Jeesus ja chapatti-leipä

Vasemmalla oleva kuva on intialainen chapatti-leipä, jossa on kuvan ottajan mukaan Jeesuksen kasvot. Jeesus tekee ilmestyksiä yllättäviin paikkoihin. Tämä leipä on ollut eBayssa myynnissä, kuten myös eräs sipsi, johon Jeesus myös ilmaantui.

Miksi Jeesus päätti ilmestyä chapatti-leipään? Oliko tarkoituksena ilmaista että "poikani, älä syö tätä chapatti-leipää, kuuntele minua, tee muille mitä haluaisit itsellesikin tehtävän. Myy tämä leipä hyvään hintaan Ebayssa".

Jeesuksen kasvot chapatti-leivässä ovat aikaisemminkin herättäneet hurmosta. Intiassa Bangaloressa sadat kristityt ovat matkustaneet kirkkoon, johon paikallisen leipurin vahingossa paistama Jeesus-chapatti on viety turvaan. Luultavasti kyseinen chapatti on jo mennyttä kalua, koska se paistettiin vuonna 2002, mutta mene ja tiedä:http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/south_asia/2484195.stm

Ylläoleva kuva on hilariöösiltä sivustolta www.jesusoftheweek.com, jossa on paljon muitakin mielenkiintoisia Jeesus-kuvia. Yksi hupaisimmista on alla oleva:

Saako Jeesus käyttää anabolisia steroideja?

Voiko jalkapallo olla tasa-arvoista?

Pidän jalkapallosta. En kuitenkaan osaa pelata sitä kovin hyvin : en ole koskaan pitänyt nappiksia jaloissani (lenkkarit ovat riittäneet), enkä opetellut kunnollista laukaisutekniikkaa. Jos pitää laukaista kovaa, potkaisen kärjellä. Yliopistossa opiskellessa pelaamaankin on päässyt niin harvoin, että muukin tekniikka on päässyt pahoin rapautumaan.

Jalkapallon ympärillä pyörii huikea määrä tarinoita, jotka osoittavat että tätä peliä pelataan muustakin kuin rahasta. Jopa sotienkin sanotaan syttyneen jalkapallon takia: 1969 El Salvadorin ja Hondurasin välillä syttynyttä sotaa sanotaan "jalkapallosodaksi", koska El Salvador hyökkäsi Guatemalaan väkivaltaiseksi yltyneen MM-karsintaottelun jälkeen. Todellinen syy oli kuitenkin jo pitempään kestäneissä rajakiistoissa joihin vaikuttivat mm. Hondurasin maareformi ja El Salvadorista Hondurasiin sankoin joukoin muuttaneet uudisasukkaat. Lisäksi Keski-Amerikan Yhteismarkkinoiden (CACM) talouspolitiikan seurauksena Hondurasin ja El Salvadorin taloudelliset edut asettuivat vastakkain.

Jalkapallon julkisuusarvo on niin suuri, että jalkapallokisojen kyljessä on järjestetty erilaisia ohjelmallisia oheistapahtumia lähes yhtä pitkään kuin palloa on potkittu. Jos jokin ilmiö on määritelty yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, voi olla varmaa että sen ympärille on järjestetty jalkapallotapahtuma. Futaajat ovat mukana monenlaisessa hyväntekeväisyystoiminnassa. Ronaldinho toimii Maailman Ruokaohjelman WFP:n nälän vastaisena lähettiläänä, ja pohjoismainen "punainen kortti rasismille"-kampanja näkyi Jyväskylänkin paikallismittelössä.
Jalkapallon avulla on globaalin nälkäongelman ja rasismin kitkemisen lisäksi kerätty rahaa syöpäjärjestöille, pyritty eroon koulukiusaamisesta ja tehty monia muitakin hienoja juttuja, joissa on ollut mukana Tommi Läntinen.

Samaan aikaan kun futiksen sanotaan rikkovan ennakkoluuloja ja toimivan "kaikkien yhteisenä kielenä", se toimii toisten yhteisenä kielenä paremmin kuin toisten.

Pele, Diego Maradona, George Weah, Samuel Eto'o ynnä muut ovat nousseet slummeista kuuluisuuteen jalkapallon avulla. Olisiko samalla slummialueella kasvaneella tytöllä mahdollisuus samaan?

Jyväskylän seudulla yksi olennainen osa maahanmuuttajien kotouttamistyötä on nuorten harrastusmahdollisuuksien tukeminen. Niinpä Hukin ja JJK:n junioreissa on runsaasti maahanmuuttajataustaisia lapsia. Vaikka myös tyttöjen harrastustoimintaa tuetaan esim. lentopallon muodossa, jalkapallotreeneihin viedään pelkkiä poikia. En tiedä kuinka tietoisesti maahanmuuttajapalvelut tukevat harrastustoimintaa siten, että tytöillä on omat lajinsa ja pojilla omansa. Joka tapauksessa toiminta suuntautuu siten, että poikien jalkapalloharrastukselle tarjotaan paremmat edellytykset kuin tyttöjen.

Kun erilaisia suvaitsevaisuus- ja hyväntekeväisyystapahtumia järjestetään huomattavasti innokkaammin jalkapallon kuin muiden urheilulajien kohdalla, on selvää että pojat ovat enemmän tapahtumissa "kotonaan" kuin tytöt. Vaikka monet tytöt pitävät jalkapallosta paljonkin, se on silti varsin usein enemmän poikien kuin tyttöjen oma juttu.

Olisi hyvä, että erilaisia hyväntekeväisyyshäppeninkejä järjestettäisiin myös sellaisten lajitapahtumien ohessa, joissa tyttöjen osallisuus olisi muutakin kuin katsomossa istumista tai nakkien myyntiä. Viime vuosina on toki menty parempaan suuntaan myös jalkapallossa, mutta MM-kisoja seuratessa ei voi olla havaitsematta sitä, että esimerkiksi kisastudiossa olleet naiset ovat tähän mennessä olleet vain "futisvaimoja".

Toivottavasti naisten jalkapallo saisi lisää aitoa uskottavuutta eikä siitä tulisi beach volleyn kaltainen tissipyllypeli. En sitten tiedä kuinka Australian, USA:n ja Brasilian naisten jalkapallomaajoukkueiden nakukalenterit edistävät tätä asiaa, puhumattakaan suomessa vakavassa keskustelussa olleet harkinnat naisten peliasun pienentämisestä.

Siltojen polttelua ja rakentelua

Miten rakentaa siltoja ihmisten välille?

Uusi Fogue putkahtaa kohta pihalle. Katselin sitä netistä ja näyttää pirun hyvältä. Sekä viime- että tämänvuotiset foguet ovat mielekästä luettavaa. Yhden jutun yksi kappale kuitenkin ponnahti silmään. Mikael Seppälä kirjoittaa:

"Joukkoon mahtuu myös vaikeita ihmisiä, joita en ole oikein tahtonut ymmärtää mielestäni hyvästä yrityksestä huolimatta. He miettivät yksin iltaisin blogeissaan, miksi ihmiset pitävät heitä friikkeinä ja miksi he ovat yksinäisiä, vaikka ovat piikit pystyssä muita kohtaan ja vaativat muita muuttumaan sellaisiksi kuin itse tahtoisivat heidän olevan. Yrittäisitte rakentaa siltoja ihmisten välille aitojen sijaan!"

Vaikka tekstissä ei mainita nimeäni, tiedän että Sepi viittaa meikään. Ainoastaan minä voisin hänen näkökulmastaan olla sellainen bloggaaja joka rakentaa aitoja siltojen sijaan. Hänellä lienee omat syynsä ajatella noin. Vähäisin syy tuskin on siinä, että olen ollut peruskriittinen sellaisia asioita kohtaan, joista hän on runsaasti puhunut. Olemme olleet vain eri mieltä lähes jokaisesta asiasta. Tällöin lähtökohdat vastakkainasettelulle on olemassa. Vastakkainasetteluja pitääkin olla kun erilaiset arvomaailmat kohtaavat. Tällöin on mahdollisuus rakentavalle ja kasvattavalle dialogille.

Jostain syystä dialogi Sepin kanssa ei ole ollut rakentavaa eikä kasvattavaa. Luulen, että molempien voimakkaat persoonallisuudet ovat osaltaan syynä heikkoon kommunikaatioon. Aidat rakentuvat kuin itsestään silloin kun kukaan ei peräänny eikä myönnä omaa heikkouttaan. Ulospäinsuuntautuneisuuden ja voimakastahtoisuuden yhdistelmä luo pohjaa "aitojen" rakentumiselle. Olemme molemmat aktiivisia emmekä hirveästi pelkää sanoa mitä mieltä olemme asioista. Tällöin ristiriidat tulevat selkeämmin näkyviin.

Ihminen katsoo itseään aina tietyn positiivisen valokeilan läpi. Siinäkään ei ole mitään pahaa, koska sen avulla ihminen säilyttää perusluottamuksen omaan toimintaan. Liiallinen itsen ruoskiminen sekä ärsyttää toisia että luo itselle sellaista itseluottamuksen puutetta ja toimintamalleja, joista tulee itseään toteuttavia ennusteita.

Mutta jos syyttää toista siltojen polttelusta ja häivyttää oman roolinsa prosessissa kokonaan, on kyse jostakin muusta. Minua hieman kummastuttaa väite että vain minä olisin ihminen joka "vaatii muita muuttumaan sellaisiksi kuin itse tahtoisin heidän olevan", varsinkaan kun en ole koskaan kirjoittanut mihinkään "näin kannattaa tehdä"-tyylisiä juttuja. Se, että Sepi kertoo toimivansa "toisten eteen" ja "auttavansa muita" ei poista sitä tosiasiaa, että tämän auttamisretoriikan alta löytyy selkeästi arvolatautunut pakka normeja ja käsityksiä siitä kuinka ihmisen pitäisi toimia.

Missä määrin täysin eri tavalla ajattelevan ihmisen kanssa sitten on mahdollista rakentaa siltoja? Jokainen tervejärkinen ihminen haluaa olla ystävä ja sillanrakentaja. Aina se ei onnistu. Kaikkien kanssa on mahdotonta olla ystävä, koska ihmiset ovat erilaisia. Toisia ihmisiä on mahdollista sietää ja ymmärtää, mutta olisi hurskastelua väittää että kaikki voisivat olla ystäviä keskenään.

Oman näkemykseni mukaan siltojen rakentamisen mahdollisuus riippuu (1.) siitä, kuinka hyvin ihmiset voivat luottaa toisiinsa[luottotyypille voi sanoa vaikka "ime munaa mutsis kaa" ja juttu toimii silti] (2.) kuinka paljon toisen ihmisen olemus ja persoonallisuuden piirteet ärsyttävät esim. kimittämisen, höpöttämisen, nenänkaivuun, puheen keskeyttämisen tai äkkiväärän muikistelun muodossa [kuten Lauri Viita sanoi: "On aivan samantekevää mitä mies puhuu naiselle jota ei viehätä tämän ääni"] (3.) siitä, kuinka itselle tärkeiden asioiden kanssa mahdollisia mielipide-eroja esiintyy (4.) kuinka usein näitä mielipide-eroja ilmenee ja (5.) missä toiseen ihmiseen tutustumisen vaiheessa. [pitkän ystävyyden jälkeen toiselta sietää enemmän kauneusvirheitä, tutustumisvaiheessa tehtyjen mokien jälkeen joutuu taas tekemään lukuisia sosiaalisia korjausliikkeitä]

Minulla on yksi hyvä työkaveri, joka on selvästi uskonnollinen ihminen. Itse olen kirkosta eronnut agnostikko. Silti meillä menee tosi hyvin, koska olemme kiinnostuneita monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajiin liittyvistä asioista ja sitä kautta olemme tutustuneet ja duunissa samassa Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalveluiden puljussa. Voi olla että jos olisimme oppineet tuntemaan toisemme esimerkiksi jonkun uskonnollisen debatin kautta, ystävyyden sillan rakentaminen olisi ollut vaikeampaa. Jos löytää edes jonkun yhteisen kiinnostuksen kohteen ja jutun, niin ystävyys voi rakentua suhteellisen helposti mielipide-eroista huolimatta.

Ihmiset ovat mysteerejä. Joidenkin kanssa synkkaa helposti, jotkut vievät oman aikansa. Jokainen on varmasti törmännyt tyyppiin joka on kivan oloinen vaikkei mitään erityistä sanokaan. Joku taas ottaa päähän pelkällä olemuksellaan. Joku voi olla sangen ilkeäkin mutta silti pidetty. Joku voi olla empaattinen, samaistuva ja ymmärtävä, mutta kantaa silti luuserin ja tuuliviirin mainetta. Nyttemmin jo poistettu blogikirjoitus, jossa pohdin "iltaisin yksinään, miksi muut pitävät heitä friikkeinä ja miksi he ovat yksinäisiä" liittyi tämän kysymyksen pohtimiseen: toisiin ihmisiin leimakirves lyö helpommin, toisiin lika ei tartu vaikka tekisivät mitä.

Seuraavaksi teen improrunon jossa pitää olla seuraavat sanat: kirves, teflon, kirkko, aurinko.

Teflonpannuni kestää tulta
tuli tulee pannun alta
ympäri reunojen, kaikkialta

Teflonpannuun lika ei tartu
jos käy niin, ei pannukaan vartu
kokemusta ei pintaan kartu

Teflonpannuni ulkona viihtyy
aurinko paistaa, sielukin kiihtyy
nuotiokiveltä muualle siirtyy

Jos teflonpannuun iskee kirves
on surullinen hirvi, on surullinen ilves
aurinko hiipuu, tulee paikalle sun pilves

Teflonpannu on baari ja kirkko
huoltoasema ja K-kaupan Pirkko
jokaisen päivän tämä hetki, kärpäsenpaska ikkunassa
mutta sydämen sisällä suuri.

Nolojen tilanteiden mies

Sain eilen uuden tatuoinnin oikeaan kyynärvarteeni. Tyyli on perinteistä old schoolia, lintu ja ruusu. Tai ehkä ei kaikkein perinteisintä old schoolia, koska aidossa old schoolissa käytettäisiin vain keltaista, punaista ja vihreää väriä. Tässä on muitakin värejä, esimerkiksi linnussa hienoa sinistä.

Tatuoitavana oleminen on ollut molemmilla kerroilla kivaa. Tatuointiliikkeen tyypit ovat rentoja ja hauskoja kavereita, joiden kanssa on kiva asioida. Myös tatuointitilanne on jännä. Vaikka tietyistä kohdista tatuoinnin tekeminen tuntuu siltä kuin vedettäisiin puukolla johon on yhdistetty sähkövirta, se tuntuu silti omalla tavallaan mukavalta.

Samaan aikaan kun omaa tatuointiani tehtiin, oli viereisessä asiointipisteessä mies, jonka kylkeen tehtiin melko iso palmun kuva. Palmu on mielestäni melko omaperäinen idea. Mies oli tatuoijan omia tuttuja, niinpä tatuoija kysyikin mieheltä että mistä idea tuli. "Palmuista tulee kesä mieleen. Mä pidän kesästä. Ja olen havainnut, että aina kun olen nähnyt palmuja niin on ollut hyvä meininki". Siihen sitten oma tatuoijani Timppa sanoi että "mutta jos näkee Juhani Palmun niin silloin pitää lähteä karkuun".

Myöskään jukkapalmusta ei tule mieleen hyvä meininki. Itselleni jukkapalmusta tulevat mieleen 80-luku, Ufox-merkkiset ilmankostuttimet, äiti stressaantuneena, perhe-elämä, Saarioinen, Arvi Lind, epämukava nahkasohva, Sinikka-nimiset 50-vuotiaat naiset, kärähtäneet mokkapalat sekä Esko Aho.

Lähdettyäni pois tatuointiliikkessä näin merimiehenkadulla mielenkiintoisen divarin, jossa oli kaikkea kummaa näyteikkunassa; jotain vanhoja 60-70-luvun miestenlehtiä, jotain natseihin viittaavaa kirjallisuutta 40-luvulta jne. jne. Ikkuna näytti hieman keskittyvän vanhaan pornoon. Ajattelin että käväisenpä tuolla. Ovi oli kiinni ja siinä luki että koputa. Koputin, ja selkäni taakse ilmaantui Amnestyn Maghreb-koordinaattori: "Hei Heikki, mitäs kuuluu, mitä sää täällä?".

Sitten kerroin että olin tatuointia ottamassa ja silleen. Vaihdoimme Amnesty-kuulumisia ja hän muun muassa ilmoitti että saivat Heidi Hautalan puhumaan ensi syksynä Euromed-kokouksen aikaan järjestettävään seminaariin. Se on kyllä hienoo. Mahtoi vaan olla hän kummissaan kun löytää minut jostain Rööperistä tatuointiliikkeen vierestä koputtamasta hämärän divarin oveen. Oli hieman nolo tilanne.

Toisaalta minulla on muutenkin tapana joutua jatkuvasti erilaisiin noloihin tilanteisiin. Yleisintä on ehkä se, että kulkiessani siellä täällä jään takistani kiinni johonkin ovenkahvaan tai laukkuni tarttuu siihen ja kuristaa. Usein käy myös niin, että pitäessäni valkoista paitaa erilaiset ruokaobjektit hakeutuvat paitaan kiinni yliopiston ruokalassa tai kirjastossa.

Harvinaista ei ole sekään, että pestessäni käsiäni yleisö-wc:ssä hanasta tulee vesi sellaisella paineella että se kastelee housuni juuri etupuolelta siten, että näyttää kuin olisi lirahtanut. Kompastuminen on harvinaisempaa, mutta sitäkin tapahtuu, etenkin silloin kun minulla on kantamuksia jotka pitävät kädet varattuna. Tällöin näet kompastuessa on kaksi vaihtoehtoa: viskata kantamukset maahan tai lentää turvalleen. Yhtä noloja tilanteita molemmat.

Ehkä parhaimpia saavutuksiani on se, että kerran Sohwissa kaadoin oluttuopin kaksi kertaa 10 minuutin sisällä, enkä ollut edes humalassa. Toinen saavutus oli se, että kerran lukiessani kirjastossa otin kauluspaidan pois, selkänojalle. Tai mielestäni otin. Paita oli kyllä siististi selkänojalla, mutta osa siitä oli kuitenkin vielä perspuolella tiukasti housun sisällä. Kun menin kahvioon tauolle, havaitsin vasta pöydässä että paita oli roikkunut laahuksena perässäni kolmannesta kerroksesta alas asti. Hiiala hiiala hei.

Mutta eiväthän ne nolot tilanteet haittaa vaan ovat hupaisia. Ne kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Kaikkein noloimpia tilanteita ovat ne, joissa ihmiset yrittävät olla cooleja seuranhakutilanteissa. Heittää sellast hauskaa juttuu että "mää kun tein sitä" ja "mää kun tein tota". Varsinaiseksi perseeksi se menee silloin kun omaa egoa pönkitetään muuttumalla jäykkikseksi, joka ei halua olla tekemisissä joidenkin ihmisten kanssa sen takia kun se on oman egon ja cooliuden kannalta riski, vaikka muuten tyyppi saattaisikin olla samanhenkinen. Etenkin miehet tuntuvat syyllistyvän tähän: ympärillä olevan kaverijengin on oltava coolia, muuten menee status. Ostaisivat jukkapalmun tylsyytensä somistukseksi.

Heidän tulisi tajuta se, että he ovat pieniä nalleja vain, pulleita.