Etmu-listalle tuli hiljattain mielenkiintoinen viesti, jossa eräs Ulkomaalaisviraston virkamies kritisoi valtamediassa jatkuvasti esiin tulevaa tapaa puhua kyseisen viraston maatiedon ja kulttuurintuntemuksen puutteesta. Hänen mukaansa kommenteissa ei ole tullut esiin mitään sellaista olennaista tietoa, mitä virastolla ei jo olisi. Enimmäkseen ulkomaalaisvirastokritiikissä olisikin kyse olkinuken lyömisestä, kun kirkkokin on löytänyt pitkästä aikaa absoluuttisen pahan.
Virkamies toi esiin muun muassa Uvi:n Iran-katsauksen, johon hän halusi ihmisten tutustuvan ennen Uvi:in kohdistuvan kivitystuomion julistamista.
Pyysinkin nähtäväkseni kyseisen katsauksen siitäkin syystä, että olen jo vuosia halunnut päästä katsomaan Iranin meininkiä. Mietinnän alla on se, kuinka pääsisin sinne tekemään työtä tai olemaan pitkäksi aikaa -turistimatkat eivät kiinnosta mm. Don Delillon mainitsemista syistä. Muinaisen harjoittelupaikan suhteenhan oli se tavallinen tarina - ei kutsuttu edes haastatteluun.
Uvi:n Iran-katsaus erittelee hyvin maan poliittista ilmapiiriä, mutta Amnestyn ja HRW:n vastaaviin verrattuna se on onnettoman suppea - nopeasti päivittyvä tapaustieto puuttuu kokonaan. Tämä johtunee osittain siitä, että Uvi tekee monitorointimatkoja maahan sangen harvakseltaan. Osittain suppeus selittyy silläkin, että Uvi ei erityisemmin näyttäisi luottavan muiden toimijatahojen Iranista tekemään tutkimusaineistoon.
Olin hieman hämmästynyt Iran-katsauksessa olleesta maininnasta, jolla ilmeisesti viitataan juuri Human Rights Watchiin ja Amnesty Internationaliin:
"Tunnetut kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat
kytköksissä anglosaksisten maiden poliittiseen
vasemmistoon ja valtamediaan,
minkä ansiosta ne saavat helposti julkisuutta
säännöllisille vuosiraporteilleen.
Näiden heikkoutena on kritiikitön
riippuvuus tiedon alihankkijoistaan sekä
toistensa lainaaminen"
Viittaus poliittiseen vasemmistoon oli kuin kajahdus kultaiselta 80-luvulta, jolloin Ronald Reagan taisi sanoa Amnestysta jotain vastaavaa. Samoihin aikoihin myös eräs Australian Queenslandin osavaltion päämies sanoi asian hieman suoremmin ilmaisten, että Amnestyn työ on kommunistisen propagandan työkalu. Toisessa leirissä Izvestija-lehti puolestaan toitotti, että Amnesty saa varat toimintaansa imperialistien turvallisuuspalvelulta.
Ehkä vakavammin otettava Uvi:n kritiikki koskee tiedonhankintaa, mutta on vain todettava, että ihan kritiikitöntä Amnestyn suhtautuminen tiedon "alihankkijoihin" ei kyllä ole. Usein on ennemminkin käynyt niin, että Amnesty on toiminut liian hitaasti koska tietolähteiden riippumattomuus täytyy varmistaa. Muistan Amnestyn Pohjoismaisesta nuorisotapaamisesta Oslosta 2004 sen, kun eräs kenialainen mies sanoi, että naapurimaassa Eritreassa kerkesi tapahtua paljon ennen kuin Amnesty sai erään tapauksen kohdalla Urgent Action-vetoomustoiminnan käyntiin.
On toki selvää, että Amnestykin tekee virheitä: Baader-Meinhof-tapaus lienee näistä tunnetuin. On kuitenkin Uvi:lta hieman mautonta leimata koko järjestö, tai oikeastaan koko kansainvälinen järjestökenttä koko lailla epäluotettavaksi - varsinkaan kun ei eritellä missä ja milloin Amnesty International, HRW tai Freedom House olisi juuri Iranin kohdalla tehnyt jonkin virheen. Eihän koko Suomen oikeuslaitostakaan voi leimata epäluotettavaksi sen vuoksi jos se välillä joutuu Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen takia perääntymään.
Eräs puolituttuni sanoi, että Ulkomaalaisvirastoa vaivaa se, että se on aina oikeassa. Hän tarkoitti siis sitä, että aina kun ilmaantuu Ulkomaalaisviraston tiedon kanssa ristiriitaista tietoa, se on kategorisesti väärää tietoa, koska Ulkomaalaisvirasto ei erehdy. Olin tuolloin sanoa että ei kai se Uvi niin "paha" instituutio ole, mutta Iran-katsausta katsastettaessa välittyy juuri tällainen kuva. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tarjoama moninainen maatieto voi olla detailitietoa jota voi käyttää jos huvittaa, mutta varsinainen todellinen tieto löytyy Uvi:n omien monitor missionien kautta.
Mitä tietoa Amnestylta sitten saattaisi löytyä, jota pitäisi sisällyttää Uvi:n tietoihin? Ensinnäkin se, että aviorikoksista julistettavat kivitystuomiot ovat olemassaoleva asia, ja tällainen on viimeksi laitettu käytäntöön vasta hiljattain. Linkki
Lisäksi on tosiasia, että Iran toteuttaa kuolemanrangaistusta varsin laajassa muodossaan, kohdistaen teloituksia myös alaikäisiin lainrikkojiin. Myös kidutus on maassa varsin laajalle levinnyt ilmiö. Kidutuksen kohteena ovat olleet varsin erilaiset aktivistit varsin erilaisin taustoin. Tapauksia on itse asiassa niin paljon, että laitan linkin Amnestyn Iran-maatietosivun yleissivulle.
Tieteenfilosofiassa puhutaan yleisesti havaintojen teoriapitoisuudesta, siitä, millä tavoin ontologiset ja epistemologiset esiolettamukset ohjaavat tapaa tunnistaa havaintomaailman ilmiöitä. Ulkomaalaisviraston kohdalla tuntuu usein siltä, että jos se olisi tieteenfilosofi, se olisi jonkinlainen realistin, skeptikon, Berkeleyläisen fenomenalistin ja solipsistin sekamuoto. Skeptisismi koskisi yleensä kaikkea mitä havaintomaailmassa tapahtuu, mutta realismia koskeva lähtöasetus taas sitä että on varmaa tietoa ainakin siitä, että Iran on turvallinen maa. Havainnot saataisiin sitten puhtaan solipsistisella otteella.
En väitä että Amnesty olisi aina oikeassa, mutta haluaisin myös hieman horjuttaa Ulkomaalaisviraston roolia absoluuttisen totuuden hallitsijana. Suomessahan on yleisemminkin vallalla sellainen ajattelumalli, että virasto on paha, väärässä oleva byrokraattiherrojen koneisto. Oikeassa olevaksi, hienoksi ja luotettavaksi se muuttuu vasta sitten, jos jokin maailmanparantajilta haiskahtava yhteiskunnallinen liike sitä kritisoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti