Useat poliitikot pääministeri Matti Vanhasta myöten ovat Sellon surmien ja tulevien eduskuntavaalien myötä löytäneet oman sisäisen populistinsa ja lausuneet, että ”vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen pitää voida karkottaa”. Kuten kaikki perussuomalainen diibadaaba ja ”kritiikki” muutoinkin, mainitut statementit ovat keskustelupalstasivistyneistöä nuolevaa kökkötyhjistelyä ja osoittavat vain sen, että poliitikot eivät tunne Suomen ulkomaalaislakia, oikeuskäytäntöä eivätkä näitä reunoittavia kansainvälisiä sopimuksia, 2, 3.
Vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen voidaan karkottaa. Migrin mukaan vuonna 2008 yhteensä 169 ihmistä esitettiin karkotettavaksi. Näistä ei päätetty karkottaa 83 ihmistä, karkotuspäätös tuli 75 ihmiselle.
Ulkomaalaislain §143 mukaan karkottamisella (eri asia kuin käännyttäminen) tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista silloin, kun:
1) ulkomaalainen oleskelee maassa Suomen viranomaisen myöntämällä määräaikaisella tai pysyvällä oleskeluluvalla;
2) ulkomaalainen oleskelee maassa ja hänen oleskelunsa on rekisteröity tässä laissa mainitulla tavalla; taikka
3) ulkomaalainen oleskelee edelleen maassa sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa, rekisteröity oleskelunsa tai oleskelulupakorttinsa ei ole enää voimassa.
***
Karkottamisen perusteista säädetään pykälässä §149:
”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla ollut ulkomaalainen:
1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.
Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.”
***
Pykälässä §149 siis esitetään myös reunaehtoja karkoittamiselle, jotka tulevat ehkä selkeimmin esiin pykälässä §147, joka pohjautuu Suomen ratifioimaan Geneven vuoden 1951 pakolaissopimukseen:
” 147 §Palautuskielto
Ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.”
Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi reunaehtoja asettavat myös asianomaisen ja tämän aviopuolisoon ja siihen rinnastettavan kuulemista koskeva pykälä §145 kuten myös kokonaisharkintaa koskeva pykälä §146, jossa painotetaan päätöksen vaikutusta lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan, mutta jossa myös vaaditaan ottamaan huomioon karkotettavan ihmisen siteet Suomeen, oleskelun pituus ja oleskeluluvan peruste.
***
Kaiken kaikkiaan etenkin pykälät §147 ja §146 tarkoittavat joskus sitä, että Suomessa on rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joita ei ole voitu palauttaa lähtömaihinsa.
Tarkastelemalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti menneiden karkotusasioiden käsittelyä saadaan lisätarkkuutta siitä, miten ulkomaalaislakia on sovellettu ja millaisiin asiantiloihin ja pykäliin päätöksiä tehtäessä vedotaan.
Tapauksista näkee myös, että karkotustapaukset ja niiden oikeusprosessit ovat pitkäaikaisia. Oleskeluluvan peruuttaminen ja maahantulokiellon määrääminen on hyvin drastinen toimenpide länsimaisessa oikeusvaltiossa (kuvittele hetki jos sattuisi omalle kohdalle).
Jokaisella Suomessa asuvalla täytyy olla oikeus valittaa mahdollisesti omaan henkeen ja terveyteen liittyvistä päätöksistä korkeampaan oikeusistuimeen, karkotustapauksissa hallinto-oikeuksiin ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ja viranomaisten on hyvä olla päätöksiä tehdessään peevelin tarkkoja.
Mikäli ihmisen kohdalla ehditään karkotusprosessi aloittaa, ehtii henkilö tänä aikana suolata kohteensa ja itsensä, mikäli hänellä on riittävän iso tahto ja kyky aseen hankkimiseen ja sen käyttöön. Tarvitaan muita kuin ulkomaalaislakiin liittyviä toimenpiteitä, jotta ihmisen aseenhankkimishalut ja – mahdollisuudet pysyvät pieninä.
***
Tapauksesta KHO:2008:91, jossa karkotus peruttiin, näkee, että henkilön rikokset ovat olleet kaikin puolin vakavampia kuin Ibrahim Shkupollilla ennen Sellon surmia.
Kumoamispäätöksessä viitataan siihen, että henkilöä X oltaisiin karkottamassa Puntmaahan. Henkilö on kuitenkin ollut 10-vuotiaasta asti Suomessa, 16 vuotta, kertomansa mukaan kotoisin Mogadishusta, ei koskaan asunut Puntmaan alueella eikä hänellä ole Puntmaassa sellaisia sukulaisia, joiden apuun hän voisi turvautua. Koska lapsesta asti omaksutut siteet Suomeen katsotaan sangen voimakkaiksi, KHO katsoi että ”karkottaminen Puntmaahan saattaa vakavasti vaarantaa hänen suoriutumistaan Puntmaan kehittymättömissä oloissa”. Henkilöä X ei siis karkotettu. X vetoaa myös hyvin moniin muihin seikkoihin jotta karkotus peruttaisiin, mutta ne KHO on katsonut riittämättömiksi perusteluiksi. Kannattaa lukea koko päätös kokonaisuudessaan.
Tapauksessa KHO:2008:90 henkilö A päätettiin karkottaa Somalimaahan valitusprosessin jälkeenkin. Oman näkemykseni mukaan melko iso ero tapausten välillä on siinä, että A on melko kokonaisvaltaisesti kotoisin siltä alueelta, jolle hänet ollaan karkottamassa. Lisäksi A:n äiti asuu todistettavasti alueella, jonne häntä ollaan karkottamassa. Lisäksi Korkein hallinto-oikeus toteaa muun muassa IOM:lta ja UNHCR:lta saamiensa tietojen pohjalta seuraavaa:
” Jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan sekä saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Näissä olosuhteissa A:n väitteelle siitä, että hän ei voisi liittyä Ishaak-klaaniin, josta hän on irtautunut, ja että klaani pyrkisi kostamaan hänelle yhteisöstä irtautumisen, ei voida antaa asiassa enemmälti merkitystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Somalimaan ja Puntmaan alueilta olevien ja klaani- tai perheyhteyksiä niihin omaavien henkilöiden karkottaminen näille alueille ei sellaisenaan perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Näin ollen ei ole perusteita uskoa, että A olisi todellisessa vaarassa joutua Somalimaassa ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin sieltä lähettää sellaiselle alueelle, jolla tällainen kohtelu saattaisi häntä uhata. ”
***
Sisäministeriössä ilmaistiin, että rikosten toistuvuus ja vakavuus voisi painaa kokonaisharkinnassa (eli §146) entistä enemmän. Suomen maahanmuuttajien, islamin ja etnisen erilaisuuden vastaisen hurmosliikkeen (joka virheellisesti valkopesee itseään ”maahanmuuttokriittiseksi” liikkeeksi) olisi kuitenkin hyvä tietää, että tämä ei tee pykälää §147 eikä lasten etuun ynnä muihin pykälään §146 liittyviä asioita merkityksettömiksi.
Esimerkiksi perussuomalaisten nuorisojärjestön vaatimus siitä, että kaikki rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulisi karkottaa Suomesta, on vain ja ainoastaan naurettava. Vuonna 2008 käräjäoikeudessa sai rikostuomion noin 2 500 sellaista ulkomaan kansalaista, joiden kotipaikka oli Suomessa. Tämän määrän karkottamisprosessin aloittaminen tarkoittaisi käytännössä aivan järjetöntä työtaakan lisääntymistä niin ulkomaalaishallinnossa, lakiasäätävissä koneistoissa kuin hallinto-oikeuksissakin, ja lisäresurssien ja työvoiman tarvetta sellaisiin tavallista väestöä suoraan hyödyttämättömiin palveluihin (Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö ja oikeusistuimet), joiden paisuttamista peruspalvelujen (esim. koulutoimi) kustannuksella on populistipiireissä kritisoitu. Joku vastakkainasetteluita rakastava irvileuka voisi sanoa, että persut haluavat viedä leivän mummojen suusta.
Persunaperoiden ristiriitainen aivopieru vahvistaa vain käsitystäni siitä tosiseikasta, mikä on ollut tiedossa aikaisemminkin: perussuomalaisilla ei ole minkäänlaista perustietämystä maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikasta ja siihen liittyvistä tekijöistä, vaan koko ”linja” perustuu ”Astrid Thors, eroa jo”, ”pakolaiset ja turvapaikanhakijat pois Suomesta” ja ”kotouttaminen on epäonnistunut” – tyylisille täysin sisällöttömien, asiantuntemattomien ja perustelemattomien hospotipolimui- mantrojen toistamiselle.
***
Asiat, joita itse haluaisin Sellon surmien pohjalta syntyneiden mietteiden pohjalta korostaa ja korjata, liittyvät ennen kaikkea lähestymiskieltoihin ja niihin tekijöihin, joihin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on kiinnittänyt huomiota jo jokunen aika sitten perheensisäistä lähestymiskieltoa koskevassa arviointitutkimuksessa (verkkokatsaustiivistelmä täällä).
Uskon että monet seikat, jotka arvioinnissa tulevat esiin, pätevät myös tavallisiin lähestymiskieltoihin. Lisäksi uskon, että Optulan mainitsemiin ongelmakohtiin entistä voimakkaammin huomiota kiinnittämällä saadaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, ihmisten aseenhankkimishaluja ja myös rikollisuutta karkotettua kaikkia Suomessa vakituisesti asuvia hyödyttävällä tavalla.
Optula havaitsi muun muassa seuraavia seikkoja (otettu Optulan verkkokatsauksesta):
1. Kieltoon määrätyillä esiintyi runsaasti päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia ja rikoshistoriaa. Ne ennakoivat vakavaa ja hankalasti haltuunotettavaa väkivaltaa.
2. Kiellon toimivuuden keskeisenä edellytyksenä on tukipalvelujen tarjonta kiellon osapuolille ja lapsille. Sitä ei turvattu.
3. Yksi huolestuttava ryhmä on tapaukset, joissa väliaikaisella kiellolla suojattu ei jatkanut prosessia käräjäoikeudessa saadakseen ns. varsinaisen kiellon. Monesti hakijaa on mitä ilmeisimmin painostettu luopumaan käsittelystä. Osassa tapauksia väkivallan tiedetään jatkuneen, mutta riskinä on myös väkivallan piiloutuminen.
4. Toimeenpanon käytännöissä on ongelmia. Oikeus - ja poliisiviranomaisten ratkaisuissa ja kirjauksissa oli epätasaisuutta, puutteita ja virheitä. Lasten tapaaminen ja kieltoon määrätyn tavaroiden nouto jätetään usein osapuolten keskinäisen yhteydenpidon varaan. Se on riski suojatun turvallisuudelle ja kiellon toimivuudelle. Kokonaisharkinta on käytännössä hankalaa. Toimeenpanossa esiintyi epäasiallista viranomaiskohtelua.
5. Kun perheen sisäistä lähestymiskieltoa käsitellään käräjäoikeudessa, puolet vastaajista eivät olleet paikalla. Se ei ole välttämätöntä, jos hänet on haastettu tietyn menettelyn mukaisesti. Poissaolo kuitenkin haittaa olosuhteiden arviointia, joka on yksi kieltoon määräämisen edellytys. Samalla asianosaisten kanssa on mahdotonta keskustella esimerkiksi tavaroiden noudosta tai asumisjärjestelyistä. Se heikentää lähtökohtaisesti kiellon toimivuutta.
6. Lasten asema on epäselvä. Haitat koskevat muun muassa asiantuntija-avun saannin puutetta perheen kriisissä sekä alisteista asemaa prosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi suojaamisen perusteet samoin kuin kieltoon määrätyn vanhemman tapaamisista sopiminen eivät vaikuta selviltä. On esimerkiksi tilanteita, joissa lapsiin on kohdistunut väkivaltaa tai tappouhkaus, mutta kieltoon määrätty on silti saanut tavata heitä ilman valvontaa. Samoin on tilanteita, joissa lapsiin ei ole kohdistunut ilmeistä uhkaa samalla, kun he ovat kärsineet isän yllättävästä poismuutosta ja hankaluuksista tapaamisissa.
7. Rikkomisiin liittyy epäselvyyttä. Yhteydenoton asiallinen peruste ja ilmeinen tarpeellisuus ovat tulkinnanvaraisia kriteerejä. Suojatut myötävaikuttavat toisinaan kiellon rikkomiseen, ja kieltoon määrätty voi rikkoa kieltoa saamatta rangaistusta, ellei ole saanut kieltoa tiedoksi. Nämä epäselvyydet aiheuttavat epätarkoituksenmukaisia seurauksia, ja viranomaiskoneisto kuormittuu turhaan. Poliisin käytännön mahdollisuudet valvoa kieltoa ovat huonot.
8. Kiellosta aiheutuu haitallisia sivuvaikutuksia. Kiellon hakeminen saattaa kärjistää tilannetta. Se voi johtaa hakuprosessin keskeytymiseen ja väkivallan piiloutumiseen; aineisto viittaa siihen, että näin tapahtuu jossain määrin. Yksi kieltoa hakenut sai surmansa puutteellisten turvajärjestelyjen takia. Usea kieltoon määrätty oli valmiiksi syrjäytynyt, ja kieltoon määrääminen vaikuttaa vahvistaneen monen syrjäytymistä. Kolme miestä teki itsemurhan kiellon haun yhteydessä tai pian kieltoon määräämisen jälkeen. Muutaman miehen kuolema liittyi alkoholin käyttöön siten, että elämänlaatu oli selvästi huonontunut kiellon määräämisen jälkeen.
9. Lainsäädäntöprosessissa oli epämääräisyyttä, ristiriitaisuutta, tietopohjan valikoituneisuutta ja puutteellista vaikutusten arviointia. Syy- ja seuraussuhteita ei pohdittu riittävästi. Ymmärrys sääntelyn kohteista oli riittämätön.
Summa summarum: lähestymiskielto ilman siihen liitettyjä muita tukitoimenpiteitä on täysin riittämätön käytäntö, mikäli perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämisestä ollaan kiinnostuneita. Asian ratkaisemiseen lähdön kannalta olennaisinta on löytää kunnollinen poliittinen tahto.
Voi kysyä, miksi poliittinen tahto (joka konkretisoituu poliittisissa palopuheissa) näyttäisi aina ensimmäisenä suuntautuvan –oli ongelma tai kriisi mikä tahansa- maahanmuuttajaväestön oikeuksien rajoittamiseen eikä Optulan jo aikoja sitten esiinnostamien ongelmakysymysten korjaamiseen.
Vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen voidaan karkottaa. Migrin mukaan vuonna 2008 yhteensä 169 ihmistä esitettiin karkotettavaksi. Näistä ei päätetty karkottaa 83 ihmistä, karkotuspäätös tuli 75 ihmiselle.
Ulkomaalaislain §143 mukaan karkottamisella (eri asia kuin käännyttäminen) tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista silloin, kun:
1) ulkomaalainen oleskelee maassa Suomen viranomaisen myöntämällä määräaikaisella tai pysyvällä oleskeluluvalla;
2) ulkomaalainen oleskelee maassa ja hänen oleskelunsa on rekisteröity tässä laissa mainitulla tavalla; taikka
3) ulkomaalainen oleskelee edelleen maassa sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa, rekisteröity oleskelunsa tai oleskelulupakorttinsa ei ole enää voimassa.
***
Karkottamisen perusteista säädetään pykälässä §149:
”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla ollut ulkomaalainen:
1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.
Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.”
***
Pykälässä §149 siis esitetään myös reunaehtoja karkoittamiselle, jotka tulevat ehkä selkeimmin esiin pykälässä §147, joka pohjautuu Suomen ratifioimaan Geneven vuoden 1951 pakolaissopimukseen:
” 147 §Palautuskielto
Ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.”
Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi reunaehtoja asettavat myös asianomaisen ja tämän aviopuolisoon ja siihen rinnastettavan kuulemista koskeva pykälä §145 kuten myös kokonaisharkintaa koskeva pykälä §146, jossa painotetaan päätöksen vaikutusta lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan, mutta jossa myös vaaditaan ottamaan huomioon karkotettavan ihmisen siteet Suomeen, oleskelun pituus ja oleskeluluvan peruste.
***
Kaiken kaikkiaan etenkin pykälät §147 ja §146 tarkoittavat joskus sitä, että Suomessa on rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joita ei ole voitu palauttaa lähtömaihinsa.
Tarkastelemalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti menneiden karkotusasioiden käsittelyä saadaan lisätarkkuutta siitä, miten ulkomaalaislakia on sovellettu ja millaisiin asiantiloihin ja pykäliin päätöksiä tehtäessä vedotaan.
Tapauksista näkee myös, että karkotustapaukset ja niiden oikeusprosessit ovat pitkäaikaisia. Oleskeluluvan peruuttaminen ja maahantulokiellon määrääminen on hyvin drastinen toimenpide länsimaisessa oikeusvaltiossa (kuvittele hetki jos sattuisi omalle kohdalle).
Jokaisella Suomessa asuvalla täytyy olla oikeus valittaa mahdollisesti omaan henkeen ja terveyteen liittyvistä päätöksistä korkeampaan oikeusistuimeen, karkotustapauksissa hallinto-oikeuksiin ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ja viranomaisten on hyvä olla päätöksiä tehdessään peevelin tarkkoja.
Mikäli ihmisen kohdalla ehditään karkotusprosessi aloittaa, ehtii henkilö tänä aikana suolata kohteensa ja itsensä, mikäli hänellä on riittävän iso tahto ja kyky aseen hankkimiseen ja sen käyttöön. Tarvitaan muita kuin ulkomaalaislakiin liittyviä toimenpiteitä, jotta ihmisen aseenhankkimishalut ja – mahdollisuudet pysyvät pieninä.
***
Tapauksesta KHO:2008:91, jossa karkotus peruttiin, näkee, että henkilön rikokset ovat olleet kaikin puolin vakavampia kuin Ibrahim Shkupollilla ennen Sellon surmia.
Kumoamispäätöksessä viitataan siihen, että henkilöä X oltaisiin karkottamassa Puntmaahan. Henkilö on kuitenkin ollut 10-vuotiaasta asti Suomessa, 16 vuotta, kertomansa mukaan kotoisin Mogadishusta, ei koskaan asunut Puntmaan alueella eikä hänellä ole Puntmaassa sellaisia sukulaisia, joiden apuun hän voisi turvautua. Koska lapsesta asti omaksutut siteet Suomeen katsotaan sangen voimakkaiksi, KHO katsoi että ”karkottaminen Puntmaahan saattaa vakavasti vaarantaa hänen suoriutumistaan Puntmaan kehittymättömissä oloissa”. Henkilöä X ei siis karkotettu. X vetoaa myös hyvin moniin muihin seikkoihin jotta karkotus peruttaisiin, mutta ne KHO on katsonut riittämättömiksi perusteluiksi. Kannattaa lukea koko päätös kokonaisuudessaan.
Tapauksessa KHO:2008:90 henkilö A päätettiin karkottaa Somalimaahan valitusprosessin jälkeenkin. Oman näkemykseni mukaan melko iso ero tapausten välillä on siinä, että A on melko kokonaisvaltaisesti kotoisin siltä alueelta, jolle hänet ollaan karkottamassa. Lisäksi A:n äiti asuu todistettavasti alueella, jonne häntä ollaan karkottamassa. Lisäksi Korkein hallinto-oikeus toteaa muun muassa IOM:lta ja UNHCR:lta saamiensa tietojen pohjalta seuraavaa:
” Jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan sekä saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Näissä olosuhteissa A:n väitteelle siitä, että hän ei voisi liittyä Ishaak-klaaniin, josta hän on irtautunut, ja että klaani pyrkisi kostamaan hänelle yhteisöstä irtautumisen, ei voida antaa asiassa enemmälti merkitystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Somalimaan ja Puntmaan alueilta olevien ja klaani- tai perheyhteyksiä niihin omaavien henkilöiden karkottaminen näille alueille ei sellaisenaan perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Näin ollen ei ole perusteita uskoa, että A olisi todellisessa vaarassa joutua Somalimaassa ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin sieltä lähettää sellaiselle alueelle, jolla tällainen kohtelu saattaisi häntä uhata. ”
***
Sisäministeriössä ilmaistiin, että rikosten toistuvuus ja vakavuus voisi painaa kokonaisharkinnassa (eli §146) entistä enemmän. Suomen maahanmuuttajien, islamin ja etnisen erilaisuuden vastaisen hurmosliikkeen (joka virheellisesti valkopesee itseään ”maahanmuuttokriittiseksi” liikkeeksi) olisi kuitenkin hyvä tietää, että tämä ei tee pykälää §147 eikä lasten etuun ynnä muihin pykälään §146 liittyviä asioita merkityksettömiksi.
Esimerkiksi perussuomalaisten nuorisojärjestön vaatimus siitä, että kaikki rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulisi karkottaa Suomesta, on vain ja ainoastaan naurettava. Vuonna 2008 käräjäoikeudessa sai rikostuomion noin 2 500 sellaista ulkomaan kansalaista, joiden kotipaikka oli Suomessa. Tämän määrän karkottamisprosessin aloittaminen tarkoittaisi käytännössä aivan järjetöntä työtaakan lisääntymistä niin ulkomaalaishallinnossa, lakiasäätävissä koneistoissa kuin hallinto-oikeuksissakin, ja lisäresurssien ja työvoiman tarvetta sellaisiin tavallista väestöä suoraan hyödyttämättömiin palveluihin (Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö ja oikeusistuimet), joiden paisuttamista peruspalvelujen (esim. koulutoimi) kustannuksella on populistipiireissä kritisoitu. Joku vastakkainasetteluita rakastava irvileuka voisi sanoa, että persut haluavat viedä leivän mummojen suusta.
Persunaperoiden ristiriitainen aivopieru vahvistaa vain käsitystäni siitä tosiseikasta, mikä on ollut tiedossa aikaisemminkin: perussuomalaisilla ei ole minkäänlaista perustietämystä maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikasta ja siihen liittyvistä tekijöistä, vaan koko ”linja” perustuu ”Astrid Thors, eroa jo”, ”pakolaiset ja turvapaikanhakijat pois Suomesta” ja ”kotouttaminen on epäonnistunut” – tyylisille täysin sisällöttömien, asiantuntemattomien ja perustelemattomien hospotipolimui- mantrojen toistamiselle.
***
Asiat, joita itse haluaisin Sellon surmien pohjalta syntyneiden mietteiden pohjalta korostaa ja korjata, liittyvät ennen kaikkea lähestymiskieltoihin ja niihin tekijöihin, joihin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on kiinnittänyt huomiota jo jokunen aika sitten perheensisäistä lähestymiskieltoa koskevassa arviointitutkimuksessa (verkkokatsaustiivistelmä täällä).
Uskon että monet seikat, jotka arvioinnissa tulevat esiin, pätevät myös tavallisiin lähestymiskieltoihin. Lisäksi uskon, että Optulan mainitsemiin ongelmakohtiin entistä voimakkaammin huomiota kiinnittämällä saadaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, ihmisten aseenhankkimishaluja ja myös rikollisuutta karkotettua kaikkia Suomessa vakituisesti asuvia hyödyttävällä tavalla.
Optula havaitsi muun muassa seuraavia seikkoja (otettu Optulan verkkokatsauksesta):
1. Kieltoon määrätyillä esiintyi runsaasti päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia ja rikoshistoriaa. Ne ennakoivat vakavaa ja hankalasti haltuunotettavaa väkivaltaa.
2. Kiellon toimivuuden keskeisenä edellytyksenä on tukipalvelujen tarjonta kiellon osapuolille ja lapsille. Sitä ei turvattu.
3. Yksi huolestuttava ryhmä on tapaukset, joissa väliaikaisella kiellolla suojattu ei jatkanut prosessia käräjäoikeudessa saadakseen ns. varsinaisen kiellon. Monesti hakijaa on mitä ilmeisimmin painostettu luopumaan käsittelystä. Osassa tapauksia väkivallan tiedetään jatkuneen, mutta riskinä on myös väkivallan piiloutuminen.
4. Toimeenpanon käytännöissä on ongelmia. Oikeus - ja poliisiviranomaisten ratkaisuissa ja kirjauksissa oli epätasaisuutta, puutteita ja virheitä. Lasten tapaaminen ja kieltoon määrätyn tavaroiden nouto jätetään usein osapuolten keskinäisen yhteydenpidon varaan. Se on riski suojatun turvallisuudelle ja kiellon toimivuudelle. Kokonaisharkinta on käytännössä hankalaa. Toimeenpanossa esiintyi epäasiallista viranomaiskohtelua.
5. Kun perheen sisäistä lähestymiskieltoa käsitellään käräjäoikeudessa, puolet vastaajista eivät olleet paikalla. Se ei ole välttämätöntä, jos hänet on haastettu tietyn menettelyn mukaisesti. Poissaolo kuitenkin haittaa olosuhteiden arviointia, joka on yksi kieltoon määräämisen edellytys. Samalla asianosaisten kanssa on mahdotonta keskustella esimerkiksi tavaroiden noudosta tai asumisjärjestelyistä. Se heikentää lähtökohtaisesti kiellon toimivuutta.
6. Lasten asema on epäselvä. Haitat koskevat muun muassa asiantuntija-avun saannin puutetta perheen kriisissä sekä alisteista asemaa prosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi suojaamisen perusteet samoin kuin kieltoon määrätyn vanhemman tapaamisista sopiminen eivät vaikuta selviltä. On esimerkiksi tilanteita, joissa lapsiin on kohdistunut väkivaltaa tai tappouhkaus, mutta kieltoon määrätty on silti saanut tavata heitä ilman valvontaa. Samoin on tilanteita, joissa lapsiin ei ole kohdistunut ilmeistä uhkaa samalla, kun he ovat kärsineet isän yllättävästä poismuutosta ja hankaluuksista tapaamisissa.
7. Rikkomisiin liittyy epäselvyyttä. Yhteydenoton asiallinen peruste ja ilmeinen tarpeellisuus ovat tulkinnanvaraisia kriteerejä. Suojatut myötävaikuttavat toisinaan kiellon rikkomiseen, ja kieltoon määrätty voi rikkoa kieltoa saamatta rangaistusta, ellei ole saanut kieltoa tiedoksi. Nämä epäselvyydet aiheuttavat epätarkoituksenmukaisia seurauksia, ja viranomaiskoneisto kuormittuu turhaan. Poliisin käytännön mahdollisuudet valvoa kieltoa ovat huonot.
8. Kiellosta aiheutuu haitallisia sivuvaikutuksia. Kiellon hakeminen saattaa kärjistää tilannetta. Se voi johtaa hakuprosessin keskeytymiseen ja väkivallan piiloutumiseen; aineisto viittaa siihen, että näin tapahtuu jossain määrin. Yksi kieltoa hakenut sai surmansa puutteellisten turvajärjestelyjen takia. Usea kieltoon määrätty oli valmiiksi syrjäytynyt, ja kieltoon määrääminen vaikuttaa vahvistaneen monen syrjäytymistä. Kolme miestä teki itsemurhan kiellon haun yhteydessä tai pian kieltoon määräämisen jälkeen. Muutaman miehen kuolema liittyi alkoholin käyttöön siten, että elämänlaatu oli selvästi huonontunut kiellon määräämisen jälkeen.
9. Lainsäädäntöprosessissa oli epämääräisyyttä, ristiriitaisuutta, tietopohjan valikoituneisuutta ja puutteellista vaikutusten arviointia. Syy- ja seuraussuhteita ei pohdittu riittävästi. Ymmärrys sääntelyn kohteista oli riittämätön.
Summa summarum: lähestymiskielto ilman siihen liitettyjä muita tukitoimenpiteitä on täysin riittämätön käytäntö, mikäli perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämisestä ollaan kiinnostuneita. Asian ratkaisemiseen lähdön kannalta olennaisinta on löytää kunnollinen poliittinen tahto.
Voi kysyä, miksi poliittinen tahto (joka konkretisoituu poliittisissa palopuheissa) näyttäisi aina ensimmäisenä suuntautuvan –oli ongelma tai kriisi mikä tahansa- maahanmuuttajaväestön oikeuksien rajoittamiseen eikä Optulan jo aikoja sitten esiinnostamien ongelmakysymysten korjaamiseen.
1 kommentti:
Poliittinen tahto suuntautuu maahanmuuttajaväestön oikeuksien rajoittamiseen, koska politiikan/poliitikon tavoitteena on pysyä vallassa, ei ratkaista ongelmia. Kalliiksi tuleville ja täysin hyödyttömille nk. maahanmuuttokriittisille tempauksille on ilmeisesti tilausta.
Totta kai voidaan miettiä olisiko tapahtuneen voinut estää: näköjään ei, jos laittoman aseen saappaassa säilyttäminen on yhtä vakava teko kuin että ajaisi satasta kahdeksankympin rajoitusalueella.
Lähetä kommentti