Bodia, sporttia, tsemppistä (Saudi-Arabian naisille)

Saudi-Arabiassa ollaan sitä mieltä, että asioista on voitava keskustella. Se, mistä sekä kahviloissa, englannin- että arabiankielisissä päivälehdissä että blogeissa on viime aikoina keskusteltu, ovat olleet sekä naisten oikeus ajaa autoa että heidän oikeutensa omiin kuntosaleihin.

Kuntosalidebatti on mielenkiintoinen tapaus, johon sekoittuu ripaus perinteistä konservatismia, rahtunen modernistista ajattelua, muinaiselta Itä-Saksalta tuoksahtavaa byrokratiaa sekä ennen kaikkea naisten halua viettää vapaa-aikaa kaupungissa kaupunkilaisella tavalla.

Kahden pyhän moskeijan maassa voi olla vain joko miesten tai naisten kuntosaleja; sekasalit ovat kiellettyjä. Kuntosali täytyy rekisteröidä urheilun ja hyvinvoinnin virastossa (The general presidency of sport and youth welfare), mutta kyseinen virasto ei ole käytännössä myöntänyt lisenssejä kun vain miesten kuntosaleille mm. puutteellisen ohjeistuksen vuoksi. Naisille on silti perustettu kuntosaleja ilman lisenssiä esimerkiksi kauneussalonkeina, eikä lisensoimattomiin kuntosaleihin ole puututtu.

Naisten kuntosaleja voi perustaa ilman lisensointibyrokratiaruljanssia, mikäli kuntosali perustetaan terveydenedistämistarkoituksessa asianmukaisen terveysaseman yhteyteen. Terveysasemien kuntosalit ovat kuitenkin ennemmin juuri kuntouttamista varten, ja usein sangen kalliita. Monen mielestä maassa pitäisi sallia naisille samanlaiset jumppasalit kuin muuallakin kaupungistuneessa ja modernisoituneessa maailmassa.

Toissa viikolla kunnallisministeriö ilmaisi, että lisensoimattomia jumppakuntosaleja aletaan sulkea. Tämä närkästytti sekä käyttäjät että kuntosaliyrittäjät, jotka ovat vuosikaudet yrittäneet hankkia lisenssiä kuntosaleilleen virallista reittiä, mutta törmänneet viranomaisten saamattomuuteen ja pompottelumeininkiin asiassa.

Arab News- lehdessä haastateltu kunnallisaktivisti ja asianajaja Abdulaziz al-Qasim sanoi, että viranomaisten ”mie en tiijä voiko meillä rekisteröidä, mie oon täällä vain töissä, tule ens keskiviikkona” – asenne johtuu lähinnä siitä, että naisten kuntosaliharrastuksen suora salliminen saattaisi tässä yhä hyvin konservatiivisessa yhteiskunnassa herättää liikaa ärhäkkää vastustusta.

Moni viranomainen ei halua joutua Perussaudiarabialaisen kuntosalikriittisyyden kohteeksi. Jotkut Perussaudiarabialaiset näet ajattelevat, että jos naisille sallitaan kuntosaleilla käyminen, niin sitä ei tiedä mitä siitä sitten seuraa. Naiset saattaisivat jumppatuokioiden jatkuessa jättää lapsensa ja kotiaskareensa hoitamatta, rikollisuus nousisi ja perusarvot menisivät nurin.

Toisaalta kuntosaleja ei haluta suoraan kieltääkään, koska niiden käyttäjiä ja käyttämisen kannattajia on paljon. Kolumnisti Halimah Muzaffar oli sitä mieltä, että urheilu on luonnollinen asia jokaiselle ihmiselle riippumatta hänen sukupuolestaan, ja naisten kuntosalien salliminen sopii yhteen ”yhteiskuntamme islamilaisten arvojen kanssa”. Kuntosaliyrittäjä Leena Hamamy sanoi Arab Newsissa, että on typerää pyrkiä sulkemaan kuntosaleja, jotka auttavat naisia pysymään terveinä ja hyväkuntoisina maassa, jossa kakkostyypin diabetes on kasvava ongelma. Naisten terveyden edistäminen ei voi olla islamin vastaista.

Ystäväni, joista yhtä haastattelin myös tulevaan Miessakkien Urho-lehteen, sanoi, että Koraania, sunnaa tai haditheja joutuu lukemaan melko luovan tarkoitushakuisesti, mikäli naisten kuntosalikiellolle haluaa löytää uskonnollista tukea. Naisjumppaamista puoltavia kohtia löytyisi aivan yhtä paljon riippuen siitä, mitä oppinut haluaa muistaa.

Kuntosalikriittisyydessä lieneekin ennemmin kyse muutoksenpelosta sekä tulevaisuuden arvoja ja tapoja koskevasta kyselystä kuin juuttumisesta selvään Koraanin sanaan. Ihmiset, joille uskonto on tärkeä asia, pelkäävät muutosten edessä ihmisten hylkäävän arvokkaatkin perusarvot. Kaikki kelpaa- periaatteen uskotaan valtaavan alaa kun sääntöjä muutetaan.

Monen kuntosalien kannattajan tulisikin voida pätevästi vastata Perussaudiarabialaisten kysymykseen siitä, kuka hoitaa lapset silloin, kun naiset ovat kuntosalilla. Oma vastaukseni olisi tietenkin: lapset voivat olla päiväkerhossa, koulussa, isän hoiteissa tai harrastuksissa. Mikään ei sodi sitä vastaan, että vanhemmat jakavat lasten kasvattamiseen vaadittavan ajan ja energian. Saudi-Arabialta ei puuttuisi talouskriisinkään aikana rahaa jonkinlaisen vanhempainvapaajärjestelmän rakentamiseen.

Toki Saudi-Arabiassa vanhemmuuden painolastia jaetaan nytkin jossain määrin, mutta pohjoismaisesta tasa-arvosta ollaan tietenkin valovuosien päässä niin mentaalisesti kuin juridisestikin. Asiasta kertoo sekin, että naisten työllisyysprosentti on maassa samaa luokkaa kuin työttömyysprosentti Suomessa, vaikka naisten koulutukseen maassa panostetaankin.

Saudi-Arabiasta käsin on mielenkiintoista tarkastella sitä, mitä asioita Saudi-Arabiasta uutisoidaan Suomessa, tai jätetään uutisoimatta. Uutisoimatta on jätetty muun muassa hiljattainen Kosovon tunnustaminen, liittyminen Arabiliiton ihmisoikeussopimukseen (asian mainitseminen ei tarkoita että pitäisin Arab Human Rights Charteria kovinkaan hyvänä ihmisoikeussopimuksena), mahdollinen naisten äänioikeuden salliminen tulevissa kunnallisvaaleissa ja sisäpolitiikka muutoinkin. Lähi-idän ulkopolitiikkauutisissa Saudi-Arabia tulee esiin sivulauseissa ns. Lähi-idän rauhanaloitteen (Middle east peace initiative) kätilönä.

Olikin mielenkiintoista havaita, että kuntosaliasiaan YLE olikin tarttunut eräässä uutisessaan. Mutkat vetäistiin otsikossa kunnolla suoriksi: otsikko oli kirjaimellisesti ”Saudi-Arabia huolissaan naisten kuntosaliharrastuksesta”. Uutisessa siteerattiin maan korkeimman uskonnollisen johtajan, Perussaudiarabialaisen suurmufti Abdulaziz al-Sheikhin televisiolähetyksessä antamaa lausuntoa, jonka mukaan ”naisten kuuluu olla kotona ja kasvattaa lapsia”. Mitään muuta uutisessa ei kerrottu.

Uutinen oli hieman harhaanjohtava sikälikin, että toisin kuin Iranissa, Saudi-Arabiassa korkein uskonnollinen johtaja ei ole käytännössä ”Saudi-Arabia”. Korkeinta poliittista vaikutusvaltaa käyttävät kuningas Abdullah ibn Abdulaziz al-Saud ja eri toimialoista vastaavat ministerit. Kuningas voi Saudi-Arabiassa erottaakin liian raflaavia korkea-arvoisia oppineita. Näin kävi helmikuun suuren hallitusvaihdoksen yhteydessä muun muassa Sheikh Salih Ibn al-Luhaidanille, jonka Perussaudiarabialaiset kommentit satelliitti-TV:stä herättivät syksyllä 2008 maassa keskustelua kuin Halla-aho Suomessa.

Harhaanjohtava uutinen oli myös, mikäli al-Sheikhiä siteeraamalla yritettiin saada kuvaa yleisen publiikin mielipidemaisemista. Journalistisesti kiintoisaa YLE:n uutisessa on sekin, että uutinen tuli YLE:n sivuille perjantaina 24.4.2009, kun al-Sheikhin haastattelu oli Al-Eqtisadiah- kanavalla jo viime vuonna. Oma hauskuutensa on tietenkin siinä, että al-Sheikhin nimi on väännetty hupaisan orientalistiseen substantiivimuotoon "sheikki". Sitä paitsi "sheikin" esittämä huoli palvelusväen taakan kasvusta on varsin tärkeä asia maassa, jossa paljastuu muutoinkin viikoittain räikeitä saudiperheiden, niin miesten kuin naistenkin, lähinnä ulkomailta palkattuun palvelusväkeen kohdistamia julmuuksia.

Halutessaan YLE:n uutista voi verrata Arab Newsin vastaavaan.

Taannoisessa ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä” – tutkimuksessa tuotiin esiin, että noin kolmessa neljäsosassa aineistona olleista jutuista islam ja muslimit kytkettiin terroriin tai muuhun poliittiseen väkivaltaan, usein silloinkin kun uutinen ei koskenut hiljan tapahtunutta attentaattia vaikkapa Bagdadissa. Erilaisten sisäisten ristiriitojen esittämisessä islam politisoidaan vahvasti ja islamista muodostuu kuva poliittisten konfliktien selittävänä tekijänä. Uskonnollisia termejä käytetään epäjohdonmukaisesti mutta myös painotetusti sellaisissa yhteyksissä, joissa niiden käyttöä ei tarvitsisi.

Kun YLE:n uutista, Arab Newsin uutista sekä omia kokemuksiani vertaa toisiinsa, ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä” – tutkimuksen tulokset saavat ainakin omasta mielestäni vahvistusta. Islam tuodaan esiin todella kulmikkaasti, ja ihmisten arkinen olo ja elo jäävät tutkan ulkopuolelle.

Kun seuraa islamista tai mistä tahansa Lähi-idän maasta käytävää julkista keskustelua, asiavirheet ja yksinkertaistukset kukkivat. On huvittavaa, että televisioonkin nykyisin pyydettävät ”maahanmuuttokriitikot” syyttävät toimittajien nyökytellessä vieressä Jaakko Hämeen-Anttilaa jatkuvasti ”islamin valkopesusta”, vaikka kukaan ei ole kyennyt osoittamaan Hämeen-Anttilan kirjoissa, luennoissa tai haastatteluissa minkäänlaisia faktuaalisia virheellisyyksiä.

Jos poliittiseen puolueeseen kuuluva ihminen esittää ilman mitään faktaesimerkkiä raflaavia syytöksiä ihmisestä joka ei ole haastattelutilanteessa paikalla, olisi mielestäni välttämätöntä, että toimittaja kysyisi mihin väitteet perustuvat. Mutu-syytöksiä ei pitäisi milloinkaan jättää sellaisenaan painettuun lehteen. Ad hominem- tason kritiikkiä on internetin keskustelupalstoilla muutoinkin jo aivan tarpeeksi.

Toivoisikin, että suomalaiset tiedotusvälineet ottaisivat joskus enemmän vastuuta niistä seikoista, mitä ”Islam suomalaisissa joukkoviestimissä”- tutkimuksessa tuodaan esiin.

Kyse ei ole mistään kutsusta asioiden hyssyttelyyn, vaan päinvastoin, ”sanomaan asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat”. Asian toteuttaminen on vielä nykyisin helpompaa, kun Arab Newsilla, Gulf Newsilla, Saudi Gazzettella ja monella muulla on omat kotisivut, ja myös Gulf Research Center kokoaa Persianlahden alueen uutisia yhteen, Gulf in the Media- nimiseen paikkaan. Suomimedia voi saada juttuihinsa lisäsyvyyttä tarkastelemalla, mitä muualla päin maailmaa kirjoitellaan.

Jotta ihminen voisi sanoa asiat "niin kuin ne oikeasti ovat", hänen tulee olla sangen pitkällisesti perehtynyt asioihin. Arjen empiriankin tueksi tarvitaan melkoista määrää kirjallista tietoa, jotta silmämääräiset kokemukset piirtyvät oikeisiin puitteisiinsa.

Yksi kirja, jonka haluaisin Saudi-Arabiasta kiinnostuneiden lukevan, on Alexei Vassilievin ”History of Saudi Arabia” (New York University press 2000).

Välillä on kuitenkin syytä mennä myös puntille, koska se on terveellistä.