"Elimäen kootut tarkoitukset" on hauska kirja, jossa erilaisten paikkakuntien nimistä on johdettu arkikäyttöön sopivia sanoja. Esimerkiksi "bosnia" on verbi, jolla tarkoitetaan vähäpätöisten tarvikkeiden kuten hotellisaippuan ja baarin lasinalusten varastamista. Lapissa sijaitseva Nuorbenjarga puolestaan määritellään seuraavalla tavalla:
”Nuorbenjarga. Yhteiskuntaa jäytäviä ’brezhneviläisiä rakenteita’ koskeva puhe, jonka innostunut sävy kumpuaa ajatuksesta että sillä on merkittäviä vastustajia, vaikka päättäjät ja koko lehdistö ovat samalla kannalla.”
Nuorbenjarga- sanassa on kolme osaa, jotka tekevät termistä osuvan: nuor, ben ja jarga. Nuor viittaa nuorsuomalaiseen puolueeseen, jonka toiminta lakkasi sen johtohahmon Risto EJ Penttilän mukaan siksi, ettei puolueelle ollut enää tarvetta. Kun sosialidemokraattinenkin puolue ajoi menestyksekkäästi varallisuusveron poistamista sekä pääomaveron alentamista, oli yhteiskunta muuttunut niin uusliberalistiseksi kuin nuorsuomalainen puolue oli toivonut. Ben taas viittaa Ben Zyskowicziin, joka lienee yksi kuuluisimmista erityisesti työllisyysasioihin keskittyvistä nuorbenjargan harrastajista. Jarga taas tarkoittaa ymmärrettävästi jargonia.
Kehitän nyt nuorbenjarga-sanan rinnalle toisen paikkakunnasta johdetun sanan. Kyseessä on Säkylä. En muista oliko säkylä jo määritelty Elimäen kootuissa tarkoituksissa, mutta nyt määrittelen sen uudestaan:
”Säkylä. Muutosta ja innovaatioiden tärkeyttä koskeva puhe, johon kuuluvat fläppitaulu, powerpoint-esitys sekä se, että puhuja ei meinaa pysyä nahoissaan. Säkylä saa kuuntelijan yleensä ymmärtämään ainoastaan sen, että puhuja ei tiedä mistä puhuu.”
Innovoin säkylän, koska olen havainnut että yleensä säkylä ja nuorbenjarga kulkevat ihmisten puheenparsissa vuorotellen. Säkylä tulee ensin, jolloin esitellään innovaatio joka parantaa työviihtyvyyttä, kilpailukykyä sekä ihmistenvälistä ymmärrystä. Yleensä kuulija huomaa varsin pian, että esitelty innovaatio vaikuttaa työviihtyvyyteen ja ihmistenväliseen ymmärrykseen kuin alailmakehän ydinkoe säteilyturvallisuuteen. Kun kuulija esittää kyseenalaistavan kommentin, säkylää suoltava innovaattori kääntää puheensa nuorbenjarga-vaihteelle.
Nuorbenjarga-vaiheessa puhuja kertoo kaikkien hyväksymistä asioista kuten laadukkuudesta, vaikuttavuudesta, työelämälähtöisyydestä, sovellettavuudesta ja kymmenestä muusta hyvästä asiasta, jotka nuorbenjargaajan mielestä liittyvät innovaatioon. Nuorbenjargaa kritisoiva muuttuu nuorbenjargan harjoittajan puheessa "brezhneviläisten rakenteiden" edustajaksi, joka vastustaa laatua ja vaikuttavuutta, vaikka ei ole niitä koskaan vastustanut.
Kun nuorbenjargaa ilmaantuu yliopistoyhteydessä, tyypillisiä nuorbenjargoitsijan olkinukkeja ovat ”akateemisen maailman norsunluutorni”, ”käytännön asioista vieraantuneet teoreetikot” tai ”vanhoihin tutkimusmenetelmiin jämähtänyt laitoksen henkilökunta”, jotka vaikeuttavat säkylämäisin kääntein esitellyn innovaation toteuttamista, koska eivät kerran kaavoihin kangistuttuaan ”ymmärrä sopeutua muutokseen”.
Nuorbenjargaaja on puolestaan yksinäinen vaikuttavuuden, laadunparantamisen ja sovellettavuuden säkyläläinen esitaistelija. Kaikki säkyläinnovaatioon kohdistuva kritiikki on kaavoihin kangistuneiden brezhneviläisten jäpäköyrien ”muutosvastarintaa” riippumatta siitä, kuinka aiheellista ja analyyttistä säkylään kohdistuva kritiikki on.
Omalla laitoksellamme nuorbenjarga ja säkylä ovat näkyneet siten, että sangen yllättävät tahot haluaisivat nähdä perusopetusta ja –tutkimusta tekevän yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen entistä voimakkaammin ”kaupallisesti hyödynnettävien innovaatioiden tuottamisen” paikkana. Tekesin määritelmän mukaan innovaatio tarkoittaa ”kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista”. Lisäksi ”pelkkä tutkimustulos ei ole siis innovaatio ellei sitä pystytä taloudellisesti hyödyntämään.”
Yhteiskuntatieteet ovat omastakin mielestäni oiva sosiaalisten innovaatioiden tuottamisen väylä. En näe myöskään mitään pahaa siinä, jos tutkimustulokset ovat kaupallisesti hyödynnettävissä. Luulen, että omatkin prosessissa olevat maahanmuuttopoliittiset rävellykseni ovat muokattavissa kaupallisiksi tai julkisella sektorilla hyödynnettäviksi ”innovaatioiksi”. Innovaatioiden keksiminen sopii yhteiskuntatieteellisen tutkimukseen kuin nenä naamaan silloin, kun tutkimusaiheena on jokin sellainen alue, jolla innovaatioita voi tehdä. Tältä osinhan yhteiskuntatieteet ovat edelläkävijöitä: alalla on lukuisia eri sektoritutkimukseen keskittyviä organisaatioita, jotka antavat julkiselle vallalle tieteelliseen tietoon perustuvaa asiantuntija- ja koulutuspalveluja sekä Tekesin toivomaa ”tietopohjaa yhteiskunnan kehittämiseksi”. Sektoritutkimuslaitoksia on todella paljon, muutamia mainitakseni Työterveyslaitos, Väestöliitto, Stakes, VTT, RUSE, Tilastokeskus…
Sen sijaan on harvinaisen lyhytkatseista hömmelöintiä olettaa, että kaiken yhteiskuntatieteen tulisi toimia sektoritutkimuksena. Innovaationuorbenjargan mukaan koko yhteiskuntatieteellisen tieteenalan teoriaa, toimintaa, tutkintovaatimuksia ja metodiikan laatua pitäisi arvioida sen mukaan, kuinka hyvin niiden avulla saadaan "käytännön" sovelluksia. Jo perusopinnoissa pitäisi jättää taakse kaikki liian monimutkaiselta ja turhalta tuntuva sonta, kuten ne Weberit ja Derridat, ja opiskelijat pitäisi panna lukemaan kirjallisuutta ”muutokseen sopeutumisesta” ja "ongelmanratkaisusta".
Innovaationuorbenjargassa on ongelmallista se, että vaikka siinä kiven kovaan väitetään että ”vastakkainasettelujen aika on ohi”, siinä nimenomaan korostetaan teorian ja käytännön vastakkainasettelua ja muun kuin yhteiskunnallisen sektoritutkimuksen yhteiskunnallista hyödyttömyyttä.
Tällöin ei huomata, kuinka hienolla tavalla Weberin, Foucault’n, Derridan ja Bourdieun ja kumppanien teoriat antavat uusia ja ”innovatiivisia” välineitä tarkastella yhteiskuntaa sekä ihmiselämää jos niitä vertaa johtamistaidon "muutosta" koskevaan hevonpaskabingokirjallisuuteen. On hupsua kun ei nähdä kuinka hienosti alussa kummalliselta tuntuva teoria voi avautuessaan tukea käytännöllistä havainnointia ja ongelmanratkaisua.
Innovaationuorbenjargaajat eivät myöskään ymmärrä, että monipuolinen teoriaosaaminen ei ole innovoinnin este vaan edellytys. Ilman kunnollista ulkoisista vaatimuksista riippumatonta tietopohjan kartuttamista ei myöskään innovaatiotoiminnasta tule mitään.
Lintu rakentaa pesän useimmiten sinne, missä voi pesiä ja munailla rauhassa. Kauneinkaan linnunpönttö ei kiinnosta, jos munimispuuhia seuraa lähietäisyydeltä kolmekymmentä muninnan arvioijaa, jotka vievät pöntön pois jos lintu ei käytä muninta-aikaa tehokkaasti muun muassa muninta-ajan seurantalomakkeen täyttämiseen. Samalla tavoin innovaatio syntyy siellä missä on parhaat, rauhalliset innovaation rakentamisen edellytykset. Paineiden, ajanpuutteen ja rahoitushuolten keskellä ei synny kun vain stressiä.
Yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden ei kannata syyttää Max Weberiä siitä, että oma yhteiskunnallinen substanssiosaaminen ei kasva eikä oman alan näkökulmat ja sovelluskyky nouse. Syy ei ole luetussa tenttikirjassa, vaan yliopiston resursseissa. On selvää että pelkillä kirjatenteillä ei pääse kiinni omiin mielenkiinnon kohteisiin eikä tietopohjaa soveltamaan. Oheen tarvitaan syventäviä ja soveltavia kursseja, joissa käydään läpi metodiikkaa ruohonjuuritasolla, seuraten ihmisten elämää. Tämän ymmärtää professorikin.
Monet yhteiskuntatieteiden laitokset ovat tällä hetkellä tilanteessa, jossa virkojen määrä on pysynyt samana tai laskenut kymmenessä vuodessa, vaikka niiden tuottavuus (valmistuneet tohtorit ja maisterit) on paikoin kaksin- tai nelinkertaistunut, samoin kuin sisään otettavien opiskelijoiden määrä. Opiskelijoita on toisin sanoen kerrassaan hirmuisesti verrattuna tarjolla olevaan henkilökuntaan. Ylikuormittuneella henkilökunnalla on opetusvelvollisuutensa lisäksi myös muita velvollisuuksia yhä enemmän. Yksi hauskimmista uusista ”hyvistä käytännöistä” lienee oman työajan seurantalomakkeen pakollinen täyttäminen 15 minuutin tarkkuudella.
Tällaisessa tilanteessa kirjatenttien oheen tarvittavaa aktiivista pienryhmäopetusta voidaan järjestää vain rajallisesti, ja kurssitarjottimet täytetään kirjatentein. Kirjatenttien ylisuuri määrä ei ole mikään hyväksytty opetusfilosofia, vaan käytännön ajanpuutteesta seuraava pakko.
Motivoitunut opiskelija pystyy tulemaan osaajaksi kirjatenteinkin, mutta tätä ei voi asettaa oletukseksi, koska tällöin opiskelijan täytyisi käyttää tuhottoman paljon aikaa omatoimiseen kontaktien ja oman erikoisalan lisätaitojen hankkimiseen. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuuksia. Pienryhmäopetusta ja kunnollista osallistuvaa havainnointia pitäisi kerta kaikkiaan järjestää, koska muuten teoria jää kuuroksi. Yleensä tällaisten kurssien järjestämiseen on motivaatiota vain nuoremmilla, paatumattomilla ihmisillä jotka eivät ole kyynistyneet.
Joskus haaveilen siitä, että pääsisin koettelemaan onneani kurssin vetäjänä. Jos saan joskus opetusvelvollisuuden etnisyyden ja maahanmuuton sosiologian asioihin, jakaisin kurssini kahteen osaan. Ensin opiskelijat saisivat perehtyä keskeisiin alan teksteihin ja teorioihin. Teksteissä olisi alan klassikoita (Barth, Hall, Said, Bhabha, Kymlicka yms. yms.) ja suomalaisia sovelluksia (Saukkonen, Huttunen, Löytty, Rastas yms. yms.). Näistä olisi perinteistä lukupiiritoimintaa ja esitykset valituista teksteistä. Toiseksi pistäisin opiskelijat oppimis- ja havaintojaksolle maahanmuuttajanuorten läksykerhoon tai muuhun toimintaan, jossa heidän on pakko myös toimia, ja tästä tehtäisiin oppimispäiväkirja. Läksykerhossa tai vastaavassa olisi pakko käydä vähintään kaksi kertaa.
Kurssilla tehty esitys, oppimispäiväkirja sekä tentti muodostaisivat kurssin suorituksen. Jos kurssin jälkeen jokin opiskelija sanoisi, että ”tällä kurssilla opin, että maahanmuuttajien kulttuuri on semmonenjasemmonen ja suomalaisten semmonen”, niin määräisin opiskelijan nurkkaan seisomaan, jälki-istuntoon ja lukemaan kirjat
Edward Said: ”Orientalism”
Arja Jokinen, Laura Huttunen & Anna Kulmala (toim.): ”Puhua vastaan ja vaieta”
Pasi Saukkonen: ”Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa”
Umayya Abu-Hanna: ”Sinut”.
Jälkimmäinen kurssiin liittyvä asia oli vitsi, mutta nuo kirjat kannattaa silti lukea.
Olisin kova mutta lempeä opettaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti