maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Myös yhteisökulttuureissa voidaan pahoin

Kirjoitin alla olevan kommenttikirjoituksen Hesarin mielipidesivuille, mutta tällä kertaa se ei läpäissyt seulaa. Kyse on kommentista Pirjo Lindforsin vieraskynäkirjoitukseen, joka julkaistiin Hesarissa 24.11.2006 sivulla A2. Lindforsin kirjoitus oli otsikoitu "Yhteisöllisyyden puute sairastuttaa yhteiskuntaamme". Pääpointtina oli korostaa ns. "yhteisökulttuurien" sekä fyysistä että henkistä terveyttä korostavia piirteitä mm. seuraavalla tavalla :

"Kehitysmaissa vanhempia arvostetaan. Heidän sanansa on usein laki, eikä koulutetun lapsen parempi tieto nouse vanhempien kunnioituksen yläpuolelle... arvostus ja kunnioitus auttavat heitä sietämään kipuja ja vaivoja. Vanhusten tärkeä neuova antava asema yhteisössä tuo heille päivittäin sosiaalisia tilanteita, uutta pohdittavaa, yllätyksellisyyttä, joka pitää yllä monipuolista aivotoimintaa ja estää dementiaa"

Kirjoitus oli toisin sanoen yhtäältä kehitysmaiden kulttuurin essentialisoimista, toisaalta täysin erilaisesta sosiaalisen ympäristön ja valtarakenteen medikalisoimista. Mukaan tuli hippunen vanhaa kunnon jalo villi-ajattelua uudenlaisessa lääketieteen kukkaispaketissa.

Varsinainen kommenttikirjoitukseni meni näin (vanhan toistoa, mutta mielestäni kuitenkin tärkeä pointti ottaa esille)

Myös yhteisökulttuureissa voidaan pahoin

Pirjo Lindforsin mukaan (HS 24.11) Suomessa ilmenevä masentuneisuus, väkivalta ja alkoholismi johtuvat erityisesti yhteisöllisyyden puutteesta. Niinpä yhteiskunnan olotilaa voisi parantaa opettamalla ihmisille yhdessä olemisen kykyjä, joiden suhteen parhaita osaajia olisivat kehitysmaiden ”yhteisöllisistä kulttuureista” kotoisin olevat toimijat.

Kehitysmaiden ”yhteisölliset kulttuurit” eivät kuitenkaan ole sellaisia onnellisuuskeskittymiä kuin yleisesti luullaan. Lääketieteellisen antropologian uranuurtaja Arthur Kleinmanin mukaan depressio on jopa kehitysmaiden yleisin sairaus.

Depressio tautiluokituksineen on toki omassa yhteiskunnassamme kehitetty kategoria eikä suoraan sovellettavissa ympäristöön jossa ihmisten väliset suhteet järjestyvät eri tavoin. On tärkeää ottaa huomioon sairauden kokemus ja siihen liittyvien merkitysten ymmärtäminen osana ihmisen muuta elämismaailmaa, kokemusta ja sosiaalisia sidoksia. Yhteisökulttuureidenkin ihmisillä on henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvää ahdistusta, joka ilmenee fyysisinä oireina. Näitä oireita selitetään vaihtelevasti sekä luonnollisilla, esimerkiksi ruoan puutteeseen liittyvillä syillä tai vaikkapa noituudella. Oman yhteisömme termein kyse on varsin usein masennuksesta.

Masennus ”yhteisökulttuurisissa” kehitysmaissa on yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa. Varsin usein tämä johtuu yhteiskunnallisista olosuhteista, jotka altistavat psyykkisille ja fyysisille oireille. Intiassa kuolee toistakymmentä naista päivässä lähisuhdeväkivaltaan liian pienten myötäjäisten vuoksi. Costa Ricassa raiskaaja pääsee vapaaksi jos hän suostuu menemään naimisiin uhrinsa kanssa, eikä uhrin mielipidettä kysytä. Nigeriassa lainsäädäntö sallii aviomiehen vaimoonsa kohdistuvat ”rangaistukset”. Ehtona on se, että rangaistus ei jätä arpia tai vaadi kolmea viikkoa pidempää sairaalahoitoa.

Masennus on luonnollinen reaktio olosuhteisiin, joissa nainen pakotetaan noudattamaan valta-aseman saaneen poliittisen ryhmän tulkintaa siitä, mitä oma kulttuuri merkitsee.

Yhteisökulttuurissa toiset siis nauttivat yhteisöllisyyden autuudesta enemmän kuin toiset.

Kulttuuri on tästä syystä ollut aina valtakamppailujen kenttä sekä tekijä, jota ihmiset pyrkivät tulkitsemaan sangen vaihtelevin tavoin riippuen omasta asemastaan sosiaalisessa yhteisössä. Niinpä olemme aina pakotettuja kysymään, kenen versio tulee vakavasti otetuksi, vallitsevaksi tai edes kuulluksi kun pyrimme löytämään yhteisiä määrittelyjä kehitysmaiden kulttuureille.

2 kommenttia:

marri kirjoitti...

NE kehitysmaat on onneksi KAIKKI ihan samanlaisia ja KAIKISSA toimii se jokin, mikä määritellään yhteisökulttuuriksi.
$¤#%!(ja pari pääkalloa)

Heikki Kerkkänen kirjoitti...

Käytän tässä tekstissä sanaa yhteisökulttuuri sen vuoksi, että tämä on kommenttikirjoitus Pirjo Lindforsin kirjoitukseen jossa hän käytti "yhteisökulttuuri"-sanaa juuri siinä merkityksessä kun kommentoit.
Tekstistä pitäisi kyllä yhden läpiluvun jälkeen käydä selväksi, että suhtautumiseni tällaiseen "yhteisökulttuuri"-sanan käyttöön on vähintäänkin kriittinen.

Sanon lopussa: "Kulttuuri on tästä syystä ollut aina valtakamppailujen kenttä sekä tekijä, jota ihmiset pyrkivät tulkitsemaan sangen vaihtelevin tavoin riippuen omasta asemastaan sosiaalisessa yhteisössä. Niinpä olemme aina pakotettuja kysymään, kenen versio tulee vakavasti otetuksi, vallitsevaksi tai edes kuulluksi kun pyrimme löytämään yhteisiä määrittelyjä kehitysmaiden kulttuureille."

Luulisi ettei tuosta voisi tulla sellaiseen johtopäätökseen että ajattelisin lainkaan kommentin sisältämällä tavalla. Mutta tutkimattomat ovat näköjään tulkitsijan tiet...