Homofobia ei vähene islamofobialla

Varsin monet vastustavat nykyisin homofobiaa. Tämä lieneekin nykymuotoisessa yhteiskunnassa suotavaa. 

Silloin kun ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole haittaa muille ja parisuhde perustuu jotakuinkin samalla kehitystasolla olevien henkilöiden tasavertaiseen ymmärtämiseen ja kuunteluun, ei eriarvoiselle kohtelulle ole mitään perustetta. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella onkin yhdenvertaisuuslain 6§:n kieltämää syrjintää niissä tilanteissa, joita laki koskee. 

Heterosuhteet eivät tutkimusten mukaan eroa homosuhteista suhteiden keston tai kumppanien tolalla olemisen suhteen juuri millään tavalla. Jotkut suhteet kestävät yhden yön, jotkut tuhat ja yksi yötä, jotkut vuosikymmeniä. Hammastahnatuubin puristamistapa voi ärsyttää tietyssä vaiheessa ketä tahansa. 

Lastenpsykiatri Tytti Solantaus kokosi jo aikoja sitten sosiaali – ja terveysministeriön mietintöön laajahkon tutkimuskatsauksen, jossa kartoitetaan sateenkaariperheissä kasvaneiden lasten kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen sosiaaliseen kehitykseen ja terveyteen liittyvät tekijät erottavat homoseksuaaliset suhteet insestisuhteista, joissa toisen osapuolen täysivaltaisuus on usein vain näennäistä (ohessa aiheesta Duodecim - lehden artikkeli). Lähes aina insestiperheissä perheenjäseniä ei esimerkiksi rohkaista itsenäisyyteen ja osallistumaan perheen ulkopuolisiin sosiaalisiin toimintoihin. Lapsuuden insesti aiheuttaa Duodecimin mukaan erittäin usein vakavaa psyykkistä sairastamista aina aikuisuuteen saakka. Se, mitä sukupuolta lapsen vanhemmat ovat ja mitä vanhemmat keskenään tekevät, ei taas vaikuta lapsen kehitykseen millään haitallisella tavalla.

Solantaus kirjoittaa lukuisten tutkimusten pohjalta diskussiossa:

”Lasten kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Perherakenne ja vanhempien sukupuoli eivät sitä vastoin näytä olevan erityisen tärkeitä. Lasten kehityksen vaikeuksiin puolestaan vaikuttavat samat tekijät niin hetero- kuin homoperheissä: ongelmat perheen ihmissuhteissa ja erityisesti vanhempien keskinäisissä väleissä, vanhempien mielenterveyden häiriöt, vanhemmuuden pettäminen ja perheen taloudellisen tilanteen romahtaminen. Nämä ongelmat eivät ole riippuvaisia vanhempien sukupuolesta.” (STM 2003, 33)

Homoseksuaalisuuden rinnastamisen insestiin tai muuhun mieleentulevaan kamalaan voisi lopettaa, koska mitään perusteita rinnastamiselle ei ole. Homofobia on silti varsin yleistä sekä perhelainsäädännössä että yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä näkyy joskus Päivi Räsäsen tyystin epätieteellisissä, uskonnolliseen vakaumukseen ja raamatun fundamentalistiseen lukutapaan perustuvissa kannanotoissa. Joskus se näkyy perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kommenteissa, joissa homot halutaan Ahvenanmaalle, tai hänen puoluetoverinsa Pentti Oinosen hauvelikommentissa, joka on sangen klassinen kaltevalla pinnalla liukastelu. Se on slippery slope, koska Pentti jättää perustelematta, miten ihmeessä koirasta voidaan saada henkisiltä ja itsenäistä tahdonmuodostusta koskevilta kyvyiltään yhtä täysivaltainen parisuhdekumppani kuin ihminen.

Konservatiiveilla on oikeus mielipiteisiinsä. Heidän mielipiteisiinsä kohdistama kritiikki ei ole heidän sananvapautensa rajoittamista. On vain todettava, että riippumattoman nykytutkimuksen valossa heidän homofobisille poliittisille kannoilleen esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista keskusteltaessa ei ole olemassa minkäänlaista kestävää pohjaa. 

On samalla todettava, että homofobialla on Euroopassa ja Suomessa äärimmäisen pitkät perinteet. Nykyisin lienee jo yleistietoa, että homoseksuaalisuus poistettiin Suomen rikoslaista 1971 ja tautiluokituksesta 1981. Perintö – ja perheoikeudellisissa asioissa seksuaalivähemmistöjen saaminen yhdenvertaiseen asemaan muihin ihmisiin nähden on vielä monen väännön takana.

***

Taannoin Foreign Policy – lehti kirjoitti tutkimuksesta, jossa muslimienemmistöiset maat ja ns. ”länsimaat” eivät eronneet toisistaan niinkään demokratian kannattamisen suhteen, vaan suurimmat erot olivat suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin. Muslimienemmistöiset maat eivät tietenkään tässäkään tutkimuksessa muodostaneet yhtenäistä harmaata massaa, vaan eroja maiden välillä oli paljon. Turkki oli vertailun muslimienemmistöisistä maista vähiten homofobinen. Erot suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin olivat sidoksissa siihen, miten pitkällä isompi sosioekonominen rakennemuutos agraarisesta ja sukukeskeisestä yhteiskunnasta oli kohti kaupungistuneempaa ja palvelurakenteeltaan monipuolisempaa yhteiskuntaa.

Elinkeino – ja palvelurakenteen muutos sekä koulutustason kehitys näkyy hiljalleen paitsi suhtautumisessa vähemmistöihin, myös väestönkasvuun. Tästä aiheesta The Economist kirjoitti vuonna 2009 (Volume 393, Number 8655, 29). Iranissa vuonna 1976 vain 10% maaseudun 20-24-vuotiaista naisista oli lukutaitoisia. Vuonna 2009 luku oli 91%. Koulutetut naiset hakeutuvat todennäköisemmin työelämään, saavat todennäköisemmin parempaa tienestiä, vaativat todennäköisemmin ehkäisyä ja haluavat todennäköisemmin pienempiä perheitä. Vuonna 1984 Iranin kokonaishedelmällisyysluku oli 7, mutta vuonna 2006 vain 1.9.

***

On tosiasia, että homoseksuaalien asema on muslimienemmistöisissä maissa varsin huonolla tolalla. Siksi ihmisoikeusjärjestöt ja muut tolkun kansalaiset vaativat tilanteen kohentamista. 

Seksuaalivähemmistöjen aseman parantamista ajavien järjestöjen ja aktiivien riveissä on paljon muslimeja.

Näistä ehkä kuuluisin aktivisti on Irshad Manji. 

Yksi tunnetuimmista seksuaali – ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muslimien oikeuksia ajavista järjestöistä on amerikanpakistanilaisen Faisal Alamin vuonna 1997 perustama Al-Fatiha Foundation.

Järjestöjä on muitakin. Useita niistä on listattuna täällä.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien muslimien elämästä on myös tehty hiljattain dokumentti ”I am gay and muslim”. Kyseisessä dokumentissa marokkolaiset nuoret miehet keskustelevat seksuaalisuutensa ja uskontonsa välisestä suhteesta. 

Asenteiden muuttuminen on hidasta. Olennaista lieneekin se, että omaa suhtautumista seksuaalisuuteen ja uskontoon voi itse kukin käsitellä omassa rauhassa ja miksei myös ystävien kanssa.

***

Ei liene yllätys, että äärioikeisto on muun muassa Hollannin Geert Wildersin johdolla myös vaatinut muslimien poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien rajoittamista homofobia keppihevosenaan. 

 

Tällainen politikointi on tekopyhää varsin monessa mielessä. On epäjohdonmukaista vaatia mielipiteenvapauden rajoituksia yhdelle kokonaiselle uskontokunnalle ja samaan aikaan sallia se päiviräsäsille.

Vaikka Päivi Räsäsen ja Pentti Oinosen ja varmasti kovin monen musliminkin mielipiteet ovat mielestäni typeriä, en koskaan haluaisi rajoittaa heidän oikeuttaan ilmaista näkemyksiään. Enhän silloin pääsisi esittämään hyvin perusteltua seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista perheoikeudellista asemaa puolustavaa kritiikkiäkään. Poliittinen debatti on paljon palkitsevampaa ja yhteiskunta kehittyy, kun ihmiset joutuvat perustelemaan kantansa. Laiton vihapuhe kuten väkivallalla uhkailu on aina asia erikseen, eikä sen tulekaan kuulua sananvapauden piiriin. 

Islamofobia onkin myös käytännöllisessä mielessä varsin huono väline homofobian vähentämisessä. Poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien rajoittamisella ja maahantulokiellolla uhkaileminen on omiaan herättämään ennemmin vastareaktioita, epäoikeudenmukaisuuden kokemusta ja puolustusasemiin käpertymistä kuin ymmärrystä. 

Islamofobisessa homofobiakeppihevostelussa myös jätetään kokonaan huomiotta ne seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat muslimit, jotka pyrkivät usein oikean hengenvaaran vallitessa parantamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien muslimien asemaa. Koko asetelma perustuu varsin stereotyyppiseen ja itsessään syrjivään sommitelmaan, jossa muslimit oletetaan uskonnollisen ohjekirjan ohjaamiksi roboteiksi. Tällaista asetelmaa Irshad Manji, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava muslimi, nimenomaisesti vastustaa.

Islamofobia ei vähennä homofobiaa. Samalla täytyy muistaa, että homofobia ei vähennä islamofobiaa. Jos muslimit haluavat tasavertaiseen asemaan muiden uskonnollisten vähemmistöjen kanssa ja itselleen paremman maineen, heillä on velvollisuus elää rauhanomaisesti muunlaisia vakaumuksia edustavien yksilöiden ja yhteisöjen kanssa, mukaan lukien seksuaalivähemmistöt. Irshad Manjin uhkaileminen kostautuu vain muslimeja kohtaan kiristyvänä asenneilmapiirinä.