Jokaisella ihmisellä on jossain elämänsä vaiheessa tullut suusta sellaisia sanallisia burpsahduksia, joita voi katua jälkeen päin. Satunnaisissa kahvipöytäkeskusteluissa, seminaareissa ja sangen vaihtelevissa tilanteissa kieli voi mennä solmuun. Käytettävä sanasto ei kykene seuraamaan aivoissa liikkuvia liian monitasoisia prosesseja. Tämän seurauksena suusta tulee kuin itsestään kummallisia sanoja.
Omilta sinkkuajoiltani muistan useamman tapauksen, joissa treffitilanteet sai menemään puihin liiallisen jännittämisen ja siitä seuraavan kielitangerruksen kautta. Kun vuosia sitten tapasin erään tytön ensimmäistä kertaa, yritin olla rento ja freesi ja pamautin suoraan "käytkö hakemassa mullekin yhen kaljan". Tilanteesta olisi vielä puuttunut se, jos olisin näillä ensitreffeillä pukeutunut kalsareihin ja sanonut perään että "eukko perkele".
Kauheinta on silloin, jos sanaburpsahdus tapahtuu tv-kameroiden edessä. Uutistenlukija Kari Toivosen legendaarinen "Koivistojen perskohtaiset äänet" on paras esimerkki. Kyse oli siis vuoden -91 eduskuntavaaleista, joissa presidentti Koivisto puolisoineen kävi äänestämässä ja YLE:n uutiset teki siitä jutun. Toivosen piti sanoa "perhekohtaiset äänet", mutta hän vahingossa sanoikin jotain muuta.
Poliitikon stressissä ja äkkipikaistuksissaan toimittajalle antama heitto voi mustata oman maineen lähtemättömästi jos kamera sattuu olemaan paikalla. Kaikki tietävät, että Harri Holkeri sanoi joskus että "minä juon nyt kahvia". Paavo Lipponen päästeli varsinkin ensimmäisellä pääministerikaudellaan ties mitä mönjä-ääniä. Myöskään Väyrysen Paavoa ei voi pitää minään julkisen sanan ja oman julkisuuskuvan parhaana hallinnoijana.
Joskus ihminen sanoo julkisuudessa jotain, joka saattaa näyttää harkitulta, mutta voi olla silti jotain sangen ajattelematonta. Aikoinaan suosionsa kukkuloilla olleen Spice Girlsin Baby Spice sanoi eräässä haastattelussa että Margaret Thatcher oli ensimmäinen Spice Girl. Hän saattoi ehkä tarkoittaa sitä että Thatcherissa oli jotain poweria, muttei tullut ajatelleeksi mitä muita konnotaatioita Thatcher voisi herättää. Muistot Pohjois-Irlannin konfliktin todella taitamattomasta diplomatiasta, yksityistämisistä ja lakkojen väkivaltaisesta murtamisesta ovat monilla päällimmäisenä mielessä kun Thatcherista puhutaan. Jotkut ärsyyntyivät Baby Spicen suhteellisen viattomasta kommentista kuin suolapaukulla persaukseen ammutut karhut.
Toisaalta liiallinen sanan hallussapito antaa ihmisestä muovisen ja laskelmoidun vaikutelman. Tällainen ongelma vaivasi aikoinaan pressan vaaleissa Al Gorea. Jatkuvasti tangerteleva George W. Bush vaikutti monien punaniskojen mielestä rehellisemmältä kuin "yläluokkainen ja kopea itärannikon mies". Tämä on jännä vaikutelma, sillä Bush ei ole mikään työläisperheen kasvatti, vaan erittäin rikkaan eliittisuvun vesa joka ei ole koskaan ollut "oikeissa töissä".
Usein henkilö toivoo, että monet sanat olisivat jääneet omallakin kohdalla sanomatta ja tietty käyttäytymisen tapa olisi voinut joskus olla toisenlaista. Virheetön sanahallitsijan elämä olisi kuitenkin äärimmäisen tylsää. Olisi suorastaan pelottavaa tehdä kaikki ikään kuin vahingossa oikein.
Virheen tekeminen kertoo siitä, että lähestymistapoja asiaan voi olla monia ja sen että ihmisillä on tunteet. Virhe kertoo moraalin olemassaolosta. Joskus virheen tekeminen kertoo orjamoraalin olemassaolosta, jolloin virhe kannattaa tehdä. Tarkoitan tällä sitä, että virheen tekeminen voi havainnollistaa "oikean toiminnan" kapeakatseisesti ja yksisilmäisesti asetetut kriteerit.
Siksipä pitäisikin aina hurrata ja sanoa jee! kun tuntuu siltä että suusta on tullut sammakko.
Omilta sinkkuajoiltani muistan useamman tapauksen, joissa treffitilanteet sai menemään puihin liiallisen jännittämisen ja siitä seuraavan kielitangerruksen kautta. Kun vuosia sitten tapasin erään tytön ensimmäistä kertaa, yritin olla rento ja freesi ja pamautin suoraan "käytkö hakemassa mullekin yhen kaljan". Tilanteesta olisi vielä puuttunut se, jos olisin näillä ensitreffeillä pukeutunut kalsareihin ja sanonut perään että "eukko perkele".
Kauheinta on silloin, jos sanaburpsahdus tapahtuu tv-kameroiden edessä. Uutistenlukija Kari Toivosen legendaarinen "Koivistojen perskohtaiset äänet" on paras esimerkki. Kyse oli siis vuoden -91 eduskuntavaaleista, joissa presidentti Koivisto puolisoineen kävi äänestämässä ja YLE:n uutiset teki siitä jutun. Toivosen piti sanoa "perhekohtaiset äänet", mutta hän vahingossa sanoikin jotain muuta.
Poliitikon stressissä ja äkkipikaistuksissaan toimittajalle antama heitto voi mustata oman maineen lähtemättömästi jos kamera sattuu olemaan paikalla. Kaikki tietävät, että Harri Holkeri sanoi joskus että "minä juon nyt kahvia". Paavo Lipponen päästeli varsinkin ensimmäisellä pääministerikaudellaan ties mitä mönjä-ääniä. Myöskään Väyrysen Paavoa ei voi pitää minään julkisen sanan ja oman julkisuuskuvan parhaana hallinnoijana.
Joskus ihminen sanoo julkisuudessa jotain, joka saattaa näyttää harkitulta, mutta voi olla silti jotain sangen ajattelematonta. Aikoinaan suosionsa kukkuloilla olleen Spice Girlsin Baby Spice sanoi eräässä haastattelussa että Margaret Thatcher oli ensimmäinen Spice Girl. Hän saattoi ehkä tarkoittaa sitä että Thatcherissa oli jotain poweria, muttei tullut ajatelleeksi mitä muita konnotaatioita Thatcher voisi herättää. Muistot Pohjois-Irlannin konfliktin todella taitamattomasta diplomatiasta, yksityistämisistä ja lakkojen väkivaltaisesta murtamisesta ovat monilla päällimmäisenä mielessä kun Thatcherista puhutaan. Jotkut ärsyyntyivät Baby Spicen suhteellisen viattomasta kommentista kuin suolapaukulla persaukseen ammutut karhut.
Toisaalta liiallinen sanan hallussapito antaa ihmisestä muovisen ja laskelmoidun vaikutelman. Tällainen ongelma vaivasi aikoinaan pressan vaaleissa Al Gorea. Jatkuvasti tangerteleva George W. Bush vaikutti monien punaniskojen mielestä rehellisemmältä kuin "yläluokkainen ja kopea itärannikon mies". Tämä on jännä vaikutelma, sillä Bush ei ole mikään työläisperheen kasvatti, vaan erittäin rikkaan eliittisuvun vesa joka ei ole koskaan ollut "oikeissa töissä".
Usein henkilö toivoo, että monet sanat olisivat jääneet omallakin kohdalla sanomatta ja tietty käyttäytymisen tapa olisi voinut joskus olla toisenlaista. Virheetön sanahallitsijan elämä olisi kuitenkin äärimmäisen tylsää. Olisi suorastaan pelottavaa tehdä kaikki ikään kuin vahingossa oikein.
Virheen tekeminen kertoo siitä, että lähestymistapoja asiaan voi olla monia ja sen että ihmisillä on tunteet. Virhe kertoo moraalin olemassaolosta. Joskus virheen tekeminen kertoo orjamoraalin olemassaolosta, jolloin virhe kannattaa tehdä. Tarkoitan tällä sitä, että virheen tekeminen voi havainnollistaa "oikean toiminnan" kapeakatseisesti ja yksisilmäisesti asetetut kriteerit.
Siksipä pitäisikin aina hurrata ja sanoa jee! kun tuntuu siltä että suusta on tullut sammakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti