Tutkimusten mukaan ehdokkaan ulkonäkö vaikuttaa ihmisten poliittisiin valintoihin erityisesti niillä, jotka eivät seuraa aktiivisesti politiikkaa. Niinpä yksi vaalien peruselementti onkin se, että äänestäjä näkee edes joskus ehdokkaan naaman.
Tasapuolisen poliittisen näkyvyyden kannalta on ongelmallista, että ehdokkaiden naamojen näkyvyys on suoraan verrannollista hänen taustaryhmänsä lompakon paksuuteen. Äveriäs ihminen voi mainostaa itseään lehdissä ja televisiossa. Köyhemmän on tyydyttävä kunnan tarjoamaan ulkomainostelineeseen, jossa nököttävä ryhmäjuliste odottaa teinien spraymaalia .
Suomi ei kuitenkaan ole Berlusconin aikaisen Italian kaltainen täydellinen televisiokratia. Yleisradio ja kunnat pyrkivät kynsin hampain turvaamaan ehdokkaiden tasapuolisen näkyvyyden.
Vaalimainonnassa tämä näkyy siten, että Yleisradiossa ei suoraa vaalimainontaa juuri näy. Jyväskylän julkisella kaupunkialueella vaalimainonta on taas sallittua ainoastaan kaupungin osoittamissa paikoissa tarkasti määriteltyyn aikaan.
Tämä ei miellytä kaikkia. Ulkomainontayritys Jcdecaux haluaisi vuokrata mainostelineitään myös ehdokkaille. He kokevat epäoikeudenmukaisena sen, että yksi asiakasryhmä menetetään kaupallisten televisiokanavien ja lehtien kaltaisille kilpailevalle toimijoille. Firma näkee tilanteen lähes EU:n kilpailusääntöjen vastaisena.
Koko kalabaliikissa on kyse julkisen tilan luonteesta. Kaupunkitilan eräänä ihanteena pidetään sitä, että kenellä tahansa olisi mahdollisuus tuoda siinä asiansa esiin. Tämä tarkoittaa myös kaupallisia toimijoita. Toisaalta julkisen tilan tulisi tarjota esiintymisfoorumi niillekin, jotka eivät harrasta bisnestä. Tämä koskee erityisesti vaalien aikaa, jolloin käydään keskustelua koko ihmisen ja yhteiskunnan luonteesta.
Samaan aikaan Jyväskylän keskusta näyttää siltä, että siinä ei olisi lainkaan julkista tilaa. Keskustassa ei ole ainuttakaan näkyvää ilmaista ilmoitustaulua. Sen jälkeen kun bussipysäkeillä ilmoittelu kiellettiin, vain isoilla kaupallisilla toimijoilla on ollut varaa saada itsensä näkyviin.
Mainosvalot ja brändimerkit valtaavat julkisen tilan, ja kansalaisjärjestöt hukkuvat vilinään.
Ihmisillä on taipumus nähdä oma aikansa ja paikkansa parhaana mahdollisena, paitsi tietysti silloin kun voivottelun aiheena ovat maailmanparantajahipit, feministit, vihreät ja luonnonsuojelijat, joita ei ollut vanhoina hyvinä aikoina.
Tähän ajatteluun kuuluu se, että esimerkiksi kaupunkitilan yksipuolisuudesta valittavia pidetään inisijöinä, jonka jälkeen heidän halutaan luovan katse sota-aikaan, jolloin kaikki oli kurjasti.
Logiikka on yhtä älykästä kuin se että löisin ohikulkijaa turpaan ja sanoisin kohteelle että ”ole tyytyväinen, Bosnian sodassa tapettiin ohikulkijoita”. Oman ajan ihannointi ja kriitikkojen vähättely palvelee ihmisen itsesäilytystä: ei tarvitse ajatella hankalia, voi noudattaa opittuja rutiineja. Oman ajattelun muuttaminen onkin vaikein mahdollinen työ sitten Lenita Airiston kuuntelemisen jälkeen. Sitä voi kuitenkin aina yrittää, pieninä annoksina.
Tasapuolisen poliittisen näkyvyyden kannalta on ongelmallista, että ehdokkaiden naamojen näkyvyys on suoraan verrannollista hänen taustaryhmänsä lompakon paksuuteen. Äveriäs ihminen voi mainostaa itseään lehdissä ja televisiossa. Köyhemmän on tyydyttävä kunnan tarjoamaan ulkomainostelineeseen, jossa nököttävä ryhmäjuliste odottaa teinien spraymaalia .
Suomi ei kuitenkaan ole Berlusconin aikaisen Italian kaltainen täydellinen televisiokratia. Yleisradio ja kunnat pyrkivät kynsin hampain turvaamaan ehdokkaiden tasapuolisen näkyvyyden.
Vaalimainonnassa tämä näkyy siten, että Yleisradiossa ei suoraa vaalimainontaa juuri näy. Jyväskylän julkisella kaupunkialueella vaalimainonta on taas sallittua ainoastaan kaupungin osoittamissa paikoissa tarkasti määriteltyyn aikaan.
Tämä ei miellytä kaikkia. Ulkomainontayritys Jcdecaux haluaisi vuokrata mainostelineitään myös ehdokkaille. He kokevat epäoikeudenmukaisena sen, että yksi asiakasryhmä menetetään kaupallisten televisiokanavien ja lehtien kaltaisille kilpailevalle toimijoille. Firma näkee tilanteen lähes EU:n kilpailusääntöjen vastaisena.
Koko kalabaliikissa on kyse julkisen tilan luonteesta. Kaupunkitilan eräänä ihanteena pidetään sitä, että kenellä tahansa olisi mahdollisuus tuoda siinä asiansa esiin. Tämä tarkoittaa myös kaupallisia toimijoita. Toisaalta julkisen tilan tulisi tarjota esiintymisfoorumi niillekin, jotka eivät harrasta bisnestä. Tämä koskee erityisesti vaalien aikaa, jolloin käydään keskustelua koko ihmisen ja yhteiskunnan luonteesta.
Samaan aikaan Jyväskylän keskusta näyttää siltä, että siinä ei olisi lainkaan julkista tilaa. Keskustassa ei ole ainuttakaan näkyvää ilmaista ilmoitustaulua. Sen jälkeen kun bussipysäkeillä ilmoittelu kiellettiin, vain isoilla kaupallisilla toimijoilla on ollut varaa saada itsensä näkyviin.
Mainosvalot ja brändimerkit valtaavat julkisen tilan, ja kansalaisjärjestöt hukkuvat vilinään.
Ihmisillä on taipumus nähdä oma aikansa ja paikkansa parhaana mahdollisena, paitsi tietysti silloin kun voivottelun aiheena ovat maailmanparantajahipit, feministit, vihreät ja luonnonsuojelijat, joita ei ollut vanhoina hyvinä aikoina.
Tähän ajatteluun kuuluu se, että esimerkiksi kaupunkitilan yksipuolisuudesta valittavia pidetään inisijöinä, jonka jälkeen heidän halutaan luovan katse sota-aikaan, jolloin kaikki oli kurjasti.
Logiikka on yhtä älykästä kuin se että löisin ohikulkijaa turpaan ja sanoisin kohteelle että ”ole tyytyväinen, Bosnian sodassa tapettiin ohikulkijoita”. Oman ajan ihannointi ja kriitikkojen vähättely palvelee ihmisen itsesäilytystä: ei tarvitse ajatella hankalia, voi noudattaa opittuja rutiineja. Oman ajattelun muuttaminen onkin vaikein mahdollinen työ sitten Lenita Airiston kuuntelemisen jälkeen. Sitä voi kuitenkin aina yrittää, pieninä annoksina.
1 kommentti:
Ilmaisia foorumeja ilmaisulle on aina löytynyt ja löytyy edelleen. Kaupallisesti ihmiset voivat kuitenkin ilmaista itseään (mahdollisesti) tehokkaammin. Tämän kieltäminen olisi yhtä absurdia kuin artistin estäminen esiintymästä, koska ihmiset haluavat maksaa rahaa nähdäkseen tämän. "Julkinen tila" hyvin harvoin on mitään muuta kuin kaupallista, koska joku sen viime kädessä aina omistaa. (mukaan lukien päätösvallan sen käytöstä) Tätä voi jeesustella maailman tappiin asti, mutta tällainen tämä maailma on aina ollut. Jos joku haluaa jotakin tarpeeksi, löytyy sille varmasti jonkinlainen oravannahka tai paperilappu hinnaksi.
Sananvapaus ei koskaan voi olla automaatio kuuluvuudelle. Jos ihmisen mahdollisuuksia kaupallisesti ilmaista itseään kiellettäisiin, olisi tämä aktiivinen tapa estää sananvapautta. Ilmaisen näkyvyyden antaminen kaikille on mahdotonta, koska ongelmaksi muodostuisi sijainti. Halutuimmasta paikasta kiisteltäisiin, ja sen saaja olisi eriarvoisessa asemassa.
Viesti ja sille annettu rahallinen arvo on aina subjektiivinen yhtälö, mutta kampanjan tuloksista voi jälkikäteen arvioida oliko panostus kannattava. Kansalaisjärjestöjen näkyvyyden hukkuminen johtuu ainoastaan jäsenistön passiivisuudesta tai kyvyttömyydestä viestiä tehokkaasti. Tästä ei voi muita tahoja syyttää.
Julkiset tilat ja niiden ylläpito ei ole ilmaista, aivan kuten ei ole koulutus tai terveydenhuoltokaan. On se kaupallinen maailma kyllä kauhea, kun opettajille ja lääkäreillekin pitää maksaa palkkaa.
Lähetä kommentti