Kuuntelin eräänä päivänä radiosta nuorten elämää käsittelevää ohjelmaa, joka oli nauhoitettu vuonna 1970. Vappu Taipale oli huolissaan siitä, että nuorten pahoinvointi on lisääntynyt samaan aikaan kun heillä on yhä enemmän omaa rahaa ja vapaa-aikaa. Nuorten mielenterveysongelmat olivat lisääntyneet ja kaikki näytti olevan kaikin puolin huonommin kuin ennen. Kaiken lisäksi kulutusyhteiskunta tekee tuloaan. Tapa paikantaa ongelmia ja puhua riskiryhmistä ei juuri poikennut omana aikanamme käytävästä keskustelusta.
Kullakin vuosikymmenellä ollut "oma aikamme" on ollut aina se kauhein, ja tämä näkyy erityisesti tavassa puhua nuorten hyvinvoinnista. Tuntuu siltä, että viime aikoina räjähdysmäisesti siinnyt yleissivistystä koskeva keskustelu on samanlaista nuorisoa koskevaa kauhistelua. Ennen oltiin sivistyneempiä, ja heikentynyt yleissivistys näkyy erityisesti nuorisossa.
Laaja yleissivistystä koskeva keskustelu alkoi pari viikkoa sitten, jolloin Helsingin Sanomien toimittajakoulun avajaisissa Aatos Erkko ilmaisi huolensa suomalaisten yleissivistyksen heikkenemisestä. Tämän jälkeen asiasta uutisoitiin innokkaasti päätiedotusvälineissä. Tästä seurasi se, että kohta yleissivistyskeskustelua ei ole päässyt enää pakoon minnekään. Eräänä päivänä jouduin YLE radio 1:stä kuuntelemaan kaksi erillistä aihetta käsittelevää ohjelmaa.
YLE:n ohjelmat olivat hyviä, koska niissä suhtauduttiin kriittisesti koko sivistyksen käsitteeseen ja sen avulla tapahtuvaan ulossulkevaan vallankäyttöön, esim. Britannian ja Itävallan kansalaisuuden saamisen edellytyksenä käytettäviin yleissivistystesteihin. Silti on oireellista että tämäkin kirjoitus käsittelee aihetta, joka lähti liikkeelle yksittäisen sivistyssetterin ja eliittimiehen toimesta.
Olen aina suhtautunut kriittisesti Pierre Bourdieun habituksen, sosiaalisen kentän ja sosiaalisen pääoman käsitteisiin, mutta julkinen yleissivistyskeskustelu kuvastaa Bourdieun teoretisointeja hyvin. Riittävän korkean sosiaalisen pääoman ja habituksen omaavat henkilöt pääsevät määrittelemään melkein minkä tahansa asian yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, ja tähän ongelmointiin enemmistö mukautuu ja alkaa käymään iloisesti pulppuavaa keskustelua yleissivistyksen rappiosta. Koko keskustelu kuitenkin käydään käsittein ja määrittelyin joka on rakenteeltaan rajallinen ja vaihtoehtoja sulkeva. Tietyt ongelmoinnit otetaan vakavammin kuin toiset, ja toiset "yleissivistykseen kuuluvat" asiaan saadaan liittymään siihen mutkattomammin kuin toiset.
Mitä yleissivistys sitten oikein tarkoittaa, jos se on kerran rapistumassa?
Kaiken tiedon kehto Wikipedia määrittelee yleissivistyksen tieto- ja taitomääräksi, jonka "kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa". Tällainen määritelmä on varsin lavea, mutta selkeä vastakohta esimerkiksi ammatilliselle tai tieteelliselle erikoistumiselle. Yleissivistys tarkoittaa siis kaikilta ihmisiltä edellytettävää tietoa ja taitoa.
Silloin kun halutaan löytää kriteerejä tiedolle joka kaikkien olisi hallittava, tullaan melko syville vesille. Kuka määrittelee yleissivistyksen yleisen oppimäärän? Mikä tietäminen ja taitaminen on olennaista ja välttämätöntä yhteiskunnassa toimimiselle ja vaikuttamiselle? Voisiko peräti ajatella, että tietyn tarkasti määritellyn tietotason edellyttäminen on aina tapa oikeuttaa yhteiskunnallisiin marginaaleihin kohdistuva symbolinen väkivalta sekä luoda ja pitää yllä ryhmien välisiä eroja.
Aatos Erkon ilmaisemassa ongelmoinnissa vaikutti siltä, että uskottava ja vakavasti otettava kansalainen on sellainen joka tuntee Habsburg-suvun vaiheet ja Vergiliuksen Aeneiin. Muut ovat tomppeleita jotka täytyy saada sivistymään ja löytämään itsensä. Tällaisessa ongelmanasettelussa yleissivistys tulee sivistykseksi tiettyjen kulttuuristen ja poliittisten avainryhmien ehdoilla.
En niele purematta Erkon ja Ilkka Niiniluodon väitettä että yleissivistys olisi rapautumassa. Saattaa ennemminkin olla niin, että siinä missä yhteiskunta on muuttunut, myös yleissivistys muovautuu kohti uusia muotoja. Tiettyyn yleissivistyskäsitykseen tottuneet vanhat miehet eivät välttämättä tunnista, että asiat, jotka olivat vielä 60-luvulla yleisesti ottaen roskaa, ovat nykyisin jo etabloituneet ja muovautuneet traditioksi. Tarkoitan muun muassa populaarikulttuuria.
Voisin lyödä lisäksi miljoonan vetoa että ihmisten ympäristötietoisuus on nykyisin laajempaa kuin 70-luvun alussa. Yksittäisiä kasveja kaikki eivät välttämättä tunnista, mutta varmasti tiedetään tarkkaan mitä tarkoitetaan fossiilisilla polttoaineilla tai hiilidioksidilla. Lisäksi monet taidot ovat korvautuneet sellaisilla valmiuksilla, jotka vain sattuvat olemaan tämänhetkisessä yhteiskuntaelämässä merkittäviä: tarkoitan esimerkiksi tietoteknisiä valmiuksia.
Tässä muutoksessa ei välttämättä ole kyse mistään degeneraatiosta, vaan yhteiskunnallisesta muutoksesta, johon vanhat miehet reagoivat "O tempora, o mores"- tyylisellä moraalipaniikilla. On hassua, että viisaat ihmiset eivät huomaa käyttävänsä omia arvolatautuneita kriteerejään suunnatessaan kritiikkiään nuorisoon. Miten ihmeessä nuorilla voisi olla tietotaitoja, jotka ovat olleet relevantteja yhteiskunnassa pärjäämisessä vuonna 1958?
Varmaankin 1400-luvulla vanhat ritarit ihmettelivät aikoja ja tapoja, kun enää ei heiluteltu pitkäämiekkaa, vaan kalpamiekasta tuli päivän sana. 1800-luvulla päiviteltiin että voi aikoja ja tapoja kun Minna Canth kirjoittaa pahalla tavalla. Aika kuitenkin lopulta näyttää, mikä ilmiö jää roskaksi, ajankuvaksi tai päiväperhoseksi, mikä taas klassikoksi. Vanhojen miesten harmitukseksi usein oman aikansa roskasta tulee myöhemmän ajan klassikko sekä yleissivistyksen merkki ja toisin päin.
Loppuun erittäin lyhyt (ja huono) yleissivistysruno:
Yleinen sivistys on monelle kivistys
pitäisi mennä muottiin, Erkon ja eliitin nuottiin
Ei kelpaa osaksi kansaa jos ei tunne Kalmaria ja Hansaa
takaisin vaikka Irakiin, jos ei ole suhdetta Chiraciin
Mitä pitäisi tietää, minkälaista tietämättömyyttä sietää?
Kuka tiedosta määrää, ketkä koulussa häärää?
Se on valtasuhteisiin liittyvä juttu, eikä näköjään Niiniluodollekaan tuttu.
Mutta kuka muu voisi edes aavistaa, sitä tunnetta mahtavaa
kun lähtee lentoon Googlen nokalta, saa olla hetken rauhassa wikipediassa
Häkkilinnun lailla saa törmäillä ihminen
vain Matti Nykänen voi tietää sen.
(runon loppuosa on mukailtu erään kuuluisan mäkihyppääjä-laulaja-artistin laulun mukaan, jonka tunteminen kuuluu yleissivistykseen)
Kullakin vuosikymmenellä ollut "oma aikamme" on ollut aina se kauhein, ja tämä näkyy erityisesti tavassa puhua nuorten hyvinvoinnista. Tuntuu siltä, että viime aikoina räjähdysmäisesti siinnyt yleissivistystä koskeva keskustelu on samanlaista nuorisoa koskevaa kauhistelua. Ennen oltiin sivistyneempiä, ja heikentynyt yleissivistys näkyy erityisesti nuorisossa.
Laaja yleissivistystä koskeva keskustelu alkoi pari viikkoa sitten, jolloin Helsingin Sanomien toimittajakoulun avajaisissa Aatos Erkko ilmaisi huolensa suomalaisten yleissivistyksen heikkenemisestä. Tämän jälkeen asiasta uutisoitiin innokkaasti päätiedotusvälineissä. Tästä seurasi se, että kohta yleissivistyskeskustelua ei ole päässyt enää pakoon minnekään. Eräänä päivänä jouduin YLE radio 1:stä kuuntelemaan kaksi erillistä aihetta käsittelevää ohjelmaa.
YLE:n ohjelmat olivat hyviä, koska niissä suhtauduttiin kriittisesti koko sivistyksen käsitteeseen ja sen avulla tapahtuvaan ulossulkevaan vallankäyttöön, esim. Britannian ja Itävallan kansalaisuuden saamisen edellytyksenä käytettäviin yleissivistystesteihin. Silti on oireellista että tämäkin kirjoitus käsittelee aihetta, joka lähti liikkeelle yksittäisen sivistyssetterin ja eliittimiehen toimesta.
Olen aina suhtautunut kriittisesti Pierre Bourdieun habituksen, sosiaalisen kentän ja sosiaalisen pääoman käsitteisiin, mutta julkinen yleissivistyskeskustelu kuvastaa Bourdieun teoretisointeja hyvin. Riittävän korkean sosiaalisen pääoman ja habituksen omaavat henkilöt pääsevät määrittelemään melkein minkä tahansa asian yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, ja tähän ongelmointiin enemmistö mukautuu ja alkaa käymään iloisesti pulppuavaa keskustelua yleissivistyksen rappiosta. Koko keskustelu kuitenkin käydään käsittein ja määrittelyin joka on rakenteeltaan rajallinen ja vaihtoehtoja sulkeva. Tietyt ongelmoinnit otetaan vakavammin kuin toiset, ja toiset "yleissivistykseen kuuluvat" asiaan saadaan liittymään siihen mutkattomammin kuin toiset.
Mitä yleissivistys sitten oikein tarkoittaa, jos se on kerran rapistumassa?
Kaiken tiedon kehto Wikipedia määrittelee yleissivistyksen tieto- ja taitomääräksi, jonka "kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa". Tällainen määritelmä on varsin lavea, mutta selkeä vastakohta esimerkiksi ammatilliselle tai tieteelliselle erikoistumiselle. Yleissivistys tarkoittaa siis kaikilta ihmisiltä edellytettävää tietoa ja taitoa.
Silloin kun halutaan löytää kriteerejä tiedolle joka kaikkien olisi hallittava, tullaan melko syville vesille. Kuka määrittelee yleissivistyksen yleisen oppimäärän? Mikä tietäminen ja taitaminen on olennaista ja välttämätöntä yhteiskunnassa toimimiselle ja vaikuttamiselle? Voisiko peräti ajatella, että tietyn tarkasti määritellyn tietotason edellyttäminen on aina tapa oikeuttaa yhteiskunnallisiin marginaaleihin kohdistuva symbolinen väkivalta sekä luoda ja pitää yllä ryhmien välisiä eroja.
Aatos Erkon ilmaisemassa ongelmoinnissa vaikutti siltä, että uskottava ja vakavasti otettava kansalainen on sellainen joka tuntee Habsburg-suvun vaiheet ja Vergiliuksen Aeneiin. Muut ovat tomppeleita jotka täytyy saada sivistymään ja löytämään itsensä. Tällaisessa ongelmanasettelussa yleissivistys tulee sivistykseksi tiettyjen kulttuuristen ja poliittisten avainryhmien ehdoilla.
En niele purematta Erkon ja Ilkka Niiniluodon väitettä että yleissivistys olisi rapautumassa. Saattaa ennemminkin olla niin, että siinä missä yhteiskunta on muuttunut, myös yleissivistys muovautuu kohti uusia muotoja. Tiettyyn yleissivistyskäsitykseen tottuneet vanhat miehet eivät välttämättä tunnista, että asiat, jotka olivat vielä 60-luvulla yleisesti ottaen roskaa, ovat nykyisin jo etabloituneet ja muovautuneet traditioksi. Tarkoitan muun muassa populaarikulttuuria.
Voisin lyödä lisäksi miljoonan vetoa että ihmisten ympäristötietoisuus on nykyisin laajempaa kuin 70-luvun alussa. Yksittäisiä kasveja kaikki eivät välttämättä tunnista, mutta varmasti tiedetään tarkkaan mitä tarkoitetaan fossiilisilla polttoaineilla tai hiilidioksidilla. Lisäksi monet taidot ovat korvautuneet sellaisilla valmiuksilla, jotka vain sattuvat olemaan tämänhetkisessä yhteiskuntaelämässä merkittäviä: tarkoitan esimerkiksi tietoteknisiä valmiuksia.
Tässä muutoksessa ei välttämättä ole kyse mistään degeneraatiosta, vaan yhteiskunnallisesta muutoksesta, johon vanhat miehet reagoivat "O tempora, o mores"- tyylisellä moraalipaniikilla. On hassua, että viisaat ihmiset eivät huomaa käyttävänsä omia arvolatautuneita kriteerejään suunnatessaan kritiikkiään nuorisoon. Miten ihmeessä nuorilla voisi olla tietotaitoja, jotka ovat olleet relevantteja yhteiskunnassa pärjäämisessä vuonna 1958?
Varmaankin 1400-luvulla vanhat ritarit ihmettelivät aikoja ja tapoja, kun enää ei heiluteltu pitkäämiekkaa, vaan kalpamiekasta tuli päivän sana. 1800-luvulla päiviteltiin että voi aikoja ja tapoja kun Minna Canth kirjoittaa pahalla tavalla. Aika kuitenkin lopulta näyttää, mikä ilmiö jää roskaksi, ajankuvaksi tai päiväperhoseksi, mikä taas klassikoksi. Vanhojen miesten harmitukseksi usein oman aikansa roskasta tulee myöhemmän ajan klassikko sekä yleissivistyksen merkki ja toisin päin.
Loppuun erittäin lyhyt (ja huono) yleissivistysruno:
Yleinen sivistys on monelle kivistys
pitäisi mennä muottiin, Erkon ja eliitin nuottiin
Ei kelpaa osaksi kansaa jos ei tunne Kalmaria ja Hansaa
takaisin vaikka Irakiin, jos ei ole suhdetta Chiraciin
Mitä pitäisi tietää, minkälaista tietämättömyyttä sietää?
Kuka tiedosta määrää, ketkä koulussa häärää?
Se on valtasuhteisiin liittyvä juttu, eikä näköjään Niiniluodollekaan tuttu.
Mutta kuka muu voisi edes aavistaa, sitä tunnetta mahtavaa
kun lähtee lentoon Googlen nokalta, saa olla hetken rauhassa wikipediassa
Häkkilinnun lailla saa törmäillä ihminen
vain Matti Nykänen voi tietää sen.
(runon loppuosa on mukailtu erään kuuluisan mäkihyppääjä-laulaja-artistin laulun mukaan, jonka tunteminen kuuluu yleissivistykseen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti