Sain äsken päätöksen työmarkkinatukihakemukseeni. Kuten arvata saattoi, puolison tulot pudottivat työmarkkinatuen nollaan. Olen siis tällä hetkellä työtön, mutten tule saamaan minkäänlaista rahallista tukea työttömyysajaltani. Neuvoksi muille: hankkikaa köyhä tyttöystävä tai asukaa erillään.
Pistä yhteiskunnallinen kehitys edelle, Kela tulee kuitenkin aina perässä. En ymmärrä miksi puolison tulojen ylipäänsä tulisi vaikuttaa minun työmarkkinatukeeni. Minkälainen 50-luvun perhekäsityksen mukainen näkemys Kelaa oikein ajaa? Tässä voisi olla yhteiskuntapolitiikan gradun aihe jollekulle.
Jotta olisin voinut saada työttömyyspäivärahaa, minun olisi pitänyt täyttää työssäoloehto. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen työttömäksi joutumista minun olisi pitänyt olla työssä sillä tavoin, että olisin ollut vähintään 43 viikkoa sellaisessa työssä, jossa viikkotuntimäärä olisi ollut 18 tuntia.
Yleensä työssäoloehdon tarkastelujakso on melko lyhyt, mutta pitkään opiskelleella se on varsin pitkä, ja muutaman vuodenkin takaiset työt lasketaan.Työskentelin puhelinhaastattelijana koko vuoden 2005. Kunpa olisin tuolloin tajunnut että jos työskentelen 18 tuntia viikossa, saan työviikkoja työssäoloehtoon. Työskentelin joskus kolmena iltana viikossa (yht. 14 h) ja joskus likimain eight days a week, tuntemusten ja halujen mukaan. Jos olisin ollut tuolloin fiksu, olisin aina työskennellyt vähintään 18 tuntia viikossa ja työssäoloehto olisi ennen pitkää täyttynyt. Saisin nyt työttömyyspäivärahaa, eikä minun nyt tarvitsisi kärvistellä nollan markan työmarkkinatuella.
Työmarkkinatukea on mahdollista saada lyhentämättömänä jos osallistun työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi työmarkkinatukiharjoitteluun. Minun pitäisi siis nyt pikapikaa mennä työvoimatoimistoon ja ottaa yhteyttä eri tahoihin ja selvittää työmarkkinatukiharjoittelupaikka ja tehdä uusi hakemus.
Koska minulla on kuitenkin kolme apurahahakemusta, kolme työpaikkahakemusta ja yksi kansainvälisen henkilövaihtokeskus CIMO:n harjoittelupaikkahakemus sisällä, haluan ensin selvittää miten niiden käy. Jos olisin työmarkkinatukiharjoittelussa ja yhtäkkiä kävisi ilmi että saisin esim. laitoksemme apurahan, voisi syntyä paperisotaa ja ongelmia. Apuraha näet myönnetään päätoimiseen väitöskirjan tekemiseen eikä silloin voi olla muissa töissä. Ja mieluummin otan 1500 e/kk omaa uraani edistävän apurahan kuin rupuisen ja heikkoliksaisen työmarkkinatukiharjoittelupaikan.
Osaongelmahan on tietysti myös se, että olen tällä hetkellä jatko-opiskelija. Se on edellytys apurahan hakemiselle ja saamiselle. Työvoimatoimisto taas saattaa katsoa että kun olen jatko-opiskelija, en olekaan työtön. Tällöin minulla ei olisi oikeutta edes työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja minkään sortin työttömyysturvaan. Myös tästä syystä työvoimatoimistossa kannattaa olla aika hiljaa jatko-opiskelijuudesta ja apurahasuunnitelmista.
Tämä on mielenkiintoista väliinputoamista. Kelahan puolestaan kohtelee apurahatutkijoita siten, ettei heille kerry eläkettä eikä oikeastaan mitään muitakaan etuisuuksia, eikä apurahatutkimuksesta kerry työviikkoja työssäoloehtoon. Työtön jatko-opiskelija ilman apurahaa ei siis saa mistään mitään. En tiedä onko tämä työvoimahallinnon ja valtion taholta tuleva märällä villasukalla lyöminen kannustin sitä varten, että yhteiskuntatieteilijät pysyvät yhteiskuntakriittisinä. Ainakin itseeni tämä kannustinjärjestelmä on tehonnut.
Katson ensin miten sisällä olevien hakemusten kanssa käy, ja vasta sitten menen keskustelemaan työmarkkinatukiharjoittelusta. Odottaessa hain jälleen puhelinhaastattelijan p*skahommia Gallupilta. Way to go. Ja toivotaan ettei gallup lue blogiani.
Hain apurahaa ja sain jatko-opiskelijuuden, koska minun on pidettävä monta rautaa tulessa. Työmarkkinoilla (järjestöt, julkinen sektori, yritykset yms.) vastavalmistunut yhteiskuntatieteilijä on kala kuivalla maalla (terveisin ties monta kymmentä hakemusta kirjoittanut ja pakit saanut vastavalmistunut), ja apuraha on jonkinlainen lammikko tälle kalalle. Seksikkäämpää alaa en lähde opiskelemaan, koska olen sosiaalistunut yhteiskuntatieteilijäksi. Eihän seuraa kaipaava ateistikaan lähde hakemaan ihmisiä ympärilleen helluntaiseurakunnasta (todella kökkö kielikuva, mutta toivottavasti ihmiset ymmärsivät).
Olen ollut nyt noin kuukauden verran työttömänä, ja jo tässä vaiheessa asemani tuntuu varsin harmittavalta. Laiskuuttani en työttömäksi ole joutunut: en jaksa enää laskea kuinka monta työpaikkahakemusta olen tehnyt ja kuinka paljon erilaisia työelämäseksikkyyttä edistäviä toimenpiteitä suorittanut. Yli seitsemän vuoden jatkuva järjestökokemus, luottamustoimien tulva, huippuarvosanat opinnoista ja muutenkin aivan hiltzin viilee jäbä. Millään näillä ei ole vaikutusta tilanteessa, jossa oman alani työpaikkaa hakevat itseäni 20 vuotta vanhemmat, kokeneemmat ja kovemmat uratykit. Punaisen ristin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjän paikan Jyväskylässä sai suht nuori ihminen, mutta hän on aivan hullun aktiivinen minuunkin verrattuna ja lisäksi hänellä on äidinkielenä arabia. Tuollaisessa työssä se on sama kuin herttavärisuora pokerissa.
Tällaisessa taistelun ilmapiirissä ja hurjan aktiivisessa päivärytmissä (autokoulut, väitöskirjameiningit, hakemusten kirjoittamiset, tilapäisnakit yms.) olen alkanut tuntea itseni sankariksi. Ehkä tästä syystä Iron Maiden on alkanut soida stereoissa entistä enemmän ja lujemmin. Suomalainen työelämä ja maailma tekee ihmisistä sankareita ja sankarihevareita.
Sankareiden on kuitenkin tuettava toisiaan ja hieman avitettava.
Laitan tähän oheen viimeisimmän CV:ni ja hakemukseni viimeisimpään avoimeen työpaikkaan.
Toivoisin että lukijat kommentoisivat hieman CV:tä ja hakemusta ja antaisivat vinkkejä siitä, kuinka seksikkyyttä voisi kohentaa. Jotta sankareista tulisi vielä entistä sankarillisempia.
Mikä ei tapa, se vahvistaa.
CV
Hakemus Sadankomitea Ry:n projektisihteeriksi työpaikkaan, jossa korostettiin järjestöosaamista, organisointikykyä, toimialan tuntemusta ja koulutuskokemusta.
Pistä yhteiskunnallinen kehitys edelle, Kela tulee kuitenkin aina perässä. En ymmärrä miksi puolison tulojen ylipäänsä tulisi vaikuttaa minun työmarkkinatukeeni. Minkälainen 50-luvun perhekäsityksen mukainen näkemys Kelaa oikein ajaa? Tässä voisi olla yhteiskuntapolitiikan gradun aihe jollekulle.
Jotta olisin voinut saada työttömyyspäivärahaa, minun olisi pitänyt täyttää työssäoloehto. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen työttömäksi joutumista minun olisi pitänyt olla työssä sillä tavoin, että olisin ollut vähintään 43 viikkoa sellaisessa työssä, jossa viikkotuntimäärä olisi ollut 18 tuntia.
Yleensä työssäoloehdon tarkastelujakso on melko lyhyt, mutta pitkään opiskelleella se on varsin pitkä, ja muutaman vuodenkin takaiset työt lasketaan.Työskentelin puhelinhaastattelijana koko vuoden 2005. Kunpa olisin tuolloin tajunnut että jos työskentelen 18 tuntia viikossa, saan työviikkoja työssäoloehtoon. Työskentelin joskus kolmena iltana viikossa (yht. 14 h) ja joskus likimain eight days a week, tuntemusten ja halujen mukaan. Jos olisin ollut tuolloin fiksu, olisin aina työskennellyt vähintään 18 tuntia viikossa ja työssäoloehto olisi ennen pitkää täyttynyt. Saisin nyt työttömyyspäivärahaa, eikä minun nyt tarvitsisi kärvistellä nollan markan työmarkkinatuella.
Työmarkkinatukea on mahdollista saada lyhentämättömänä jos osallistun työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi työmarkkinatukiharjoitteluun. Minun pitäisi siis nyt pikapikaa mennä työvoimatoimistoon ja ottaa yhteyttä eri tahoihin ja selvittää työmarkkinatukiharjoittelupaikka ja tehdä uusi hakemus.
Koska minulla on kuitenkin kolme apurahahakemusta, kolme työpaikkahakemusta ja yksi kansainvälisen henkilövaihtokeskus CIMO:n harjoittelupaikkahakemus sisällä, haluan ensin selvittää miten niiden käy. Jos olisin työmarkkinatukiharjoittelussa ja yhtäkkiä kävisi ilmi että saisin esim. laitoksemme apurahan, voisi syntyä paperisotaa ja ongelmia. Apuraha näet myönnetään päätoimiseen väitöskirjan tekemiseen eikä silloin voi olla muissa töissä. Ja mieluummin otan 1500 e/kk omaa uraani edistävän apurahan kuin rupuisen ja heikkoliksaisen työmarkkinatukiharjoittelupaikan.
Osaongelmahan on tietysti myös se, että olen tällä hetkellä jatko-opiskelija. Se on edellytys apurahan hakemiselle ja saamiselle. Työvoimatoimisto taas saattaa katsoa että kun olen jatko-opiskelija, en olekaan työtön. Tällöin minulla ei olisi oikeutta edes työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja minkään sortin työttömyysturvaan. Myös tästä syystä työvoimatoimistossa kannattaa olla aika hiljaa jatko-opiskelijuudesta ja apurahasuunnitelmista.
Tämä on mielenkiintoista väliinputoamista. Kelahan puolestaan kohtelee apurahatutkijoita siten, ettei heille kerry eläkettä eikä oikeastaan mitään muitakaan etuisuuksia, eikä apurahatutkimuksesta kerry työviikkoja työssäoloehtoon. Työtön jatko-opiskelija ilman apurahaa ei siis saa mistään mitään. En tiedä onko tämä työvoimahallinnon ja valtion taholta tuleva märällä villasukalla lyöminen kannustin sitä varten, että yhteiskuntatieteilijät pysyvät yhteiskuntakriittisinä. Ainakin itseeni tämä kannustinjärjestelmä on tehonnut.
Katson ensin miten sisällä olevien hakemusten kanssa käy, ja vasta sitten menen keskustelemaan työmarkkinatukiharjoittelusta. Odottaessa hain jälleen puhelinhaastattelijan p*skahommia Gallupilta. Way to go. Ja toivotaan ettei gallup lue blogiani.
Hain apurahaa ja sain jatko-opiskelijuuden, koska minun on pidettävä monta rautaa tulessa. Työmarkkinoilla (järjestöt, julkinen sektori, yritykset yms.) vastavalmistunut yhteiskuntatieteilijä on kala kuivalla maalla (terveisin ties monta kymmentä hakemusta kirjoittanut ja pakit saanut vastavalmistunut), ja apuraha on jonkinlainen lammikko tälle kalalle. Seksikkäämpää alaa en lähde opiskelemaan, koska olen sosiaalistunut yhteiskuntatieteilijäksi. Eihän seuraa kaipaava ateistikaan lähde hakemaan ihmisiä ympärilleen helluntaiseurakunnasta (todella kökkö kielikuva, mutta toivottavasti ihmiset ymmärsivät).
Olen ollut nyt noin kuukauden verran työttömänä, ja jo tässä vaiheessa asemani tuntuu varsin harmittavalta. Laiskuuttani en työttömäksi ole joutunut: en jaksa enää laskea kuinka monta työpaikkahakemusta olen tehnyt ja kuinka paljon erilaisia työelämäseksikkyyttä edistäviä toimenpiteitä suorittanut. Yli seitsemän vuoden jatkuva järjestökokemus, luottamustoimien tulva, huippuarvosanat opinnoista ja muutenkin aivan hiltzin viilee jäbä. Millään näillä ei ole vaikutusta tilanteessa, jossa oman alani työpaikkaa hakevat itseäni 20 vuotta vanhemmat, kokeneemmat ja kovemmat uratykit. Punaisen ristin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjän paikan Jyväskylässä sai suht nuori ihminen, mutta hän on aivan hullun aktiivinen minuunkin verrattuna ja lisäksi hänellä on äidinkielenä arabia. Tuollaisessa työssä se on sama kuin herttavärisuora pokerissa.
Tällaisessa taistelun ilmapiirissä ja hurjan aktiivisessa päivärytmissä (autokoulut, väitöskirjameiningit, hakemusten kirjoittamiset, tilapäisnakit yms.) olen alkanut tuntea itseni sankariksi. Ehkä tästä syystä Iron Maiden on alkanut soida stereoissa entistä enemmän ja lujemmin. Suomalainen työelämä ja maailma tekee ihmisistä sankareita ja sankarihevareita.
Sankareiden on kuitenkin tuettava toisiaan ja hieman avitettava.
Laitan tähän oheen viimeisimmän CV:ni ja hakemukseni viimeisimpään avoimeen työpaikkaan.
Toivoisin että lukijat kommentoisivat hieman CV:tä ja hakemusta ja antaisivat vinkkejä siitä, kuinka seksikkyyttä voisi kohentaa. Jotta sankareista tulisi vielä entistä sankarillisempia.
Mikä ei tapa, se vahvistaa.
CV
Hakemus Sadankomitea Ry:n projektisihteeriksi työpaikkaan, jossa korostettiin järjestöosaamista, organisointikykyä, toimialan tuntemusta ja koulutuskokemusta.
2 kommenttia:
Sosiologiaa opiskeleva / sosiologiasta valmistunut maisteri on papereidensa puolesta työmarkkinoilla tietysti lähinnä vitsi.
Syy on siinä, että sosiologien tarve vuodessa on n.5 kpl ja (yli)tarjontaa tulee vuodessa lisää n.200 kpl valmistunutta maisteria.
Ajattelin itse, että jos en pääse mihinkään muualle duuniin, menen sitten vaikka Kelan luukulle. No eihän sinnekään otettu edes haastatteluun. Sosiaalivirastolla olen ollut parissa sosiaalityöntekijä- ja yhdessä sosiaaliohjaaja-haastattelussa. Siltä alalta voin saada määräaikaisia pestejä alennetulla palkalla, koska en ole YTM:näkään pätevä noihin hommiin.
En siis usko, että ongelma on hakemuksissasi tai CVssä, joista en ainakaan minä löydä parantamisen varaa.
Cheers!
Hassu juttu muuten. Kävin Haagan sossussa työhaastattelussa ja siellä ilmoitustaululla joku Helsingin ykp:n graduntekijä haki haastateltavia aiheesta: Miten asuinkumppanin/puolison/ muutenvaankämppiksen olemassaolo on hankaloittanut tukien saamista.
Tuossa oli kyseessä muistaakseni ennen kaikkea toimeentulotuki, mutta sama idea on tuossa työmarkkinatuen saamisen ongelmassa ja esim siinä, etten minä saa asumistukea, koska asun työssäkäyvän ihmisen(naisen) kanssa.
Lähetä kommentti