sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

"Maahanmuuttokritiikki" kaipaa itsekritiikkiä

Varsin usein vyön alle ja hilseen yli meneviä tölväyksiä puolustellaan sanomalla, että "asioista on voitava keskustella" tai "kommenttini on irroitettu asiayhteydestään".

"Asioista on voitava keskustella"- fraasi on muissa kuin "tulisiko asioista keskustella vai ei" - aiheisissä keskusteluissa kaikkien argumentaatiovirheiden äiti, jossa tehdään kaksi argumentaatiovirhettä samassa lauseessa.

"AOVK-kortti" on paitsi argumentointia asian vierestä ja pääasian kannalta turhaa sanahelinää (ignoratio elenchi), myös käymistä henkilöiden eikä asioiden kimppuun (argumentum ad hominem). Vastapuoli leimataan epäilyttäväksi ja moraalittomaksi ihmiseksi, joka olisi estämässä keskustelun, vaikka hän ei olisi mitään tähän viittaavaa sanonut.

Maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa AOVK- kortin heiluttaminen on erityisen absurdissa paikassa, koska keskustelua maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikan suunnasta on peräänkuulutettu huomattavan yksimielisesti jo sangen kauan kaikissa leireissä.

Tyystin eri asia on sitten se, minkä tasoisena ihmiset keskustelua pitävät. On aina sinänsä poliittinen kysymys, millaisia fakta- ja tilastotietoja pidetään keskustelussa tärkeimpinä ja millaisia talous-, turvallisuus-, sosiaali-, yhdenvertaisuus- tai ihmisoikeuspoliittisia reunaehtoja pidetään keskustelun laadun takaajina.

Varsin suuressa osassa keskusteluista päädytään puhumaan aidoista ja aidan seipäistä. Tämä johtuu usein siitä, että liian usein kirjoittaja kuvittelee toverinsa ymmärtävän kirjoitetun tekstin samalla tavoin kuin kirjoittaja.

"Kommenttini on irroitettu asiayhteydestään" - fraasi on pelkkää sanahelinää, jos väärinymmärrettyä asiayhteyttä ei selvennetä.

Aina ei voi vakuuttua, vaikka asiayhteys pyrittäisiinkin selittämään parhain päin.

Taannoin Jussi Halla-aho vaati Yleisradiolta anteeksipyyntöä ja hän uhkasi YLE:ä myös tutkintapyynnöllä. Hän väitti, että kirjoitus, jossa ilmaistiin "raiskaamisen olevan somalien kulttuurinen, jopa geneettinen piirre" oli irroitettu asiayhteydestään A-talk-nimisessä ohjelmassa. Vaikka juuri kyseinen tekstinpätkä olisikin leikillinen viittaus Kaleva-lehden juttuun, on siteeratun väittämän mukaisia ja sisältöisiä kirjoituksia hänen blogissaan kymmeniä, ellei satoja. A-talk-keskustelussa asiayhteys oli mahdollinen Halla-ahon ja Suomen Sisun ulkomaalaisvastaisuus. Kun tarkastellaan blogin pääviestiä, joka muodostuu suurimmasta osasta tekstejä, en näe syytä sille, etteikö kyseinen asiayhteydestään irrotettu tekstinpätkä edustaisi vallan hyvin Halla-ahon blogin pääsanomaa. En näe mitään syytä sille, että A-talkin pitäisi pyytää Halla-aholta anteeksi.

Jussi Halla-aho on viime aikoina syyttänyt varsin lukuisia tahoja ajojahdista, keskustelun tukahduttamisesta sekä asioiden irrottamisesta asiayhteydestään. Syytökset ovat kohdistuneet milloin erinäisiin poliitikkoihin, milloin Helsingin Sanomiin, milloin Yleisradioon, milloin mihinkin mediaan joka sattuu hänestä epämieluisalla ja ei-toivotulla tavalla uutisoimaan.

Keskustelu on tiivistynyt erityisesti yhteen hänen surullisenkuuluisaan kirjoitukseensa, josta Vihreät naiset ry on tehnyt lausunnon ja tutkintapyynnön. Myös tämän raiskaustekstin pääviesti on hyvin samankaltainen kuin A-talkin siteeraama. Päähuomio kiinnittyy islaminuskoisiin (joita somalialaisetkin suurimmaksi osaksi ovat) sekä muihin "toisiin".

Halla-Ahon lähestymistapa kiistoihin ajojahtiväitteineen ja "sanomisiani on vääristelty" ja "media politikoi minua vastaan"- tyylisine siilipuolustuksineenvenkoilemisineen voittaa nyhverömäisessä paavoväyrystelyssään jopa Paavo Väyrysen itsensä.

On hyvin vaikea kuvitella, miten Vihreät naiset voisivat poliittisesti hyötyä Halla-ahosta tehdystä tutkintapyynnöstä mitenkään asiayhteyksiä vääristävin tai epärehellisin keinoin.

Halla-ahon omia tekstejä siteeraamalla tarkastellaan vain sitä retoriikkaa, jolla hän on myös ääniä kerännyt ja tullut julkisuuteen. On älyllisesti epärehellistä väittää, etteikö raiskauskirjoitus olisi poliittista kampanjointia, jossa vihreät yritetään saada näyttämään ihmisiltä, jotka muka suhtautuisivat kaksinaamaisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Vihreiden harjoittamasta mustamaalaamisesta olisi voinut puhua etäisesti, jos Vihreät naiset olisivat vaalikampanjoinnissaan ottaneet silmätikukseen juuri Halla-ahon, käyneet siis hänet aktiivisesti mainitsemalla julkisesti omaa kampanjaansa sekä internetissä että toreilla. Näin ei tehty yhdessäkään vihreässä vaaliblogissa, vaan henkilöön menevästä kampanjoinnista pidättäydyttiin. Hänen kirjoitteluaan koskeva kannanotto tehtiin vasta vaalien jälkeen. Näin ollen häneen liittyvillä kannanotoilla ei ole ollut edes välillistä vaikutusta äänestyspäätöksiin.

Näin ei voi sanoa Halla-ahon blogin kirjoituksista, joissa erinäisiä usein nimeltä mainittuja henkilöitä muista puolueista leimataan vuodesta toiseen yksinkertaisiksi batiikkipaitaan pukeutuviksi djemberumputolloiksi, "takkinsa kääntäneiksi kommunisteiksi" ja "monikultturisteiksi", jotka eivät muka tiedostaisi maahanmuuttajaväestön sosiaalisia ongelmia ja maahanmuuttajatyön kehittämisen tarvetta (johon Halla-aholla ei ole tähänkään päivään mennessä tullut yhtään sellaista ehdotusta, jota ei jo aktiivisesti toteutettaisi).

Jos siis joku on poliitikkojen tai viranomaisten julkilausumia leikellyt ja liimaillut miten sattuu ja henkilöihin menevää likasankokampanjaa johtanut, niin se on ollut vain ja ainoastaan bändi nimeltään "Jussi & boys from Blogistan".

Parlamentaarisessa demokratiassa on normaalia, että poliittisiin prosesseihin osallistuva poliitikko altistaa itsensä kriittiselle tarkastelulle julkisuudessa tultuaan valituksi päättävään elimeen ja toimiessaan päätöksentekijänä. Näin on tehty aina niissä parlamentaarisissa demokratioissa, joissa vallitsee jonkinlainen lehdistön- ja mielipiteenvapaus.

Se, että Halla-ahon kirjoitteluun tartutaan nyt eikä vuonna 2006, on täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Voidaan väittää, että Halla-aho sai äänensä ja bändärinsä ainoastaan bloginsa kautta. Tällöin on paitsi ymmärrettävää, myös äärimmäisen tarpeellista katsoa, millaisella kirjoittelulla äänestäjiä ja kannattajia on kosiskeltu.

Jos joku olisi perussuomalaisten aikaisemman "maahanmuuttokriitikon", Sulo Aittoniemen, sanomisista tehnyt tutkintapyynnön, olen varma ettei Suti olisi alkanut määkyä "noitavainoista" tai "ajojahdista" kuin Väyrynen parhaimpina päivinään. Hän olisi vain hörähtänyt, ehkä sanonut röhönaurun säestämänä pari vitsiä ja heittänyt kiukaalle lisää vettä.

On ymmärrettävää, että joku voi kovastikin loukkaantua siitä, että hänen toivotaan kokevan suuremmalla todennäköisyydellä seksuaalista väkivaltaa kuin toisen. Aivan yhtä ymmärrettävää on se, että ihminen loukkaantuu, jos hän kokee, että häntä on käsitelty A-talk-nimisessä tv-ohjelmassa yksipuolisesti.

Sekä Vihreät naiset (Halla-ahon raiskauskirjoituksen yhteydessä) että Halla-aho (Ylen esittämä A-talk-ohjelman vuoksi) ovat ilmoittaneet tekevänsä poliisille tutkintapyynnön. Vain Vihreiden naisten tutkintapyyntöä on paheksuttu kovin sanoin.

Tutkintapyynnön tekeminen on jokaisen ihmisen - sekä Vihreiden naisten että Halla-ahon - laillinen oikeus. Sen avulla loukatuksi itsensä tunteva asianosainen voi saada selvyyttä siitä ikuisuuskysymyksestä, missä sananvapauden, yksityisyyden suojan, rikokseen yllyttämisen, kunnianloukkauksen ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen rajaviivat menevät.

Tutkintapyyntö ei vielä tarkoita sitä, että edes esitutkintaa aloitettaisiin. Poliisi aloittaa esitutkinnan, jos siihen on riittävät lailliset perusteet. Esitutkintakaan ei vielä tarkoita, että syytettä nostettaisiin. Syyte nostetaan vasta, kun sen tueksi on esitettävissä ns. todennäköisiä syitä. Sekään ei vielä tarkoita, että asiassa luettaisiin tuomio. Asiat selviävät vasta oikeuskäsittelyssä. Mahdollisten tuomioidenkin jälkeen on olemassa laajat valitusmenettelymahdollisuudet. Puheet noitavainoista tai edes niiden mahdollisuudesta ovat yksinkertaisesti hassuja.

Blogiviemärissä on toistettu maanisesti, että Halla-ahon raiskausteksti pitäisi lukea kokonaan.

Luin tekstin kokonaan.

Halla-ahon kirjoituksessa ei mielestäni leimata väärin perustein raiskaajanrakastajiksi ja ties minkälaisiksi demonisiksi möröiksi pelkästään poliitikkoja, järjestötahoja, Vihreitä naisia ja heidän äänestäjiään tai muita supisuomalaisia, vaan lukuisa joukko eri uskonnon, etnisyyden yms. omaavia ihmisiä, erityisesti miehiä, joilla ei kielitaidollisista, ajallisista, kiinnostuksellisista yms. syistä ole mahdollisuuksia puuttua Halla-ahon väitteisiin tai saada näkemyksiään laajemmin kuulluiksi.

Katson siksi velvoitteekseni oikoa niitä käsityksiä, jotka koen tai tiedän Halla-ahon kirjoituksessa virheellisiksi.

Maahanmuuttajataustaisella tarkoitan tässä ihmisiä, jotka ovat sekä ulkomaan kansalaisia (132 708 ihmistä v. 2007 lopussa), äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia ja saamea puhuvia (172 928 ihmistä v. 2007 lopussa) sekä ulkomailla syntyneitä (202 528 v. 2007 lopussa). Tapanani on "digata" eniten äidinkielen mukaista määritelmää.

Ensin avainväittämiin.

Halla-ahoismi 1: perustelemattomat väitteet maahanmuuttajayhteisön välinpitämättömyydestä

"Somalien riehuessa viime vuoden syksyllä Helsingin keskustassa yhteisön nokkamiesten ainoa julkisuudessa ilmaistu huolenaihe olivat valtaväestön asenteet somaleja kohtaan. Somalien riehuessa tämän vuoden kesällä ja syksyllä Turussa somaliyhteisön (ja Turun päättäjien) suurin huolenaihe olivat suomalaisten organisoimat ("ulkomaalaisvastaiset") katupartiot."

Väitteelle ei esitetä mitään referenssejä. Tämä ei ole ihme, koska todellisuudessa esimerkiksi Somaliliitto, Kanava ry, Berde ry ja monet muut ovat ilmaisseet huolensa somalialaisperheiden (sekä isien, äitien, tyttöjen ja poikien) ongelmista ja pyrkineet myös ehkäisemään omalla toiminnallaan niitä asioita, joista "kansalaiskeskustelussa" aktiivisesti puhutaan. En ole havainnut tätä pelkästään julkisten kannanottojen ja lähipoliisin kansssa tehtävän yhteistyön kautta, vaan arkityössäni somalialaisten miesten kanssa.

Somalialaisyhteisön ja myös muiden yhteisöjen ilmaisemat huolenaiheet valtaväestön asenteista ovat sitä paitsi hyvin aiheellisia. Kannattaa luoda katsaus esimerkiksi oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikollisuutta koskeviin tutkimuksiin, joiden mukaan vuonna 2007 somalialaisista 44% oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa. Toiseksi suurin ryhmä olivat virolaiset, joiden prosenttiosuus jäi 18% osuuteen kantaväestön osuuden ollessa 11%. Tutkimuksen mukaan

"Somalialaisiin kohdistuneet väkivaltatapaukset tapahtuivat lähes aina muualla kuin yksityisasunnossa. Somalialaiset eivät myöskään yleensä tunteneet väkivallan tekijää entuudestaan ja arvelivat väkivallan johtuneen heidän maahanmuuttajataustastaan. Venäläisistä ja virolaisista taas joka viides kertoi viimeisen väkivaltatapauksen sattuneen yksityisasunnossa ja lisäksi 25–30 % kertoi tunteneensa tekijän hyvin. Venäläisistä (33 %) ja virolaisista (42 %) paljon harvempi kuin somalialaisista (91 %) uskoi väkivallan johtuneen maahanmuuttajataustasta...

Venäläisillä väkivaltatilanteisiin joutuminen keskittyi nuoriin 20–34- vuotiaisiin, kun taas muilla ulkomaalaisryhmillä kokemukset jakautuivat tasaisemmin eri ikäryhmien kesken." (Niemi, Honkatukia&Lehti 2008, 274)."

Suomensomalialaisessä väestössä koettu väkivalta lienee suhteellisesta yleisyydestään huolimatta ääri-ilmiö. Enemmän kotoutumismotivaatioon vaikuttavat negatiivisella tavalla arjen hiljaiset kokemukset erilaisista lasikatoista ja seinistä. Väkivalta kuitenkin havainnollistaa sitä, että suomensomalialaisten jengiytymisen, rikollisuuden, työttömyyden ja muun elämän yhteydessä on aina myös puhuttava siitä ympäristöstä ja yhteiskunnasta, jossa ihmiset elävät. Se ei ole ongelmien lakaisemista maton alle eikä kaikkien suomalaisten syyttämistä rasismista.

Ongelma ei siis ole niinkään somaliyhteisön toimimattomuudessa tai siinä että ongelmia ei haluttaisi Suomessa tiedostaa. Se on ennemminkin siinä, että poliisin ja sosiaaliviranomaisten hyväksi koettua toimintaa ei kunnolla resursoida eikä päteviä ihmisiä palkata monessakaan kunnassa, eikä maahanmuuttajataustaisten sosiaalityöntekijöiden osaamisen vahvistamiseen ja kouluttamiseen panosteta. Liian usein uskotaan, että suomalaisten työntekijöiden ”monikulttuurisuusosaaminen” ja koulutukset ratkaisisivat asiat.

Lisäksi monissa kunnissa käytännön maahanmuuttajatyötä tehdään vielä hyvin painottuneesti EU- ja RAY- rahoitteisten kehittämishankkeiden kautta, mikä on tietysti hyvä siihen asti kun jotain halutaan oikeasti kehittää, ja jokin projekti saadaan opin ja erehdyksen myötä hyvälle mallille ja juurruttamiskuntoon. Kummasti näyttää usein vain käyvän niin, että hyvätkään ja vaikuttavatkaan projektit eivät saa jatkoa, jos rahoitus pitäisi löytyä muualta kuin RAY:ltä tai EU:lta, vaikka kateedereilta käsin aina puhutaan osaamisen vahvistamisen tärkeyttä. Kunnat säästävät omista lakisääteisistä menoistaan ketjuttamalla kehittämishankkeita.

Usein tuntuu siltä, että kunnissa suhtaudutaan maahanmuuttajatyön kehittämiseen seuraavalla tavalla: ”Monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin on vastattava päättäväisellä yhteistyöllä ja kunnollisella osaamisen vahvistamisella. Ai, sen pitäisikin maksaa jotakin? Ei me sitten. Ai, se työllistäisikin Abdin, Mohammadin tai Fatiman, eikä Sirkkaa? Ei me sitten.”

Suomalaisen maahanmuuttajapolitiikan pitäisi jo päästä projektiviidakosta jatkuvuuteen ja pysyviin rakenteisiin, mutta poliittista tahtoa ei tunnu riittävän, vaikka maahanmuuttajatyön ja sosiaalitoimen, koulutoimen ja poliisitoimen yhteistyön jäntevöittäminen olisi sekä "kantaväestön" että maahanmuuttajataustaisen väestön etu.

Halla-ahoismi 2: ontuvat väitteet siitä, että vain uskonto tai "kulttuuri" ohjaa maahanmuuttajan toimintaa

"Paitsi että muslimimiehiä vaivaa huivikulttuurilla mahdollisesti selittyvä olematon impulssikontrolli, he ovat mielestään islamin sotureita ja kohtelevat isäntämaan naisia siten kuin näitä tulee kohdella. Raiskaukset ovat johdonmukainen seuraus siitä islamista, jota heille länsimaisissa moskeijoissa opetetaan."

Jos seksuaalirikollisuutta selittäisi moskeijoissa opetettu islam, pitäisi suurin piirtein kaikkien moskeijoissa käymättömien maallistuneiden maahanmuuttajamiesten olla irrallaan seksuaalirikollisuudesta. Lisäksi toteutetun rikollisuuden suhteen ei pitäisi olla kovin suurta ikäjakaumaa, koska otaksumani mukaan moskeijoissa käyvät sekä nuoret ja vanhat miehet. Lähes kaikkia seksuaalirikoksia toteuttavat erityisesti nuoret miehet.

On myös muistettava, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan ainakin ulkomaalaisten rikollisuudesta myös otaksuttavasti ei-muslimiryhmillä (venäläiset ja virolaiset) on tukeva edustus seksuaalirikollisuustilastoissa.

On myös muistettava, että sangen moni ns. "ääri-islamisti" yleensä sitoutuu mielestään "kunnialliseen" elämään, joka tarkoittaa viinasta ja sekoilusta pidättäytymistä, mukaan lukien yölliset hillumiset niillä (tiedätte-kyllä-millä-rautatien-lähellä-olevilla-alueilla), joilla raiskauksia on eniten tapahtunut omana aikanamme ja myös jo 60-70-luvuilla (aiheesta on tehnyt v. 1980 Mauno "Psyko" Paajanen laulun nimeltään "Hait tyttöjä syö"), jolloin Suomessa ei varmasti ollut yhtään somalialaista ja hyvin vähän muslimeja.

Väitän, että ihmisten lähiyhteisössään omaksumilla arvoilla ja asenteilla eli kasvatuksella on paljon merkitystä rikollisuuden selittämisessä. Rikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeätä tarkastella sitä, millaisia oppeja ihmiselle opetetaan myös moskeijoissa ja millaisia uskonnollisia identiteettejä ihmisille muotutuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita - toisin kuin Halla-aho väittää - että pelkkä uskonnon opettaminen ja uskonnollinen kokemus muodostaisi sen kokemus-, vaikutus- ja toimintapiirin, jossa maahanmuuttaja tai kukaan muukaan elää.

Muslimimiehistä käytävää julkista keskustelua vaivaa aina se piirre, että tietty ryhmä maailman ihmisistä asetetaan vain yhden toimintaa ja ajattelua hallitsevan logiikan, uskonnon normatiivisten tekstien vangiksi. Ikään kuin uskonto selittäisi kaiken inhimillisen toiminnan eikä kaveripiirillä, elämässä tapahtuneilla kompastumisilla, omalla reflektoinnilla, erilaisilla väärinkäsityksillä sekä arjen kokemuksilla hyväksyttynä/vähemmän hyväksyttynä olemisesta olisi vaikutusta käyttäytymiseen, oppimismotivaatioon, ja myös ajautumiseen niiden helppojen vastausvaihtoehtojen piiriin joita tarjoavat toisille Halla-aho, toisille ääri-islamistit.

Olen kirjoittanut tämänkaltaisista uskonnon ja yhteiskunnan nivoutumisen ongelmista aikaisemminkin.

Ceterum censeo, "moskeijoissa opetettu islam" seksuaalirikollisuutta selittävänä tekijänä on yksinään aivan mielettömän aukkoinen ja epäuskottava. Syyt ovat huomattavasti arkisempia, vaikka toki yleinen elämänpiiri sosiaalisine suhteineen - joka pitää sisällään myös moskeijoissa ynnä muualla omaksutun islamin - on asia, jota pitää tarkastella ihmisten rikollisuutta katsoessa.

Suomessa tapahtuvaa islamin opetusta on ammatillistettava ja katsottava tarkasti, että sisällöt ovat sopusuhdassa lakiin kirjoitettujen ihmisoikeusperiaatteiden kanssa.

Yksi kiintoisa asia ns. "islamkritiikissä" on ollut se, että siinä hoetaan mantran lailla ja laitetaan vastapuolen suuhun olkinukkehokema "joukosta yksittäistapauksia, joista ei voi yleistää". Tämän olkinukkeargumentin pääajatus on käytännössä se, että rikos-, ja terroristi-, ja raiskausuutiset ovat yksittäistapauksia, joista voi yleistää, mutta muut uutiset ja ilmiöt ovat sellaisia yksittäistapauksia, joista ei voi yleistää, oli niitä sitten kuinka paljon tahansa.

Itse en lähde intoilemaan seuraavanlaisilla islamia koskevilla "yksittäistapauksilla" ja kiskomaan niistä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan siitä, mitä moskeijoissa opetetaan. On vain kommentoitava, että Halla-Ahon tekstissään mainitsemien kiihkouskovaisten saarnojen kohdalla keskustelu ja vasta-argumentointi muslimien keskuudessa alkoi välittömästi paitsi Australiassa, myös jonkin sorttisena Kuolemantähtenä yleisesti pidetyssä Saudi-Arabiassa: asia, jonka Halla-Aho myöntää itsekin.

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25

Toivoisin, että näiden linkkien sisällä olevia asioita käsiteltäisiin islamia käsiteltäessä yhdenvertaisesti ja analyyttisesti muiden asioiden kanssa. Se olisi rehellistä ja tasa-arvoista.

Miksi Suomen maahanmuuttajaväestöstä väestöosuuteensa keskimääräistä isompi osa syyllistyy seksuaalirikollisuuteen?

Keskimääräistä isompi osuus seksuaalirikollisuudessa tiettyjen kansalaisuusryhmien kohdalla (joilla siis on muun kuin Suomen passi) on paitsi Iivarin (Stakes 2006) tutkimuksissa että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksissa esiin tullut fakta, jonka kieltäminen ainoastaan hankaloittaa sosiaalityön kehittämistä ja tärkeiden sukupuolijärjestelmää koskevien keskustelujen rakentavaa ja järkevää aloittamista. Se on liian tärkeä sosiaalipoliittinen kysymys jätettäväksi Halla-ahon tapaisten ksenofobisten diletanttien reposteltavaksi.

Ensin täytyy muistaa, ketkä rikoksiin erityisesti syyllistyvät: nuoret miehet. Lisäksi täytyy katsoa perinpohjaisesti kaikki taustamuuttujat. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan maahanmuuttajarikollisuutta on

"selitetty ensinnäkin maahanmuuttaja- ja kantaväestön sosiaalisen aseman, ikä- ja sukupuolirakenteen ja muiden kriminologisten taustamuuttujien eroilla. Lisäksi maahanmuuttajien on todettu kohtaavan syrjintää taustansa vuoksi esimerkiksi työmarkkinoilla ja yleensä arkielämässään. (Esim. Diesen 2005, 256–257.) Sen vuoksi tilastollisessa tarkastelussa olisi tärkeää vakioida sosioekonominen asema, perhesuhteet, ammattiasema, koulutus ja muut heidän sosiaalista ja taloudellista asemaansa kuvaavat tekijät (Iivari 2006, 36–
37; vakiointiyrityksistä esimerkiksi Ahlberg 1996, 45)." (Niemi, Honkatukia&Lehti 2008, 274)

Ilman vakiointeja selittävät muuttujat menisivät persiilleen kuin perussuomalainen "maahanmuuttokritiikki", koska esimerkiksi väestöryhmien ikärakenne on Tilastokeskuksen mukaan alla olevan näköinen:



Vakiointien jälkeen maahanmuuttajaväestön rikollisuus on Stakesin erikoistutkija Juhani Iivarin "Tuomittu maahanmuuttaja"(Stakes 2006)- teoksen mukaan 1,5- kertaista valtaväestöön nähden.

Tämä ei tarkoita, että hyväksyisin nuorten maahanmuuttajien rikollisuutta missään sen muodossa. Päinvastoin. Se tarkoittaa vain, että osaavaan ja ammattitaitoiseen nuorisotyöhön, koulumenestyksen tukemiseen, vaihtoehtoisten työelämäväylien etsintään, hyvään kouluyhteisöjen kehittämiseen ja nuorten monipuolisen harrastustoimintaan panostamisella (tarkoittaa: pojille muutakin kuin jalkapalloa, yhteistoimintaa muillekin kuin äideille; myös pojille urheilusankareita monipuolisempia samastumisen lähteitä; vuoden pakolaisnainen- palkinto ja menestyneet maahanmuuttajanaiset- kirja ovat hyviä juttuja joita voisi tehdä myös miehille) voidaan ehkäistä sisäpiirijengiytymistä ja monia niitä ilmiöitä, jotka Halla-Ahon mielestä syntyvät ”moskeijoissa opetetusta islamista” ja siitä, että ”suomalaisista on tullut barbaarivalloittajien riistaa omassa maassaan”.

Väitän, että vakiointien jälkeinen rikollisuuden 1,5-kertaisuus on selitettävissä niillä eri tavoilla, joista Mukhtar Abib on puhunut (kursivointi meikäläisen, tarkoitettu allekirjoittamaan niitä asioita jotka itse näen keskeisimpinä):

"Moni somali on samaan tapaan sosiaalisesti huono-osainen kuin suomalaisetkin rikoksiin syyllistyneet. Mutta lisäksi heitä rasittaa syrjintä. Moni lapsi ja nuori kokee ahdistavaksi sen, että koulussa kaverit eivät hyväksy ja oman paikan löytäminen on vaikeaa. Kun lapsi yrittää kertoa kotona vanhemmilleen, että koulussa on ongelmia, tukea ei juuri tarjoudu, jos isä ja äiti ovat kielitaidottomia ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan kesken.
Tämä synnyttää vihaa ja katkeruutta. Tarjolla ei ehkä ole muuta puolustuskeinoa kuin samastua niihin suomalaisiin tai muunmaalaisiin nuoriin, jotka tekevät rikoksia.” (Helsingin
Sanomat 22.1.2006).

En allekirjoita Helsingin kaupungin sosiaaliviraston nuorisoyksikössä työskentelevän Abibin hieman ärsyke-reaktio-tyylistä näkemystä täysin, mutten näe sitä myöskään vääränä. Se on hyvä Helsingin Sanomien lehtijuttuun tehty tiivistys poikkeavien alakulttuuristen ryhmien synnyn lähtösyistä.

Lisäksi uskon, että pukeutumiseen ja tapakulttuuriin liittyvä kulttuurishokin kokemus on monelle hyvin kokonaisvaltainen kokemus, varsinkin maahantulon alkuvaiheessa. On muistettava, että osa ihmisistä kokee jos jonkinlaisia shokkeja muuttaessaan paikasta toiseen, mutta vain tietynlaisen elämänpolun omaavat, entuudestaankin ”syrjäytymisvaarassa olevat” reagoivat shokkiin rikollisella käyttäytymisellä.

Olen siis vahvasti sitä mieltä, että seksuaalirikokseen syyllistynyt ulkomaan kansalainen toimii sellaisessa mentaalisesti "anomisessa" tilassa, jossa hän ei koe olevansa sidottu sen koommin "omaksi koetun ryhmän", esimerkiksi "islamin" tai "Yhdysvaltain perustuslain", kuin oleskeluympäristönkään tapakulttuuriseen normiin. Väitän siis, että totutulta paikalta siirtyminen laittaa monen ihmisen sääntöuskollisuudet ja rutiinit sekaisin riippumatta hänen uskonnostaan tai etnisyydestään.

Normittomuus ei siis koske ainoastaan alkuvaiheen pakolaisia tai muita maahanmuuttajia, vaan globaalilla tasolla esimerkiksi rauhanturvaajia, miehitysjoukkoja, kausityöläisiä, työmatkalaisia, vaihto-oppilaita tai turisteja: niitä, jotka kokevat oleskelevansa tietyllä alueella väliaikaisesti. Suomalainenkin koheltaa todennäköisemmin Kanarialla ja Thaimaassa kuin kotiseudullaan, missä todennäköisesti joutuisi Kanaria-, ruotsinlaiva-, ja erasmusvaihtokäyttäytymisestään vastuuseen ja ainakin epäsuosittuun maineeseen. Vaikka ulkomailla joutuisikin vastuuseen tai huonoon maineeseen, se ei tarkoita vastaavaa mainetta kotiseudulla.

Mitä nopeammin ihminen kykenee omaehtoisesti orientoitumaan siihen, että oleskelupaikka tulee olemaan pysyvä koti tai ainakin sellainen paikka jossa tulee pyrkiä pitkäjänteiseen eloon ja jonka vastuu- ja velvoitejärjestelmä tuntuu omalta ja järkeenkäyvältä, sitä todennäköisemmin ihminen myös lakkaa sekoilemasta.

Päinvastoin kuin Halla-aho, uskon jopa "moskeijoissa opetetun islamin", silloin kun opettajana on höyrähtämätön ja koulut käynyt ja hyvin kotoutunut oppinut, toimivan jopa tätä kotoutumisorientoitumista edistävänä asiana. Moni harras muslimi näet ajattelee, että vaikka äiti tai isä ei näe sekoiluja, niin jumala näkee. Toisin kuin Halla-aho, näen "barbaarivalloittajien poistamisen" ja vastaavanlaisen retorisen ilmapiirin kotoutumisorientaatiota ja pidemmällä aikavälillä myös rikollisuustilannetta heikentävänä asiana (tästä aihepiiristä Suurpään&Honkatukian ja ehkä myös Rastaan tutkimus), mutta en silti toivo minkäänlaista pahaa kohtaloa perussuomalaisille "maahanmuuttokriitikoille" tai heidän äänestäjilleen.

Nuorten maahanmuuttajien kohdalla rikoskäyttäytymisen selittämisessä täytynee ottaa esille myös edellä mainittuihin asioihin liittyvät "alakulttuuriset ilmiöt", joista Juhani Iivari on kirjoittanut seuraavalla tavalla:

”Poikkeava alakulttuuri muodostuu ryhmästä, joka pyrkii vakuuttamaan itselleen, että poikkeava toiminta on hyväksyttävää. Kun frustraation kokemus on kollektiivinen, kuten esimerkiksi alaluokan nuorilla saattaa olla, vastaus sosiaalisesti luotuun tilanteeseen on vastaavasti kollektiivinen…kun jengit syntyvät, ne myös rationalisoivat toimintansa. Sen sijaan, että näkisivät rikollisuutensa ”pahana” tai ”vääränä”, ne kehittävät omat uskomuksensa ja arvonsa, jotka vaikuttavat ”syyllisyyttä vähentävästi”. Käy jopa niin, että niille, jotka tottelevat ankarasti lakia, annetaan negatiivinen status… Yhteiskunnan hyväksymä arvojärjestelmä käännetään päälaelleen ja lukuisat laittomat toimet nähdään ehdottomasti hyväksyttävinä.” (Iivari 2006, 29)

Aihetta voidaan täydentää tosiaan Päivi Honkatukian ja Leena Suurpään tutkimuksella
"Nuorten miesten monikulttuurinen elämänkulku ja rikollisuus" sekä Petri Hautaniemen teoksella ”Pojat! Somalipoikien kiistanalainen nuoruus Suomessa” (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 41, 2004), jos joku haluaa perehtyä aiheeseen tarkemmin.

Siitä, miten ongelmatilanteita sitten lähdetään purkamaan ja parantamaan käytännössä, pitäisi kirjoittaa oma pitempi kirjoituksensa. Sen sijaan pistän linkin oppaaseen ”Puhumalla paras, opas arjen etnisiin konflikteihin”, ja kehotan lukemaan erityisesti sivut 81-91.

Kyseisessä kirjassa myös tiivistetään niitä syitä, joita pidän kaikin puolin maahanmuuttajarikollisuuden suhteen keskeisempinä tekijöinä kuin moskeijoissa tai missään muuallakaan omaksuttua islamia:

1. monen etnisen ryhmän sosiaalinen asema
on huonompi ja vaihtoehdot tasapainoisen
elämän rakentamiseen vähäisemmät
kuin kantaväestöllä

2. maahanmuuttoon sisältyy paljon stressiä
ja turhautumista (ja alkuvaiheen anomisuutta, Heikin lisäys)

3. poliisi ja oikeuslaitos saattavat kiinnittää
vähemmistöihin enemmän huomiota, joten
rangaistuksia tulee enemmän.

4. etenkin nuorten rikostentekijöiden kohdalla
on puhuttu rikollisista alakulttuureista,
jotka luovat omat arvonsa ja vähättelevät
rikosten vakavuutta.

Useimpien ”maahanmuuttokriitikkojen” mukaan kohta 3 on täyttä puppua. Väite siitä, että kohta 3 on täyttä puppua, on täyttä puppua.

Sitä ei ole pystytty todentamaan aukottomasti, koska tutkimusaihe on haastava ja tutkimus edellyttäisi hyvin raskasta ja kokonaisvaltaista tutkimista, esimerkiksi poliisipartioiden mukana kulkemista. Väitteelle on näyttöä Iivarinkin tutkimuksessa, jonka vastaajista vain kolmasosa katsoi poliisin suhtautuneen täysin asiallisesti kysymykseen epäiltyjen syyllisyydestä. Juhani Iivari kirjoittaa myös muista tutkimuksista:

(poliisitilastoista)

”… De Haan (1997, 212) korostaa, miten poliisin toimintaan kohdistuneet lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että poliisi on ollut puolueellinen etnisten vähemmistöjen rikoksia tutkiessaan ja että poliisilla oli hyvin negatiiviset stereotypiat vähemmistöistä – jopa selektiivisyyttä on voitu havaita. Tove Petterssonin (2005, 139-146) mukaan etnisiä vähemmistöjä/maahanmuuttajia diskriminoidaan rikosoikeusjärjestelmässä siten, että heistä ilmoitetaan useammin, otetaan kiinni ja epäillään useammin rikoksesta kuin kantaväestön edustajia. Christian Diesenin (2005, 256-274) mukaan tämä johtuu siitä, että maahanmuuttajataustaisilla on puutteelliset tiedot laista ja yhteiskunnan säännöistä, heidän rikoksensa ovat helpommin havaittavissa ja he ovat siten riskialttiimpia jäämään kiinni. Ulkomaalaistaustaiset ovat myös yhteiskunnassa vartioidumpia ja jopa ryhmittäin leimatumpia kuin kantaväestö. Ulkomaalaistaustaisen rikos on ylipäänsä helpompi selvittää ja heidän on vaikeampi puolustaa itseään tutkinnassa muun muassa kielivaikeuksista johtuen.
Marshall (1997b, 230) tuo esiin saman näkökulman viittaamalla tutkimuksiin, joiden mukaan poliisi toimii systemaattisen puolueellisesti vähemmistöjä pidättäessään (kontrolliteoria). Tämä pätee erityisesti lievempiin rikoksiin, joissa poliisilla on pelivaraa tulkita tilanteita korostuneen kontrolloivasti. Vakavissa rikoksissa tämä ei onnistu, koska siinä täytyy tehdä ”lainmukainen” työ. Tämä viittaisi siihen, että vakavammissa rikoksissa saadaan maahanmuuttajataustaisten rikollisuudesta luotettavampaa verrannollista tietoa maan väestöön verrattuna.

(tuomioistuintilastoista)

… Hollannissa vuoteen 1986 kohdistuva tutkimus osoitti, että etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ensikertaiset rikoksentekijät saivat ankarampia tuomioita kuin alkuperäiset hollantilaiset; he saivat ehdottomia vankeusrangaistuksia lievistäkin rikoksista (de Haan 1997, 211). Uusintatutkimus vuodelta 1989 vahvisti, että etnisiin vähemmistöihin kuuluneiden kohdalla käytettiin harvemmin toimenpiteistä luopumista ja että heidät tuomittiin ankarampiin rangaistuksiin kuin alkuperäisväestö. Tässä selittäjäksi ei kelvannut aikaisempi rikollisuus tai rikoksen uusinta. De Haanin mukaan täsmällisemmän selityksen saaminen edellyttäisi huolellisempaa uusintatutkimusta.
Marshallin mukaan (1997b, 231-232) tuomioistuintilastoissa näkyy eräänlainen institutionaalinen diskriminointi, jossa tietty tapa tehdä asioita johtaa vähemmistöjen ja muuttajien ankarampaan kohteluun. Tämä ns. epäsuora diskriminaatio tulee ilmi esim. oikeudellisen avun vähäisyytenä tai pätemättömyytenä, tulkkiongelmina ja runsaampana tutkintavankeudessa pitämisenä."

Halla-ahoismi 3: puolivillainen, olkinukkeargumentointiin perustuva olemassaolevien ratkaisukeinojen kritiikki sekä kykenemättömyys tarjota realistisia vaihtoehtoja

"Todellinen ongelma ei ratkea sillä, että minä ja Pentti kokoonnumme miesrinkiin ja puimme maskuliinisuutemme ja fallosentrisen paradigman dilemmaa. Todellinen ongelma on se, että eurooppalaisista naisista on tullut barbaarivalloittajien riistaa omassa maassaan. Ongelma ratkeaa vain poistamalla barbaarivalloittaja."

Kuka kumma (muu kuin Halla-aho) on väittänyt, että miesten keskusteluissa olisivat ”minä ja Pentti puimassa maskuliinisuutemme ja fallosentrisen paradigman dilemmaa”? On huvittavaa, että älykkönä pidetty tohtorismies syyllistyy yläastepojilla tavattavaan olkinukkeargumentointiin, esittäen miesten väliset keskustelut jonain huru-ukkojen tai paksusankasilmälasi-poninhäntä-marimekkopaitanynnyjen dekonstruktiosta&destruktiosta lässyttämisen puuhina.

Kun puhutaan esimerkiksi kunniaväkivallan ennaltaehkäisemisestä yksilö- tai ryhmäkeskusteluin kuten vaikkapa Mannerheimin lastensuojeluliiton Amoral-hankkeessa tai muissa vastaavissa käytännöissä, keskusteluissa eivät ole mitkään ”minä ja Pentti”, vaan ne ihmiset, jotka ovat väkivaltaan syyllistyneet tai jotka siihen pelkäävät syyllistyvänsä.

Keskustelut eivät todellakaan ole pelkästään ”fallosentrisen paradigman dilemman” pohdintaa, vaan sen havainnointia, minkälaiset tunteet nousevat pintaan hankalissa tilanteissa, ja millaisin lapsesta asti opituin rutiinein niihin on totuttu vastaamaan. Yleensä yhteisten, ammattilaisten kanssa käytyjen keskustelujen avulla näitä rutiineja ja toimintatapoja voidaan myös muuttaa, kun ihminen oppii tunnistamaan pinnan palamisen yms. fiilikset.

Erilaiset yksilö- ja ryhmäkeskustelun muodot yhdistettynä muihin juttuihin (joiden kautta löytyy elämän eväät eli jonkinlainen mielekäs kiintopiste jota tavoitella) on todettu monin eri tutkimuksin hyvinkin vaikuttaviksi menetelmiksi rikoskäyttäytymisestä luopumisessa.

Ei ole syytä epäillä, etteivätkö monen rikoksiin syyllistyneen maahanmuuttajan kohdalla erilaiset uskottavien ja omasta yhteisöstä kotoisin olevien ammattilaisten vetämät keskusteluryhmät voisi olla hyvinkin vaikuttavia.

Kysymys kuuluukin: missä ovat Halla-ahon omat ratkaisuvaihtoehdot? Pitkänkin blogin lukemisen jälkeen ”barbaarivalloittajien poistaminen” sekä maahantulon estäminen ovat ainoita konkreettisia ehdotuksia. Lienee selvää, että keinoina ne ovat mielettömän ontuvia tilanteessa jossa Suomessa on tälläkin hetkellä 172 928 maahanmuuttajataustaista pysyväisluonteisesti asuvaa ihmistä (vuonna 2007 äidinkielen mukaan). Vuoden 2005 tietoihin perustuvan konservatiivisen ja tätä kautta alakanttiin menevän arvion mukaan

- v. 2010 mennessä yli 20 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä aloittaa peruskoulun
- v. 2015 mennessä yli 33 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä siirtyy opiskelemaan/työelämään
- perheiden perustaminen ja avioliittomuutto eivät joka tapauksessa tule ainakaan vähenemään, ellei ihmisen perusoikeuksia aleta merkittävällä tavalla kaventaa (ja eikös Suomi olekin ihmisoikeusperiaatteita kunnioittava, merkittävällä tavalla Bulgariasta tai Venäjästä poikkeava ja ihmisoikeussopimusten minimistandardit kepeästi ylittävä oikeusvaltio, josta ”me suomalaiset” voimme olla ylpeitä, heh)
- v. 2025 mennessä yli 27 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä joka tapauksessa eläköityy

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi pakolaiskiintiön sääntelyllä (suomi ottaa vastaan vuosittain 750 pakolaista) tai sillä, annetaanko B-lupalaisille työnteko- ja perheenyhdistämisoikeus vai ei (vuonna 2007 yhteensä 30 B-lupaa, kaikki Irakista) on kotimaassa tapahtuvan rikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta todella pieni merkitys. Avainkysymys on siinä, missä määrin koulu, työmarkkinat ja palvelujärjestelmä saadaan pelaamaan ja kuinka paljon niiden kehittämiseen halutaan satsata.

Puheet pakolaiskiintiön sääntelyn ja humanitaaristen oleskelulupien oikeussisältöjen tiukentamisen autuaaksitekevyydestä perustunevat siihen virheelliseen olettamukseen, että humanitaarisella oleskeluluvalla maassa olevat ihmiset tekisivät esim. muilla oleskeluluvilla olevia ihmisiä merkittävästi enemmän rikoksia. Tämä ei pidä paikkaansa edes "maahanmuuttokriittisen" arkijärjen kanssa, koska ei-humanitaarisella oleskeluluvalla maassa olevat turkkilaiset tekivät väestöosuuteensa nähden kaikkein eniten rikoksia vuonna 2005, tosin heidän kohdallaan uskon isompaan ilmoitusherkkyyteen, varsinkin kun listattuna on kaikki rikokset, eivät ainoastaan vakavimmat.

Oletus humanitaarisella oleskeluluvalla olevien isoista luvuista ei pidä edes mediaseksikkäiden seksuaalirikosten kohdalla paikkaansa, vaan seksuaalirikoksissa virolaiset olivat 2005 tilaston mukaan väestöosuuteensa nähden suuremmissa lukemissa kuin monet humanitaarisin oleskeluluvin olevat ihmiset, ja esim. burmalaisia valovuosia edellä.

Uskallan siis väittää, että virolaisten tekemät seksuaalirikokset eivät vähene, jos burmalaisten UNHCR-pakolaisten maahanpääsyä vaikeutetaan pakolaiskiintiötä pienentämällä.

On aina poliittisen keskustelun paikka, kuinka iso pakolaiskiintiö Suomella pitäisi olla. Argumentteja löytynee kiintiön suurentamisen puolesta ja vastaan. Humanitaarisen maahanmuuton lopettaminen puolestaan kokonaan - asia jota ns. maahanmuuttokriitikot ovat esittäneet - on taas kansainvälisen keskinäisriippuvuuden ja sopimussuhteiden maailmassa asia, jonka realistisuuden perään on pakko kysellä. Euroopan Neuvoston, YK:n ja Euroopan Unionin sopimusjärjestelmästä irtautuminen tarkoittaisi Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle ongelmien poistumisen (ongelmien perussyyt köyhyys ja työttömyys ovat joka tapauksessa olemassa) sijaan käytännössä korkeintaan taloudellisia ja diplomaattisia hankauksia, joista ei olisi loppupeleissä mitään hyötyä kun vain niille diktatuureille, jotka voisivat siivota dissidenttinsä olemattomiin. Kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä irtaantuminen ilman pöllöjä seurauksia on yleensä mahdollista vain suurille ja mahtaville, sellaisille kuin Yhdysvallat ja Venäjä, tai Israelin kaltaisille suurten ja mahtavien silmäterille. Suomi ei ole sellainen maa.

Halla-ahoismi 4:

"Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."

Tämä on nyt se surullisenkuuluisa repliikki. Joku voi nähdä tässä ongelmana rikokseen kiihottamisen, mutta minä ennen kaikkea olkinukkeargumentoinnin. "Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä" nähdään väkenä, joka ei olisi huolissaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai muista väestössä ilmenevistä sosiaalisista ongelmista.

Tässä luultavastikin tiivistyykin perussuomalaisen maahanmuuttokritiikin viiltävän analyyttinen ja realistisen vaihtoehdon vallitsevalle politiikalle tarjoava sisältö.

Tämä kismittää allekirjoittanutta jonkin verran, koska itse näen Suomen valtion maahanmuutto-, maahanmuuttaja-, ja monimuotoisuuspolitiikassa paljon kritisoitavaa ja kommentoitavaa. En haluaisi, että valtiollisille päättäjille tulisi sellainen mielikuva, että olemassaolevan politiikan kritiikki tarkoittaisi sellaista superpallona takaisin pompahtavaa karvalakkikritiikkiä, mikä nyt on kaikkein eniten vallalla. Joskus tuntuu, että Halla-aho on jonkinlainen hallituksen ja valtion salajuoni, jonka avulla perusteellisempi ja osuvampi kritiikki saadaan pysymään piilossa, kun kaikki ihmettelevät sitä, mitä Halla-aho ja muut harrastelijatasoiset "maahanmuuttokriitikot" ovat sanoneet.

Asiaan täysin liittymättä tuon esiin, että olen aina ihmetellyt, miksi ihmeessä Timo Soinia pidetään taitavana reettorina. Hänen sinkkiämpärinsä kolisevat heti tyhjyyttään, kun kysytään, miten palveluita tulisi lähiöissä käytännössä parantaa ja millaisin käytännöin. ”Rahat pois huuheloprojekteilta”, "kissan ollessa poissa hiiret hyppivät pöydällä" – tyyliset konkretian ja tietotaitojen puutetta ilmentävät pelleilyt eivät ilmaise ollenkaan sitä, että ”kansa tietää”, vaan sitä, että kansa on Suomessa todella helposti juksautettavaa sakkia.

Koko maahanmuuttajuuskeskustelu on suhteellisen nopeasti taantunut 90-luvun puolivälin kliseiden tasolle, jossa jokainen maahanmuuttaja tai siltä näyttävä, varsinkin mies, käsitetään potentiaalisena raiskaajana. Keskustelu maahanmuuttajuudesta ja yhteiskunnan ongelmista on typistynyt vain raiskaus- terrorismi- ja kunniamurhakauhistelulla mässäilyyn. ”Kriittisyys” on tästä keskustelusta kaukana kuin poromiehet Saharasta.

Äärifeministinen miesvihamielisyys ja kansallistunteisiin nojaava vierasvihamielisyys ovat lyöneet kättä tietoisina siitä, että suurin osa puheen alla olevista muslimimiehistä ei pysty mitenkään osallistumaan "keskusteluun" tasavertaisena dialogin käyjänä tai mitenkään puolustamaan itseään.

Yleensä kaikkein raflaavimpia ja samalla kauimmaksi totuudesta meneviä heittoja heitetään siitä ihmisestä, joka ei ole paikalla. Näin oli penskana koulussa, ja näin tuntuu olevan nykyisinkin niissä piireissä, joissa poristaan maahanmuuttajista tai islaminuskoisista.

Jos siis halutaan sellainen tila, jossa opitaan tietämään sekä muslimimiesten elämästä että suomalaisen yhteiskunnan säännöistä, pitää tilassa olla sekä muslimimiehiä että suomalaista yhteiskuntaa mielestään edustavia, ja jokaisen pitää kuunnella jokaista aivan kuin kuuntelisi äitiään, vaikka olisi itsellä kuinka paljon työkokemusta ja koulutusta tahansa. Kaikkea sanottua ei ole pakko hyväksyä tai omaksua, mutta toisten päälle purppaseminen, selän takana höpäjäminen sekä halveeraaminen on kiellettyä.

Toivottavasti vaan löytyy riittävästi sellaisia ihmisiä, jotka tällaista tilaa haluaisivat olla luomassa. "Blogistan" ei ole tällä hetkellä sellainen tila.


Lähteet:

Ahlberg, Jan (1996): Invandrares och invandrares barns brottslighet. En statistisk analys. BRÅ-rapport 1996:2. Stockholm.

Iivari, Juhani (2006): "Tuomittu maahanmuuttaja". Helsinki: Stakes, Tutkimuksia 154.

Marshall, Ineke Haen (toim.)(1997): "Minorities, Migrants and Crime. Diversity and Similarity Across Europe and the United States. Thousand Oaks, London, New Delhi: Sage Publications.

Niemi, Hannu; Honkatukia, Päivi; Lehti, Martti (2008): Ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja rikollisuus. Teoksessa "Rikollisuustilanne Suomessa 2007". OPTL:n tutkimuksia 238.

De Haan, Willem (1997): Minorities, Crime and Criminal Justice in the Netherlands. Teoksessa Marshall, Ineke Haen (toim.)(1997): "Minorities, Migrants and Crime. Diversity and Similarity Across Europe and the United States. Thousand Oaks, London, New Delhi: Sage Publications.

Pettersson, Tove (2005): Kriminologiskt perspektiv. Diskriminineras personer med utländsk bakgrund av rättväsendet? teoksessa Christian Diesen, Claes Lernestedt, Torun Lindholm & Tove Pettersson: Likhet inför lagen. Falun: Natur och Kultur, s. 131-179

Diesen, Christian (2005): Processrättsligt perspektiv. Om positiv och negativ särbehandling in straffprocessen. I Christian Diesen, Claes Lernestedt, Torun Lindholm & Tove Pettersson: Likhet inför lagen. Falun: Natur och Kultur, s. 181-390

18 kommenttia:

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Anonyymi henkilö oli jättänyt tähän tekstiini liittyvän kommentin toiseen tekstiini. Näin ollen julkaisen kommentin oikealla paikallaan. Vaikka siis kommentti vaikuttaakin vähän hupsulta, vakuutan ettei se ole mikään meikäläisen sock puppet.

Vastaan kommenttiin seuraavalla tavalla:

Ensinnäkin mikä tahansa ”arvokannanotto jnk asian puolesta” on argumentti, onhan jo argumentin perusoppikirjamääritelmä ”perusteltu väite tai mielipide”, ts. kannanotto.

Kuten sanoin, AOVK- kortti on käyttökelpoinen ja vakavasti otettava sellaisessa asiayhteydessä, jossa vedetään köyttä siitä, pitäisikö asioista keskustella.

Mielestäni "arvokannanotto sen puolesta, että asioista keskusteltaisiin ja että erilaiset, toisiinsa nähden vastakkaisetkin näkemykset saisivat tilaa jollain puheena olevalla foorumilla" on juuri tällainen tilanne. Tällöinhän keskustelun aihe on mitä ilmeisimmin se, että jostakin asiasta on käytävä debattia ja argumenttien on vaihduttava, toisin sanoen asiayhteys on "pitäisikö asioista keskustella vai ei". Tämä koskee myös parisuhdetta tai maahanmuuttopolitiikkaa koskevaa esimerkkiäsi. Siinäkin asiayhteys on mitä ilmeisimmin se, että on jokin aihepiiri, josta ihmisten mielestä argumenttien on vaihduttava. Tällöin AOVK- kortti on täysin korrekti ja käyttökelpoinen näkemys, kuten minä ja sinäkin tuot esiin.

AOVK- kortin väärinkäyttöä puolestaan on sen käyttäminen vielä silloin, kun keskusteluyhteys on jo avattu. Kuvitellaan seuraava puhetilanne:

A: Minun mielestäni Halla-aho leimaa muslimit ja somalit perusteettomalla tavalla vain raiskaajiksi
B: Mutta asioista on voitava keskustella.

Tällaisessa tilanteessahan argumentoija B ei vastaa ollenkaan A:n esittämään väitteeseen "perusteettomasta leimaamisesta", vaan tuo esiin vain ilmiselvän itsestäänselvyyden josta kaikki ovat jo samaa mieltä, leimaten samalla A:n jonkinlaiseksi ihmiseksi, jonka mielestä muka asioista ei saisi keskustella.

Mielestäni esittämäsi "muut tilanteet/foorumit, joissa kieltäytyminen keskustelusta tapahtuu julkilausumattomasti" eivät poikkea "asioista on voitava keskustella"- kontekstista juuri pätkääkään. Tilanteissa, joissa politiikkatoimenpiteiden tekoon vedoten "hiljaisesti kieltäydytään keskustelusta" aihe vasta onkin se, tulisiko asioista keskustella vaiko ei. Hiljainen kieltäytyminen keskustelusta politiikantekoon nojaten on tavallaan "tulisiko asioista keskustella vai ei"- yhteyteen kuuluva argumentti sen puolesta, että toiminta olisi keskustelua tärkeämpää.

Jussi Halla-ahon kannattaminen taas voi kertoa joko siitä, että "keskustelua pitäisi olla enemmän", mutta se voi aivan yhtä hyvin olla jonkinlaisen ei-keskustelullisen politiikkalinjauksen kannattamista. Sitähän Hesari ei kysynyt. Vielä vähemmän tällaisen kyseylyn pohjalta voi päätellä mitään sitä, onko Halla-ahon "maahanmuuttokritiikissä" loppupeleissä minkäänlaista järjen hiventä. Kannatuksen määrästä ei voi päätellä esitetyn kritiikin osuvuutta ja paikkansapitävyyttä. Halla-aho kykenee näyttäviin, raflaaviin ja paljon kannatusta saaviin ”kritiikkeihin”, mutta kuten tässäkin kirjoituksessa käy ilmi, suurin osa hänen kritiikistään on ammuttavissa alas hyvinkin helposti ja perusteellisesti, vaikka kansa tätä kritiikkiä kannattaisikin.

"Nähdäkseni toteamus (ei niinkään argumentti) "asioista on voitava
keskustella" on tavallisesti arvokannanotto sen puolesta, että asioista
keskusteltaisiin. Että erilaiset, toisiinsa nähden vastakkaisetkin,
näkemykset saisivat tilaa jollakin puheena olevalla foorumilla.

Itse en olisi asettamassa tämän AOVK-kommentin käytön ainoaksi
korrektiksi asiayhteydeksi sitä tilannetta, jossa on päätetty
keskustella siitä, "tulisiko asioista keskustella vai ei".

Voidaan esimerkiksi kuvitella tilanne parisuhteessa, jossa toinen
osapuoli kieltäytyy keskustelemasta jostain teemasta, josta keskustelun
toinen osapuoli kokee tavattoman tärkeäksi keskustella. Tällaisessa
asiayhteydessä keskustelua tärkeänä pitävän kommentti, "kyllä minusta
tästä asiasta meidän on voitava keskustella", ei vaikuta millään
tavalla epäkorrektilta.

Vastaavalla tavalla voidaan kuvitella muitakin tilanteita, joissa
AOVK-kommentti on täysin asiallinen, vaikka keskustelun aiheena ei
lähtökohtaisesti olisikaan se, "tulisiko asioista keskustella vai ei".
Nämä muut tilanteet/foorumit ovat vain luonteeltaan sellaisia, että
kieltäytyminen keskustelusta tapahtuu tyypillisesti
julkilausumattomasti. Tämä on täysin luonnollista, kun ajetaan tietyn
suuntaista politiikkaa. Jossain vaiheessa keskustelun on loputtava (tai
ainakin hiljennyttävä häiritsemättömäksi) ja on valitun
politiikkalinjauksen mukaisten toimenpiteiden aika.

Maahanmuuttokysymyksiin liittyen iso osa kansasta on sitä mieltä, että
kansalaiskeskustelua tuosta aiheesta ei ole koskaan käyty, vaan että
tietyt vallassa olevat intressitahot pyrkivät ajamaan tuon politiikan
saran linjaukset mieleisekseen ilman aitoa keskustelua. Hyvällä tavalla
tästä mielestäni kertoo maahanmuuttokriittisenä tunnetuksi tulleeseen
Jussi Halla-ahoon liittyvä HS:n päivän kysymys 29.11. "Onko Jussi
Halla-aho maahanmuuttokritiikissään oikeassa?". Vastaajia on yli 11 000
ja 2/3 on sitä mieltä, että Halla-aho on oikeassa

Torspo kirjoitti...

Tämä oli ensimmäinen älykäs ja vakavasti otettava maahanmuuttokritiikkiä kritisoiva teksti. Erinomaista luettavaa.

Nyt tekee mieleni kysyä sinun näkemyksiäsi siitä, mistä maahanmuuttokritiikki nykyisessä voimassaan kumpuaa. Luulen, ettet kuittaa sitä pelkästään keski-ikäisten miesten kaljakuppilaörinänä. Mikä on sinun näkemyksesi?

Panu kirjoitti...

Hieno kirjoitus, jolle soisi enemmänkin julkisuutta. Valitettavasti natsiterroristit pyrkivät estämään juuri käytännön töissä kokeneiden ja erityisesti virkamiespragmatismia edustavien henkilöiden osallistumisen keskusteluun spämmäämällä ja uhkailemalla. Kun uskaltauduin itse kirjoittamaan näistä asioista, jouduin välittömästi kommenttispämmihyökkäyksen kohteeksi. Poistin roskakommentit parhaani mukaan, niin että asiallisetkin tyypit uskaltautuivat vastaamaan, ja eräs heistä - itse sosiaalityössä työskentelevä kaveri - huomautti, että peräänkuuluttamaani virkamiespragmaattista näkökulmaa näihin asioihin on vaikea saada kuuluviin, koska sitä edustavat henkilöt joutuvat julkisuudessa esiinnyttyään välittömästi anonyymien tappouhkausten kohteeksi, eikä kaikilla ole kanttia panna itseään sillä tavalla alttiiksi, kun esim. Halla-aho kavereineen oikein kerskuu asetaidoillaan ja ammuskeluvalmiudellaan.

Käytännössä maahanmuuttokeskustelu netissä on täysin hyvinorganisoituneiden halla-aholaisten nettipartisaanien käsissä, ja heidän kirjoituksiinsa liittyvä implisiittinen ja joskus eksplisiittinenkin aseellisen väkivallan uhka pelottelee toista mieltä olevat hiljaisiksi. Pidänkin sinua tämän bloggauksen ansiosta epätavallisen rohkeana miehenä.

Anonyymi kirjoitti...

Ansiokas kirjoitus. Mukava nähdä niidenkin ihmisten kirjoituksia jotka seuraavat asioita myös vierestä.

Jussi K. Niemelä kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus! Toistat tässä aika pitkälti sen pointin, jonka esitin näin jälkikäteen arvioiden turhan provokatiivisesti islam-semmassa reilu vuosi sitten. Kun maahanmuuton ongelmista hyssytellään, niin siitä hyötyvät halla-aholaiset ja islamistit. Kun taas halla-aholaiset luulevat käyvänsä asiallista keskustelua, he itse asiassa ehkäisevät sen kokonaan. Tämä taas de facto aiheuttaa ongelmista hysttyttelyä ja taas islamistit sekä halla-aholaiset hyötyvät. Olen miettinyt, toimivatko nämä kaksi tahoa yhteistyössä, mutta koska en ole halla-aholainen, eivät aivoni taivu salaliittoteoriaan.

Captain Spot kirjoitti...

AOVK-kortin käyttämisessä ei välttämättä ole kyse minkään kortin tietoisesta käyttämisestä vaan “asioista on voitava keskustella” on ehkä vain mieleen tullut sanonta, jota käytetään sen puolustelemiseksi, että on esitetty asioita, joiden esittämistä jotkut pitävät arveluttavana. Ihmiset kirjoittavat paljon sellaista, jossa ei ole mitään syvällisiä merkityksiä eikä monimutkaisia taka-ajatuksia. Tämä ei tarkoita etteivätkö erilaiset “kortit” voisi olla vuosikausien vihamielisyyden aikaansaamaa pohjatonta ilkeyttä ja mitä vain, mutta se ei liene kuitenkaan tavallista.

Olen lukenut vuosien varrella jonkin verran Halla-ahon kirjoituksia usein kriittisessäkin mielessä. Silti pidän epäilyttävänä väitettä, että hänen blogissaan olisi kymmeniä ellei satoja asiasisällöltään sen tyyppisiä väitteitä, että raiskaaminen on somalien kulttuurinen ja jopa geneettinen piirre. Kun esittää olettamuksen, että väitteitä on näinkin paljon, olisi ehkä syytä yksilöidä muutama niistä esimerkiksi antamalla linkit kirjoituksiin. Yksikin esimerkki riittää.

Kirjoituksessaan “Muutama täky Ilmanin Mikalle” Halla-aho esittää Kaleva-lehden artikkelia mukaillen rinnastuksen, miten Ilmanin Mika suhtautuisi seuraavaan väitteeseen (joka on siis mukaelma Kaleva-lehden jutusta):

“Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Halla-aho ei kirjoittanut kulttuurisesta erityispiirteestä eikä raiskaamisesta.

Halla-aho herkkänahkaisuus “loukkauksia” kohtaan on herättänyt ihmettelyä, eikä sen ole katsottu parantavan hänen julkista kuvaansa varsinkaan kun valitusten ei voida olettaa johtavan mihinkään. Kun politiikkaan lähdetään, politiikka on kestettävä.

En kuitenkaan mittaisi Halla-ahon nahkan paksuutta aivan samalla mittarilla kuin julkisuudessa esiintyvien päättäjien ja huippupoliitikkojen. Asiassa pitää ottaa huomioon aikaulottuvuus. Halla-aho on kirjoittanut monet kiistanalaisista jutuistaan ennen vaalivoittoaan ja julkista poliittista uraansa tavallisena yksityishenkilönä. Hänen karkeilla nimillä kutsumansa poliitikot sen sijaan ovat olleet merkittäviä vallankäyttäjiä valtion ja suurten kaupunkien palveluksessa. Nimittelyt ja muu karkea kritiikki on kohdistunut heidän virkatoimiinsa ja heihin virkamiehinä. Yleinen käytäntö länsimaisessa demokratiassa on, että virkamiehiä saa heidän poliittista ratkaisuistaan arvostella voimakkaastikin – vaikka natsiupseereihin vertaamalla, jos heidän toimintansa sitä edellyttää.

Nyt kun Halla-aho itse on kaupunginvaltuutettu ja siten mukana politiikassa, hänen on totuttava kestämään kova peli. Huipulla tuulee, kuten sanotaan. Ehkä Halla-aho sen vielä oppii, kun valitukset kimpoilevat turhina takaisin.

Kirjoituksen loppuosaan minulla ei ole kommentoitavaa. Olen itsekin kritisoinut samoja “musta aukko” -juttuja, joihin edellä viitataan. Sitä tosin hieman ihmettelen, onko Suomen todella pakko ottaa joka vuosi – kun ei vastaankaan kehdata sanoa - niin paljon humanitäärisiä pakolaisia, että ensiksi isot asutuskeskukset lopulta koko maa islamilaistuu. Eikö todellakaan ole muuta vaihtoehtoa? Otettaisiin vaikka nälkäjonoissa seisovia japanilaisia tai maaseudun köyhyyttä pakenevia kiinalaisia. Miksi pitää ottaa niitä, joiden sopeutuminen on todennäköisesti kaikkein hitainta ja vaikeinta.

1800-luvulla Suomesta lähti lähetyssaarnaajia Afrikkaan levittämään kristinuskoa pakanoille. Kukaan ei olisi ehkä siinä vaiheessa uskonut, että sadan vuoden päästä Suomeen suuntautuu loputtomalta näyttävä, vuosi vuodelta lisääntyvä afrikkalainen kansainvaellus, eivätkä tulijat suinkaan ole lähetyssaarnaajien käännyttämiä kristittyjä vaan islamilaisia ja vielä sieltä tiukimmasta päästä.

1800-luvun papit ja lähetysseurojen perustajat pyörivät varmaan haudoissaan katsellessaan, mitä on tapahtumassa. Heidän luurankohuuliltaan pääsee ahdistunut huokaus: Mitä ihmettä on tapahtunut - näinkö tässä oli tarkoitus käydä.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Vastaus Torspon kysymykseen:

Ainakin seuraavien seikkojen olen ajatellut vaikuttaneen ”maahanmuuttokriittisyyden” kasvuun.

1. Suurten puolueiden legitimiteettikriisi

Suuri puolue toisensa jälkeen on ryvettynyt pitkien hallitustaipaleiden jälkeen. Kokoomus on saanut osakseen kritiikkiä paitsi Esko Ahon, myös Lipposen hallitusten aikaisista tekemisistään. Myös SDP on ryvettynyt pahasti yli kymmenen vuoden hallitustaipaleen jälkeen toteuttamalla juuri sellaista ”kokoomuspolitiikkaa” sekä Lipposen että Vanhasen aikaan, mitä sen ”peruskannattajat” vieroksuvat, tai tällainen on ainakin sen julkinen image. Keskusta otti takkiin pahasti jo 90-luvulla, mutta varsinkin talouskriisin koittaessa näin tapahtuu jälleen yhteistyössä hallituskumppani Kokoomuksen kanssa. Vastuunotto on vaikeaa varsinkin huonojen talousnäkymien aikaan ilman kannatuksen laskua. Kaikki nämä prosessit hyödyttävät lähes ilmaiseksi Perussuomalaisia, jotka ovat perinteisesti olleet ”maahanmuuttokriittisellä” agendalla jo 80-luvun loppupuolelta lähtien.

2. Maahanmuuttajakontaktien määrän nousu yhdistettynä kokemattomuuteen ja taitamattomuuteen negatiivisten kokemusten käsittelyssä

Samaan aikaan maahanmuuttajien määrät ovat kasvaneet, ja yhä useammalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta maahanmuuttajataustaisista ihmisistä naapureina, asiakkaina, ohikulkijoina, työkavereina ja koulukavereina. Ihmissuhteet ovat tuskin koskaan naapurustossa, työpaikoilla tai kouluissa erityisen lämpimät suomalaistenkaan ihmisten kesken, mutta kielitaidottomuus, yhteiskunnan ”kirjoittamattomien sääntöjen” tuntemuksen puute yms. tekijät vaikeuttavat konfliktien aikaista ratkaisemista kun väärinymmärrykset kasautuvat.

Lisätekijänä tässä on vielä maahanmuuttajaväestön nuori ikärakenne. Alle 20-vuotiaiden kanssa erilaisia negatiivisia kokemuksia tulee joka tapauksessa aina enemmän kuin vanhempien. Nuoriso ”edustaa” varsin usein erottelukyvyttömille ihmisille koko ”etnisen” tai ”kulttuurisen” tai ”uskonnollisen” ryhmän olemusta. Täällä Saudi-Arabiassakin Suomesta piirtyisi varmasti tyystin toisenlainen kuva, jos suurin osa tavattavista suomalaisista olisi alle 20-vuotiaita teinipoikia.

Samaan aikaan ”syvemmät” kontaktit, esimerkiksi kunnollinen pitkäaikainen tasavertainen keskusteluyhteys & yhdessä toimiminen ovat vähäisiä, joten puheen alla olevia ihmisiä ei tunneta kunnolla. Niinpä heidän toimintaansa selitetään hyvin pinnallisesti, enemmän tiedotusvälineiden kautta mieleen piirtyvien mielikuvien ja maallikkoteorioiden pohjalta kuin kunnolla esim. kunkin ihmisen perhetaustaan ja elämänkulkuihin perehtyen. Maahanmuuttaja mielletään lähes poikkeuksetta jonkinlaisena ”kulttuurin” tai ”uskonnon” ohjaamana robottina ennemmin kuin monet prosessit läpikäyneenä ihmisenä.

Tämä on mielestäni vakava ongelma, johon hyvin koulutetutkin ammattilaiset esim. sosiaalitoimessa syyllistyvät, lätkäisemällä ”islamilaisen kulttuurin” milloin minkäkin asian selittäjäksi, piti selittää sitten asunnon kuntoa, lastensuojelutapausta, rikosta tai muuta vastaavaa.

3. Lähi-itään ja islamiin liittyvän uutisoinnin kasvu mutta samanaikainen toimittajien vähäinen tietotaito aihepiiristä + tiedotusvälineiden viihteellistyminen

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Suomalaisten kokema väkivalta 1980-2006- selvityksessä sanotaan seuraavaa:

Todellisen väkivallan määrä ja toisaalta väkivallan yleinen pelko näyttäisivät kehittyneen eri tavalla. Pelko nousi ja laski samalla kun väkivaltaa kokeneiden osuus pysyi verraten vakaana. Väkivallan pelon määrä ei näyttäisi yksinkertaisella tavalla peilaavan tai heijastavan väkivallan määrän kehitystä. Kun tarkastellaan väkivallan pelon kehitystä, sitä ei voida selittää pelkästään väkivaltatapahtumien yleisyydellä väestössä…

…Väkivallan pelon nousu 1988–1997 ilmentänee useita yhteiskunnallisia tekijöitä. Suuri taloudellinen
lama ja korkea työttömyys aiheuttivat yleistä turvattomuutta, joka saattoi ilmetä väkivallan pelkona. Kansallisten uhriaineistojen pohjalta tehdyn tutkimuksen perusteella tiedetään, että työttömyys lisää rikospelkoa, kun omien rikosuhrikokemusten vaikutus on vakioitu (Smolej & Kivivuori 2006). Myös Itä-Euroopan mullistukset saattoivat vaikuttaa väkivaltapelkoihin. Samoihin aikoihin maassamme tapahtui melko voimakasta maahanmuuton lisääntymistä ja yleistä kansainvälistymistä. Nekin saattoivat osaltaan lisätä väkivaltapelkoja, vaikka ne eivät lisänneet todellista väkivaltaa. Neljäntenä tekijänä voidaan mainita rikosuutisoinnin voimakas kasvuvaihe vuoden 1988 jälkeen. Se ilmeni sekä lehdistössä että televisiouutisissa.

Uskon, että edellä mainitut tekijät selittävät osaltaan myös maahanmuuttokriittisyyden kasvua, varsinkin kun erityisesti Lähi-itä-uutisointiin liittyy merkittävä 2000-luvulla tapahtunut uutisoinnin määrän kasvu, mutta syvällisyyden puute.

Erityisesti ”maahanmuuttokriitikkoja” kiinnostavista ”islamilaisista” maista uutisoidaan kahdella perustyylillä (silloin kun edes uutisoidaan):

1. Pommi räjähti ja ihmisiä ammuttiin paikassa x, kuolonuhreja y, taho z teki sen. Pommien määrä lisääntynyt/vähentynyt.
2. Ukkeli maasta x tapasi maan y ukkelin paikassa z. Maiden väliset suhteet lämmenneet/viilenneet (tämä on vieläpä melko harvinainen uutistyyppi verrattuna tyyppiin 1)

Näillä uutisoinneilla ei saa metroseksuaalin rintakarvan vertaa käsitystä siitä, millä tavoin näistä maista kotoisin olevat tavalliset ihmiset ajattelevat. Pommi- ja ukkeliuutisoinneilla saa myös varsin heikon käsityksen niistä yhteiskunnallisista ja poliittisista prosesseista, joita niillä ehkä yritetään valottaa.

Olin tätä mieltä jo ennen kun olin Lähi-idässä itse, mutta paikallisen arjen & mediatarjonnan keskellä käsitys on vahvistunut hyvin voimakkaasti. Se, mikä valuu uutisoitavaksi Suomessa, tuntuu noudattavan jotain aivan täysin hämärää logiikkaa. En väitä, ettei pommeista ja ukkeleista pitäisi uutisoida, vaan väitän, että niiden lisäksi tarvitaan myös muuta uutisointia.

Lähi-idän ja sen ympärysalueiden uutisoinnin pitäisi olla vielä erityisen analyyttista ja syvällistä, koska monet asiat ovat siellä myös erityisen monisyisiä ja –mutkaisia mm. kylmän sodan perinnön sekä valtioiden monimutkaisen hallinnon vuoksi. Tämä olisi erityisen tärkeää koska suurimmalla osalla ihmisistä ei ole kontaktia Lähi-itään eikä näin ollen myöskään kykyä analysoida tapahtumien taustoja arkeen ja ”uutisoimattomiin” asioihin.

Valitettavasti uutisoinnin painopiste on mennyt yhä enemmän siihen, että esimerkiksi Helsingin Sanomat muistuttaa nykyisin lähinnä Iltalehteä. Nykyinen uutisoinnin tyyli johtaa siihen, että ihmiset ryhtyvät vetelemään mutkia suoriksi pinnallisten uutisten ja pinnallisen ihmistuntemuksen kanssa – ja tietysti löytävät kaikkeen syyn islamista tai ”kulttuurista”.

Saudi-Arabiassa oli mukavaa havaita toisenlainenkin suunta uutisoinnissa. ”Saudi-Arabian Iltalehtenä” aiemmin jossain määrin pidetty Saudi Gazette on nykyisin paljon asiapitoisempi ja syvällisempi, ja sitä on mukava lukea Arab Newsin rinnalla. Hiljan lisääntyvä lehdistönvapaus voi siis jossain tarkoittaa sitä, että kanssa käytetään sitä vapautta eikä mennä helpoimman kautta. Myös Asharq Alawsatin englanninkielisen version kolumneja, ainakin Huda al-Husseinin kirjoittamia, on mukava lukea.

http://www.asharqalawsat.com/english/news.asp?section=2&id=16061

4. Koulujen opetussuunnitelmien ja populaarikulttuurin”jämähtäminen” tiettyjen aihealueiden käsittelemiseen

Pinnallista uutisointia yleensä pystytään kompensoimaan muualta saatavalla, helposti omaksuttavalla informaatiolla. Sitä saa joko koulusta tai arjen eri paikoista kuten televisiosta ja populaarikulttuurista.

Esimerkiksi Somalian, Iranin, Irakin tai muiden maiden historiaa ei opeteta kouluissa kovin monipuolisesti – ei käytännössä ollenkaan. Pinnallista Yhdysvallat - uutisointia pystyy kompensoimaan yhdysvaltalaisilla kirjoilla, elokuvilla ja tv-sarjoilla voidakseen samaistua tavan amerikkalaisiin, mutta täytyy olla aivan erityisen Lähi-itään tai sen lähimaihin vihkiytynyt ihminen, jotta pääsee käsiksi näiden maiden populaarikulttuuriin ja tarinoihin. Näiden maiden populaarikulttuurin tarjonta alkaa lisääntyä varsin paljon, mutta lähinnä vain ”diggaajat” perehtyvät niihin enemmän mm. siksi, että sisältö on useimmiten arabiankielistä.

Koska ihmiset eivät Suomessa edes kouluopetuksen tai populaarikulttuurin kautta pääse käsiksi kunnolla ”islamilaisiin maihin” ja niiden ihmisiin, ei ole ihme että kuva muodostuu varsin yksipuoliseksi.

5. Internetin yleistyminen ja helppokäyttöisyys

Kaikenlaiset mielipiteet ja näkemykset tulevat Internetin myötä helpommin näkyviksi ja samanmielisten kanssa pääsee lyömään helpommin päitä yhteen. Vaatii kuitenkin perehtyneisyyttä ja aikaa, jotta tätä tietoa pystyy suodattamaan ja arvioimaan. Uskon, että varsin suurella osalla ihmisistä tätä kykyä ei ole.

6. Radikaalin poliittisen islamismin suosion kasvu

Arabimaiden sisäinen kehitys –tästä pitäisi kirjoittaa oma artikkelinsa-, Neuvostoliiton hajoaminen ja arabisosialismin&nationalismin romahdus sekä ns. ”terrorismin vastainen sota” kaiken kaikkiaan ovat lisänneet erittäin paljon populististen ja yksinkertaista sanomaa toistavien islamistiliikkeiden suosiota. Niiden edesottamuksista tulee yhä enemmän tietoa televisiosta ja internetistä, mikä herättää tällä tavoin ymmärrettävää epäluuloisuutta ja pelkoa ja myös vihapuheita länsimaissa.

Kun ilmiöiden taustoja ja synty-ympäristöjä ei tunneta, syyllistytään usein sellaisiin ylireagointeihin ja sananparsiin, jotka vain innostavat islamisteja lisää, mikä puolestaan jälleen innostaa ”maahanmuuttokriitikkoja” lisää…

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Vastaus Captain Spotin kommentteihin:


” Kun esittää olettamuksen, että väitteitä on näinkin
paljon, olisi ehkä syytä yksilöidä muutama niistä esimerkiksi antamalla
linkit kirjoituksiin. Yksikin esimerkki riittää.”

Mikäli tekstissä käsittelemäni blogikirjoitus, jossa käsitellään seksuaalirikollisuutta (numero 100) ei ole riittävä ”yksi esimerkki”, niin ehkä voisin mainita myös vaikkapa tekstit nro 27, 31, 35, 37, 41, 46, 50, 54, 76 ja 75 (voisin jatkaa listaa loputtomiin).

” onko Suomen todella pakko ottaa joka vuosi – kun ei vastaankaan kehdata sanoa - niin paljon humanitäärisiä pakolaisia, että ensiksi isot asutuskeskukset lopulta koko maa islamilaistuu. Eikö todellakaan ole muuta vaihtoehtoa?”

Suomi ottaa vastaan joka vuosi 750 UNHCR- kiintiöpakolaista.
Vuonna 2008 he tulivat Irakista, Kongosta ja Myanmarista.

Irakin pakolaisia otetaan vastaan 300 Syyriasta ja Jordaniasta. Irakin palestiinalaisia pakolaisia vastaanotetaan 50 Al Tanfin pakolaisleiriltä Irakin ja Syyrian raja-alueelta. Myanmarilaisia pakolaisia otetaan vastaan 120 Thaimaasta. Ruandan pakolaisleiriltä vastaanotetaan 150 kongolaista pakolaista.

Vuonna 2008 tämän lisäksi myönteisen oleskeluluvan hakemuksen perusteella sai yhteensä 785 ihmistä (turvapaikka 89, suojeluntarve 484, perheenjäsen 25, inhimillinen syy 149, tilapäinen 38).

Yhteensä humanitaarisin perustein oleskeluluvan sai vuonna 2008 siis kaikkiaan 1535 ihmistä.
(Lähde: Maahanmuuttovirasto, turvapaikkayksikön tilastoanalyysi 2008)

Tästä voi halutessaan miinustaa nuo 38 B-lupalaista, koska ainakin osa heistä poistetaan maasta.

Suomessa on tällä hetkellä n. 40 000 muslimia (laskettu jaottelemalla ihmiset lähtömaan todennäköisen uskontokunnan mukaan + muslimiksi rekisteröityneet suomalaiset). (Lähde: Tilastokeskus, Väestörekisterikeskus)

Helsingissä on yksi Suomen suurimmista ulkomaalaistaustaisista väestöistä, äidinkielen mukaan n. 30 770 henkilöä vuodenvaihteessa 2005/2006.

Helsingin väkiluku oli vuonna vuodenvaihteessa 2006 yhteensä 560 905 asukasta. Näistä äidinkielenään venäjää puhuvia oli 1.9 %, ruotsia puhuvia 6.2%, somalia 0.9%, arabiaa 0.4 %, kurdia 0.2 %, turkkia 0.2 %, muu 1.9%.

Helsingin väkiluvusta vieraskielisiä on 7.6 %.
Vieraskielisistä 24.5 % on venäjänkielisiä, somalinkielisiä 11.3% ja vironkielisiä 10.6%.

(Lähde: Helsingin ulkomaalaisväestö 2006. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoja 1:2007)

Helsingin kaupungin väestöennuste löytyy osoitteesta
http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/08_01_04_vuori_vaestoennuste_tj_43.pdf
kts. erityisesti sivut 14-24.

Näiden lukujen valossa en näe, että a) suuret asutuskeskukset b) koko maa olisi lähiaikoina ”islamilaistumassa”, mikäli tällä tarkoitetaan uskonnollisen enemmistön muodostamista.

Muslimimaahanmuuttajien määrä kyllä lisääntyy. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että kaikille syntyisi positiivisia suomalaiskontakteja, koulutus- ja työmahdollisuuksia, harrastusmahdollisuuksia, yhdenvertaisuuden kokemuksia ja mahdollisuus elää mielekkäässä asuinympäristössä. Se kun ennaltaehkäisisi konfliktien syntymistä, sisäänpäin kääntymistä sekä uskonnollisuuden muovaantumista vihaideologiaksi. Tässä monet suomalaiset toimijat tekevätkin paljon sekä palkallista että vapaaehtoistyötä, ja varmasti uusia toimijoita kaivataan. Näkemykseni mukaan raha ei ole tässä ongelma, vaan ennemmin se, että olemassa oleviin toimintoihin pitäisi saada enemmän juuri kantasuomalaisia miehiä mukaan. Mikäli radikalismin ennaltaehkäisy kiinnostaa, niin kannattaa lähteä myös mukaan käytännön toimintaan, jolla ihmiset saadaan innostumaan ja kiinnostumaan suomalaisesta yhteiskunnasta.

Ainakin allaoleviin toimintoihin päässee aina mukaan pienten tutustumisten ja haastatteluiden jälkeen (mikäli et asu pääkaupunkiseudulla, omasta kunnastasi löytynee omat toimijatahot):

http://www.miessakit.fi/fi/vieraasta_veljeksi/kulttuurilahentamo

http://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/helsinki-uusimaa/keski-helsinki/monikulttuurisuustoiminta/fi_FI/papupata/

http://www.pakolaisapu.fi/tietopankki/pakolaisavun_toiminta/vertaistoiminta/veto-verkko

”Muuna vaihtoehtona” on esitetty paossa olevien auttamista heidän kotimaidensa lähellä. Tähän argumenttiin tukeutuvan kannattaa tutustua siihen, millainen määrä esimerkiksi irakilaisia pakolaisia oleskelee jo tällä hetkellä Syyriassa ja Jordaniassa ja erilaisilla pakolaisleireillä, joilta Suomikin käy poimimassa ne 750 kiintiöpakolaista. Pakolaisleirien olosuhteita toki pyritään koko ajan parantamaan, mutta esim. naisten koulutuksen tai minkään muunkaan toiminnan järjestäminen on noissa olosuhteissa huomattavasti vaikeampaa kuin mitä se on Suomessa.

Esimerkiksi Libanonin pakolaisleireillä Hamas ja Hizbollah pitävät melkoista jöötä, jonka vuoksi Israel tervehtiikin näitä alueita säännöllisillä Blitzkriegeillä. Seurauksena on, että siviilejä kuolee ja isolla rahalla rakennetut klinikat ovat kohta tuusannuuskana ja ääri-islamistien suosio senkun kasvaa. Lisäksi näille leireille ei noin vaan pääse kuka tahansa suomalainen auttamaan, ja vaikka pääsisikin, kaikki toiminta maksaisi huomattavasti enemmän ja olisi huomattavasti vaarallisempaa kuin mitä perussosiaalityöntekijät ja vapaaehtoiset pystyisivät tekemään joukolla Suomessa.

Pidän siis 1)turvallisempana 2)diplomatian kannalta helpompana 3) väärinkäytösten ennaltaehkäisemisen kannalta parempana 4) kustannustehokkaampana 5) oikeudenmukaisempana 6) vähemmän byrokratiaa sisältävänä 7) matalakynnyksisempänä nykyistä käytäntöä, eli sitä, että maat ottavat pakolaisleireiltä omiin maihinsa tietyn määrän ihmisiä (Suomi 750 ihmistä) vuosittain. Näin ihmiset saadaan pois suoranaisen vihanlietsonnan yms. epäsosiaalisen toiminnan vaikutuspiiristä Suomeen sellaisten ihmisten keskelle, jotka ovat vapaamielisempiä, koulutetumpia, ihmisoikeusperiaatteisiin sitoutuvampia, kykenevämpiä tarjoamaan vaihtoehtoja radikalismille ja vihanlietsonnalle, kykenevämpiä ohjaamaan ystävyyden, yhteisymmärryksen yms. hengessä uusien elämänväylien ja maailmankatsomusten äärelle yms… tai näin ainakin luulisi…

”Otettaisiin vaikka nälkäjonoissa seisovia japanilaisia tai maaseudun köyhyyttä
pakenevia kiinalaisia. Miksi pitää ottaa niitä, joiden sopeutuminen on
todennäköisesti kaikkein hitainta ja vaikeinta.”

Nälkäjonossa seisominen tai köyhänä oleminen ei ole humanitaarisen suojelun peruste.
Suojeluntarpeen (poliittisista näkemyksistä, uskonnosta, etnisyydestä yms. tekijästä johtuva vaino, hengenvaara lähtöalueella yms.) tulee aina olla ensisijainen kriteeri pakolaisstatuksen saamiselle. Kotoutumisen edellytykset on toissijainen peruste, jota katsotaan.
”Hädässä olemattomuus” ei tietenkään ole mikään maahantulon este. ”Hädässä olematon” voi hakea vaikkapa työntekijän oleskelulupaa.

http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tme7601s_suomeentyohon.pdf

” 1800-luvulla Suomesta lähti lähetyssaarnaajia Afrikkaan levittämään
kristinuskoa pakanoille. Kukaan ei olisi ehkä siinä vaiheessa uskonut,
että sadan vuoden päästä Suomeen suuntautuu loputtomalta näyttävä,
vuosi vuodelta lisääntyvä afrikkalainen kansainvaellus, eivätkä tulijat
suinkaan ole lähetyssaarnaajien käännyttämiä kristittyjä vaan
islamilaisia ja vielä sieltä tiukimmasta päästä.

1800-luvun papit ja lähetysseurojen perustajat pyörivät varmaan
haudoissaan katsellessaan, mitä on tapahtumassa. Heidän
luurankohuuliltaan pääsee ahdistunut huokaus: Mitä ihmettä on
tapahtunut - näinkö tässä oli tarkoitus käydä. ”

Oma isotätini oli Ambomaalla sairaanhoitajana 1949-1974. Hän hoiti ihmisiä riippumatta heidän uskonnostaan ja ihonväristään. Jollekulle vauvalle annettiin nimeksikin Hilkka, ja käsittääkseni hän oli jonkun nyk. namibialaisen Hilkan kanssa kirjeenvaihdossa elonsa loppuun asti.
Hänen asennettaan kuvaa eräs tapaus lähetysasemalta. Paikalle tuotiin taintunut, varmaankin pahasti kuumeinen mies. Mies ei osoittanut oikeastaan mitään elonmerkkejä, ja monet työntekijät olivatkin jo valmiita hautajaisvalmisteluihin. Kun isotätini tuli paikalle, hänelle annettiin tieto asiasta. Hän vain tokaisi nopeasti: ”Ei oo voinu kuolla” ja ryhtyi hommiin. Elävä mies lähetysasemalta sitten lähti…

Sen verran, mitä olen Seurakuntien maahanmuuttajatyöhön täällä Suomessa näinä päivinä tutustunut, niin en usko laisinkaan siihen että sen koommin isotätini kuin kukaan muukaan pyörii haudassaan. Toiminnan taso on vaihtelevaa ja aina on kehitettävää, mutta uskon että syy haudassa pyörimiselle on aivan muualla kuin maahanmuuttajissa tai seurakuntien tämänhetkisessä työssä… toivoisin kaiken kaikkiaan muuallekin kuin seurakuntiin Hilkkamaista asennetta nyt.

Ps. en ole itse seurakuntien toiminnassa mukana enkä kuulu edes kirkkoon.

Antti Kaski kirjoitti...

Erinomaista että tämä kirjoitus on viimein alkanut löytää lukijoita ja kommentoijia niin täällä kuin myös muuallekin linkitettynä, kiitoksia. Koska kuitenkin ehdit Heikki kajoamaan tuossakin vain murto-osaan halla-aholais-hommalaisen tai homokulturistisen liikehdinnän ongelmallisuuksista, jäämme mielenkiinnolla odottelemaan lisälukuja "kritiikin" kritiikkiin.

Tarkentaisin kyllä sen verran, että toisin kuin vastauksessasi Captain Spotille mainitset, Suomi ei ota lupaamaansa 750 vuotuista UNHCR-kiintiöpakolaista. Tähään hätään en uudempia tilastoja löytänyt (lähde Työministeriö), mutta ainakin 2000-2006 otettiin jokaisena vuotena vähemmän UNHCR-pakolaisia kuin siis eduskunta oli päättänyt, vajausta yhteensä satoja ihmisiä.

J. M. Korhonen kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus, ja juuri sellainen jollaisia olenkin jo pitkään kaivannut. En liene ainoa Halla-ahoa äänestänyt, joka teki äänestyspäätöksensä juuri siksi ettei kukaan ollut vaivautunut asiallisesti ja perustellen puuttumaan hänen argumentteihinsä.

Haluaisin kuitenkin tarkentaa vielä muutamaa asiaa. Ensimmäiseksi, ymmärsin kirjoituksesi niin, että nykyisenkaltaisen maahanmuuton lieveilmiöt ovat ratkaistavissa (erinomaista!) mikäli rahaa ja muita resursseja olisi enemmän.

Miten paljon on tarpeeksi? Retorinen kysymys, mutta mielestäni aiheellinen - mihin asti veronmaksajien piikin tulisi mielestäsi olla auki?

Itse kritisoin nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa etupäässä siksi, että näen sen olevan mielikuvitukseton, ympäristön kannalta tuhoisa ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan (työvoimapula) ja pahimmassa tapauksessa johtavan omalta osaltaan hyvinvointivaltion rippeiden alasajoon tai jopa yhteiskuntaan, jossa ihmisen sosiaaliluokan voi tunnistaa ihonväristä. Syystä tai toisesta esimerkiksi jatkossa varsin tärkeä huoltosuhde ei nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla parane, vaan heikkenee entisestään.

Lisäksi, tiedätkö jostain päin maailmaa esimerkkejä onnistuneesta kotouttamisesta tai muita esimerkkejä esittämiesi metodien toimivuudesta?

Toinen kritiikkini kohdistuu tähän liturgialauseeseen "Suomi voi oppia muiden maiden tekemistä virheistä." Olen yrittänyt tiedustella poliitikoilta, onko heillä tietoa mitä nämä virheet ovat, ja millaisilla toimilla niiltä voidaan välttyä, koska en usko että virheitä voidaan välttää jollei tiedetä mitä ne ovat. Vastauksia en ole saanut - uskon, että osaisit ehkä vastata tähän vähän paremmalla asiantuntemuksella kuin poliitikot, minä tai Halla-aho.

Viimeiseksi, mitä mieltä olet Yhdysvaltain kotouttamispolitiikasta? Ymmärtääkseni siellä ei ole vastaavia, ryhmien eristäytymisestä ja työttömyydestä juontuvia hankaluuksia á la palavat ghetot kuin Euroopassa, vaikka laiton siirtolaisuus koetaan sielläkin jonkinasteiseksi ongelmaksi. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että asialla saattaa olla jotain tekemistä melko heikon sosiaaliturvan ja "oman onnensa seppä"-ajattelun kanssa. Voitaisiinko siis sanoa, että tosiasiallisesti kotouttamistoimenpiteet voivat olla jopa haitallisia kotoutumiselle?

Kiitos vielä kerran hyvästä ja asiallisesta kirjoituksesta - mikäli ehdit ja viitsit näitä omia ihmetyksen aiheitani kommentoimaan, arvostaisin sitä suuresti.

J. M. Korhonen kirjoitti...

Unohdin äskeisestä kommentistani vielä pari asiaa. Viittaat tekstissäsi Honkatukian ja Suurpään tutkimukseen. En ole ainoa, jonka mielestä ainakin tuo tutkimus on pohjimmiltaan enemmän kuin vähän epäilyttävä, sillä siinä käsittääkseni vedetään johtopäätöksiä nuorten kokemasta rasismista sillä perusteella, että haastatellut nuoret rikoksentekijät ovat mielestään rasismin uhreja. Tutkimuksessa ei myöskään käytetä muuta lähdeaineistoa vaan johtopäätökset haastateltujen kohtaamasta rasismista ja sen vaikutuksesta heidän "uraansa" perustuvat vain heidän omiin kertomuksiinsa (s. 20).

Ymmärtääkseni tässä on melkoinen vaara värittyneelle tutkimukselle. En kuitenkaan ole alan asiantuntija, joten kysynkin mikä on sinun mielipiteesi.

Toinen asia onkin sitten se, että soisin keskustelun siirtyvän raiskauksista ja jopa rikollisuudesta maahanmuuton muihin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, esim. Robert Putnamin tutkimusten mahdollisiin implikaatioihin Suomessa ja keskusteluun vaikkapa siitä, miksi Elinkeinoelämän Keskusliitto EK kuuluu maahanmuuton vankimpiin kannattajiin. Ymmärrän toki, että rikostapausten vetäminen keskusteluun kuuluu monen maahanmuuttokriittisen repertuaariin, mutta arvostaisin silti mikäli edes kriitikoiden kriitikot puuttuisivat näihin, mielestäni paljon kiinnostavimpiin aiheisiin.

Lopuksi, mainitsit että mielestäsi suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa olisi paljonkin kritisoitavaa. Haluaisitko avata tätä vähän enemmän?

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Vastaukset J.M Korhosen kysymyksiin:

”Näyttää siltä - korjaa, jos
olen väärässä - että historiallisesti eli empiirisesti kaikkein
toimivin kotouttamisen malli (Suomi 1900-luvun alkupuolella;
Yhdysvallat nykyäänkin) tuntuu olevan täydellinen laissez-faire:
tervetuloa, kunhan selviät omillasi. Ei se ongelmaton malli ole, mutta
vertailut esim. eri etnisten ryhmien työllisyysasteen suhteen Suomessa
(ja laajemminkin Euroopassa) ja Yhdysvalloissa ovat aika pysäyttäviä.”

Yhdysvallat ei ole maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikassaan minkäänlaisen laissez faire- mallin maa. Maa sääteli jo 1900-luvun alussa maahantulovirtoja hyvinkin paljon työvoima- yms. tarpeiden mukaan, ja laittoi mm. käytännössä rajat kokonaan kiinni 1924, jonka jälkeen suomalaisten laivat suuntasivat Kanadan puolelle. Yhteiskuntien tietotaitovaatimukset, rakenteet, ryhmien ja sosiaalisten ongelmien tunnustamisen tapa ja luonne ovat 1900-luvun alussa olleet tyystin toisenlaiset, joten maahanmuuttopolitiikkaa arvioitaessa ei voida vertailla 1900-luvun alun yhdysvaltoja ja vaikkapa tämän päivän Ranskaa. 1900-luvun alussa Yhdysvaltain etelävaltioissa hirtettiin ja lynkattiin mustia jos he aikoivat äänestää, mikä ei mielestäni ole sellainen vähemmistöpoliittinen malli, jota haluaisin adoptoida minnekään.

Toisen maailmansodan jälkeen maa on tunnettu siitä, että humanitaarisin perustein tulevien tulijoiden koulutus ja kielitaito katsotaan hyvin tarkkaan, ja kiintiöpakolaisten suhteen maa harrastaa hyvinkin tarkkaa valikointia. Lisäksi Yhdysvalloissa on hyvin paljon – käsittääkseni Suomea enemmänkin - juuri Suomen kaltaista ”kotouttamista” – perehdyttämistä yhteiskunnan ja järjestelmien toimintaan julkisin toimin ja yhdistysten avulla.

Lisäksi täytynee muistaa, että Yhdysvallat on tunnettu vähemmistöpolitiikassaa esimerkiksi affirmative action- malleistaan ja kiintiöpolitiikastaan. Tämähän on vähemmistöjen suosimista hallinnollisin toimin, tavoitteena heidän sosio-ekonomisen asemansa kohentaminen: hyvin kaukana laissez fairesta, ja mm. sellaista ”kotouttamistoimintaa”, jota Suomessa ei harjoiteta.

Lisäksi täytynee muistaa, että käsite ”palavat ghetot” nykymielessä on ennen kaikkea Yhdysvalloista lähtöisin. Missään Euroopan maassa, edes Ranskassa tai Kreikassa, ei ole syntynyt samanlaisia konfliktien eskaloitumisia kuin esimerkiksi Los Angelesissa 1992. Niin mustan vähemmistön kuin latinosiirtolaistenkin absoluuttinen köyhyys on Yhdysvalloissa aivan eri luokkaa kuin kovinkaan monen Euroopan maan.

Siitä, että Yhdysvaltain arabit, muslimiväestö tai pakolaisväestö on hyvin työllistynyttä ja on sosioekonomiselta asemaltaan suht kelvossa positiossa, ei tarkoita sitä, että koko vähemmistöpolitiikka olisi menestystarina. Vähemmistöpolitiikan onnistumista ei voi mitata vain muslimiväestön integroitumisen asteella. Yhdysvaltain vähemmistöpoliittiset haasteet liittynevät ennen kaikkea latinalaisamerikkalaisen vähemmistön integroitumiseen. Se, että maassa on mieletön määrä latinalaisamerikkalaisten jengejä ja että latinovähemmistön rikollisuus on korkealla tasolla, ei mielestäni kerro, että maa olisi kategorisesti vähemmistöpolitiikassaan muita maita onnistuneempi. Tässä tietysti täytyy muistaa se vertailuja vaikeuttava amerikkalainen erityisseikka, että maa on Meksikon rajanaapuri.

Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikasta saa lisätietoa mm. seuraavista kirjoista:

Castles & Miller, 2003, The Age of Migration
Portes, 2006, Immigrant America
Portes & Dewind, 2007, Rethinking Migration
Kivisto, 2002, Multiculturalism in Global Society
Penninx, Berger & Kraal, 2006, The Dynamics of International Migration
and Settlement in Europe

”On aika helppo ajatella, että erilaiset hyvää tarkoittavat
kotouttamistoimet ja tukimuodot a) tosiasiallisesti hidastavat
kotoutumista ja ennen kaikkea b) kylvävät katkeruutta kantaväestön
keskuuteen.”

Tämä riippuu täysin siitä, minkälaisia kotouttamistoimet ovat luonteeltaan. Ne hidastavat kotoutumista silloin, jos niissä järjestetään vain erikoisneuvontaa ja lomakkeiden täyttämistä hakijan puolesta, muttei samalla opeteta ihmisiä itsenäiseen tiedonhankintaan, elämänsuunnitelmien teroittamiseen, Suomen kielen aktiivikäyttämiseen ja kaikille tarkoitettuihin normaalipalveluihin hakeutumiseen. Onneksi yksikään tuntemani kunnallinen kotouttamiskäytäntö ei ole pelkkää erikoisneuvontaa ja lomakkeiden täyttämistä hakijan puolesta, vaan hyvinkin ammattimaista perussosiaalityötä.

Vapaaehtoispohjaisessa kolmannen sektorin ystävätoiminnassa olen havainnut joskus sitä, että ”ystäväsuhde” näyttäisi perustuvan siihen, että suomalainen ”ystävä” hoitaa esimerkiksi KELA-, ja työkkäriasioita, joita maahanmuuttajan tulisi itse tehdä. Suomalaisen vapaaehtoisen tulisi tiedostaa, että tällaisella toiminnalla hän lisää maahanmuuttajan riippuvuutta ”ystävästä” epäterveellä tavalla, mikä myös hidastaa kotoutumista.

Suomessa tuntuisi katkeruus kantaväestön keskuudessa nousevan hyvinkin helposti, varsinkin silloin jos itsellä on hankalaa työttömyyden, sairauden yms. seikan vuoksi.

Mielestäni tällaista katkeruutta voidaan vähentää, kun tiedetään että mikään kotouttamistoimenpide, sen koommin suomen kielen opettaminen, palveluohjaus kuin omankaan äidinkielen opettaminen, ei ole itselle suunnatuilta palveluilta pois. Kotouttamislain 7§ alaiset toimenpiteet eivät millään tavoin vähennä muiden, suomalaisille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta. Kotouttamistuki on summaltaan työmarkkinatukea vastaava, työmarkkinoiden ulkopuolella olevalle maahanmuuttajalle suunnattu tuki, jonka saamisen ehtona on osallistuminen 7§ mainittuihin toimenpiteisiin. Suomalainen saa täysin samansuuruista tukea ollessaan työtön työnhakija, mutta lienee selvää, että suomalaisen työttömän ei ole tarvis osallistua esim. samansisältöiseen ohjaukseen kuin maahanmuuttajan. Olennaista on, että käytännöt suunnitellaan ja niistä tiedotetaan siten, että katkeruutta ei synny, ja laadun turvaamiseksi tässä tarvitaan paikoin myös maahanmuuttaja-aktiivien kontribuutiota.

”Ilmaiset, että lieveilmiöt ovat ratkaistavissa mikäli rahaa ja resursseja olisi enemmän. Miten paljon on tarpeeksi? Mihin asti veronmaksajien piikin tulisi olla auki?”

Mitään rahasummia ei voida sanoa, koska hyvä käytäntö voi matalakustannuksisenakin palvella oivasti kotouttamislain tavoitteita. Resurssit voivat tarkoittaa myös vapaaehtoisresursseja, ei välttämättä rahaa. ”Veronmaksajien piikin” tulee olla auki siihen asti, kun kunnat pystyvät tarjoamaan niitä palveluja, joiden tarjoamisesta säädetään Suomen laissa. Ei sen pidemmälle.

”Tiedätkö jostain päin maailmaa esimerkkejä onnistuneesta kotouttamisesta tai esittämiesi metodien toimivuudesta?”

Mitä esittämiäni metodeja tarkoitat? Esimerkiksi naapuruussovittelun toimivuudesta kiinteistöyhtiöt olivat kokemuspohjaisesti yksimielisiä. Eräs tamperelainen sosiaaliasumisen ihminen sanoi, että kotouttamislain jälkeen maahanmuuttaja-asiakkaiden määrä heillä on tippunut. Tämä on kai yksi merkki kotoutumisen toimimisesta, johon olen face to face törmännyt.

Onnistuneesta kotouttamisesta on paljon esimerkkejä ympäri maailmaa, myös –ja eritoten- niistä maista, joiden ”kotouttaminen” on tiedotusvälineissä ja kansalaiskeskustelussa julistettu epäonnistuneeksi. Ei ole olemassa vain yhtä ”kotouttamispolitiikkaa”, vaan työmarkkinat, sosiaali- ja terveyspalvelut, oikeusjärjestelmä, asuinalueet, kansalaisyhteiskunta, koulujärjestelmä muodostavat omat kotouttamisen spesifit alueensa, joilla on kullakin omat toimivat käytäntönsä. Esimerkiksi ihan turhan leiman saanut Rinkebyn lähiön koulun oppimistulokset ovat suhteellisen hyviä: asia, josta suomalaisten tulisi oppia jotain, koska tuoreen opetushallituksen raportin mukaan maahanmuuttajaoppilaiden tulokset ovat laahanneet viimeiset kymmenen vuotta.

Se, että Ranska, Britannia ja Hollanti olisivat joitain kotouttamisen gehennoita on myytti, joka pitäisi murtaa päättäväisemmin. Mielestäni Ben Zyskowicziltä ja muiltakin sivistyneiltä poliitikoilta on vastuutonta toistella näitä myyttejä, jotka perustuvat lähinnä lähiömellakointiuutisoinnista saatuihin vaikutelmiin. Se, että jossain lähiössä mellakoidaan ei tarkoita sitä, että jonkin valtion vähemmistöpolitiikka olisi kokonaan mennyt metsään. Ranskan mellakointiuutiset ovat sikälikin vähän ihmeellisiin johtopäätöksiin Suomessa johdattanut asia, koska Ranskassa on mellakoitu, poltettu autoja ja oltu barrikadeilla iät ja ajat: tätä seikkaa ei maahanmuutto ole muuttanut.

Moni em. maa on esimerkiksi maahanmuuttajien työmarkkinoille integroitumisen suhteen Suomea edellä, mikä selviää esim. OECD:n tilastosta:

http://ocde.p4.siteinternet.com/publications/doifiles/812008071P1T015.xls

Lisätietoa mm. Ranskan ja Hollannin osalta alla:

http://www.oecd.org/document/20/0,3343,en_2649_33931_41633620_1_1_1_1,00.html

Hyviä käytäntöjä mm. asumisen suhteen tarkastellaan allaolevassa raportissa:

http://ec.europa.eu/employment_social/spsi/docs/social_inclusion/decenthousing_en.pdf

Samanlaisia best practice- raportteja ja kirjoja löytyy hyvin paljon eri maista.

http://www.questia.com/library/book/best-practices-for-social-work-with-refugees-and-immigrants-by-miriam-potocky-tripodi.jsp

”Suomi voi oppia muiden maiden tekemistä virheistä”. Mitä nämä virheet ovat, ja millaisilla toimilla niiltä voidaan välttyä?”

Monen maan virhe on ollut se, että ne eivät ole riittävän voimakkaasti monitoroineet sitä, millaisessa suhteessa maan moskeijoissa ja koraanikouluissa tarjottava opetus on suhteessa maiden ihmisoikeussitoumuksiin. Britannian ”hyvä käytäntö” lienee se, että näin tehdään nykyisin päättäväisemmin, ja että uskonnollisten yhteisöjen avainhenkilöitä pyritään aktiivisesti kouluttamaan: kts. esim.

http://www.nasiha.co.uk/

Isoimpia virheitä Ranskan ja Saksan kohdalla lienee se, että maat ottivat 50-60-luvuilla muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia siirtotyöläisiä jälleenrakentamaan maitaan ilman, että heille tarjottiin edes peruskielikoulutusta. Ranskassa oli vielä Algerian sodan seurauksena melkoinen määrä algerialaisten kokoontumis- ja yhdistymisvapautta yms. oikeuksia rajoittavaa lainsäädäntöä ja asenneilmastoa, joka entisestään heikensi integroitumisen mahdollisuuksia. Siirtotyöläisten oletettiin siirtyvän takaisin kotimaihinsa parin vuoden työurakan jälkeen.

Suomi voisi oppia sen, että myös maahan työperustaisesti muuttavat ihmiset ja heidän perheenjäsenensä tarvitsevat peruspalveluja, tehostettuja kontakteja valtaväestöön ja myös perehdytystä yhteiskunnan peruspalveluihin ja tarjontaan. Integroituminen työmarkkinoille ei ole tae perheenjäsenen vastaavasta integroitumisesta, eikä varsinkaan integroitumisesta muuhun yhteiskuntaan (sosiaali- ja terveysjärjestelmä, kansalaisyhteiskunta, arjen ”epävirallinen elo”) ja sen käytäntöihin.

”Honkatukian&Suurpään tutkimuksessa… haastatellut nuoret ovat mielestään rasismin uhreja. Tutkimuksessa ei käytetä muuta lähdeaineistoa vaan johtopäätökset haastateltujen kohtaamasta rasismista ja sen vaikutuksesta heidän ”uranaansa” perustuvat vain heidän omiin kertomuksiinsa. Tässä on melkoinen vaara värittyneelle tutkimukselle.”

Tutkimus olisi värittynyttä, jos aiheena olisi ollut tutkia sitä, ovatko suomalaiset rasisteja tai toimiiko poliisi rasistisesti. Ymmärtääkseni Honkatukian&Suurpään tutkimusaihe keskittyy mamunuorten elämänkulkuun ja sosiaalisiin verkostoihin, nuorten kokemusmaailmaan. Nuorten väite koetusta rasismista on tällöin tutkimustulos, joka kertoo epäluottamuksesta ja mahdollisesta sisäpiiriytymisestä, rasismin ”kokemuksesta”, ei välttämättä rasismista sinänsä. Olennaista onkin tutkimustuloksen pohjalta tarkastella sitä, millä tavoin tämmöistä epäluottamusta voisi vähentää. Millä tavoin mamunuoret+suomalaiset nuoret saataisiin paremmin luottamaan toisiinsa ja/tai poliisiin? Uskallan väittää, että Halla-aholainen ja hommafoorumilainen meininki on tässä työssä aivan onneton ratkaisu, joka antaa nuorille vain entisestään vettä myllyyn. Sen sijaan Helsingin lähipoliisin järjestämät yökoripallojutut yms. ovat toimivampia.

”Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa olisi paljon kritisoitavaa. Avaisitko tätä hieman enemmän?”

Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa voisi esimerkiksi kritisoida juuri siitä, että työperäisellä oleskeluluvalla olevat ihmiset, avioliiton kautta tulleet ja heidän perheenjäsenensä ovat kokonaan kotouttamislain ulkopuolella. Työpaikan saannilla näyttäisi olevan suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa hieman ylikorostunut merkitys integroitumisodotusten kannalta. Se on kyllä merkittävä tekijä, muttei integroi ihmistä yksinään.

Lisäksi vähäinen kokemus/koulutus maahanmuuttajien elämästä yms. seikoista on johtanut siihen, että maahanmuuttajien toiminnan selittämisessä yksinkertaistetaan muutoinkin liikaa asioita. Heidät islamisoidaan, kulturisoidaan ja eksotisoidaan. Islamisoiminen tarkoittaa siis sitä, että islamin ajateltaisiin ohjaavan monoliittisesti kaikkea toimintaa, kulturisoiminen sitä, että kulttuuri ohjaisi maahanmuuttajien toimintaa kuin kellokoneisto vempeleitä. Eksotisoiminen tarkoittaa maahanmuuttajien perinteiden ja toimintatapojen esittämistä yliglorifioivassa tai tuomionpäiväennusteisessa valossa, mikä hämärtää sitä seikkaa, että kukin ihminen on kuitenkin varustettu aivoilla ja on kykenevä reflektoimaan/muuttamaan mielipiteitään, jos hänet pystyy oikealla tavalla asioista vakuuttamaan. En näin ollen pidä sen koommin monikulttuurisuusonrikkaus- retoriikasta kuin ”maahanmuuttajat tuovat tänne kulttuurinsa ja tekevät sitäjatätä kauheaa” – retoriikastakaan, jotka silloin tällöin ponnahtavat esiin keskusteluissa ja myös policy papereissa.

Olkinukke kirjoitti...

En tiedä, luetko enää näin vanhojen tekstien kommentteja, mutta katson tämän kuitenkin parhaaksi paikaksi kirjoitukselleni, koska tekstisi on noussut esiin Vihressä langassa.

Ensinnäkään en löytänyt antamastasi Helsingin kaupungin väestöennusteesta eriteltynä eri väestönosuuksien määriä pitkällä aikavälillä. Nykytilanne ei asiasta juurikaan kerro. Tässä linkki omaan vanhaan koko maata koskevaan laskelmaani, jossa käytin työhypoteesina 10000 vuosittaista (netto)maahanmuuttajaa:

http://olkinukke.blogspot.com/2008/11/maahanmuutto-ja-huoltosuhteet.html

Laskelmassa on paljon kehitettävää ja yritän saada uusia versioita ulos aikataulun salliessa. Nettomaahanmuuttoahan on todellisuudessa paljon enemmän kuin 10000 kappaletta (vuonna 2008 kaikkiaan 15450 henkilöä)

http://www.stat.fi/til/muutl/index.html

Rikollisuudesta sen verran, että arvostaisin myös sosioekonomisen aseman mukaan vakiointia tilastoissa. Jos tiedät mitään laadukasta lähdettä, jossa tarkkojen numeroiden avulla kerrotaan esimerkiksi työttömien tekemien rikosten määrästä koko väestöön verrattuna tai muuta vastaavaa, olisin erittäin kiinnostunut.

Asia on nimittäin niin, että pelkästään ikä- ja sukupuolijakaumat vakioimalla ei saada väestöryhmien rikollisuutta lähellekään toisiaan (erityisesti raiskauksissa), mitä kuvitelmaa yrität nähdäkseni saada lukijat uskomaan. Tässä linkki ikäjakaumalla vakioituun laskelmaani:

http://olkinukke.blogspot.com/2009/04/rikostilastoista-lyhyesti.html

Tuo toki vain vuoden 2008 osalta, eikä tärkeää tilastollisen merkitsevyyden ongelmaa ole tuossa käsitelty. Vakioinnit olen tehnyt kahdella tavalla, joista toinen on peräisin professori Pertti Tötöltä ja toinen on omaa käsialaani (ne antavat samansuuntaisia tuloksia). En ole omaan menetelmääni tyytyväinen, vaan sitä voidaan kehittää huomattavasti.

Mainitset, että vakiointien jälkeen maahanmuuttajien rikollisuus olisi Iivarin tutkimuksen mukaan vain 1,5-kertaista kantaväestöön verrattuna. Tässä joko teet tahattomasti tai yrität tehdä epätoivoisen silmänkääntötempun. Maahanmuuton yhteydessä puhutaan useimmiten juuri raiskausten määrästä, ei rikollisuudesta kokonaisuutena. On aivan selvää, että suuretkin tilastolliset poikkeamat yksittäisissä rikoslajeissa saadaan vesitettyä ilmoittamalla yksittäinen kerroin sellaisten tilastojen avulla, joihin huomioidaan mukaan vaikkapa liikennerikokset.

Muistaakseni Iivari on muuten myös kertonut, että toisen sukupolven maahanmuuttajat ovat rikollisuudeltaan huomattavasti pahempaa sakkia kuin ensimmäisen sukupolven väki. Tämä toinen sukupolvi taitaa olla osaltaan jo rumentamassa näiden ns. "suomalaisten" lukuja, mikä vääristää tilastoja, mahdollisesti paljonkin. Aionkin aikataulujeni salliessa ryhtyä käymään oikeuden päätöksiä läpi tiheällä kammalla, jotta parempia "etnisyyteen" perustuvia tilastoja saataisiin aikaan.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Vakioinneista on kirjoitettu sekä Iivarin kirjassa ”Tuomittu maahanmuuttaja” että jo mainituissa oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen katsauksissa, ja aikataulujen salliessa kannattaa lukea niitä.

Ikävakioinnilla saadaan erityisesti raiskaukset lähemmäs toisiaan, Iivarin mukaan yli kymmenelläkin prosentilla.

Väite että yrittäisin todistaa jotain ”kuvitelmaa” ovat täysin vailla minkäänlaisia perusteita - viittaan kuitenkin vertaisarvioituihin tutkimuksiin, joiden aineisto perustuu sekä poliisi- että tuomioistuintilastoihin.

Missäkähän kohtaa väitän, että ”pelkästään” ikä – ja sukupuolijakaumat vakioimalla jakaumat saataisiin lähemmäs toisiaan? Mainitsen tekstissäni viitteiden kera sosioekonomisen aseman ja muita tekijöitä ties kuinka monta kertaa, yhden kerran suoralla lainauksella Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikollisuustilannekatsauksesta. Kannattaa lukea teksti vielä kertaalleen.

Väite että väestöryhmien kokonaisrikollisuuden vertaileminen vakiointien jälkeen olisi ”epätoivoinen silmänkääntötemppu” on kyllä verrattoman humoristinen. Jos jaksat lukea Optulan rikollisuustilannekatsaukset, niistä löytyy ulkomaalaisten rikollisuus rikosnimikekohtaisesti ja kansalaisuuksittain jaoteltuna. Väite että Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tai kukaan muukaan pyrkisi peittelemään jotain ”epämiellyttävää dataa” vaikkapa liikennerikkomusten avulla on täysin vailla mitään pohjaa.

Kun tarkastellaan maahanmuuttajien rikollisuutta, on tarkasteltava aina kokonaisrikollisuutta kaikki rikosnimikkeet mukaan lukien.

Näin voidaan nähdä, mitkä rikokset ovat millekin väestöryhmälle tyypillisiä ja millä tavoin eri rikosnimikkeiden kohdalla ryhmät poikkevat toisistaan.

Lisäksi pelkästään raiskauksiin tuijottaminen johtaisi siihen, että muut ongelmat – esimerkiksi pahoinpitelyt, ryöstöt ja perheväkivalta – jäävät vaille huomiota, vaikka niihin puuttuminen on ensisijaisen tärkeää jo niiden raiskauksia huomattavasti suuremman yleisyyden vuoksi.

Se, että tietyt väestöryhmät syyllistyvät keskimääräistä vähemmän rattijuopumuksiin on aivan yhtä tärkeä ja kiinnostava tulos kriminologisessa mielessä kuin se, että samat ryhmät syyllistyvät keskimääräistä useammin seksuaalirikoksiin.

Kehotan jälleen perehtymään oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikollisuustilanneselvityksiin http://www.om.fi/optula

ja Juhani Iivarin ”Tuomittu maahanmuuttaja”- kirjaan.

Olkinukke kirjoitti...

Kaikella kohteliaisuudella, tekstisi on sen verran pitkä, että tiukat aikatauluni eivät salli sen tarkkaa lukemista uudelleen. Tässä kuitenkin vielä joitakin kommentteja (jotka jouduin pilkkomaan osiin).

Huomaan, että sivuutit kommenttini väestöennusteesta. Kirjoitit kommenteissa:

"Näiden lukujen valossa en näe, että a) suuret asutuskeskukset b) koko maa olisi lähiaikoina ”islamilaistumassa”, mikäli tällä tarkoitetaan uskonnollisen enemmistön muodostamista."

Kuitenkaan antamassasi lähdeviitteessä (Helsingin kaupungin väestöennuste) ei anneta minkäänlaista tietoa väestön uskonnollista jakaumista millään aikavälillä. Voisin kuvitella, että asia ei ole aivan selvä sinua vaatimattomammalla asiantuntemuksella varustetuille, joten voisitko hieman avata tätä päättelyä, jotta pystymme seuraamaan ja ymmärtämään, millä tavoin antamasi lähdeviite on millään tavoin relevantti. Mahdollisesti epärelevantin lähdeviitteen viittaaminen ylimalkaisella 10 sivun (!) lainauksella on lukijoidesi ajan haaskausta.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Vieraskielisten määrä (paras mittari, koska otetaan huomioon myös ulkomaalaistaustan omaavat Suomen kansalaiset) nousee pääkaupunkiseudulla 170 000 henkilöön vuonna 2025. (Lähde: Ulkomaalaistrendit 2007)

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4cadbd804a525986bf3cffc230444d78/Ulkomaalaistrendit2007.ppt?MOD=AJPERES

Pääkaupunkiseudun väestö vuonna 2025 väestöprojektion mukaan on 1 117 509.

Vieraskielisen väestön osuus pääkaupunkiseudun väestöstä on 15% vuonna 2025.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on arviolta 26 722 muslimia ”ääriyläkantin” arvion mukaan.

Tämä perustuu täysin omaani ihmisten äidinkieleen perustuvaan arviooni ja Islam Suomessa - kirjassa esiin tuotuun arvioon suomalaisista käännynnäisistä. Arvio menee yläkanttiin, koska ei ole syytä olettaa, että kaikki muslimienemmistöisistä maista kotoisin olevat ihmiset olisivat muslimeja, saatika juuri tiettyä kieltä äidinkielenään puhuvat. Esimerkiksi kristityissä on merkittävä määrä arabiaa äidinkielenään puhuneita ihmisiä, näistä ehkä Umayya Abu-Hanna tunnetuimpana.

Pääkaupunkiseudun muslimit ovat siis seuraavissa kieliryhmissä ”ääriyläkanttiarviossani”:
Uudenmaan maakunta 27.3.2009 Statfin-aineiston ja ISO 639-1 kieliluokituksen mukaan:

afgaani, pashtu 179
albania 3273
arabia 4533
azeri 123
bosnia 430
hausa 37
indonesia, bahasa indonésia 138
kazakki 19
kirgiisi 6
kurdi 3032
punjabi (panzabi) 487
persia 1702
somali 8947
suomi 1000 (arvio; perustuu käännynnäisten määrään koko maassa)
tataari 127
tsetseeni 85
turkmeeni 79
turkki 2464
uiguuri 61

yht. 26722

Islam Suomessa – kirjan mukaan (Martikainen 2008, 73) koko Suomessa on korkean arvion mukaan 41665 muslimia, jotka jakaantuvat seuraaviin ryhmiin:

tataarit 665
käännynnäiset 1000
1. sukupolven maahanmuuttajat 27 000
2. sukupolven maahanmuuttajat 13 000
yht. 41 665

joista 47% pääkaupunkiseudulla 2007.

Joten pääkaupunkiseudun luvuiksi Martikaisen arviossa saadaan 11250 muslimia.

Ulkomaalaistrendit- projektion mukaan suurimmat lisäykset tulevat venäjänkielisten sekä itä- etelä - ja kaakkois-aasiassa puhuttujen kielten ryhmissä, 20 000 kumpikin eli yhteensä 40 000 (tässä ryhmässä suhteellisen vähän muslimeja, venäjänkielisissä eniten; kiinaa, intiaa ja thaikieliä puhuvissa pieni vähemmistö)

Lähi-idän ja pohjois-afrikan ryhmä kasvaa 15 000 hengellä, muun Afrikan ja Itä-Euroopan kieliryhmät nousevat 12 000 hengellä. Suhteellisesti nopeinta kasvu on Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä Itä-Euroopan kieliryhmissä.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Oletetaan, että muslimiväestö pääkaupunkiseudulla lisääntyisi vaikka 27 000:lla vuoteen 2025 mennessä. (tämä on periaatteessa mahdollinen, mutta melko lailla yläkanttiin menevä arvio, joka perustuu siihen olettamukseen että ihmiset lisääntyisivät enemmän kuin on laskettu. Ynnäsin vain summan mutikassa yhteen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ryhmät sekä muun Afrikan ja Itä-Euroopan kieliryhmät, mikä ei ole oikea tapa laskea asia, koska ryhmässä "muu Afrikka" ja "Itä-Eurooppa" on runsaasti muita kuin muslimeja).

Tällöin muslimien kokonaismäärä vuonna 2025 pääkaupunkiseudulla on 53722 henkilöä mikäli nykymääräksi oletetaan ”ääriyläkanttiarvioni”. Muslimiväestön prosenttiosuudeksi pääkaupunkiseudun väestöstä 2025 saadaan tällöin 4.8 %.

Mikäli nykymääräksi oletetaan Martikaisen arvio, tällöin pääkaupunkiseudun muslimiväestöksi saadaan 38250 vuonna 2025. Tällöin muslimiväestön prosenttiosuus pääkaupunkiseudun väestöstä on 3.4 %.

Kuten sanottua: suuret väestökeskukset eikä sen koommin koko Suomikaan ole lähiaikoina islamilaistumassa, mikäli tällä tarkoitetaan uskonnollisen enemmistön muodostumista. Ei edes yläkanttiarvioiden mukaan.

Lisäksi jo pelkästään kieliryhmien määrää tarkastelemalla on itsestään selvää, etteivät muslimit muodosta mitään yhtä ja selkeää kulttuurista, kielellistä tai poliittista ryhmää. Tämä selviää myös asennetutkimuksista.

Esimerkiksi Kristiina Kouroksen 75 muslimille tehdyssä islamilaista perhelainsäädäntöä koskevassa kyselytutkimuksessa,1% muslimeista kannatti perhelainsäädäntöä ”puhtaassa” muodossaan, kun taas 20% ei ottaisi sitä käyttöön lainkaan. Yleisin suhtautumistapa oli islamilaisen lain kannattaminen periaatteen tasolla, mutta Suomen lain mukaisten ratkaisujen kannattaminen käytännön kysymyksissä. (Kouros 2008, 196)

Mitä näiden lukujen tulisi tarkoittaa käytännön politiikassa?
- laadukkaaseen islaminopetukseen tulee panostaa (opettajiksi opettajankoulutuksen kunnolla läpikäyneitä ja nuhteettomia ihmisiä)
- rakentavaa dialogia eri uskonnollisten ja myös uskonnottomien yhdistysten kanssa tulee vahvistaa
- Suomen kielen opetusta tulee vahvistaa ja lisätä huomattavasti
- Moskeijoiden ja koraanikoulujen toimintaa tulee monitoroida ja ohjeistaa sisältöjen suhteen (esimerkiksi Omanissa ”maallikon” on kiellettyä pitää rukoushetkiä ja saarnoja, ja rukous- ja saarnasisällöissä tulee noudattaa asiasta vastaavan ministeriön ohjeistuksia)
Se, että Halla-aho ei ole valtuustossa ehdottanut juuri mitään käytännöllisiä ratkaisuja em. kysymyksiin (”barbaarivalloittajien poistaminen” ei ole käytännöllinen ratkaisu) valtuustotyöskentelyssään, vaan keskittynyt lähinnä ”profeetta Muhammed on pedofiili”- tason viiltäviin analyyseihin blogissaan, kertoo siitä että hän on paitsi islamista pihalla kuin pallogrilli, myös totaalisen kyvytön tarjoamaan mitään ratkaisuja, joissa nykyinen väestörakenteemme oikeuksineen ja velvollisuuksineen otettaisiin huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

"AOVK-korttia" on käytetty useimmiten silloin, kun keskustelu on tahdottu tuoda takaisin itse asiaan sen sijaan, että kiisteltäisiin siitä asiayhteydestään irroitetusta lauseesta.