keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Ihmissalakuljettajan edunvalvoja eduskuntaan – valitse Wille Rydman


Kiintiöpakolaiset ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet Geneven pakolaissopimuksen 1§ mukaisen pakolaisstatuksen YK:n pakolaisvaltuutetulta UNHCR:ltä jo ennen Suomeen saapumistaan. Toisin sanoen UNHCR on todennut ja todistanut tiettyjen ihmisten tarvitsevan kansainvälistä suojelua. Eduskunnan päättämä Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on tällä hetkellä 750 ihmistä, josta noin 10-15% on varattu hätätapauksia varten.

Valinnassa pyritään erityisesti ottamaan huomioon lasten ja apua kipeimmin tarvitsevien etu ja säilyttämään perhekokonaisuudet. Toissijaisena kriteerinä pidetään ”kotoutumisen edellytyksiä”, eli mahdollisuuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että avoimesti naisten oikeuksien toteutumista vastustava henkilö pääsee pienemmällä todennäköisyydellä Suomeen kuin kotoutumishaluinen.

Silloin kun maahanmuuttoasiat olivat vielä kahdessa eri ministeriössä ja Maahanmuuttoviraston nimi oli Ulkomaalaisvirasto, Ulkomaalaisviraston edustajat keskittyvät haastatteluissa ensisijaisesti pakolaistaustan ja uudelleensijoituksen tarpeen selvittämiseen ja työministeriön edustajat haastateltavan edellytyksiin kotoutua Suomeen. Uskon, että uudelleensijoituksen tarvetta selvittää nykyisin Maahanmuuttovirasto ja kotoutumisen edellytyksiä sisäasiainministeriön maahanmuutto-osasto, mutta mukana on toki muitakin kuten SUPO. Asiaa selvittää joka tapauksessa kokonaisvaltainen suomalainen virkamiesdelegaatio.

Kun kansainvälisen suojelun tarve on selvitetty näin ollen jo ennen Suomeen tuloa, Suomeen tultuaan kiintiöön valitulla pakolaisella on heti pysyväisluonteinen oleskelulupa, joka oikeuttaa kotikuntalain mukaiseen kotikuntaan ja myös työntekoon Suomessa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli ihminen saa kuntapaikan, hän voi heti Suomeen tultuaan aloittaa täysipainoisen kotoutumisprosessin niin työmarkkinoihin, kansalaisyhteiskuntaan, suomalaiseen arkeen, asuinalueisiin kuin muihinkin elon realiteetteihin. Tämä nopeuttaa paitsi työllistymistä, myös kirjoitettujen ja kirjoittamattomien sääntöjen, ns. ”maan tapojen” oppimista, mitä niillä ikinä sitten tarkoitetaankaan.

(riippunee paljon myös kantasuomalaisista, millaisia ”maan tapoja” haluamme ihmisten ylipäänsä oppivan ja mitkä ovat ns. ”haitallisia perinteitä”, tässä terveiset sille kemistille joka tuuttasi ns.”Röppelströmit” maahanmuuttajatuttavani asuintalon edustalle)

Turvapaikanhakuprosessi, mikä kiintiöpakolaisilta jää siis kokonaan välistä pois, kestää keskimäärin 323 päivää , ja tuon ajan turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskuksessa ihminen kotoutuu lähinnä vastaanottokeskukseen ja sen sosiaaliseen piiriin, ja vaarana on laitostuminen. Toisin kuin kiintiöpakolaisten kohdalla – joiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarve on jo selvitetty sekä UNHCR:N että suomalaisviranomaisten toimesta ulkomailla – turvapaikanhakijoiden kohdalla Maahanmuuttovirasto selvittää, täyttävätkö hakijat Maahanmuuttoviraston tulkinnan mukaiset kansainvälisen suojelun kriteerit.

Tämä ei ole ilmaista, varsinkaan prosessien pitkittyessä hallinto-oikeuksissa, mahdollisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vuonna 2009 noin 32% turvapaikkahakemuksista johti myönteiseen päätökseen, mikä on vähemmän kuin aikaisemmin – kielteisen päätöksen saaneet käännytetään, kun mahdolliset valitusprosessit on käyty läpi. Tämäkään ei ole ilmaista.

Kiintiöpakolaiskäytäntö on Suomen ulkomaalaislain ja Geneven pakolaissopimuksen velvoitteiden täyttämisessä yksiselitteisesti kustannustehokas ja turvapaikkaprosessia oikeudenmukaisempi ratkaisu.

***

Ennen kaikkea kiintiöpakolaiskäytäntö on myös keskeinen keino pyrittäessä siihen, että kukaan ulkopuolinen taho ei hyödy taloudellisesti ihmisen hädänalaisesta asemasta.

Kiintiöpakolaiseksi valittu ihminen ei ole lähtömaassaan riippuvainen kaikenkarvaisista kauppiaista, jotka myyvät väärennettyjä matkustusasiakirjoja, ”neuvoja” rajaviranomaisten kanssa asioimiseen, kyytejä rekkojen tavaratiloissa, ”hyväpalkkaista tarjoilijan työtä” (eli prostituoituna olemista) tai patikkapaketteja erämaiden halki. Matkustusasiakirjat valmistelee Suomen edustusto ja matkustaminen toteutuu virallisia ja turvallisia reittejä.

Kokoomuslaisille tuttuja markkinataloustermejä käyttäen: kun on kysyntää, syntyy tarjontaa. Kiintiöpakolaiskäytäntö vähentää väärennettyjen matkustusasiakirjojen sekä informaalien reittien ja kulkuvälineiden kysyntää. Se on yksi ihmiskaupan torjunnan väline, joka toimii sitä paremmin, mitä enemmän kiintiöpakolaiskäytäntöä käytetään kansainvälisesti. Nykyisin kiintiöpakolaisia ottavia maita on enemmän kuin Migrin sivuilla mainitut 15.

Mikäli kiintiöpakolaiskäytäntö poistettaisiin tai pakolaiskiintiötä pienennettäisiin, tämä vain heikentäisi niiden asemaa, joilla on jo entuudestaan muita heikommat mahdollisuudet lähteä seikkailemaan pitkin vaarallisia mantuja ja meriä. Asiaa kuvastaa se, että Suomen turvapaikanhakijoista suurin osa on miehiä: tammi-kesäkuussa vuonna 2009 turvapaikanhakijoista 22 % oli naisia, vuonna 2008 25%. Suurimmat naisten osuudet hakijoista osuivat niihin maihin, jotka ovat maantieteellisesti verrattain lähellä Suomea: Bulgariaan (52%) ja Venäjään (44%).

Kiintiöpakolaiskäytäntö takaa sen, että myös ne, joille ei omissa yhteisöissään yleensä suoda mahdollisuutta matkustaa tai jotka eivät halua matkustaa koska pelkäävät reittien, kulkuvälineiden tai ”auttajien” vaarallisuutta, pääsevät matkustamaan. Kun suomalaiset viranomaiset ovat valitsemassa UNHCR:n pakolaisstatuksen saaneita ihmisiä Suomeen, he ottavat huomioon myös sukupuolijakauman.

***

Kiintiöpakolaiskäytäntö on siis monella tapaa hyvä käytäntö, koska:

1. Se nopeuttaa kotoutumista, koska a) lähtömaata lähellä riippumattoman toimijatahon kuten UNHCR:n toimesta tehty suojelun tarpeen arviointi vähentää turvapaikanhakubyrokratiaa Suomen päässä b) oleskelulupa ja kuntapaikka jo Suomeen saapuessa orientoi ihmisen kunnolla omaksumaan uudessa asuinmaassa tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita c) mikäli viranomaisdelegaatio saa valikoitua kokonaisia perheitä, pakolaisen ei tarvitse Suomessa käyttää aikaa ja energiaa työläiden perheenyhdistämishakemusten tekemisiin
2. Se on kustannustehokas ja ”suomalaiselle veronmaksajalle” edullisempi käytäntö, koska turvapaikanhakuvaihe ja vastaanottokeskuksessa asumisen vaihe (mikäli kuntapaikkoja on tarjolla, näin ei aina ole) Suomessa jää kiintiöpakolaisilta kokonaan pois, ja kiintiöpakolaisilla on alusta asti työnteko-oikeus
3. Se on ihmiskauppaa sekä lähtö- ja kauttakulkumaiden harmaata taloutta vähentävä käytäntö, koska pakolaisen ei tarvitse turvautua informaalien kulkureittien, välineiden ja väärennettyjen matkustusasiakirjojen tarjoajiin
4. Se on sukupuolten välistä eriarvoisuutta vähentävä käytäntö, koska sukupuoliroolitottumuksiin liittyvät seikat, sosioekonomiset seikat, matkallelähtijän fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin ja lähtömaan valtasuhteisiin liittyvät seikat eivät pääse vaikuttamaan siihen, keitä suomalaisista viranomaisista koostuva delegaatio kiintiöön valitsee

***

Näin ollen toivoisi, että esitettäisiin konkreettisia syitä siihen, miksi pakolaiskiintiöistä tulisi luopua. Mitä perusteita on tähän mennessä esitetty?

Wille Rydman esittää viiltävän analyysin: ”Kiintiöiden kautta voimme korkeintaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa. Sillä ei ratkaista minkään sorttisia ongelmia" ja ” saadaanko me tällä tavalla pelastettua kolmansia maailmoja? Ehkä joitakin yksittäistapauksia, mutta iso kuva jää hoitamatta.”

Asia on vain valitettavasti juuri toisin päin. Kiintiöistä luopumalla ja samanaikaisella rajavalvontatekniikan lisäämisellä voimme korkeintaan ostaa itsellemme vääränlaista turvallisuudentunnetta, koska ihmiset lähtevät liikkeelle kriisialueilta joka tapauksessa ja päätyvät maiden, myös Suomen rajoille.

On täysin realistista ajatella, että jos afganistanilainen suojelun tarpeessa oleva ihminen jää valitsematta Suomen kiintiöön, hän voi pakottavan tarpeen iskiessä lähteä ihmissalakuljettajien matkaan, velkaantua salakuljettajille ja näin vahvistaa heidän harmaita markkinoitaan, päätyä Suomen rajoille, jättää turvapaikkahakemuksen, olla vastaanottokeskuksessa 323 päivää rajoitetulla työnteko-oikeudella ja vähennetyillä palveluilla, laitostua vastaanottokeskukseen ja ottaa sitä paljon parjattua turvapaikanhakijan toimeentulotukea. Onko tämä kustannustehokasta, järkevää ja realistista ulkomaalaisasioiden hoitamista? Mekanismi ei häviäisi mihinkään, vaikka Kari Rajamäki saisi ajettua läpi kokonaisen Dornier- lentokoneiden laivueen valvomaan EU:n rajoja.

Kyse ei ole edes hypoteettisesta skenaariosta, vaan oikeasti jo tapahtuneesta asiasta: pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat uutisoi kissan kokoisin kirjaimin siitä, kuinka afgaaneja kuljettanut ihmissalakuljettajarinki jäi kiinni.

On kuitenkin tosiseikka, että ihmissalakuljettajien reitit eivät vielä pääsääntöisesti suuntaudu Suomeen. Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä tosiseikkaa, että juuri ”ison kuvan” hoitamisessa pakolaiskiintiöt ovat erittäin realistinen tapa esimerkiksi vähentää Kreikkaan ja Italiaan suuntautuvaa laitonta siirtolaisuutta ja ihmissalakuljetusta.

Michael Winterbottomin elokuva ”In This World” kuvaa hyvin, kuinka afgaanipojan Eurooppaan suuntautuvan matkan varrella Iranin ja Levantin halki jos jonkinlaiset liikenteenharjoittajat, käärmeliemikauppiaat ja hämärämiehet hyötyvät ihmisten tarpeesta matkustaa Eurooppaan.

Mitä hyötyä Kreikalle, EU:lle ylipäänsä, Kreikan rajamaille ja ”Isolle Kuvalle” on siitä, että suomalaisen aivopiereskelijän ansiosta hämärämiesten asiakkaita olisi mahdollisesti 750 enemmän kuin aikaisemmin? 750 ihmistä ei ole paljon, mutta järjestelmien toimivuutta mitataan tarkastelemalla sitä, miten järjestelmä toimisi jos sitä toteutettaisiin isommassa kaavassa. Esimerkiksi Yhdysvaltain pakolaiskiintiö oli vuonna 2009 noin 80 000 ihmistä.

Jos Yhdysvallat päättäisi lopettaa kiintiöpakolaiskäytäntönsä, tämän suuruinen lisäporukka Euroopan rajalla saisi Kreikan huutamaan nykyisen Hoosiannan lisäksi jo kenties Aresta,
Athenaa ja Hefaistosta.

Kun Kreikka ei tälläkään hetkellä kykene kunnolla hoitamaan turvapaikkapolitiikkaansa, monet kielteisen päätöksen saaneet ihmiset lähtevät joka tapauksessa informaaleja reittejä pitkin pidemmälle Eurooppaan, myös Suomeen. Tämäkään ei ole hypoteettinen, vaan tositapahtumiin perustuva esimerkki. Juha Suoranta on kirjoittanut kirjan ”Piilottajan päiväkirja
, jossa hän kertoo kokemuksistaan ja elostaan afganistanilaisen Dublin- tapauksen ja suomalaisen maahantuloa koskevan kontrollijärjestelmän kanssa.

Voidaan jopa väittää, että viime kädessä pakolaiskiintiön pienentämisestä johtuva Kreikan hoitamistaakan, ihmissalakuljetuksen ja turvapaikanhakijamäärien lisääntyminen iskee jopa sen myyttisen ”suomalaisen veronmaksajan” kukkaroon.

Eli yksinkertaistaen: pakolaiskiintiön poistaminen tai pienentäminen on haitallista juuri sen "Ison kuvan" kannalta.

***

Wille Rydmanin ja vähäisemmässä määrin Paavo Väyrysen parin päivän takaisissa esiintuloissa ei siis ole itse asiassa lainkaan kyse ”kovasta”, ”realistisesta” tai ”kylmästä” politiikasta. Kyse on vain ja ainoastaan idealistisesta ja naiivista oletuksesta sen suhteen, että maailma ei olekaan globalisoitunut, liikenneyhteydet ja viestintäteknologia eivät olekaan tihentyneet, ihmiskauppa ja ihmissalakuljetus eivät olekaan lisääntyneet, 2 ja että yhden EU- maan poliittiset linjaukset eivät vaikutakaan muihin EU-maiden mahdollisuuksiin hoitaa polttavia kysymyksiä (jotka Kreikassa huonosti hoidettuna pomppaavat superpallona Suomenkin silmään).

Kyse Wille Rydmanin ja muiden vähemmistöjen oikeuksia vastustavien esiintuloissa on kaiken kaikkiaan siitä, mitä Antti Kaski on kuvaillut termillä ”kukkuhattutäteily”:

Omasta mielestä ollaan hirveän kriittisiä ja puututaan isän kädellä polttaviin ongelmiin, mutta perehtymättömyydestä ja asiantuntemattomuudesta johtuvista syistä ollaan itse asiassa vain luomassa kökömpiä, kalliimpia käytäntöjä ja isompia ongelmia.

***

Koska en tunnusta poliittista väriä, minulla on ollut mahdollisuus nähdä eri puolueiden maahanmuuttajapolitiikkaa koskevissa esiintuloissa sekä hyviä että huonoja puolia ilman aidalla keikkujan leimaa. Kokoomuksen osalta esimerkiksi Arto Satonen ja hänen työryhmänsä on mielestäni heikkouksista huolimatta kyennyt tarjoamaan edes jonkinlaisia realistisia vaihtoehtoja muuttuvan liikkuvuusympäristön aiheuttamiin ilmiöihin ja voinut jättää suoranaiset kukkuhattutäteilyltä kalskahtavat kotkotukset väliin. Osa Satosen ryhmän ehdotuksista on kerrassaan mainioita.

Ehkäpä Satonen voisi jossain kokoomuksen kokouksessa tarjota retorista remmiä tämän Wille Rydman – nimisen pikkuporvarin pepulle.

8 kommenttia:

Pilvi Torsti kirjoitti...

Kiitos tärkeästä puheenvuorosta. Maahanmuuttokeskustelua ei voida järkevästi käydä niin kauan, kun perusasiat ja -käsitteet puuttuvat tai ovat hakusessa. Valitettavan usein esim. tiedotusvälineissä puhutaan sekaisin maahanmuuttajista ja pakolaisista, vaikka tämä keskeinen erottelu: maahanmuuttajia Suomessa noin 150 000, pakolaisia on tullut viime vuosina alle 2000 kun lasketaan yhteen turvapaikan saaneet ja kiintiöpakolaiset.

Edelliseen liittyen minua olisi kiinnostanut tietää, miten näet turvapaikkajärjestelmän? Itse olen odottanut, että reilusti todettaisiin sen olevan ongelman ytimessä. Järjestelmä, joka syntynyt eri historialliseen aikaan kuin mitä nyt elämme jne ja joka tuottaa valtaosan niistä kysymyksistä, joihin ns. "maahanmuuttokriitikot" tarttuvat.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Totanoinniin, valitettavan usein ollaan sekaisin myös yleiskäsitteen "maahanmuuttaja" ja siitä käytettävän laskentatavan kanssa.

Tuo 150 000 tarkoittaa ilmeisesti ulkomaan kansalaisia, mutta luku on isompi jos mukana ovat myös ne Suomen kansalaiset, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame ja varsinkin jos lukuun otetaan ulkomailla syntyneet.

Mielestäni äidinkielen mukainen laskentatapa on parempi kuin kansalaisuuden, koska esimerkiksi kansalaisuudenkin saanut ns. "1,5" - sukupolvi kohtaa monenlaista probleemaa kouluissa ja työmarkkinoilla, ja tätä porukkaa ei pitäisi unohtaa.

***

Turvapaikkajärjestelmää tarvitaan kiintiöpakolaisjärjestelmän ohella, koska esimerkiksi Tsetseniaan/sen läheisyyteen ei saa tuosta noin vaan YK:n pakolaisleiriä ilman että toveri Putin älähtäisi. Tsetseeneille on Suomenkin järjestelmässä annettu varsin usein turvapaikka.

Pitäisi tarkentaa spesifimmin, mikä elementti turvapaikkajärjestelmässä on ongelma, jotta siihen voisi kunnolla puuttua.

***

Suomen Turvapaikkajärjestelmän rustaaminen ei muuta UNDP Human Development Indexin tai Foreign Policy Failed State Indexin pahnanpohjimmaisten maiden sosioekonomisia oloja, jotka useimmiten ovat syynä siihen että ihmiset lähtevät - kriisien eskaloituessa pakolaisiksi, mutta olojen muuten vain ollessa heikkoja siirtolaisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei vielä,
toki olen tietoinen laskutapojen tuottamista numeroista maahanmuuttajamäärissä. Tarkalla luvulla on joissain yhteyksissä merkitystä, mutta puhuttaessa suuruusluokista (esim. maahanmuuttajat Suomessa vs pakoaliset vuosittain) olen pitänyt tarkoituksenmukaista ottaa jonkinlainen "pyöreä keskiluku". Kieli lienee paras mittari (kerran havahduin siihen, että oma Sarajevossa syntynyt lapseni "sotkee" syntymämaatilastoja).

Turvapaikka-asiasta: näen nimenomaan niin, että sen kautta kanavoituu tällä hetkellä maailmanlaajuisia ongelmia (mainitsemasi pahnanpohjimmaiset; eli köyhyys, yleinen toivottomuus jne), jotka eivät kuitenkaan ole turvapaikka-asioita. Tämä edesauttaa tilanteen syntymistä, jossa hakijoita moninkertainen määrä saajiin verrattuna ja aiheen ympärillä kytkeytyvät monet ilmiöt ml salakuljetus ja muu rikollisuus. Tässä mielessä siis kysyin, että mitä pitäisi tehdä. Se on selvää, että suojelun tarvetta on ja tulee olemaan, mutta se ei liene syy sulkea silmiä siltä, että turvapaikkajärjestelmä nykymuodossaan ei toimi. Pidän tätä myös yhtenä keskeisenä EU-asiana.

Lotta Roti kirjoitti...

Hyvä, asiantunteva kirjoitus taas. (Ja kiva ettei ollut tätä automaattista oikeisto=paha-fiksaatiota). Minäkin uskon, että kiintiöpakolaiset on paras tapa kantaa kortensa kekoon ja menee varmimmin kipeimmin tarvitseville.

Lotta Roti kirjoitti...

Tarkennuksena edelliseen:

tarkoitan tuolla korrella keossa pakolaisongelmaan suorasuunnattua apua. Lasken myös rauhanturvaamisen (jossa Suomi on hyvin korkealla profiililla mukana), kehitysavun ja kansainvälisen kriisiavun mukaan tähän ns. globaaliin vastuuseen. Asia, joka monille keskustelijoille on vähän hämärä on se, että kehitysapu ei auta niitä, joita vainotaan poliittisesti tai joiden maassa on aseellinen konflikti.

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Mikäli puhutaan EU - tasosta ja siitä, että turvapaikkajärjestelmän kautta EU - alueelle pyrkii muita kuin suojelun tarpeessa olevia, EU:n tulisi katsoa ennen kaikkea omaa kauppapolitiikkaansa. Pelkkään turvapaikkajärjestelmään tuijottaminen ilman kauppapolitiikan vääristymien tarkastelua on yksinkertaisesti tekopyhää, jeesustelevaa demariperseilyä.

Viittaan tässä Eveline Herfkensin kirjoitukseen osoitteessa

http://www.kepa.fi/uutiset/3485/

"Kolme neljäsosaa maailman köyhistä - 900 miljoonaa ihmistä - elää maaseudulla ja on riippuvaisia maataloudesta tai siihen liittyvistä elinkeinoista. Rikkaat maat - EU pahimpien joukossa - tukevat omia maataloustuottajiaan roimasti. Tukiaisten yhteissumma nousee 300 miljardiin dollariin vuodessa, kun valtioiden yhteenlaskettu kehitysapu on 57 miljardia."

"EU-maiden maidon ja maitojalosteiden ylijäämät dumpataan maailmanmarkkinoille kalliiden tukiaisten turvin. Samalla ne romuttavat kehitysmaiden omat markkinat. Esimerkiksi hollantilainen maitojauhe on niin halpaa, että jotkut tansanialaiset meijerit jalostavat mieluummin sitä kuin paikallisten pientilojen lehmien maitoa.

Tietenkin jokaisella rikkaalla maalla on oikeus, ellei suorastaan velvollisuus, käyttää verotuloja maaseudun elinkeinojen tukemiseen. Sen voisi kuitenkin tehdä tavalla, joka ei kostautuisi kehitysmaiden talonpojille, kuten tulonlisinä tai vaikkapa palkitsemalla ympäristön hoidosta. Nykyiset maatalouden tukiaiset kannustavat usein tuottamaan entistä enemmän, ja ylijäämästä hankkiudutaan eroon kalliiden vientitukien avulla. Samalla kiihtyy lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö, mikä saastuttaa ilmaa, vettä ja maaperää. Vääristymien korjaaminen paikallisilla ja kansainvälisillä maataloustuotteiden markkinoilla kuuluu ensimmäisen vuosituhattavoitteen saavuttamisen perusehtoihin.

Kehitysmaiden markkinoille pääsyä rajoitetaan yhä. Vaikka kauppaa on viime vuosikymmeninä vapautettu tuntuvasti, esteet ovat yhä korkeita. Se pätee eritoten työvaltaisiin tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat kehitysmaissa halpoja. Rikkaat maat rajoittavat korkeiden tullien ja tuontiverojen avulla maataloustuotteiden sekä tekstiilien ja vaatteiden tuontia kehitysmaista. Sama pätee yleensä raaka-aineiden jatkojalosteisiin.

Kehitysmaiden tuotteille määrätyt tullit ovat kaksinkertaisia teollisuusmaiden tuotteisiin verrattuna. Tullimaksujen alentaminen on olennaista, jos kehitysmaita halutaan auttaa vaurastumaan kaupan avulla."

Lotta Roti kirjoitti...

Hear, hear.

Tämä on näkökulma, jota kannattaisi yrittää tuoda läpi julkiseen keskusteluuun. Uskon, että ne ihmiset, jotka eivät juuri lämpene kansallisen identiteetin dekonstruoinnille ja muulle perinteisen edistykselliselle retoriikalle, hyväksyisivät sen sijaan ajatuksen siitä, että tämä ei ole reilua. Kuinka kehitysmaiden asukkaat voisivat nousta kurjuudestaan ja vaurastuttaa kotimaitaan, jos se ahneuden nimissä tehdään heille näin vaikeaksi - ja onko se missään mielessä eurooppalaisen tavan tallaajankaan etu?

"En minä niitä ihmisiä siitä syytä, että yrittävät parantaa elintasoaan - niinhän ihmiset aina tekevät. Mutta ei tässä mitään järkeäkään ole ja se on pois niiltä, jotka eniten apua tarvitsevat," on tyypillinen kommentti turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä.

Ja näinhän asia on. Sen sijaan ilmiön tausta ei tule keskusteluissa esiin. Jos se leviäisi laajempaan tietoisuuteen ja tulisi osaksi tätä diskurssia, asiaan suuntautuisi enemmän muutospainetta.

Harrastan vapaaehtoista maanpuolustusta, ja porukka on isänmaallista, melko konservatiivista kirkkoon kuuluvaa nimikristittyä VHM-sakkia - siis juuri sellaisia, jotka helposti roolitetaan pahiksiksi tässä diskurssissa.

Mutta juuri heillä on erittäin voimakas kunnioitus reilun pelin ja pienen ihmisen sinnikkyydellän pärjäämisen eetosta kohtaan - moni stereotyyppinen edistyksellinen ihminen voisi hämmästyä esimerkiksi siitä, miten kriittisesti heillä on tapana suhtautua brutaaliin kapitalismiin tai Yhdysvaltojen rooliin maailmanpolitiikassa.

Pointtini on siis, että jos tämä tausta tulisi osaksi julkista keskustelua, kannatusta reilummalle politiikalle voisi tulla yllättävän paljon HYY:n vihreistä opiskelijoista täysin poikkeavissa piireissä.

Retoriikka ja sosiaalisen identiteetin kysymykset vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin huomattavan paljon enemmän kuin "pelkät faktat" (aivan kuin kenenkään olisi mahdollista perustaa mielipiteensä "pelkkiin faktoihin" tai olla tietoinen kaikista faktoista) ja siksi on hyvin tärkeää miettiä mitä, miten ja kenelle halutaan sanoa jos halutaan oikeasti vaikuttaa toisiin.

Keep up the good work Heikki!

Koistinen kirjoitti...

Reilumpi maailmankauppa tarkoittaisi täällä sitä, että tuotteet ja palvelut kallistuisivat. Tämän vuoksi sitä ei haluta.
Täysin reilua kilpailua ei saada varmaan millään aikaan, vaikka sitä kovasti yritetäänkin toteuttaa. Hyvästä esimerkistä käy kotoisa S-ryhmä (ja erityisesti ABC), joka on varmasti ollut kaavoitusasioissa etulyöntiasemassa kilpailijoihin nähden.
Mutta hyvä kirjoitus taas Heikki! Toivottavasti tekstejäsi moni lukemassa.