Saudi-Arabian miehet elävät modernisti perinteisesti (julkaistaan myös paperiversiona Miessakit Ry:n Urho - lehdessä)

Mohammed menee naimisiin

Mohammed Alshalfan on kolmekymmenvuotias saudimies, joka menee kuukauden päästä naimisiin. Hän asuu vielä toistaiseksi äitinsä luona, mutta naimisiinmenon myötä perustetaan oma huusholli.

Mohammed ei ole peräkammarinpoika vaan Saudi-Arabian lisäksi myös Yhdysvalloissa opiskellut, maailmaa nähnyt lakimies. Sekä miesten että naisten tapana on asua yhdessä vanhempien kanssa naimisiinmenoon saakka.


Perinteet perheen ja avioliiton suhteen elävät vahvoina Saudi-Arabiassa. Mohammed ei valinnut itse vaimoaan, vaan avioliitto syntyi neuvottelumenettelyllä, jossa vanhemmat valitsevat elämänkumppanin.

- ”Äitini otti perheen asiat hoitaakseen seitsemän vuotta sitten isäni kuoltua. Hän on hyvin viisas ihminen, ja tiesin hänen tekevän oikeita päätöksiä. Saudi-Arabiassa äideillä on perheasioissa suuri merkitys.”

Perheestä riippuen sekä sulhasella että morsiamella on mahdollisuus sanoa avioliittoehdotukseen sanottavansa, ja joskus myös hylätä se. Tällä kertaa ymmärrys oli molemminpuolinen, ja aviopari on jo suunnitellut Itävallan matkaa naimisiinmenon jälkeen.

Joissakin perheissä asiat ovat toisin. Hiljattain sekä Saudi-Arabiaa että muuta maailmaa kuohutti Qassimin provinssissa tapahtunut kahdeksanvuotiaan tytön naittaminen 50-vuotiaalle miehelle. Avioliitto saatiin purettua lakimiesten toiminnalla sekä Qassimin kuvernööri, prinssi Faisal bin Bandarin vetoomuksilla. Maassa ei ole avioliiton ikärajaa ja moniavioisuus on yleistä.

Maan Shura-neuvosto, neuvoa-antavassa asemassa oleva elin, jonka jäsenet ovat kuninkaan valitsemia, suunnitteleekin maan minimi-ikärajan asettamista 18 vuoteen. Mitä suomalaisen ihmisen pitäisi ajatella Saudi-Arabian ikärajakeskustelusta?

”Saudi-Arabiassa, varsinkin maaseudulla, on vielä paljon vanhoja tapoja ja perinteitä, jotka herättävät huomiota. On hyvä että niitä pyritään muuttamaan. En itsekään kannata alaikäisten naittamista vanhoille miehille. Vaatii kuitenkin pitkän ajan saada vanhat rutiinit muuttumaan. Tosiasia on, että reformeilla pitää olla kansan tuki. Jos hallitus tekee kaikki muutokset liian nopeasti ollenkaan kuuntelematta ihmisiä, hyvät tavoitteet voivat kääntyä itseään vastaan.”

Hitaasti muuttuva maa

Kun Mohammedin isä oli teini-ikäinen poika 1940-luvulla, Saudi-Arabia oli hyvin nuori, vastayhdistynyt maatalousvaltainen kuningaskunta. Keskiosissa kuten Riadin alueella suurin osa ihmisistä eli paimentolaiselämää – vuohet ja kamelit takasivat toimeentulon. Yliopistoja ei ollut, ja lähes kaikki opetus saatiin kylien koraanikouluissa. Läntisellä rannikolla kuten Jeddassa koululaitos, elinkeinoelämä ja kulttuuri taas olivat kehittyneet monipuolisemmiksi, koska meriyhteys Egyptiin ja muihin Afrikan itäosiin olivat taanneet kaupankäynnin ja ideoiden vaihtumisen. Eteläinen Saudi-Arabia kärsi paikoin Jemenin epävakaudesta ja oli tästä syystä muuta Saudi-Arabiaa jäljessä. Kalataloudesta tunnetuista itäprovinsseista oli juuri löydetty öljyä, mutta vielä ei tiedetty, millä tavoin musta kulta tulisi muuttamaan maan tulevina vuosikymmeninä. Pohjoisosat, jotka olivat historiallisten kauppareittien varrella ja joista oli yhteydet Jordaniaan ja Syyriaan, olivat myös kehittyneitä maan keskiosiin verrattuna.

Ihmiset eivät tunteneet sellaisia käsitteitä kuin ”vapaa-aika” tai ”viikonloppu”, koska paimentolaisen elämä oli käytännössä kokoaikaista työtä kahdeksana päivänä viikossa. Iltaisin miehet kokoontuivat isoon huoneeseen, kertoivat toisilleen tarinoita runomuodossa ja kehittivät kertomisen taitojaan. 40-luvun teinipojat kuuntelivat silloin tällöin miesten tarinoita, mutta useimmiten he viettivät aikaa omissa porukoissaan ja yrittivät toinen toistaan innovatiivisemmin keinoin saada vanhemmat ihmiset hermostumaan – piirre, joka yhdistää myös tämän päivän Saudi-Arabian ja ehkäpä myös Suomen teinipoikia.

Teollistumisen myötä paimentolaisuus on vähentynyt, ja maan kaupungit kasvavat nopeasti. Uusia ammatteja on syntynyt: esimerkiksi Mohammed on lakimies. Vanhaan aikaan, Mohammedin isän nuoruudessa, lakiasiat olivat kokonaan islamilaisen lain tulkitsijoiden alaa.

Kaupungistuminen muuttaa ajankäyttöä ja arjen rutiineja, eivätkä perhe ja suku ole huomattavasta asemastaan huolimatta ihan samassa roolissa kuin aikaisemmin. Samaan aikaan maassa on tarkasti noudatettavat rukousajat, joiden aikana esimerkiksi liiketoiminta on kiellettyä. Nuoret pojat ajelevat autoilla holtittomasti kuunnellen päivän musiikkia, mutta miesten ja naisten elämä on tarkasti eroteltua. Tyttö ei saa mennä auton kyytiin kovan rangaistuksen uhalla.

Mohammedin mukaan jotkut nuorisojengit käyvät silloin tällöin Saudi-Arabiassa asuvien ulkomaalaisten kuten intialaisten, bangladeshilaisten ja pakistanilaisten kimppuun ilman mitään erityistä syytä. Suurin syy lienee ennen kaikkea toiminnan tarjoamassa jännityksessä.

Naisten oikeuksista keskustellaan Saudi-Arabiassa

Perhe on Saudi-Arabialaisen yhteiskunnan keskiössä tänäkin päivänä. Työ- ja elinkeinoelämässä tämä näkyy muun muassa siinä, että Riadin alueen yrityksistä lähes 70% on perheyrityksiä. Usein ihmiset, jotka voisivat työskennellä Riadin ulkopuolella paremmalla palkalla, jäävät pääkaupunkiin, tuttuun perheyritykseen työskentelemään. Toisin kuin vaikka Yhdysvalloissa, miehen ylpeydenaihe ei välttämättä ole oma ”ryysyistä rikkauksiin”- tarina, vaan ennemmin kuuluminen rikkaaseen sukuun.

Selkeimmin perinteen säilyminen näkyy kuitenkin naisten asemassa. Maa on tunnettu naapurimaitaan tiukemmasta sukupuolijaon politiikasta, jonka vuoksi maan naiset eivät saa matkustaa yksin ulkomaille, heiltä on kielletty tietyt ammatit ja usein naisen miespuolinen ”huoltaja” edustaa häntä kaikissa lakiasioissa.

-”Siskoni opiskelee islamilaista lakia, ja naisia on jonkin verran opetus- ja terveysalalla. Epävirallisten tilastojen mukaan naisten työttömyys on silti 70% luokkaa. Tämä ei johdu siitä, että naisia ei maassa koulutettaisi – itse asiassa meillä on enemmän erilaisia oppilaitoksia naisille kuin miehille ja tytöt menestyvät kouluissa paremmin kuin pojat. Syy on siinä, että naisten rooli on yhä olla kotona miehen hankkiessa leivän.”

Onko tämä hyvä asia?

- ”Uskon, että lasten kasvattamisen kannalta tämä on hyvä asia.”

Olisiko kuitenkin parempi, että vanhemmat jakaisivat lasten kasvattamisesta koituvat ajalliset ja rahalliset kustannukset esimerkiksi äitiys- ja isyyslomilla?

- ”Saudi-Arabiassa ei ole näitä käytäntöjä. Monen asenteen, tottumuksen ja kulttuurisen asian tulee muuttua jotta ne saataisiin toimimaan. Lännessä perheillä on hyvin vähän lapsia, mutta Saudi-Arabiassa lapsia voi olla seitsemänkin, joten äitiyslomasta tulisi varmaankin hyvin pitkä. Asiat kuitenkin muuttuvat. Nykyisin lapsia viedään päivähoitoon ja naisyrittäjiä on enemmän.”

- Entä naisten asema ylipäänsä? Maassa vaaditaan naisilta asioita, joita ei miehiltä vaadita.

”Yhdysvalloissa asuessani eräs musliminainen sanoi, että Saudi-Arabiassa alistetaan naisia, koska heidän täytyy käyttää huivia. En tiedä, tunteeko hän saudiarabialaisia musliminaisia. Kovinkaan moni ei koe olevansa ”pakotettuja” pitämään huivia, vaan suurin osa käyttää huivia omasta tahdostaan. Isoimmat ongelmat liittyvät siihen, että naiset eivät pääse liikkumaan, heitä ei kohdella oikeusistuimissa tasapuolisesti eikä heillä ole samanlaisia vapaa-ajanmahdollisuuksia kuin miehillä.”

Maassahan naiset eivät saa ajaa edes autoa, ja kuntosalillekin pääsy on vaikeaa…

”Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Saudi-Arabialaisia sanomalehtiä lukemalla näkee, että keskustelu on avattu. Koraanista ei löydy mitään selkeää ohjetta, joka ehdottomasti kieltäisi autolla ajamisen tai kuntosalien käytön.”

Monet varmaan tietävät, että perintöoikeudessa Koraani on selväsanaisesti miehiä suosiva. Mohammedin mielestä miehen ja naisen välinen tasa-arvo perintöoikeudessa ei kuitenkaan tarkoittaisi samanaikaista oikeudenmukaisuuden toteutumista:

”Tällä hetkellä Saudi-Arabiassa mies tekee suurimmaksi osaksi kaiken leipätyön, ja lisäksi naimisiin mennessä hänen tulee maksaa hyvin kalliit myötäjäiset, kun taas naisen ei tarvitse maksaa mitään. Yhteiskunta on tällä hetkellä sellainen, että miehen tulee kustantaa suurin osa perheen hyvinvoinnista. Mielestäni on oikeudenmukaista, että miespuolinen jäsen saa naista suuremman perinnön, koska hänellä on sellaisia uskonnollisia velvollisuuksia joita naisella ei ole, jotka vaativat rahankäyttöä.”

”Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja islam ovat kaikille meille tärkeitä asioita jotka sisältyvät osittain toisiinsa. Jonkun niistä on kuitenkin muututtava, jotta ne toimisivat yhdensuuntaisesti.”

Saudi-Arabiassa on kuitenkin runsaasti tehtävää: maassa käytetään ruumiillisia rangaistuksia ja kuolemantuomiota, maan lehdistönvapaus on sekä Reporters without borders- järjestön että jordanialaisen Amman Center for Human Rights Studiesin mukaan arabimaiden heikoimpia ja uskonnollisen poliisin väärinkäytökset ovat yleisiä. Toisaalta osa ongelmista tiedostetaan, ja esimerkiksi perheväkivallan ehkäisyyn panostetaan virallisestikin suuria summia, koska prinsessa Adela bint Abdullah on asiassa aktiivinen.

Mohammed Alshalfan nostaakin esiin, että usein läntisen maailman asenne saudiarabialaisia tai ylipäänsä muslimeja kohtaan ei ole tällä hetkellä sellainen, joka toimisi sosiaalisia muutoksia edistävästi. Maata kritisoidaan liian ylimalkaisesti sitä oikeasti tuntematta.

”Hillary Clintonin ’teidän pitää tehdä näin ja näin jotta olisitte vapaita’ – asenne ärsyttää monia saudiarabialaisia. Koemme usein, että meitä työnnetään nurkkaan ylimielisellä puheella samaan aikaan kun yhteiskuntaamme ja uskontoomme ei ole oikeasti perehdytty. Olemme itse asiassa aika väsyneitä siihen, että meidät ja uskontomme demonisoidaan ilman että tosiasioihin perehdytään. Demonisointi ei ole milloinkaan oikea lähestymistapa, jos toisen ihmisen halutaan muuttuvan. Uskonto on meille kaikkein tärkein ja arvokkain asia. ”

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, kuuluu siis sanonta. Mutta millä tavalla länsimainen ihminen voi ottaa vaikeita asioita esille Saudi-Arabiassa?

”Saudiarabialaiset ovat hyvin arvonsa tuntevia ja pitävät maastaan. Ihmiset täytyy tuntea ja heitä tulee kunnioittaa.

Mikäli syntyy vaikutelma, että yrität käännyttää toista ilman että tunnet häntä, epäonnistuminen on varmaa”.

Mohammedin terveisiä Suomen maahanmuuttajamiehille?

Perinteen ja modernisaation välinen köydenveto on ajankohtainen asia myös Suomessa. Monet maahanmuuttajamiehet etsivät vastauksia siihen, mikä uudessa maassa on hyväksyttävää ja omaksumisen arvoista, ja mikä taas omissa perinteissä ja tottumuksissa tulisi säilyttää.

”Tämä on todella vaikea kysymys, ja olen onnellinen että olen Saudi-Arabiassa ’kantamiehenä’. Tietenkin esimerkiksi paikallista lakia täytyy kunnioittaa. Olen Yhdysvalloissa ollessani keskustellut siellä olevien arabitaustaisten maahanmuuttajien kanssa. Valitettavasti he eivät ole olleet onnellisia uudessa maassa, vaan miettivät jatkuvasti kotiinpaluuta. Yhtenä syynä on se, että he ovat menettämässä otteen lapsiinsa, jotka ovat saaneet vanhempien arvojen vastaisia vaikutteita ympäröivästä yhteisöstä. Kovinkaan moni ei hyväksy esimerkiksi sitä, että heidän teini-ikäinen tyttärensä seurustelee ja viettää vapaata elämää ilman vanhempien lupaa. Pojista on usein tullut ylimielisiä ja he joutuvat jatkuvasti ongelmiin vaikkapa poliisin kanssa. "

"Arjen ongelmien lisäksi asenneilmapiiri, joka vahvistui New Yorkin terrori-iskujen jälkeen saa kauan sitten taakse jätetyn kotimaan tuntumaan paremmalta paikalta kuin mitä se ehkä oikeasti oli. Ihmiset alkavat kääntyä kuvitelmissaan sisäänpäin. Minun on todella vaikea antaa mitään neuvoja Suomessa asuville maahanmuuttajamiehille. Toivon vain, että heillä olisi hyvä elämä ja että he löytäisivät tukea ja apua mieltä painavissa kysymyksissä.”

Lisää tietoa Saudi-Arabiasta:

Englanninkielisiä blogeja:

Saudi Jeans:

http://saudijeans.org

Crossroads Arabia:

http://xrdarabia.org

Susie’s big adventure:

http://susiesbigadventure.blogspot.com

Saudiarabialaisia englanninkielisiä sanomalehtiä internetissä:

Arab News:

http://www.arabnews.com/

Saudi Gazette:

http://www.saudigazette.com.sa/

Kirjoja:

John Paul Jones: “If Olaya Street Could Talk: Saudi Arabia - The Heartland of Oil and Islam” (Taza Press 2007)

- Kirjoittaja, joka ei ole soittanut bassoa eräässä kuuluisassa yhtyeessä, muutti nuorena lääkintämiehenä Vietnamin sodan aikaan Saudi-Arabiaan, ja ajatteli pysyvänsä maassa vain muutaman kuukauden. Muutama kuukausi vierähtikin 25 vuodeksi.

Alexei Vassiliev: ”The History of Saudi Arabia” (Saqi Books 2000)

- historiakirja, joka valottaa monipuolisesti Saudi-Arabian historiaa 1700-luvun puolivälistä 1990-luvun loppuun.

Keskustelua maahanmuutosta J.M Korhosen kanssa

J.M Korhonen lähetti vastakommentteja Halla-ahoa käsittelevään kirjoitukseeni. Lukemisen helpottamiseksi julkaisen kommenttien ydinkohdat tässä erillisessä kirjoituksessa omien vastauksieni kera. Linkit ovat näin ollen helpommin klikattavissa ja kappaleet eroteltavissa toisistaan.

” HK: Kotouttamislain 7§ alaiset toimenpiteet eivät millään tavoin vähennä muiden, suomalaisille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta…

Olen pahoillani, mutta tämähän ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jos rahaa tai aikaa käytetään kohteeseen A, on se pois kohteilta B ja C.”

Olen pahoillani, mutta noin yksinkertainen vasta-argumentti ei yksinkertaisesti mene läpi. Neuvolatoiminta (A) ja lasten hammashuolto (B) eivät ole perusterveydenhuollolta (C) pois, vaan niillä ennaltaehkäistään asioita, jotka hoitamattomina rysähtäisivät C:n niskaan kahta kovempaa.


Sama koskee kotouttamista. Kotouttamislain piirissä oleva työtön työnhakija on joka tapauksessa pysyväisluonteisesti Suomessa, joten mielestäni on järkevää kielikoulutuksen, yhteiskuntataitojen ja työharjoittelun keinoin antaa paremmat eväät työmarkkinoille ja itsenäiseen yhteiskuntaa ja eloa koskevaan tiedonhankintaan. Tämä maksaa itsensä takaisin esim. toimeentulotukiriippuvuuden vähenemisenä, vähäisempänä sosiaalisen asumisen käyttönä (kuten jo aikaisemmin mainitsin) jne. jotka rasittavat ”veronmaksajia”.

Annika Forsanderin mukaan maahanmuuttajien toimeentulotukiasiakkuus ei periydy samalla tavoin kuin suomalaisten toimeentulotukiasiakkaiden, vaan jää väliaikaisemmaksi vaiheeksi ja Pikkaraisen&Heikkilän mukaan pakolaisryhmät ovat selkeästi 2000-luvulla saavuttaneet muita ryhmiä työllisyydessä (somalialaisilla, afgaaneilla ja irakilaisilla työttömyyden väheneminen 2002-2008 reippaasti yli 10% luokkaa) – mielestäni empiirinen esimerkki kotouttamistoiminnan toimivuudesta ja siitä, että A:han panostaminen vähentää B:n ja C:n taakkaa.

Kannattaa lukea esimerkiksi työministeriön vuonna 2005 teettämä kotouttamiskoulutuksen arviointi.


Ilman kotouttamistoimenpiteitä Suomi toteuttaisi suurin piirtein samanlaista ”laissez faire” - politiikkaa kuin Ranska 60-luvulla. Uskon, että tällöin Suomi saisi myös todennäköisemmin kokea ne vaikutukset, joita ranskalaisella politiikalla – totaalisella integraatiotoimenpiteiden puuttumisella - myös saatiin aikaan: tästä on konkreettista kokemusta.


”Mielestäni maahanmuuttopolitiikan kritiikin ytimessä on ihmettely siitä, mitä tällä politiikalla on ajateltu saavutettavan, ja mihin hintaan. Tosiasia kun on se, että huoltosuhteen paikkaamisella ei nykyistä maahanmuuttoa pystytä puolustelemaan, ja käytetyn rahan määrä tuntuu äkkiseltään ajateltuna melko suurelta jos sen ainoana konkreettisena hyötynä maksajan eli suomalaisten kannalta on epämääräisen ja tarkemmin määrittelemättömän “globaalin vastuun” kantaminen, muutamien julkisen sektorin työpaikkojen luominen, sekä - anteeksi että sanon vähän ilkeästi - hyvän omantunnon ostaminen.”


Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan työperäinen maahanmuutto (työntekijän oleskelulupaan liittyvät seikat), paluumuutto, opiskelijamuutto, avioliittomuutto ja perheperustainen muutto sekä humanitaarinen maahanmuutto (humanitaarisin perustein annettavat oleskeluluvat). Tämäkin on vielä hieman karkea jaottelu.

Mielestäni ei ole harhaanjohtavaa sanoa, että työperäisellä maahanmuutolla (eli ihminen pääsee maahan jos hänellä on työpaikka Suomessa, ts, saa työntekijän oleskeluluvan) voidaan vaikuttaa positiivisesti huoltosuhteeseen. Työntekijän oleskeluluvanhan saa käytännössä vain, jos hakijalla on todistus aloitettavasta työsuhteesta ja riittävistä tuloista, joten mihinkään ”maleksimaan” ei yksikään työperäinen maahanmuuttaja jää. Huoltosuhdehan lasketaan siten, että työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien lukumäärä jaetaan työllisten määrällä. Tällöin ei ole väliä sillä, ovatko työpaikat julkisella vai yksityisellä puolella: olennaista on se, että tarjolla olevalle työlle löytyy tekijöitä.

Tosiasia on se, että tietyillä aloilla on talouskriisistä huolimatta rekrytointivaje. Lisäksi maahanmuuttajat eivät tietenkään työllisty pelkästään julkiselle sektorille. Kannattaa esimerkiksi katsoa Elli Heikkilän ja Maria Pikkaraisen artikkeli ”Employment of Immigrants in Finnish labour markets” teoksessa “Migration, Mobility and Human Rights at the Eastern Border of the European Union – Space of Freedom and Security” (s. 121-138, varsinkin taulukko sivulla 130).

Lisäksi kannattaa lukea heidän suomenkielinen kirjansa ”Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa” (Siirtolaisuusinstituutti 2008).

Artikkelista ja kirjasta selviää, että kaupan ala on tärkein maahanmuuttajia työllistävä toimiala. Muita merkittäviä aloja ovat rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala sekä liike-elämän palvelut ja lisäksi opetus ja tutkimus.

Tämän sanottuani haluan korostaa, että suhdannevaihtelut sekä ”työperäisen maahanmuuttajan” mahdollisesti mukana muuttava perhe tulee ottaa huomioon kaikessa työperäistä maahanmuuttoa koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Ihminen ei tee pelkästään työtä, vaan tarvitsee säälliset, turvalliset ja luottamusta toisiin herättävät asuinolot ja tietoa siitä, miten esimerkiksi lapset saadaan pärjäämään koulussa ja pysymään terveinä. Työperäisestä maahanmuutosta seuraa myös kustannuksia, eikä se ole mikään ihmelääke väestön ikääntymiseen.

Lisäksi rekrytointi tulee tehdä harkitusti eikä esim. siten, että ulkomailta hankitaan heikosti järjestäytynyttä halpatyövoimaa epätyypillisiin työsuhteisiin hämärille työmarkkinalakeja polkeville rakennustyömaille, joilla oikeuksistaan tietoiset ja ammattiliittoon kuuluvat suomalaiset eivät suostu työskentelemään. Tällainen ”työperäisen maahanmuuton” politiikka johtaisi eriytyneisiin työmarkkinoihin, ”uusiluokkaistumiseen” ja siihen, että ihmisen lähtömaasta voi päätellä hänen tuloluokkansa.

Avioliittomuuttoa taas ei voi kontrolloida kuin vain perusbyrokratian osalta. Ensisijaisesti kontrollin tulisi tapahtua toiseen ihmiseen tutustuvan ja rakastuvan ihmisen päässä. Tässä toivoisinkin laajempaa päänsisäistä kontrollia, koska usein ulkomailla ei usein vielä hoksata, millaista tylsä arjen elämä käytännössä Suomessa tulee olemaan ja mitä töitä puolisolle on lopulta mahdollista saada.

Vähäinen harkinta enteilee ongelmia tulevaisuudessa. Kummastelen täällä Saudi-Arabiassa usein sitä, miten juuri tietyistä maista kotoisin olevat ihmiset tuntuvat ”rakastuvan” suomalaisiin miehiin (filippiiniläiset yms. naiset) tai naisiin (arabimaiden + Nigerian miehet) varsin nopeasti, ja suomalaisilla eivät soi mitkään hälytyskellot päässä, vaan päinvastoin, parinvalintakriteerit tippuvat ihan matalalle kaiken maailman ”you’re so nice”- hokijoille ja party animaleille.

Tuntuma on, että ihmistä kiinnostavat usein enemmän kumppanin kotimaan vakaus ja vapaus kuin kumppani itse, mutta kyse on vain omista arjen näköhavainnoistani täällä Saudi-Arabiassa, ei mistään tutkimuksesta. En lähde sanomaan, ettei rakkaussuhde voisi olla ihan aito, mutta uskallan esittää epäilyni varsinkin silloin, kun avioliittoa ollaan rakentamassa jo kuukauden mittaisen ulkomailla tapahtuvan seurustelun jälkeen. Vrt. kuinka nopeasti suomalainen menee Suomessa yleensä suomalaisen seurustelukumppaninsa kanssa naimisiin? Vanha sanonta ”hätäilyllä ei saa kun vain sekopäitä lapsia” sopii mielestäni avioliittomuuttoon harvinaisen hyvin.

Humanitaarista maahanmuuttoa (pakolaiskiintiöt, turvapaikkojen myöntäminen) taas ei pitäisi koskaan yrittää perustella huoltosuhteen paikkamisella, väestön ikääntymisellä yms. ”meistä lähtevillä” seikoilla, koska mahdollisesta iästä, koulutuksesta ja ammattitaidosta huolimatta pakolaisen ensisijainen syy olla Suomessa ovat lähtömaan hengenvaaralliset olot ja kansainvälisen suojelun tarve.

Humanitaarisen maahanmuuton perusidea on siinä, että hädän (esim. Irakin sota) koittaessa hädänalaisia ihmisiä auttavat muutkin kuin naapurimaat. Tämä ehkäisee kriisien leviämistä näihin naapurimaihin ja vähentää pakolaisten altistumista naapurimaissa olevien poliittisten voimien propagandalle (esim. Hamas, Hizbollah yms.).

On lyhytnäköistä, että humanitaarisen kriisin kustannustaakan jakamisen periaatetta vähätellään leimaamalla ”globaalista vastuusta” ja kv-sopimuksista puhujat joksikin punaviherpipertäjiksi.

Olen varma, että jos vaikkapa Venäjällä tapahtuisi suuri kriisi ja suuret ihmismassat lähtisivät liikkeelle, niin Suomi saattaisi olla kiinnostunut siitä, että Ruotsi ja muut maat täyttäisivät mm. Geneven pakolaissopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteensa eivätkä jättäisi koko venäläispakolaisten taakkaa Suomen hoidettavaksi.

On kaikkien ”maahanmuuttomyönteistenkin” itsestään selvänä pitämä seikka, että humanitaarisesta maahanmuutosta koituu kansantalouden kontekstissa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä. Tämän vuoksi kaikkia ei voikaan noin vain ottaa, jos tavoitteena on rakentaa säälliset olosuhteet vaikkapa Suomen työmarkkinoille, kouluun ja asuinalueille.

Suomen pakolaiskiintiö on 750 ihmistä ja turvapaikanhakuprosessin myötä pysyväisluonteisen oleskelulupia myönnettiin vuosina 2000-2008 tällä tavalla.

Esim. 2008 yhteensä 1535 ihmistä sai humanitaarisin perustein oleskeluluvan Suomesta. Myönteisen oleskelulupapäätöksen hakemuksen perusteella sai 785 ihmistä vaikka hakijoita oli 4035, kun vuonna 2007 myönteisen oleskelulupapäätöksen sai 860 ihmistä vaikka hakijoita oli 1505. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että turvapaikanhakijoiden määrästä ei voi ennustaa myönteisten päätösten määrää.

Kansainvälistä vertailua Suomen ja muiden maiden välillä voi tehdä katsomalla esim. UNHCR:n tilastoja. Mikäli ihminen haluaa masentua ja luoda katsauksen suhteellisuudentajun kurimuskierteeseen, kannattaa myös katsoa maailman ihmisoikeustilannetta UNHCR:n Refworld-sivuston avulla.

”Eli, jos meillä on nyt ongelmia kotouttaa maahantulevat, menemättä siihen kenen vika se on, niin onko realistista odottaa että selviämme yhtään Ranskaa, Saksaa, tai Ruotsia paremmin? Ja jos “lisää rahaa sopeuttamiseen” on ainoa ratkaisu, niin missä kohdassa piikki menee kiinni?”

Valtion talousarvioesitys 2009 löytyy täältä. Valtion talousarvion 2009 mukaan määrärahojen kokonaismäärä oli 46 291 482 000 euroa. Tästä maahanmuuttoon liittyviä kustannuksia kertyi sisäministeriön hallinnonalalta 92 890 000 euroa ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta 24 700 000 euroa.

Maahanmuuttoon liittyvät asiat kustansivat näin ollen yhteensä 117 590 000 euroa.

Maahanmuuton kustannukset määrärahojen kokonaismäärästä oli siis 0,25 %.

Jos A vastaan B vastaan C- vertailuihin lähdetään, niin mukaan täytyy aina ottaa kaikki julkiset menokohteet, jolloin ”veronmaksajien rahoilla” ja ”veronmaksajien tulee saada tietää” – retoriikkaa tulee käyttää tasapuolisesti kaikkiin menokohteisiin, jos halutaan säilyttää älyllinen rehellisyys ja tasapuolisuus. Kriteerien kustannus & hyötykritiikille tulee olla yhdenvertaiset. Kotouttamislain alaisiin toimenpiteisiin keskittyminen ei saa johtaa siihen, että muiden julkisten tointen hyödyllisyyttä ei katsota yhtä tarkasti.

Jotta suhteellisuudentaju säilyisi, täytyy vertailun vuoksi mainita, että pelkästään veteraanien tukeminen maksoi 394 793 000 e, puolustusmateriaalien hankinta 696 793 000 e ja maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki 559 365 000 jne. ollenkaan näiden menoerien merkitystä väheksymättä.

Tämänhetkiset luvut maahanmuuton suhteen tarkoittavat yksinkertaisesti lakivelvoitteisiin ja tiedossa oleviin ongelmiin nähden erittäin pahaa aliresursointia – esimerkiksi valtion maksamat pakolaisten vastaanoton kustannukset kunnille ovat laahanneet samoissa luvuissa 90-luvun alusta asti, mikä on johtanut siihen että oleskeluluvan saaneille ei riitä kuntapaikkoja.

Mielestäni on tulevaisuuden kannalta kestämätöntä, että alati vähenevään sotaveteraaniväestöön käytettävät rahamäärät eivät muutu, vaikka sotaveteraanit –toisin kuin maahanmuuttajat- eivät ole lisääntymässä, kun taas muutama vuosi sitten "tarpeen puutteen vuoksi" lakkautettujen vastaanottokeskusten uudelleenperustamisesta käydään aivan mielettömän suuri ja täysin asiantuntematon poru.

Nykyisillä luvuilla mielestäni maahanmuuttajien osuuden tulisi olla vähintään siellä 0.8 % tuntumassa, ja katto 1.6% tuntumassa, mutta koska tilanteet elävät ja asiat muuttuvat, en kirjoita tätä mielipidettäni kiveen.

Kuitenkin täytynee muistaa jo edellisessä postauksessani mainitsema seikka, että Vuoden 2005 tietoihin perustuvan konservatiivisen ja tätä kautta alakanttiin menevän arvion mukaan

- v. 2010 mennessä yli 20 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä aloittaa peruskoulun
- v. 2015 mennessä yli 33 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä siirtyy opiskelemaan/työelämään

joten mielestäni tulevaisuutta ajatellen määrärahojen lisääminen juuri maahanmuuton alkuvaiheeseen olisi välttämätöntä, jos tulevaisuuden ongelmia aiotaan ennaltaehkäistä.

” Tätä humanitaarista auttamista ja siihen kulutettua rahaa voisi ymmärtää, jos sen kylkiäisenä ei tuntuisi kaikissa sitä yrittäneissä maissa tulevan yhteiskunnan polarisoitumista, ja pahimmassa tapauksessa muusta yhteiskunnasta irtoavia saarekkeita kuten Rosengård.”

Yksinkertaistan ja sanon, että Suomessa tulee tapahtumaan täysin samat ongelmat kuin muuallakin, mikäli tässä vaiheessa ei alaan aleta kunnolla panostaa. Samalla on korostettava, että Rosengård ei ole oikeusvaltiomielessä mikään "muusta yhteiskunnasta irtoava saareke", vaikka ongelmia sinne onkin kasaantunut. Se etu, mikä Suomella on Ruotsiin ja etenkin Saksaan nähden on se, että ohjelmallisen integraatiopolitiikan tärkeyteen herättiin kaikissa Euroopan maissa 90-luvulla, mutta Suomella ei ole takanaan vuosikymmenten virhehistoriaa esim. Saksan ja Ranskan toteuttamine siirtotyöläispolitiikkoineen. Tässä vaiheessa ongelmiin pystyisi pureutumaan helpommin. Mikäli näin ei tehdä, suomalaiset saavat syyttää seurauksista vain itseään.

Toivoisinkin, että maahanmuutto – ja maahanmuuttajapolitiikan kritiikki keskittyisikin juuri siihen, millaisilla kriteereillä maahantuloa kontrolloidaan, sen tarkastelemiseen, mitkä ovat järkeviä kotouttamistoimia ja siihen, millaisiin lähtöoletuksiin ”maahanmuuttajasta” , ”suvaitsevaisuudesta” ja "suomalaisuudesta" ne perustuvat. Ja ennen kaikkea: millä tavoin toimintaa voisi parantaa?

Valitettavasti ns. ”maahanmuuttokriittisten” ihmisten ”kritiikki” painottuu tällä hetkellä kunniamurha- terrorismi – ja raiskausasioilla mässäilyyn ja niiden esittämiseen ”niiden kulttuuripiirteinä” suurin piirtein samalla tavoin kuin islamistipopulistit esittävät kaikki Israelin hallituksen toimet ”juutalaisten piirteinä” ja Israel-intoilijat kaiken Hamasin toiminnan ”islamin piirteinä”. Väitänpä vielä, että tämä on vallitsevassa ”maahanmuuttokritiikissä” huomattavasti yleisempää kuin ”kustannukset ja niillä hankittavien villojen määrä”- problematiikka.

”Onko kaikkien monikulttuuristen yhteiskuntien kohtalona ajautua enemmän tai vähemmän polarisoituneiksi ja eriarvoistuneiksi, ja jos näin on, niin riittäisikö vähän vähempikin kulttuuri. Vaikka liberaali internationalisti olenkin, täytyy myöntää että kansallisvaltioissa näyttää olevan myös hyvätkin puolensa.”

Mitä tarkoitat ”kulttuurilla” tässä yhteydessä, ja millä perusteella näet sen eriarvoistumista selittävänä tekijänä ja "kansallisvaltiollisuuden" tasa-arvoa selittävänä tekijänä?

Sekä elintasoeroja, terveyseroja että mitä tahansa sosioekonomisia mittareita käyttämällä havaitaan, että oman aikamme ”monikulttuuriset” yhteiskunnat ovat huomattavasti lähempänä oikeusvaltiota ja kansalaisten yhtäläisiä elin- ja tulevaisuusmahdollisuuksia kuin 1900-luvun ensipuoliskon ”kansallisvaltiot”, mitä termillä nyt sitten tarkoitetaankaan ja mihin sitten siirtymä "toisenlaiseksi" muuttumiseen sijoitetaankaan.

Kansallisvaltioaate ei pystynyt estämään kahden maailmanhistorian verisimmän sodan syttymistä, sotilaallista kilpavarustelua, diktatuurien nousua, valtioidenvälistä uhittelua, suuria rikkaiden ja köyhien välisiä kuiluja tai demokratian kriisiä 1920- ja 1930-luvuilla. Päinvastoin, vielä 1990-luvulla Jugoslaviassa se sai muotoja, josta hyvät puolet olivat hyvin kaukana.

Jos katsottaisiin vaikka 60-luvun Suomi- kansallisvaltiota, sen maalaisköyhyys oli rakennemuutoksen keskellä niin suurta luokkaa, että väki pakkasikin laukkujaan Ruotsiin paikoin 40 000 ihmisen vuosivauhdilla. Ja jos katsotaan niinkin jännää aihetta kuin väkivaltarikollisuutta, niin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 1980 melkein joka kymmenes mies oli kokenut fyysistä väkivaltaa, kun vastaava osuus oli 2006 pudonnut noin viiteen prosenttiin. Kun käytetään väkivaltaluokkaa ”katuväkivalta”, niin vuonna 1980 jopa yli neljä prosenttia miehistä oli kokenut fyysistä katuväkivaltaa, kun vastaava osuus oli 1,4 prosenttia vuonna 2006. Vuonna 1980 maassa oli huomattavasti vähemmän maahanmuuttajia kuin nyt.

Tämä ei tarkoita, etten pitäisi katuväkivaltaa vakavana oman aikamme ilmiönä. Päin vastoin, sen ennaltaehkäisy edellyttää ongelman kunnollista elaborointia, jota peräänkuulutan. Tilastotietojen perusteella tulisi hylätä se oletus että jokin "vähemmän monikulttuurinen" yhteiskunta olisi vapaampi väkivallasta. Ongelmallisina nähtyjä ilmiöitä ei pitäisi aina nähdä yksiulotteisesti vain "kulttuurisina" ja "kulttuurista johtuvina", vaan asioissa pitäisi ottaa huomioon väkivaltaan syyllistyneiden yksilöiden elämänkulkuun liittyvät monet tekijät.

Asiasta löytyy lisää tietoa Miessakkien järjestämällä "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarjalla, jonka kaikki luennot ovat kuunneltavissa internetissä. Tähän asiaan liittyen suosittelen kuuntelemaan erityisesti maahanmuuttajamiesten rikollisuutta käsittelevän Juhani Iivarin ja Mukhtar Abibin luennon sekä kunniaväkivaltaa käsittelevän Suvi Keskisen ja Rebwar Karimin luennon.

Bodia, sporttia, tsemppistä (Saudi-Arabian naisille)

Saudi-Arabiassa ollaan sitä mieltä, että asioista on voitava keskustella. Se, mistä sekä kahviloissa, englannin- että arabiankielisissä päivälehdissä että blogeissa on viime aikoina keskusteltu, ovat olleet sekä naisten oikeus ajaa autoa että heidän oikeutensa omiin kuntosaleihin.

Kuntosalidebatti on mielenkiintoinen tapaus, johon sekoittuu ripaus perinteistä konservatismia, rahtunen modernistista ajattelua, muinaiselta Itä-Saksalta tuoksahtavaa byrokratiaa sekä ennen kaikkea naisten halua viettää vapaa-aikaa kaupungissa kaupunkilaisella tavalla.

Kahden pyhän moskeijan maassa voi olla vain joko miesten tai naisten kuntosaleja; sekasalit ovat kiellettyjä. Kuntosali täytyy rekisteröidä urheilun ja hyvinvoinnin virastossa (The general presidency of sport and youth welfare), mutta kyseinen virasto ei ole käytännössä myöntänyt lisenssejä kun vain miesten kuntosaleille mm. puutteellisen ohjeistuksen vuoksi. Naisille on silti perustettu kuntosaleja ilman lisenssiä esimerkiksi kauneussalonkeina, eikä lisensoimattomiin kuntosaleihin ole puututtu.

Naisten kuntosaleja voi perustaa ilman lisensointibyrokratiaruljanssia, mikäli kuntosali perustetaan terveydenedistämistarkoituksessa asianmukaisen terveysaseman yhteyteen. Terveysasemien kuntosalit ovat kuitenkin ennemmin juuri kuntouttamista varten, ja usein sangen kalliita. Monen mielestä maassa pitäisi sallia naisille samanlaiset jumppasalit kuin muuallakin kaupungistuneessa ja modernisoituneessa maailmassa.

Toissa viikolla kunnallisministeriö ilmaisi, että lisensoimattomia jumppakuntosaleja aletaan sulkea. Tämä närkästytti sekä käyttäjät että kuntosaliyrittäjät, jotka ovat vuosikaudet yrittäneet hankkia lisenssiä kuntosaleilleen virallista reittiä, mutta törmänneet viranomaisten saamattomuuteen ja pompottelumeininkiin asiassa.

Arab News- lehdessä haastateltu kunnallisaktivisti ja asianajaja Abdulaziz al-Qasim sanoi, että viranomaisten ”mie en tiijä voiko meillä rekisteröidä, mie oon täällä vain töissä, tule ens keskiviikkona” – asenne johtuu lähinnä siitä, että naisten kuntosaliharrastuksen suora salliminen saattaisi tässä yhä hyvin konservatiivisessa yhteiskunnassa herättää liikaa ärhäkkää vastustusta.

Moni viranomainen ei halua joutua Perussaudiarabialaisen kuntosalikriittisyyden kohteeksi. Jotkut Perussaudiarabialaiset näet ajattelevat, että jos naisille sallitaan kuntosaleilla käyminen, niin sitä ei tiedä mitä siitä sitten seuraa. Naiset saattaisivat jumppatuokioiden jatkuessa jättää lapsensa ja kotiaskareensa hoitamatta, rikollisuus nousisi ja perusarvot menisivät nurin.

Toisaalta kuntosaleja ei haluta suoraan kieltääkään, koska niiden käyttäjiä ja käyttämisen kannattajia on paljon. Kolumnisti Halimah Muzaffar oli sitä mieltä, että urheilu on luonnollinen asia jokaiselle ihmiselle riippumatta hänen sukupuolestaan, ja naisten kuntosalien salliminen sopii yhteen ”yhteiskuntamme islamilaisten arvojen kanssa”. Kuntosaliyrittäjä Leena Hamamy sanoi Arab Newsissa, että on typerää pyrkiä sulkemaan kuntosaleja, jotka auttavat naisia pysymään terveinä ja hyväkuntoisina maassa, jossa kakkostyypin diabetes on kasvava ongelma. Naisten terveyden edistäminen ei voi olla islamin vastaista.

Ystäväni, joista yhtä haastattelin myös tulevaan Miessakkien Urho-lehteen, sanoi, että Koraania, sunnaa tai haditheja joutuu lukemaan melko luovan tarkoitushakuisesti, mikäli naisten kuntosalikiellolle haluaa löytää uskonnollista tukea. Naisjumppaamista puoltavia kohtia löytyisi aivan yhtä paljon riippuen siitä, mitä oppinut haluaa muistaa.

Kuntosalikriittisyydessä lieneekin ennemmin kyse muutoksenpelosta sekä tulevaisuuden arvoja ja tapoja koskevasta kyselystä kuin juuttumisesta selvään Koraanin sanaan. Ihmiset, joille uskonto on tärkeä asia, pelkäävät muutosten edessä ihmisten hylkäävän arvokkaatkin perusarvot. Kaikki kelpaa- periaatteen uskotaan valtaavan alaa kun sääntöjä muutetaan.

Monen kuntosalien kannattajan tulisikin voida pätevästi vastata Perussaudiarabialaisten kysymykseen siitä, kuka hoitaa lapset silloin, kun naiset ovat kuntosalilla. Oma vastaukseni olisi tietenkin: lapset voivat olla päiväkerhossa, koulussa, isän hoiteissa tai harrastuksissa. Mikään ei sodi sitä vastaan, että vanhemmat jakavat lasten kasvattamiseen vaadittavan ajan ja energian. Saudi-Arabialta ei puuttuisi talouskriisinkään aikana rahaa jonkinlaisen vanhempainvapaajärjestelmän rakentamiseen.

Toki Saudi-Arabiassa vanhemmuuden painolastia jaetaan nytkin jossain määrin, mutta pohjoismaisesta tasa-arvosta ollaan tietenkin valovuosien päässä niin mentaalisesti kuin juridisestikin. Asiasta kertoo sekin, että naisten työllisyysprosentti on maassa samaa luokkaa kuin työttömyysprosentti Suomessa, vaikka naisten koulutukseen maassa panostetaankin.

Saudi-Arabiasta käsin on mielenkiintoista tarkastella sitä, mitä asioita Saudi-Arabiasta uutisoidaan Suomessa, tai jätetään uutisoimatta. Uutisoimatta on jätetty muun muassa hiljattainen Kosovon tunnustaminen, liittyminen Arabiliiton ihmisoikeussopimukseen (asian mainitseminen ei tarkoita että pitäisin Arab Human Rights Charteria kovinkaan hyvänä ihmisoikeussopimuksena), mahdollinen naisten äänioikeuden salliminen tulevissa kunnallisvaaleissa ja sisäpolitiikka muutoinkin. Lähi-idän ulkopolitiikkauutisissa Saudi-Arabia tulee esiin sivulauseissa ns. Lähi-idän rauhanaloitteen (Middle east peace initiative) kätilönä.

Olikin mielenkiintoista havaita, että kuntosaliasiaan YLE olikin tarttunut eräässä uutisessaan. Mutkat vetäistiin otsikossa kunnolla suoriksi: otsikko oli kirjaimellisesti ”Saudi-Arabia huolissaan naisten kuntosaliharrastuksesta”. Uutisessa siteerattiin maan korkeimman uskonnollisen johtajan, Perussaudiarabialaisen suurmufti Abdulaziz al-Sheikhin televisiolähetyksessä antamaa lausuntoa, jonka mukaan ”naisten kuuluu olla kotona ja kasvattaa lapsia”. Mitään muuta uutisessa ei kerrottu.

Uutinen oli hieman harhaanjohtava sikälikin, että toisin kuin Iranissa, Saudi-Arabiassa korkein uskonnollinen johtaja ei ole käytännössä ”Saudi-Arabia”. Korkeinta poliittista vaikutusvaltaa käyttävät kuningas Abdullah ibn Abdulaziz al-Saud ja eri toimialoista vastaavat ministerit. Kuningas voi Saudi-Arabiassa erottaakin liian raflaavia korkea-arvoisia oppineita. Näin kävi helmikuun suuren hallitusvaihdoksen yhteydessä muun muassa Sheikh Salih Ibn al-Luhaidanille, jonka Perussaudiarabialaiset kommentit satelliitti-TV:stä herättivät syksyllä 2008 maassa keskustelua kuin Halla-aho Suomessa.

Harhaanjohtava uutinen oli myös, mikäli al-Sheikhiä siteeraamalla yritettiin saada kuvaa yleisen publiikin mielipidemaisemista. Journalistisesti kiintoisaa YLE:n uutisessa on sekin, että uutinen tuli YLE:n sivuille perjantaina 24.4.2009, kun al-Sheikhin haastattelu oli Al-Eqtisadiah- kanavalla jo viime vuonna. Oma hauskuutensa on tietenkin siinä, että al-Sheikhin nimi on väännetty hupaisan orientalistiseen substantiivimuotoon "sheikki". Sitä paitsi "sheikin" esittämä huoli palvelusväen taakan kasvusta on varsin tärkeä asia maassa, jossa paljastuu muutoinkin viikoittain räikeitä saudiperheiden, niin miesten kuin naistenkin, lähinnä ulkomailta palkattuun palvelusväkeen kohdistamia julmuuksia.

Halutessaan YLE:n uutista voi verrata Arab Newsin vastaavaan.

Taannoisessa ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä” – tutkimuksessa tuotiin esiin, että noin kolmessa neljäsosassa aineistona olleista jutuista islam ja muslimit kytkettiin terroriin tai muuhun poliittiseen väkivaltaan, usein silloinkin kun uutinen ei koskenut hiljan tapahtunutta attentaattia vaikkapa Bagdadissa. Erilaisten sisäisten ristiriitojen esittämisessä islam politisoidaan vahvasti ja islamista muodostuu kuva poliittisten konfliktien selittävänä tekijänä. Uskonnollisia termejä käytetään epäjohdonmukaisesti mutta myös painotetusti sellaisissa yhteyksissä, joissa niiden käyttöä ei tarvitsisi.

Kun YLE:n uutista, Arab Newsin uutista sekä omia kokemuksiani vertaa toisiinsa, ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä” – tutkimuksen tulokset saavat ainakin omasta mielestäni vahvistusta. Islam tuodaan esiin todella kulmikkaasti, ja ihmisten arkinen olo ja elo jäävät tutkan ulkopuolelle.

Kun seuraa islamista tai mistä tahansa Lähi-idän maasta käytävää julkista keskustelua, asiavirheet ja yksinkertaistukset kukkivat. On huvittavaa, että televisioonkin nykyisin pyydettävät ”maahanmuuttokriitikot” syyttävät toimittajien nyökytellessä vieressä Jaakko Hämeen-Anttilaa jatkuvasti ”islamin valkopesusta”, vaikka kukaan ei ole kyennyt osoittamaan Hämeen-Anttilan kirjoissa, luennoissa tai haastatteluissa minkäänlaisia faktuaalisia virheellisyyksiä.

Jos poliittiseen puolueeseen kuuluva ihminen esittää ilman mitään faktaesimerkkiä raflaavia syytöksiä ihmisestä joka ei ole haastattelutilanteessa paikalla, olisi mielestäni välttämätöntä, että toimittaja kysyisi mihin väitteet perustuvat. Mutu-syytöksiä ei pitäisi milloinkaan jättää sellaisenaan painettuun lehteen. Ad hominem- tason kritiikkiä on internetin keskustelupalstoilla muutoinkin jo aivan tarpeeksi.

Toivoisikin, että suomalaiset tiedotusvälineet ottaisivat joskus enemmän vastuuta niistä seikoista, mitä ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä”- tutkimuksessa tuodaan esiin.

Kyse ei ole mistään kutsusta asioiden hyssyttelyyn, vaan päinvastoin, ”sanomaan asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat”. Asian toteuttaminen on vielä nykyisin helpompaa, kun Arab Newsilla, Gulf Newsilla, Saudi Gazzettella ja monella muulla on omat kotisivut, ja myös Gulf Research Center kokoaa Persianlahden alueen uutisia yhteen, Gulf in the Media- nimiseen paikkaan. Suomimedia voi saada juttuihinsa lisäsyvyyttä tarkastelemalla, mitä muualla päin maailmaa kirjoitellaan.

Jotta ihminen voisi sanoa asiat "niin kuin ne oikeasti ovat", hänen tulee olla sangen pitkällisesti perehtynyt asioihin. Arjen empiriankin tueksi tarvitaan melkoista määrää kirjallista tietoa, jotta silmämääräiset kokemukset piirtyvät oikeisiin puitteisiinsa.

Yksi kirja, jonka haluaisin Saudi-Arabiasta kiinnostuneiden lukevan, on Alexei Vassilievin ”History of Saudi Arabia” (New York University press 2000).

Välillä on kuitenkin syytä mennä myös puntille, koska se on terveellistä.