Kuuntelin Jyväskylän Kesän 2006 puheohjelman "Uskotko mitä sinulle väitetään"-paneelia tässä viikko takaperin. Paneelin jäsenistä suurin osa oli Skepsis Ry:n nykyisiä ja entisiä johtohahmoja, ja heidän lisäkseen siihen osallistui Kuopion Yliopiston terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas.
Skeptikot puhuivat runsaasti omasta maailmankatsomuksestaan. Heidän skeptisyytensä kaikkea yliluonnollista kohtaan tuli sangen selväksi. Heidän analyyttisyydestään huolimatta kaikkia heidän näkemyksiään ei voinut niellä purematta. Ongelma liittyi siihen, että skeptisismi oli vankkaa "toisenlaisten" maailmanselitysten (ei-naturalististen, ei-biologis-determinististen) kohdalla, mutta loppui kuin seinään kun puhuttiin tiedeyhteisön roolista totuuden airuena. Skepsis Ry:ssä tuntui olevan laaja konsensus siitä, että se mitä tiedeyhteisö tutkii tieteen analyyttisin ja avoimin kriteerein, on totta. Tähän liittyi vielä tiedekäsitys, jonka mukaan tiedettä ovat vain fysiikan, biologian ja kemian kaltaiset eksaktit tieteet.
Tätä skeptisyyden loppumista voisi kritisoida monin tavoin. Millä tavoin "tieteellisen tuloksen" kriteereinä käytettävät tieteen käytännöt voidaan osoittaa todeksi? Kuka on se henkilö, joka voi kävellä laboratoriossa tieteellisten tosiasioiden tarkistuslista kädessään katsomassa, kuinka lähellä "totuutta" kukin mittaustulos on? Millä tavoin voidaan osoittaa, että luonnontieteen tutkija tekee objektiivisia eli ainoastaan kohteesta määräytyviä havaintoja?
Kuka tahansa on voinut havaita että "eksaktin tieteen" kriteerit muuttuvat kun yhteiskuntakin muuttuu. 1800-luvun puolivälissä eräs yleisimmistä neekeriorjien sairauksista oli "pakonomainen tarve mennä vapauteen". Naisen hysteria oli kaikki tieteelliset kriteerit täyttävä kategoria, johon kaadettiin melkoinen määrä sellaisia naisia jotka sattuivat kyseenalaistamaan totunnaiset naisena toimimisen tavat. 1800-luvun fyysikolla oli sangen erilainen maailmankuva kuin oman aikamme fyysikolla. Se mihin tieteen "objektiivinen", "avoin" ja "kriittinen" silmä kohdistui, oli aina ensin yhteiskunnallisesti määritelty joksikin jota pitää tutkia.
Skepsis Ry:n kavereilla on tapana selittää tieteellisten paradigmojen muutokset, esim. Newtonin sähkömagnetismin ja painovoimateorian korvautumiset uusilla suhteellisuus- ja kvanttimekaniikan teorioilla "tarkentumisena". Tähän liittyy melkoinen epistemologinen ongelma:kuinka voidaan väittää että nyt ollaan lähempänä "totuutta"? Kuinka havainnon objektiivisuus suhteessa havainnnoista riippumattomaan todellisuuteen voidaan todeta? Ihmisestä riippumaton todellisuus ei taida eikä voi hirveästi paljastella itseään, jotta voitaisiin valvotuissa olosuhteissa katsoa kuinka monta mitta-astetta lähempänä totuutta kvanttimekaniikka on verrattuna Newtonin mekaniikkaan. Voi olla että kvanttimekaniikka on käytännöllisempää ja käyttökelpoisempaa kuin newtonilainen, mutta se on taas eri asia.
Totuuden korrespondenssiteoriaan hirttäytyminen saa Skepsis Ry:n miehen näyttämään ennemminkin naiivilta ontologiselta realistilta kuin aidolta skeptikolta. Olen toki heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että teorioita voi osoittaa vääriksi tai ainakin ristiriitaisiksi.
En kuitenkaan voi yhtyä sellaiseen popperilaiseen näkemykseen, jonka mukaan lukuisten falsifikaatioiden kautta pikkuhiljaa lähestyttäisiin totuutta, oli se sitten metallitotuus tai kaurapuurototuus. Karl Popperin falsifikaatioteoria on oikeastaan aika kakka teoria. Tämä johtuu jo edellä mainitusta ongelmasta eli siitä, että ihminen ei pysty hyppäämään tieteellisen paradigman ulkopuolelle tarkastelemaan, pitääkö paradigma ja maailma yhtä.
Tämä ei tarkoita että mikä tahansa maailmanselitys kävisi päinsä. Kvanttimekaniikka on varmasti pätevämpää ja tarkempaa meininkiä kuin Newtonilainen mekaniikka. Kyse on siitä, että maailmaa koskevia väitteitä voi esittää vain tietyissä kielellisissä puitteissa, niinkuin Wittgenstein sanoi. Kvanttimekaniikka selittää tämänhetkisessä kieli-ja käsitejärjestelmässä riistiriidattomampia näkemyksiä tieteelliseen paradigmaan kuin Newtonilainen. Se suattaapi tai suattaapi olla olematta lähellä totuutta, sitä ei voi tietää. Keskeistä on se, että se toimii ihmisten käsitejärjestelmässä tällä hetkellä ristiriidattomammin. Kyse on siis ennemminkin vain siitä, että heivattaisiin korrespondenssiteoria huitsin Nevadaan ja puhuttaisiin rehellisesti koherenssiteoriasta.
Skepsis Ry on yrmeä totuuden koherenssiteoriaa kohtaan, koska koherenssiteoriasta seuraa että yhteiskuntatieteet eivät ole välttämättä pseudotiedettä.
Skepsis ry olisi tieteenfilosofisesti rehellinen järjestö, jos he muuttaisivat nimensä "yhdistyneet realisti-reduktionisti-naturalistit Ry":ksi.
Skeptikot puhuivat runsaasti omasta maailmankatsomuksestaan. Heidän skeptisyytensä kaikkea yliluonnollista kohtaan tuli sangen selväksi. Heidän analyyttisyydestään huolimatta kaikkia heidän näkemyksiään ei voinut niellä purematta. Ongelma liittyi siihen, että skeptisismi oli vankkaa "toisenlaisten" maailmanselitysten (ei-naturalististen, ei-biologis-determinististen) kohdalla, mutta loppui kuin seinään kun puhuttiin tiedeyhteisön roolista totuuden airuena. Skepsis Ry:ssä tuntui olevan laaja konsensus siitä, että se mitä tiedeyhteisö tutkii tieteen analyyttisin ja avoimin kriteerein, on totta. Tähän liittyi vielä tiedekäsitys, jonka mukaan tiedettä ovat vain fysiikan, biologian ja kemian kaltaiset eksaktit tieteet.
Tätä skeptisyyden loppumista voisi kritisoida monin tavoin. Millä tavoin "tieteellisen tuloksen" kriteereinä käytettävät tieteen käytännöt voidaan osoittaa todeksi? Kuka on se henkilö, joka voi kävellä laboratoriossa tieteellisten tosiasioiden tarkistuslista kädessään katsomassa, kuinka lähellä "totuutta" kukin mittaustulos on? Millä tavoin voidaan osoittaa, että luonnontieteen tutkija tekee objektiivisia eli ainoastaan kohteesta määräytyviä havaintoja?
Kuka tahansa on voinut havaita että "eksaktin tieteen" kriteerit muuttuvat kun yhteiskuntakin muuttuu. 1800-luvun puolivälissä eräs yleisimmistä neekeriorjien sairauksista oli "pakonomainen tarve mennä vapauteen". Naisen hysteria oli kaikki tieteelliset kriteerit täyttävä kategoria, johon kaadettiin melkoinen määrä sellaisia naisia jotka sattuivat kyseenalaistamaan totunnaiset naisena toimimisen tavat. 1800-luvun fyysikolla oli sangen erilainen maailmankuva kuin oman aikamme fyysikolla. Se mihin tieteen "objektiivinen", "avoin" ja "kriittinen" silmä kohdistui, oli aina ensin yhteiskunnallisesti määritelty joksikin jota pitää tutkia.
Skepsis Ry:n kavereilla on tapana selittää tieteellisten paradigmojen muutokset, esim. Newtonin sähkömagnetismin ja painovoimateorian korvautumiset uusilla suhteellisuus- ja kvanttimekaniikan teorioilla "tarkentumisena". Tähän liittyy melkoinen epistemologinen ongelma:kuinka voidaan väittää että nyt ollaan lähempänä "totuutta"? Kuinka havainnon objektiivisuus suhteessa havainnnoista riippumattomaan todellisuuteen voidaan todeta? Ihmisestä riippumaton todellisuus ei taida eikä voi hirveästi paljastella itseään, jotta voitaisiin valvotuissa olosuhteissa katsoa kuinka monta mitta-astetta lähempänä totuutta kvanttimekaniikka on verrattuna Newtonin mekaniikkaan. Voi olla että kvanttimekaniikka on käytännöllisempää ja käyttökelpoisempaa kuin newtonilainen, mutta se on taas eri asia.
Totuuden korrespondenssiteoriaan hirttäytyminen saa Skepsis Ry:n miehen näyttämään ennemminkin naiivilta ontologiselta realistilta kuin aidolta skeptikolta. Olen toki heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että teorioita voi osoittaa vääriksi tai ainakin ristiriitaisiksi.
En kuitenkaan voi yhtyä sellaiseen popperilaiseen näkemykseen, jonka mukaan lukuisten falsifikaatioiden kautta pikkuhiljaa lähestyttäisiin totuutta, oli se sitten metallitotuus tai kaurapuurototuus. Karl Popperin falsifikaatioteoria on oikeastaan aika kakka teoria. Tämä johtuu jo edellä mainitusta ongelmasta eli siitä, että ihminen ei pysty hyppäämään tieteellisen paradigman ulkopuolelle tarkastelemaan, pitääkö paradigma ja maailma yhtä.
Tämä ei tarkoita että mikä tahansa maailmanselitys kävisi päinsä. Kvanttimekaniikka on varmasti pätevämpää ja tarkempaa meininkiä kuin Newtonilainen mekaniikka. Kyse on siitä, että maailmaa koskevia väitteitä voi esittää vain tietyissä kielellisissä puitteissa, niinkuin Wittgenstein sanoi. Kvanttimekaniikka selittää tämänhetkisessä kieli-ja käsitejärjestelmässä riistiriidattomampia näkemyksiä tieteelliseen paradigmaan kuin Newtonilainen. Se suattaapi tai suattaapi olla olematta lähellä totuutta, sitä ei voi tietää. Keskeistä on se, että se toimii ihmisten käsitejärjestelmässä tällä hetkellä ristiriidattomammin. Kyse on siis ennemminkin vain siitä, että heivattaisiin korrespondenssiteoria huitsin Nevadaan ja puhuttaisiin rehellisesti koherenssiteoriasta.
Skepsis Ry on yrmeä totuuden koherenssiteoriaa kohtaan, koska koherenssiteoriasta seuraa että yhteiskuntatieteet eivät ole välttämättä pseudotiedettä.
Skepsis ry olisi tieteenfilosofisesti rehellinen järjestö, jos he muuttaisivat nimensä "yhdistyneet realisti-reduktionisti-naturalistit Ry":ksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti