sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Islamista, Iranista ja politiikasta

Islam alkaa kiinnostaa myös vapaa-ajattelijoita silloin, kun sen ajatellaan olevan jollain tavoin kytköksissä vapaa-ajattelijoiden mahdollisuuksiin toimia ja ajatella vapaasti. Tämä näkyi viime lauantaina, kun vapaa-ajattelijat olivat järjestäneet tilaisuuden, jonka nimi oli ”poliittinen islam, tasa-arvo ja moniarvoisuus”. Puhujina olivat politiikan tutkija Iivi Masso, ihmisoikeusaktivistiksi itseään tituleerannut Jussi K. Niemelä sekä kanadalainen ”islamkriitikko” Marvin Zayed.

Kaikkien puhujien viesti oli selvä ja moneen kertaan toistettu. Islam on heidän mielestään lähtökohtaisesti sananvapauden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden vastainen uskonto. Iivi Masso perusteli näkemystään pääosin suorilla koraani ja sharia - sitaateilla. Lisää islamin kauheutta tuotiin esiin erittelemällä Iranin kivitystuomiot, Algerian epätasa-arvoiset perhe- ja perintöoikeuskäytännöt ja monet muut inhottavat asiat.

Islam-uhkakuvat eivät ainoastaan riittäneet. Masso ja Niemelä erittelivät erinäisiä ”punavihreitä” ja ”kulttuurirelativistisia” ihmisiä (nimeltä he mainitsivat Jukka Relanderin), jotka ovat syyllisiä islam-kritiikin salaiseen sensurointiin Suomessa. Masso puhui myös akateemisesta maailmasta joka estää kunnollisen islam-kritiikin ja siihen liittyvän tutkimusrahoituksen Suomessa.

Ei tarvitse olla tyttöystäväni hassunhauskaa isoäitiä analyyttisempi ihminen nähdäkseen, että islamilaisissa maissa loukataan pahasti kaikkia ihmisen perusoikeuksia. Ei tarvitse myöskään katsoa päivän lehteä pidemmälle havaitakseen, että myös Euroopassa on radikaaleja yhteiskunnallisia liikkeitä, joiden toiminta pohjautuu vahvan aseman saaneille koraanintulkinnoille ja joiden tavoitteet ovat pahasti ristiriidassa kaikkien Euroopan maiden ratifioimien ihmisoikeussitoumusten kanssa. Ei tarvitse myöskään lukutaitoa kummempaa taitoa, jos haluaa katsoa koraaniin ja shariaan, ja nähdä siellä paljon raflaavaa tekstiä.

Tyystin eri asia on vetää näiden havaintojen pohjalta Iivi Masson tapaan johtopäätös siitä, että islam on kaiken pahan alku ja juuri. Vaikka sharian tulkinnat, islamistiset liikkeet ja epädemokraattiset valtiot ovat kieltämättä yhteydessä toisiinsa, niitä on tarkasteltava toisistaan erillisinä. Kyllähän Suomessakin osataan erottaa vallitseva lainsäädäntö, raamatunlauseet sekä Päivi Räsänen toisistaan erillisiksi ilmiöiksi.

Kun muslimi tekee uskonnollisesti motivoituneen murhan, muslimiyhteisöjen johtajilta vaaditaan vastuuta ja koko maailman tiedotusvälineet vaativat heitä tuomitsemaan "terrorin". Kun kristitty murhaa omilla äänenpainoillaan, papeilta ja piispoilta ei kysytä ylipäänsä mitään, koska tiedetään että uskonnolla ei ole "oikeasti" asian kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan paikalle kutsutaan tv-psykologi kertomaan mielenterveysongelmista sekä USA-asiantuntija kertomaan aseiden helposta saatavuudesta. Omaa viiteryhmää lähellä olevassa ihmisessä tunnistetaan moninaisuus ja monipuolinen mieli. Vieras ihminen redusoidaan Pavlovin koiraksi.

Ihmistä pidettäisiin hieman yksinkertaisena politiikan tutkijana, jos hän löytäisi Yhdysvaltain aborttilääkärien murhille, Oklahoman pommille, Etelä-Amerikassa naisia syrjivälle rikoslainsäädännölle, Pohjois-Irlannin kriisille sekä Puolan ja Irlannin naisia syrjivälle aborttilainsäädännölle samat, raamatuntekstistä löytyvät juurisyyt. Näidenhän tapausten kohdalla osataan yleensä eritellä, että oppikirjatekstin sekä lopullisen toiminnan välissä on tulkitsevan, arvottavan ja valikoivan ihmisen ja valtablokin tyhmät päät.

Uskonto ja politiikka ovat aina sekoittuneet toisiinsa. Uskontoa on käytetty sodankäynnin oheisaseena ja vallan oikeuttajana niin pitkään kuin uskontoja on ollut. Sekä Balkanilla, Pohjois-Irlannissa että myös Suomessa on vastakkainasetteluja vahvistettu pastorien puheilla. Aiheesta oli talvi- ja jatkosodan osalta jokunen vuosi sitten radiossa hyvä ohjelma, jonka nimi oli "Papit sodassa- pistimenä pyhä henki". Ohjelmassa haastateltiin sota-aikana toimineita pappeja sekä kuunneltiin vanhoja sotilaspastorien saarnoja. Vanhoissa puheissa toistettiin, kuinka "ryssällä ei ole jumalaa" ja kuinka "meidän jumala tuo voiton". Uskonnon ja politiikan suhdetta osataan yleensä käsitellä asiallisesti, kun käsitellään Suomea ja lähimaita. Uskonnolliset tavat ja retoriikat osataan yleensä yhdistää ne mahdollistaneeseen yleisyhteiskunnalliseen taustaan.

Uskonnon ja politiikan monimutkaista kudosta pitäisi tarkastella islamilaisen maan kohdalla samalla tavoin kuin omienkin sotiemme ja vastakkainasettelujemme kohdalla. Iivi Masson Samuel Huntingtonia mukaileva väite siitä, että islamilaisen maan konfliktit ja ihmisoikeusloukkaukset johtuisivat uskonnosta ja oppitekstista on samaa luokkaa jos väittäisi että katolisuus on Argentiinan tai Chilen verisen historian taustalla. Nämähän maat ovat syvän katolisia. Molemmissa maissa papisto sekaantui varsin näkyvästi ihmisoikeusloukkausten toteuttamiseen. Silti tuskin kenellekään tulee mieleen syyttää kristinuskoa pahoista asioista näiden maiden kohdalla.

Perusväitteeni on se, että hegemoniset sharian tulkinnat voidaan haastaa islamilaisen opin sisällä, ja näin on tehty aina islamin historiassa. Monessa islamilaisessa maassa kivitetään naisia, mutta suurimmassa osassa niin ei tehdä. Kivitysten historian saatossa tapahtunut poistuminen ei johdu maiden länsimaistumisesta tai sekularisoitumisesta, vaan uskonnollisten näkemysten ja tulkintojen painoarvon muuttumisesta. Raamatussakin Jeesus antaa toinen toistaan hupsumpia neuvoja käden irti leikkaamisesta lähtien, mutta vain äärilahkot ottavat kaikki Jeesuksen sanomiset kirjaimellisesti.

Jokaisella islamilaisella maalla on ainutlaatuinen historiansa, jossa maltilliset voimat ja konservatiivit käyvät jatkuvaa valtakamppailua sekä sharian soveltamisalueesta että arkisemmista kysymyksistä. Kun käsitellään maita, joilla on takanaan siirtomaahistoria, kylmän sodan etupiirijaot ja interventiot sekä kiistat resursseista, pitäisi ymmärtää että tällaisissa geopoliittisissa oloissa syntyy toisilleen vihamielisiä osapuolia, eikä hyvinvointivaltion rakentamiselle voi olla taloudellisia ja sosiaalisia edellytyksiä. Lisäksi osapuolet käyttävät kiistoissa koko retorisen pakkinsa.

Muslimienemmistöiset maat pystyvät demokratisoitumaan ja tasa-arvoistumaan, vaikka väestö pysyisikin islaminuskoisena. Marokko ja monet muut alueen valtiot ovat päässeet demokratisoitumisessa hyvään vauhtiin, jos ottaa huomioon sen sosioekonomisen historian, mikä mailla on.

Samalla on muistettava, että totunnaiset perinteet ovat kaikissa maissa - myös omassamme- hidastaneet yhteiskunnallista kehitystä. Ihmisoikeusloukkauksia, jotka liittyvät avionrikkojiin tai muihin perintö- ja perheoikeuteen liittyviin ilmiöihin ei saa peitellä missään nimessä.

Ongelmat ovat yleensä ainoita ilmiöitä jotka tulevat suomalaisille sohvaperunoille ja Tali-ihantalankatsojille mieleen islamilaisista maista, joten tuskin niitä peitelläänkään. Asia on täysin toisin päin. Pelkkiä ongelmia katsomalla on saatu tehokkaasti aikaan sellainen myytti, että islamilaisissa maissa ei tapahtuisi mitään muutosta. Myytti islamin muuttumattomuudesta tekee mahdolliseksi hieman hupsun ajatuksen siitä, että tuhat vuotta sitten kirjoitettujen koraanin, sunnan ja hadithien pohjalta olisi mahdollista antaa yksiselitteinen vastaus kaikkiin 2000-luvun kysymyksiin ilman jatkuvaa uudelleentulkintaa. Ikään kuin jo Muhammadin aikana olisi voitu puhua sekä internetistä, coca-colasta, autoilusta, puhelimista, kapitalismista, televisiosta ja sähköisestä katuvalaistuksesta. Nämä ovat asioita, jotka ovat lähes kaikkien muslimienemmistöisten maiden arkea ja jo itsessään muuttavat ihmisten elämää.

Kun muuttumattomuuden myyttiä toistetaan riittävän innokkaasti, syntyy kylkiäisenä toinen harhakuva: ajatus siitä että oma Eurooppamme tai Suomenmaamme olisi kautta historian ollut perheoikeusasioissa hirveän kehittynyt ja tämänhetkisen ihmisoikeuskäsityksen mukainen. Unohdetaan viktoriaaninen kuri sekä se, että 1900-luvun "maailmansodat" käytiin pääosin Euroopassa.

Iivi Masson mainitsema kamala Iran on maa, jota seuraavaksi tarkastelen. Haluan Iranin tarkastelun kautta osoittaa ensinnäkin sen, että maassa tehdään muutakin kuin kivitetään naisia. Toiseksi haluan osoittaa sen, että maan uskonnollinen oppineisto on sangen heterogeenistä demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyvien teemojen suhteen, ja että varsin monien demokratia- ja ihmisoikeusvaatimusten takana on ollut uskonnollisia oppineita. Kolmanneksi haluan osoittaa sen, että tämänhetkinen tilanne ja vartijainneuvoston vahva asema ei ole selitettävissä ainoastaan uskonnollisella oppitekstillä, vaan niillä poliittisilla, historiallisilla ja sosiaalisilla tekijöillä, joiden vuoksi juuri Khomeini ja vartijainneuvosto onnistui saamaan läpi oman tulkintansa maassa vallitsevaksi käytännöksi, jota kuitenkin Iranin enemmistö hiljaisesti vastustaa. Neljänneksi haluan osoittaa, että huolimatta Iranin hankalasta asemasta maailmanpolitiikassa, siellä asuvien ihmisten arki on muuttunut merkittävästi "liberaalimpaan" suuntaan 80-luvun ajoista.

Tämänhetkinen tilanne on siis se, että vartijainneuvosto käyttää uskonnollista asemaansa muiden, islamin opin mukaisten uskontulkintojen hillitsemiseen ja oman näkemyksensä esiintuomiseen ainoana oikeana. Jo tästä pitäisi voida perustellusti väittää, että vartijainneuvoston toiminnassa kyse ei ole ainoastaan "puhtaasta" islamista, vaan uskonnollis-sosiaalisesta kokemusmaailmasta, jolle intressikamppailukaan ei ole aina vieras asia. On kuitenkin syytä tarkastella asiaa vielä hieman syvemmin.

Näiden alkukaneettien jälkeen aloittakaamme Iranin tarkastelu.

Šaahi Reza Pahlavi (16. maaliskuuta 1877 – 26. heinäkuuta 1944) muistetaan parhaiten siitä, että hänen 16-vuotisen hallitsijakauden aikana Persiasta tuli moderni ”länsimaalainen” valtio. Nykyaikainen koulutusjärjestelmä otettiin käyttöön, ja hallintoa muutettiin länsimaisten valtioiden perustuslakimallin mukaiseksi. Oikeusjärjestelmää länsimaalaistettiin ja tuomioistuinjärjestelmä otettiin käyttöön. Laaja teollistaminen toteutettiin. 21. maaliskuuta 1935 hän vaati kansainvälistä yhteisöä käyttämään Persiasta nimeä Iran, jota maan persialaiset olivat käyttäneet sassanidien dynastian ajoista lähtien. Pahlavin virhe oli ryhtyä öljykauppoihin Saksan kanssa, jonka seurauksena Iso-Britannia ja Neuvostoliitto miehittivät maan vuonna 1941, syrjäyttivät Pahlavin ja asettivat hänen poikansa Mohammed Reza Pahlavin uudeksi shaahiksi.

Shaahi Mohammed Reza Pahlavi (1919 - 1980) on tunnetusti Iranin historian suurimpia sähläreitä. Miehitys päättyi 1946, mutta öljykenttien omistus oli jäänyt käytännössä brittien haltuun. Kun suosittu Iranin pääministeri Mohammed Mossadeq aloitti Britannian väkipakolla luoman Anglo-Iranian oil Companyn kansallistamisen vuonna 1951, vastasi Britannia siihen kauppasaarrolla. Shaahi asettui täysin Britannian puolelle ja yritti erottaa Mossadeqin. Kun Mossadeq ei perustulaillisten oikeuksiensa vuoksi halunnut erota, Shaahi laittoi asialle Iranin kuninkaallisen armeijan kenraali Zahedin johdolla. Armeijaa luonnollisesti tukivat sekä Iso-Britannia että myös Yhdysvallat, jonka johtajat pelkäsivät Mossadeqin lähentävän Irania Neuvostoliittoon. Mossadeq kaadettiin vallankaappauksella 1953 ja laitettiin kotiarestiin. Kansalaisten enemmistö ei tietenkään niellyt tällaista toimintaa. Pahlavi toimi täysin Britannian ja Yhdysvaltain tahdon mukaan, ja sai perustelluista syistä kansalaisten vihat niskoilleen.

Epäsuosiota ei vähentänyt se, että Mohammed Reza Pahlavi oli diktaattorimainen itsevaltias. Hänellä oli käytössään salainen poliisi SAVAK, jonka jäsenet kiduttivat ja murhasivat tasapuolisesti sekä kommunisteja, shiialaisia demokraattisia uudistusmielisiä että Khomeinin leirin fundamentalistisempia islamisteja.

Pahlavi yritti lisätä suosiotaan 1960-luvun alussa "valkoisen vallankumouksen" turvin, mutta ongelmana oli se, että uudistuspyrkimykset olivat täysin ylhäältä päin kielloin ja käskyin diktaattorimaisesti johdettuja. Suosio ei noussut juuri vasemmistonkaan keskuudessa, ja papisto oli tietysti kärmeissään siitä, että myös heille perinteisesti kuuluneisiin uskonnollisiin oikeuksiinsa puututtiin. Vaikka papisto oli uskonnollisesti hyvin monimielistä (asiaa havainnollistanevat esimerkiksi ajatolla Morteza Motaharin kirjoitukset ja elämä), myös tämä väki kääntyi Shaahia vastaan viimeistään maareformin jälkeen. Sylvia Akar erittelee Iranissa 60-luvulla tapahtuneita uudistuksia (Akar 2002, 279):

”Naiset olivat saaneet äänioikeuden vuonna 1963, ja samana vuonna kuusi naista oli valittu Iranin parlamenttiin. Perhelakia uudistettiin 1960- ja 1970-luvuilla. Uusi perhelaki ei hylännyt islamilaista lakia shari’aa, vaan sen katsottiin edustavan uudenlaista shari’ an tulkintaa. Vuonna 1967 uudistettu perhelaki sisälsi konkreettisia naisten asemaa parantavia uudistuksia: miehen automaattinen ja yksipuolinen avioero-oikeus kumottiin, moniavioisuutta rajoitettiin, tyttöjen avioitumisikä nostettiin 18 ikävuoteen ja isän automaattinen oikeus lasten huoltajuuteen avioerotilanteessa poistettiin”.

Lopulta shaahi syrjäytettiin, koska vastustajia löytyi laajalta rintamalta, ennen kaikkea kylmän sodan osapuolten tukemina. Shaahiin oli helppo kiinnittää kaikki protesti ja tyytymättömyys koko poliittisesta kentästä. Hän oli oman maansa protestien kiinnikenappi, Iranin Iiro Viinanen, johon sekä kommunistit, islamistit ja maltilliset modernistit pystyivät kohdistamaan vihansa ja yhteiskunnalliset parannusvaatimuksensa.

Niinpä ei ollut ihme, että islamilainen vallankumous oli alussa varsin moniääninen. Tämä näkyi myös Uuden ”islamilaisen tasavallan” perustuslaissa, jossa on sekä konservatiivisia että demokraattisia, uudistusmielisiä äänenpainoja. Bobi Pirseyedin mukaan tämä johtui osittain siitä, että islamilaisen vallankumouksen johtohahmo, 60-luvun alussa maanpakoon joutuneen ja 70-luvun lopulla Iraniin "sankarina" palanneen ajatolla Khomeinin ajattelu näytti alussa varsin monikasvoiselta, ja sen vuoksi laajemmalti hyväksyttävältä:

”Khomeini ei ollut immuuni shaahin aikana Iranin opposition keskuudessa vahvasti vaikuttaneille ideologisille virtauksille, joista suurinta kannatusta nauttivat erilaiset vasemmistoideologiat sekä kehitysmaiden länsiriippuvuuden arvostelusta voimansa saanut ’kolmasmaailmalaisuus’… muun opposition tapaan shaahin hallinnon kaatamista vaatinut Khomeini ei voinut sivuuttaa kansalaisten oikeuksien merkitystä korostavia pohdintoja, minkä vuoksi ne sulautuivatkin – joskin toissijaisesti- osaksi hänen ideologista perintöään. Tämän perinnön moniulotteisuus itsessään osoittaa, ettei Khomeinin merkitys Iranin vallankumouksen ideologisen maaperän valmistelussa ollut yhtä keskeinen kuin hänen poliittinen asemansa shaahin kukistumisen jälkeen” (Pirseyedi 2002, 177)

Khomeini oli siis suuntaukseltaan varsin erilaisia protestiliikkeitä alleen karismaattisella olemuksellaan koonnut johtaja: oman maansa Mao Zedong, Lenin, Jean-Marie le Pen tai Jörg Haider. Populisti isolla p:llä. Vielä 70-luvun lopulla hänen todellista luonnettaan ei tunnettu, vaan monet pitivät häntä hyvänä reformistina.

Islamilaisen vallankumousten toteuttajien moninaisuus näkyy Iranin perustuslaissa. Konservatiiviselta puolelta tulleita perustuslain painotuksia olivat sharian laajamuotoinen käyttöönotto sekä siihen liittyvän ja´farilaisen koulukunnan laintulkinta. Tätä sharian tulkintaa perustettiin valvomaan erityinen vartijainneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa parlamentin hyväksymien lakien yhdenmukaisuutta islamilaisen lain ja perustuslain säännösten kanssa. Khomeini oli kaikkein ylin korkeasti oppinut uskonoppinut, marja’-i taqlíd, sekä valtiota hallitseva lainoppinut.

Sekularististen ryhmittymien ajatuksesta ponnistavat perustuslain artikla 6, jossa Iranin islamilaisen tasavallan valtiollisten asioiden hoidon sanotaan nojautuvan kansalaisten tahtoon. Artikloissa 19-42 taas luetellaan kansalaisten perusoikeudet, joista mainitaan iranilaisten keskinäinen tasa-arvo, vapaus perustaa poliittisia puolueita sekä lehdistön- ja kokoontumisvapaus (Pirseyedi 2002, 180). Demokraattisten ainesten vaikutukset Iranin perustuslaissa näkyvät myös perustuslakiin sisällytetyssä vallan kolmijako-opissa.

Shaahin syrjäyttämisen jälkeen alkoi, kuten vallankumousten jälkeen yleensä, valtakamppailu vallankumouksessa mukana olleiden konservatiivisten ja uudistusmielisten sekä erilaisten välissä olevien ryhmittymien välillä. Yhtäältä kiistat olivat islamin oppiin liittyviä, toisaalta poliittisia, kolmanneksi keskenään sekoittuvia, kuten islamilaisissa maissa yleensä tapahtuu.

Iranin entinen pääministeri ja demokratia-aktivisti Mehdi Bazargan on kuvannut osuvasti omasta näkökulmastaan Iranin poliittista kiistaa lentävässä lauseessaan:

"Suurin uhka islamille Iranin vallankumouksen jälkeen on ollut Iranin islamilaisen tasavallan johto."

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan monet ajatollat eivät koskaan taipuneet siihen, että Khomeini olisi ollut Iranin ainoa marja´. Esimerkiksi arvostettu ajatolla Shari´at Madárí ei koskaan tunnustanut Khomeinia, vaikka hän oli itse vuonna 1963 ollut ensimmäinen ajatolla, joka oli julkisesti kutsunut Khomeinia ajatollaksi. Khomeinia kritisoitiin muun muassa siitä, että hänen teoriansa asetti oppineiston rooliin, jonka ei katsottu sille kuuluvan. 12-shiialaisuudessa islamilaisen yhteisön todellinen johtaja on Mahdi, eikä erehtyväinen ihminen voi omia poliittista johtajuutta Mahdin edustajuuden nimissä. Valtaosa oppineista on katsonut, ettei poliittinen toiminta ja vallankäyttö kuulu oppineiden toimenkuvaan. Lisäksi Khomeinin korostama sharian tulkitseminen islamilaisen yhteisön kulloistenkin tarpeiden mukaisesti oli huolestuttava tekijä vallankumouksen jälkeisessä räjähdysherkässä tilanteessa, jossa ei vielä ollut tarkkaa tietoa siitä, millaiseen suuntaan vallankumousta vietäisiin. Monet pelkäsivät, että intressiperustainen tulkintatapa voi johtaa tilanteeseen, jossa Khomeinin lähipiiristä koostuva vartijain neuvosto alkaa perustella uskonnon nimissä lähes mitä tahansa.

Pelot osoittautuivat todeksi islamilaisen vallankumouksen edetessä. Khomeinin johtamalle vartijainneuvostolle tuli prosessissa todella voimakas poliittinen rooli. Se alkoi shariaa verukkeenaan käyttäen vainota niitä ajatollia, joiden shariatulkinnat eivät olleet khomeinilaisten mieleen, ja toiseksi islamilaisen vallankumouksen sekulaarimmat suuntauksen kannattajat alkoivat jatkuvasti löytää itsensä vankilasta tai autuaammilta metsästysmailta.

Vartijainneuvoston blokki onnistui syrjäyttämään Iranin ensimmäisen presidentin, islamilais-vasemmistolaisen Abol-Hasan Bani Sadrin, jonka jälkeen vartijainneuvosto käytännössä pääsi – perustuslain ja monien oppineiden mielestä myös islamin lain vastaisesti – käsiksi myös toimeenpanovaltaan Iranissa.

Vartijainneuvoston painostuksella vuoden 1967 perhelaki peruutettiin, ja kohta oltiin myös sodassa Irakin kanssa. Irakin diktaattori Saddam Hussein oli tulkinnut islamilaisen vallankumouksen ja sen jälkeisen sekasorron siten, että Iran olisi sotilaallisesti puolustuskyvytön. Hän ajatteli että Iranin öljykentät voisi saada pienellä sotilaallisella ponnistuksella Irakin haltuun.

Saddamin suunnitelmat menivät pieleen. Iran puolustautui, ja maat sotivat keskenään kahdeksan vuotta. Voi vain kuvitella, millaiset äänenpainot saavat jalansijaa propagandassa sota-aikana, varsinkin kun Saddam Husseinin Irak oli luonteeltaan Irania huomattavasti sekularistisemman arabinationalismin ilmentymä. Iranin vartijainneuvostolle ja konservatiiviblokille Irakin hyökkäys antoi verukkeen hiljentää uudistusmielisiä ja kääntää islamilainen vallankumous konservatiiviseen suuntaan. Iranin vanhoillistumiskehitys nopeutuikin 80-luvun alkuvuosina. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamilainen vallankumous olisi rauhoittunut paljon nopeammin, jos Iran olisi päässyt kehittymään rauhassa. Kahdeksan vuotta kestäneessä sodassa Irak esitettiin saatanan voimaksi, jonka pyrkimyksenä on estää islamin voittokulku. Oman maan sekulaarisuuntaukset saatiin tehokkaasti eliminoitua leimaamalla heidät Irakin vakoojiksi. Uudistusmielistä oppineistoa murhattiin ja melkoinen määrä iranilaisia joutui maanpakoon.

Kaikesta huolimatta monet khomeinilaisiin kriittisesti suhtautuneet ajatollat säilyivät arvostettuina ja hengissä. Irakin sodan päättyminen ja ajatolla Khomeinin kuolema 1989 synnytti tällöin uudenlaisen ongelman. Khomeinin kuoltua maan arvostetuimmat ajatollat olivat vartijainneuvostolle aivan liian maltillisia. Khomeinin manttelinperijäksi alun perin ajateltu ajatolla Muntazerí oli jo Khomeinin eläessä riitautunut tämän kanssa maltillisuutensa takia ja joutunut kotiarestiin. Myös ajatolla Rúhání sekä ajatolla Azeri Qummí olivat myös aivan liian uudistusmielisiä. Jyrkän linjan konservatiivit yrittivät saada ylimmäksi marja’iksi Ali Khamenein, vaikka häntä ei edes yleisesti tunnustettu ajatollaksi. Tunnetusti Khamenei kuitenkin saatiin riittävän poliittisen pelin ja lukuisten myttyyn menneiden yritysten jälkeen marja’in asemaan siten, että Khomeinin rakennelma valtion johtavan lainoppineen aseman ja marja’in sulauttamisesta hajautettiin. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Khamenei on omille kannattajilleen marja’, mutta marja’ina hän ei nouse toisten marja’ien yläpuolelle. Tämä järjestely ja pelaaminen vahvisti konservatiivien asemaa, mutta piti myös jatkuvat kiistat mahdollisina ja aika ajoin myös näkyvinä.

Joka tapauksessa konservatiivinen Khamenei on tälläkin hetkellä kiistaton uskonnollinen johtaja, joka valitsee vastaisuudessakin vaikutusvaltaiseen vartijainneuvostoon kuusi uskonnollista oppinutta, luultavasti oman lähipiirinsä suositusten mukaisesti. Tämä tosiseikka tulee asettamaan Iranin demokratisoitumisen aikataululle valitettavan tiukat, hidastavat reunaehdot. Kun ylintä marja'aa seuraavan kerran valitaan, täytyy toivoa että maltilliset voimat saavat vartijainneuvostossa enemmistön haltuunsa. Maltillinen uskonnollinen johtaja saattaisi vaikutusvallallaan saada myös kivitystuomioasiassa Iranin enemistön ja Iivi Masson toivomaa edistystä.

1997 vartijainneuvoston harmiksi selvästi uudistusmielinen Mohammed Khatami valittiin demokraattisissa, Iranin perustuslain mukaisissa ja maan oppineiston tulkinnan mukaisissa vaaleissa Iranin presidentiksi. Khatamin uudistuspyrkimykset voidaan rajoittuneesta näkövinkkelistä nähdä ”länsimaisina” ja epäislamilaisina, mutta tosiasia on, että Iranin uudistusmielisten joukossa on korkea-arvoisia shiialaisia oppineita sekä Khatamin aikaan hallituksen ministereitä. Myös itse Khatami on mujtahid, jolla on opillinen pätevyys laatia itsenäinen mielipide lainopillisista kysymyksistä.

Iranin konservatiivien ja uudistusmielisten valtakamppailu kärjistyi Khatamin presidenttikauden aikana. Joku saattaa vielä muistaa, että kiistan aikana hallituksen uudistusmielisiä ministereitä uhkailtiin, pahoinpideltiin ja jopa murhattiin. Konservatiivien hallussaan pitämällä turvallisuuskoneistolla oli mahdollisuus laittaa Teheranin suosittu kaupunginjohtaja Gholam-Hosein Karbaschi 1998 viideksi vuodeksi vankilaan, ja häneltä kiellettiin poliittinen toiminta 20 vuodeksi. Loppuvuodesta 1998 Iranin tiedusteluministeriön virkailijoista koostunut ryhmä murhasi neljä yhteiskunnallisten uudistusten puolesta puhunutta iranilaista kirjailijaa ja lehtimiestä. Myöhemmin on käynyt ilmi, että kovan linjan konservatiivit suunnittelivat myös itse presidentti Khatamin surmaamista. Tällaisilla teoilla ei voi minkäänlaisen shariatulkinnan nojalla olla minkäänlaista uskonnollista siunausta. Toisen muslimin surmaaminen, varsinkin uskonnollisen oppineen surmaaminen, on pahimpia mahdollisia rikoksia myös tiukimmissa shariatulkinnoissa. Eino Poutiaisen mainitsema”pelin polliitiikka” sekä machiavelliläinen juonittelu näyttäisi yhdistävän kaikkia maailman maita, ja tässä pelissä käytetään myös uskontoa hyväksi.

Samalla täytyy muistaa, että Khatamin aikana Iran myös rauhoittui varsin paljon. Kun maalla on takanaan pitkä siirtomaaimperiumin historia, Shaahin diktatuuri ja kahdeksanvuotinen sota Irakin kanssa, ei ole ihme että 90-luvun alku oli melkoista reaalipolitiikan ja talouteen keskittyvän jälleenrakennuspolitiikan aikaa. 90-luvun loppupuolella kansainvälisen tilanteen rauhoituttua oli mahdollista keskittyä myös sosiaalisiin uudistuksiin. Shariasta huolimatta iranilaiset ovat "maallistuneet" merkittävästi, mikä näkyy varsinkin Teheranin katukuvassa sekä maan opiskelijoiden ja nuorten internetisöitymisessä.

Kun Pierre Bourdieu vietti aikaa Algeriassa, hän havaitsi, että ihmiset eivät koskaan passiivisesti alistu kulttuurin heille määrittelemään sosiaaliseen asemaan, elämäntapaan tai tyyliin, vaan käyttävät merkitysrakenteita hyväkseen määritelläkseen oman identiteettinsä itselleen mahdollisimman myönteisesti. Iranissa tämä tarkoittaa moninaista arkea, vaikka paikoin säännöt ovatkin tiukat.

Toisaalta Bourdieun huomio tarkoittaa myös sitä, että establishment ja valta-aseman haltijat pyrkivät käyttämään kaiken symbolisen pääomansa oikeuttaakseen asemansa ja saadakseen muut toimimaan tahtonsa mukaan. Valtaa käyttävät uskonnolliset johtajat pyrkivät tarkoitushakuisilla tulkinnoilla peittämään oman toimintansa epäilyttävyyden.

Fatwat ovat tästä hyviä esimerkkejä. Periaatteessa fatwa on aina vastaus esitettyyn uskontoa koskevaan kysymykseen, mutta esimerkiksi valtiollisissa asioissa vaikuttamaan pyrkineet oppineet ovat usein ”tilanneet” kannattajiltaan kysymyksen voidakseen lausua siihen liittyvän mielipiteensä. Samoin valtiovalta on käyttänyt fatwaa pyrkiessään saamaan laillista arvovaltaa jollekin päätökselleen. Esimerkiksi ensimmäisen maailmasodan aikana osmanihallitus tilasi oppineilta fatwan, joka velvoitti kaikki muslimit, myös Englannin ja Ranskan kansalaiset, taistelemaan ympärysvaltojen joukkoja vastaan Turkin ja sen liittolaisten Saksan ja Itävalta-Unkarin puolesta. Saudi-Arabiassa naisilta kielletään auton ajaminen koraanin lauseen pohjalta. Lähi-itä on kieltämättä ollut sivistyksen kehto koraanin syntyaikoihin, mutta profeetta Muhammedin mielipiteet autoista lienevät kuitenkin hupsutusta.

Islam oppina on äärimmäisen mielenkiintoinen juuri sen takia, ettei siinä ole samanlaista ”kirkkoa” ja virkajärjestelmää kuin kristinuskossa. Tämä mahdollistaa myös Iranissa jatkuvan valtakamppailun sharian soveltamisen suhteen, ja periaatteessa myös demokratisoitumisen. On tosin muistettava, että naapurimaihin verrattuna, Intia ja Kiina mukaanlukien, Iran on myös de facto demokratisoitunut.

Sananvapaus on taattu Iranin perustuslaissakin. Se, että bloggaajia pidätetään ja vainotaan ei johdu millään tavoin islamista, vaan vartijainneuvoston pyrkimyksestä turvata valta-asemansa. Perustelen tätä väitettä sillä, että perustuslaki on vartijainneuvoston statuksellaan siunaama. Kun he rikkovat perustuslakia, he rikkovat omia sääntöjään. Tämä ei ole mitenkään harvinaista. Jos ollaan johdonmukaisia, asia on toki otettava huomioon Suomenkin ulkomaalaispolitiikassa: joko pakolaiskiintiötä on laajennettava tai Iranista tuleville on myönnettävä turvapaikka nykyistä useammin.

Sharian suhteen on vielä muistettava, että se ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia ja Pakistan soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti, mutta niissäkin sitä täydennetään parlamentin säätämillä laeilla (Pakistan ja Iran) tai kuninkaan antamilla hallintomääräyksillä (Saudi-Arabia). Vaikka sharia olisikin käytössä, sen pohjalta tehdyt tulkinnat ja opilliset mielipiteet eli fatwat vaihtelevat paljon, kuten toivottavasti shiialaisen Iranin kohdalla on jo käynyt ilmi. Sharia ei ole mikään yksi lakikirja, vaan sen perustan muodostaa Koraani ja äärimmäisen laaja hadith-korpus. Haditheja ja koraania tutkimalla muodostetaan opillinen mielipide eli fatwa.

Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa Islamin käsikirjassa seuraavalla tavalla:


”(sunnalaisuudessa) Koulukunnat säätelevät nimenomaan lain tulkintaa: islamilainen lainoppinut (faqíh) ei voi muodostaa omaa mielipidettään yksinomaan Koraanin ja sunnan perusteella, vaan hänen on otettava oman koulukuntansa perinne huomioon mielipidettään muodostaessaan. Oppineen muodostama lainopillinen mielipide ilmaistaan fatwán muodossa. Fatwá tarkoittaa siis lainopillista mielipidettä mistä tahansa kysymyksestä, jonka joku uskova on esittänyt oppineelle”

”Yhteisö tai maallinen valta on perinteisesti huolehtinut fatwán toimeenpanemisesta, mutta hyvin usein fatwát on jätetty huomiotta, ja uskonoppineen lausuma on jäänyt hänen henkilökohtaiseksi mielipiteekseen. Koska tässäkin kohdassa islamilta puuttuu virkahierarkia – toinen asia on se, että valtiollisesti näitä virkoja on pyritty hierarkisoimaan – eri muftít voivat antaa keskenään ristiriitaisia tulkintoja laista, jolloin uskoville jää vapaus valita, mitä tulkintaa he noudattavat.”

”Shiialaisuudessa on vahvemmin korostettu yksittäisen, pätevän oppineen omaa kykyä laatia itsenäinen mielipide lainopillisista kysymyksistä islamin peruslähteiden nojalla. Tämän pätevyyden omaavaa henkilöä kutsutaan mujtahidiksi ja oman mielipiteen muodostamista ijtihádiksi. Silti myös shiialaisuudessa lakitieteellisellä perinteellä on hyvin suuri arvo.”

”Koska fatwá on yksittäisen oppineen lausuma, lähteisiin perustuva lainopillinen mielipide, sitä ei varsinaisesti voi kumota. Sen kanssa ristiriitaisia fatwoja voidaan antaa. Esimerkiksi Salman Rushdien kuuluisassa tapauksessa annettiin hyvin arvovaltaisilta tahoilta useita fatwoja, jotka olivat ristiriidassa ajatolla Khomeinin fatwan kanssa. Samoin yksittäinen oppinut voi – yhä edelleen samojen lähteiden perusteella – antaa aiemman fatwansa kanssa ristiriitaisen fatwan, mutta edes tämä ei suoranaisesti kumoa hänen aiempaa fatwaansa: uskovalle jää periaatteessa mahdollisuus noudattaa aiempaa fatwaa”.

Iran on yhä kaikin puolin epädemokraattinen maa ja menossa pahempaan suuntaan Mahmoud Ahmadinejadin aikana, mutta myös toisenlainen suunta on mahdollinen riippumatta siitä, mitä koraanissa lukee. Jos tilanne Iranin ympärysmaissa rauhoittuu, kun ydinasekiista hellittyy ja kun Iran tasaisesti liberalisoituu kuten se on jo vuosikaudet liberalisoitunut, todellinen Iranin demokraattinen islamilainen reformi on mahdollinen. Voi tulla maltillisia fatwoja. Täytyy muistaa että fundamentalismistaan huolimatta myös Ahmadinejad on ajanut läpi uudistuksia, jotka ovat luonteeltaan "khatamilaisia". Esimerkiksi vuonna 2006 naiset pääsivät jalkapallokatsomoihin ja myös kentille ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun alkuvuosien, jolloin futiksen hupi heiltä kiellettiin.

Sharia-lain monitulkintaisuus on sitä laajalti soveltavassa Iranissakin tarkoittanut sitä, että maan naisväestö on Aasian keskitasoon verrattuna huomattavan hyvin koulutettua. Iranin yliopisto-opiskelijoista 60 % on naisia, naisten näkyvyys yhteiskunnassa on hyvä, ja naisia on hallinnon lähes ylimmillä portailla, 2000-luvulla myös varapresidenttiä myöten. Samalla täytyy muistaa, että islamilaisen vallankumouksen perinnettä omiin poliittisiin päämääriinsä käyttävä vartijainneuvosto on tehokkaasti pystynyt estämään uudistusmielisten pyrkimykset, jonka vuoksi naisten oikeuksien puolesta kamppailu ei tule menettämään koskaan ajankohtaisuuttaan. Maltillisten voimien laaja kansansuosio on kuitenkin estänyt konservatiiveja viemästä Irania kohti totaalista teokratiaa.

Tämänhetkinen heikko ihmisoikeustilanne selviää varsin hyvin mistä tahansa Amnestyn tai Human Rights Watchin raportista. Lisäksi Mahmoud Ahmadinejadin propagandakoneiston on suhteellisen helppo saada uudistusmielinen toiminta näyttämään USA:n ja Israelin salaliitolta. Yhdysvaltain varomaton sotilaallinen toiminta kääntää helposti myös maltillisesti ajattelevia Ahmadinejadin kannattajiksi. Mitä enemmän kalistellaan aseita ydinkiistassa ja mitä enemmän alueella töppäillään Abu Ghraib- ja rendition- skandaalien kanssa, sitä vaikeampaa demokratian ihanteita on juurruttaa alueella olevien poliittisten toimijoiden voimavaraksi.

Kivitystuomiot ovat vakava ihmisoikeusrikos, jota monet iranilaiset ihmisoikeusaktivistit kritisoivat. Jokaista kivitystuomiota täytyy vastustaa, ja vastustamisessa päästään parhaiten päämääriin, jos vastustamisen tekevät iranilaiset itse, toki kaikkien maailman ihmisten tukemina.

Islam ja ihmisoikeudet ovat – tiettyyn rajaan asti - sovitettavissa yhteen, ja näin tehdään muun muassa Iranissa sekä sekulaarimpien suuntausten että maltillisten oppineiden keskuudessa. Se, että tietyissä maissa tiukka sharia-tulkinta on saanut hegemonisen aseman ei tarkoita, etteikö sitä voisi tulkita toisin ja etteivätkö sunnalaiset imaamit tai shiialaiset oppineet olisi aina tehneet niin. Uudistuksia ajanut Iranin ex-presidentti Khatami on korkea-arvoinen uskonnollinen oppinut, Ahmadinejad taas ei.

Maan demokratisoituminen ja sekularisoituminen ovat kaksi eri asiaa. Sekularisoituminen ei välttämättä tarkoita demokratisoitumista, kuten Etelä-Amerikassa nähtiin vielä pitkälle 80-luvulla. Oikeusvaltio, hyvinvointivaltio ja nykyinen parlamentaarinen demokratia ovat historiallisesti varsin ainutlaatuisia ilmiöitä myös Euroopassa. Osoittaa melko kokonaisvaltaista suhteellisuudentajun ja historiantiedon puutetta, jos Marokon tai Iranin demokratiakehitys nollataan sanomalla että maissa on vieläkin ongelmia näinkin pitkän konfliktien kauden ja kylmän sodan jälkeen.

Varmasti maissa on ongelmia ja tulee olemaan, kuten Euroopassakin on ollut melko pahoja ongelmia vielä 90-ja 2000-luvulla. Serbit toteuttivat vapauksiaan pommittamalla Sarajevon tuusannuuskaksi ja Venäjä tuo rauhaa ja demokratiaa Tsetseniaan systemaattisella väestöön kohdistuvalla terrorilla.

Ijtihadia eivät tee vain yksittäiset ayaanhirsialit ja irshadmanjit, jotka eivät valitettavasti saa ääntään kuuluviin haluamallaan tavalla kuin vain maltillisten ja sekularisoituneiden muslimien keskuudessa. Ihmisoikeusuudistuksia on pyrkinyt tekemään myös Iranin presidenttinä 1997-2005 toiminut uskonoppinut Mohammed Khatami.

On selvää, että tällä hetkellä maailman muslimien keskuudessa on huomattavan laajaa halukkuutta viedä islamilaista reformia toiseen suuntaan kuin mihin Iranin maltilliset voimat ovat kyseistä maata viemässä. Ehkä juuri televisiosta tulevat kuvakohut ovat nostaneet myös vapaa-ajattelijat ja Iivi Masson kaltaiset harrastelijat takajaloilleen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että maailmassa on yli miljardi muslimia. Näistä vain pieni osa pyrkii muuttamaan vallitsevaa järjestystä. Tästäkin muuttamishaluisesta joukosta vain pienet vähemmistöryhmät ovat ottaneet toiminnassaan keinovalikoimakseen avoimen tai maanalaisen jihadin, väkivallan ja terrorismin. Nämä ryhmät ovat rinnastettavissa Baader-Meinhofiin, ETA:aan, Real IRA:han, skinhead- liikkeeseen ja Hell’s Angelsiin, ja niihin on myös suhtauduttava täysin samoin keinoin kuin edellä mainittuihin länsimaita kokonaisvaltaisesti kuvastaviin poliittisiin liikkeisiin on suhtauduttu.

Suurin osa niistä ihmisistä, jotka pyrkivät muuttamaan maailmaa islamilaisempaan suuntaan, pyrkii saavuttamaan tavoitteensa rauhanomaisen da´wan keinoin. Vastustan yksiselitteisesti sharia-lain käyttöönottoa sekä Euroopassa että muualla maailmassa. En voi myöskään sananvapauden nimissä lähteä estämään jonkun Suomen islamilaisen puolueen vapautta esittää idioottimaisia vaatimuksiaan, koska rauhanomainen, avoin da´wa on periaatteessa sitä sananvapautta, mitä vapaa-ajattelijatkin haluavat. Päämäärät saattavat olla ristiriidassa vaikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteiden kanssa, mutta niin ne ovat oikeistopopulistisillakin puolueilla.

Kun siedän Frederikin, Juha Miedon, Timo Soinin ja Päivi Räsäsen, on minun siedettävä myös niitä ”kaapu-ukkoja” niin pitkään, kun he käyttävät sanan voimaa rikoslain määrittämien reunaehtojen puitteissa. Jos puukot alkavat heilua tai kiihottamista kansanryhmää vastaan tapahtuu, on kyse yksinkertaisesti poliisiasiasta.

Pasi Saukkonen muistuttaa, että radikalismia voidaan pitää myös edellytyksenä demokratian elinvoimaisuuden säilymiselle ja kansanvallan arvoa koskevan tietoisuuden ylläpitämiselle.

”Järjestelmää, jota ei koskaan kyseenalaisteta ja jonka puolustajat eivät joudu koskaan perusteellisesti vastaamaan siihen kohdistuvaan kritiikkiin, kohtaa politiikan imploosion tai ”lässähtämisen” uhka. Se saattaa tehdä demokraattisista instituutioista pelkät kansanvaltaiset kuoret, joilla ei ole toimivan keskustelevan demokratian sisältöä” (Saukkonen 2007, 254)

Kun erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet esittävät yhteiskuntaa koskevia vaatimuksia, vaatimuksiin on reagoitava ja kiistakapuloita on pyöriteltävä mahdollisimman maltillisesti ja rauhanomaisesti. Koko islamin leimaaminen monoliittiseksi naistenkivittämisuskonnoksi kertoo enemmän leimaajasta kuin islamista. Marja Tiilikaisen Arjen Islam-kirjassa siteerataan hyvin kymmeniä eri tutkimuksia, joissa osoitetaan hyvin, kuinka ihmisen uskonnollinen identifioituminen voi muuttaa muotoaan uudessa maassa. Toisaalta, kuten on nähty, myös vanhassa maassa, sellaisessa kuin Iran, on tapahtunut merkittävää yhteiskunnallista kehittymistä 90-luvun lopun jälkeen, vaikka ihmiset pysyisivätkin islaminuskoisina. Tätä tapahtuu, vaikka naapurimaissa on jatkuva häkä päällä ja ydinkiista jännittää suurvaltasuhteita.

Suoraviivainen radikaalien liikkeiden vastainen, erotteluihin kykenemätön toiminta on yleensä ajanut maltillistenkin suuntauksien kannattajia väkivaltaan, kun keskustelukeinot ovat loppuneet. Näin on käynyt ziljoona kertaa Euroopan historiassa, ja pelkään pahoin että näin tulee käymään myös tulevaisuudessa.

Tilannetta ei paranneta seikkaperäisillä seminaareilla, joissa kansalle propagoidaan kalvosulkeisilla sitä samaa vanhaa orientalistista islam-kuvaa mitä joka puolella on aina toistettu. On hupsua, että Vapaa-ajattelijat, Iivi Masso ja Juha K. Niemelä haluavat ”keskustelua”, mutta osoittavat huomattavan suurta haluttomuutta lähteä Tieteiden talon prameista saleista Itäkeskukseen, Rastilaan ja Kontulaan kohtaamaan oikeita islamia tunnustavia ihmisiä. Tämä olisi todella helppoa, koska Pakolaisavulla, Punaisella Ristillä ja lukuisilla muilla järjestöillä on vaikka kuinka paljon toimintaa, jossa voi tavata toisin ajattelevia ihmisiä ja käydä heidän kanssaan keskustelua sopivissa puitteissa.

Iivi Masson kalvosulkeisista jäi vain sellainen mielikuva, että hän tuntee harvinaisen huonosti islamilaista teologiaa, hieman huonommin islamilaisen poliittisen liikehdinnän välisiä eroja ja järkyttävän huonosti yksittäisten maiden poliittista ja sosiaalista historiaa ja nykytilannetta.

Niinpä jatkossa lienee syytä käydä kunnollisissa tilaisuuksissa, joiden heitot eivät jää mielikuvien varaan ja lukea sellaisia kirjoja, joissa kunnolla eritellään uskonnon, yksityisen ja politiikan suhdetta.



Sekä arjen islamin että poliittisen islamin tutkimusta on tehty jo vuosikymmeniä, ja vuosituhannen paremmalla puolella aiheesta on tehty myös hyviä suomenkielisiä yleisesityksiä. Näitä ovat

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja (Otava 2005)

Marja Tiilikainen: Arjen Islam (Vastapaino 2003)

Aini Linjakumpu: Poliittinen Islam (Like 1999)

Kouros, Kristiina & Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja Islam (Like 2004)

Juusola, Hannu & Huuhtanen, Heidi (toim.): Uskonto ja politiikka Lähi-idässä (Gaudeamus 2002)



10 kommenttia:

Arawn kirjoitti...

"Perusväitteeni on se, että hegemoniset sharian tulkinnat voidaan haastaa islamilaisen opin sisällä, ja näin on tehty aina islamin historiassa."

Oikeastaan niin ei ilmeisesti ole aina tehty. Alkuaikoina kaanonin muodostaminen oli varsin vilkasta, mutta joskus 1000-1100-luvuilla uuden luominen jähmettyi - tätä kutsutaan ijtihadin porttien sulkeutumiseksi. Ijtihad olisikin juuri se, jolla nykyään voisi uudistaa islamia sisältä päin säilyttäen sen samalla (kuten annat ymmärtääkin) ja eri soraäänet eri maissa yrittävätkin sitä - toistaiseksi varsin heikoin tuloksin. Tiukan islamin käsi ulottuu sitä paitsi pitkälle, esimerkiksi iranilaisia ulkomaille paenneita toisinajattelijoita on salamurhattu.

"Muslimienemmistöiset maat pystyvät demokratisoitumaan ja tasa-arvoistumaan, vaikka väestö pysyisikin islaminuskoisena. "

Periaatteessa ne varmaan pystyvät, mutta kullanarvoinen kysymys onkin, että milloin. Jotenkin epäilen, että meidän elinaikanamme näin ei käy. Ongelma esim. Iraninkin suhteen vaikuttaisi olevan, että otettuaan yhden askeleen eteenpäin, se yrittää ottaa kaksi taaksepäin - kuten itse sanoitkin.

Tuo mahdollisuus on hyvä pitää mielessä, mutta mitä tulee reaalipolitiikkaan ja maahanmuuttoon, niitä pitää ajatella nykyisen tilanteen kannalta.

"Islam ja ihmisoikeudet ovat – tiettyyn rajaan asti - sovitettavissa yhteen, ja näin tehdään muun muassa Iranissa sekä sekulaarimpien suuntausten että maltillisten oppineiden keskuudessa. "

Se jää nähtäväksi, että missä määrin. Vaikein pala nieltäväksihän tuntuvat olevan naisten ihmisoikeudet. Moni muslimimaa on kieltäytynyt allekirjoittamasta YK:n ihmisoikeusjulistusta juuri sen vuoksi, että siinä taataan naisillekin joukko erilaisia oikeuksia, joita nämä maat eivät voi hyväksyä. Muslimimailla on kyllä oma ihmisoikeusjulistuksensa, joka sekään ei vaikuta toteutuvan erityisemmin...

"Miksi ihmeessä Marokon ongelmiin löytyy aina joku islamilainen syy, kun taas Venäjä on hirveän rationaalinen ja uskonnosta riippumaton?"

Olisiko asialla mitään tekoa Venäjällä pitkään hallinneen ateistisen kommunismin kanssa? Vaikka kommunismi ei onnistunutkaan tuhoamaan ortodoksista kirkkoa (ja alussa se kyllä ahkerasti yritti), kirkon vaikutusvalta ei ole kivunnut sille tasolle, jolla se oli ennen kommunismi. Eniten sillä on vaikutusvaltaa uskonnon kanssa tekemisissä olevissa poliittisissa päätöksissä, esimerkiksi laissa, joka kieltää uskonnollisen rekisteröitymisen liikkeiltä, jotka eivät ole toimineet kyllin kauan Venäjällä.

Kannattaa myös muistaa, että kirkon asema on muutenkin ollut Venäjällä aika omintakeinen verrattuna länteen tai varsinkaan islamiin. Siksi se ei ehkä ole paras verrokki. Ortodoksikirkko nimittäin alistettiin aika nopeasti hallitsijan vallan alle, kun taas muslimimaissa aiheesta käydään tänäkin päivänä jatkuvaa köydenvetoa. Katolinen kirkko olisi parempi verrokki.

Anonyymi kirjoitti...

"On selvää, että tällä hetkellä maailman muslimien keskuudessa on huomattavan laajaa halukkuutta viedä islamilaista reformia toiseen suuntaan kuin mihin Iranin maltilliset voimat ovat kyseistä maata viemässä. Ehkä juuri televisiosta tulevat kuvakohut ovat nostaneet myös vapaa-ajattelijat ja Iivi Masson kaltaiset harrastelijat takajaloilleen. Täytyy kuitenkin muistaa, että Euroopassa vain pienet vähemmistöryhmät ovat ottaneet keinovalikoimakseen avoimen tai maanalaisen jihadin, väkivallan ja terrorismin. Nämä ryhmät ovat rinnastettavissa Baader-Meinhofiin, skinhead- liikkeeseen ja Hell’s Angelsiin, ja niihin on myös suhtauduttava täysin samoin keinoin kuin edellä mainittuihin länsimaita kokonaisvaltaisesti kuvastaviin poliittisiin liikkeisiin on suhtauduttu."

Ongelmana mielestäni tässä on se että nämä terroristit sanovat tekevänsä tekonsa islamin nimeen, eivätkä maltilliset muslimit kiellä heitä.

Jos Yhdysvalloissa äärikristitty ryhmä pommittaa aborttiklinikkaa, niin asiaa kysyttäessä Suomen arkkipiispalta hän tuomitsee teon. Miksi siis ei maltillinen muslimijohtaja tuomitse näiden terroristien tekoja?

Topi Linkala

Kalle kirjoitti...

Sinänsä ilmeisen asiantuntevan kirjoitus, jonka ongelma on se, että se ei kuitenkaan vastaa siihen mihin sanoo vastaavansa. Kirjoituksen perusviesti on omalla
tavallaan ristiriitainen. Sillä miten hienoja ja hyviä asioita voitaisiin teoriassa Islamin opein edistää ei ole merkitystä jos näin ei todellisuudessa tehdä. Vapaa-ajattelijoiden huoli Islamista ei liene niinkään huolta sen oppirakennelmista vaan huolta siitä millaisena Islam tosiasiassa tänä päivänä monin paikoin näyttäytyy ja millaiset sen tosiasialliset vaikutukset ovat esim. Euroopassa.

Kun todellisuus ja teoria joutuvat ristiriitaan on tehtävä valinta reagoidaanko todellisuuteen vai nojataanko teorioihin ja väitetään ettei todellisuus olekkaan sellainen kuin mitä se emppiirisesti havainnoiden on. Erilaisiin opinkappaleiden (niin uskonnollisten kuin ideologisten) nimiin vannovat ovat harjoittaneet paljon jälkimmäistä, eivätkä tulokset ole yleensä olleet kovin kehuttavia, koska todellisuudella ei ole tapana ottaa käskyjä vastaan ideologioilta.

Jani Kurki kirjoitti...

1.) Nimität tri Marvin Zayedia halveksuvasti ”islamkriitikoksi”. Nöyryyden puutteesta et ainakaan näytä kärsivän. Se ei kuitenkaan ole aina hyve, vaan itse asiassa päinvastoin. 26-vuotias, pienen Suomen valtion kansainvälisellä kartalla mitättömästä Jyväskylän yliopistosta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri antaa siis suorasukaisesti olettaa, että hän on asemassa, josta käsin voi arvostella kokenutta, 23-vuotiaana tohtoriksi väitellyttä, ympäri islamilaista maailmaa asunutta sekä monessa ko. maailman yliopistossa opettanutta henkilöä. Hmmmm…

2.) Toteat, että ”kaikkien puhujien viesti oli selvä ja moneen kertaan toistettu. Islam on heidän mielestään lähtökohtaisesti sananvapauden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden vastainen uskonto.” Ensinnäkin on totta, että moni perus maalaisjärjellä varustettu, islamin pyhiin teksteihin tutustunut, ja suht koht monipuolisesti mediaa seuraava ihminen on varmasti päätynyt jälkimmäiseen, hyvin perusteltuun toteamukseen, ja on tietyillä foorumeilla tehnyt tämän kantansa selväksi. Mikä seminaarissa oli uutta, oli se, että kerrankin asia tuotiin tällä tavoin julkisuuteen, ja siitä keskusteltiin avoimesti, paneelissa ollessa edustettuna tietyn – eroavissa määrin ja eri konteksteissa, mutta silti – yhteiskunnallisesti tunnustetun painoarvon omaavia henkilöitä. Toiseksi tässä(kin) kohtaa on hyvä muistaa, että Iivi Masso painotti sivistyneeseen, akateemiseen tapaan olevansa politiikan tutkija, eikä teologi, ja tarkastelevansa aihetta tästä näkökulmasta. Ja niin hän teki.

3.) Puhut panelistien esiintuomista, islamiin liittyvistä, barbaarisista ja epätasa-arvoisista käytännöistä. Seuraavassa kappaleessa sitten käytät kieltä tavalla, joka antaa epäsuorasti ymmärtää näidenkin olevan vain ”islam-uhkakuvia”. Minulle jää tästä paha maku suuhun. Me puhumme nyt TODELLISTEN IHMISTEN kokemasta TODELLISESTA TUSKASTA JA/TAI KALTOINKOHTELUSTA, minkä monivuotisen Amnesty-aktiivin toivoisi sisäistäneen. Tämä ei ole mitään aatteiden väittelyä kahvikupin ääressä. Kuitenkin myös jatkossa annat ymmärtää, että panelistit maalailivat ”kauhukuvia” asioilla, joiden tiedät itsekin olevan totta. Ikäväkseni minun täytyy jälleen todeta, että todellinen humanisti, joka todella välittäisi pienen ihmisen kärsimyksestä, olisi 99 prosentissa tapauksia asetellut sanansa toisin, mikäli tälle ei olisi mitään konkreettisia esteitä. Nyt kauhukuvien luomisesta tulee se ”the evil itself” – mitä se joissain tapauksissa ja joissain määrin voi tietysti aina olla – samalla kun tekstisi tuntuu viittaavan kintaalla aktuaaliselle kärsimykselle.

4.) Jos ja kun väität, ettei Suomessa tapahdu islam-kritiikin ”salaista sensuroimista”, toivoisin sinulta perustelua väitteellesi. Siitä kun on monella meistä muistakin, jotka eivät panelisteihin lukeutuneet, kokemusta.

5.) Väität valheellisesti ja populistisesti, että Iivi Masso olisi tehnyt seminaarissa johtopäätöksen, että ”islam on kaiken pahan alku ja juuri.” Mitään tällaista hän ei seminaarin aikana sanonut. Käyttäydyt myös sivistymättömän ylimielisesti arvostellessasi rivien välissä Massoa ”hieman yksinkertaiseksi politiikan tutkijaksi”. Ottaen huomioon hänen CV:nsä ja omasi, odottaisin sinulta edes hieman erilaista asioiden muotoilua - ja ehkäpä myös itsereflektiota – vaikka olisit kuinka eri mieltä hänen kanssaan.

6.) Se, mitä tulee kirjoituksessasi esittämääsi ”perusväitteeseen” (i.e. ”hegemoniset sharian tulkinnat voidaan haastaa islamilaisen opin sisällä, ja näin on tehty aina islamin historiassa”) ja koko sitä seuraavaan Iran-osioon, joka vie valtaosan tekstistäsi, ei kohtaa itse seminaarin aiheen kanssa. Toki tätäkin asiaa sivuttiin, mutta fokus oli nykyhetkessä, ja siinä tapahtuvissa faktoissa, ns. ”poliittisessa islamissa”. Minun ei tarvinne muistuttaa, että hyvä kirjoitus seuraa asiasisältönsä puolesta otsikkoaan – tai päinvastoin, on otsikoitu asianmukaisesti – eikä lähde polveilemaan mihin sattuu.

7.) Mitä tulee tähän Iran-osioon, käytät kyllä muitakin lähteitä kuin Jaakko Hämeen-Anttilaa, mutta niiden funktion ollessa ainoastaan tiettyjen faktojen esittäminen. Tapahtumien tulkinnassa seuraat yksin useasti siteeraamaasi hra Hämeen-Anttilaa. Tämä olisi ”fair enough”, mikäli et pyrkisi kirjoittamaan muuten tieteellisen näköistä tekstiä (vrt. esim. ensimmäinen lauseeni tämän kohdan alla). Siihen kun vaaditaan vähän enemmän lähteitä, kuten tiedämme.

8.) ”Se, että bloggaajia (Iranissa) pidätetään ja vainotaan ei johdu millään tavoin islamista, vaan vartijainneuvoston pyrkimyksestä turvata valta-asemansa.” Voisitko antaa lähteen tälle väitteellesi?

9.) ”Miksi ihmeessä Marokon ongelmiin löytyy aina joku islamilainen syy, kun taas Venäjä on hirveän rationaalinen ja uskonnosta riippumaton?” Tähän jo aiempi kirjoittaja vastasikin.

10.) ”Ijtihadia eivät tee vain yksittäiset ayaanhirsialit ja irshadmanjit…” Se, että ko. henkilöt (Ayaan Hirsi Ali ja Irshad Manji) eivät ole ainoita, jotka sitä tekevät, ei ole nähdäkseni mikään syy puhua heistä halventavasti kirjoittaen heidän nimensä käyttämälläsi tavalla. Pointtisi tulisi ilmi ihan sivistyneestikin ilmaisten, ilman halventavaa vastakkainasettelua.

11.) Kutsut Iivi Massoa taas ”harrastelijaksi”. Eipä näemmä pääse se turha nöyryys valloilleen kirjoituksen edetessäkään… Toistan: Iivi Masso painotti sivistyneeseen, akateemiseen tapaan olevansa politiikan tutkija, eikä teologi, ja tarkastelevansa aihetta tästä näkökulmasta. Ja niin hän teki. Eikä siinä ollut mitään harrastelijamaisuutta.

12.) ”Täytyy kuitenkin muistaa, että Euroopassa vain pienet vähemmistöryhmät ovat ottaneet keinovalikoimakseen avoimen tai maanalaisen jihadin, väkivallan ja terrorismin. Nämä ryhmät ovat rinnastettavissa Baader-Meinhofiin, skinhead- liikkeeseen ja Hell’s Angelsiin, ja niihin on myös suhtauduttava täysin samoin keinoin kuin edellä mainittuihin länsimaita kokonaisvaltaisesti kuvastaviin poliittisiin liikkeisiin on suhtauduttu.” Helvetin enkelit eivät ole räjäyttäneet junia, vaikuttaneet laajalla skaalalla sananvapauden kaventumiseen Euroopassa, tai valmistelleet täällä yli 3000 uhria vaatineita terrori-iskuja toiseen valtioon. Argumentoinnissasi on tässä kohtaa perusvirhe, jolla on nimikin.

13.) ”Suoraviivainen radikaalien liikkeiden vastainen, erotteluihin kykenemätön toiminta on yleensä ajanut maltillistenkin suuntauksien kannattajia väkivaltaan, kun keskustelukeinot ovat loppuneet.”
- Aivan. Sen takia yhteiskunnassa koko ajan tapahtuva islamia koskevan kritiikin estäminen kutsumalla sitä ”islamkritiikiksi” tai leimaamalla kritisoijat lähtökohtaisesti rasisteiksi, sekä sen (islamkritiikin) suora sensuroiminen julkisuudesta ajanee loppupelissä islamia kritisoivia tai sen leviämistä Eurooppaan vastustavia tahoja äärikantoihin, ja sitä kautta mahdolliseen väkivaltaankin. Oikean äärioikeiston (ei sellaisen, missä tarkoituksessa oma Pravdamme Helsingin Sanomat pyrkii yleensä tätä leimakirvestä heiluttelemaan) nousu naapurimaassamme pitäisi herätellä ihmisiä. Mutta tämä sama islam-kritiikin estämisen linja näyttää jatkuvan, yhden esimerkin siitä ollessa tämä käsittelemäni kirjoituksesi. Tämän takia olen taipuvainen yhtymään sinuun siinä, kun sanot: ”Näin on käynyt ziljoona kertaa Euroopan historiassa, ja pelkään pahoin että näin tulee käymään myös tulevaisuudessa.”

14.) ”Tilannetta ei paranneta seikkaperäisillä seminaareilla, joissa kansalle propagoidaan kalvosulkeisilla sitä samaa vanhaa orientalistista islam-kuvaa mitä joka puolella on aina toistettu.”
- Nähdäkseni tämä ”sama vanha orientalistinen islam-kuva”, josta puhut, on jo kauan ollut historiaa. Sitä esiintynee vanhimpien ikäluokkien piirissä - jos ylipäätään esiintyy, tai voidaan koskaan osoittaa edes laajalti esiintyneen (en voi mennä pidemmälle aiheen problematiikkaan tässä). Nykyajan islam-kuva tuntuu olevan tietopuoleisesti aivan yhtä hatara kuin aina aiemminkin, ja perustuvan lähinnä Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoissaan propagoimaan kuvaan islamista ”monimuotoisena rauhanuskontona”. Se, että yhdellä selvästi subjektiivista linjaa populaaritieteellisissä teoksissaan vetävällä islamin tutkijalla on käytännössä katsoen monopoli Suomessa, ei minun nähdäkseni ”paranna tilannetta”. Näin – edelleen minun nähdäkseni – tehdään esimerkiksi nostamalla kissa pöydälle järjestämällä seminaareja, jossa ihmisille kerrotaan totuus siitä, mitä Koraanissa ja sunnassa opetetaan. Vapaa-ajattelijat ansaitsevat tästä erityiskiitokset.

15.) ”On hupsua, että Vapaa-ajattelijat, Iivi Masso ja Juha K. Niemelä haluavat ”keskustelua”, mutta osoittavat huomattavan suurta haluttomuutta lähteä Tieteiden talon prameista saleista Itäkeskukseen, Rastilaan ja Kontulaan kohtaamaan oikeita islamia tunnustavia ihmisiä.” Voisitko verifioida väitteesi jotenkin, kiitos?

16.) ”Iivi Masson kalvosulkeisista jäi vain sellainen mielikuva, että hän tuntee harvinaisen huonosti islamilaista teologiaa, hieman huonommin islamilaisen poliittisen liikehdinnän välisiä eroja ja järkyttävän huonosti yksittäisten maiden poliittista ja sosiaalista historiaa ja nykytilannetta.”
- Toistettakoon vielä: a) että Iivi Masso painotti sivistyneeseen, akateemiseen tapaan olevansa politiikan tutkija, eikä teologi, ja tarkastelevansa aihetta tästä näkökulmasta. Ja niin hän teki. b). Eipä se turha nöyryys näytä vieläkään nostavan päätään, vaikka ollaan jo lähes kirjoituksen lopussa…

17.) ”Niinpä jatkossa lienee syytä käydä kunnollisissa tilaisuuksissa, joiden heitot eivät jää mielikuvien varaan ja lukea sellaisia kirjoja, joissa kunnolla eritellään uskonnon, yksityisen ja politiikan suhdetta.”
Ei herran jestas. Tulee ainakin tulevista tutkimuksista ”tekijänsä näköisiä”, hän kun näyttää pystyvän tuosta vain arvioimaan näinkin laaja-alaisella skaalalla eri aiheita, että mikä on puppua ja mikä ei. Yksi askel lisää samaan suuntaan, niin niistä mahdollisista, tulevista tutkimuksista tulee pelkkää oman mielipiteen esittelyä vedoten omaa itseä miellyttäviin lähteisiin. Hieman itsekritiikkiä, pliis.

18.) ”Sekä arjen islamin että poliittisen islamin tutkimusta on tehty jo vuosikymmeniä, ja vuosituhannen paremmalla puolella aiheesta on tehty myös hyviä suomenkielisiä yleisesityksiä. Näitä ovat
Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja (Otava 2005)
…”
Istuit seminaarin penkissä tämä kyseenomainen Hämeen-Anttilan kirja (joka siis, yllätys, yllätys, on ensimmäisenä listassasi) kädessäsi, tarkastelit sitä, ja ilmoitit Hra Zayedille tämän puhuvan ”puuta heinää” tietyssä asiassa (missä hän ei edes tehnyt niin). Et kai vaan ollut jo tullessasi päättänyt, mitä mieltä olet? Hmmmmmm…

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Kiitos kaikille arvokkaista kommenteista. Koska kommentteja on tullut usealta eri ihmiseltä, vastaan kullekin kommentoijalle erikseen niistä asioista, jotka näen vastaamisen arvoisiksi.

”Alkuaikoina kaanonin muodostaminen oli varsin vilkasta, mutta joskus 1000-1100-luvuilla uuden luominen jähmettyi - tätä kutsutaan ijtihadin porttien
sulkeutumiseksi. Ijtihad olisikin juuri se, jolla nykyään voisi
uudistaa islamia sisältä päin säilyttäen sen samalla (kuten annat
ymmärtääkin) ja eri soraäänet eri maissa yrittävätkin sitä -
toistaiseksi varsin heikoin tuloksin. Tiukan islamin käsi ulottuu sitä
paitsi pitkälle, esimerkiksi iranilaisia ulkomaille paenneita
toisinajattelijoita on salamurhattu.”

Tästä olen samaa mieltä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka ijtihadin portit ovat al-Ghazalin mukaan todella sulkeutuneet, nykyinen hadith-korpus on silti varsin laaja ja tarvitsee aina tuekseen lakia tutkivan ja tulkitsevan tieteen, fiqhin.
Vaikka fiqhin tulkintaa ohjastavatkin eri koulukunnat, eri oppineet eivät ole antaneet fatwoja eli lainopillisia mielipiteitä pelkästään koraanin ja sunnan suorien lauseiden pohjalta, vaan monissa tapauksissa myös sunnalaisuudessa ijma eli ”yhtenäinen mielipide” sekä shiialaisuudessa ’aql on jopa syrjäyttänyt varsinaisen koraanitekstin. Täytyy tosin muistaa, että fiqh ja ’aql ovat tekniikoita, joita varsin harvoin on käytetty sekulaariin suuntaan. Lisäksi täytyy mainita ray’, jolla on toki ijtihadiin verrattuna pienempi painoarvo.
Maallikon on oikeastaan vaikea erottaa, perustuuko islamin modernistien ainakin jo 1800-luvulta peräisin olevat opit ijtihadiin, ijmaan vai ray’hyn. Olennaista on kuitenkin se, että sunnalaisuuden ja shiialaisuuden modernistien tulkinnat ja kirjoitukset ovat saaneet laajaa kannattajakuntaa, ja heidän ajattelullaan on ollut merkittävä vaikutus islamilaisten maiden poliittiseen kehitykseen.
Merkittäviä islamin modernisteja ovat olleet muun muassa 1800-1900-luvuilla eläneet Jamáladdín al Afghání, Muhammad Abduh (Abduh puhui selkeästi ijtihadista) sekä Rashíd Ridá. Myöhempiä ”euroislamin ajattelijoita” ovat olleet Mohammed Arkoun, Fazlur Nahman sekä Seyyed Hossein Nasr. Lisäksi täytyy myös mainita vaikutusvaltainen erityisesti naisten asemaa 1970-luvulla parantamaan pyrkinyt irakilainen shiialainen ajatolla Báqir as-Sadr. Seminaarin ongelma oli se, että siellä ei lainkaan puhuttu islamilaisesta modernismista. Siellä rinnastettiin islam ja islamismi, joka on oikeasti vain yksi, toki 1960-luvulta eteenpäin vaikutusvaltaa kasvattanut fundamentalistinen suuntaus. Islamin ja islamismin samaistaminen on sama jos rinnastaisi kristinuskon ja Päivi Räsäsen.

” "Muslimienemmistöiset maat pystyvät demokratisoitumaan ja
tasa-arvoistumaan, vaikka väestö pysyisikin islaminuskoisena. "
”Periaatteessa ne varmaan pystyvät, mutta kullanarvoinen kysymys onkin,
että milloin. Jotenkin epäilen, että meidän elinaikanamme näin ei käy.”

Riippuu minkälaiset kriteerit demokratisoitumiselle ja tasa-arvoistumiselle asetetaan. Sharia on käytössä ainoastaan Iranissa, Sudanissa, Saudi-Arabiassa ja Pakistanissa. Sharia-laista huolimatta Naisten koulutustason, terveyden ja vaikutusmahdollisuuksien suhteen Iran on Aasian kärkikastia eikä paarialuokkaa, ja selkeästi vaikkapa Intiaa edellä, tosin alueelliset erot ovat valtavat. Iranissa 60% yliopisto-opiskelijoista on naisia, kun taas Intiassa joka toinen nainen osaa lukea. Niinpä on kysyttävä, mikä loppujen lopuksi on islamin merkitys näissä asioissa verrattuna muihin uskontoihin. Iran on HDI-indeksissa sijalla 101, kun taas Intia sijalla 127. Kun koulutustasossa islamilaiset maat eivät sanottavasti eroa hindulaisista, buddhalaisista tai kommunistisista yms. maista, on vain yksinkertaisesti kyseenalaistettava uskonnon merkitys asian selittäjänä.

Mikäli rimaksi asetetaan pohjoismainen hyvinvointivaltio, on siihen matkaa millä tahansa maalla. Erityisesti naisten oikeudet ovat valitettavasti koko maailmassa jääneet pahoin toteutumatta. Naisen asema avioerotilanteessa sekä seksuaalirikosten suhteen on lähes koko latinalaisessa Amerikassa kaikin puolin samanlainen, monissa maissa huonompi kuin Pohjois-Afrikassa, jonka merkittävin ongelma on naisten puutteelliset oikeudet perintö- ja perheasioissa. Muun muassa El Salvadorissa raiskaukseen syyllistynyt välttyy tuomiolta, mikäli hän suostuu menemään naimisiin uhrinsa kanssa, eikä uhrin mielipidettä kysytä. Niinpä tässäkin on kysyttävä, että mikä on uskonnon merkitys tässä asiassa, kun katolista uskontoa toteuttavat maat eivät juuri eroa islamilaisista maista.

Kaikki muslimienemmistöiset maat Saudi-Arabiaa ja Pakistania lukuunottamatta ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet YK:n KP-oikeuksien sopimuksen sekä TSS-oikeuksien sopimuksen eli integroineet sopimustekstin oman maan lainsäädäntöön. Jos demokratisaation rimaksi asetetaan vapaat vaalit, lehdistönvapaus, ilmaisunvapaus sekä vapaus perustaa poliittisia puolueita, melkoinen pakka muslimienemmistöisiä maita Marokko etunenässä menee muun muassa Venäjän, Kiinan ja monen Etelä-Amerikan maan edelle, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta puhumattakaan. Jälleen on kyseenalaistettava uskonnon merkitys sananvapausasioissa, kun muutamat muslimienemmistöiset maat menevät paikoin jopa ihan sekulaarienkin maiden edelle.
Olen toki tietoinen, että sopimusten ratifioinnit eivät kerro varsinaisesta ihmisoikeustilanteesta mitään. Onhan esimerkiksi Afganistan ratifioinut naisten kaikkinaisen syrjinnän kieltävän yleissopimuksen mutta Yhdysvallat ei, mikä ei alkuunkaan tarkoita että naisen asema olisi Afganistanissa Yhdysvaltoja parempi.

Kysymys koskee lähinnä sitä, että islamilaisten selitysten selitysvoima maiden demokratiakehityksessä tuntuu olevan varsin heikko, koska uskonnosta riippumatta maailman maiden demokratiassa tuntuu olevan varsin samanlaiset ongelmat.
Etelä-Amerikan sotilasdiktatuurien ihmisoikeusloukkauksiin ei juuri käytetä uskontoon liittyviä syitä, vaikka maat ovat überkatolisia.
Haluaisin, että myös islamilaisten maiden demokratiakehitystä katsellessa tarkasteltaisiin maanomistusoloja, taloudellista rakennetta, kauppaa, sosioekonomista tilannetta, yhteiskunnallisten intressiryhmien välisiä suhteita sekä kansainvälisiä suhteita sekä kylmän sodan osapuolten vaikutusta maiden kehitykseen. Tässä suhteessa tulee pakosti esiin yksi raaka-aine, nimeltään öljy, jota tarkastelemalla päästäisiin varsin mielenkiintoisiin ja selitysvoimaisiin tarkastelumalleihin.
Islamilaisissa maissa uskonto on kovin vahvasti läsnä arjessa, joten monet poliittiset näkemykset perustellaan uskonnolla. Näyttäisi kuitenkin, että kyse on enemmän poliittisesta retoriikasta ja savuverhosta kuin kovinkaan osaavista opin tulkinnoista.

” "Miksi ihmeessä Marokon ongelmiin löytyy aina joku islamilainen syy,
kun taas Venäjä on hirveän rationaalinen ja uskonnosta riippumaton?”"

”Olisiko asialla mitään tekoa Venäjällä pitkään hallinneen ateistisen
kommunismin kanssa?”

Tämä oli ironiseksi tarkoitettu heitto. En siis pidä Venäjää kovinkaan rationaalisena maana tai vastaavana. Kommunistisella aateperinnöllä on varmasti vaikutuksensa Venäjän ilmiöiden selittämiseen, mutta Venäjällä on paljon muutakin. Marxia ei voi syyttää Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksista vaikka paljon puppua herra kirjoittikin. Samalla tavoin profeetta Muhammadia tai hadith-kirjoittajia ei voi syyttää Iranin ihmisoikeusloukkauksista, vaikka paljoon pupun kirjoittamiseen hekin syyllistyivät.

” Sillä miten hienoja ja hyviä asioita
voitaisiin teoriassa Islamin opein edistää ei ole merkitystä jos näin
ei todellisuudessa tehdä. Vapaa-ajattelijoiden huoli Islamista ei liene
niinkään huolta sen oppirakennelmista vaan huolta siitä millaisena
Islam tosiasiassa tänä päivänä monin paikoin näyttäytyy ja millaiset
sen tosiasialliset vaikutukset ovat esim. Euroopassa.
Kun todellisuus ja teoria joutuvat ristiriitaan on tehtävä valinta
reagoidaanko todellisuuteen vai nojataanko teorioihin ja väitetään
ettei todellisuus olekkaan sellainen kuin mitä se emppiirisesti
havainnoiden on. Erilaisiin opinkappaleiden (niin uskonnollisten kuin
ideologisten) nimiin vannovat ovat harjoittaneet paljon jälkimmäistä,
eivätkä tulokset ole yleensä olleet kovin kehuttavia, koska
todellisuudella ei ole tapana ottaa käskyjä vastaan ideologioilta.”

Olen itsekin huolissani siitä, millaisena islam tänä päivänä näyttäytyy yhtäältä mediassa, toisaalta itse ihmisten tekemänä. Vapaa-ajattelijoiden suurin moka on ollut se, että he eivät erota toisistaan islamia ja islamismia. Islamilainen modernismi on ollut vähintään yhtä vaikuttava islamin tulkinnan muoto kuin islamismikin, mutta siitä ei saa räväköitä otsikoita, koska normaali rauhallinen elämä ei myy. Islamismistakin vain jihadistien sanomat ja teot uutisoidaan, kun taas da’waa toteuttavat kaapu-ukot jäävät melko pieneen asemaan.
Teoria ja todellisuus joutuvat mielestäni ristiriitaan erityisesti näissä clash of civilizations- teorioissa, joihin vapaa-ajattelijat tuntuvat olevan kallellaan. Yllä olen eritellyt millä tavoin ja miksi.

” Ongelmana mielestäni tässä on se että nämä terroristit sanovat
tekevänsä tekonsa islamin nimeen, eivätkä maltilliset muslimit kiellä
heitä.

Jos Yhdysvalloissa äärikristitty ryhmä pommittaa aborttiklinikkaa, niin
asiaa kysyttäessä Suomen arkkipiispalta hän tuomitsee teon. Miksi siis
ei maltillinen muslimijohtaja tuomitse näiden terroristien tekoja?

Topi Linkala”

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Muun muassa Theo Van goghin murha sekä pilapiirtäjien uhkailut on johdonmukaisesti tuomittu merkittävien islamilaisten yhdyskuntien johtajien toimesta, ja uutisoitu Suomessakin varsin näkyvästi ja hyvin.


Mitä tulee Marvin Zayediin, esitin hänelle ihan asiallisen kysymyksen sunnalaisista koulukunnista, johon hän vastasi aivan asiallisesti ilman mitään ongelmia.

En myöskään millään tavoin vähättele islamilaisten maiden ongelmia tai yksittäisten ihmisoikeusaktivistien kohtaloja.
Haluaisin vain, että ongelmista puhuttaisiin laajemmassa yhteydessä, yhteydessä talouteen, intressiryhmien suhteisiin, kauppaetuihin, rahaan ja valtaan, eikä ainoastaan opin kautta. Oppia voi käyttää vaikka mihin tarkoitusperiin, oli kyse sitten raamatusta, koraanista tai hindulaisuuden, buddhalaisuuden, kommunismin tai pashaismin oppisisällöistä.
Iivi Masson ongelma oli juuri se, että vaikka hän sanoi olevansa politiikan tutkija, hänen esityksensä perustui teologisiin argumentteihin ja koraanilainauksiin.

Kun Pekka-Eric Auvisen tekoja selitettiin britanniassa suomalaisella kulttuurilla, ajattelin että vihdoin suomalaiset alkavat ymmärtää miten helposti uutisten perusteella kulturisoiviin selitysmalleihin päädytään ja miten heikkoja kulturisoivat selitysmallit ilmiöiden suhteen ovat.
Näin ei ole ilmeisesti käynyt, vaan päinvastoin, jopa naturalists-materialistis-kausalistisen maailmankuvan omaavien vertaistukiryhmä Vapaa-ajattelijat ovat alkaneet taantua kunnon kriittisestä skeptisismistä telkkari- ja tekstianalyysien tasolle.

Anonyymi kirjoitti...

Perusasetelma kirjoituksessa on juuri, kuten nimimerkki Kalle kommentoi. Käärmettä ei saa pyssyyn, vaikka miten asiaa teoriassa yrittäisi toteuttaa.

Islam ja demokratia ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Muun uskottelu on äärimmäistä typeryyttä.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

”Perusasetelma kirjoituksessa on juuri, kuten nimimerkki Kalle kommentoi. Käärmettä ei saa pyssyyn, vaikka miten asiaa teoriassa yrittäisi toteuttaa.

Islam ja demokratia ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Muun uskottelu on äärimmäistä typeryyttä."

Tämä näkemys on tullut jo selväksi. Se pitäisi perustella paremmin, tai perustella ylipäänsä jotenkin.
On ongelmallista, että "länsimainen kulttuuri" ymmärretään aina muuttuvana, modernisoituvana ja joustavana, kun taas islamilaiset maat muuttumattomina arkaaisten tapojen systeemeina. Tämä näkemys ei muutu, vaikka kuinka empiirisen selvästi osoittaisi että jopa islamin ydinalueille ominaista on nimenomaan valtakamppailut ja muuttuvuus sekä pitkällä aikajänteellä että lyhyemmälläkin, muutaman vuosikymmenen kattavalla aikavälillä. Kun tullaan pois islamin ydinalueilta, havaitaan että muuttuvuus on sitäkin suurempaa ja nopeampaa.

Nimimerkki Kallen ongelma liittyi juuri tähän. Ensinnäkään hän ei ota huomioon kokonaisvaltaista, varsin selvästi havaittavaa, jo tapahtunutta muutosta muslimimaissa. Toiseksi hän suhtautuu valikoivasti empiiriseen todellisuuteen. Jos harrastettaisiin kunnon kriittistä reflektiota, havaittaisiin että pelkkää oppitekstiä ja islamistien retoriikkaa tarkastelemalla ei voida sanoa juuri mitään siitä, miten ”islam Euroopassa tällä hetkellä tosiasiassa näyttäytyy”. Suurin osa Euroopan muslimeista elää varsin rauhallisesti, ja suurin osa haluaa myös demokratiaa, kuten käy selville muun muassa Pew Research Centerin tutkimuksista että myös Pippa Norrisin ja Ronald Inglehartin survey-tutkimuksesta

(http://www.globalpolicy.org/globaliz/cultural/2003/0304clash.htm)

Kolmanneksi hän samaistaa islamistisen toiminnan sekä islamin opin toisiinsa. Ikään kuin jokaisen islamistisen liikkeen koraanintulkinta olisi kaikkien oppineiden suoraan yksimielisesti hyväksymää, tai että joidenkin liikkeiden edustajat olisivat edes tutustuneet Koraaniin. Koraani voi toimia kyllä bensana valmiina oleviin liekkeihin, kuten uskontoa on aina käytetty sodanlietsonnan välineenä. Assud-puput ja kuvakiistan poliittinen manipulointi pitäisi asettaa kunkin maan senhetkiseen tilanteeseen. Hamas-television katsoja-alueella on ollut jo vuosikymmeniä käynnissä vuosisadan mutkikkain poliittinen kriisi ja lähes täysimittainen sota ja kamppailu resursseista. Hamasin toiminta on terroristien ja rikollisten propagandaa, ei islamia sen enempää kuin IRA:n toiminta on kristinuskoa.

Uskonnon poliittinen käyttö on eri asia kuin uskonto sinänsä. Uskonnollisena oppina koraani, sunna + hadithit sisältävät yhtä paljon väkivaltaisia tai rauhanomaisia elementtejä kuin muutkin keskeisimmät tunnetut uskonnot. Uskonnon poliittista käyttöä täytyy tarkastella suhteessa muihin sosiaalisiin, historiallisiin ja taloudellisiin tekijöihin, kuten Pohjois-Irlannin tai omien sotiemme kohdalla tehdään.
Olennaista on tarkastella sitä, kenet päästetään uskonnon nimissä toimimaan. Koulutetut ja järkevät ihmiset kuten Khatamit ja muut voivat saarnata ihmisoikeuksista koraani kädessä, eikä tällöin ihmisoikeuksien ja islamin välille synny ristiriitaa. Valtaa ja rahaa haluavat rikolliset käyttävät koraania omalla tavallaan.
Kristinuskoa voi käyttää humaaneihin tarkoituksiin, kuten Wille Riekkinen, Isä Mitro tai Eero Huovinen ovat käytännössä tehneet. Sama koskee islamia ja Mohammed Khatamia, Seyyed Hossein Nasria tai Mohammed Abduhia. Kristinuskoa voi käyttää vihamielisesti, kuten vaikkapa Mika Ebelingin, Päivi Räsäsen tai Ian Paisley ovat tehneet. Samoin islamia voi käyttää vihamielisesti, kuten islamistit ovat tehneet.
Olennaista on keksiä keinoja siinä, kuinka rikollisten ryhmien harrastamaa aivopesua ja fanatismia voidaan ennaltaehkäistä. Mielestäni monia vastauksia kysymykseen löytyy jo nykyisen rikoslain ja kotouttamislainsäädännön pohjalta.
Tässä tehtävässä kaikkein huonoin keino on lietsoa suomalaisten entuudestaan tietämättömien ihmisten ennakkoluuloja seminaareilla, jotka paitsi vilisevät asiavirheitä, myös aivan ilmiselvästi pistävät kaiken fanatismin yksistään uskonnollisen oppitekstin syyksi. En ole missään vaiheessa ollut kieltämässä mitään seminaareja tai kieltämässä islamismin poliittista ongelmaa. Kun tavallinen yleisön jäsen huomaa panelistin puheessa asiavirheen noin kahden minuutin välein, on selvää että seminaarin on altistuttava analyyttiselle ”islamkritiikkiä” koskevalle kritiikille.
Sekä Kallen että panelistien argumentteihin liittyy ongelmallinen oletus siitä, että islamin usko orgaanisen olennon tavoin käyttäisi jäseniään, eivätkä jäsenet islamilaista oppia. Tällainen käsitys on osoitettavissa vääräksi empiirisesti vaikkapa Irania tai mitä tahansa islamilaista valtiota, yhteisöä ja yksilöä havainnoimalla ja huomaamalla, että Koraania tulkitaan ja sitä käytetään valikoiden ja tulkinnoista kamppaillen.

Kun selitetään suomalaisten toimintaa, havainnoidaan hyvin helposti kuinka "suomalainen kulttuuri" on nyansoitunutta. Ensinnäkin havaitaan, kuinka viihteessä ja taiteessa leikitellään ja temppuillaan erilaisilla genreillä ja stereotypioilla. Toiseksi havaitaan, että jonkun ihmisen toimintaa selittää paremmin vaikkapa ADHD, mielenterveysongelmat ja paha lapsuus kuin suomalainen kulttuuri.

Samanlaista nyansoituneisuutta ei havaita vähemmistöjen tai kaukana olevien islamilaisten maiden kohdalla, vaikka niiden nyansoituneisuudesta olisi vaikka kuinka paljon esimerkkejä rekkalavallisessa kirjoja ja tämänkin blogikirjoituksen Iran-historiaosuudessa.

Se, että tätä nyansoituneisuutta ei havaita kädestä pitäen- esimerkeistä huolimatta kertoo siitä, että joillain ihmisillä on vain tapana tarkastella "toisenlaisia", ”meihin” kuulumattomaksi luokiteltuja ihmisiä eri kriteerein kuin lähellä olevia.

On yksinkertaisesti älyllisesti epärehellistä tarkastella kaukaisten maiden ihmisiä islamin ohjaamina koneina ja lähiyhteisömme jäseniä monipuolisina yksilöinä, joiden toimintaan vaikuttavat, lapsuuskokemukset, televisio, videopelit, isän opit, kaveripiiri, koulukiusaus ja muut tekijät.

Vain sellaiset ”muita” koskevat selitysmallit, jotka ovat käytettävissä myös ”meidän” sekä enemmistöjen toimintaan, voivat olla kestäviä. Muussa tapauksessa ihmiset asetetaan eriarvoiseen asemaan jo kättelyssä pelkän uskontonsa tai maantieteellisen sijaintinsa perusteella. Ei ole kauaa siitä, kun ihmiset asetettiin tutkimuksellisesti eriarvoiseen asemaan pelkän ihonvärinsä perusteella. Mielestäni nämä islamia koskevat monoliittiset selitysmallit eivät ole kovin kaukana tästä.


Nimimerkki Kallen induktiopäätelmiä seuraten voisin aivan pätevästi väittää, että kristinusko on tällä hetkellä maailman vaarallisin uskonto, jonka selvin valtioterroristinen muoto on Yhdysvallat. Perustelisin sen empiirisesti: ottaisin esiin Yhdysvaltain kristillistä retoriikkaa käyttävän presidentin ja Irakin sodan ja muun toiminnan Lähi-idässä, jonka seurauksena on kuollut jo muutaman WTC-iskun verran ihmisiä. Voisin osoittaa varsin helposti, kuinka koko kristillinen maailma tai ainakin sen merkittävimmät valtiot ovat mukana uudella ristiretkellä.

Näin en kuitenkaan tee, koska tiedän että Yhdysvalloilla on muitakin intressejä, vaikka kristilliset mielikuvat vilkkuvatkin Bushin palopuheissa. En myöskään usko että Yhdysvallat on jalosti ihmisoikeuksien asialla, vaikka ihmisoikeusretoriikkaakin maa käyttää. Kristinusko näyttäytyy kriisimaassa varsin inhassa valossa koska Yhdysvallat toimii miten toimii, mutta ei ole mitään järkeä rinnastaa kristinuskoa ja Yhdysvaltain toimintaa toisiinsa.

Vaikutusvaltaa haluava valtionjohtaja käyttää aina hyväkseen maassa vallitsevaa oppirakennelmaa sekä poliittista trendiä, oli kyseessä sitten kristinusko, islam tai sekularismi tai niiden erilaiset muunnelmat. Tietoisena tästä seikasta tarkastelen sekä Yhdysvaltoja että muita maita ja niissä olevaa retoriikkaa yhdenvertaisesti: poliittista historiaa, intressiryhmien kamppailuja, valtioidenvälisiä suhteita sekä sosio-ekonomista menneisyyttä tarkastelemalla.

En tiedä kenen edun mukaista on määritellä Suomesta käsin politiikan tutkijan auktoriteetilla Iranissa vallitsevan vartijainneuvoston islamilaisen opin tulkinta oikeaksi ja aidoksi islamin tulkinnaksi, jota ei voi muuttaa. Ei ainakaan niiden iranilaisten ihmisoikeuksien puolesta kamppailevien musliminaisten, joiden puolesta kuvitellaan taisteltavan. Ei myöskään oppia koskevan empiirisen todellisuuden.

Kalle kirjoitti...

Tähän on pakko kommentoida vielä vaikka vähän myöhässä, koska bloginpitäjä tässä asettelee aikaisempaan kommenttiini aika joukon merkityksiä joita siinä ei ole.

Mitä siis tarkoitin:

"Suurin osa Euroopan muslimeista elää varsin rauhallisesti, ja suurin osa haluaa myös demokratiaa, kuten käy selville muun muassa Pew Research Centerin tutkimuksista että myös Pippa Norrisin ja Ronald Inglehartin survey-tutkimuksesta"

Juuri tällä ei ole käytännön todellisuuden kannalta väliä! En ota kantaa siihen millaista on Islamislaisuus muslimimaailmassa, miten mukavia jotkut muslimit ovat tai mitä muslimit Euroopassa tutkijoiden kysymyksiin vastaavat. Eurooppalaisesta näkökulmasta kiinnostavaa on se miten muslimimaahanmuutto vaikuttaa täkäläiseen todellisuuteen. Eli minkälainen Eurooppa on muslimimaahanmuuton seurauksena vs. millainen se olisi jos muslimimaahanmuuttoa ei olisi tapahtunut.

Juuri tästä nähdäkseni vapaa-ajattelijat ovat huolissaan. Fakta on, että muslimimaahanmuuton seurauksena esim. sananvapaus on Euroopassa heikentynyt. Sillä miten "oikeaoppinen Islam" näkee sananvapauden tai mitä muslimit vastaavat sananvapaudesta sosiologisiin tutkimuksiin ei ole väliä. Väliä on vain sillä miten mitkä ovat heidän toimintansa tosiasialliset seuraukset.
(ja jottei jäisi epäselväksi en tarkoita, että kaikki muslimit yhtenä miehenä toimisivat jonkin asian puolesta tai sitä vastaan, kyse on siitä mikä on heidän faktinen vaikutuksensa ryhmänä)

Eli Islamin vaikutus on se miten muslimit täällä vaikuttavat ei se miten joku metafyysinen olio nimeltä Islam vaikuttaa.

Kalle kirjoitti...

"voisin aivan pätevästi väittää, että kristinusko on tällä hetkellä maailman vaarallisin uskonto, jonka selvin valtioterroristinen muoto on Yhdysvallat. Perustelisin sen empiirisesti: ottaisin esiin Yhdysvaltain kristillistä retoriikkaa käyttävän presidentin ja Irakin sodan ja muun toiminnan Lähi-idässä, jonka seurauksena on kuollut jo muutaman WTC-iskun verran ihmisiä."

Nimenomaan näin! Alat päästä jyvälle. Irakilaisten näkökulmasta länsimaalaiset kristityt sellaisina kuin niitä USA:n johtama liittouma edustaa, ovat väkivaltainen ja tuhoisa tunkeutujajoukko, jonka vaikutus on ollut liki kaikkien Irakilaisten näkökulmasta (muutamaa opportunistia lukuunottamatta) todella negatiivinen. Irakilaisten oli syytä toivoa, että tämä sakki tajuaisi pysyä poissa, mutta heillä ei ollut juuri muita keinoja kuin toivominen. Eurooppa on tässä suhteessa eri asemassa muslimien kanssa. Meillä on mahdollisuus päättää kuinka paljon tänne sakkia tulee, keitä tänne tulee ja miten tänne tulleiden on täällä oltava.

(ja taas selvyyden vuoksi, en väitä, että muslimimaahanmuutto olisi yhtä radikaalin tuhoisa ilmiö kuin Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin, mutta idea on sama. Ulkopuolelta tuleva ryhmä ihmisiä, jonka kokonaisvaikutus "vastaanottavan" yhteisön kannalta on negatiivinen)

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

En todellakaan ole sitä mieltä, että USA:n vaikutus Irakiin tai sen väestöön olisi ainoastaan negatiivinen. Saddamin kaataminen oli hyvä asia, oli Irakilla sitten joukkotuhoaseita tai ei.
Yhdysvaltain moka oli jonkinlainen hupsu käsitys siitä, että yli 30 vuotta valtaa pitäneen ja institutionalisoituneen järjestelmän poistaminen yksinään demokratisoisi koko maan.

Pointtini, jota et ole näköjään alkuunkaan ymmärtänyt, oli se, että Yhdysvalloilla ei ollut Irakin invaasiolle mitään yhtä syytä, puhuttiin sitten öljystä, kristinuskon viemisestä, demokratian viemisestä tai muusta. Syynä oli monien eri strategisten tekijöiden kimppu.

Nyt Irakiin täytyy lähettää enemmän väkeä muun muassa siviilikriisinhallintaan, eikä joukkoja pidä missään nimessä vähentää tässä vaiheessa.
Irakin sota vaatisi kokonaan oman kirjoituksensa, niin monimutkainen ilmiö se on, eikä alkuunkaan niin mustavalkoinen millaisena se yleensä esitetään.

Kommentoin nimimerkki Kallen kommentteja etusivun kirjoituksessani "kommenttikirjoitus:sananvapaudesta, islamista ja siitä kuka tosiasiallisesti toimii", koska tekstissä olevat linkit saa siellä paremmin näkyviin.

http://hemakerk.blogspot.com/2008/04/kommenttikirjoitus-sananvapaudesta.html