Maahanmuuttajuutta koskevassa keskustelussa vallitsee käytännössä yksimielisyys yhdestä asiasta: kaikki tuomitsevat ”kulttuurirelativismin”.
Hiljan radiossa olleessa radiohaastattelussa lakimies Husein Muhammed ilmaisi että ”suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa kulttuurirelativismia”. Kunniaväkivalta- kirjan kirjoittanut Raija Ala-Lipasti toteaa myös kirjassaan, että viranomaisten kyvyttömyys käsitellä kunniarikoksia Suomessa johtuu ”vääränlaisesta monikulttuurisuusajattelusta ja kulttuurirelativismista”.
Luultavasti Muhammed ja Ala-Lipasti tarkoittavat samaa seikkaa, mikä ilmaistaan hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassakin:
”Oikeus omaan kulttuuriin ei oikeuta perus- tai ihmisoikeusloukkauksiin eikä muuhun Suomessa lainvastaiseksi katsottavaan menettelyyn, kuten avioliittoon pakottamiseen, tyttöjen ympärileikkaukseen tai suvun kunnialla perusteltuun naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan.”
Näistä kolmesta tekijästä itse olen samaa mieltä vain hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatineiden kanssa. Miksi? Koska kulttuurirelativismi ei itse asiassa tarkoita sitä, mihin Muhammed ja Ala-Lipasti viittaavat.
***
Kulttuurirelativismi on alun perin antropologista tutkimusotetta kuvaava termi. Sen ”isänä” pidetty Franz Boas - joka itse ei termiä käyttänyt – ilmaisi vuonna 1887, että ihmisen käsitykset ja ideat sivistyksestä ja sivilisaatiosta pysyvät tosina ja ymmärrettävinä vain niin pitkään kun laajempi ajattelun järjestelmä, jossa ”sivistyksen ja sivilisaation” käsitteet ovat syntyneet ja voivat saada ymmärrettävyyttä - pysyy pystyssä. Boas sanoi sinänsä triviaalin seikan – sen, että se mitä ihmiset pitävät totena riippuu hyvin paljon siitä, millaisessa tiedon, ajattelun ja kysymisen maailmassa – sanottakoon tätä nyt sitten kulttuuriksi, he elävät.
Boasin mukaan antropologin tulee ymmärtää arvojensa, ajatustensa ja rakentamiensa luokittelujärjestelmien taustalla oleva historia ja syntymekanismit. Kaikki ihmiset – niin antropologit kuin tutkittavatkin – ovat sidottuja konventioihin ja käsityksiin, joita he vaikkapa kasvaessaan aikuisiksi omaksuvat, käsittelevät ja jättävät havaitsemattakin.
”Vieraita kulttuureja” tutkittaessa on ongelma, jos antropologi ei pohdi omaa tutkimisen tapaansa perusteellisesti. Boasin aikaan 1800-luvulla antropologien keskuudessa ei ollut vielä hyvin yleistä pohtia ”omia käsityksiä” antropologisesti, ja tähän tarpeeseen Boasin kritiikki (joka myöhemmin nimettiin kulttuurirelativismiksi) syntyi. Reflektoimattomuus ja omien luokittelujärjestelmien ottaminen annettuina oli johtanut vieraampien heimojen tutkimisen kohdalla nykymittapuulla pintapuolisiin jalo villi- tai barbaarikuvailuihin ja kyvyttömyyteen tutkia perusteellisesti sitä, millaisessa ajattelun järjestelmän puitteissa ”villit” itse selittävät, oikeuttavat, kyseenalaistavat, kysyvät ja jättävät kysymättä.
***
Kulttuurirelativismi ei siis tarkoita toiminnan hyväksymistä ”kulttuurin” nimissä. Se tarkoittaa ennemmin metodologista kantaa, jonka mukaan on tutkittava, miksi ja miten ihminen hyväksyy tai jättää hyväksymättä jonkin asian ”kulttuurin” nimissä. Kulttuurirelativismi ei ole moraalista, poliittista tai eettistä relativismia: niihin liittyviä kysymyksiä ja ongelmia käsitellään vaikkapa täällä.
Linkkaamani tekstin kirjoittanut professori Renato Rosaldo havainnollistaa asian:
"In the late 1960s, I lived with a Filipino hill tribe called the Ilongots, who were headhunters. Do I think headhunting is a good idea because I worked for years trying to understand it? No, I don’t. Am I horrified by it? I used to be; it gave me lots of bad dreams, but then something happened."
What happened? Kannattaa lukea Rosaldon teksti kokonaan.
***
***
Se, edellyttääkö kulttuurirelativismi epistemologista eli tietoteorian alaan pohjautuvaa relativismia on tieteenfilosofinen kysymys. Voidaan aina pohtia, mitä tieteen kannalta seuraa loputtomasta omien käsitteiden ja tarkastelukulmien antropologisesta sekä ”genealogisesta” tarkastelusta ja milloin tieteilijä voi saavuttaa pisteen, jossa hän aidosti tietää kaikki tutkimusmenetelmiinsä vaikuttaneet tieteenhistorialliset vaiheet, kiistat, tapahtumat ja läpilyönnit. Millaisin menetelmin ylipäänsä voidaan saada varmaa tietoa omien tutkimusmenetelmien tai käsitteiden synnystä? Milloin tutkija havaitsee tutkimansa asiat puhtaasti? Miten voidaan varmistua siitä, että haastattelija on ymmärtänyt haastateltavan ajatusmaailman tämän tarkoittamalla tavalla? Voiko oman tieteellisen tietomuodostelman tai paradigman ulkopuolelle hypätä toteamaan oman tietomuodostelman tai paradigman paikkansapitävyyttä? Miten voidaan saada varmaa tietoa, ja mitä ”varma tieto” tarkoittaa? Nämä kysymykset esiintyvät toivottavasti kaikessa tieteenteossa, eikä niiden esittämisestä seuraa normatiivista kantaa siitä, että kunniamurhista ei voi sanoa mitään järkevää, että maapallo litteä ja että Tapio Puolimatka tekee arvoarvostelmistaan riippumatonta tiedettä.
***
Se, että tieteelliset termit muodostuvat popularisoituessaan irvikuvikseen ei ole suinkaan harvinaista. Ehkä Ala-Lipastin ja Muhammedin olisi kuitenkin hyvä tietää, että silloin kun he pyrkivät pureutumaan kunnia-ajattelun historiaan, sen esiintymismuotoihin ja oikeuttamismekanismeihin he ovat tieteellisessä mielessä kulttuurirelativisteja, vaikkeivät kunniakäytäntöjä hyväksyisikään. Ja tässä tosiasiassa ei ole mitään pahaa.
***
Omassa ajattelun maailmassani asioiden hyväksyminen siksi kun se on ”maan tapa”, ”aina ennenkin tehty”, ”kun mää oon tässä ollut pitempään kuin sinä”, tai ”siksi kun se on niiden kulttuuria” ei siis ole kulttuurirelativismia. Mitä se sitten on? Mielestäni yksiselitteisesti pälli - ääliöyttä.
Ehkäpä Muhammedin ja Ala-Lipastin lauseet voisikin korjata näin:
”Suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa pälli-ääliöyttä”.
”Vaikka kunniarikoksia tapahtuu maassamme jatkuvasti, viranomaiset eivät ole mielestäni oikein ymmärtäneet tai tohtineet puuttua tilanteisiin. Uskoisin syynä olevan vääränlaisen monikulttuurisuusajattelun ja pälli-ääliöyden”.
4 kommenttia:
Joo. Olen joskus selventänyt asiaa ihmisille sanomalla, että kulttuurirelativismi on keino, jonka avulla koetamme ymmärtää, miksi asiat ovat niin kuin ovat.
Toisaalta omassa linkissäsikin sanottiin, että sanalla on toinenkin, poliittinen ja moraalinen merkitys. Voisi sanoa, että Ala-Lipasti ja Husein käyttivät sanaa tässä merkityksessä.
Lisäksi "irvikuvasta" puhuminen kuulostaa vähän liioittelevalta. Googlettelin vähän ja Boasista puhuttaessa toistuu ajatus siitä, että "kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä". Kyllähän tuossa on selvä moraalinenkin kannaotto nähtävissä, jos asia on tosiaan näin. En kuitenkaan ole lukenut itse antropologiaa, joten kysymyksessä saattaa olla väärinkäsityksenomainen yksinkertaistus?
Riippuu hyvin paljon siitä, missä googlettelee. Boasilla on omat ongelmansakin, mutta täytyy ottaa huomioon se aika ja ympäristö, missä hän toimi.
"Kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä" kuulostaa kyllä joltain hommafoorumityyliseltä olkinukkeilulta.
Yleisesti ottaen jos haluaa saada antropologiasta ja antropologeista varmaa, luotettavaa ja vertaisarvioitua tietoa, google ei ole ensisijainen tiedonhankintaväline.
Ennemmin kannattaa vaikka lainata kirjastosta teos
"Toista maata? Johdatus antropologiaan" (Gaudeamus 2004)
Onhan se näinkin, mutta onhan se myös niinkin, että omaan tieteenalaansa hyvin perehtynyt ihminen ei voi odottaa, että tavikset, edes akateemisesti koulutetut sellaiset saati sitten muut, käyttäisivät kieltä siten kuin omalla erityisalalla on asiantuntijoiden keskuudessa tapana. Minä olen valtiotieteilijä, jolla on paljon samoja mielenkiinnon kohteita kuin sinulla ja joka lukee hyvin paljon muutakin kuin juuri oman alansa kirjallisuutta. Silti en tunne Boasista edes perusteita. Ja jos joku kiinnostunut haluaa nopeasti tietoa, mitä hän tekee? Aivan - googlettaa. Ja rikkinäisen puhelimen lailla tuo meemi sitten leviää (kuten näyttää käyneen myös monissa artikkeleissa).
Sinun jutuissasi on todella paljon järkeä, mutta minusta tuntuu toisinaan, että olet liian sisällä alassa, josta sinulla on niin paljon asiantuntemusta, että ymmärtäisit mitä voi kohtuudella olettaa asiantuntijapiirien ulkopuolelta tulevien ihmisten tietävän. Toivon, ettet ota arvostelua pahalla, koska mielestäni kirjoituksesi ovat todella arvokas lisä keskusteluun.
Näinhän se on. Olisi aina tärkeää pohtia omaa ilmaisu-, esiintymis- ja kirjoitustyyliä, kun kuitenkin päämääränä on vaikuttaa ihmisten tietoihin, taitoihin ja asenteisiin innostavasti.
Jos konahtelee liikaa, kerjää vastareaktioita, eivätkä ihmiset silloin välttämättä kuuntele vaan lukkiutuvat vain enemmän omiin asemiinsa kun he kokevat, että heitä - ja joskus heidän persoonaansakin - vastaan hyökätään.
Lähetä kommentti