Hallitusneuvotteluiden työryhmälinjaus maahanmuuttopolitiikasta ilmestyi hiljan. Monilla siihen liittyi paljon pelkoja ja odotuksia ja paperin ilmestyttyä yllätyksiä. Varsinaisista politiikkasisällöistä kyseinen työryhmälinjaus on kuitenkin varsin niukkasanainen. Tällöin hyvät taustatiedot ovat avuksi, jotta paperia ei tulkittaisi tavoilla, jotka eivät anna sille oikeutta.
Jotkut ovat olleet kyseisestä työryhmälinjauksesta jopa niin yllättyneitä, että kokonaisten puolueiden oletetaan muuttaneen parissa viikossa maahanmuuttopoliittisen linjansa. Tällaiset ylitulkinnat ovat toiveajattelua. On vaikea löytää hallitusneuvotteluiden työryhmälinjausta lukemalla perustetta ajatukselle esimerkiksi siitä, että perussuomalaisten suhtautuminen kansainvälistä suojelua saaviin ja heidän jälkeläisiinsä olisi muuttunut.
Käyn seuraavaksi läpi työryhmälinjauksen keskeisimmät sisällöt ja katson, mitä hyvää ja mitä kehitettävää niissä on.
Pakolaispolitiikka
Viime aikoina on käyty runsasta keskustelua siitä, miten Välimerellä saataisiin kansainvälistä suojelua tarvitsevat turvaan, ihmissalakuljetus loppumaan ja siirtolaisten hukkumiskuolemat estettyä.
Euroopan komissio esitti tähän liittyen 13.5.2015 muuttoliikestrategian. Sen keskeisimpänä sisältönä on Välimeren pelastusoperaatioiden, Poseidonin ja Tritonin, budjettien kolminkertaistaminen sekä EU-maiden keskinäisen vastuunjaon lisääminen Välimeren maihin rantautuvien siirtolaisten turvapaikkamenettelyssä. Lisäksi komissio ehdottaa 20 000 pakolaisen kiintiötä EU-maiden kesken.
ECRE on ottanut kantaa komission suunnitelmiin tässä.
Myös The Economistin kolumnisti Charlemagne otti kantaa kolumnissaan 16.5.2015.
ECRE on ottanut kantaa komission suunnitelmiin tässä.
Myös The Economistin kolumnisti Charlemagne otti kantaa kolumnissaan 16.5.2015.
Tällä hetkellä Välimeren maat, erityisesti Italia, ovat joutuneet kantamaan suurimman vastuun Välimeren yli tulevista siirtolaisista, heidän pelastamisestaan ja turvapaikkamenettelystään.
Hallitusneuvotteluiden linjapaperi ei varsinaisesti esitä mitään ratkaisuja Välimeren siirtolaiskuolemien ja ihmissalakuljetuksen estämiseen ja taakanjaon tasoittamiseen. Paperissa luvataan ainoastaan pitää kiintiöpakolaisten määrä "ainakin viime vuosien tasolla". Tästäkin on jo syntynyt tulkintaerimielisyyksiä eri poliitikkojen kesken. Perussuomalaisten Juho Eerolan mukaan lause tarkoittaa 750 pakolaista, joka on vähemmän kuin vuosina 2014 ja 2015, jolloin pakolaiskiintiötä on Syyrin kriisin vuoksi nostettu 1050:een. Vuoden 2014 toteutunut kiintiö oli 1030 pakolaista. RKP:n Eva Biaudet'n mukaan "viime vuodet" tarkoittavat vuosia 2014 ja 2015, ja hänen mukaansa ainakin tämä taso pitää ehdottomasti saada säilymään.
Pakolaiskiintiö on hyvä käytäntö, koska se mahdollistaa jo kansainvälistä suojelua tarvitseviksi todettujen ihmisten valitsemisen kuntalaisiksi. Työläs turvapaikkaprosessi kuulusteluineen ja stressaavine odotusaikoineen jää pois.
Pakolaiskiintiövalinta mahdollistaa myös sukupuolen, iän ja perhekokonaisuuksien huomioinnin valintaprosessissa. Koska matkat pakolaisleireiltä vastaanottaviin maihin tapahtuvat laillisia reittejä pitkin, pakolaiskiintiöt syövät ihmissalakuljettajien markkinoita.
Lisäksi pakolaiskiintiön kautta tapahtuva uudelleensijoittaminen helpottaa Libanonin, Jordanian ja muiden Syyrian naapurimaiden pakolaisleirien tilannetta. Nämä maat ovat ottaneet kaikilla mahdollisilla mittareilla Syyrian kriisin hoidosta isoimman vastuun. Pakolaisleirit muodostavat hyvin ongelmallisen oikeudellisen ja hallinnallisen välitilan. Tästä syystä pakolaisleirien laajentaminen pitää sisällään varsin suuria riskejä niin taloudellisesti kuin turvallisuudenkin kannalta. Siksi pakolaisleirin pienentäminen kiintiövalinnalla auttaa kestävien ratkaisujen synnyssä.
Jos kansantaloudellista ajattelua halutaan käyttää, kiintiöpakolaiskäytännössä on myös kansantaloudellisia etuja verrattuna pakolaisleirien laajentamiseen (tätä ovat jotkut ehdottaneet). Suomalaisten "verorahojen" käyttöä on myös helpompi valvoa suomalaisissa kunnissa kuin ulkomailla, ja käytetyt rahat jäävät myös kansantaloudessa kiertoon.
Vaikka jokainen pakolaiskiintiöön valittu on siis pois Välimeren ihmissalakuljetusliikenteestä, pelkkä pakolaiskiintiö ei riitä ihmissalakuljetuksen vähentämisessä.
Todellista vaikutusta ihmissalakuljetukseen olisi humanitaarisella viisumilla, joka mahdollistaisi esimerkiksi Syyrian kansalaisille laillisten reittien, esimerkiksi lentoreittien, käyttämisen ihmissalakuljetuksen sijaan. Tällä hetkellä Syyriasta on näet mahdotonta päästä laillisesti Eurooppaan. Viisumin avulla henkilö voisi saapua Suomeen turvallisesti ja laillisesti ja hakea
Suomeen saavuttuaan turvapaikkaa. Viisumin myöntäjävaltio voi kohdentaa ja kiintiöidä myös humanitaariset viisumit, jolloin esimerkiksi 500 lentomatkustajaa humanitaarisella viisumilla on 500 ihmistä pois ihmissalakuljetuksesta ja Välimeren aalloista. Kaverikseen humanitaarinen viisumi tosin tarvitsee myös tehokkaat palautustoimet niille, joiden kohdalla minkään oleskeluluvan kriteerit eivät turvapaikkaprosessissa ole täyttyneet.
Hans Rosling tiivistää mainiosti sen, mistä on kyse ongelmassa, johon humanitaarinen viisumi on ratkaisu:
Tiivistetysti: pakolaispolitiikan osalta hallitusneuvotteluiden linjapaperi ei tarjoa ratkaisuja eikä yllätyksiä. Hyvin ennalta arvattavat puolueet esittävät pakolaiskiintiön pienentämistä vuosista 2014 ja 2015.
Kotouttaminen
Kotouttamistoimenpiteiden osalta hallitusneuvotteluiden linjapaperi on ihan hyvä. Linjapaperin mukaan
"kotouttamista tulee tehostaa esimerkiksi lisäämällä kielen opetusta kotoutettavien nykyistä paremmalla
lähtötaitotason huomioimisella, parantamalla tukihenkilötoimintaa ja lasten osallistumista varhaiskasvatukseen".
Se, että ihminen pääsee taitotasonsa ja osaamisensa mukaisten toimenpiteiden pariin, hyödyttää kaikkia. On toivottavaa, että osana kotouttamisen kehittämistä laitetaan myös kotoutumiskoulutus kuntoon (tätä aihetta käsittelinkin aiemmin).
On myös kautta linjan hyvä perehtyä olemassa olevaan aihetta käsittelevään tietoon, jonka avulla saa selkoa siitä, mitä kotoutuminen käytännössä tarkoittaa ja mitä osa-alueita kotoutumisprosessi pitää sisällään. Varsin keskeinen osa ihmisen kotoutumista ovat hyvät ryhmienväliset suhteet sekä syrjimättömyys, joita hallitusneuvotteluiden linjapaperissa ei mainita sanallakaan.
Työvoiman tarveharkinta
Työvoiman tarveharkinnan osalta työryhmälinjaus on kompromissiratkaisu tarveharkinnan poistoa kannattavan kokoomuksen ja sitä vastustavien perussuomalaisten välillä. Käsittelin työvoiman saatavuusharkintaa edellisessä blogauksessani. Saatavuusharkinnassa ei ole järkeä. Paikallista työvoimaa ja hyvää osaamista suojaa ennen kaikkea se, että työehtoja noudatetaan ja valvotaan epäterveen hintakilpailun estämiseksi. Saatavuusharkinta ei tätä epätervettä kilpailua juuri poista. Vähäiset valvontaresurssit on järkevämpää kohdentaa työehtojen ja -olojen valvontaan.
Lukukausimaksut
Lukukausimaksuista onkin ollut jo varsin paljon puhetta. Lukukausimaksut vähentävät juuri kaikkein osaavimman väen hakeutumista opiskelemaan Suomeen. Aiemmissa tutkimuksissa on kansainvälisten opiskelijoiden määrän romahtamisen lisäksi myös havaittu, että maksujen käyttöönotto tuo uusia kustannuksia yliopistoille. Ne eivät ole mitään varmaa tuloa. Kansainvälisten opiskelijoiden väheneminen taas syö sitä 200 000 euron nettohyötyä, jota kansainvälisistä opiskelijoista muutoin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen (CIMO) mukaan muutoin syntyisi.
Lukukausimaksuja tärkeämpää olisikin keskittyä sellaisen politiikan luomiseen,jolla ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymistä Suomeen valmistumisen jälkeen voi vahvistaa. Suositukset korkeakoulutettujen maahanmuuttajien suomen kielen oppimisen ja työllistymisen edistämiseksi onkin annettu jo aikaisemmin.
Perheenyhdistäminen
Hallitusneuvotteluiden linjapaperin ongelmallisin kohta liittyy perheenyhdistämiseen. Se on kirjoitettu viattoman näköisesti:
"Perheenyhdistämisen kriteereitä tarkennetaan EU:n perheen yhdistämisdirektiivin mukaisesti."
"Perheenyhdistämisen kriteereitä tarkennetaan EU:n perheen yhdistämisdirektiivin mukaisesti."
Kyseessä on kuitenkin vaatimus heikentää kansainvälistä suojelua saavien oikeutta perhe-elämään.
Perheenyhdistämisdirektiivi asettaa vain minimitason perheenyhdistämiselle. Jäsenvaltiot voivat niin halutessaan soveltaa suotuisampia säännöksiä perheenyhdistämistä koskevassa lainsäädännössään. Tällä hetkellä kansainvälistä suojelua saavalla (turvapaikka, toissijainen suojelu, humanitaarinen suojelu) ei ole Suomessa toimeentuloedellytystä perheenyhdistämisen osalta.
Perheenyhdistämisdirektiivin johdanto-osan 8. kohta toteaa pakolaisten tilanteen vaativan erityistä huomiota, minkä vuoksi heitä koskevien säännösten tulisi olla tavanomaista suotuisampia. Tämä periaate soveltuu kuitenkin vain Geneven pakolaissopimuksen nojalla pakolaisaseman saaneisiin, ei ns. toissijaista suojelua saaviin henkilöihin. Perheenyhdistämisdirektiivi periaatteessa mahdollistaa toimeentuloedellytyksen ulottamisen toissijaista suojelua ja humanitaarista suojelua saaneisiin.
Perhe-elämän suojan kannalta on kuitenkin tosiasia, että jo nykykäytäntö on kohtuuton. Olen kirjoittanutkin aiheesta aikaisemmin.
Varsin monilla perheenyhdistämiseen oikeutetuista perhesidehakemukset käytännössä raukeavat, koska koko prosessi on logistisesti ja taloudellisesti mahdoton. ECRE:n ja Punaisen Ristin Disrupted Flight -raportin mukaan kustannukset voivat nousta tuhansiin euroihin, jopa 10 000 euroon silloin, kun matkoja joutuu tekemään useita.
Hakemusmäärät ovat romahtaneet, ja myönteisten päätösten määrät erityisesti kansainvälistä suojelua saavien huoltajien osalta ovat minimaalisen pienet. Vuonna 2012 yksi myönteinen päätös, vuonna 2013 yksi myönteinen päätös ja vuonna 2014 kymmenen myönteistä päätöstä.
Usein kielteisten päätösten perusteluissa vedotaan perusteettomasti perhesiteen vapaaehtoiseen katkeamiseen, vaikka perhesuhteen todistava DNA-testitulos sekä perheenjäsenten keskinäinen yhteydenpito erossaoloaikana tuovat esiin sen, että perheside ei ole katkennut ollenkaan. Jopa lapsen etu jää joskus arvioimatta turvapaikka- ja perhesidepäätöksissä, vaikka se pitäisi ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti.
On vastoin perheenyhdistämisdirektiivin perusperiaatetta perheenyhdistämisen edistämisestä ja tehokkuudesta asettaa perhe tilanteeseen, jossa hakemuksen vireillepanon esteet voivat olla ylitsepääsemättömiä ja viivästyttää kohtuuttomasti asian käsittelyä ja aiheuttaa hakijalle mittavia kuluja.
Euroopan unionin komission tulkintaohjeiden 3.4.2014 ja Euroopan Unionin tuomioistuimen tapauksen Chakroun vuodelta 2010 nojalla perheenyhdistämisdirektiivin tavoite on edistää perheenyhdistämistä ja sen tehokkuutta. Tapauksessa Euroopan parlamentti v. Euroopan unioni vuonna 2006 tuomioistuin vahvisti, että jäsenvaltioilla on direktiivin määrittelemissä tapauksissa velvollisuus yhdistää perheenkokoajan tietyt perheenjäsenet perheenkokoajan asuinmaassa ilman harkintamarginaalia. Näin ollen perheenyhdistämisdirektiivi takaa, oikeuden perheenyhdistämiseen ja vastaavasti valtiolle positiivisen velvoitteen yhdistää perhe alueelleen.
Perheenyhdistämisdirektiivi korostaa lapsen edun huomioimista: 5.5. artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan hakemusta käsitellessään ottamaan asianmukaisesti huomioon lapsen edun. Komission tulkintasuosituksissa todetaan lapsen edun ensisijaisuuden olevan koko direktiivin horisontaalisesti läpäisevä sitova periaate. Euroopan unionin tuomioistuin toteaa, viitaten YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen, että lasten pitää saada kasvaa perheympäristössä, lasta ja hänen vanhempaansa ei saa erottaa toisistaan vastoin heidän tahtoaan ja lapsen tai hänen vanhempansa perheenyhdistämishakemus on käsiteltävä positiivisesti, humaanisti ja kiireellisesti.
Jos siis suomalaista perheenyhdistämispolitiikkaa halutaan kehittää oikeasti perheenyhdistämisdirektiivin periaatteiden mukaisesti, sitä täytyy kehittää täysin toiseen suuntaan kuin mitä jotkut hallitusneuvottelijapuolueiden poliitikot ovat julkisuudessa esittäneet.
Perhejärjestöt, pakolaisjärjestöt ja Punainen Risti ovatkin tuoneet esiin sen, mikä suunta oikeasti tulee ottaa:
- Suomessa asuvalle perheenkokoajalle palautetaan oikeus panna hakemus vireille
- lapsen edun ensisijaisuutta painotetaan sekä hakemusten käsittelyssä että päätöksenteossa
- päätösten pohjaksi ihmisoikeusmyönteinen tulkinta ja kokonaisarviointi tilanteesta
- ilman huoltajaa Suomessa oleskelevan lapsen saapumista yksin Suomeen ei enää tulkita perhe-elämän päättymiseksi ja huoltajuuden katkeamiseksi
7 kommenttia:
Moikka,
Minua hämää yksi kohta muuten hyvässä kirjoituksessa. Sillä direktiivi sanoo näin:
"Tätä direktiiviä ei sovelleta, kun
a) perheenkokoaja on hakenut pakolaisaseman tunnustamista ja hänen hakemuksestaan ei ole vielä tehty lopullista päätöstä;
b) perheenkokoajalle on myönnetty oikeus oleskella jäsenvaltiossa tilapäisen suojelun perusteella tai hän on hakenut oleskelulupaa tällä perusteella ja odottaa asemaansa koskevaa päätöstä.
c) perheenkokoajalle on myönnetty oikeus oleskella jäsenvaltiossa toissijaisen suojelun perusteella kansainvälisten velvoitteiden, kansallisen lainsäädännön tai jäsenvaltioiden käytännön mukaisesti tai hän on hakenut oleskelulupaa tällä perusteella ja odottaa asemaansa koskevaa päätöstä."-
Mutta sinun kirjoitus sanoo, että:
-"Tämä periaate soveltuu kuitenkin vain Geneven pakolaissopimuksen nojalla pakolaisaseman saaneisiin, ei ns. toissijaista suojelua saaviin henkilöihin. Perheenyhdistämisdirektiivi periaatteessa mahdollistaa toimeentuloedellytyksen ulottamisen toissijaista suojelua ja humanitaarista suojelua saaneisiin."-
Minusta tässä on ristiriita vai onko...?
Tällaista pohdin mä.
Hei,
Kyseisessä direktiivissä siis säädetään oikeudesta perheenyhdistämiseen. Toisin kuin monet muut kansainvälisoikeudelliset instrumentit, joissa kyllä mainitaan oikeus perhe-elämään mutta ei valtiolle positiivista velvoitetta edistää perheenyhdistämistä, tämä direktiivi sisältää myös positiivisen velvoitteen edistää perheenyhdistämistä (kts.
soveltamisohjeet ja Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö, johon viittasin tekstissä).
Direktiivin johdanto-osan kohta 8
"Pakolaisten tilanne vaatii erityistä huomiota niiden syiden vuoksi, jotka ovat pakottaneet heidät pakenemaan kotimaastaan ja jotka estävät heitä viettämästä siellä perhe-elämää. Tämän vuoksi olisi säädettävä tavanomaista suotuisammista edellytyksistä heidän oikeudelleen perheenyhdistämiseen"
tarkoittaa sitä, että esimerkiksi direktiivin IV luvun 7. artiklassa mainittuja vaatimuksia ei sovelleta pakolaisten kohdalla sellaisenaan, vaan heidän kohdallaan vaatimusten pitää olla suotuisampia ja turvata tosiasiallinen oikeus perheenyhdistämiseen, jolloin esimerkiksi sairausvakuutusvaatimukset ja toimeentuloedellytykset eivät välttämättä käy laatuun.
3. artiklan kohta 2, johon viittaat, taas liittyy täysin eri asiaan. Se tarkoittaa tilanteita, jolloin direktiiviä ei sovelleta ollenkaan; siis tilanteita, jolloin direktiivi ei velvoita sopimusvaltioita.
Sillä tarkoitetaan käytännössä siis sitä, että direktiivi ei anna väliaikaisesti maassa oleville oikeutta perheenyhdistämiseen.
Soveltamisohjeet sanovat kuitenkin seuraavaa:
"Article 3(2) excludes the application of the Directive, and thus the more favourable conditions for
refugees, where the sponsor is:
(a) applying for refugee status but has not yet received a final decision,
Or a beneficiary of
(b) temporary or
(c) subsidiary protection,
or applying for these statuses.
The Commission stresses that the Directive should not be interpreted as obliging MSs to deny
beneficiaries of temporary or subsidiary protection the right to family reunification. The
Commission considers that the humanitarian protection needs of persons benefiting from subsidiary
protection do not differ from those of refugees, and encourages MSs to adopt rules that grant similar
rights to refugees and beneficiaries of temporary or subsidiary protection. The convergence of both
protection statuses is also confirmed in the recast Qualification Directive 2011/95/EU79 as part of the
‘EU Asylum Package’80. In any case, even when a situation is not covered by European Union law, MSs
are still obliged to respect Article 8 and 14 ECHR."
Moikka,
Tuo on kyllä hankalaa luettavaa ja kyllä uskon sinun tulkintaasi enemmän kuin omaani.
Silti minua hämää tämä kohta:
-"3. artiklan kohta 2, johon viittaat, taas liittyy täysin eri asiaan. Se tarkoittaa tilanteita, jolloin direktiiviä ei sovelleta ollenkaan; siis tilanteita, jolloin direktiivi ei velvoita sopimusvaltioita."-
Ymmärrän itse tämän kovin helposti siten, että direktiivi ei tosiaan koske kaikkia ja ne, joita se ei koskisi. ovat esim. normaalisti tänne töihin tulevia, jotka haluavat vaikka perheensä tänne.
Mutta ilmeisesti tuo koskee siis tosiaan myös toissijaista suojelua saavia henkilöitä.
Tuo johdanto tosiaan puhuu 'pakolaisista', mutta 3. artiklan kohta 2 puhuu kuitenkin myös toissijaisesta suojelusta.
Onpa hankala direktiivi ymmärrettäväksi!
Kannattaa tosiaan perehtyä varsinaisen direktiivin lisäksi sen soveltamisohjeisiin. Ne ovat ihan keskeinen oikeudellinen instrumentti direktiivin tulkinnassa; ne siis kertovat sitä, miten direktiivi tulisi ymmärtää ja miten sitä tulisi kansallisesti "tarkentaa". Ne myös toivottavasti selkeyttävät sitä, mitä kukin direktiivin kohta tarkoittaa. Jos jotain jää vielä epäselväksi, voi myös kysyä.
soveltamisohjeet
Johdanto-osa käsittelee direktiivin yleisiä periaatteita. Johdannon 8 osassa mainitaan periaatteet, joita pitää soveltaa pakolaisten kohdalla.
Varsinainen pakolaisten perheenyhdistämistä koskeva luku on luku V.
Tässä tuli mieleen sellainen asia, että jos kansallisesti halutaan tarkentaa direktiivin mukaisesti omaa PY-lainsäädäntöä, niin kyllä silloin pitää ottaa huomioon direktiivin soveltamisohjeet.
Soveltamisohjeet sanovat aika selvästi tuossa siis sen, että toissijaista suojelua saavien suojelun tarve ei juuri poikkea pakolaisista, ja siksi kannustetaan antamaan samanlaiset oikeudet niin pakolaisille kuin toissijaista suojelua saavillekin, kun kerran on kyse pysyväisluonteisesta oleskelusta.
Voi siis sanoa, että Suomen nykykäytäntö, jossa toimeentuloedellytystä ei ole pakolaisilla eikä toissijaista suojelua saavilla, on direktiivin hengen mukainen.
-"Tässä tuli mieleen sellainen asia, että jos kansallisesti halutaan tarkentaa direktiivin mukaisesti omaa PY-lainsäädäntöä, niin kyllä silloin pitää ottaa huomioon direktiivin soveltamisohjeet.
Soveltamisohjeet sanovat aika selvästi tuossa siis sen, että toissijaista suojelua saavien suojelun tarve ei juuri poikkea pakolaisista, ja siksi kannustetaan antamaan samanlaiset oikeudet niin pakolaisille kuin toissijaista suojelua saavillekin, kun kerran on kyse pysyväisluonteisesta oleskelusta."-
Juuri näin. Tämä on ihan normaalia esimerkiksi kansainvälisissä standardeissa, että on varsinainen standardi ja sitten vielä soveltamisohjeet tarkennuksena.
Tuota soveltamisohjetta en löytänyt suomeksi, mahtaako sellaista olla...?
Vieraasta kielestä kun ei uskalla itse lähteä kääntämään, kun tällaisissa teksteissä kieltä pitää osata miltei täydellisesti luottaakseen omaan käännökseen.
Hei, täältä löytyvät
Soveltamisohjeet suomeksi
Lisäksi EMN glossary voi olla hyödyllinen:
EMN Glossary
Eli, toisin sanoen, suomenkielinen muotoilu perheenyhdistämisdirektiivin soveltamisohjeesta koskien toissijaista suojelua saavia:
"Komissio kuitenkin korostaa, ettei direktiiviä pidä tulkita siten, että se velvoittaisi jäsenvaltiot
epäämään väliaikaista tai toissijaista suojelua saavilta oikeuden perheenyhdistämiseen.
Se katsoo,että toissijaista suojelua saavan henkilön humanitaarisen avun tarve ei eroa pakolaisten tarpeesta, ja kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön säännöt, joilla pakolaisille sekä väliaikaista ja toissijaista
suojelua saaville henkilöille myönnetään samanlaiset oikeudet. Molempien suojeluasemien
samankaltaisuus vahvistetaan myös aseman määrittelyä koskevan direktiivin 2011/95/EU
uudelleenlaaditussa tekstissä osana EU:n turvapaikkapakettia. Vaikka tilanne ei kuuluisikaan
Euroopan unionin oikeuden piiriin, jäsenvaltioiden on silti noudatettava Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 ja 14 artiklaa."
Näiltä pohjilta, kun direktiivin soveltamisohjetta katsoo, ajatus toimeentuloedellytyksestä toissijaisista suojelua saaville
ei ole perheenyhdistämisdirektiivin hengen mukainen.
Tämä ei sinänsä yllätä. Ei nykykäytäntö ole syntynyt missään tyhjiössä.
Lähetä kommentti