Sain eilen uuden tatuoinnin oikeaan kyynärvarteeni. Tyyli on perinteistä old schoolia, lintu ja ruusu. Tai ehkä ei kaikkein perinteisintä old schoolia, koska aidossa old schoolissa käytettäisiin vain keltaista, punaista ja vihreää väriä. Tässä on muitakin värejä, esimerkiksi linnussa hienoa sinistä.
Tatuoitavana oleminen on ollut molemmilla kerroilla kivaa. Tatuointiliikkeen tyypit ovat rentoja ja hauskoja kavereita, joiden kanssa on kiva asioida. Myös tatuointitilanne on jännä. Vaikka tietyistä kohdista tatuoinnin tekeminen tuntuu siltä kuin vedettäisiin puukolla johon on yhdistetty sähkövirta, se tuntuu silti omalla tavallaan mukavalta.
Samaan aikaan kun omaa tatuointiani tehtiin, oli viereisessä asiointipisteessä mies, jonka kylkeen tehtiin melko iso palmun kuva. Palmu on mielestäni melko omaperäinen idea. Mies oli tatuoijan omia tuttuja, niinpä tatuoija kysyikin mieheltä että mistä idea tuli. "Palmuista tulee kesä mieleen. Mä pidän kesästä. Ja olen havainnut, että aina kun olen nähnyt palmuja niin on ollut hyvä meininki". Siihen sitten oma tatuoijani Timppa sanoi että "mutta jos näkee Juhani Palmun niin silloin pitää lähteä karkuun".
Myöskään jukkapalmusta ei tule mieleen hyvä meininki. Itselleni jukkapalmusta tulevat mieleen 80-luku, Ufox-merkkiset ilmankostuttimet, äiti stressaantuneena, perhe-elämä, Saarioinen, Arvi Lind, epämukava nahkasohva, Sinikka-nimiset 50-vuotiaat naiset, kärähtäneet mokkapalat sekä Esko Aho.
Lähdettyäni pois tatuointiliikkessä näin merimiehenkadulla mielenkiintoisen divarin, jossa oli kaikkea kummaa näyteikkunassa; jotain vanhoja 60-70-luvun miestenlehtiä, jotain natseihin viittaavaa kirjallisuutta 40-luvulta jne. jne. Ikkuna näytti hieman keskittyvän vanhaan pornoon. Ajattelin että käväisenpä tuolla. Ovi oli kiinni ja siinä luki että koputa. Koputin, ja selkäni taakse ilmaantui Amnestyn Maghreb-koordinaattori: "Hei Heikki, mitäs kuuluu, mitä sää täällä?".
Sitten kerroin että olin tatuointia ottamassa ja silleen. Vaihdoimme Amnesty-kuulumisia ja hän muun muassa ilmoitti että saivat Heidi Hautalan puhumaan ensi syksynä Euromed-kokouksen aikaan järjestettävään seminaariin. Se on kyllä hienoo. Mahtoi vaan olla hän kummissaan kun löytää minut jostain Rööperistä tatuointiliikkeen vierestä koputtamasta hämärän divarin oveen. Oli hieman nolo tilanne.
Toisaalta minulla on muutenkin tapana joutua jatkuvasti erilaisiin noloihin tilanteisiin. Yleisintä on ehkä se, että kulkiessani siellä täällä jään takistani kiinni johonkin ovenkahvaan tai laukkuni tarttuu siihen ja kuristaa. Usein käy myös niin, että pitäessäni valkoista paitaa erilaiset ruokaobjektit hakeutuvat paitaan kiinni yliopiston ruokalassa tai kirjastossa.
Harvinaista ei ole sekään, että pestessäni käsiäni yleisö-wc:ssä hanasta tulee vesi sellaisella paineella että se kastelee housuni juuri etupuolelta siten, että näyttää kuin olisi lirahtanut. Kompastuminen on harvinaisempaa, mutta sitäkin tapahtuu, etenkin silloin kun minulla on kantamuksia jotka pitävät kädet varattuna. Tällöin näet kompastuessa on kaksi vaihtoehtoa: viskata kantamukset maahan tai lentää turvalleen. Yhtä noloja tilanteita molemmat.
Ehkä parhaimpia saavutuksiani on se, että kerran Sohwissa kaadoin oluttuopin kaksi kertaa 10 minuutin sisällä, enkä ollut edes humalassa. Toinen saavutus oli se, että kerran lukiessani kirjastossa otin kauluspaidan pois, selkänojalle. Tai mielestäni otin. Paita oli kyllä siististi selkänojalla, mutta osa siitä oli kuitenkin vielä perspuolella tiukasti housun sisällä. Kun menin kahvioon tauolle, havaitsin vasta pöydässä että paita oli roikkunut laahuksena perässäni kolmannesta kerroksesta alas asti. Hiiala hiiala hei.
Mutta eiväthän ne nolot tilanteet haittaa vaan ovat hupaisia. Ne kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Kaikkein noloimpia tilanteita ovat ne, joissa ihmiset yrittävät olla cooleja seuranhakutilanteissa. Heittää sellast hauskaa juttuu että "mää kun tein sitä" ja "mää kun tein tota". Varsinaiseksi perseeksi se menee silloin kun omaa egoa pönkitetään muuttumalla jäykkikseksi, joka ei halua olla tekemisissä joidenkin ihmisten kanssa sen takia kun se on oman egon ja cooliuden kannalta riski, vaikka muuten tyyppi saattaisikin olla samanhenkinen. Etenkin miehet tuntuvat syyllistyvän tähän: ympärillä olevan kaverijengin on oltava coolia, muuten menee status. Ostaisivat jukkapalmun tylsyytensä somistukseksi.
Heidän tulisi tajuta se, että he ovat pieniä nalleja vain, pulleita.
Tatuoitavana oleminen on ollut molemmilla kerroilla kivaa. Tatuointiliikkeen tyypit ovat rentoja ja hauskoja kavereita, joiden kanssa on kiva asioida. Myös tatuointitilanne on jännä. Vaikka tietyistä kohdista tatuoinnin tekeminen tuntuu siltä kuin vedettäisiin puukolla johon on yhdistetty sähkövirta, se tuntuu silti omalla tavallaan mukavalta.
Samaan aikaan kun omaa tatuointiani tehtiin, oli viereisessä asiointipisteessä mies, jonka kylkeen tehtiin melko iso palmun kuva. Palmu on mielestäni melko omaperäinen idea. Mies oli tatuoijan omia tuttuja, niinpä tatuoija kysyikin mieheltä että mistä idea tuli. "Palmuista tulee kesä mieleen. Mä pidän kesästä. Ja olen havainnut, että aina kun olen nähnyt palmuja niin on ollut hyvä meininki". Siihen sitten oma tatuoijani Timppa sanoi että "mutta jos näkee Juhani Palmun niin silloin pitää lähteä karkuun".
Myöskään jukkapalmusta ei tule mieleen hyvä meininki. Itselleni jukkapalmusta tulevat mieleen 80-luku, Ufox-merkkiset ilmankostuttimet, äiti stressaantuneena, perhe-elämä, Saarioinen, Arvi Lind, epämukava nahkasohva, Sinikka-nimiset 50-vuotiaat naiset, kärähtäneet mokkapalat sekä Esko Aho.
Lähdettyäni pois tatuointiliikkessä näin merimiehenkadulla mielenkiintoisen divarin, jossa oli kaikkea kummaa näyteikkunassa; jotain vanhoja 60-70-luvun miestenlehtiä, jotain natseihin viittaavaa kirjallisuutta 40-luvulta jne. jne. Ikkuna näytti hieman keskittyvän vanhaan pornoon. Ajattelin että käväisenpä tuolla. Ovi oli kiinni ja siinä luki että koputa. Koputin, ja selkäni taakse ilmaantui Amnestyn Maghreb-koordinaattori: "Hei Heikki, mitäs kuuluu, mitä sää täällä?".
Sitten kerroin että olin tatuointia ottamassa ja silleen. Vaihdoimme Amnesty-kuulumisia ja hän muun muassa ilmoitti että saivat Heidi Hautalan puhumaan ensi syksynä Euromed-kokouksen aikaan järjestettävään seminaariin. Se on kyllä hienoo. Mahtoi vaan olla hän kummissaan kun löytää minut jostain Rööperistä tatuointiliikkeen vierestä koputtamasta hämärän divarin oveen. Oli hieman nolo tilanne.
Toisaalta minulla on muutenkin tapana joutua jatkuvasti erilaisiin noloihin tilanteisiin. Yleisintä on ehkä se, että kulkiessani siellä täällä jään takistani kiinni johonkin ovenkahvaan tai laukkuni tarttuu siihen ja kuristaa. Usein käy myös niin, että pitäessäni valkoista paitaa erilaiset ruokaobjektit hakeutuvat paitaan kiinni yliopiston ruokalassa tai kirjastossa.
Harvinaista ei ole sekään, että pestessäni käsiäni yleisö-wc:ssä hanasta tulee vesi sellaisella paineella että se kastelee housuni juuri etupuolelta siten, että näyttää kuin olisi lirahtanut. Kompastuminen on harvinaisempaa, mutta sitäkin tapahtuu, etenkin silloin kun minulla on kantamuksia jotka pitävät kädet varattuna. Tällöin näet kompastuessa on kaksi vaihtoehtoa: viskata kantamukset maahan tai lentää turvalleen. Yhtä noloja tilanteita molemmat.
Ehkä parhaimpia saavutuksiani on se, että kerran Sohwissa kaadoin oluttuopin kaksi kertaa 10 minuutin sisällä, enkä ollut edes humalassa. Toinen saavutus oli se, että kerran lukiessani kirjastossa otin kauluspaidan pois, selkänojalle. Tai mielestäni otin. Paita oli kyllä siististi selkänojalla, mutta osa siitä oli kuitenkin vielä perspuolella tiukasti housun sisällä. Kun menin kahvioon tauolle, havaitsin vasta pöydässä että paita oli roikkunut laahuksena perässäni kolmannesta kerroksesta alas asti. Hiiala hiiala hei.
Mutta eiväthän ne nolot tilanteet haittaa vaan ovat hupaisia. Ne kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Kaikkein noloimpia tilanteita ovat ne, joissa ihmiset yrittävät olla cooleja seuranhakutilanteissa. Heittää sellast hauskaa juttuu että "mää kun tein sitä" ja "mää kun tein tota". Varsinaiseksi perseeksi se menee silloin kun omaa egoa pönkitetään muuttumalla jäykkikseksi, joka ei halua olla tekemisissä joidenkin ihmisten kanssa sen takia kun se on oman egon ja cooliuden kannalta riski, vaikka muuten tyyppi saattaisikin olla samanhenkinen. Etenkin miehet tuntuvat syyllistyvän tähän: ympärillä olevan kaverijengin on oltava coolia, muuten menee status. Ostaisivat jukkapalmun tylsyytensä somistukseksi.
Heidän tulisi tajuta se, että he ovat pieniä nalleja vain, pulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti