Monien huolissaan olevien ihmisten mukaan suomen kieli rappeutuu. Yhtäältä rappioon vaikuttaa englannin kielen vahva asema viihteessä ja kaupassa, toisaalta internetin mahdollistamat kommunikaatiomahdollisuudet. Niinpä hermostovaurioita aiheuttavien sanojen, sanontojen ja lyhenteiden määrä tulee kasvamaan entisestään.
IHQ, WTF, OMG, warettaa, ircata, galtsu, kuuminta hottia, ei pysty liian hapokasta ja muut vastaavat ratkutukset ehkä saattavat pikkuhiljaa kadota, mutta korvautua uusilla samanhenkisillä ilmaisuilla.
Ehkäpä juuri tästä syystä on hämmentävää, että supisuomalainen sana "stiiknafuulia" tuntuisi voivan hyvin. Sana ilmaantui ensimmäisen kerran Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novellissa Mahtisana jo vuonna 1895, jossa juoksukilpailun voittanut Ville julisti ensin olevansa stiiknafuulia. Ville keksi sanan tyhjästä, ja koska se kuulosti hienolta ja saavutti arvostusta muiden silmissä, se vakiintui lasten väliseen statuskamppailuun. Välillä Ville menetti stiiknafuulian tittelin Maijalle. Lapset ryhtyivät erilaisin keinoin kamppailemaan päästäkseen stiiknafuuliaksi.
Pakkalan novellissa stiiknafuulia oli statusta herättävä asia ja hieno juttu lasten keskuudessa. Nykyisin stiiknafuulia herättää negatiivisia konnotaatioita. Koreilevaa ja tärkeän oloista mutta sisällöllisesti tyhjää puhetta sanotaan stiiknafuuliaksi.
Eräässä tieteellisen kirjoittamisen oppaassa kirjoitetaan että "tieteellisessä tekstistä asian ja stiiknafuulian välinen suhde on 90 prosenttia stiiknafuulian hyväksi". Ties kuinka monet blogikirjoittajat ja kolumnistit puhuvat talouspoliittisesta stiiknafuuliasta, stiiknafuulian avulla häivytettävästä poliittisesta vastuusta tai työilmapiiriä heikentävästä stiiknafuuliasta. Stiiknafuuliaa on esim. se että Tietoenator ei tee ohjelmistoja, vaan "ratkaisukärkiä" tai se että heikot finanssipoliittiset ratkaisut perustellaan köykäisellä siilipuolustus-stiiknafuulialla kilpailukyvystä, kannustinloukuista ja kohtaanto-ongelmasta.
Stiiknafuulia-sanan käytössä on myös ongelmansa. Stiiknafuuliaksi nimeämiseen riittää usein se, että stiiknafuuliaksi nimeäjä ei ymmärrä mistä stiiknafuulikko puhuu. Niinpä filosofian harrastajat saavat stiiknafuulikon viitan harteilleen usein vain sen takia, että esim. Foucault'n tai Merleau-Pontyn käsitteet eivät ole yleisesti tunnettuja. Yhteiskunnan tai mielen pohtimiseen tarvitaan kuitenkin teorioita ja käsitteitä jotka eivät avaudu käden käänteessä. Orjamainen pyrkimys kansantajuisuuteen ja selvyyteen johtaa usein siihen, että monimutkainen asia vääristyy, koska sitä pitää käsitellä praktisesti ja yleistyneen näkemyksen ehdoilla. Arkikäsitysten kyseenalaistaja saa stiiknafuulikon maineen vain siksi kun hän kyseenalaistaa arkikäsityksen. Harva filosofian stiiknafuuliaksi leimaava huomaa, että itsestäänselvyyteen tai kansan tahtoon vetoaminen ei selitä mitään.
Stiiknafuulia-sana tarvitsee vastineensa, koska itsestäänselvyyteen tai kansan tahtoon vetoaminen on yhtä ongelmallista kuin korkealle kurottava kieli. Ehdotan termiä länkytöyhtä. Länkytöyhtä on kielenkäyttöä ja inhimillistä käytöstä, jolle on ominaista monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen, populismiin taipuva poliittinen retoriikka sekä filosofien hiljentämisvaatimus koska "niiden teoriat eivät kosketa kuusankoskelaisen yh-äidin arkea". Länkytöyhtä puhuu mielellään esimerkiksi putkimiehen elämästä ylistävään sävyyn (vaikkei sitä olekaan kokenut) ja hyökkää heti stiiknafuulia-syytöksillä, jos joku ryhtyy miettimään vaikkapa tietämisen perusteita.
Länkytöyhdän johtoajatuksena on "sanoa asiat niinku ne on", mikä syvemmässä tarkastelussa tarkoittaa asioiden sanomista siten miten ne eivät ainakaan ole.
Eduskunnassa Juha Mieto ja Timo Soini ovat valtakunnan johtavia länkytöyhtiä. Myös Jälkiviisaat-ohjelman Ritva Santavuori on televisiomaailman länkytöyhtä. Muita huomionarvoisia länkytöyhtiä ovat muun muassa Erkki Laatikainen, Antti Piippo, Loka Laitinen sekä Vexi Salmi.
Länkytöyhtä vihaa populaarimusiikin liian korkealentoisia ja daideellisia muotoja. Länkytöyhdän ikoneita ovat Juha Vainio, Irwin Goodman, Tapio Rautavaara ja Jaakko Teppo.
Länkytöyhtä pitää kirjallisuudesta, mutta ei koske sormellakaan filosofian teoksiin tai maailmankirjallisuuden klassikoihin. Kalle Päätalo ja Veikko Huovinen ovat länkytöyhdän mieleen. Länkytöyhtä käy elokuvissa, mutta etenkin joka itsenäisyyspäivän Tuntematon Sotilas on länkytöyhdän mielielokuva.
Täytyy korostaa, että kuka tahansa matti&maijameikäläinen ei ole länkytöyhtä, eikä länkytöyhdän suosima musiikki- tai elokuvamaku tee ihmisestä länkytöyhtää. Länkytöyhtä eroaa ihannoimastaan "tavan kansasta" yhtä paljon kuin länkytöyhdän perivihollinen stiiknafuulia.
Jos normaalijakauman mukainen ihminen törmää filosofiseen stiiknafuuliaan, hän ei yleensä tee mitään erityistä, vaan jatkaa normaaleja toimintojaan. Länkytöyhtä puolestaan hyppää tähän keskusteluun kuin hirvi, huudahtaa: "STIIKNAFUULIA!" ja alkaa puhua vanhustenhoidosta ja lapsiperheiden asemasta, vaikka siitä ei keskustelussa olisi lainkaan ollut puhe. Länkytöyhdälle on siis ominaista impulsiivisuus ja aggressiivisuus, jossa "kansan asiaa" käytetään polttoaineena.
Länkytöyhtä ja populisti ovat melkein samoja asioita, mutta populisti ei ole välttämättä länkytöyhtä. Länkytöyhtä on eräänlainen turboahdettu populisti, joka tekee tavallisuudesta niin suuren ihanteen, että hän alkaa herättää huomiota jatkuvalla pauhaamisella tavan kansan elämästä ja tuulipuvun kahinasta. Paradoksaalisesti länkytöyhtä siis tekee itsestään erikoisen vaalimalla tavallisuutta länkytöyhtämäisin sanankääntein, hikoillen, puuskuttaen, punottaen, silmälasit huurussa, liian pienen pikkutakin alta pilkottavan valkoisen kauluspaidan kostuessa.
Toivottavasti sana länkytöyhtä lähtee leviämään ja kuvaamaan hikoilevaa populismia ja kansanpalvonnan hupsuja ulottuvuuksia. Sitä odotellessa jatkan stiiknafuuliamaisen väitöskirjani ensimmäisen artikkelin työstämistä.
IHQ, WTF, OMG, warettaa, ircata, galtsu, kuuminta hottia, ei pysty liian hapokasta ja muut vastaavat ratkutukset ehkä saattavat pikkuhiljaa kadota, mutta korvautua uusilla samanhenkisillä ilmaisuilla.
Ehkäpä juuri tästä syystä on hämmentävää, että supisuomalainen sana "stiiknafuulia" tuntuisi voivan hyvin. Sana ilmaantui ensimmäisen kerran Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novellissa Mahtisana jo vuonna 1895, jossa juoksukilpailun voittanut Ville julisti ensin olevansa stiiknafuulia. Ville keksi sanan tyhjästä, ja koska se kuulosti hienolta ja saavutti arvostusta muiden silmissä, se vakiintui lasten väliseen statuskamppailuun. Välillä Ville menetti stiiknafuulian tittelin Maijalle. Lapset ryhtyivät erilaisin keinoin kamppailemaan päästäkseen stiiknafuuliaksi.
Pakkalan novellissa stiiknafuulia oli statusta herättävä asia ja hieno juttu lasten keskuudessa. Nykyisin stiiknafuulia herättää negatiivisia konnotaatioita. Koreilevaa ja tärkeän oloista mutta sisällöllisesti tyhjää puhetta sanotaan stiiknafuuliaksi.
Eräässä tieteellisen kirjoittamisen oppaassa kirjoitetaan että "tieteellisessä tekstistä asian ja stiiknafuulian välinen suhde on 90 prosenttia stiiknafuulian hyväksi". Ties kuinka monet blogikirjoittajat ja kolumnistit puhuvat talouspoliittisesta stiiknafuuliasta, stiiknafuulian avulla häivytettävästä poliittisesta vastuusta tai työilmapiiriä heikentävästä stiiknafuuliasta. Stiiknafuuliaa on esim. se että Tietoenator ei tee ohjelmistoja, vaan "ratkaisukärkiä" tai se että heikot finanssipoliittiset ratkaisut perustellaan köykäisellä siilipuolustus-stiiknafuulialla kilpailukyvystä, kannustinloukuista ja kohtaanto-ongelmasta.
Stiiknafuulia-sanan käytössä on myös ongelmansa. Stiiknafuuliaksi nimeämiseen riittää usein se, että stiiknafuuliaksi nimeäjä ei ymmärrä mistä stiiknafuulikko puhuu. Niinpä filosofian harrastajat saavat stiiknafuulikon viitan harteilleen usein vain sen takia, että esim. Foucault'n tai Merleau-Pontyn käsitteet eivät ole yleisesti tunnettuja. Yhteiskunnan tai mielen pohtimiseen tarvitaan kuitenkin teorioita ja käsitteitä jotka eivät avaudu käden käänteessä. Orjamainen pyrkimys kansantajuisuuteen ja selvyyteen johtaa usein siihen, että monimutkainen asia vääristyy, koska sitä pitää käsitellä praktisesti ja yleistyneen näkemyksen ehdoilla. Arkikäsitysten kyseenalaistaja saa stiiknafuulikon maineen vain siksi kun hän kyseenalaistaa arkikäsityksen. Harva filosofian stiiknafuuliaksi leimaava huomaa, että itsestäänselvyyteen tai kansan tahtoon vetoaminen ei selitä mitään.
Stiiknafuulia-sana tarvitsee vastineensa, koska itsestäänselvyyteen tai kansan tahtoon vetoaminen on yhtä ongelmallista kuin korkealle kurottava kieli. Ehdotan termiä länkytöyhtä. Länkytöyhtä on kielenkäyttöä ja inhimillistä käytöstä, jolle on ominaista monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen, populismiin taipuva poliittinen retoriikka sekä filosofien hiljentämisvaatimus koska "niiden teoriat eivät kosketa kuusankoskelaisen yh-äidin arkea". Länkytöyhtä puhuu mielellään esimerkiksi putkimiehen elämästä ylistävään sävyyn (vaikkei sitä olekaan kokenut) ja hyökkää heti stiiknafuulia-syytöksillä, jos joku ryhtyy miettimään vaikkapa tietämisen perusteita.
Länkytöyhdän johtoajatuksena on "sanoa asiat niinku ne on", mikä syvemmässä tarkastelussa tarkoittaa asioiden sanomista siten miten ne eivät ainakaan ole.
Eduskunnassa Juha Mieto ja Timo Soini ovat valtakunnan johtavia länkytöyhtiä. Myös Jälkiviisaat-ohjelman Ritva Santavuori on televisiomaailman länkytöyhtä. Muita huomionarvoisia länkytöyhtiä ovat muun muassa Erkki Laatikainen, Antti Piippo, Loka Laitinen sekä Vexi Salmi.
Länkytöyhtä vihaa populaarimusiikin liian korkealentoisia ja daideellisia muotoja. Länkytöyhdän ikoneita ovat Juha Vainio, Irwin Goodman, Tapio Rautavaara ja Jaakko Teppo.
Länkytöyhtä pitää kirjallisuudesta, mutta ei koske sormellakaan filosofian teoksiin tai maailmankirjallisuuden klassikoihin. Kalle Päätalo ja Veikko Huovinen ovat länkytöyhdän mieleen. Länkytöyhtä käy elokuvissa, mutta etenkin joka itsenäisyyspäivän Tuntematon Sotilas on länkytöyhdän mielielokuva.
Täytyy korostaa, että kuka tahansa matti&maijameikäläinen ei ole länkytöyhtä, eikä länkytöyhdän suosima musiikki- tai elokuvamaku tee ihmisestä länkytöyhtää. Länkytöyhtä eroaa ihannoimastaan "tavan kansasta" yhtä paljon kuin länkytöyhdän perivihollinen stiiknafuulia.
Jos normaalijakauman mukainen ihminen törmää filosofiseen stiiknafuuliaan, hän ei yleensä tee mitään erityistä, vaan jatkaa normaaleja toimintojaan. Länkytöyhtä puolestaan hyppää tähän keskusteluun kuin hirvi, huudahtaa: "STIIKNAFUULIA!" ja alkaa puhua vanhustenhoidosta ja lapsiperheiden asemasta, vaikka siitä ei keskustelussa olisi lainkaan ollut puhe. Länkytöyhdälle on siis ominaista impulsiivisuus ja aggressiivisuus, jossa "kansan asiaa" käytetään polttoaineena.
Länkytöyhtä ja populisti ovat melkein samoja asioita, mutta populisti ei ole välttämättä länkytöyhtä. Länkytöyhtä on eräänlainen turboahdettu populisti, joka tekee tavallisuudesta niin suuren ihanteen, että hän alkaa herättää huomiota jatkuvalla pauhaamisella tavan kansan elämästä ja tuulipuvun kahinasta. Paradoksaalisesti länkytöyhtä siis tekee itsestään erikoisen vaalimalla tavallisuutta länkytöyhtämäisin sanankääntein, hikoillen, puuskuttaen, punottaen, silmälasit huurussa, liian pienen pikkutakin alta pilkottavan valkoisen kauluspaidan kostuessa.
Toivottavasti sana länkytöyhtä lähtee leviämään ja kuvaamaan hikoilevaa populismia ja kansanpalvonnan hupsuja ulottuvuuksia. Sitä odotellessa jatkan stiiknafuuliamaisen väitöskirjani ensimmäisen artikkelin työstämistä.
1 kommentti:
Länkytöyhtä, miettimisen arvoinen juttu.
Lähetä kommentti