perjantaina, heinäkuuta 12, 2019

Havaintoja hallitusohjelman maahanmuuttolinjauksista osa 2: työperäinen maahanmuutto

Tämä on toinen osa Antti Rinteen hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisia linjauksia käsittelevässä blogisarjassa. Ensimmäinen osa joka käsittelee Suomen EU-puheenjohtajakautta, löytyy täältä.

Tässä kirjoituksessa keskitytään työperäiseen maahanmuuttoon hallitusohjelmassa.

Saatavuusharkintaan pitää suhtautua kriittisesti

Suhtautumisessa työperäiseen maahanmuuttoon hallitusohjelmassa näkyy vasemmistopuolueiden kädenjälki. Tämä näkyy esimerkiksi saatavuusharkintaa koskevassa kirjauksessa: "EU- ja ETA -alueen ulkopuoliseen työvoimaan sovelletaan saatavuusharkintaa eurooppalaisen valtavirran mukaisesti". Itse näen, että saatavuusharkinta on tehoton keino työelämän väärinkäytösten kuten alipalkkauksen kitkemisessä, koska saatavuusharkinta ei koske muista EU-maista muuttavia, usein esimerkiksi rakennusalan työntekijöitä. 

Saatavuusharkinta myös altistaa harmaalle taloudelle ne henkilöt, jotka hakevat työperäistä oleskelulupaansa Suomesta käsin: tilanteessa jossa saatavuusharkinnan vuoksi jää oleskelulupa kokonaan saamatta, henkilö saattaa työskennellä silti pimeästi ja näin altistua hyväksikäytölle. 

Saatavuusharkinta on myös turha byrokratialoukku alanvaihtotilanteissa. Uusi Suomi uutisoi taannoin närpiöläisen roska-autoja ja rekkaperävaunuja valmistavan, kovalla kasvu-uralla olevan NTM:n rekrytointivaikeuksista. Osasyy rekrytointivaikeuksille johtui siitä että Närpiössä tomaatti-ja kurkkuviljelmille tulleiden työntekijöiden oleskelulupa oli sidottu juuri tiettyyn ammattialaan. Alanvaihto maatalousalalta metallialalle oli mahdollista vain odottamalla siihen asti kun asumisaikaedellytys pysyvän oleskeluluvan saamiselle täyttyy.

Tässä kohtaa saatavuusharkinta oli yksinkertaisesti täysin turha byrokratialoukku joka oli täysin lainkuuliaisille työntekijöille sekä työnantajalle pelkkä riesa. Sipilän hallitus kylläkin helpotti alanvaihtajien tilannetta mahdollistamalla alanvaihdon jos ihminen on työskennellyt vuoden työntekijän oleskeluluvalla (aiemmin piti siis odottaa 4 vuotta). Tämä kyseinen pieni uudistus oli kuitenkin osa lakipakettia jonka muut osat olivat huonosti valmisteltuja ja haitallisia erityisesti turvapaikanhakijoiden oikeusturvan sekä työnteko-oikeuden kannalta (katso Amnesty Internationalin hyvä valiokuntalausunto lakikokonaisuutta koskien). 

Rinteen hallitus haluaa vähentää työvoiman hyväksikäyttöä ja vahvistaa harmaan talouden torjuntaa. Harmaan talouden torjunnasta on oma listansa hallitusohjelman sivulla 188, joista erityisesti veronumerojärjestelmän laajentaminen koskee myös ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön vähentämistä ja epäreilun kilpailun vähentämistä.

Halituspuolue Vasemmistoliiton alkuvuonna esittämät toimenpide-ehdotukset palkkadumppauksen ja ulkomaiseen työvoimaan kohdistuvien väärinkäytösten torjumiseksi ovat kuitenkin ulkomaisen työvoiman aseman osalta huomattavasti selkeämpiä kuin hallitusohjelmasta löytyvät kirjaukset. Näissä toimenpide-ehdotuksissa työehtojen ennakkovalvonta ja jälkivalvonta, kanneoikeuden laajentaminen sekä tilaajavastuun laajentaminen ovat saatavuusharkintaa tehokkaampia keinoja väärinkäytösten torjunnassa. Lieneekin järkevää että saatavuusharkinnasta luovutaan asteittain sitä mukaa kun työehtojen ennakko- ja jälkivalvonta sekä tilaajavastuu on saatu nostettua sellaiselle tasolle, että palkkadumppaus on huomattavasti nykyistä vaikeampaa. 

Ihmiskaupan torjunta vaatii sekä resurssilisäystä että muutosta oleskelulupakäytäntöihin

Työperäiseen maahanmuuttoon, työvoiman hyväksikäytön ehkäisyyn ja harmaan talouden torjuntaan liittyy elimellisesti myös ihmiskaupan torjunta. Keväällä uutisoitiin näkyvästi ravintola-alalla tapahtuvasta ihmiskaupasta, ja kesäkuussa uutisoitiin Euroopan Neuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan asiantuntijaryhmän (GRETA) raportista, jonka mukaan ihmiskaupan auttamisjärjestelmän asiakkaiden määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2015. Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän asiakkaiden määrän nousu on myös hyvä asia, koska se kertoo osaltaan siitä että järjestelmä tunnetaan paremmin kuin aikaisemmin: Rikosuhripäivystyskin kertoi nepalilaisten yhteydenottojen lisääntyneen Helsingin Sanomien artikkelien ilmestymisen jälkeen. Ihmiskauppaan liittyvissä tilanteissa kuka tahansa voi pyytää neuvoja ja ohjausta osoitteessa ihmiskauppa.fi. Sivustolla on yhteydenottolomakkeet monilla eri kielillä ja tarvittaessa pystytään käyttämään tulkkia, joten jokaisen kannattaa tehdä omalta osaltaan ihmiskauppa.fi-sivustoa numeroineen tunnetuksi myös niiden tuttavien keskuudessa, jotka eivät osaa suomea. 

Ihmiskaupparaportoija Venla Roth sekä poliisitarkastaja Måns Enqvist peräsivät Helsingin Sanomien haastattelussa yksinkertaisesti resursseja aluehallintovirastoille ja poliisille, jotta ihmiskauppaan voisi puuttua. Ihmiskaupparikollisuus on piilorikollisuutta joka ei tule ilmoituksilla viranomaisten tietoon vaan se tulee paljastavalla toiminnalla kaivaa esiin. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen resurssit ihmiskaupan torjunnassa ovat sangen vähäiset. 

Ihmiskaupparikollisuus on myös rikollisuutta, jossa uhrille on luotu kannuste olla ilmoittamatta hyväksikäytöstä: Työperäisessä hyväksikäytössä työnantaja yleensä pelottelee uhria sillä, että hän joutuu takaisin kotimaahansa. Helsingin Sanomien nepalilaisravintoloita koskevassa artikkelissa tuotiin myös esiin, että tietyn yhteisön työnantajat esimerkiksi sopivat keskenään, että viranomaisille puhuvalle työntekijälle ei tarjota töitä.

Suomessa tarvitaan lainsäädännöllisiä toimia ihmiskaupan uhrin tyhjän päälle joutumisen ennaltaehkäisemiseksi. Hallitusohjelman tasolle on nostettu varsin oikeasuuntainen tavoite:" Ihmiskaupan uhrin asemaa parannetaan itse ihmiskaupparikosprosessin etenemisestä riippumatta". Tällä hetkellä viranomaisten uhrille tarjoama apu on sidottu rikostutkinnan etenemiseen. Jos esimerkiksi poliisi joutuu päättämään ihmiskaupparikoksen esitutkinnan näytön puuttuessa, ihminen saattaa pudota pois ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä, vaikka olisi edelleen selkeästi avun tarpeessa. Kuten Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan: Se, että rikoksen tutkinta ei eri syistä onnistu, ei tarkoita että uhri ei tarvitsisi apua. Venla Roth toteaa myös kyseisessä artikkelissa, että käytäntö ihmiskaupan uhrin oleskeluluvan myöntämisessä vaatii tarkastelua. Maahanmuuttovirasto ei tällä hetkellä myönnä ihmiskaupan uhrin oleskelulupaa ennen syyttäjän päätöstä, vaikka laki mahdollistaisi sen.

Työperäisen oleskeluluvan sitominen tiettyyn ammattialaan voi myös aiheuttaa sen, että työnantajakartellin "merkkaama" henkilö ei saa töitä ja saattaa joutua maasta pois. Hallituksen onkin syytä jatkaa viime hallituskaudella aloitettua työtä sen eteen, että työnantajan vaihtaminen ei jäisi ainakaan siitä kiinni, että oma oleskelulupa on myönnetty alun perin vain tietylle ammattialalle. Kuten Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan, jos henkilö voisi tehdä töitä muullakin kuin tietyllä alalla, todennäköisyys uuden työn löytymiselle ja hyväksikäytön loppumiselle olisi suurempi

Työperäisten oleskelululupien nopea ja sujuva käsittely edellyttää selvää resurssilisäystä TE-toimistoille

Hallitus on asettanut tavoitteekseen myös työperustaisten oleskelulupien nopean ja sujuvan käsittelyn tavoitteena keskimäärin kuukauden käsittelyaika. Tavoite on kunnianhimoinen: YLE uutisoi kesäkuussa 2018 monipuolisesti työperäisen oleskeluluvan saamiseen liittyvästä byrokratiasta ja käsittelyajoista.

Työperäisten oleskelulupien kohdalla käsittelyprosessi on kaksivaiheinen: ensin TE-toimisto tekee osaratkaisun ja Maahanmuuttovirasto lopullisen päätöksen. Käsittelyaikojen pitkä kesto johtuu TE-toimistojen osaratkaisuun kuluvasta ajasta, joka esimerkiksi Uudenmaan TE-toimistossa oli keskimäärin 8 kuukautta kesäkuussa 2018. Noin pitkä aika johtuu siitä, että hakemusten määrä on kasvanut mutta käsittelijöiden ei. YLE:n mukaan Uudenmaan TE-toimistossa yli kahta tuhatta jonossa olevaa hakemusta käsittelee vain 13 työntekijää.

Jos kuukauden käsittelyaika työperäisissä oleskelululuvissa halutaan saavuttaa, pitää TE-toimistojen henkilöresursseja lisätä merkittävästi nykyisestä, erityisesti Uudellamaalla. Kuten YLE:n jutusta ilmenee, yli puoli vuotta kestävät työperäisten oleskelulupien käsittelyajat vaikeuttavat yritysten toimintaa ja aiheuttavat sen, että korkeatasoista osaamista omaavat hakeutuvat muualle kuin Suomeen. 

Luonnonmarjapoimijoiden aseman parantamisen osalta hallitus on oikeilla jäljillä

Merkittävä uudistus työperäisen maahanmuuton osalta on tavoite parantaa kausityöntekijöiden ja erityisesti marjanpoimijoiden asemaa:"Varmistetaan, että Suomeen töihin tulevat saapuvat maahan työntekoon tarkoitetulla luvalla (muun muassa turistiviisumien käytön kitkeminen). Ulkomaisten ei-työsuhteisten kausityöntekijöiden asema turvataan lainsäädännön keinoin (esimerkiksi marjanpoimijat)."

Luonnonmarjapoimijoiden asemasta on keskusteltu varsin pitkään ja erityisesti sen jälkeen kun eräs marjayrittäjä sai ihmiskauppatuomion. Tällä hetkellä Suomessa luonnomarjanpoimijat tulevat työhön kesäkaudeksi viisumeilla, eivätkä he ole työsuhteessa marjayrityksiin. Tilanne on yksinkertaisesti kestämätön ja absurdi: ihmiset tekevät työtä, mutta heillä ei ole minkäänlaista työsuhdeturvaa. Kuten Venla Roth toteaa YLE:n jutussa:"Työsuhdeturvan puuttuminen ja luonnonmarjanpoiminnan puutteellinen valvonta johtavat siihen, että poimijat ovat turvattomassa asemassa ja alttiita jopa ihmiskaupan kaltaiselle hyväksikäytölle". Maaliskuussa annettu korkeimman oikeuden tuomio, jossa toiset marjanpoimijat eivät saaneet valituslupaa korvauksia koskevassa kiistassa, havainnollistaa hyvin rakenteellisen ongelman, joka pitää ratkaista lainsäädäntöä muuttamalla. Luonnonmarjanpoimijat pitää saada työvoimaa koskevan lainsäädännön alaisiksi työntekijöiksi, jotka tulevat Suomeen työsuhteeseen, työperäisellä oleskelululuvalla. Selvää on, että tällainen muutos lisäisi TE-toimistojen työtä ja resurssientarvetta, mutta se myös poistaisi nykyisen kestämättömän tilanteen, jossa luonnonmarjanpoimijan oikeusturva ja työsuhdeturva on täysin olematon.

Maahanmuuttajaväestön työllisyyden edistämisen ja työperäisen maahanmuuton edistämisen tavoitteet kaipaavat selkeyttämistä ja ovat osittain ristiriitaisia

Muilta osin työperäisen maahanmuuton edistämiseen liittyvät uudistukset ovat pieniä, ihan hyviä ja maltillisia. Ne tuskin muuttavat Suomea tai ulkomaalaisten työntekijöiden tai sellaisiksi kaavailevien asemaa kovinkaan olennaisesti. Työperäisen maahanmuuton hallinnon siirtäminen työ- ja elinkeinoministeriöön on varsin järkevää. 

Tutkinnon suorittaneen opiskelijan oleskelulupa työnhakua tai yritystoimintaa varten on tarkoitus pidentää vuodesta kahteen vuoteen, mikä on varmasti hyvä asia. Se ei kuitenkaan tule olennaisella tavalla parantamaan korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllisyystilannetta ja sitä ongelmaa, että esimerkiksi tohtorin tutkinnon suorittaneista suuri osa muuttaa Suomesta pois koska työtä ei löydy. Koulutus toki lisää työllistymismahdollisuuksia, mutta kuten Uudenmaan Liiton teettämästä tutkimuksesta selviää, korkeasti koulutetut maahan muuttaneet ovat Suomessa suoritetusta korkeakoulutututkinnosta huolimatta ovat silti suomalaisia jäljessä työllisyydessä eikä heidän osaamistaan aina tunnisteta. 

Tulen käsittelemään kotouttamispolitiikkaa sekä Suomessa jo olevien työttömien maahan muuttaneiden sijoittumista työmarkkinoille omassa kirjoituksessaan tässä blogisarjassa. Kyseistä kirjoitusta odotellessa kannattaa lukea edellinen kotouttamispolitiikkaa  käsittelevä kirjoitukseni "kymmenen keinoa kotouttamispolitiikan kehittämiseen". 

Haluan kuitenkin jo nyt, työperäistä maahanmuuttoa käsittelevässä kirjoituksessa nostaa esiin ongelman johon työ-ja elinkeinoministeriö toivottavasti pureutuu kun sekä maahanmuuttajien kotouttaminen että työperäisen maahanmuuton hallinto tulevat saman katon alle: työnantajat, maahan muuttaneet, työvoimahallinto sekä oppilaitokset ovat edelleenkin liian etäällä toisistaan. Tämä näkyy siinä, että on olemassa työvoimapula-aloja joihin työnantajat hakevat työntekijöitä Uzbekistanista asti, vaikka samaan aikaan monet kotoutumiskoulutuksissa olevat, kansainvälisen suojelun kautta Suomeen tulleet ihmiset ovat vallan hyvin koulutettavissa täysin samoihin tehtäviin. 

Ominakin asiakkainani on ihmisiä joilla on pitkää työkokemusta esimerkiksi puusepän tai maalarin töistä, mutta kielitaito, todistukset ja tutkinto puuttuvat. Kotoutumiskoulutusten perustavoitteena on kielitaito joka mahdollistaa hakemisen ammatillisiin opintoihin. Monilla tällaisen kielitaidon hankkiminen kestää vuosia. YLE:n jutun perusteella näyttäisi siltä, että työnantajat eivät ole vaatineet edellä mainitun kaltaista (yleensä B1) kielitaitoa uzbekistanilaisilta (koulutodistuksissakin on ollut väärennöksiä), vaan he ovat saaneet työperäiset oleskeluluvat vaadittuihin tehtäviin. Pitäisin työttömyysasteen parantamisen kannalta tärkeänä, että työttöminä työnhakijoina oleville ihmisille avautuisi entistä suorempia ja räätälöidympiä väyliä työelämään esimerkiksi rekrytointikoulutusta hyödyntämällä ja laajentamalla. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden moninaistamisessa on mahdollista ottaa Ruotsista mallia. Aiheesta on hiljattain tehty kaksi raporttia: toinen on tehty Suomessa, toinen taas skandinaavisena yhteistyönä.  Erityisesti työuraa omaavilla ja uravalintansa tehneillä tulisi olla mahdollisuus kielen ja työelämätaitojen oppimiseen mahdollisimman konkreettisissa todellisen työelämän tehtävissä.

Business Finland-puheeseen tarvitaan lisää konkretiaaa

Hallitusohjelmassa puhutaan myös Business Finlandin toiminnasta. "Business Finlandin Talent-toiminta, jolla tuetaan kansainvälisten osaajien sijoittumista Suomeen" tarkoittaa ilmeisesti jo edellisen hallituksen aikana käynnistettyä Talent Explorer- ja Talent Boost-toimintaa, joista Talent Explorer on yksinkertaisesti yrityksen kansainvälistymistä tukeva rahoituspalvelu. Talent Boostin ytimessä taas näyttäisi olevan työvoiman houkuttelu Suomeen rekrytointitapahtumien sekä Startup-oleskeluluvan muodossa. Maahanmuuttoviraston mukaan ensimmäisen vuoden aikana Business Finland sai yli sata lausuntohakemusta, joista 34 on saanut myönteisen lausunnon. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt 23 startup-yrittäjän oleskelulupaa.

Rahoituspalvelu ja startup-yrittäjän oleskelulupa ovat konkreettisia käytäntöjä joita voi varmasti kehittää. Selvää on, että niiden toimivuutta pitää arvioida säännöllisin väliajoin. Onko 23 startup-yrittäjän oleskelulupaa paljon vai vähän? Ovatko 23 startup-yrittäjää juurtuneet "oikeiksi" yrittäjiksi? Tässä vaiheessa kysymyksiin ei liene selvää vastausta, mutta viimeistään vuoden 2020 alussa toivottavasti jokin arviointi on tehty. Työperäisen maahanmuuton kehittämisessä tarvitaan aina enemmän konkreettisia, selkeitä ja helposti ymmärrettäviä käytäntöjä ja mahdollisimman vähän epämääräistä maabrändijollotusta, jota Pasi Saukkonen osuvasti kritisoi alkuvuodesta 2018

Jos hallitus aikoo tehdä työperäisen maahanmuuton ohjelman, täytyy huolehtia siitä että ohjelma on huolellisesti suunniteltu, selkeä ja mahdollisimman konkreettinen. Hurskaita toiveita ja tyhjänkökön kliseistä kansainvälistymispöhinää revontulineen ja joulupukkeineen ei kukaan jaksa.

keskiviikkona, heinäkuuta 03, 2019

Havaintoja hallitusohjelman maahanmuuttolinjauksista osa 1: Euroopan unionin puheenjohtajakausi ja maahanmuuttopolitiikka

Suomella on uusi hallitus joka julkisti hallitusohjelmansa 3.6.2019. Hallitusohjelma sisältää linjauksia myös siitä, miten maahantuloa tulisi kontrolloida, maahan muuttanutta väestöä kotouttaa ja yhdenvertaisuutta väestöryhmien välillä edistää.

Selkeyden vuoksi politiikkatoimet maahanmuuttoon liittyen pitäisi aina jakaa kolmeen lohkoon:

1. Maahanmuuttopolitiikkaan eli siihen, millä perusteilla ihmisten liikkuvuutta säädellään ja millä kriteereillä ihmisille annetaan lupa muuttaa Suomeen. Tämä politiikka jakautuu yleensä työperäiseen, opiskeluperäiseen, perhesiteen perusteella tapahtuvaan sekä kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella tapahtuvaan muuttoon. Tässä politiikassa keskeisin toimintaa ohjaava laki on ulkomaalaislaki

2. Maahanmuuttajapolitiikkaan eli niihin kotouttamistoimenpiteisiin joilla uusien tulijoiden edellytyksiä pärjätä suomalaisessa yhteiskunnassa vahvistetaan. Tämä politiikka pitää sisällään sekä terveyden edistämiseen, koulutuspolkuihin, työllisyyteen, asumiseen että yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä toimenpiteitä. Tässä politiikassa keskeisin toimintaa ohjaava laki on kotouttamislaki. 

3. Yhdenvertaisuuspolitiikkaan eli niihin toimenpiteisiin joilla edistetään väestöryhmien välistä yhdenvertaisuutta, ehkäistään syrjintää sekä tehostetaan syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Tässä politiikassa keskeisin toimintaa ohjaava laki on yhdenvertaisuuslaki

Katson seuraavaksi useammassa kirjoituksessa, millaisia hallituksen linjaukset ovat luonteeltaan ja mitä huomionarvoista niihin mahdollisesti liittyy. Kirjoitussarja jakaantuu seuraavanlaisesti:

1. Suomen EU-puheenjohtajuus ja turvapaikkapolitiikka EU-tasolla
2. Hallitusohjelma ja työperäinen maahanmuutto
3. Hallitusohjelma ja turvapaikkapolitiikka kansallisella tasolla
4. Hallitusohjelma ja maahanmuuttajapolitiikka (kotouttaminen)
5. Hallitusohjelma ja yhdenvertaisuuspolitiikka.

Antti Rinteen hallitusohjelman tekstin henki on varsin erilainen kuin Juha Sipilän hallitusohjelman. 

Tämä näkyy sivumäärissäkin. Sipilän hallitusohjelma liitteineen on 74 sivun mittainen Rinteen ohjelman ollessa liitteineen 214 sivun mittainen.

Rinteen ohjelma on ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusasioissa kerta kaikkiaan runsassanaisempi kuin Sipilän ohjelma. Yhdenvertaisuuteen viitataan Rinteen ohjelman tekstissä 52 kertaa, kun Sipilän hallitusohjelmassa siihen viitataan 2 kertaa (toinen näistä kerroista liittyi työnantajiin paikallista sopimista koskevissa tilanteissa eikä väestöryhmien väliseen yhdenvertaisuuteen). Tasa-arvo mainitaan Rinteen hallituksen ohjelmassa 75 kertaa, Sipilän ohjelmassa 6 kertaa. 

Väkivallan vähentäminen mainitaan Rinteen hallitusohjelmassa 18 kertaa, Sipilän ohjelmassa kerran (tällöin viitaten väkivaltarikosrangaistustasoihin; varsinaista väkivallan vähentämistyötä joko ennaltaehkäisynä tai osana rikosseuraamuksia ei Sipilän ohjelmassa mainita). 

Sana "syrjintä" mainitaan Rinteen ohjelmassa 7 kertaa, Sipilän ohjelmassa 0 kertaa. Ihmisoikeudet mainitaan Rinteen ohjelmassa 38 kertaa, Sipilän ohjelmassa 6 kertaa. Oikeusturva mainitaan Rinteen ohjelmassa 13 kertaa, Sipilän ohjelmassa 2 kertaa (toinen liittyen verovelvollisten oikeusturvaan). Kotoutuminen mainitaan Rinteen ohjelmassa 15 kertaa, Sipilän ohjelmassa 4 kertaa.

Ohjelman painotuksissa näkyy yksinkertaisesti se, että hallitusohjelman laadinnassa ovat olleet aktiivisimpina puolueet joiden kannattajakunta näkee heikommassa asemassa olevista ihmisryhmistä välittämisen keskeisenä arvonaan. Eri puolueiden kannattajien suhtautumista eri elämäntilanteissa oleviin ihmisiin tutkivat taannoin myös Juho Saari ja Sakari Kainulainen empatiakuiluja koskevassa tutkimuksessaan

 Eri väestöryhmistä välittäminen (melko paljon tai erittäin paljon) poliittisen suuntautumisen mukaan (%). Taulukko artikkelista Sakari Kainulainen ja Juho Saari: "Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa." Politiikka 60:4, s. 310–323, 2018.
Suomen EU-puheenjohtajuus ja EU-tason turvapaikkapolitiikka

Turvapaikkapolitiikan osalta Rinteen hallitus tekee selväksi sen, miltä pohjalta lainsäädäntötyötä on jatkossa tarkoitus tehdä. Hallitusohjelmassa korostetaan ihmisoikeusperustaisuutta, oikeusturvan parantamista, sitoutumista kansainväliseen sopimusjärjestelmään sekä yhteistyötä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa. 

Koska Suomi on EU-puheenjohtajamaa 1.7.2019 - 31.12.2019, ohjelmassa on viittauksia myös EU:n turvapaikkapolitiikkaan. EU-puheenjohtajuuskautta koskien on tehty oma ohjelmansa, joka on toki täysin synkroninen hallitusohjelman kanssa. EU:n ulkosuhdepolitiikan johtotähtenä on kansainvälisten sopimusten noudattaminen ja niiden ihmisoikeuslähtöinen kehittäminen, yhteistyö YK:n kanssa sekä oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen. Jos Suomi aikoo tehdä yhteistyötä UNHCR:n kanssa, sen lienee hyvä toimia myös niiden suositusten mukaisesti, jotka UNHCR on Suomelle EU-puheenjohtajuutta koskien antanut

Suomi tuskin pystyy puolen vuoden EU-puheenjohtajakautenaan tekemään ihmeitä unionitasolla. Hallitusohjelman ja EU-puheenjohtajuuskauden ihmisoikeuslähtöiset kirjaukset ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä silloin kun muutamat EU-maat ovat olleet menossa suuntaan jossa turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta ei välitetä tuon taivaallista. Esimerkisi Unkari on estänyt maahan saapuviltä turvapaikanhakijoilta jopa ruoan saannin ja muutoinkin syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Suomi on hallitusohjelmakirjaustensa ja puheenjohtajuuskauden ohjelmansa myötä velvollinen pistämään Unkarin ja Puolan kaltaiset maat kuriin yhdessä niiden EU-maiden kanssa jotka oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuslähtöisyyttä kannattavat.

Yksi tärkeimmistä EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa koskevista kysymyksistä liittyy siihen, mitä pitää tehdä niille ihmisille, jotka lähtevät Pohjois-Afrikasta kohti Eurooppaa ja joutuvat merihätään Välimerellä. Kysymyksen ratkaisu edellyttää sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisia, kehityspoliittisia, rajavalvontaan liittyviä että varsinaiseen turvapaikkapolitiikkaan liittyviä toimia. 

Kansainväliset sopimukset kuten SOLAS ja SAR velvoittavat auttamaan merihätään joutuvia. Kuten aikaisemmin kirjoitin useampaan tutkimukseen perustuen, meripelastusoperaatiot eivät itsessään lisää liikennettä tai hukkumiskuolemia Välimerellä, vaan keskeisin asiaan vaikuttava tekijä liittyy lähtövaltioiden olosuhteisiin ja kriisien eskaloitumiseen. Liikenne lisääntyy siinä vaiheessa kun valtiot hajoavat. Myös uudemmat tutkimukset vahvistavat asian: STT:n uutisessa kerrotaan Italian kansainvälisen politiikan tutkimuslaitoksen ISPI:n tutkimuksesta, jonka mukaan

"sisäministeriön tilastot osoittavat, että tammi-huhtikuun aikana joka kahdeksas kuoli Libyan ja Italian välisellä merireitillä. Tutkimuslaitoksen luvut eivät vahvista väitteitä pelastusoperaatioiden toimimisesta vetotekijänä.

ISPI:n mukaan tänä vuonna noin 85 ihmistä päivässä on pyrkinyt Välimeren yli Eurooppaan sinä aikana kun kansalaisjärjestöjen pelastusaluksia ei ole ollut liikkeellä. Kun pelastusalukset ovat olleet työssään, vastaava luku on noin 76."


Tällä hetkellä Italia on uhkaillut ja pidättänyt meripelastusta toteuttavia tahoja ja estänyt EU:n Sofia-operaation jatkamisen. Italian toiminta ei ole kestävää ja se onkin saanut paljon kritiikkiä esimerkiksi YK:lta. Italian toiminnan taustalla on pelko siitä, että se joutuisi yksin ottamaan vastaan kaikki mereltä pelastetut ja käsittelemään heidän turvapaikkahakemuksensa. Tähän täysin aiheelliseen huoleen voidaan esittää ratkaisuksi ECRE:n ehdottamaa relokaatiomallia jota Suomi voisi puheenjohtajamaana edistää, mutta se ei riitä yksinään. Seuraavat seikat pitää tehdä:

1. EU:n ei pidä perustaa mitään omia turvapaikanhakijoiden "järjestelykeskuksia" Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-Idän maihin (kts. artikkeli aiheesta). UNHCR:llä on jo pakolaisleirit Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä, joten järjestelykeskukset olisivat UNHCR:n kanssa päällekkäistä toimintaa ja resurssien tuhlausta. EU:n pitää tukea UNHCR:n toimintaa, vahvistaa jäsenmaidensa pakolaiskiintiöitä sekä tukea UNHCR:n hätäevakuointimekanismia Pohjois-Afrikassa. Jokaisen kannattaa perehtyä UNHCR:n evakuointimekanismin toimintaan esimerkiksi Libyassa. Libyasta on aikavälillä marraskuu 2017- helmikuu 2019 evakuoitu yhteensä 2491 UNHCR:n rekisteröimää pakolaista Nigerin kautta Eurooppaan.  Pakolaiskiintiöt ja UNHCR:n toiminnan tukeminen vähentävät painetta turvautua ihmissalakuljettajiin ja lähteä merille.

2. EU:n pitää tehdä yhteistyötä Pohjois-Afrikan maiden kanssa oikeusvaltion ja ihmisoikeustilanteen vahvistamisen, ammattimaisen rajavalvonnan ja ihmissalakuljetukseen puuttumisen saroilla.  Käytännössä tämä tarkoittaa sekä koulutusyhteistyötä, poliisiyhteistyötä hädänalaisia ihmisiä hyväksikäyttävän rikollisuuden vähentämisessä sekä rajavartioston välineistön tukemista. Tavoitteena on se, että Pohjois-Afrikan maat pystyisivät tulevaisuudessa YK:n ihmisoikeussopimuksia ja oikeusvaltioperiaatetta kunnioittavalla tavalla hallinnoimaan muuttoliikkeitä rajoillaan. 

3. EU:n pitää tehdä yhteistyötä IOM:n, UNHCR:n ja Välimeren rannikkovaltioiden kanssa siinä, että esimerkiksi Libyassa oleskelevia ihmisiä voi palata vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Tämän IOM-johtoisen vapaaehtoisen paluun pitää olla aidosti vapaaehtoista. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö on EU:n tuella vuonna 2018 auttanut ainakin 6 185:tä ihmistä palaamaan vapaaehtoisesti Libyasta kotiinsa. Tämäkin käytäntö vähentää painetta turvautua ihmissalakuljettajiin ja Välimeren ylittämiseen.

4. Jos näistä toimenpiteistä huolimatta vene tai laiva pääsee lähtemään Pohjois-Afrikasta ja se joutuu merihätään, aluksessa olevat ihmiset pitää aina pelastaa. Avustamisvelvollisuudesta säädetään kansainvälisessä oikeudessa varsin selkeästi. Jos merihätään joutuminen tapahtuu Libyan aluevesillä, pelastaminen ja aluksen rantauttaminen on Libyan vastuulla, Libyan rannikolle. Libyan aluevesille ei ole muilla mitään asiaa ilman Libyan suostumusta tai nimenomaista pyyntöä. Jos henkilö haluaa Libyan sisällä hakea kansainvälistä suojelua, hän asioi UNHCR:n kanssa. On selvää että UNHCR:n työmaa Libyassa on tällä hetkellä mahdoton, joten EU:n pitää ehdottomasti tukea UNHCR:ää.

5. Jos käy niin että merihätään joutunut alus on kansainvälisillä vesillä, lähimpänä olevilla aluksilla on velvollisuus auttaa. Jos ihmiset haluavat hakea kansainvälistä suojelua, heillä pitää olla mahdollisuus jättää turvapaikkahakemus EU-maassa. Ainoastaan silloin on mahdollista ylipäänsä selvittää, tarvitseeko ihminen kansainvälistä suojelua vai ei.

Kansainvälisiltä vesiltä ei pidä lähteä ketään viemään Libyaan koska UNHCR:n hätäevakuointimekanismi on jo tällä hetkellä vaikeassa ylikapasiteettitilanteessa ja koska Libyan ihmisoikeustilanne on täysin kestämätön: viranomaiset ovat syyllistyneet esimerkiksi siirtolaisten systemaattiseen kidutukseen ja heinäkuun alussa 2019 44 siirtolaista kuoli pidätyskeskukseen tehdyssä ilmaiskussa

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on antanut jo vuonna 2012 Italialle langettavan tuomion (Hirsi Jamaa ym. vs. Italia) tapauksessa, jossa Italia jätti kokonaan tutkimatta 11 somalialaisen ja 13 eritrealaisen perusteet kansainväliselle suojelulle ja sen sijaan käännytti heidät suoraan Libyaan. EIT katsoi Italian rikkoneen kidutuksen kieltoa koskevaa artiklaa (artikla 3), oikeussuojakeinojen piiriin pääsyä koskevaa artiklaa (artikla 13) sekä joukkokarkotuksia koskevaa artiklaa (4. lisäpöytäkirja, 4.artikla). 

6. European Council of Refugees and Exiles (ECRE) on tehnyt laadukkaan ja käytännöllisen toimintamallin tilanteisiin, joissa pitää sopia vastuukysymyksistä Välimereltä pelastettujen ihmisen turvapaikkahakemusten käsittelyssä. "Relying on Relocation: ECRE Proposal for a Predictable and Fair Relocation following Disembarkation" perustuu pitkälti siihen, että Euroopan Unionin jäsenmaat sopivat yhdessä Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) ja rantautumisvaltioiden kanssa tätä kautta vastaanotettavien turvapaikanhakijoiden määrästä. Pakolaiskiintiön lisäksi voidaan siis luoda turvapaikanhakijoita koskeva relokaatiokiintiö, joka turvaa a) sen, että rantautumisvaltiot eivät joudu hoitamaan Välimereltä pelastettujen asioita yksin b) sen, että turvapaikanhakijoiden määrä jäsenvaltiossa on paremmin ennakoitavissa, mikä helpottaa vastaanottokeskusjärjestelyjä ja oikeastaan kaikkea turvapaikkaprosessiin liittyvää c) sen, että ihmisiä ei lähetetä Libyan kaltaisiin maihin käytännössä kidutettavaksi. Jokaisen kannattaa perehtyä ECRE:n relokaatiomalliin. Uusi hallitus on kiitettävällä tavalla lähtenyt tämän mallin suuntaan ottamalla vastaan Seawatch 3:n pelastamia henkilöitä.

7. Kohdan 6 mukaisesti EU-maassa käsiteltävät turvapaikkahakemukset pitää käsitellä laadukkaasti ja asianmukaisesti huomioiden kaikki EU:n turvapaikkasäädökset ja niiden henki. Selvää on, että kielteisiä päätöksiä tulee vaikka oikeusturva olisi huipputasolla ja vaikka henkilö saisi kuinka asianmukaisen oikeusavun: kaikki eivät yksinkertaisesti ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. Tässäkin kohtaa pitää huolehtia vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta sekä niin sanottujen pakkopalautusten kohdalla myös seurantajärjestelmän kehittämisestä. On tärkeää saada luotettavaa seurantatietoa siitä, millä tavoin kielteisen päätöksen saaneiden ihmisten elämä on palauttamisen jälkeen jatkunut. Tärkeää on tiedostaa, että tahdonvastaisia palautuksia tulee aina olemaan.

***

Yleisestikin ottaen Euroopan yhteisen turvapaikkapolitiikan kehittämisessä on varsin tärkeää toimia niiden periaatteiden mukaisesti, joita ECRE on tuonut esiin. Lisälukemistoksi jokaisen kannattaisikin ehkä lukea kaikki ECRE:n Policy Notet ja Policy Paperit läpi ja myös tilata itselleen ECRE:n uutiskirje.