Ulkomaalaislain muuttaminen on välttämätöntä lapsen edun ja perhe-elämän suojan kannalta

Kansainvälistä suojelua saaneiden ihmisten oikeus perhe-elämän suojaan ei toteudu tällä hetkellä. Tämä on asia, jonka olen nähnyt omassa työssänikin varsin monta kertaa. Suomessa asuva alaikäinen kansainvälistä suojelua saanut lapsi ei ole saanut laillista huoltajaansa Suomeen, vaikka perhesiteestä ei ole Maahanmuuttovirastonkaan mukaan mitään epäselvyyttä, sukulaisuus on DNA-testillä todennettu, kaikkien henkilöllisyys on varmennettu ja yhteistä perhe-elämää on vietetty. Alaikäisen lapsen ero omasta perheestä ja huoli Afganistanissa olevien omaisten kohtalosta Talebanin kynsissä vaikuttaa Suomessa olevan lapsen päivittäiseen pärjäämiseen ja keskittymiskykyyn. 

Myöskään huoltaja ei aina saa lastaan Suomeen. Eräässä tapauksessa toissijaista suojelua Suomesta saaneen kurdinaisen kaksi alaikäistä lasta haki oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Nainen oli hakenut kansainvälistä suojelua 2015 ja saanut oleskeluluvan 2016. Nainen oli paennut pienemmän lapsensa kanssa kun taas kaksi isompaa lasta jäivät tuttavien luo Irakiin, koska kaikkien 4 henkilön pakenemiseen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Tässäkään tapauksessa perhesiteestä ja sen jatkumisesta ei ollut mitään epäselvyyttä Maahanmuuttovirastonkaan mukaan. Tässä kohtaa naiselta edellytettiin kuitenkin turvattua toimeentuloa joten päätös oli kielteinen. Sipilän hallitus oli juuri muuttanut ulkomaalaislakia siten (laki astui voimaan 1.7.2016), että toissijaista suojelua saavilta edellytetään turvattua toimeentuloa.

Kirjoitin aiheesta 2016 huhtikuussa kun kyseistä lapsen edun ja perhe-elämän suojan vastaista lakimuutosta vielä kaavailtiin. Kyseinen muutos oli täysin kohtuuton ja järjetön, koska perheenyhdistämisten tilanne oli jo ennen lakimuutosta tehty aiemmilla lakimuutoksilla lapsen edun vastaiseksi. Pakolaisneuvonta ry tutki lapsen edun arviointia tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014 ja perhesidepäätöksissä. Käytännössä lapsen etua ei juuri arvioitu tai se tehtiin pinnallisesti. Kirjoitin jo 2011 siitä, kuinka perheenyhdistämistä on vaikeutettu monilta osin kyseenalaisella tavalla. Kirjoitin samalla, kuinka pahasti todellisuudesta irrallaan julkinen keskustelu ja poliitikkojen väitteet perheenyhdistämisen helppoudesta ovat.

Kielteiseen perhesidepäätökseen liittyvien asioiden läpikäynti asiakkaan kanssa on hankalaa. Kun kävin edellä mainitun kurdinaisen kanssa päätöstä ja muutoksenhakumahdollisuutta läpi, hän ymmärrettävästi rupesi itkemään aika paljon. Itse olin tilanteessa rauhallinen mutta ajattelin mielessäni, että minun puolestani tällaisia asioita saisivat tulla asiakkailleni selittämään ne henkilöt, joiden mielestä perheenyhdistäminen on helppoa. 

Syyksi kielteiselle oleskelulupapäätökselle perheoleskeluluvissa on ollut usein se, että perhesiteen väitetään katkenneen vapaaehtoisesti ilman pakottavaa syytä. Tämä peruste on omituinen etenkin sellaisten henkilöiden kohdalla, joille on myönnetty ulkomaalaislain mukainen pakolaisasema tai toissijaista suojelua. Tällaisissa tapauksissa Maahanmuuttovirasto on nimenomaisesti todennut, että henkilö tarvitsee kansainvälistä suojelua ja pakoon lähtemiselle on ollut pakottava Suomen ulkomaalaislain mukainen syy. 

Lapsen edun toteutumista perhesidepäätöksissä onkin tutkittu verrattain hyvin edellä mainitsemieni selvitysten lisäksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys "Lapset ilman perhettä – Kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen" toteaa, että lapsen oikeudet eivät toteudu perheenyhdistämispäätöksissä. Jaana Palander ym. ovat kirjoittaneet aiheesta hyvin artikkelissaan "Ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä". He ovat käyneet läpi 2010-luvulla ulkomaalaislakiin jatkuvasti tehtyjä muutoksia, jotka ovat kasautuessaan tehneet kansainvälistä suojelua saaneiden perheiden yhdistämisestä lähestulkoon mahdotonta. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kyse on nimenomaan ydinperheiden jäsenistä: joko alaikäisistä lapsista tai heidän isistä ja äideistään, joista Suomessa asuva henkilö (lapsi, puoliso tai huoltaja) on saanut ulkomaalaislain mukaista kansainvälistä suojelua. 

Elina Pirjatanniemi ym. ovat tehneet laajemman selvityksen "Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan", jossa todetaan 29.5.2015 - 6.6.2019 tehdyt ulkomaalaislain muutokset osittain kohtuuttomiksi. Siksi selvityksessä esitetään muun muassa perheenyhdistämisen turvaamista yhdenvertaisesti kansainvälistä suojelua saaneille.

Koska nykyinen lainsäädäntö synnyttää täysin kohtuuttomia tilanteita, joissa estetään todennetusti oikeiden huoltajien mahdollisuus elää perhe-elämää todennetusti oikeasti alaikäisten lastensa kanssa, lakia pitää muuttaa. Siksi aiheesta on tehty hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi. 

Keskeisiä muutoksia esityksessä on kaksi. Ensinnäkin toimeentuloedellytyksestä luovutaan toissijaista suojelua saaneiden osalta. Tältä osin kyseessä on ainoastaan paluu tilanteeseen joka vallitsi ennen 1.7.2016. Kyseistä vuoden 2016 muutosta ei edes olisi ikinä pitänyt tehdä. Kuten kirjoitin 2016 perheenyhdistämisdirektiivin tulkintaohjeista ja UNHCR:n kommenteista, toissijaista suojelua saaneiden asema ei eroa pakolaisaseman saaneiden asemasta, eikä heitä tulisi kohdella keskenään eriarvoisesti perhe-elämää koskevissa päätöksissä. UNHCR on kommentissaan aiheellisesti viitannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kiellettyjä syrjintäperusteita eivät ole vain synnynnäiset, henkilöön liittyvät syyt, vaan ihmisoikeussopimuksen 14 artikla syrjinnänkiellosta koskee myös esimerkiksi henkilön ulkomaalaisoikeudellisen statuksen perusteella määräytyvää kohtelua.

Toinen keskeinen muutos on muutos ulkomaalaislain §36 pykälään. Tässä muutoksessa lauseeseen "oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen" lisätään lause "jos perheenkokoaja on kansainvälistä suojelua saava alaikäinen, voidaan oleskelulupa perhesiteen perusteella jättää myöntämättä vain, jos perheenyhdistäminen Suomessa olisi lapsen edun vastaista". 

Tämäkin pykälämuutos on erittäin tarpeellinen. Tällä hetkellä päätöskäytäntö on synnyttänyt yksiselitteisen kohtuuttomia tilanteita, joissa Suomesta kansainvälistä suojelua saaneelta alaikäiseltä lapselta estetään mahdollisuus perhe-elämän suojaan oman äidin kanssa, vaikka pakoon esimerkiksi Afganistanista on selvästi lähdetty pakottavasta syystä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnossa todetaan: 

"Nykytilanteessa päätöksentekijä on voinut ensin todeta lapsen olleen kansainvälisen suojelun tarpeessa ja tämän jälkeen arvioida, että lapsi on lähetetty Suomeen, jotta vanhemmat saisivat oleskeluluvat, eikä sen vuoksi, että lapsi on ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa. Valtuutetun näkemyksen mukaan käytäntö ei nykytilassakaan ole riittävässä määrin perustunut lakiin. Esitetty muutos korjaa nykytilanteen vastaamaan UlkL 114 §:stä ilmenevää pääsääntöä, jonka mukaan kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle 'myönnetään' oleskelulupa perhesiteen perusteella."

Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät seikat säilyvät jatkossakin (UlkL 36 § 1. mom.) oleskeluluvan saamisen esteenä. Myös selvästi virheellisten tietojen antaminen ja viranomaisen harhauttaminen on jatkossakin oleskeluluvan myöntämättä jättämisen peruste. Maahanmuuttoviraston lausunnossa lakiluonnosta koskien näet väitetään lapsen edun ensisijaisuutta koskevan huomion olevan niin "ehdottomassa muodossa", että olisi olemassa riski §36 pykälän soveltamatta jättämisestä. Tämä Maahanmuuttoviraston huomio ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttoviraston lausuntoa lukiessa käy pakosti mielessä, miten Maahanmuuttovirastossa ylipäänsä ymmärretään lapsen edun käsite. Jos esimerkiksi lapsen huoltaja on ilman pätevää syytä lähettänyt lapsensa toisaalle jonkinlaisessa hyötymistarkoituksessa, ei kyseessä ole lapsen edun mukaisesta toiminnasta. 

Kun arvioidaan lapsen etua, arvioidaan nimenomaan sitä mikä on tarkoituksenmukaisinta lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, ja silloin tällöin voi  hyvinkin olla tilanteita joissa huoltajan toiminta ei ole lapsen edun mukaista. Ei ole vaikea nähdä lapsen edun kannalta haitallisia tilanteita jos §36 ensimmäisen momentin kaltaisia tilanteita on voitu näyttää toteen. 

Ongelma ulkomaalaislain nykyisessä soveltamiskäytännössä on ennemminkin niin suuri viranomaisen harkintavalta, että lapsen etua ei käytännössä ole arvioitu mitenkään. Tämä on myös näytetty toteen Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksessä 2021 sekä Pakolaisneuvonnan selvityksissä 2014.

Maahanmuuttoviraston ehdottamat muutokset esitysluonnokseen ovat kuitenkin maltillisia: 

"Monimuotoisen kokonaisuuden hallitsemiseksi ja lain tarkoitusperien toteutumiseksi Maahanmuuttovirasto ehdottaa lakiin tehtävän lisäyksen muotoilemista kokonaisharkintaa sallivampaan suuntaan. Lainsäätäjän tarkoitus voidaan avata hallituksen esityksessä, jolloin kokonaisharkinnan mahdollistaminen ei antaisi lainsoveltajalle liikaa harkintavaltaa."

Olennaisin muutos suhteessa nykykäytäntöön lakiehdotuksessa on siis kokonaisvaltaisempi lapsen edun arviointiin velvoittaminen, mikä on perusteltua jo Suomea velvoittavan YK:n  lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Lastensuojeluliiton keskusliiton, Lapsiasiavaltuutetun sekä Pakolaisneuvonta ry:n lausunnot valottavat asiaa hyvin.

Ajatus siitä, että varsinaisessa hallituksen esityksessä tuodaan esiin tarkemmin lainsäätäjän tarkoitus, on hyvä. Yleisenä huomionaan Maahanmuuttovirasto toteaa ehdotettujen muutosten olevan "asiakas- ja viranomaisystävällisiä" ja niiden "selkeyttävän viraston työtä lainsoveltajana". Maahanmuuttovirasto ehdottaa lähinnä lain tarkoitusperien selkeää kirjaamista hallituksen esitykseen eikä "tyrmää" hallituksen esitystä, kuten Suomen Uutiset yksiselitteisen virheellisesti asian uutisoi. 

Jos siis ihminen perehtyy hallituksen esitystä koskevaan luonnokseen, luonnosta koskeviin lausuntoihin ja perheenyhdistämisen nykytilannetta koskeviin selvityksiin, on selvää, että esitysluonnoksessa esitetyt muutokset ulkomaalaislakiin eivät ole pelkästään kannatettavia. Ne ovat välttämättömiä.

Muutosehdotukset eivät kuitenkaan ole riittäviä: yksi iso ongelma on se että monen henkilön kohdalla hakemusta ei pysty saamaan edes vireille. Vuoden 2012 alusta alkaen ulkomaalaislain 60 § on edellyttänyt, että oleskelulupaa on haettava ennen Suomeen saapumista maassa, jossa hakija laillisesti oleskelee. Tämä vaatimus estää tällä hetkellä oleskelulupahakemuksen jättämisen esimerkiksi Addis Abeban suurlähetystössä eritrealaisilta jotka ovat Etiopiassa, koska UNHCR:n toimisto jossa oleskelun aiemmin pystyi laillistamaan, on ollut suljettuna jo pitkään Tigrayn konfliktin vuoksi. Myöskään afganistanilaiset jotka ovat Iranissa, eivät pysty tekemään perheenyhdistämishakemusta tällä hetkellä, koska he eivät pysty saamaan Afganistanin passia eikä myöskään UNHCR heitä rekisteröi. Tämä kaikki estää matkustamisen Intiaan New Delhin suurlähetystöön, jossa afganistanilaisten perheenyhdistämishakemukset käsitellään. Välttämätöntä olisi siis lisätä ulkomaalaislain §60 pykälään poikkeamismahdollisuus laillisen oleskelun vaatimuksesta silloin kun se on käytännössä mahdotonta, esimerkiksi yllä mainitun Tigrayn konfliktin kaltaisissa tilanteissa. Pakolaisneuvonta ry:n lausunnossa on tuotu tämä seikka esiin.

Yleensä suomalaisessa politiikassa pidetään itsestäänselvyytenä lapsen etua sekä alaikäisten lasten mahdollisuutta elää normaalia perhe-elämää omien, oikeiden huoltajiensa kanssa. On erikoista, että ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaisen itsestään selvän perusoikeuden toteutumista jopa vastustetaan. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä että Perussuomalaiset on tehnyt aiheesta välikysymyksen. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra väittää että Suomesta tulisi lainmuutoksen seurauksena "Länsi-Euroopan liberaaleinta perheenyhdistämispolitiikkaa harjoittava valtio". Väite on täyttä potaskaa, eikä sille löydykään minkäänlaisia perusteluja. Maahanmuuttoviraston lausunnossa hallituksen esitykseen ei väitetä tällaista, eikä muissakaan asiantuntijalausunnoissa. Hallituksen esitys pohjautuu poikkeuksellisenkin huolelliseen valmisteluun. Siksi on hyvä lukea Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys aiheesta, kuten myös Valtioneuvoston kanslian teettämä selvitys aikaisempien lakimuutosten vaikutuksista. Myös Palanderin ym. artikkeli on perusteellinen. Ulkomaalaislain muuttamiselle esitysluonnoksen mukaiseksi on varsin selkeään taustatietoon pohjautuvat perusteet.

Perheitä on konkreettisesti hajonnut ja laillisesti maassa asuvia alaikäisiä lapsia jäänyt ilman todellisia huoltajiaan suomalaisen perheenyhdistämispolitiikan seurauksena. Ulkomaalaislain muuttaminen hallituksen esitysluonnoksen ja sitä täydentävien asiantuntijalausuntojen mukaiseksi on välttämätöntä, jotta suomalainen yhteiskunta kohtelisi perheitä ja lapsia oikeudenmukaisesti. 

Taustaa ja lisätietoa

Hanke perheenyhdistämisen edistämiseksi: sisäministeriön säädösvalmistelusivu.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto

Lastensuojelun keskusliiton lausunto

Leinonen ym.: Suomen perheenyhdistämispolitiikka voi traumatisoida pakolaisperheitä uudelleen

Pakolaisneuvonta ry:n lausunto 

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten perhesidepäätöksissä 2014

Pirjatanniemi ym.: Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan. Valtioneuvoston selvitys -ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:10

Politiikasta.fi 11.3.2019: ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys: Lapset ilman perhettä - kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen

Turvapaikkahakemuksen käsittelemättä jättäminen on laitonta

Viime aikoina on ollut keskustelua Afganistanin turvallisuustilanteesta Talebanin valtaannousun jälkeen ja siitä, kuinka afganistanilaisia tulisi kohdella EU:n ulkorajoilla.

Ihmisen oikeus ja tarve kansainväliseen suojeluun on mahdollista selvittää ainoastaan käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. 

Kiintiöpakolaisten kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen on selvittänyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Valtionrajalle saapuvien henkilöiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen selvittää Suomessa Maahanmuuttovirasto. Turvapaikkamenettelystä säädetään ulkomaalaislaissa, turvapaikanhakijan vastaanottopalveluista (kuten terveydenhuollosta ja toimeentulosta) vastaanottolaissa.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen käsittelemättä on laitonta. Myös hakemuksen jättämisen estäminen on laitonta. Hakemuksen jättämisen estämisestä käytetään englanninkielisessä lehdistössä ja kirjallisuudessa termiä pushback, jolle ei toistaiseksi ole vakiintunutta suomalaista käännöstä. 

Keskeinen oikeusperiaate joka tekee turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisestä laitonta, on nimeltään palautuskielto (non-refoulement). Palautuskiellosta säädetään Suomen perustuslain §9 neljännessä momentissa sekä ulkomaalaislain §147:ssä. Suomen lainsäädäntöön palautuskielto on kuitenkin tullut sitä mukaa kun kansainvälisiä sopimuksia on sisällytetty Suomen lainsäädäntöön. Palautuskielto on Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen artiklassa 33, ja kyseinen yleissopimus on sisällytetty kokonaisuudessaan EU:n turvapaikkamenettelydirektiiviin. Palautuskielto on myös Euroopan Unionin perusoikeuskirjan artikloissa 18 ja 19. Yksi tärkeimmistä palautuskiellon sisältävistä sopimuksista on Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS). Joukkokarkotus eli yksilölliseen harkintaan perustumaton maastapoistaminen kielletään EIS:n 4:nnen lisäpöytäkirjan artiklassa 4 ja palautuskielto on sisällytetty artiklan 3 (kidutuksen kielto) tulkintaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut juridisesti sitovimmat tuomiot joissa turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisen (niin sanottu pushback) on katsottu rikkovan palautuskieltoa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat tuomiot ovat oikeudellisesti sitovia tuomioistuimen ratkaisuja, joita kaikkien Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioineiden valtioiden tulee noudattaa. Heinäkuussa 2021 Puola sai langettavan tuomion tapauksessa D.A ja muut vs. Puola. Aikaisempia EIT-tuomioita aiheesta ovat olleet myös Čonka vs. Belgia, Hirsi Jamaa ja muut vs. Italia, Sharifi ja muut vs. Italia ja Kreikka, M.K ja muut vs. Puola sekä Shahzad vs. Unkari. 

Edellä mainituissa tuomioissa on kyse yksinkertaisesti siitä, että jos henkilö palautetaan ilman että hänen turvapaikkahakemustaan tutkitaan, ei voida tietää olisiko henkilöllä perusteet kansainvälisen suojelun saamiseen. 

Jos esimerkiksi Irakin, Afganistanin tai Syyrian kansalainen palautetaan Puolan rajavartijoiden toimesta Valko-Venäjälle ilman että hänen turvapaikkahakemustaan otetaan käsittelyyn, Puola rikkoo (kuten tapauksessa D.A ja muut vs. Puola) ensinnäkin EIS:n artiklaa 3 (kidutuksen kielto). Palautuskielto pitää näet sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Puola ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Valko-Venäjän valtiolle. Toisaalta Puola rikkoo EIS:n artiklaa 13 (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä EIS:n 4. lisäpöytäkirjan artiklaa 4, joka kieltää summittaiset palautukset.

Monet lainrikkojat keksivät verukkeita toiminnalleen. Esimerkiksi Puola väittää rajalleen saapuvien irakilaisten, afganistanilaisten ja syyrialaisten olevan osa Valko-Venäjän hybridioperaatiota. Hybridioperaatio voi vallan hyvin pitää paikkansa, mutta tämä ei silti oikeuta toimintaa jonka seurauksena ihmisiä on kuollut Puolan puolelle Valko-Venäjän vastaista rajaa. Laajamittaisen maahantulon tilanteessa on mahdollista perustaa rajalle järjestelykeskus, jossa henkilöt voivat odottaa turvapaikkahakemuksensa ottamista käsittelyyn. Rajan ylittänyt ihminen ja joukko ihmisiä, jotka ilmaisevat halunsa hakea turvapaikkaa, on mahdollista pidättää ja ottaa väliaikaisesti säilöön, mutta heitä ei voi noin vain työntää toiselle puolelle rajaa. Laajamittaiseen maahantuloon pitääkin varautua, mutta suoranaisiin laittomuuksiin ryhtyminen laajamittaisen maahantulon tilanteessa on ennemmin mahdollisen hybridioperaation mukaista kuin sen vastaista toimintaa. 

Kirjoitin viime viikolla siitä, että pakolaiskiintiö on toimiva vastuunjaon mekanismi. On varmasti mahdollista lisätä kiintiövastaanottoa ja kansainvälisen suojelun hakemista YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta, jos UNHCR saa merkittävästi lisäresursseja toimintaansa. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että turvapaikan hakeminen valtionrajalla on aina mahdollista ja valtionrajalla jätetty hakemus pitää käsitellä yksilöllisesti ja asianmukaisesti. Suomen ulkomaalaislaki edellyttää sitä, kuten myös Suomen lainsäädäntöön sisällytetyt EU:n turvapaikkasäädökset. EU:n perusoikeuskirja edellyttää sitä, kuten myös Euroopan ihmisoikeussopimus. Lainsäädännöstä ja sopimuksista riippumatta on yksinkertaisesti väärin, että ei edes selvitetä sitä, onko ihminen kidutuksen ja mielivaltaisen väkivallan vaarassa, jos hänet palautetaan.

Samaan aikaan on tärkeää todeta, että kansainvälisen suojelun hakemuksen yksilöllinen käsittely tarkoittaa sitä, että päätöksiä suojelusta ei tehdä ennakkoluulojen pohjilta. Esimerkiksi ihmisen sukupuoli ei kerro yksinään mitään siitä, tarvitseeko henkilö kansainvälistä suojelua vai ei. On sinänsä itsestään selvää, että myös miehillä pitää olla oikeus paeta vainoa ja väkivaltaa, mutta asiasta joutuu usein muistuttamaan. Ihmisten leimaaminen sukupuolen perusteella kansainvälistä suojelua tarvitsemattomaksi tai peräti pelkuriksi kertoo paitsi rasistisista ja seksistisistä ennakkoluuloista toisia kohtaan, myös täydellisestä ymmärtämättömyydestä sen suhteen, mitä sisällissotia käyvissä maissa tapahtuu. Ihan jokainen maailman useita eri osapuolia sisältävä sisäinen konflikti ei ole talvisota.

Yhtä lailla on tärkeää todeta, että haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien asetteleminen vastakkain ei ole missään oloissa perusteltua. Turvapaikanhakijoiden lainmukainen vastaanotto ei ole pois vanhuksilta tai miltään muultakaan ryhmältä, koska valtion talousarviossa on vähintään satoja eri menoeriä, ja lisäksi valtion taloudenhoito pitää sisällään lukuisia eri finanssipoliittisia keinoja, joilla vaikutetaan valtion tuloihin. Jos henkilö siis vaatii laajoja budjettivaikutuksia sisältäviä veronalennuksia ja samaan aikaan väittää, että turvapaikanhakijat vievät mahdollisuuden laadukkaalta vanhustenhoidolta, on selvää, että henkilö ei ole vanhustenhoidosta huolissaan. Hän vain käyttää vanhuksia rasistisena keppihevosena omassa politikoinnissaan. Pelkkien vanhusten ja turvapaikanhakijoiden nostaminen esiin valtion sadoista eri menoeristä on yksinkertaisesti valheellista tulo- ja menoarvion esittämistä. Erityisen läpinäkyvää vanhusten käyttäminen rasistisena keppihevosena on, jos henkilö äityy puhumaan vanhustenhuollosta vain turvapaikanhakijoiden yhteydessä ja on muissa tilanteissa aiheesta hiljaa.

Lisätietoa perehtymiseen:

EU:n turvapaikkasäädökset

Infomigrants -sivusto: Deutsche Wellen, France Médias Monden ja ANSA:n yhteinen maahanmuuttoaiheisiin keskittynyt uutissivusto

Fundamental rights of refugees,asylum applicants and migrants at the European borders. EU:n perusoikeusviraston julkaisu turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksista Euroopan rajoilla

Pushbacks at the EU's external borders: Euroopan parlamentin tietopaketti laittomasta käännyttämisestä EU:n ulkorajoilla