Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi uuden vuosiraportin

Suomalaisessa julkisuudessa käsitellään paljon arabimaailmaa, mutta päivittäinen uutisvirta ei auta hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia.

Tässä työssä osaltaan auttavat arabimaiden ihmisoikeusjärjestöt ja niiden tuottama aineisto, johon toki tulee suhtautua hyvällä medialukutaidolla, peruskriittisyydellä ja yhteislukemisella vaikkapa UNHCR:n Refworld - sivuston kanssa.

Egyptiläislähtöinen Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi arabimaailman ihmisoikeustilannetta vuonna 2009 koskevan raporttinsa 8.12.2009.

Raportti on hyödyllistä luettavaa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita arabimaailman ihmisoikeustilanteesta.

***

Aiheeseen liittymätöntä:

Tätä kirjoitettaessa sain yhtäkkiä tietää, että Ibrahim Shkupolli - niminen ihminen on ampunut viisi ihmistä Espoossa.

Joku varmaan kysyy, mitä mieltä olen. Olen samaa mieltä mitä olin jo vuonna 2008.

Tapaus ei ole esimerkki kotouttamispolitiikan epäonnistumisesta. Suomessa on 6 308 albaniaa äidinkielenään puhuvaa ihmistä, ja heidän kotoutumisprosessistaan ei voi päätellä mitään tämän miehen tekojen perusteella.

Tiettävästi en tule olemaan väkivaltainen, vaikka maanmieheni Matti Nykänen suoritti jälleen tekojaan jouluna. Olen näet eri henkilö.

Vuosina 2002-2008 afganistanilaisten työttömyys laski 16,6 prosenttiyksikköä, bosnia-hertzegovinalaisten 18.5 prosenttiyksikköä, irakilaisten 14.1 prosenttiyksikköä, iranilaisten 17.6 prosenttiyksikköä, jugoslavia+ltv:n 15.1 prosenttiyksikköä, somalialaisten 16.5 prosenttiyksikköä.

Kotouttamispolitiikkaa, kielikoulutusta, asuinalueita, palvelujärjestelmää ja maahanmuuttajien osallisuutta tulee edelleen kehittää.

***

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Islam elää valistusaikaa
Keskustelua maahanmuutosta J.M Korhosen kanssa
Maahanmuuttokritiikki kaipaa itsekritiikkiä
Maahanmuuttajamiehen kulturisoinnin vaaroista

***

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi - projektin "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarja tarjoaa paljon tietoa niille, jotka haluavat kunnollista tietoa Suomen maahanmuuttajataustaisten miesten ja kantamiesten elämäntilanteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Kaikki 12 luentoa on kuunneltavissa internetissä ilmaiseksi.

Kulttuurirelativismi – termiä käytetään väärin

Maahanmuuttajuutta koskevassa keskustelussa vallitsee käytännössä yksimielisyys yhdestä asiasta: kaikki tuomitsevat ”kulttuurirelativismin”.

Hiljan radiossa olleessa radiohaastattelussa lakimies Husein Muhammed ilmaisi että ”suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa kulttuurirelativismia”. Kunniaväkivalta- kirjan kirjoittanut Raija Ala-Lipasti toteaa myös kirjassaan, että viranomaisten kyvyttömyys käsitellä kunniarikoksia Suomessa johtuu ”vääränlaisesta monikulttuurisuusajattelusta ja kulttuurirelativismista”.

Luultavasti Muhammed ja Ala-Lipasti tarkoittavat samaa seikkaa, mikä ilmaistaan hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassakin:

”Oikeus omaan kulttuuriin ei oikeuta perus- tai ihmisoikeusloukkauksiin eikä muuhun Suomessa lainvastaiseksi katsottavaan menettelyyn, kuten avioliittoon pakottamiseen, tyttöjen ympärileikkaukseen tai suvun kunnialla perusteltuun naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan.”

Näistä kolmesta tekijästä itse olen samaa mieltä vain hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatineiden kanssa. Miksi? Koska kulttuurirelativismi ei itse asiassa tarkoita sitä, mihin Muhammed ja Ala-Lipasti viittaavat.

***

Kulttuurirelativismi on alun perin antropologista tutkimusotetta kuvaava termi. Sen ”isänä” pidetty Franz Boas - joka itse ei termiä käyttänyt – ilmaisi vuonna 1887, että ihmisen käsitykset ja ideat sivistyksestä ja sivilisaatiosta pysyvät tosina ja ymmärrettävinä vain niin pitkään kun laajempi ajattelun järjestelmä, jossa ”sivistyksen ja sivilisaation” käsitteet ovat syntyneet ja voivat saada ymmärrettävyyttä - pysyy pystyssä. Boas sanoi sinänsä triviaalin seikan – sen, että se mitä ihmiset pitävät totena riippuu hyvin paljon siitä, millaisessa tiedon, ajattelun ja kysymisen maailmassa – sanottakoon tätä nyt sitten kulttuuriksi, he elävät.

Boasin mukaan antropologin tulee ymmärtää arvojensa, ajatustensa ja rakentamiensa luokittelujärjestelmien taustalla oleva historia ja syntymekanismit. Kaikki ihmiset – niin antropologit kuin tutkittavatkin – ovat sidottuja konventioihin ja käsityksiin, joita he vaikkapa kasvaessaan aikuisiksi omaksuvat, käsittelevät ja jättävät havaitsemattakin.

”Vieraita kulttuureja” tutkittaessa on ongelma, jos antropologi ei pohdi omaa tutkimisen tapaansa perusteellisesti. Boasin aikaan 1800-luvulla antropologien keskuudessa ei ollut vielä hyvin yleistä pohtia ”omia käsityksiä” antropologisesti, ja tähän tarpeeseen Boasin kritiikki (joka myöhemmin nimettiin kulttuurirelativismiksi) syntyi. Reflektoimattomuus ja omien luokittelujärjestelmien ottaminen annettuina oli johtanut vieraampien heimojen tutkimisen kohdalla nykymittapuulla pintapuolisiin jalo villi- tai barbaarikuvailuihin ja kyvyttömyyteen tutkia perusteellisesti sitä, millaisessa ajattelun järjestelmän puitteissa ”villit” itse selittävät, oikeuttavat, kyseenalaistavat, kysyvät ja jättävät kysymättä.

***

Kulttuurirelativismi ei siis tarkoita toiminnan hyväksymistä ”kulttuurin” nimissä. Se tarkoittaa ennemmin metodologista kantaa, jonka mukaan on tutkittava, miksi ja miten ihminen hyväksyy tai jättää hyväksymättä jonkin asian ”kulttuurin” nimissä. Kulttuurirelativismi ei ole moraalista, poliittista tai eettistä relativismia: niihin liittyviä kysymyksiä ja ongelmia käsitellään vaikkapa täällä.

Linkkaamani tekstin kirjoittanut professori Renato Rosaldo havainnollistaa asian:

"In the late 1960s, I lived with a Filipino hill tribe called the Ilongots, who were headhunters. Do I think headhunting is a good idea because I worked for years trying to understand it? No, I don’t. Am I horrified by it? I used to be; it gave me lots of bad dreams, but then something happened."

What happened? Kannattaa lukea Rosaldon teksti kokonaan.

***

Se, edellyttääkö kulttuurirelativismi epistemologista eli tietoteorian alaan pohjautuvaa relativismia on tieteenfilosofinen kysymys. Voidaan aina pohtia, mitä tieteen kannalta seuraa loputtomasta omien käsitteiden ja tarkastelukulmien antropologisesta sekä ”genealogisesta” tarkastelusta ja milloin tieteilijä voi saavuttaa pisteen, jossa hän aidosti tietää kaikki tutkimusmenetelmiinsä vaikuttaneet tieteenhistorialliset vaiheet, kiistat, tapahtumat ja läpilyönnit. Millaisin menetelmin ylipäänsä voidaan saada varmaa tietoa omien tutkimusmenetelmien tai käsitteiden synnystä? Milloin tutkija havaitsee tutkimansa asiat puhtaasti? Miten voidaan varmistua siitä, että haastattelija on ymmärtänyt haastateltavan ajatusmaailman tämän tarkoittamalla tavalla? Voiko oman tieteellisen tietomuodostelman tai paradigman ulkopuolelle hypätä toteamaan oman tietomuodostelman tai paradigman paikkansapitävyyttä? Miten voidaan saada varmaa tietoa, ja mitä ”varma tieto” tarkoittaa? Nämä kysymykset esiintyvät toivottavasti kaikessa tieteenteossa, eikä niiden esittämisestä seuraa normatiivista kantaa siitä, että kunniamurhista ei voi sanoa mitään järkevää, että maapallo litteä ja että Tapio Puolimatka tekee arvoarvostelmistaan riippumatonta tiedettä.

***

Se, että tieteelliset termit muodostuvat popularisoituessaan irvikuvikseen ei ole suinkaan harvinaista. Ehkä Ala-Lipastin ja Muhammedin olisi kuitenkin hyvä tietää, että silloin kun he pyrkivät pureutumaan kunnia-ajattelun historiaan, sen esiintymismuotoihin ja oikeuttamismekanismeihin he ovat tieteellisessä mielessä kulttuurirelativisteja, vaikkeivät kunniakäytäntöjä hyväksyisikään. Ja tässä tosiasiassa ei ole mitään pahaa.

***

Omassa ajattelun maailmassani asioiden hyväksyminen siksi kun se on ”maan tapa”, ”aina ennenkin tehty”, ”kun mää oon tässä ollut pitempään kuin sinä”, tai ”siksi kun se on niiden kulttuuria” ei siis ole kulttuurirelativismia. Mitä se sitten on? Mielestäni yksiselitteisesti pälli - ääliöyttä.

Ehkäpä Muhammedin ja Ala-Lipastin lauseet voisikin korjata näin:

”Suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa pälli-ääliöyttä”.

”Vaikka kunniarikoksia tapahtuu maassamme jatkuvasti, viranomaiset eivät ole mielestäni oikein ymmärtäneet tai tohtineet puuttua tilanteisiin. Uskoisin syynä olevan vääränlaisen monikulttuurisuusajattelun ja pälli-ääliöyden”.