Kotoutumista kunnassa osa 3: Kotoutumisen edistämistä voi vahvistaa vaikka lähtökohdat ovat vaikeat

Kuntavaalit ovat tulossa ja kotoutumisesta puhutaan paljon. Siksi on tarpeen hieman käydä läpi sitä, millä tavalla kunta kotoutumisesta vastaa ja mitkä tekijät vaikuttavat kunnan liikkumavaraan kotoutumisen edistämisessä. 

Kirjoitan kolme toisiinsa linkittyvää blogikirjoitusta kotoutumisen edistämisestä kunnassa.

Ensimmäisessä osassa käydään läpi kunnan tehtävät ja kotoutumisen edistämisen rahoitus kunnan näkökulmasta. 

Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten kunnan tehtäviin ja rahoitukseen vaikuttavaa lainsäädäntöä on viime vuosina muutettu, lyhyen näkemykseni ollessa se että ei juurikaan tietolähtöisesti tai asiakkaiden tilanteita ajatellen. 

Kolmannessa osassa tuon esiin sen, mitä liikkumavaraa kunnilla voi olla vaikeista lähtökohdista huolimatta.

Kotoutumisen edistämistä voi vahvistaa vaikka lähtökohdat ovat vaikeat

Tämä on kolmas osa kolmen kotoutumisen edistämistä kunnassa käsittelevän blogikirjoituksen sarjassa.

Lue edelliset osat:

Kotoutumista kunnassa osa 1: kotoutumisen edistämisestä vastaa ensisijaisesti kunta

Kotoutumista kunnassa osa 2: kotoutumislainsäädäntöä muutellaan liikaa mutupohjalta

Lähtökohdat kotoutumisen edistämiselle työllisyysalueiden aloittaessa ovat haasteelliset tilanteessa, jossa valtakunnallisella tasolla kotoutumisen edistämisen lainsäädäntöä on muutettu epätarkoituksenmukaisella tavalla sekä entuudestaankin riittämätöntä valtionrahoitusta on leikattu. 

Edellä mainitut kehityskulut eivät kuitenkaan yksinään määrää sitä, miten paikallistasolla kotoutumisen edistämistä toteutetaan. OECD:n ja EU:n viitekehysten mukaisesti kotoutumisella on kuusi osa-aluetta (työllisyys, koulutus ja osaaminen, terveys ja hyvinvointi, asuminen, osallistuminen ja kaksisuuntainen kotoutuminen). On selvää, että kaikkia osa-alueita on mahdollista vahvistaa paikallisesti, vaikka valtakunnallisella tasolla tehdyt päätökset ja esimerkiksi esimerkiksi yleinen suhdannetilanne vaikuttavatkin esimerkiksi työpaikkojen tarjontaan. 

Itselleni asia konkretisoitui omassa työssäni 2022 ja 2023, jolloin sain hyvin mieluisia ja positiivisia yhteydenottoja sekä työnantajilta että tavallisilta kuntalaisilta ukrainalaisiin asiakkaisiin liittyen. Ihmisillä oli selvästi vahva halu tehdä voitavansa sen eteen, että ukrainalaisille löytyisi työpaikkoja, mielekästä tekemistä sekä mahdollisimman hyvät edellytykset paikkakunnalle asettautumiseen. 

On selvää, että esimerkiksi Ukrainan sotaan ja sen synnyttämään auttamishaluun voi kytkeytyä myös yltiöpäistä innostusta ja hybristä, mutta tämä innostus on myös kontrolloitavissa ja rajattavissa. Olennaista on se, että on ihmisiä joiden kanssa on mahdollista suunnitella toimenpiteitä kuten lyhytkoulutuksia, jotka pidemmällä aikavälillä voivat vahvistaa niin työllisyysvalmiuksia kuin muutakin osaamista. 

Monet asiat, joita aikaisemmin oli pidetty syystä tai toisesta mahdottomina, olivatkin nyt mahdollisia, ja asiaan näytti varsin pitkälti vaikuttavan lähinnä se, että paikallisesti löytyy henkilöitä, joilla on riittävän pitkäjänteistä kiinnostusta asian kehittämiseen ja esimerkiksi hankehakuihin. On olemassa kuntia, joissa paikallisten työnantajien, järjestöjen, maahan muuttaneiden itsensä ja kotoutumisen edistämisestä vastaavien kuntatoimijoiden välinen yhteistyö on hyvinkin tiivistä. 

Toki innostuneisuus ukrainalaisten auttamisesta ei ole ainoastaan hyvä asia, jos siihen kytkeytyy syrjiviä asenteita suhteessa toisiin ryhmiin kuten esimerkiksi afganistanilaisiin. Siksikin kotoutumisen osa-alueista kaksisuuntainen kotoutuminen, josta puhutaan myös hyvien väestösuhteiden edistämisenä, on yllättävänkin tärkeä osa-alue myös muiden kotoutumisen osa-alueiden näkökulmasta. Valtaväestön asenteet vaikuttavat varsin paljon työllistymismahdollisuuksiin kuten myös ihmisen terveyteen ja toimintakykyyn, joten hyvien väestösuhteiden vahvistaminen on äärimmäisen tärkeää myös työllisyyden, terveyden ja rekrytointikynnyksen alentamisen näkökulmista. 

Hyvien väestösuhteiden edistäminen on ennen kaikkea kunnan tehtävä niin lainsäädännöllisesti (osana lakisääteistä kunnan hyvinvointisuunnitelmaa ja vastaavia strategista suunnittelua) kuin käytännössä, koska vain kuntalaisilla itsellään on tietämys paikallisista olosuhteista, työnantajista, järjestöistä ja muista toimijoista. Hyvissä väestösuhteissa ja vastaanottavuuden kehittämisessä on myös huomattavasti vähemmän kyse rahasta kuin esimerkiksi kotoutumiskoulutuksen järjestämisessä. 

Hyvien väestösuhteiden edistämiseksi onkin kehitetty alueellisia toimintamalleja, ja on varsin pitkälti kunnista itsestään kiinni, miten niitä otetaan käyttöön. Sama koskee muitakin kotoutumisen osa-alueita. Valtio jakaa pelimerkit tietyllä tavalla, mutta se ei ollenkaan määritä sitä miten kunnat käyttävät kyseisiä pelimerkkejä. Toki kunta kerää pelimerkkejä myös itse verotulojen, toimintatuottojen ja muiden tuottojen muodossa. 

Kotoutumista kunnassa osa 1: kotoutumisen edistämisestä vastaa ensisijaisesti kunta

Kuntavaalit ovat tulossa ja kotoutumisesta puhutaan paljon. Siksi on tarpeen hieman käydä läpi sitä, millä tavalla kunta kotoutumisesta vastaa ja mitkä tekijät vaikuttavat kunnan liikkumavaraan kotoutumisen edistämisessä. 

Kirjoitan kolme toisiinsa linkittyvää blogikirjoitusta kotoutumisen edistämisestä kunnassa.

Ensimmäisessä osassa käydään läpi kunnan tehtävät ja kotoutumisen edistämisen rahoitus kunnan näkökulmasta. 

Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten kunnan tehtäviin ja rahoitukseen vaikuttavaa lainsäädäntöä on viime vuosina muutettu, lyhyen näkemykseni ollessa se että ei juurikaan tietolähtöisesti tai asiakkaiden tilanteita ajatellen. 

Kolmannessa osassa tuon esiin sen, mitä liikkumavaraa kunnilla voi olla vaikeista lähtökohdista huolimatta. 

Kotoutumisen edistämisestä vastaa ensisijaisesti kunta

1.1.2025 voimaan tullut laki kotoutumisen edistämisestä asettaa kunnille erityisen vastuun kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumislain muutos on tapahtunut samaan aikaan kuin muutos jonka seurauksena työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien järjestämisvastuulle. Kun kuntien järjestämisvastuulla ovat myös kotoutumiseen vahvasti vaikuttavat varhaiskasvatus, nuorisotyö ja oppivelvollisille järjestettävät palvelut, on selvää että kunta on kaikkein tärkein toimija kotoutumisen edistämisen kannalta. 

Kotoutumislain nojalla kuntien vastuulla on sekä työttömien työnhakijoiden että työvoiman ulkopuolella olevien henkilöiden kotoutumisen edistäminen. Työvoiman ulkopuolella olevista maahanmuuttajaryhmistä erityinen huomio muuttuneessa laissa kiinnitetään henkilöihin, jotka saavat kotihoidon tukea. Tällaiselle henkilölle pitää tehdä kotoutumislain mukainen palvelutarpeen arviointi ja kotoutumissuunnitelma, eli käytännöllisesti katsoen on mahdollistettava se, että kotona lastaan hoitavalla huoltajalla on mahdollisuus saada suomen kielen ja yhteiskuntatiedon koulutusta. 

Kunnan järjestämisvastuulla olevat kotoutumista edistävät palvelut on lueteltu kotoutumislain 2. luvussa. 

Kotoutumislain 10§ mukainen ohjaus ja neuvonta tarkoittaa sitä että henkilö voi riippumatta maassaolon kestosta ja maahantulon syystä saada henkilökohtaista neuvontaa asioissaan, jotka voivat vaihdella aiheeltaan laidasta laitaan. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelupistettä, jossa henkilö voi asioida matalalla kynnyksellä. 

Palvelutarpeen arviointi (14§) ja kotoutumissuunnitelma (16-23§) tarkoittavat käytännössä kotoutumiseen liittyvää pitkäaikaisempaa suunnitelmaa kotoutumiseen liittyvistä tavoitteista, toimenpiteistä tavoitteen saavuttamiseksi sekä seurannasta sen suhteen, miten tavoitteen saavuttaminen edistyy. Työvoimaviranomainen vastaa  työvoimaan kuuluvista asiakkaista. Työvoiman ulkopuolella olevien kotoutumisen edistämisestä vastaa yleensä yksikkö, joka voi kulkea esimerkiksi kotoutumispalvelujen tai maahanmuuttajapalveluiden nimellä. 

Monikieliseen yhteiskuntaorientaatioon (25§) ja kotoutumiskoulutukseen (26§-32§) liittyvät säädökset tarkoittavat käytännön toimenpiteitä, joilla kotoutumista on tarkoitus edistää. Kunnan pitää järjestää suomen tai ruotsin kielen opetusta, koulutusta, joka edistää työllistymistä sekä koulutusta, joka vahvistaa ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta laajemmin. Kotoutumiskoulutus on työvoimakoulutusta, jota kunnan on pakko järjestää, ja vastaavasti kotoutumiskoulutukseen osallistuvan on siihen pakko osallistua työttömyysetuuden menettämisen uhalla. Yhteiskuntaorientaatio on alkuvaiheen perehdytysjakso, joka tulee lähtökohtaisesti järjestää omakielisenä.

Valtionrahoitus kotoutumisen edistämiseen on vähäistä ja sitä on vähennetty entisestään; työllisyysalueiden pitää tehdä yhteistyötä

Kotoutumislaissa säädetään kotoutumisen edistämisen rahoituksesta. Kotoutumisen edistämistä kunnassa rahoitetaan sekä laskennallisin korvauksin että valtionosuusjärjestelmän kautta. Hyvin harvinaisissa erityistapauksissa ja vain kansainvälistä suojelua saaneiden osalta kunta voi saada valtiolta erityiskorvausta. Tällöin on kyse siitä, että kunta voi saada kansainvälistä suojelua saavien osalta valtiolta takaisin varhaiskasvatuslain 15 §:n tai perusopetuslain 17 §:n mukaisia erityisen tuen kustannuksia korvaushakemuksella todellisia kustannuksia vastaavasti. Myös pakolaisten vastaanottoon varautumisen kustannuksia korvataan. Sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavat hyvinvointialueet ovat asia erikseen: sosiaali-ja terveydenhuollossa koituneita kustannuksia voi hakea valtiolta takaisin hyvinkin laajalti, mutta tämän työn tekevät hyvinvointialueet, eivät kunnat. 

Kotoutumislain §10 mukaista ohjausta ja neuvontaa rahoitetaan valtionosuusjärjestelmän kautta (§60). Myös työvoimaviranomaiselle kuuluvat kotoutumisen edistämisen tehtävät, mukaan lukien kotoutumiskoulutus, rahoitetaan valtionosuusjärjestelmän kautta. Laskennallista korvausta maksetaan kunnan vastaanottamista kansainvälistä suojelua saaneista henkilöistä, ja kotoutumislain §61 mukaan laskennallista korvausta on tarkoitus käyttää ohjaukseen ja neuvontaan sekä monikielisen yhteiskuntaorientaation, kotoutumiskoulutuksen, tulkitsemisen ja muiden kotoutumista edistävien palveluiden järjestämiseen.

Vaikka kotoutumislaissa sanotaan, mitä kotoutumisen edistämisen lakisääteisiä tehtäviä laskennallisilla korvauksilla ja valtionosuuksilla tulisi toteuttaa, kunnat päättävät itse miten valtionosuudet ja laskennalliset korvaukset kohdennetaan. Kyseiset valtionrahoituskanavat ovat yleiskatteellisia eli niitä ei ole varsinaisesti korvamerkitty mihinkään. 

On selvää, että esimerkiksi kotoutumiskoulutuksen ja yhteiskuntaorientaation järjestämisessä kuntien ja työllisyysalueiden pitää tehdä yhteistyötä, jotta koulutusten oppilasmäärät pysyvät vakaina ja ennakoitavina ja jotta niiden järjestämiseen on ylipäänsä varaa. Ennen TE2024-uudistusta kotoutumiskoulutusten kilpailutuksesta vastasivat ELY-keskukset, joita on 15. Nyt niistä vastaavat työllisyysalueet, joita on 45. Yksittäisellä työllisyysalueella ei ole varmasti riittävästi kotoutujia ja resursseja kotoutumiskoulutuksen järjestämiseen. 

Osviittaa kotoutumiskoulutusten arvosta voi saada katsomalla esimerkiksi Hilmassa  olevia kotoutumiskoulutusta koskevia hankintailmoituksia. Myös raportti "Kotoutumiskoulutuksen laadukkaan toteutuksen elementtejä" antaa osviittaa siitä, millaisissa hinnoissa kotoutumiskoulutuksessa voidaan liikkua ja miten kotoutumiskoulutuksia kannattaa järjestää.

Työllisyysalueiden väliseen yhteistyöhön patistaa sekin, että kotoutumisen edistämiseen liittyvää valtionrahoitusta on vähennetty.

Sote-uudistuksen jälkeen aikavälillä 1.1.2023 - 31.12.2024 laskennallisen korvauksen määrä kunnan vastaanottamista kansainvälistä suojelua saaneista oli seitsemän vuotta täyttäneestä henkilöstä 1 955 euroa ja tätä nuoremmasta 6 503 euroa vuodessa. Korvausaika oli pääsääntöisesti 3 vuotta, kiintiöpakolaisten osalta 4 vuotta. 

1.1.2025 alkaen vastaanotettujen henkilöiden kohdalla alle 7-vuotiaasta henkilöstä 2 741 euroa vuodessa ja 7 vuotta täyttäneestä 2 052 euroa vuodessa. Korvausaika on lyhennetty kahteen vuoteen, kiintiöpakolaisten osalta kolmeen. 

On huomioitava, että laskennalliseen korvaukseen on nyt sisällytetty 1.1.2025 alkaen tulkitsemisen järjestäminen. 31.12.2024 asti kunnan vastaanottamien pakolaisten osalta tulkitseminen oli menoerä jonka sai valtiolta takaisin hakemuksella todellisia kustannuksia vastaavasti ja tositteita vastaan. Tämä muutos on jo nykyistä hallitusta edeltävä ja sen tarkoitus oli alun perin korvaushakemusrumban pienentäminen. Petteri Orpon hallituksen päätös pienentää laskennallista korvausta on tehnyt tulkkauksen sisällyttämisestä laskennalliseen korvaukseen käytännössä ison menoleikkauksen. 

Kunnat ovat varmasti paineen alla tilanteessa, jossa niillä on uusia lakisääteisiä kotoutumisen edistämisen tehtäviä erityisesti työllisyysalueiden aloitettua toimintansa, mutta resursseja kotoutumisen edistämiseen on vähemmän kuin aikaisemmin. Samalla kunnat ovat vapaita päättämään, kuinka paljon yleiskatteellisia tuloja kotoutumisen edistämiseen käytetään. Vaihtelua panostuksissa kuntien ja työllisyysalueiden välillä tultaneen näkemään paljonkin. 

Fakta on joka tapauksessa se, että laadukkaasti toteutettu kotoutumiskoulutus vahvistaa tutkitusti maahan muuttaneiden työmarkkina-asemaa. Tätä kautta se pienentää kuntien niin sanottuja sakkomaksuja eli työttömyystukien kuntaosuutta. Hyvin toteutettu kotoutumiskoulutus on siis pitkällä aikavälillä kunnalle taloudellisesti edullista, joten on äärimmäisen tärkeää toteuttaa se asianmukaisesti .

Kotoutumista kunnassa osa 2: kotoutumislainsäädäntöä muutellaan liikaa mutupohjalta

Kuntavaalit ovat tulossa ja kotoutumisesta puhutaan paljon. Siksi on tarpeen hieman käydä läpi sitä, millä tavalla kunta kotoutumisesta vastaa ja mitkä tekijät vaikuttavat kunnan liikkumavaraan kotoutumisen edistämisessä. 

Kirjoitan kolme toisiinsa linkittyvää blogikirjoitusta kotoutumisen edistämisestä kunnassa.

Ensimmäisessä osassa käydään läpi kunnan tehtävät ja kotoutumisen edistämisen rahoitus kunnan näkökulmasta. 

Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten kunnan tehtäviin ja rahoitukseen vaikuttavaa lainsäädäntöä on viime vuosina muutettu, lyhyen näkemykseni ollessa se että ei juurikaan tietolähtöisesti tai asiakkaiden tilanteita ajatellen. 

Kolmannessa osassa tuon esiin sen, mitä liikkumavaraa kunnilla voi olla vaikeista lähtökohdista huolimatta. 

Kotoutumislainsäädäntöä muutellaan liikaa mutupohjalta

Kotoutumislainsäädäntöä on viime vuosina muuteltu. Kuten tutkija Pasi Saukkonen on useampaankin otteeseen todennut ("Kotoutumisen edistämistä ei pitäisi kehittää näin" 7.4.2022; "Uusi hallitus kotoutumisen edistäjänä vai estäjänä? 27.6.2023), tämä muutteleminen ei ole perustunut tutkittuun tietoon tai asiantuntemukseen, vaan usein virheellisiin ja hyvinkin asenteellisiin mielikuviin. Muuttelu alkoi jo erittäin ongelmallisesta tarkastusvaliokunnan mietinnöstä 2018, jota Saukkosen lisäksi kritisoivat muutkin asiantuntijat ja allekirjoittanut. 

Asiallisesta ja perustellusta kritiikistä huolimatta mietinnön pohjalta tehtiin "selonteko kotouttamislain uudistamistarpeista", "kotoutumislain kokonaisuudistukseksi" sanottu lainsäädäntöprosessi ja tältä pohjalta uusi laki kotoutumisen edistämisestä, jonka konkreettisin muutos oli kotoutumissuunnitelman maksimikeston lyhentäminen kolmesta vuodesta kahteen vuoteen.  Kuten Saukkonen toteaa, muutoksen taustalla ollut ajatus siitä että kotoutumissuunnitelman kestoa lyhentämällä ihminen kotoutuu nopeammin, on absurdi. Kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen ei "tehosta" tai nopeuta kotoutumista millään tavalla. Yhtä älytöntä olisi ehdottaa peruskoulun lyhentämistä yhdeksästä seitsemään vuoteen sillä oletuksella, että näin nopeutettaisiin peruskoulun päättöarvioinnissa vaadittavan osaamisen saavuttamista.

Sille, että kotoutumissuunnitelman kesto oli alun perin kolme vuotta oli hyvät perusteet jotka pohjautuvat empiiriseen tutkimukseen esimerkiksi siitä, millainen kielen oppimisen tahti on realistista.

Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on saavuttaa kielitaitotaso B1.1. Tällaisen kielitaidon saavuttaminen kestää yleensä suomen kielen opetuksen asiantuntijoiden mukaan ainakin kolme vuotta, toki riippuen ihmisten iästä, koulutaustasta ja muista yksilöllisistä olosuhteista. Aina löytyy poikkeuksellisen nopeita oppijoita (kuten löytyy myös poikkeuksellisen hitaita oppijoita), mutta yleiset linjaukset pitää tehdä isoihin aineistoihin pohjautuen. 

Kotoutumiskoulutuksen ja sen tavoitteiden suunnittelun kannalta olennainen tieto on esimerkiksi se, että Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan tason B1 saavutti vuosina 2013–2015 vajaat 35 prosenttia kotoutumiskoulutuksen päättäneistä henkilöistä. Jos tätä prosenttiosuutta halutaan kohentaa ja kielen oppimista vahvistaa, kotoutumiskoulutuksen laatuun tulisi panostaa ja turvata selkeät polut niillekin oppijoille, jotka eivät ole saavuttaneet tätä tavoitekielitaitoa vuodessa. Pelkkä mekaaninen kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen vain pudottaa ihmisiä kärryiltä ja aiheuttaa vaikeuksia jatkopoluttamisessa. 

Kotoutumiskoulutus kestää kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan pääsääntöisesti noin yhden vuoden.  En tiedä mistä on alun perin tullut ajatus siitä, että taitotaso B1.1 pitäisi hankkia vuodessa, koska kielenopettajien valtiontalouden tarkastusviraston raportin tiedoilla vahvistama konsensus on se, että vuodessa keskitasolle ponnahtaneet opiskelijat ovat lähinnä poikkeustapauksia. Olen toki usein erilaisissa seminaareissa kuullut erilaisia sankaritarinoita yksittäisistä henkilöistä jotka ovat oppineet suomen kielen salamannopeasti. 

Ymmärrän tarpeen kertoa inspiroivia esimerkkejä, mutta yksittäisistä sankareista kertovien tarinoiden todistusarvo laajempien kehysten suunnittelussa on nolla. Sankaritarinat voivat pahimmillaan vääristää pahallakin tavalla yleistä ymmärrystä kielten oppimisesta ja oppimiseen vaikuttavista taustatekijöistä. 

Kaikki ei ole vain omasta tahdosta kiinni, varsinkaan ihmisellä jolla ei ole juurikaan koulutaustaa ja jolle on ikää jo kertynyt. 

***

Tässä kohtaa on ehkä syytä muistaa, että kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen kotoutumislakiin tapahtui Sanna Marinin hallituksen aikana, vaikka uusi laki tulikin voimaan 1.1.2025. Petteri Orpon hallitus sen sijaan teki syksyllä 2023 hallituksen esityksen (Lausuntopyynnön diaarinumero VN/8329/2023), jonka seurauksena lyhennettiin laskennallisen korvauksen korvausaikoja eli muutettiin lakia kotoutumisen edistämisestä ennen kuin se ehti tulla voimaan.

Lausuntopalaute esitykseen VN/8329/2023 oli hyvin kriittistä. Se oli sitä myös siksi, että perusteluosassa esitettiin kunnilta poistettavaksi tehtäviä joita ei ole kunnilla koskaan ollutkaan ja väitettiin "omatoimisuuden lisääntymisen" vähentävän kunnan tehtäviä ja luovan positiivisia kustannusvaikutuksia. Hallituksen esitys pohjautui täysin virheelliseen ja harhaanjohtavaan tilannekuvaan siitä, että kuntien maahanmuuttajapalvelut jotenkin paapoisivat maahan muuttaneita ja tekisivät asioita heidän puolestaan. Kirjoitin Lohjan kaupungin lausunnossa muun muassa näin:

"Useissa kohdissa esitetään ikään kuin uutena ja uusia positiivisia kustannusvaikutuksia lisäävänä asiana, että asiakkaan omatoimisuuden ja itsenäisen asioiden hoitamisvastuun vahvistaminen vähentäisi kunnan tehtäviä nykyisestä. Asiakkaan omatoimisuuden ja itsenäisten asiointitaitojen vahvistaminen on kotoutumispalveluiden päätehtävä jo tällä hetkellä. Laskennallisten korvausten pienentäminen ei tuo tähän asiaan muutosta. Rahoituksen vähentäminen ainoastaan hidastaa ja vaikeuttaa tämän tavoitteen toteutumista.

Esityksessä viitataan useissa kohdissa ”kaupassa käymisessä avustamiseen”, ikään kuin kuntien maahanmuuttajapalvelut laajamittaisesti toteuttaisivat tällaista tehtävää. Väitteelle siitä että kuntien maahanmuuttajapalvelut laajamittaisesti auttaisivat ”kaupassa käymisessä”, ei esitetä mitään perusteluja tai tutkimukseen pohjautuvaa tietoa. Tehtävää ei myöskään mainita TEM:n ohjeessa kotoutumisen edistämisestä (VN/33700/2022), joten herää kysymys, mistä ylipäänsä on syntynyt mielikuva siitä, että kaupassa käyminen olisi jotenkin keskeisessä roolissa kotoutumista edistävän viranomaisen työssä."

Muiden toimijoiden lausuntopalaute oli samansuuntaista. Lausuntopalvelusta voikin katsoa kaikki lausunnot kohdasta "lausunnonantajien lausunnot", mutta omasta mielestäni esimerkiksi Helsingin kaupungin lausunto osaa kiteyttää olennaista.

Orpon hallituksen muutokset eivät jääneet siihen, vaan syksyllä 2024 taas annettiin hallituksen esitys (lausuntopyynnön diaarinumero VN/13118/2024), jossa jälleen kerran esitetään mekaanista juustohöyläleikkaamista, ja jälleen kerran se esitetään virheellisesti kotoutumisen "tehostamisena". Kotoutumisen edistämisestä päätettiin leikata jälleen, ja varsin vaikeassa tilanteessa, juuri ennen kun kun vastuu työllisyyspalveluista siirrettiin kunnille. 

Koska Lohjan kaupunki ei aikataulusyistä pystynyt antamaan tuohon esitykseen lausuntoa, kehotan lukemaan  Helsingin kaupungin lausunnon, jossa tuodaan esiin useita tärkeitä huomioita. 

Helsingin kaupunki toteaa hyvin, että leikkaaminen on tosiasiallisesti palveluiden heikentämistä, palveluiden heikentäminen aiheuttaa viiveitä palveluiden saamisessa ja tällöin myös työllistymisvalmiudet heikentyvät. 

Kotoutumiskoulutuksesta leikkaamista Helsinki piti erityisen lyhytnäköisenä, koska kyseinen koulutus lisää tutkitusti kotoutujan tuloja pidemmällä aikavälillä, ja määrärahat ovat olleet jo aiemmin riittämättömiä. 

Helsingin kaupunki toteaa, että hallitus on tehnyt useita leikkauksia kotoutumisen edistämisen ja työllisyyspalveluiden toteuttamisen valtionosuusrahoitukseen, ja samaan aikaan työllisyyspalveluiden ja kotoutumiskoulutuksen järjestämisvastuu ei ollut vielä edes siirtynyt kuntien vastuulle. Kun palvelut tällä tavoin tulivat siirtymään kuntien vastuulle 1.1.2025 valmiiksi alirahoitettuina, kuntien mahdollisuudet panostaa kotoutumisen edistämiseen heikkenevät huomattavasti. 

Muutokset eivät jää tähän, vaan "Valtion kotoutumisen edistämisohjelma" pitää sisällään myös muita toimenpiteitä kuten arviolta syksyllä 2025 eduskuntaan tulevan ehdotuksen maahan muuttaneiden työttömyysturvan eriyttämisestä. Tämä ehdotus on räikeän syrjivä ja hyvin ongelmallinen perustuslain näkökulmasta. Kirjoitin aiheistosta aikaisemmin. 

Niin sanottu käännytyslaki mahdollistaa ihmisen lähettämisen kidutettavaksi

Ihmisen tarve saada kansainvälistä suojelua voi selvitä ainoastaan jättämällä ja käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Jos turvapaikkahakemusta ei pysty jättämään, ei myöskään selviä, olisiko ihminen tarvinnut kansainvälistä suojelua vai ei. Oikeusvaltiossa jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti eikä minkään ennakkoluulon tai maahantulotavan perusteella. 

Niin sanottu "käännytyslaki" eli hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi on harvinaisen räikeällä tavalla ristiriidassa keskeisimpienkin oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeusperiaatteiden kanssa. Kaikkein räikein epäkohta lakiehdotuksessa on turvapaikkahakemuksen jättämisen estäminen (niin sanottu pushback), jolloin ihmisen tarve kansainväliseen suojeluun jätetään kokonaan tutkimatta ilman valitusmahdollisuutta. 

Kun ihmisen tilannetta ei tutkita, on täysin mahdollista, että hän päätyy kidutettavaksi; esimerkiksi Jemenin, Syyrian tai Afganistanin kansalaisella riski on jopa hyvinkin suuri. Ei siksi ole ihme, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemista oikeustieteilijöistä kaikki 18 vastustivat lakiesitystä, ja hyvin perustellusti. Myös lakiesityksen lausuntopalautteessa on hyvin yksityiskohtaisesti käyty läpi esityksen räikeät ongelmat niin perustuslain kuin yleisen oikeudenmukaisuudenkin näkökulmasta. Onkin täysin ennenkuulumatonta, että perustuslakivaliokunta silti runnoi läpi hallituksen ajaman lakiesityksen, vieläpä oppositiopuolue SDP:n kannattamana. 

Asianajajaliiton lausunto

Lastensuojelun keskusliiton lausunto

Pakolaisneuvonta ry:n lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto

UNHCR:n lausunto

Siitä ei liene epäselvyyttä, että Venäjä on hyökkäyssodan toiseen valtioon aloittanut diktatuuri, joka käyttää täyttä painostamistyön ja häirinnän repertuaaria niihin valtioihin, jotka tukevat suoraan tai välillisesti Ukrainaa. Tämän painostamistyön välikappaleena käytetään myös liikkuvia ihmisiä. Niin sanottu välineellistäminen on todellinen ja verrattain uusi ilmiö, johon pitää vastata tehokkaasti, tarkastellen kriittisesti totunnaisia ajatusmalleja sekä oikeudellisia perinteitä.

Perusongelma lieneekin se, että tämä hallituksen esitys kyseisen uhkan taltuttamiseksi on laadittu poikkeuksellisenkin huonosti, se on perusteltu puutteellisesti ja siinä ei oteta mitään kantaa vaihtoehtoisiin kansainvälisen oikeuden mukaisiin puuttumiskeinoihin.

Välineellistämisen ja valtiollisesti organisoidun muuttoliikkeen uhkaan voidaan vallan hyvin puuttua myös ihmisoikeussopimusten mukaisesti ja syyllistymättä räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. 

Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto lakiin on hyvinkin kohtelias ja siinä yhdytään monilta osin huoleen Venäjän toiminnasta ja kansainvälisen oikeuden kyvystä toimia tällaisessa tilanteessa. Tässäkin lausunnossa on silti tuotu hyvin ja kriittisesti esiin se, että esitellyille kansainvälisen oikeuden vastaisille toimille on olemassa ihan realistisia vaihtoehtoja Venäjän hybridivaikuttamistilanteessa. Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnossa ihmetelläänkin, miten suppeasti ne on hallituksen esityksessä käyty läpi, jos ollenkaan.

Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Juha Raitio kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen esityksessä ei ole huomioitu lainkaan tuoretta EU-asetusta, joka koskee muuttoliikkeeseen ja turvapaikanhakuun liittyviä kriisitilanteita. Se on jo tullut voimaan mutta soveltuu suoraan vasta tulevaisuudessa.

Yhtä lailla Helsingin Sanomien haastattelema eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg tuo esiin sen, että hallituksen esityksessä ei ole edes mitään mainintaa toimintavälineistä, joita kuitenkin olisi EU:n perussopimusten mukaan käytettävissä laajamittaisen maahantulon tilanteissa:

EU:n perussopimusten mukaan Euroopan unionin neuvosto voi komission ehdotuksesta tukea jäsenmaita, jos ne joutuvat kolmansien maiden kansalaisten äkillisen joukoittaisen maahantulon kohteeksi. Leino-Sandberg kummastelee, miksei hallitus ole pyytänyt tällaisia tukitoimia, mikäli tilanne on niin kriittinen, kuin mitä se väittää.

”Hallituksen esityksestä ei ilmene, että tästä olisi käyty edes keskustelua komission kanssa. Ei voi mitenkään väittää, että tämä lakihanke olisi viimesijainen keino, jos muita vaihtoehtoja ei ole edes harkittu.”

Laitoin edellisen lauseen lihavoituna, koska se tiivistää jotain hyvin olennaista: hallituksen esittämiä kansainvälisen oikeuden vastaisia ja kidutuksen mahdollistavia keinoja työnnetään kuin käärmettä pyssyyn, vaikka vaihtoehtoja on olemassa.

Näin heikosti perustellun esityksen ei edes pitäisi olla missään keskustelussa, saati mennä perustuslakivaliokunnasta läpi. 

Näyttää siltä, että Venäjän muodostamaa hybridiuhkaa käytetään nyt keppihevosena mitä omituisimpien lakiesitysten läpiviemiseen. Poliitikot eivät ole olleet riittävällä tavalla hereillä tunteisiin vetoavan turvallisuusretoriikan jyllätessä.

Jo hyväksytty rajamenettely on EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin ja kansainvälisen oikeuden mukainen keino puuttua välineellistämistilanteisiin, lisäksi on muitakin keinoja

Rajamenettely mahdollistaa nopeutetun menettelyn ja liikkumisvapauden rajoitukset esimerkiksi sellaisten hakemusten kohdalla, joissa ihmisen voidaan epäillä käyttävän turvapaikanhakua perusteettomana välineenä EU:n alueelle pääsyyn. Hakemukset voidaan käsitellä jo rajalla ja nopeutetussa menettelyssä.

Esimerkiksi epäily perusteettomasta turvapaikkahakemuksesta, tuleminen turvallisesta alkuperämaasta, hakemuksen uusiminen, viranomaisen harhauttaminen tai jos on epäily siitä, että hakija aiheuttaa uhan kansalliselle turvallisuudelle, voivat toimia perusteina rajamenettelylle. 

Rajamenettelyn lisäksi on monia muita keinoja, jotka ovat olleet jo vuosikausia laissa (rajamenettely on ollut EU:n turvapaikkadirektiivissä vuodesta 2005 ja Suomen lakiin se on otettu käyttöön keväällä 2024). Laajamittaisen maahantulon tilanteessa voidaan perustaa rajan läheisyyteen järjestelykeskus, joka mahdollistaa koordinoiden hakemusten käsittelyn silloin kun hakemuksia tulee paljon. Uudistetun rajavartiolain §15d mahdollistaa  rajaturvallisuusavun pyytämisen laajamittaisen maahantulon tilanteissa. Ulkomaalaislain §36 mahdollistaa oleskeluluvan myöntämättä jättämisen muun muassa silloin, kun henkilön epäillään vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Palautussopimukset  kolmansien maiden kanssa mahdollistavat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden palauttamisen lähtömaihinsa sellaisissakin tilanteissa, joissa henkilö on tullut esimerkiksi Venäjän kautta. 

On yksinkertaisesti valheellista väittää, että ihmisen kidutettavaksi lähettämisen mahdollistava käännytyslaki olisi välttämätön. Tietenkään se ei sitä ole, vaan olemassa olevia toimintavälineitä käyttämällä ja niitä vahvistamalla hybridiuhkaan voidaan vallan hyvin puuttua. 

Kansainvälinen oikeus tunnistaa välineellistämisen

Olen aikaisemmin kirjoittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, jotka kieltävät turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisen. Usein kuulee väitettävän, että Suomen tilanne itärajalla on niin erityinen, että näitä ratkaisuja ei voi Suomen oloissa soveltaa. Tällaisen väitteen esittäminen kertoo lähinnä vain siitä, että EIT:n antamia tuomioita ei ole joko luettu tai ymmärretty. Professori Kaarlo Tuori muistuttaa hyvin Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikki tuoreet ratkaisut ovat koskeneet välineellistettyä maahantuloa. 

Tuori mainitsee Puolaa ja Liettuaa koskevien EIT-ratkaisujen lisäksi myös Euroopan Unionin tuomioistuimen tuomion Unkaria koskien. 

Yksittäistä ihmistä ei saa rangaista siitä, että hän on joutunut jonkin valtion välineellistämäksi. Välineellistetyksi joutuminen ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi tarvita kansainvälistä suojelua. Syyrian, Jemenin ja Afganistanin kansalaisten kohdalla tämä on vielä hyvin todennäköistä, koska Maahanmuuttovirasto on lähes poikkeuksetta antanut näiden maiden kansalaisille suojeluaseman. 

Joskus kuulee seuraavanlaisen väitteen: "eivät nämä (Venäjän kautta tulleet) henkilöt ole oikeita turvapaikanhakijoita". Tällaisen lauseen esittäjällä on jo ymmärrys peruskäsitteistä täysin hukassa. Turvapaikanhakija on ihminen joka jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Jos henkilö jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, hän on turvapaikanhakija. Ratkaisu hakemukseen on asia erikseen: ihminen saa hakemukseensa joko kielteisen tai myönteisen päätöksen. Se, että henkilö tulee Venäjältä, ei kerro hänen suojelun tarpeestaan mitään. Ihmisen turvapaikkahakemusta ei saa jättää tutkimatta ennakkoluulojen tai henkilön maahantuloreitin perusteella.

Usein kuulee myös väitettävän, että kansainväliset sopimukset olisivat "aikansa eläneitä". Tällaisen sanominen on yleensä vain yritys sanoa salonkikelpoisesti, että henkilö ei halua pakolaisia Suomeen. 

Rajalaki rikkoo seuraavia keskeisiä oikeusperiaatteita: palautuskieltoa, oikeutta hakea turvapaikkaa ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Eivät tällaiset periaatteet ole millään mittarilla vanhentuneita. 

Palautuskielto määrää, että ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. 

Tehokkaat oikeussuojakeinot tarkoittavat, että jokaisella täytyy olla mahdollisuus saattaa oikeuksiaan tai vapauksiaan rajoittava viranomaisen päätös kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Mahdollisuus asianmukaiseen valitukseen on oikeusvaltion ydintä ja aivan keskeinen periaate jokaiselle tavallisellekin ihmiselle, joka on viranomaispäätösten kanssa tekemisissä. Valituksen tekemisen estäminen avaisi oven viranomaisten mielivallalle, mitä autoritaaristen valtioiden kannattajat haluavatkin.

Oikeus hakea turvapaikkaa tarkoittaa oikeutta jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jos henkilö on vaarassa joutua vainotuksi kotimaassaan. Tämä periaate kytkeytyy vahvasti edellä mainittuun palautuskieltoon.

Tällaisten oikeusperiaatteiden sanominen "aikansa eläneiksi" kertoo todennäköisesti vain siitä, että henkilö ei tiedä kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeussopimuksista tuon taivaallista. Jos taas on niin, että henkilö tuntee nämä oikeusperiaatteet mutta silti vastustaa niitä, ei henkilön rasistisuudesta jää minkäänlaista epäselvyyttä. 

Kukaan ei omalla kohdallaan sallisi kiduttamista tai sitä, että valitusmahdollisuus viranomaispäätöstä koskien evättäisiin kokonaan (kuvittele vaikkapa päätös huostaanotosta). Vastoin yleistä käsitystä perusteeton turvapaikkahakemus ei estä käännytystä. Jos uusintahakemus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja sen tarkoituksen katsotaan olevan vain käännytyksen estäminen tai viivyttäminen, se ei estä käännytyksen toimeenpanoa. Lakia muutettiin vuonna 2019.

Poikkeuslaki asettaa rajavartijat mahdottoman tehtävän eteen

Jos rajalaki on täysin kohtuuton turvapaikanhakijoille, on se sitä myös rajavartijoille. Rajavartijan pitäisi esityksen mukaan arvioida "vuorovaikutustilanteessa", kenet päästetään hakemaan turvapaikkaa ja kenet ei. Toki tällainen säädös olisi räikeä ihmisoikeusloukkaus jo sinänsä. Kansainvälisen suojelun tarve ei selviä pärstäkertoimella ja vilkaisulla, vaan ainoastaan asianmukaisessa turvapaikkaprosessissa. 

Jos rajavartija tekee virheellisen päätöksen ja estää sellaista ihmistä hakemasta turvapaikkaa, joka suojelua olisi tarvinnut, on hän yksiselitteisesti vastuussa toisen ihmisen kuolemasta, jos henkilö kuolee päätöksen seurauksena. Kuten YLE:n haastattelema Martti Koskenniemi toteaa, on täysin kohtuutonta asettaa tällainen kansainvälisen suojelun tarpeen arviointitehtävä rajavartijalle. 

On selvää, että tällainen uusi tehtävä altistaa rajavartijat myös ihan uudella tavalla vaaratilanteille. En pitäisi mitenkään mahdottomana tilannetta, jossa turvapaikkahakemuksen estämisen kohteeksi joutunut henkilö päätyy toivottomuudessaan tekemään jotain lopullista, koska hän kokee, ettei hänellä ole enää mitään menetettävää.

Rajavartiolaitos arvostelikin hallituksen esitystä poikkeuksellisen voimakkaasti. 

Suomalaisten ymmärrys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta on huomattavasti vähäisempää kuin usein mielletään; tarvitaan toimenpiteitä ymmärryksen vahvistamiseksi

Kidutettavaksi lähettämisen mahdollistavaa käännytyslakia ja sen perustavanlaatuisia ongelmia on käsitelty poikkeuksellisenkin monipuolisesti tiedotusvälineissä. Muun muassa seuraavat jutut ovat erittäin hyviä:

YLE 21.5.2024: Oikeusoppineet laukovat suorat sanat käännytyslaista: ”En rajaviranomaisena missään tapauksessa suostuisi”

HS 16.3.2024: ”Tällaista ei ole koskaan tehty, eikä tule tehdä nytkään” – Oikeus­tieteilijät arvostelevat hallituksen ”käännytys­lakia”

HS 14.6.2024: Oikeustieteilijät tyrmäävät täysin hallituksen esittämän "käännytyslain"

HS 29.6.2024: Oikeusvaltio on vaarantunut Suomessa ennennäkemättömällä tavalla, sanoo professori Kaarlo Tuori 

Onkin oikeastaan häkellyttävää, että poikkeuksellisenkin laajasta ja hyvin perustellusta kritiikistä  huolimatta laki runnottiin läpi perustuslakivaliokunnasta. 

Onkin oikeastaan selvää, että minkään muun ihmisryhmän kohdalla tällaisen lainsäädännön laatiminen ei olisi poliittisesti mahdollista. Turvapaikanhakijat ovat syrjitty ja marginalisoitu ryhmä, josta puhutaan jatkuvasti rasistisesti ja kokonainen ihmisryhmä turvallisuusuhkaksi leimaten, ja valtioneuvoston sekä perustuslakivaliokunnan jäsenten toimesta. Poliitikot tietävät, että turvapaikanhakijoihin vihamielisesti suhtautumalla saa ääniä.

Kirjoitinkin aikaisemmin muun muassa perusoikeusbarometri 2021 -tutkimukseen nojaten, että suomalaisten asenteet suhteessa turvapaikanhakijoihin ovat erittäin kielteisiä. Tuore väitöskirja toteaakin varsin selkeästi, että maahanmuuttajat nähdään Suomessa ensisijaisesti ongelmana. 

On kuitenkin selvää, että turvallisuusretoriikalla tapahtuva ihmisryhmien marginalisoiminen ja vihanlietsonta johtaa vain oikeusvaltion murenemiseen. Lisäksi se johtaa myös rasistiseen rikollisuuteen ja Oulun puukotusten kaltaisiin väkivallantekoihin. Ei ole mikään ihme, että ongelmiksi ja turvallisuusuhkiksi leimattuja ja heidän näköisiksi miellettyjä ihmisiä kohtaan hyökätään myös väkivaltaisesti. 

Olisikin varsin perusteltua lisätä ihmisoikeuskasvatusta ja yleistä ymmärrystä oikeusvaltioperiaatteesta ja perusoikeuksista sekä hyvistä väestösuhteista, koska tavallisten kansalaisten lisäksi myös johtavilla poliitikoilla näyttäisi olevan varsin perustavanlaatuisia puutteita tässä osaamisessa.

Hallituksen rasisminvastainen toiminta olisi uskottavampaa, jos hallituksen oma lainsäädäntötyö ei olisi totaalisessa ristiriidassa tämän rasisminvastaisen toiminnan perusperiaatteiden kanssa. 

Turvapaikanhaun ulkoistaminen lihottaa diktaattorien kukkaroita ja rapauttaa oikeusvaltiota

Iso-Britannian suunnitelma lähettää turvapaikanhakijoita lentokoneella Ruandaan on laiton. Iso-Britannian korkeimman oikeuden mukaan suunnitelma rikkoo ehdotonta palautuskieltoa, joka on kirjattu myös Suomen perustuslakiin: 

Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Korkein oikeus katsoi, että Ruandan kohdalla on ilmiselvä vaara siitä, että sinne lähetetyt henkilöt lähetetään ilman kunnollista tutkintaa kotimaihinsa, mahdollisesti kidutettaviksi. Ehdoton palautuskielto pitää sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Iso-Britannia ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Ruandan valtiolle. Korkeimman oikeuden mukaan kielteisten turvapaikkapäätösten prosentti määrättyjen kansalaisuuksien kohdalla oli Ruandassa ollut sata, kun samat kansalaisuudet olivat Britanniassa lähes poikkeuksetta saaneet suojeluaseman. Se kiinnitti huomion myös Ruandan huonoon ihmisoikeustilanteeseen: Iso-Britanniassa asuvien ruandalaisten uhkailuun, hallinnon toteuttamiin murhiin, vangittuna pidettyjen kuolemiin, kidutukseen, henkilöiden ”katoamisiin” ja tiedotusvälineiden ja poliittisten vapauksien rajoituksiin. 

Iso-Britannia päätti korkeimman oikeuden tuomiosta huolimatta edistää ulkoistamista koskevaa lakipakettia. Lakipaketti sisältää lukuisia oikeusvaltioperiaatteelle täysin vieraita elementtejä. Tuomioistuimille ja viranomaisille annettu määräys käsitellä Ruandaa turvallisena maana riippumatta siitä, mitä havaintoja Ruandasta tehdään, on kuin Monty Python -sketsistä mutta täyttä totta.  

Ruanda-suunnitelmaa on myös moitittu kohtuuttoman kalliiksi. Ruanda on ilmoittanut voivansa ottaa vastaan mahdollisesti korkeintaan 1000 turvapaikanhakijaa viiden vuoden aikana. Iso-Britannia on jo tähän mennessä maksanut noin 240 miljoonaa puntaa Ruandalle ennen ensimmäistäkään Ruanda-lentoa. 300 henkilön palauttamisen on arvioitu maksavan kokonaisuudessaan 541 miljoonaa puntaa. Vertailun vuoksi, Iso-Britanniasta haki pelkästään vuonna 2023 turvapaikkaa yhteensä 67 337 henkilöä. 

On siis selvää, että Iso-Britannia ei pysty ulkoistamaan edes murto-osan murto-osaa turvapaikanhausta Ruandaan. Ruandan kapasiteetti ei riitä pieneenkään osuuteen Iso-Britannian vuotuisesta turvapaikanhakijamäärästä, ja tuhannen ihmisen lähettämisellä tuskin olisi tähtitieteellisistä kustannuksistaan huolimatta mitään vaikutusta niihin, jotka Eurooppaan haluavat pyrkiä.

***

Ruanda-suunnitelma ja sen ongelmat havainnollistavat hyvin turvapaikanhaun ulkoistamiseen liittyviä ongelmia laajemminkin. Ongelmat liittyvät turvapaikkaprosessien laatuun ja oikeusturvaan, ulkoistamisesta koituviin kustannuksiin suhteessa hyötyihin sekä ulkoistamisen vähäisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa ihmisten edelleen liikkumiseen. 

Jos EU-maa lähettäisi turvapaikanhakijoita kolmanteen maahan EU-maasta, tämän kolmannen maan tulisi noudattaa EU-lainsäädäntöä turvapaikkahakemusten käsittelyssään. Valtion oikeudelliset velvollisuudet eivät näet lakkaa siinä vaiheessa, kun henkilö poistuu valtion alueelta, vaan säilyvät niin pitkään, kun oikeudellinen prosessi kuten esimerkiksi turvapaikkaprosessi on kesken. Iso-Britannia ei ole EU-maa, mutta Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja sen oikeuskäytäntö koskee myös Iso-Britanniaa. Näin ollen EIS koskee myös Ruandaan Iso-Britanniasta lähetettäviä henkilöitä ja myös Ruandaa, mikäli Ruandan on tarkoitus käsitellä Iso-Britanniasta Ruandaan lähetetyn henkilön turvapaikkahakemus. Valtion oikeudelliset velvollisuudet alkavat itse asiassa ennen turvapaikkaprosessiakin jo siinä vaiheessa, kun valtio on aktiivisesti käyttänyt valtaansa, esimerkiksi kansainvälisellä merialueella. Asiasta on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jota koskeva ennakkopäätös  Hirsi Jamaa vs. Italia on yksi merkittävimmistä.

EU:n turvapaikkasäädöksissä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on kyse minimistandardeista joilla turvataan asianmukainen pääsy turvapaikkamenettelyyn, kunnollinen turvapaikkatutkinta, oikeusapu sekä se, että henkilöä ei palauteta kidutettavaksi tai tapettavaksi, jos vaara sille todellisuudessa on. Euroopan maat ovat saaneet langettavia päätöksiä säädöksiä valvovilta tuomioistuimilta (EU:n turvapaikkasäädösten kohdalla EU-tuomioistuin, Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) lakia rikottuaan. Myös esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen komitea voi keskeyttää käännytyksen, jos turvapaikanhakija on vaarassa joutua kidutetuksi.  Toki kansainväliseen elimeen päätyvät vain valituskelpoiset päätökset, joiden kohdalla kansallisen tason tuomioistuimet ovat jo tehneet ratkaisunsa. Moni turvapaikkapäätös muuttuu kansallisessa muutoksenhaussa. Suomen kohdalla Maahanmuuttoviraston päätökset voivat muuttua hallinto-oikeudessa, ja kriteerien täyttyessä korkein hallinto-oikeus voi muuttaa alemman oikeusasteen päätöstä. 

Ruandan kaltaisten maiden kohdalla on kyseenalaista, onko muutoksenhaku tosiasiallisesti alkuunkaan mahdollista, ja toimiiko oikeusapu ja oikeuslaitos ollenkaan eurooppalaisten oikeusstandardien mukaisesti. 

Toki moni poliitikko on väläytellyt mahdollisuutta yksinkertaisesti lähettää ihmiset johonkin kolmanteen maahan ilman minkäänlaista huolehtimista henkilöiden oikeusturvasta. Tällöin ei kuitenkaan ole kyse mistään "turvapaikanhaun ulkoistamisesta" vaan yksiselitteisen laittomasta ja mielivaltaisesta ihmisten kuskaamisesta, mahdollisesti myöhemmin kidutettavaksi tai tapettavaksi. Ajatus siitä, että tavallinen oikeusturva koskee kaikkia muita paitsi kansainvälistä suojelua hakevia on epäoikeudenmukainen ja läpeensä rasistinen, eikä asian sanomista ole mitään syytä peitellä tällaisia ehdotuksia kohdatessa. 

Täysin ratkaisematta on myös kysymys siitä, mitä tapahtuu käytännössä kielteisen päätöksen saamisen jälkeen. Miksi henkilö ei yrittäisi uudestaan Eurooppaan? Erityisesti Albanian kaltaisten käsittelijämaiden kohdalla on hyvin todennäköistä, että kielteisen päätöksen saaneet lähtisivät luvattomasti liikkeelle uudestaan kohti Euroopan unionia Balkanin reittiä pitkin, kun Euroopan mantereella jo ollaan ja mitään hävittävää ei ole. 

Ajatus siitä, että vuonna 2023 136 000 turvapaikkahakemusta vastaanottanut Italia maksaa Albanialle 650 miljoonaa euroa 3000 henkilön turvapaikkaprosessista viiden vuoden aikana kuulostaa Albanian hallituksen näkökulmasta varmastikin hyvältä. Italian turvapaikkapoliittisia haasteita se ei ratkaise millään tavalla. Maailmassa ei yksinkertaisesti ole sellaista määrää EU:n ulkopuolisia valtioita, joilla olisi valmius, kyky ja halu ottaa huolehdittavakseen EU:hun pyrkivät hakijat ja jotka pystyisivät estämään ihmisten edelleen liikkumista. Vuonna 2023 koko EU:sta haki turvapaikkaa yli 1,1 miljoonaa ihmistä. 

Jo karttaa vilkaisemalla selviää, että Eurooppa on maantieteellisten etäisyyksien ja maarajojen määrän näkökulmasta täysin erilainen kokonaisuus kuin Tyynenmeren ympäröimä Australia, jonka ulkoistamispolitiikka toki oli täynnä äärimmäisen vakavia ihmisoikeusloukkauksia kuten hyväksikäyttöä, heitteillejättöä ja ihmisten nälkiinnyttämistä. 

***

Tälläkin hetkellä on olemassa käytäntö, jonka puitteissa EU:n ulkopuolisessa maassa tutkitaan suojelun tarvetta ja jonka puitteissa kolmannet maat huolehtivat pakolaisväestöstä alueellaan. Kiintiöpakolaisjärjestelmässä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tutkinut kansainvälisen suojelun tarpeen sekä kansainvälistä suojelua tarvitsevan ihmisen uudelleen sijoittamisen tarpeen. UNHCR tutkii pakolaisiksi katsomistaan henkilöistä eniten apua tarvitsevat ja esittää pientä osaa sijoitettavaksi pakolaiskiintiössä: muut henkilöt ovat pakolaisleireillä suurimmaksi osaksi kehittyvissä maissa. 

Maailmassa oli vuoden 2022 lopussa 108.4 miljoonaa pakolaista, joista 76% on pieni-ja keskituloisissa maissa. Maailman vähiten kehittyneet maat eli LDC-maat majoittivat 16% maailman pakolaisväestöstä. On räikeän epäoikeudenmukaista, että maat joiden väestöosuus on 9% koko maailman väestöstä ja joiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on alle 1,3 % maailman bruttokansantuotteesta, huolehtii tällaisesta osuudesta maailman pakolaisväestöstä. 26 % maailman pakolaisista majoittuu Bangladeshin, Pakistanin ja Iranin kaltaisissa alhaisen keskitulotason maissa. 33% maailman pakolaisväestöstä majoittuu Jordanian, Libanonin ja Turkin kaltaisissa maissa. UNHCR:n mandaatin alla oli 29,4 miljoonaa pakolaista, joista vuonna 2024 oli UNHCR:n mukaan uudelleensijoittamisen tarpeessa 2,4 miljoonaa ihmistä, ja näistäkin henkilöistä vain murto-osa Euroopan alueelle. 

Rikkaiden maiden osuutta maailman pakolaisväestöstä huolehtimisesta pitää kasvattaa eikä pienentää. Jos rikkaat maat haluavat vahvistaa kolmansien maiden kykyä huolehtia maailman pakolaisväestöstä, tulee tämä vahvistamistyö tehdä ennen kaikkea UNHCR:n toimintaa tukemalla eikä uusilla päällekkäisillä järjestelmillä.

On paljon tehokkaampaa ja turvallisempaa tukea YK-instituutioita kuin viskoa rahalla diktaattoreita, mitä Euroopan unioni näyttäisi yhä kasvavassa määrin tekevän. Hiljattain Euroopan unioni teki Egyptin diktaattori Abdel Fattah el-Sisin kanssa 7,4 miljardin euron arvoisen sopimuksen, jonka osana Egyptin toivotaan estävän ihmisten muuttoliikettä Eurooppaan. Euroopan unioni on aiemmin rahoittanut Libyassa toimivia ryhmiä, jotka ovat syyllistyneet jatkuvasti räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin kuten kidutukseen, raiskauksiin ja satunnaisiin teloituksiin. Aiheesta on raportoitu jatkuvasti, esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja täällä. Vastaavanlaista yhteistyötä on tehty Tunisian kanssa ja yhtä lailla rahoittaen suoraan tahoja, jotka syyllistyvät todistettavasti räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Tällainen toiminta ja oikeusloukkauksien katsominen läpi sormien on vastoin EU:n omia perusperiaatteita ja rapauttaa kaikkea sitä työtä jota tehdään demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseksi. 

Diktaattoreiden kanssa tehtävien sopimusten perusongelma on se, että EU altistaa tällä tavoin itsensä kiristykselle. Esimerkiksi niin sanotun EU-Turkki-sopimuksen seurauksena Kreikassa on edelleen kymmeniätuhansia ihmisiä limbotilanteessa EU:n silti tukiessa Turkin diktaattori Erdoganin hallintoa miljardeilla. Vuonna 2023 Kreikka sai 38400 uutta hakemusta ja lisäksi Kreikka on jatkuvissa ongelmissa oman rannikkovartiostonsa ihmisoikeusloukkausten ja väärinkäytösten kanssa. Kaikista sopimuksista ja maksuista huolimatta Erdogan uhkaa säännöllisin väliajoin "avata portit" jos EU tai Kreikka ei toimi kuten Erdogan haluaa. Muste ei sopimustekstissä ehtinyt pitkään kuivaa kun 2016 jo uhkailtiin porttien avaamisella. Sama toistuu säännöllisesti, esimerkiksi 2019 ja myös 2020. On ehkä välttämätöntä tiedostaa, että niin sanotun pakolaiskriisin hallinnoimisen suhteen EU-Turkki-diili ei ollut minkäänlainen välttämättömyys. Realistisia vaihtoehtoja sopimukselle oli useita ja niitä esitettiin jatkuvasti ja selkeästi. 

***

Pitääkö Euroopan Unionin lopettaa yhteistyö kolmansien maiden kanssa? Ei pidä.

Pitääkö Euroopan Unionin ottaa ihmisoikeudet ja oikeusvaltio keskiöön kolmansien maiden kanssa työskennellessä ja rahoitusmekanismeja suunnitellessa? Kyllä pitää. Jos EU rahoittaa jonkun EU:n ulkopuolisen maan rajavartiostoa, voi rahoittaja vallan hyvin sisällyttää rahoituksen saamisen ehdoksi sen, että tätä rajavartiostoa koulutetaan pakolaisoikeudellisissa asioissa ja ihmisoikeuksissa. On ainoastaan hyvä ja täysin perusteltua, että haavoittuvassa asemassa olevia kohtaava henkilö saa tähän kohtaamiseen koulutusta. EU:n taas ei pidä ollenkaan tehdä yhteistyötä satunnaisen sotaakäyvän aseryhmän kanssa, joka on julistanut itsensä "rajavartiostoksi". 

Lisäksi Euroopan Unionin tulee luopua paniikkitunnelmissa rakennetuista hankesuunnitelmista koskien turvapaikanhaun ulkoistamista, koska panos-tuotos-suhde kansainvälisen pakolaisuuden hallinnoinnin suhteen on yksiselitteisesti parempi työskennellessä vakiintuneen YK-instituution UNHCR:n ja sen uudelleensijoittamisohjelman kanssa. 

Lisätietoa ja lisälukemistoa

The Migration Observatory: Q&A: The UK’s policy to send asylum seekers to Rwanda

Steffen Angenendt, Nadine Biehler, David Kipp, Anne Koch, Raphael Bossong:
The Externalisation of European Refugee Protection: A Legal, Practical and Political Assessment of Current Proposals

Dr Joelle Grogan: Unpacking the Supreme Court’s Rwanda decision

Commissioner for human rights: Serious human rights concerns about United Kingdom’s Rwanda Bill

YK: UK’s newly passed ‘Safety in Rwanda’ bill is anything but safe: UN officials

Chatham House: The way forward for EU migration and asylum policy

UNHCR:

Resettlement handbook

Global Trends Report 2022 

UNHCR Projected Global Resettlement needs 2024

ECRE: 

Ecre: Editorial: EU-Turkey Deal 5 Years on: Fundamentals Remain Unchanged

Ecre: EU External Partners: MEPs Renew Criticism of EU Migration Deals ― Aid Organisations Sue Dutch Government Over EU-Turkey Agreement ― More Reports of Interference and Violence by Libyan Coast Guard ― NGOs Express Concerns over Human Rights Violations in Tunisia

Rakenteellinen rasismi ei edistä kotoutumista

Ihmistä ei tule syrjiä hänen alkuperänsä perusteella. Tilanne, jossa yksi henkilö saa pienempää työttömyysturvaa kuin toinen, vaikka molempia koskevat samat velvoittavuudet esimerkiksi työnhaun suhteen, on epäoikeudenmukainen. 

Työttömyysturvaa voi alentaa tälläkin hetkellä, jos henkilö esimerkiksi laiminlyö työnhakuvelvollisuuttaan. Tällöin kyse on selkeästä seuraamuksesta, joka johtuu henkilön omasta toiminnasta. Myös sosiaaliturvan piiriin ja työttömyysturvan piiriin pääsemistä säädellään tälläkin hetkellä. Työttömyysturvan piiriin pääseminen edellyttää vakinaista asumista Suomessa. Tilapäinen oleskelu, esimerkiksi opiskelijan oleskeluluvalla oleminen, ei yleensä oikeuta Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumiseen. Myöskään kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt (turvapaikanhakijat) eivät ole Suomen sosiaaliturvan piirissä. Heidän toimeentulostaan ja huolenpidostaan säädetään vastaanottolaissa.

Jos työttömyysturva on Suomessa vakinaisesti asuvista henkilöistä lähtökohtaisesti yhdellä alempi kuin toisella vain hänen taustansa vuoksi ilman minkäänlaista syyllistymistä moitittavaan toimintaan, on kyseessä rakenteellinen syrjintä. On yleistä, että syrjintä yritetään peittää ja sitä puolustellaan kiertoilmauksilla: "kannustetaan kotoutumiseen", "vahvistetaan velvoittavuutta". Syrjinnästä työttömyysturvan eriarvoistamisessa taustan perusteella on kuitenkin yksinomaan kyse, eikä tämä asia muutu miksikään kiertoilmaisuilla.

Juha Sipilän hallitus pyrki vuonna 2016 eriarvoistamaan työttömyysturvan taustan perusteella. Perustuslakivaliokunta katsoi tuolloin asiaa koskevan hallituksen esityksen HE 169/2016 vp  perustuslain vastaiseksi. Perustuslakiblogi kirjoitti, että päätös oli aikaisempaan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöön nojaten varsin hyvin ennakoitavissa. 

Petteri Orpon hallitus pyrkii uudestaan eriarvoistamaan sosiaaliturvajärjestelmää. Hallituksen ohjelmaan on kirjattuna tavoite "toteutetaan toimeentulotuen ja työmarkkinatuen korvaaminen maahanmuuttajille kotoutumistuella, johon sisällytetään kannustin ja velvoite kotoutumiseen". Tätä tavoitetta varten on vasta asetettu työryhmä, ja hallituksen esitys on määrä antaa eduskunnalle syksyllä 2025. On hyvin todennäköistä, että mainittu "kotoutumistuki" tulee olemaan tasoltaan alempi kuin työmarkkinatuki. Myös Sipilän hallituksen taannoisessa esityksessä puhuttiin "kotoutumistuesta", jonka suuruus olisi ollut 90 prosenttia työttömyyspäivärahan peruspäivärahan määrästä. Perustuslaillisuuden näkökulmasta merkitystä tulee olemaan sillä, millä muutoksia perustellaan. Jos perustuslakivaliokunta toimii loogisesti, se ei hyväksy niitä perusteita, joita Sipilän hallituksen esityksessä taannoin käytettiin ja jotka perustuslakivaliokunta hylkäsi. 

On toki mahdollista, että perustuslakivaliokunta vain runttaa hallituksen esityksen läpi hallituspuolueiden äänillä ilman tosiasiallista juridista harkintaa ja valtiosääntöasiantuntijoiden tosiasiallista kuulemista. Tällaisessa tilanteessa voi kysyä, mitä virkaa perustuslakivaliokunnalla enää edes on. Tulevaisuus näyttää hallituksen esityksen sisällön ja kohtalon.

Tässä kohtaa on syytä kysyä: mistä halu heikentää juuri maahan muuttaneiden turvaverkkoja suhteessa samassa asemassa olevaan valtaväestöön oikein juontaa juurensa?

Yksi hyvin keskeinen selittäjä on empatiakuilu, jonka poliittisia ulottuvuuksia Suomen osalta ovat tutkineet Juho Saari ja Sakari Kainulainen. Lyhyesti sanoen: on helpompaa kohdistaa leikkauksia väestöryhmiin, joita kohtaan koetaan vähemmän empatiaa, ja yleisesti ottaen suomalaiset kokevat vähemmän empatiaa maahan muuttaneisiin työttömiin kuin valtaväestöön kuuluviin työttömiin.

Kainulaisen ja Saaren vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen perusteella empatiakuilu suhteessa maahan muuttaneisiin on erityisen suuri perussuomalaisilla (kts. taulukko 1). Kokoomuksen kannattajista taas erityisesti kokoomuslaiset yrittäjät ovat muita kriittisempiä hyvinvointivaltiota kohtaan (tästä aiheesta enemmän täällä). Esimerkiksi EVA:n aineistossa kokoomuksen kannattajat olivat eniten samaa mieltä väittämän ”kattava sosiaaliturva ja pitkälle viety yhteiskunnan huolenpito tekevät ihmisistä laiskoja ja aloitekyvyttömiä" kanssa. Perussuomalainen maahanmuuttajavastaisuus ja kokoomuslainen hyvinvointivaltiokriittisyys voi hyvinkin luoda yhdistelmän, jossa on poliittisesti hyväksyttävää kohdentaa leikkauksia maahan muuttaneiden sosiaaliturvaan esimerkiksi haitallisten yritystukien sijaan. 

Eri väestöryhmistä välittäminen poliittisen suuntautumisen mukaan. Lähde: Kainulainen, S., & Saari, J. (2018). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka, 60(4), 310–323. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/77335

Usein empatiakuilu näyttää yhdistyvän myös huomattavaan tiedonpuutteeseen nykytilasta ja esimerkiksi siitä, mikä on kotoutumissuunnitelma ja mihin se kotoutujan työmarkkinatuen katkaisemisen uhalla velvoittaa. Asenteellisuudet ja virheelliset tiedot näkyivät esimerkiksi taannoin vastalauseissa koskien ns. kotouttamisselontekoa. Pasi Saukkonen kirjoitti aiheesta. Kun tilannekuva on virheellinen, esitetään asioita, jotka ovat jo laissa, tai esitetään poistettavaksi tehtäviä, joita viranomaisilla ei ole koskaan ollutkaan. Näistä seikoista kirjoitin taannoin itse Lohjan kaupungin lausunnossa koskien muutoksia kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin. 

Heikennyksiä nykytilaan yritetään usein naamioida retoriikalla, jossa puhutaan "tehostamisesta" ja "kannustamisesta". On kuitenkin selvää, että jos henkilö saa muita pienempää työttömyysturvaa esimerkiksi kielitaitonsa perusteella, ei järjestelmä ole alkuunkaan kannustava vaan nöyryyttävä. Koko ajatus siitä, että henkilö hankkii vuodessa sujuvan suomen kielen taidon, on vahvasti epärealistinen eikä huomioi sitä, miten erilaisilla koulutuksellisilla ja elämäntilanteisiin liittyvillä lähtötasoilla kotoutujat lähtevät liikkeelle. On yksinkertaisesti väärin, että henkilö saa muita pienempää työttömyysturvaa kovasta yrittämisestään huolimatta käytännössä siksi, että on sattunut tulemaan maahan keski-ikäisenä usean henkilön huoltajana ja ilman koulutaustaa. Osalla kielen oppiminen on nopeampaa, osalla hitaampaa, ja hyvin monilla hitaan kielen oppimisen taustalla on syitä, joihin he eivät ole itse voineet vaikuttaa.

On selvää, että maahan muuttaneiden koulutusta tulee kehittää. Itse olen esimerkiksi huomannut, että luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa ja aikuisten perusopetuksessa olevien kotoutujien läsnäoloa koulutuksessa seurataan eri tavalla kuin varsinaisessa työvoimaviranomaisen hankkimassa ja kilpailuttamassa kotoutumiskoulutuksessa. Perusteettomista poissaoloista voisi sanktioida näiden koulutusten osalta herkemmin kuin mitä tällä hetkellä tehdään. On selvää, että oppimista ei tapahdu, jos poissaoloja kertyy paljon. Toimenpiteet, joilla varmasti vahvistetaan koulutuksen laatua, sitoutumista koulutukseen, ihmisten työelämäkontakteja sekä kielitaidon kehittymistä, ovat totta kai kannatettavia.

Suunnitelmat työttömyysturvan heikentämisestä kielitaidon ja taustan perusteella ovat lähinnä rakenteellista syrjintää, ja tällaiset toimenpiteet voivat pahimmillaan vahvistaa huomattavastikin ihmisten epäluottamusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ja vahvistaa tunnetta siitä, että kohtelu ei ole reilua.

Oikeusvaltioiden liittoutuminen suojaa tyrannien mielivallalta

Venäjä ei ole oikeusvaltio eikä "turvallinen maa"

Venäjä on aggressiivista hyökkäyssotaa käyvä maa, jossa voi joutua 15 vuoden vankeuteen, jos kertoo Venäjän armeijan toteuttamista siviilikohteiden pommituksista ja siviilien tappamisesta.  Helsingin Sanomien jutussa "Lapset antavat nyt ilmi opettajiaan, äidit tyttäriään ja papit ripitettäviään" 26.11.2023 kerrotaan, kuinka Putinin Venäjä alkaa muistuttaa yhä enemmän Stalinin Neuvostoliittoa epävirallisine ilmiantokoneistoineen. 

Putinin koneisto on vainonnut jo pitkään kansalaisjärjestöjä, vapaata mediaa, vähemmistöjä sekä oppositiopoliitikkoja. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolustamista on vaikeutettu jo vuosikaudet.

Venäjä ei ole oikeusvaltio. Venäjä erosi Euroopan Neuvostosta 15.3.2022, johon se oli liittynyt vuonna 1996. Näin ollen Venäjä irtautui myös Euroopan ihmisoikeussopimuksesta (EIS), jonka noudattamista  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) valvoo. Turun yliopiston oikeustieteen yliopistonlehtori Samuli Hurrin mukaan ero ei tapahtunut kertaheitolla, vaan "Venäjä on on tehnyt pesäeroa Euroopan neuvostoon ja sen säännösvaltaan jo paljon kauemmin". 

Ei ole ihme, että Suomi on myöntänyt Venäjän kansalaisillekin 358 turvapaikkaa aikavälillä 1/2019 - 12/2022. 

Jos Talebanin vainoa pakeneva afganistanilainen on saanut Venäjällä kielteisen päätöksen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseensa, hänellä ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia valittaa päätöksestä. Venäjä karkottaa afganistanilaisia usein Afganistaniin, hyvin suurella todennäköisyydellä vakavien ihmisoikeusloukkausten kuten kidutuksen vaaraan. 

Edellä mainituista syistä Venäjää ei voi nähdä "turvalliseksi alkuperämaaksi", jonne Suomesta kansainvälistä suojelua hakeneen henkilön voisi muitta mutkitta ja hänen henkilökohtaista tilannettaan tutkimatta palauttaa. Venäjän yhteiskuntajärjestelmä ei ole vakaa ja demokraattinen, maassa ei ole puolueetonta ja riippumatonta oikeuslaitosta, se ei ole mukana keskeisissä ihmisoikeussopimuksissa eikä se niitä noudata, ja Venäjällä on tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Nämä ovat keskeisiä arviointikriteerejä silloin, kun Maahanmuuttovirasto punnitsee mahdollisuutta turvapaikkahakemuksen nopeutettuun käsittelyyn. 

Ihmisen kansainvälisen suojelun tarpeesta ei voi tietää mitään, jos sitä ei tutkita

Jokaisen ihmisen henkilökohtainen tilanne ja tarve kansainväliseen suojeluun selviää vain tekemällä turvapaikkatutkinnan. Jos esimerkiksi henkilöllä on viisumi (maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä vierailua varten) tai oleskelulupa (lupa olla maassa pysyväisluonteisesti, esimerkiksi työn, avioliiton tai kansainvälisen suojelun perusteella) Venäjällä, selviää tämä vain ja ainoastaan turvapaikkatutkinnassa.

Hakemuksen voi käsitellä nopeutetussa menettelyssä, jos on täysin ilmeistä, että kansainväliseen suojeluun ei perusteita ole. Tilanteessa jossa henkilöllä ei ole perustetta kansainväliseen suojeluun ja jossa kriteerit Venäjälle palauttamiseen täyttyvät, henkilön voi palauttaa Venäjälle. Jos ei ole perustetta kansainväliseen suojeluun eikä henkilöllä ole minkäänlaista laillista asemaa Venäjällä, häntä ei voi palauttaa Venäjälle. Alkuperämaahansa hänet voidaan palauttaa. Maasta poistamisia tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi vuonna 2022 poliisi poisti maasta yhteensä 1 740 henkilöä (2021: 1 704), joista saatettuna poistettiin yhteensä 285 (2021: 161) henkilöä.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättäminen on laitonta

Rajavartiolain §16 5. momentti turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun saamiseen myös poikkeusoloissa:

"Tässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä ei saa estää Suomen kansalaiselle kuuluvaa oikeutta saapua maahan tai jokaisen oikeutta lähteä maasta eikä loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen."

Luonnollisesti kansainvälistä suojelua ei voi saada, jos sitä ei pysty hakemaan. Kyseinen momentti pohjautuu palautuskiellon periaatteeseen (ns. non-refoulement), jonka mukaan ihmistä ei saa saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Suomen lainsäädännössä palautuskiellosta on säädetty perustuslain tasolla perustuslain pykälässä §9, ja se heijastuu koko Suomen lainsäädäntöön. 

Mikään rajavartiolain, ulkomaalaislain, rikoslain tai muun lain pykälä ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Kerroinkin jo aikaisemmin, että esimerkiksi rikoslain valtionrajarikospykälässä on erikseen sen 4. momentti jonka mukaan valtionrajarikoksesta ei tuomita ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Tämän vuoksi "laittomasta maahantulosta" puhuminen turvapaikan hakemisen yhteydessä on virheellistä ja vähintäänkin harhaanjohtavaa. 

Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen

Suomi on mukana myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS). Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat juridisesti sitovaa oikeutta, ja langettavista tuomioista seuraa seuraamusmenettely. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat siis myös osa suomalaista oikeuskäytäntöä, ja suomalaisessa lainvalmistelussa, tuomioistuinten ratkaisuissa sekä laillisuusvalvonnassa pitää ottaa huomioon EIT:n ratkaisut. Näin ollen väite, että ihmisoikeussopimukset olisivat vain poliittisia julkilausumia ilman oikeudellista statusta, on yksiselitteisesti virheellinen, ja näin on varsinkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla. 

Olen jo aiemmin kertonut EIT:n ratkaisuista, jotka turvaavat oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen. Näitä ovat muun muassa seuraavat Puolaa ja Liettuaa koskevat ratkaisut. Ne on syytä tuntea, koska ne muistuttavat monelta osin tilannetta, joka Suomessa on loka-marraskuussa 2023:

T.K ja muut vs. Liettua 55978/20 22.06.2022

A.I ja muut vs. Puola 39028/17 30.6.2022

A.B ja muut vs. Puola 42907/17 14.11.2022

D.A ja muut vs. Puola 51246/17 8.7.2021

M.K ja muut vs. Puola 40503/17, 42902/17, 43643/17  14.12.2020

EIT on tehnyt muitakin valtioita koskevia ratkaisuja, jotka selkeästi turvaavat oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen:

J.A ja muut vs. Italia 21329/18 30.3.2023

Safi ja muut vs. Kreikka 5418/15 7.7.2022

Ilias ja Ahmed vs. Unkari 47287/15 21.11.2019 

Shahzad vs. Unkari 12625/17 8.7.2021

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen opas oikeuskäytännöstä maahantulotilanteissa sekä tietolehtinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen kieltämästä joukkokarkotuksesta  on tarpeellista luettavaa kaikille.

Kuten Juri Huttunen Perustuslakiblogissa toteaa:

"EIS:n määräysten nojalla on selvää, ettei rajan sulkeminen turvapaikanhakijoilta tule normaalitilanteessa kyseeseen. 

Sekä palautus-, että joukkokarkotuksen kielto on muotoiltu ehdottomasti, eikä mahdollisuutta niiden soveltamisalan rajoittamiseen ole. 

Turvapaikanhakijoilla on oltava todellinen mahdollisuus jättää hakemus kohdevaltiossa ja heidän maastapoistonsa on perustuttava henkilökohtaisiin seikkoihin: summittainen tietyn ihmisryhmän automaattinen käännytys tai karkotus ei ole sallittua edes tilanteissa, joissa turvapaikanhakijoiden motiiveja epäiltäisiin ennen kuin turvapaikan saamisen perusteet tai niiden puuttuminen on tutkittu jokaisen hakijan kohdalla henkilökohtaisesti."

Oikeudenloukkaukset selvittää tuomioistuin

Valtioneuvosto päätti sulkea kaikki rajanylityspaikat 30.11.2023 alkaen 13.12.2023 saakka. 

Moni on saattanut saada virheellisen kuvan siitä, että rajapäätöksen laillisuus olisi ratkennut oikeuskanslerin tai perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Viime kädessä päätöksen laillisuuden voi selvittää kuitenkin selvittää vain oikeusistuin. 

Jos joku henkilö tai henkilöryhmä kokee että sekä perustuslaillista että EIS:n turvaamaa oikeutta hakea kansainvälistä suojelua on loukattu, hän voi tehdä siitä valituksen tuomioistuimeen. Ensin tehdään valitus kansalliseen tuomioistuimeen. Kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisen jälkeen on mahdollista tehdä valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jos kyseessä on epäilys EIS:ssä turvattujen oikeuksien loukkauksesta.  

"Kansallinen turvallisuus", välineellistetty maahantulo tai epäily siitä ei tarkoita avointa korttia perusoikeusloukkauksiin

Selvää on, että Venäjän valtion välineellistämä maahantulo muodostaa uhan kansalliselle turvallisuudelle. 

Valtioneuvoston päätös rajanylityspaikkojen sulkemisesta koittaa tasapainoilla yhtäältä Venäjän toimintaan kytkeytyvän kansalliseen turvallisuuteen ja välineellistettyyn maahantuloon liittyvän problematiikan sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suhteellisen selkeäsanaisten päätösten välillä. Päätöksessä siteerataan ihan oikein EIT:n tuomioita, joissa oikeus kansainvälisen suojelun hakemiseen turvataan. Ne jätetään kuitenkin lopulta huomiotta, kuten myös turvapaikkamenettelydirektiivin noudattamiseen kytkeytyvä EU-oikeus. 

Kun kansallisen turvallisuuden ja perustuslain tasolla turvattujen oikeuksien välisessä punninnassa on päädytty painottamaan "kansallista turvallisuutta" ja juridisesti sitovat EIT-tuomiot jätetään maininnoiksi, voisi olettaa että rajojen sulkemista koskevassa argumentaatiossa olisi hyvinkin painokkaita perusteluja. Näin ei muistiossa kuitenkaan ole, vaan perusteluissa päädytään lähinnä valittelemaan sitä miten "ilmiö sitoo resursseja" sekä kuvailemaan sitä, miten Venäjä edesauttaa ihmisten pääsyä valtionrajalle.

 Lisäksi muistiossa todetaan turvapaikanhakijoissa olevan mahdollisesti kansallista turvallisuutta vaarantavia henkilöitä, jolloin unohdetaan yhtäältä se että tämä seikka selviää vasta turvapaikkatutkinnassa, ja toisaalta se, että ulkomaalaislain §36 on aina mahdollistanut oleskeluluvan jättämisen myöntämättä, jos henkilön katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Ei asioita, jotka on mahdollista selvittää vain turvapaikkatutkinnassa voi käyttää argumenttina koko valtionrajan sulkemiselle ja turvapaikkatutkinnan tekemättä jättämiselle. Se, että turvapaikanhakijoissa on mahdollisesti ulkomaalaislain §36 mukaisia henkilöitä on aina ollut mahdollista ja sen seikan selättämiseen on jo olemassa ulkomaalaislain mukaiset keinot. Ei ulkomaalaislain §36 mukainen henkilö itsessään ole rajavartiolain §16 1. momentin mukainen "vakava uhka" yleiselle järjestykselle ja kansalliselle turvallisuudelle, jolla voisi perustella koko rajan sulkua.

Saattaisi olettaa, että tulijamäärät olisivat jotenkin hallitsemattoman suuria, mutta muistio toteaa, että "Suomeen on 31.7.–27.11.2023 kuluessa saapunut 958 kolmannen maan kansalaista itärajan rajanylityspaikkojen kautta". Vertailun vuoksi:  normivuonna 2022 Suomessa jätettiin 5827 turvapaikkahakemusta. Koko vuonna 2023 on 27.11 mennessä Suomessa jätetty 3568 turvapaikkahakemusta. Huippuvuonna 2015 jätettiin 32 477 turvapaikkahakemusta: kyseinen vuosi on oikeasti sellainen vuosi jonka kohdalla voidaan puhua poikkeuksellisen laajamittaisesta ilmiöstä nimeltä "laajamittainen maahantulo". Vuonna 2016 jätettiin 5647 hakemusta, 2017 5047 hakemusta, 2018 4548 hakemusta. Vuosi 2023 ei tule olemaan poikkeuksellinen hakemusmäärissä, eikä sen kohdalla voi millään objektiivisella mittarilla puhua hallitsemattoman laajasta maahantulosta. 

Välineellistetyn maahantulon tilanteisiin voi puuttua esimerkiksi palautussopimuksilla alkuperäisten lähtömaiden kanssa, ns. laajamittaisen maahantulon tilanteissa tarvittaessa järjestelykeskuksilla, tiedonvälityksellä potentiaalisille liikkujille ja monilla muilla keinoilla, esimerkiksi rajavartiolain 15 § d mukaisen rajaturvallisuusavun muodossa. Myös rajanylityspaikkoja voi sulkea. Koko rajan laittaminen kiinni ei ole perusteltua, eikä niin ole tehty huomattavasti laajempien hakijamäärienkään maissa. Rajavartiolain §16 5. momentti turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun saamiseen, ja rajavartiolain esitöissä viitataan, kuten edellisessä blogauksessa mainitsin, EIT:n oikeuskäytäntöön:

"Viimeaikaisessa joukkokarkotuksen kieltoa koskevassa ratkaisussaan (N.D. ja N.T. v. Espanja, 8675/15 ja 8697/15, 13.2.2020) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että niiden sopimusvaltioiden osalta, joiden raja muodostaa myös Schengen-alueen ulkorajan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuksien tehokas toteutuminen edellyttää, että valtiot mahdollistavat laillisia väyliä maahan pääsemiseksi valtion rajalle saapuneille. Tuomioistuimen mukaan näihin keinoihin kuuluu tosiasiallinen mahdollisuus jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

Edellä kuvattu tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi ei voi missään tilanteessa kieltäytyä vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia ilman, että toimenpiteellä loukattaisiin perustuslakiin, Suomea velvoittaviin EU-säädöksiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin sisältyvää palautuskiellon periaatetta."

Valtioneuvoston päätöksessä kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille, mutta kyseisille paikoille pääseminen ei ole mahdollista ilman Schengen-viisumia. Kansainvälisen suojelun hakemista varten ei pysty hakemaan Schengen-viisumia, joten itärajan kautta Suomeen pyrkivä syyrialainen tai jemeniläinen vakavienkaan ihmisoikeusloukkausten tai kidutuksen uhri ei pysty kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan jättämään. 

Jos joku tässä kohtaa väittää, että "kyse on välineellistetyistä ihmisistä, jotka eivät ole erityisessä vaarassa", hän tekee nojatuolista käsin turvapaikkatutkintaa perehtymättä tapaukseen yksilöllisesti ja vain ennakkoluulojen perusteella. Ihminen voi vallan hyvin tarvita kansainvälistä suojelua, vaikka hän olisi "välineellistetty". Maahantulotapa ei millään tavalla määritä sitä, tarvitseeko henkilö suojelua vai ei. Valtioneuvoston muistion mukaan hakijoissa on esimerkiksi Syyrian, Jemenin ja Irakin kansalaisia, joille on myönnetty varsin usein kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi vuonna 2022 syyrialaisten kohdalla 115 tehdystä päätöksestä vain yksi oli kielteinen. 

Tiedotusvälineissä olevien tietojen mukaan esitys on mennyt laillisuusvalvonnasta läpi salassa pidettävien tietojen nojalla. On mahdollista, että salassa pidettävissä tiedoissa on jotain hyvin erityistä jonka nojalla esityksen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta voidaan perustella. Se on toivottavaakin, koska perustelumuistion julkisessa osassa rajojen kokonaan sulkemisen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta ei kyetä oikeastaan perustelemaan ollenkaan. 

Suomen Kuvalehden juttu "Hallitus otti juridisen riskin" 5.12.2023 onkin hyvä. Pelkkä ylimalkainen kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen ei riitä perusteeksi laista poikkeamiseen. "Kansallisella turvallisuudella" lainsäädäntöä muovaa mielensä mukaiseksi heikoilla perusteluilla Putin ja muut autoritaariset johtajat, ei oikeusvaltiona tunnettu Suomi. 

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR onkin aiheellisesti muistuttanut Suomea siitä, että oikeus hakea turvapaikkaa tulee turvata.

Suomalaisten kielteiset asenteet suhteessa turvapaikanhakijoihin ovat toimenpiteitä vaativa ongelma eikä peruste estää tai vaikeuttaa kansainvälisen suojelun hakemista

Vuonna 2021 oikeusministeriön julkaisemassa perusoikeusbarometrissä tutkittiin asenteita suhteessa väestöryhmiin muun muassa seuraavilla kysymyksillä:

• Miltä sinusta tuntuisi, jos joku seuraavien ryhmien edustajista asuisi naapurissasi?
• Miltä sinusta tuntuisi, jos joku perheenjäsenistäsi menisi naimisiin henkilön kanssa, joka kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä?

Kielteisintä oli suhtautuminen romaneihin (53% koki epämukavana asumisen naapurissa, 58% koki epämukavana perheenjäsenen naimisiinmenon), maahanmuuttajiin Somaliasta (43% ja 53%), muslimeihin (38% ja 54%) sekä turvapaikanhakijoihin ja pakolaisiin (41% ja 51%).

Näin ollen ei ole yllättävää, että monet suomalaiset kannattavat turvapaikanhakijoiden maahantulon estämistä sekä kansainvälisen lain noudattamatta jättämistä, mikä voi käytännössä tarkoittaa juuri esimerkiksi ihmisen palauttamista kidutettavaksi.

Ihmisoikeuksista ei kuitenkaan tule päättää huutoäänestyksellä. Pieni valtio voi pärjätä isoja vastaan ainoastaan liittoutumalla, jota voi olla sekä sotilaallinen liittoutuminen että oikeusvaltioperustainen liittoutuminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen muodossa. On tavallisen Suomen kansalaisenkin etu, että hänellä on mahdollisuus viedä oikeusasiansa ylikansallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos kansalliset oikeusasteet on käytetty ja hän kokee, että oikeus ei ole hänen kohdallaan toteutunut. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden huomiotta jättäminen on juuri Putinin tapa hoitaa kansainvälistä politiikkaa, ja Putinin tavalla toimiminen antaa autoritaarisille johtajille ainoastaan heidän haluamansa signaalin siitä, että lakia ei tarvitse noudattaa. 

Oikeusvaltioille, oikeusperustaisuutta kannattaville sekä suurten tyranniaa vastustaville Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastustaminen on yksiselitteisesti omaan jalkaan ampumista. 

Apulaisoikeuskanslerin, Yhdenvertaisuusvaltuutetun sekä tutkijoiden maalittaminen on yksiselitteisesti tuomittavaa, ja pitäisi tuomita hallituksenkin taholta selkeämmin

On vielä syytä mainita, että julkinen keskustelu turvapaikanhakijoihin liittyen on ollut jo vuosikausia erittäin tulehtunutta ja rasismin sävyttämää, eikä ylilyönneiltä vältytty taaskaan. 

Erityisen tuomittavaa on kuitenkin se, että rasistista öyhöttämistä ovat suorastaan lietsoneet hallituspuolueen kansanedustajat ja ministerit puhuessaan yksiselitteisen rasistisesti "turvapaikkaturisteista", ääliöliberaaleista ja islamisaation estämisestä. Syntyy vaikutelma, että itse asiassa Venäjän hybridivaikuttamisoperaatio ei olekaan niin kiinnostava asia, vaan erityinen verenpaineen nousu liittyy turvapaikanhakijoihin sinänsä. 

Apulaisoikeuskansleria, Yhdenvertaisuusvaltuutettua ja muitakin virkahenkilöitä voi arvostella, mutta pienelläkin otoksella sosiaalisesta mediasta näkee, että asiaperusteita arvostelulle ei ole, vaan henkilöä vastaan käydään vastenmielistäkin kieltä käyttäen. Tämäkään ei ole yllättävää eikä ainutkertaista. Vakavaakin uhkailua ovat kokeneet aikaisemminkin esimerkiksi toimittajat , tutkijat ja myös ihan tavalliset yksityishenkilöt. 

Jatkuvan rasistisen retoriikan velloessa ja valtiovarainministerin pauhatessa islamisaatiosta saattaisi olla aiheellista kysyä, mitä tällä hetkellä kuuluu niin sanotulle rasismitiedonannolle ja miten sitä on lähdetty toteuttamaan käytännössä.

Lisäperehtymiseen:

European Council on Refugees and Exiles ECRE

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin