällä) alkaa koraanisitaatilla ja jatkuu paikoin purevana kritiikkinä, joka kohdistuu niin uskonnolliseen poliisiin kuin muihinkin toimijoihin.

Kaikki saudiarabialaiset ihmisoikeuspuolustajat eivät ole olleet tyytyväisiä Saudi-Arabian ihmisoikeustilannetta kritisoineeseen National Society for Human Rightsinkaan toimintaan, ja he ovat vaatineet laajempia reformeja.

Esimerkiksi Abdullah Al-Hamid sekä Ali Al-Damayani yhdessä 11 muun intellektuellin kanssa kirjoittivat taannoin uudistuksia vaativan vetoomuksen, jonka allekirjoitti sata aktiivia. Tempauksen vuoksi he joutuivat vankilaan (ja heistä artikkelin kirjoittanut, tohtori Matrouk Al-Falekh pidätettiin vuonna 2008). Lisää ”arabitaustaisista” ja islaminuskoisista ihmisoikeuspuolustajista Amnestyn Human Rights Defenders in the Middle East and North Africa – raportissa.

Raportti ei kuvaa koko valistusajattelun kenttää Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Hieman lisää osviittaa saadaan luomalla katsaus vaikkapa muihin arabimaiden ihmisoikeusjärjestöjen toimintaan (lista arabimaiden ihmisoikeusjärjestöistä) sekä Rana Husseinin tai Fatema Mernissin
kaltaisten ihmisten tuottamaan kirjallisuuteen, mutta kuva jää silti vajaaksi.

Nämä esimerkit kuitenkin havainnollistavat, että arabimaailma ei ole millään tavoin erillään ihmisoikeuskeskustelusta tai valistuksesta, eivätkä ihmisoikeuskäsitteet ole millään tavoin vieraita islaminuskoisille ihmisille ja ajattelijoille.

Olen henkilökohtaisesti istunut Riadissa samassa pöydässä kahvilla saudiarabialaisen rekisteröimättömän kansalaisjärjestö Human Rights Firstin puheenjohtaja Ibrahim Al-Mugaiteebin kanssa, joka kuolemansairaanakin (hänellä on kasvain) ilmaisi jatkavansa maan ihmisoikeusongelmiin pureutumista, ”kanuunanpiippuun katsomista”, ja antoi minulle Yhdysvalloissa painetun käyntikorttinsa. (Saudi-Arabian viranomaiset härkkäävät häntä jatkuvasti ja estävät häntä tekemästä triviaalejakin asioita – hän on sen verta merkattu mies että ihmiset karttavat palvelemasta häntä tavallisissakin putiikeissa, esimerkiksi sellaisissa missä painatetaan käyntikortteja)

Kiintoisa Riadissa asuva valistusajattelija on myös King Saud Universityn naishistorian apulaisprofessori Hatoon Al-Fassi, (toivottavasti miesten tasa-arvoyhdistys ei vedä em. henkilön tittelistä hernettä nenäänsä), joka on tullut tunnetuksi vallitsevien wahhabilaisten käytäntöjen kuten muhrim- järjestelmän kriitikkona. Kirjassaan ”Women in pre-islamic Arabia” hän kyseenalaistaa muhrim- järjestelmän sekä islamilaisten tekstien että Nabatealaisen valtion kehityshistorian avulla. Vallitsevien wahhabiittien mieleen hänen näkemyksensä eivät ole, ja niinpä hän onkin ollut opetuskiellossa vuodesta 2001 lähtien.

Suuri merkitys valistushengen toteuttamisessa on myös tavallisilla ”rivi-imaameilla”, jotka antavat valistushenkisiä fatwoja. Esimerkiksi Kuwaitin islamasioiden ministeriön (Ministry of Awqaf and islamic affairs; MAIA) ohjelma, jolla pyritään lapsiavioliittojen vähentämiseen Kuwaitin maaseudulla, toteutetaan etupäässä imaamien avulla.

Samoin Saudi-Arabian ohjelmat, joilla pyritään vähentämään islamistisen radikalismin suosiota, toteutetaan ennen kaikkea uskonnollisen ohjauksen avulla, kun tiettyihin nuoriin miehiin pinttyneitä aatoksia muutetaan. Ohjelman nimi, suomalaisittain hieman pelottavalta terrorisminehkäisymenetelmältä kuulostava Munasaha, on arabiaa, ja tarkoittaa suurin piirtein hengellistä ohjaamista.

Kun puhutaan uskonnollisista oppineista ja heidän puheistaan, on niitä siis joka lähtöön, niin kuin ihmisiäkin. Pelkkien väkivaltaisten tekojen ja saarnojen listaaminen kertoisi islamista uskontona ja käytäntönä yhtä paljon kuin ristiretket, inkvisitio, intiaanien lahtaaminen uskonnon varjolla tai Yhdysvaltain äärilahkojen aborttilääkärimurhat kristinuskosta. Tai Stalinin, Pol Potin ja Itä-Saksan sosiaaliset kokeilut ateismista.

Sheila Musanji on listannut joukon imaamien yksittäistapausfatwoja, yksittäistapauskirjoituksia, yksittäistapaussitaatteja, lisää yksittäistapaussitaatteja ja muita yksittäistapaustempauksia, jotka tulisi aina ottaa huomioon kun puhutaan käytännön islamilaisesta toiminnasta maapallolla. Se, että pääasiassa väkivaltatapauksista uutisoidaan suomalaisissa tiedotusvälineissä, ei saisi johtaa siihen että muu käytännön toiminta jää vaille tavallisen publiikin huomiota.

***

Olisi helppoa leimata kaikki edellä mainitut ja tuhannet muut islaminuskoiset ja arabiaa + muita seemiläisiä kieliä äidinkielenään puhuvat ihmiset monikultturistien mannekiineiksi ja ”vähemmän uskonnollisiksi ihmisiksi”, joilla ei ole kannattajia. Tällöin jouduttaisiin kuitenkin törmäyskurssille totuuden kanssa.

Ensinnäkin: kuinka iso potero on pitänyt kaivaa, jotta ihmiselle ylipäänsä tulee mieleen sanoa moskeijoissa rukouksia johtavia imaameja ”vähemmän uskonnollisiksi” vain siksi, kun he vastustavat väkivaltaa? Onko Saudi-Arabian suurmufti - käytännössä merkittävin sunnilaisen islamin vaikuttajahahmo - Sheikh Abdul Aziz Al-Sheikh ”vähemmän uskonnollinen”, kun hän tuomitsee islamiin perustuen Al-Qaidan toiminnan, väkivallan, terrorismin sekä etnosentrismin?

Toisaalta uskonnollinen kirjateksti, opilliset mielipiteet ja asioiden soveltaminen käytäntöön ”tavan väen” keskuudessa ovat aina kaksi eri asiaa. Käytännön soveltamista tuleekin tarkastella esimerkiksi laajojen väestönosien mielipiteitä kartoittavien asennetutkimusten kautta. Näin saadaan kokonaiskuva siitä, missä mittasuhteissa muslimiväestössä liikutaan esimerkiksi demokratian ja oikeusvaltion kaltaisten ”valistusihanteiden” kannattamisessa.

World Values Surveyn Algeriaan, Jordaniaan, Egyptiin ja Marokkoon suuntautuvan laaja-alaisen ”tavan kansan” asennemaailmaa kartoittavan survey- aineiston mukaan ihmisen uskonnollisella orientaatiolla ei ole yhteyttä siihen, ovatko hänen poliittiset näkemyksensä demokratialle myötämielisiä. Erot demokratian arvostamisen suhteen eivät poikenneet valittujen MENA-maiden ja ”länsimaiden” kesken tai sen kesken, olivatko ihmiset uskonnollisia.

Aineiston pohjalta omat artikkelinsa ovat kirjoittaneet sekä Mark Tessler että arvostettuun Foreign Policy- lehteen Ronald Inglehart ja Pippa Norris.

Joku voi pitää neljää MENA- maata kattavasti edustavaa World Values Surveyta vain yhtenä tutkimuksena josta ei voi yleistää (!). Kyseisen tutkimuksen lisäksi samansuuntaisia tuloksia antoi myös Gallup Center for Muslim Studiesin tutkimus, jonka mukaan 93 % maailman ”tapamuslimeista” tuomitsee terrorismin ja väkivallan, 7% on radikalismiin kallellaan, 2

Lisäksi itsestään selvänä voidaan pitää Dassetton&Nonnemanin euroopassa asuviin muslimimaahanmuuttajiin kohdistuvan tutkimuksen tulosta, jonka mukaan uskonnon harjoittaminen vaihtelee sekä sukupolvien välillä että myös niiden sisällä. Dassetto & Nonneman arvioivat, että vähemmän kuin yksi kolmasosa miespuolisista maahanmuuttajista käy säännöllisesti moskeijassa. Suurin osa Euroopassa asuvista muslimeista ei ole järjestäytynyt, vaan uskonnonharjoitus on pitkälti yksityistä ja keskittyy koteihin. Heidän joukossaan on myös uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvia (Dassetto &Nonneman 1996, 195-203). Samansuuntaiseen tulokseen on päätynyt ranskalaismuslimien uskonnollisuutta tutkinut Bruno Etienne, jonka mukaan 20% Ranskan muslimeista käy säännöllisesti moskeijassa.

Suomen osalta on muistettava Kristiina Kouroksen vuonna 2007 tekemä tutkimus, jossa 75 Suomessa asuvalta muslimilta kysyttiin suhtautumista islamilaiseen lakiin. 1% vastaajista kannatti sharia-lakia ”puhtaassa muodossaan”, kun taas 20% kieltäisi uskonnollisen lain käytön kokonaan. Yleisin suhtautumistapa oli islamilaisen lain kannattaminen periaatteen tasolla, mutta Suomen lain mukaisten ratkaisujen kannattaminen käytännön kysymyksissä (Kouros 2008, 196).

Ajatus siitä, että ihmisten uskonnolliset ja poliittiset asenteet pysyisivät muuttumattomina kohdusta hautaan, riippumatta yksilön omasta henkilö- ja kokemushistoriasta ja ympäristön ihmisten toiminnasta, on absurdi ja vailla mitään tutkimuksellista pohjaa.

Ihmisen asenteita, koulutusmahdollisuuksia ja myös uskonnollista orientoitumista muovaavat ennen kaikkea ympäristö, ihmiset, ystävät, työkaverit, kokemukset, viiteryhmät ja ”merkittävät toiset” joiden keskellä ihminen elää, ei pelkästään hänen tunnustettu uskontokuntansa.

Olisi ollut älytöntä vastustaa 70-80-luvuilla katolisten ihmisten, jopa tiukkojen katolisten sisäoppilaitosten oppilaiden, maahanmuuttoa Suomeen sillä verukkeella että katolinen IRA murhasi ihmisiä omien tavoitteidensa nimissä. Ihmistä pidettäisiin pähkähulluna, jos hän olisi vaatinut raamatun, kirkkojen rakentamisen ja paavin vierailujen kieltämistä sen vuoksi kun kristityt falangistit järjestivät verilöylyn Shabrassa ja Shatilassa omiin löyhiin ideologioihinsa nojaten. Olisi ollut päätöntä kieltää SKDL:n vappumarssi, taistolaisten karkelot ja DDR:n reissut sillä verukkeella, että Baader-Meinhof tai Punaiset Prikaatit paukuttelivat pommeja. Yhtä lailla on hupsua vastustaa tietyn uskontokunnan edustajien maahanmuuttoa ja lisääntymistä New Yorkin, Madridin ja Lontoon terrori-iskujen vuoksi.

Kaikkia kirveitä ja puukkoja ei käy kieltäminen siksi, kun kirveitä käytetään surmaamiseen. Nämä välineet ovat näet joillekin eri hyviä vempeleitä myös talon rakentamisessa. Timpureita ei ole syytä työntää selliin. On parempi säästää sellit murhaajille, uhittelijoille ja puukottajille.

Mikäli ihmiset alkavat lietsoa vihaa ja väkivaltaisuutta uskonnon nimissä, täytyy toimet estää jämptisti paitsi normaalein poliisitoimin, myös Saudi-Arabian sisäministeriössä kehitetyn Munasahan kaltaisin välinein, islaminuskoisten ihmisten omalla oppiin nojautuvalla terrorismin ja vihaideologian muuttamistyöllä.

Euroopan maiden viharikos- ja terrorismilainsäädännöt on näihin rikoksiin syyllistyneitä kouhoja varten, ja kaikki oikeus- ja varotoimet tulee kohdistaa ainoastaan rikoksiin syyllisiksi osoitettuihin ja perustellusti epäiltyihin. Ei niihin, joiden uskontokunta, ihonväri tai nenänpään asento on sama kuin rikoksiin syyllistyneillä.

***

Islam ei ole myöskään köyhyyden tai kouluttamattomuuden syy, vaikka uskontokunta usein korreloisikin köyhyyden ja kouluttamattomuuden kanssa.

Korrelaatio ei edelleenkään ole kausaalisuhde. Ylemmän tuloluokan ihminen ei muutu yhtäkkiä köyhäksi ja kouluttamattomaksi, jos hän vaihtaa uskontokuntansa islamiksi.

Arabimaiden sosioekonomisen tilanteen tämänhetkisistä syistä olisi aiheellista kirjoittaa oma kirjoituksensa, mutta aiheesta on hiljattain ilmestynyt laaja ja perusteellinen UNDP:n raportti, joka antaa aiheesta riittävän kattavan kuvan ja joka jokaisen aiheesta kiinnostuneen tulisi lukea.

Raportista käy ilmi varsin selvästi, että sosioekonomisten ilmiöiden kuten työttömyyden, köyhyyden, koulutustason tai väestönkasvun selittämisessä pelkkään islamiin nojaaminen ei toimi.

Raportin tiivistelmä

Koko raportti

Raportin numero- ja tilasto-osio


***

Palatkaamme valistusajatteluun: jos MENA+ Gulf- maissa eletään valistusaikaa, mitä konkreettista näiden maiden lainsäädännössä tai politiikassa on tapahtunut 2000 – luvulla, joka kertoisi tämän valistusajattelun läpimurroista?

Naisten oikeuksien osalta täytynee mainita tietysti naisten äänioikeus Kuwaitissa 2005 ja viimekeväiset parlamenttivaalit, joissa Rola Dashti, Massouma Mubarak, Salwa Al-Jassar sekä Aseel Al-Awadhi pääsivät maan ensimmäisinä naisina parlamenttiin.

KATSO ROHKEAT KUVAT KUWAITILAISISTA NAISPARLAMENTAARIKOISTA!

Iivimassologiikan mukaan Rola Dashti ja Aseel Al-Awadhi eivät ole alistettuja koska heillä ei ole huivia.

Aikaisemmin mm. ministerinä toiminut Mubarak on huivinsa vuoksi varmaankin alistettu ja orjan asemassa, kuten myös professorina orjan asemassa työskennellyt Al-Jassar, koska hänelläkin on huivi päässä. En tosin tiedä mikä ja kuka heitä alistaa enemmän kuin Dashtia ja Al-Awadhia, mutta kyllä heitä jokin alistaa kun heillä on ne huivit. Heiltä pitäisi varmaan kieltää huivin pitäminen - sen jälkeen he eivät olisi enää alistettuja, ja he voisivat pukeutua itse haluamallaan tavalla, kun valtio määräisi sopivan pukeutumistyylin.

Totta puhuen, erilaiset huivikiellot ovat omituinen, virallista Saudi-Arabiaa muistuttava eurooppalainen poikkeama valistusajattelusta, koska niissä puututaan yhteen keskeisimmistä valistusajattelun aikaansaamista pilareista – omantunnon ja henkilökohtaisen valinnan vapauteen.

Mikäli naisten vapaudesta ollaan huolissaan, olisi mielestäni parempi keskittyä itse asiaan – indoktrinaation, perheissä tapahtuvan pakottamisen ja vihapuhunnan vähentämiseen ja koulutuksen lisäämiseen – ei toisten ihmisten, heidän valintojensa ja ulkonäkönsä arvostelemiseen heitä itseään kuuntelematta.

Yleensä jostain asiasta huolestunut eurooppalainen valtio perustaa huolestuttavaa asiaa – kuten huumeidenkäyttöä, ääriajattelua tai rattijuoppoutta - koskevan tietoisuuskampanjan, jolla ajatellaan olevan terveyttä ja tietämystä edistävää vaikutusta. Valistuneen yksilön uskotaan tekevän viime kädessä itse oikean henkilökohtaista elämäänsä koskevan päätöksen, koska hän ymmärtää huumeettoman, rattijuopottoman ja vihapuheettoman maailman arvokkuuden.

Suoranaisiin kieltoihin turvaudutaan vasta viimeisenä vaihtoehtona, kun sallimisen, esimerkiksi huumeiden välittämisen, 5 promillen humalassa ajamisen tai tappamisen, tiedetään aiheuttavan suurella todennäköisyydellä jollekulle suoraa inhimillistä tuskaa. En oikein ymmärrä, millä tavalla musliminaisten valinnanvapauden rajoittaminen edistäisi kenenkään valinnanvapautta.

Koko huivikalabaliikki tuntuu suhteellisuudentajun puutteen ja älyllisen epärehellisyyden riemuvoitolta, jolla ei saada aikaan mitään muuta kun vain ilmaista mainosta ääri-islamisteille ja muille tilanteen hyväksikäyttäjille, jotka pääsevät propagoimaan kuinka ”tekopyhä” ja ”sortava” länsi heitä kohtaan on.

***

Palatkaamme takaisin valistusajattelun konkreettisiin tuloksiin. Vuoden 2009 alussa Saudi-Arabian kuningas Abdullah erotti maan hallituksesta joukon äärikonservatiiveja sekä myös äärikonservatiivisen korkeimman oikeuden puheenjohtajan, ja maahan asetettiin ensimmäistä kertaa naisministeri.

Vuonna 2004 Marokossa saatiin läpi miesten ja naisten tasa-arvoa perheoikeudessa edistävä perhelainsäädäntö, joka puutteineenkin on merkittävä edistysaskel Maghreb-maissa.

Marokkokin on tietysti vain yksittäistapaus, kuten myös kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyvän lainsäädäntöuudistuksen tehnyt Syyria.

Bahrainissa taas asetettiin avioliiton minimi-ikäraja vuonna 2007 laajan ja yhä jatkuvan debatin jälkeen. Konservatiivit haluavat peruuttaa lakiuudistuksen, kun taas naisjärjestöt haluavat nostaa naisten avioliiton minimi-ikärajan 15 vuodesta 18 vuoteen kuten miehillä.

Kuten mainittua, valistusajalle ovat tyypillisiä jatkuvat kamppailut, edistysaskeleet ja takapakit, ja edellä mainituissa maissa näitä on odotettavissa ja tapahtunutkin. Ei ole mitään syytä korostaa tai vertailla edistysaskeleita ja takapakkeja, koska molempia tapahtuu.

Olennaista on tiedostaa se, että niin reformipyrkimyksissä kuin konservatiivisluontoisissakin kannanotoissa käytetään uskontoa voimavarana. Erityisen näkyvää se on tällä hetkellä Iranissa, jossa korkein uskonnollinen johtaja, ajatolla Ali Khamenei suojelee suojattiaan Mahmoud Ahmadinejadia, kun taas oppositiossa äänekkäänä toimijana on ollut aikoinaan Khomeinin perijäksikin kaavailtu mutta sittemmin syrjään joutunut ajatolla Muntazeri ja hänen lähitiiminsä, mukaan lukien entinen presidentti ja uskonnollinen oppinut Mohammed Khatami.

Edellä mainittujen esimerkkien ja linkkien valossa tulisi jo olla itsestäänselvyys, että ei ole olemassa mitään yhtä “islamilaista ajattelua ja argumentointia” eikä toimintaakaan.

***

Christian Gotthilf Salzmann kirjoitti valistuksesta vuonna 1787 näin: ”monet luulevat valistuksen tarkoittavan kampausta tai ranskalaista vaatepartta; toiset taas, että siinä on kyse Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen pilkasta. Olenpa tavannut nuoren tolvanan, joka piti itseään valistuneena, koska osasi pälpättää ranskaa.”

Valistuksen avain ei ollut uskonnosta tai uskonnollisuudesta luopumisessa eikä viinilasien kilistelyn taitojen kehittymisessä. Neuvostoliitossa yritettiin uskonnollisuudesta luopumista, mutta tuloksena oli vain korvikejumaluutta ja vääräoppisten vainoja. Ennemmin valistuksen ytimenä oli nimenomaan riippumattoman järjenkäytön lisääntyminen: sen tajuaminen, että järki, hyvä ihmisyys ja sivistys eivät löydy kirjaopeista tai mestarin seuraamisista, vaan ihmisen omasta kyvystä soveltaa erilaisia oppeja arvostelukykynsä, päättelykykynsä ja suhteellisuudentajunsa avulla muuttuvaan ympäristöön, yleensä toisia kuunnellen ja arvioiden.

Niinpä nykyisessäkin valistuvan islamin maailmassa tärkeintä ei ole niinkään islamilaisuuden tai islaminuskon vähentäminen, vaan se että ihminen voi kokea olevansa samanaikaisesti sekä hyvä muslimi että toisten uskontoa tai uskomattomuutta, omaatuntoa ja ihmisoikeuksia kunnioittava ihminen. Tällainen ajattelu etenee, mikäli ihminen voi samastua niihin ihmisiin, jotka puhuvat valistuksen ja ihmisoikeuksien arvoista. Valistus ei etene, mikäli ”me” hoidamme ihmiskuvamme ja arvojemme markkinoinnin toisten ihmisten suuntaan Mr. Beanin ja Tony Halmeen taidoilla, näyttäen juuri siltä veren- ja rahanhimoiselta karikatyyriltä mikä löytyy useiden islamistien propagandavideoista.

Maajid Nawaz, entinen Hizb-ut-Tahrir- vihajärjestön johtohahmo, nykyinen Quilliam Foundation counter-extremism think thankin johtaja, kirjoitti taannoin the Independent – lehden artikkelissaan ”We must stop giving fodder to the fanatics”, kuinka islamin ilmiöiden erotteluun kykenemätön ”terrorismin vastainen toiminta” toimii ilmaisena propagandana ääri-islamisteille.

Terroristeille on välttämätöntä saada ”länsi” näyttämään ylimieliseltä, syrjivältä, pompottelevalta, väkivaltaiselta siirtomaaisännältä, joka ryöstää öljyt, ripottelee päälle pommeja, raiskaa ja murhaa Irakissa, kiduttaa Guantanamossa, ampuu ohjuksen häihin Afganistanissa, nuolee Länsirantaa miehittävää ja Gazaa saartavaa Israelin hallitusta, käy bisnestä Hosni Mubarakin ja Muammar Gaddafin kaltaisten ääliödespoottikiduttajien kanssa, mutta samalla uhkaa toisia maita sotilasiskuilla löyhän tekopyhän demokratia- ja ihmisoikeusretoriikan säestämänä. Tämän kuvan rakentamista vain edistää se, että ääri-islamistin on mahdollista nähdä tavallisen ”lännen väen” halveksuvan ihmisiä heidän uskontonsa perusteella, vastustavan islaminuskoisten ihmisten lisääntymistä ja heidän uskonnonvapautensa toteutumista.

***

Ihminen omaksuu yleensä parhaiten näkemyksiä henkilöltä, jota hän ei pidä luotaantyöntävänä ja ärsyttävänä. Vaikka päälle sylkevä, niskalenkkiin ottava ja ties miksi haukkuva ihminen sanoisi välillä asiaakin, häntä ei haluttaisi kuunnella epäsymmetrisen valta-aseman vuoksi.

Lisäksi ihminen saa tietoa toisista ihmisistä parhaiten ihmisiltä itseltään. Toisen käden kautta kerrotut tarinat muuttuvat matkan varrella tunnistamattomiksi.

Mikäli islamista ja elämästä halutaan oikeasti saada riippumatonta tietoa, ihmisen on jalkauduttava tavallisten ihmisten pariin, ja huuhdottava alkuun niin yltiöpositiiviset kuin –negatiivisetkin ennakkoajatuksensa toisenlaisista ihmisistä. Mikäli ihmisen halutaan aidosti omaksuvan itselle tärkeitä arvoja ja ajatuksia, on hänet tunnettava yleensä henkilökohtaisesti. Mikäli luottamusta ja hyvää suhdetta toiseen ei ole, ei asioista tule mitään.

Esimerkiksi seuraavien linkkien kautta voi löytää uusia kontakteja, arkitietoa ja toimintamahdollisuuksia.

http://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/helsinki-uusimaa/toolo/toimintaryhmat/fi_FI/papupata/

http://www.mylly.eu/

https://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/helsinki-uusimaa/ita-helsinki/Osaston_toimintaryhmat/Monikulttuurisuus/fi_FI/Lasten_laksykerho/

http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11884;124689

http://www.miessakit.fi/fi/vieraasta_veljeksi


***

Kuitenkin arjessa eteen tulevien ilmiöiden haarukoimisessa ja mittasuhteisiinsa laittamisessa eivät pelkät arkikontaktit riitä.

Tässä kirjallisuutta, joka voi auttaa haarukointitaitojen kehittymisessä:

Tuomas Martikainen, Tuula Sakaranaho ja Marko Juntunen (toim.): Islam Suomessa – muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. SKS 2008

Tom Kankkonen: Islam Euroopassa. Edita 2008

Marja Tiilikainen: Arjen Islam – somalinaisten elämää Suomessa. Vastapaino 2003

Marko Juntunen: Islamin arki – maailma marokkolaisin silmin. Ajatus 2005

Hannu Juusola & Heidi Huuhtanen (toim.): Uskonto ja politiikka lähi-idässä. Gaudeamus 2002

Web- kirjallisuutta:

ISIM Review

BBC Religion&Ethics

World Religion Watch

Euro-islam.info

Islam and Islamic Studies Resources (Department of Religion, University of Georgia)

Viitteet:

Dassetto, Felice & Nonneman, Gerd: Islam in Belgium and the Netherlands: Towards a Typology of Transplanted Islam. Teoksessa Gerd Nonneman, Tim Niblock and Bogdan Szajkowski (toim.): Muslim Communities in the New Europe, 187-217. Berkshire: Ithaca Press 1996

Kouros, Kristiina: Islamilaisen perhelainsäädännön ja Suomen lain suhteesta. Teoksessa Tuomas Martikainen, Tuula Sakaranaho ja Marko Juntunen (toim.): Islam Suomessa - muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa, 182-200. Helsinki: SKS 2008


2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Monet ihmiset kritisoivat ja osoittavat kritiikkiä kristinuskon huonosta moraalista. He tuovat esille sen, että kristinuskon nimissä on ryöstetty, tuhottu, tapettu, tehty verisiä ristiretkiä, käyty uskonnollisia sotia, harjoitettu julmaa inkvisitiota, harrastettu noitavainoja sekä kirkossa on paljon siveetöntä rappiota.

Edellä olevat teot ovat Rooman katolisen kirkon tekoja, joka on seurakunnan valhejäljitelmä. Hyvin usein kristinuskoa kohtaan esitetty kritiikki on kritiikkiä teoista, jota Raamattu ei opeta eikä hyväksy sekä ihmisten tekoja, jotka eivät ole Herran Jeesuksen opetuslapsia, vaan valheellisen seurakunnan valhejäljitelmän jäseniä. On ironista, että nämä kritiikin esittäjät luulevat kritisoivansa kristinuskoa, vaikka todellisuudessa he kritisoivat kristinuskon valhejäljitelmää.

Todellinen kristinusko ja Herran Jeesuksen opetuslapsi ei murhaa, ei käy uskonnollisia sotia, ei harjoita inkvisitiota, ei harrasta noitavainoja, eikä elä siveettömästi rappiolla. Tämän tähden kaikella edellä mainituilla moraalisilla kritiikillä kristinuskoa vastaan ei ole mitään painoarvoa, koska siinä haukutaan väärää puuta.

Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Voisi sanoa, että kaikki uskonnollisesti motivoitunut toiminta, niin moraalisesti hyvä kuin pahakin, on ihmisen toteuttamaa.

Kun ihminen uskoo olevansa hyvällä asialla ja herran sanansaattaja, hän varsin helposti sokaistuu ja menettää kriittisen itsereflektoinnin taidon.

Tämä koskee kaikkia katsomuksia, niin kristinuskoa, islamia kuin ateismipohjaisiakin aatteita ja ideologioita.

Sudanilais-yhdysvaltalainen filosofi Abdullahi An-Na'im tiivistää asian hienosti Resetdocille antamassaan haastattelussa

Abdullahi An-Na'im: Human rights and sharia

“Shari’a is a human endeavor to understand the divine, but it remains human, and every believer is accountable for her or his understanding,” explains Dr. An-Na’im. “Hence, any honest Muslim needs human rights: freedom of belief, freedom of association, freedom from oppression, the right to debate, to contest and to dissent. Since every Muslim is only supposing or guessing, none has a superior claim to the truth of what Shari’a is.”