tiistaina, huhtikuuta 19, 2011

Mitä turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksaa?

Monia kiinnostaa, mitä turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksaa.

Tämä on varsin helppoa selvittää. Luku löytyy valtion talousarvioesityksestä.

Valtion talousarvioesityksen vuoden 2011 asiakirjayhdistelmää voi katsoa täältä.

Vuoden 2010 talousarviossa, kaikkien lisätalousarvioiden jälkeen, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksoi yhteensä 102, 4 miljoonaa euroa.

Se on noin kolmasosa siitä, mitä Suomen maahanmuuttajavastaisen liikkeen johtohahmo Jussi Halla-aho väitti YLE:n haastattelussa. Halla-aho väitti hinnaksi 200 - 300 miljoonaa.

Kuka tahansa voi laskea tämän noin 102 miljoonan euron prosenttiosuuden valtion kokonaisbudjetista. Kokonaismäärärahat olivat noin 50.4 miljardia euroa vuonna 2010. Puhumme saman kokoluokan menoerästä kuin esimerkiksi "luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki", olkoonkin että jälkimmäinen on muutaman kymmenen miljoonaa suurempi.

***

Monia varmasti kiinnostaa myös, mitä toimia ja palveluita 102,4 miljoonaa sisältää.
Myös tämä tieto löytyy suoraan valtiovarainministeriön sivuilta kohdasta yksityiskohtaiset perustelut.

Kohta "Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto" sisältää:

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtion vastaanottokeskusten toimintamenojen maksamiseen

2) valtion vastaanottokeskusten ja kuntien, kuntayhtymien ja yhteisöjen ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, ryhmä- ja perheryhmäkotien kustannuksiin, alaikäisten edustamisesta aiheutuvien kulujen maksamiseen sekä tulkkipalvelujen kustannuksin ja muihin tarvittaviin menoihin

3) vastaanoton toteuttamiseksi erityistilanteissa tarpeellisten palvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vastaanottojärjestelmän kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen

4) ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toiminnan rahoittamiseen

5) toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön ulkomaalaislain (301/2004) 121—123 §:n perusteella

6) vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen

7) turvapaikkapuhuttelujen tulkkaus- ja käännösmenojen, turvapaikanhakijoiden oikeusapupalvelujen hankkimiseen, vapaaehtoisesta paluusta aiheutuviin kuluihin ja vapaaehtoista paluuta tukeviin EU:n rahoittamiin hankkeisiin

8) Maahanmuuttoviraston toimipisteiden ulkopuolella suoritettavien turvapaikkapuhuttelujen matkakustannusten ja perhesiteen selvittämiseksi tehtävien DNA-testien kustannuksiin sekä

9) pakolaisten maahantulomatkojen järjestämisestä, lähtömaassa suoritettavista terveystarkastuksista ja koulutuksesta (kulttuuriorientaatiosta) sekä vastaanottoa edistävän koulutuksen ja tiedotustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

***

Jos tuota summaa halutaan pienentää, on mielestäni rehellistä kertoa, millä keinoin reilu, oikeudenmukainen ja sujuva turvapaikkaprosessi sitten hoidetaan.

Omasta mielestäni nykyinen summa, ja myös koko sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston rahoitus on naurettavan pieni. Varsinkin kun otetaan kansainvälinen liikkuvuusympäristö, liikenneyhteydet ja kokonaisbudjetti huomioon. Jos ei ole mitään rahoitusta, ei ole myöskään tehokasta ja oikeudenmukaista ja nopeaa maahantulon kontrollia.

Ja se tulee kalliiksi.

***

Halla-aho myös vetäisi hatusta ilmaisun "90 % turvapaikanhakijoista ei ole kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia".

Kansainvälistä suojelua koskevia sopimuksia on useita. Vanhin on Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen lisäpöytäkirja vuodelta 1968 , jonka jälkeen voimaan on tullut muita kansainvälisoikeudellisia velvoitteita kuten Euroopan Unionin määritelmädirektiivi ja useat eri ihmisoikeussopimukset.

Suomen ulkomaalaislaissa on tällä hetkellä kolme oleskelulupakategoriaa, jotka liittyvät selkeästi kansainväliseen suojeluun.

Näistä "Turvapaikka" (UL §87) perustuu Geneven pakolaissopimuksen pakolaisen määritelmään.

"Toissijainen suojelu" (UL §88) perustuu EU:n määritelmädirektiiviin.

"Humanitaarinen suojelu" (UL §88a) sisältää ne ulkomaalaislaissa ennen määritelmädirektiivin ratifiointia olleet suojeluperusteet, jotka piti jättää "toissijaisen suojelun" määritelmän ulkopuolelle. Näin käsitteitä yhdenmukaistamalla turvapaikkapolitiikan eurooppalainen vertailu helpottui hieman. Ulkomaalaislakia ei siis löyhennetty tai tiukennettu määritelmädirektiivin ratifoinnin yhteydessä.

Turvapaikka annetaan jos henkilö "oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta."

Toissijaisen suojelun edellytyksenä on merkittävät perusteet uskoa, että käännyttämisen seurauksena henkilö on vaarassa kokea:

- kuolemanrangaistuksen tai teloituksen uhkaa
- kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua
- mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella annetaan, jos henkilö:

"ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta."

Turvapaikkatilastot löytyvät Maahanmuuttoviraston sivuilta.

Vuonna 2010 turvapaikkaprosessissa annettiin oleskelulupia tällä tavoin.

Päätökset ryhmissä "turvapaikka" ja "toissijainen suojelu" muodostivat kaikki päätökset huomioon ottaen 14% päätöksistä. Tämä prosenttiluku olisi kuitenkin vain ja ainoastaan poliittista propagandaa, olkoonkin että se on silti korkeampi kuin 10%.

Todellinen luku on tätä korkeampi, koska ei ole mitään syytä olla laskematta mukaan humanitaarisen suojelun perusteella annettuja oleskelulupia. Nykyinen oikeuskäytäntö huomioon ottaen on täysin perusteltua pitää tämänkin kategorian lupia kansainvälisten sopimusten vaatimusten mukaisina, koska vakiintuneessa oikeuskäytännössä tämän oleskeluluvan saaneen ihmisen käännyttäminen olisi tarkoittanut ihmisen palauttamista vakavien oikeudenloukkausten vaaraan. Palautuskielto on mainittu useissa ihmisoikeussopimuksissa ja sisällytetty paitsi Suomen ulkomaalaislakiin, myös perustuslakiin.

Todellisuudessa kansainvälisen suojelun perusteella (turvapaikka, toissijainen suojelu, humanitaarinen suojelu) tehdyt päätökset ovat siis vuoden 2010 osalta 25% kaikista päätöksistä.

Samalla täytyy tietenkin muistaa, että turvapaikan hakemisen estäminen on yksiselitteisesti lain, moraalin ja sopimusten vastaista. Mikäli ihmisellä ei ole mahdollisuutta hakea turvapaikkaa, ei ole myöskään mahdollista tietää, olisiko hänellä ollut riittävät perusteet turvapaikkaan.

5 kommenttia:

Otso kirjoitti...

TIlastosta katsoen noin 20% hakijoista saa kielteisen päätöksen Dublinin sopimuksen perusteella, eli heidät palautetaan toiseen EU-maahan josta he tulivat, koska ensimmäisen

Eikö tästä seuraa, että ei heitäkää voi laskea oikein mukaan tuohon väitettyyn "90 prosenttiin", koska heistä osa luultavasti olisi täyttänyt turvapaikan kriteerit, mutta byrokraattisesti Suomi vaan on väärä paikka käsittelylle.

Sitä en kyllä osaa yhtään arvioida, kuinka suuri osa Dublinin sopimuksen perusteella käännyteyistä olisi saanut jonkin myönteisen päätöksen ilman Dublinin sopimusta. Usein väitetään, että he olisivat lähinnä "turvapaikkashoppailijoita", jotka yhden kielteisen päätöksen saatuaan lähtevät toiseen maahan. Mutta missä määrin tämä on totta?

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Se on totta, että kun kaikki nämä eri tekijät otetaan huomioon, tuo 90% muuttuu totaaliseksi puutaheinäksi.

Esimerkiksi yksilöllinen inhimillinen syy eli §52 vaatii myös käytännössä nykyisessä oikeuskäytännössä vakavaa hengenvaaraa.

Dublin - tapauksista on tosiaan vaikea sanoa mitään, koska heitä ei tutkita Suomessa.

Tietenkin kun katsoo turvapaikkapäätöksiä maakohtaisesti, niin pari kiusallista asiaa käy mielessä.

Irakilaisille on annettu 71 Geneve-turvapaikkaa, mikä on suht iso osuus tästä kovimman luokan kategoriasta.

Myös iso osa Dublin - tapauksista on Irakilaisia, ja erityisesti Kreikkaan palautetuista.

Pelkästään todennäköisyyslaskentaa harrastamalla voidaan väittää, että Dublin-tapausten joukossa on irakilaisia ihmisiä, joilla olisi perusteet saada turvapaikka, siis §87 pykälän mukainen, kovimman luokan pakolaisstatus.

Se tiedetään, että esimerkiksi Kreikan ja Italian käytännöt ovat sisältäneet UNHCR:n tarkastelussa vakavia oikeusturvaongelmia, jonka vuoksi Dublin - palautuksia Kreikkaan ei kaiketi tällä hetkellä tehdä. Sitä ehdittiin kuitenkin tehdä varsin pitkään.

Kirjoitin tästä aikaisemmin.

http://hemakerk.blogspot.com/2010/10/pari-sanaa-eurostat-vertailusta-ja.html

Vaadittiin käytännössä velvoittava päätös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ennen kuin Migri Suomessa alkoi uskoa YK:n pakolaisasiain päävaltuutettua Kreikka-asiassa, mikä sinänsä kyllä kertoo Migrissä vakiintuneesta käytännöstä jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän kustannusten selvittäminen on kovin helppoa, jos uskotellaan, että ne loppuvat siihen, kun turvapaikanhakija poistuu vastaanottokeskuksesta. Eivät lopu, mutta tästä eteenpäin kustannusten selvittäminen onkin mahdotonta, kun ne ovat siellä samassa kasassa kuin muutkin sosiaalimenot. Joka tapauksessa on totaalisen epärehellistä väittää, että tuossa budjetin momentissa ovat kaikki turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen aiheuttamat kustannukset.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Turvapaikkaprosessin jälkeen ihminen saa oleskeluluvan tai hänet käännytetään.

Turvapaikanhakijan vastaanottovaihe päättyy turvapaikkapäätökseen (mahdollisesti valitusprosessien jälkeen) ja sen täytäntöönpanoon. Tässä tekstissä, kuten myös Halla-ahon haastattelussa, on puhuttu koko ajan tästä vastaanottovaiheesta.

Myönteisten ja kielteisten päätösten välinen suhde selviää Migrin tilastoista.

Turvapaikkaprosessissa myönteisen päätöksen saaneet eivät ole vielä ”samassa kasassa” kuin muut asumisperustaiseen sosiaaliturvaan oikeutetut.

He ovat kotouttamislain ja sisäasiainministeriön budjetin piirissä 3-5 vuotta sen jälkeen, kun heidät on merkitty ensimmäisen kotikunnan väestöön.

Budjetista 2011 selviävät seuraavat luvut:

30. Valtion korvaukset kunnille (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 102 056 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin perustein (512/1999):
1) pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä ja sosiaali- ja terveydenhuollosta kunnille aiheutuvien kustannusten laskennallisiin korvauksiin
2) toimeentulotuen, tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen sekä pakolaisten paluumuutosta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin
3) alaikäisten oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden majoittamisesta perheryhmäkoteihin syntyneiden kustannusten korvaamiseen ja käräjäoikeuden heille osoittaman edustajan palkkioiden maksamiseen sekä pakolaisten kuntaan muuttamisen odotusajalta kertyvien vuokrien maksamiseen
4) entisen Neuvostoliiton alueelta paluumuuttajina tulleiden henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannusten maksamiseen kunnille, sekä heimoveteraanien hoidosta ja huollosta aiheutuviin kustannuksiin
5) kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palveluiden järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista maksettaviin korvauksiin.
Merkillepantavaa on, että vaikka koko sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston toimintamenot vuoden 2010 osalta (mukana siis turvapaikanhakijoiden vastaanotto, kuntakorvaukset, Maahanmuuttoviraston toimintamenot yms.) laskettaisiin mukaan, emme siltikään pääsisi kolmeensataan miljoonaan, vaan 209,3 miljoonaan.

Lisätietoa:
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/4B352409EF53530FC22575E1001F5DA2?opendocument

Vasta tämän kotouttamisvaiheen jälkeen pysyväisluonteisen oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja on ns. normaalipalveluiden piirissä.

Hänellä on perustellut ja lakiin kirjatut syyt (turvapaikkaprosessissa oleskeluluvan saaneiden kohdalla useimmiten kansainvälinen suojelu) olla maassa samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muillakin kuntalaisilla ja väestön jäsenillä, joita voivat olla vanhukset, vammaiset, työttömät, työkyvyttömät yms. Osa heistä voi olla palveluiden ylikäyttäjiä, osa alikäyttäjiä.

Maahantulon kontrolli ja tämän jälkeinen pysyvä, laillinen asuminen on erotettu toisistaan niin lainsäädännössä kuin muutoinkin. Tämä on täysin perusteltua ja tarpeellista, koska muutoin varsin helposti hyvin monet kaikille tarkoitetut asiat, esimerkiksi tietyt koululaitoksen ja Yleisradion tehtävät voitaisiin nähdä ”maahanmuuton kustannuksina”.

Jos halutaan eritellä maassa laillisesti asuvien ihmisten kustannukset julkiselle taloudelle, on ensinnäkin

1) eriteltävä kaikki palveluiden käyttäjät. Pelkkiin maahanmuuttajiin keskittyminen antaa väärän kuvan kokonaiskustannuksista eikä anna realistista vertailukohtaa mihinkään.

2) myönnettävä, ettei kyse ole ”maahanmuuton” kustannuksista vaan väestön jäsenten pysyvän asumisen kustannuksista.

Kyse ei ole epärehellisyydestä juuri missään mielessä, vaan nimenomaan rehellisyydestä.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Lisäänpä vielä linkin mainioon kirjoitukseen, joka hyvällä tavalla havainnollistaa, mikä ero on maahanmuuton kustannuksilla ja mikä pysyvän asumisen kustannuksilla.

http://pinjanieminen.blogspot.com/2011/05/ihmisen-hinta.html?spref=fb