2007

Muistan vuotta 2007 allaolevalla runolla.
Koska pidän poljennollisista runoista, rustaan omanikin mitallisena. Tyyli voi olla hieman kodikkaan vanhahtava, mutta kun tehdään retromusiikkia, niin miksipä ei myös Aaro Hellaakosken henkeä tavoittelevaa retrorunoutta.
En yritä kertoa mikä on tarkalleen tämän runon poljennon mitta, koska en tiedä trokeista ja heksametreistä mitään.
Riittänee että poljennon tunnistaa siitä, että tämän pitäisi olla laulettavissa samalla tahdilla kuin ”Suuri ja mahtava Neuvostoliitto”.


2007

Talvi

Jäitä ei järvessä nyt ole lainkaan
järjessä niille on liikuntaa
painoksi minkäpä hankauksen sainkaan
murtajat jään ovat ystävät vaan

Sängyssä pötkylä pyörii kuin sorvi
ulkona reippaaksi luullaan, se käy
liikentees’ tööttää vain takanain torvi
autoni sammuu ja irvistää ”Räy!”

Putkiloon valmista miestä ne ahtaa
vaikka ei valmiutta alkuunkaan koe
minkäpä määritysvirralle mahtaa
ankkana kylvyssä: ”voe voe voe!”

Kevät

Aurinko hiukkaset pölyiset huomaa
matkaan käy tahto mut kukkaro ei
pyörykät lautasel’ moikkaavat kuomaa
luulot on poissa, ne maisteri vei

Panssariperseiden keskellä pallo
kengät ja nauhat ja kömpelö työ
pelko ja toivo on yhtymäkallo
murheissa maan mulla musta on vyö

Vyö jos on musta niin on se myös sukka
vanhat nuo laulut on kaarnoissa puun
aika on kammata nyt uusi tukka
huutoon jo saattaa mun ukkosensuun

Kesä

Laidunmaa huoneessa pieni on mulla
Esterin huudosta kostuukin maa
viljelyn innosta alkaapi tulla
sääntöjen rajoihin ahdettavaa

Virtojen vietävä nuhruinen hurtta
tykkääpi vedestä, ravistaa sen
peltojen keskellä pystyssä jurtta
saunojen voimia kilvoittelen

Taas juoksen kentällä kaatuillen multaan
kengissä potkuja taivaita päin
taidoissa heikoilla, ei tule kultaa
ryskyen päistikkaa pärstääsi räin

Syksy

Kirjainten keinoilla toiminta syttyy
muuten on sokea, kuurokin lie
oppiva ihminen kirjat saa myttyyn
auttava ohjaa: ”anna kun mie!”

Tuntijaa ihmisen tunne en juuri
kertomus kertojan mielhyvä on
aika on ottaa kai turtumuskuuri
tulva kun aitain on loppumaton

Tien pintaa täyttää jo loska ja kuura
mieli on vihreä, viljavakin
vielä on peitossa tärkehin suura
kätköissä polkujen uusienkin