tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Keittiösosiologinen kompleksianalyysi

Disclaimer: this text is full of Heikki's pseudo-psychological bullshit. Don't take it too seriously, it's written 70% tongue-in-cheek.

Edesmenneen koomikon Jacques Tatin mukaan alemmuuskompleksissa on se huono puoli, että se on väärillä ihmisillä. Tulkitsen heittoa siten, että Tatin mielestä aidosti sympaattiset ja välittävät ihmiset painivat jatkuvien henkilökohtaisten kriisien keskellä, kun taas itsestään tietoiset ihmiset eivät katso peiliin vaikka syytä olisi.

Ensi alkuun heitto vaikuttaa varsin ymmärrettävältä. Voihan ajatella, että heikko itsetunto näkyy itsereflektiivisyytenä, ja itsereflektiivisyys puolestaan muiden huomioon ottamisena ja hyvänä käytöksenä. Liian vahva itsetunto puolestaan näkyy ylimielisyytenä ja epäkohteliaisuutena. Eli alemmuuskompleksi on kivoilla ihmisillä, mikä ei ole kiva asia.

Sosiologi ei kuitenkaan koskaan tyydy tällaiseen dikotomiaan, vaan haluaa tehdä nelikentän tai sitäkin monimutkaisemman kuvion itsetunnon ja ihmissuhteiden sosiaalisesta dynamiikasta.

Ylimielisen käytöksen takana ei ole kovinkaan usein vahva itsetunto. Takana voi olla esimerkiksi laajasta itsereflektiivisyydestä huolimatta tapahtuva tahaton sosiaalinen kömpelyys, joka voi johtua esimerkiksi tynnyrissä vietetyn lapsuuden aiheuttamasta sosiaalisten taitojen harjoituksen puutteesta. Tässä tapauksessa ylimieliseltä näyttävä ei siis ole aidosti ylimielinen henkilö vaan ns. sammakkomies tai -nainen. Jatkuvista petraamisyrityksistä huolimatta sammakkoihmiseltä pääsee suusta verbaalieläimiä ihmisten ihmetykseksi.

Ylimielisen käytöksen takana voi olla myös Pikkuveli-tai Napoleon-kompleksina arkikielessä tunnettu ilmiö, joka saattaa johtua sisarussuhteen valtasuhteiden aikaansaamasta heikosta itsetunnosta ja katkeruudesta. Monissa sisarusparvissa pienimmäinen joutuu kuulemaan jatkuvaa isoveljen tai -siskon harrastamaa vähättelyä sekä pilkkaa. Tämä syö miestä tai naista. Pilkka saattaa sytyttää tarpeen "näyttää niille", jolloin ihminen hampaat irvessä yrittää tehdä asiat paremmin kuin on kohtuullista vaatia. Itseen kohdistuvista vaatimuksista johtuva stressi yhdistettynä kokemukseen itseen kohdistuvasta vähättelystä voi purkautua sivullisiin kohdistuvina ylimielisyyden osoituksina. Sivulliset pitävät sitten pikkuveli-Napoleonia joko lahjakkuutena tai paskapäänä, usein molempina. Tässäkään kohdassa ylimielisyys ei liene aitoa ylimielisyyttä, vaan ennemminkin riittämättömyyden tunteen aiheuttamaa stressiä.

Alimielisen tai itseä vähättelevän käytöksen takana taas voi olla hyvinkin vahva itsetunto. Riippuu tietenkin siitä, millaisia muotoja itseä vähättelevä käytös saa. Oman persoonan roolin vähätteleminenhän voi olla tervettä suhteellisuudentajua. Ajatellaan vaikka poliitikkoa, jalkapalloilijaa tai kirjailijaa, joka ei jonkun tärkeän tapahtuman jälkeen (rauhansopimus, MM-mestaruus yms.) halua jalustalle. Onhan selvää, että tällaisissa monesta tekijästä riippuvissa tilanteissa rinnan röyhistely on ennemminkin huomiota haluavan Napoleon-pikkuveljen hommaa kuin sellaisen, joka huomioi myös muut ihmiset ja tietää omat rajansa.

Itseä vähättelevä käytös voi saada toki myös muotoja, joiden takana on heikko itsetuntemus. Yhtäältä kyse voi olla Marvin-ilmiöstä eli jatkuvasta oman elämän hankaluuden tilittämisestä, joka voi jatkuvien "mie en ennää jaksa", "menkää vaan, älkääkä välittäkö miusta"-heittojen vuoksi tehdä muiden elämästä helekuttia. Viittaan siis Marvin-ilmiöllä Linnunradan käsikirja Liftareille-kirjasarjan masentuneeseen androidi Marviniin. Marvin ilmaisi jatkuvasti olevansa "erittäin masentunut", että hänellä on planeetan kokoiset aivot ja ettei häntä kuunnella eikä arvosteta.

Marvin-ilmiö on monimutkainen, ja itsetunnon voimakkuuden osuus siinä on hankalasti analysoitavissa. Voihan ajatella, että Marvin-ilmiö on Napoleon-pikkuveli-ilmiön tai sammakkomiehen syndrooman aiheuttaman tahattoman yksinäisyyden johdannainen. Se voi myös johtua ylisuurien itseä koskevien odotusten ja kylmän maailman törmäämisestä.

Oli Marvin-ilmiön syy mikä tahansa, se ei psykologisoimalla tai "asenneongelmaa" koskevilla muistutteluilla parane. Marvin-ihminen ei tahallaan halua aiheuttaa inhaa ilmapiiriä, ja hän voi hyvinkin tarkkaan tietää miten ihmisten kanssa tulisi periaatteessa olla. Ongelma on siinä, että elämä on kompleksimpaa kuin mikään self-help-opas antaa ymmärtää, ja virheitä ja kömmähdyksiä sattuu. Marvin vain vetää helposti johtopäätöksen, että vain hän tekee virheitä.
Marvin-ihmisiä kannattaa ymmärtää ja heidän kanssaan kannattaa puuhastella, niin saattaa olla että Marvin piristyy ja alkaa ymmärtää että rapatessa roiskuu ja että maailmassa on myös hyviä asioita kuten Wiener Nougat-konvehdit. Jos Marvin-ihmiselle sanoo että "ole hiljaa, en jaksa kuunnella" niin Marvinista tulee entistäkin enemmän Marvin, mikä ei ole hyväksi Marvinille eikä hänen ympäristölleen.

Mielestäni Marvin-ilmiötä vakavampi ilmiö on sellainen, jossa heikko itsetunto peitetään oikeastaan kokonaan. Toisin sanoen ihminen näyttää päältä päin joviaalilta ja onnelliselta, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että tämä kyynisesti pään sisällään toteaa että "jos minä perkelsaatana sanon jotain väärin niin kaikki menee vaan entistä enemmän vituralleen joten parempi vain miellyttää muita". Tämä ihminen voi jopa olla innokas auttamaan muita, vaikka saattaisi itse tarvita apua kaikkein eniten. Auttamishalu ei synny tahdosta vaan pelosta. Pelko puolestaan jäytää sielua, ja tekee ihmisestä lopulta ihan raunion. Raunio odottaa viimeistä pimahtamispistettä, joka voi löytyä ihan mitäänsanomattoman pienessä konfliktissa. Tällaisissa tilanteissa viaton vaimo voi saada puukosta.

Sitten on vielä luihu luikero-ilmiö. Ihminen saattaa olla joviaali, suosittu, mukava ja kaikin puolin ihana, mutta kohta huomaat että kaikki rahasi onkin viety ja pääsi leikattu irti. Hänellä voi olla todella vahva itsetunto, siis epärealistisen sairaalloinen, toisin sanoen hän voi olla oikeasti luonnehäiriöinen patologinen valehtelija. Luihu luikero ei vahvasta itsetunnostaan huolimatta herätä epäilyjä kusipäisyydestä, vaan hän voi olla hyvin taitava sosiaalinen toimija, kaikkien sympaattisena pitämä mukavuus.

Kaikkein vakavin ilmiö on kuitenkin ilmiö, jota sanotaan keittiöpsykologiaksi. Keittiöpsykologia on sellaista, mitä olen juuri harrastanut monen rivin verran. Keittiöpsykologit ovat kaikkein vaarallisin ja ärsyttävin maanpäällinen elämänmuoto, koska he analysoivat muita ja heidän elämäänsä vain todistaakseen itselleen olevansa joitain helvetin enkeleitä.
Tämä ei johdu mistään sosiaalisesta patoutumasta, vaan aidosta sadismista, perkeleellisyydestä ja liiallisesta valkosipulin syönnistä. Aivottomiin keittiöpsykologeihin kuten allekirjoittaneeseen eivät tepsi mitkään psykologin tai noitatohtorin konstit. Me emme lähde kulumallakaan, vaan istumme saatanan oikealla puolella tuomitsemassa eläviä ja kuolleita. Lällällää.

1 kommentti:

Androgyynihullumies kirjoitti...

Tämä oli vallan mainio kirjoitus. Marvin oli tänään mielessäni.