maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

Jyväskylän keskustan karaokemestat

Missä päin Jyväskylää kannattaa käydä laulamassa karaokea? Keskustan alueella on useampi vaihtoehto, mutta ne vaihtelevat sangen runsaasti valikoimansa, tunnelmansa ja laatunsa mukaan. Seuraavassa katsauksessa esittelen neljä paikkaa joissa karaokea voi laulaa.

Anneli

Anneli eli entinen Alepub on uudistanut laitteistonsa sitten AlePubin päivien. Mikrofoni on irtomikki, eli laulaa voi tarvittaessa yleisöstäkin käsin jos pelottaa. Ohjelmisto on ehkä hieman "sivistynyt" Alepubin päivistä: vanha Finnkaraoken setti on heitetty poies, ja sovitukset ovat uusia. Tämä on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Karaokessa tietyn "vaaran vyöhykkeen" aiheuttaa aina se, ettei tiedä miltä korkeudelta kukin kappale tulee ja minkälaisella sovituksella varustettuna. Usein tuttu ja helppokin biisi voi mennä puihin tästä syystä. Finnkaraoke oli siitä hyvä, että vanhana systeeminä sen biisit olivat laajalle levinneitä esim. dc++:aan. Niinpä monia Finnkaraoken piisejä tuli harjoiteltua kotona eikä yllätyksiä päässyt tulemaan. Siksipä laulut Alepubissa tuppasivat menemään aina enemmän tai vähemmän nappiin.
Annelissa on nyt sillä tavoin, että kun koko setti on uudistunut, niin vanhoja tuttuja biisejä ei enää ole. Valikoima on hieman ohut. Esimerkiksi diggaamaani Riki Sorsan ja Kirkan piisejä ei oikein tahdo löytyä. Ei siis meinaa löytää laulettavaa. Silloin kun laulettavaa löytää, niin paikka on hyvä, sillä oman äänensä kuulee. Tämä hieman vaihtelee tietysti isännän/emännän kohdalla, mutta Wankkurimaisia monitori-ylläripylläreitä ei ole Annelissa tullut vastaan. Annelissa on myös sunnuntaisin hevikaraoke, joka on tosin vielä sen verran tuore juttu, että laulajia ei käy kovin paljoa. Hevikaraokessa on silti hyvä nuorekas tunnelma ja hyvin hoidettu soundipuoli. Sitä hoitaa selkeästi musiikin parissa toimiva ihminen. Annelin hevikaraoken lista on vain erittäin köyhä, vain muutama levy. Ei esim. yhtään Whitesnakea, Deep Purplea, System of a Downia, Doorsia, yms. yms. yms. Toivotaan että lista laajenee jatkossa Soolon tasolle.

tunnelma: normi-ilta 7, hevikaraoke 9
miksaus&soundit: 9
lista: 6

Wankkuri

Wankkuri on se karaokemesta, josta kuuluva öllötys herättää juna-asemalta himaan ohi kulkevalla ihmisellä joskus naurunpyrskähdyksiä. Toisaalta tämä meininki on sitä aitoa suomikaraokemeininkiä, joka kuuluu asiaan. Idols- ja popstars-kisat ovat erikseen. Antakaa kaikille mahdollisuus laulaa, sanon minä. Ja Wankkuri antaa. Ei kannata olla liian itsekriittinen laulaakseen Wankkurissa, sillä kukaan muukaan ei ole. Täällä ei haittaa jos laulat pyllyilleen, kukaan ei välitä. Välillä muutama karaoketähti säväyttää, mutta näin on joka paikassa.
Viimeksi kun olen Wankkurissa käynyt, niin siellä oli vielä Finnkaraoken vanhat zydeemit. Se on ihan hyvä, olen monesti voinut laulaa siellä Riki Sorsan Haaveissa vainko oot mun. Muutamia muitakin vanhoja tuttuja ralleja on tullut vedettyä. Jonkin verran myös perinteisiä englanninkielisiä lauluja. Wankkuri voisi ehkä uudistaa hieman listaansa, toisaalta se profiloituu muutoinkin sellaisena perinteisenä kännikaraokepaikkana, joten tähän ei välttämättä ole tarvetta. Volga yms. soivat taajaan.
Wankkurin karaokeisännät&emännät lienevät ihan hyviä laulajia, mutta luulen ettei heillä ole kovin paljoa tuntemusta PA-kamojen päälle. Miksaukset ovat usein päin prinkkalaa, ja laulaja saattaa tästä syystä kuulostaa kammottavalta vaikka lauluääni olisikin hyvä. Tämä tosin saattaa johtua laitteistostakin. Joskus myöskään monitorista ei kuulu paljoa mitään ja laulaja joutuu vetämään sokkona, joka omalta osaltaan saattaa aiheuttaa pieniä hasardeja tutunkin laulun kohdalla. Wankkuriin kannattaa mennä sellaisella terveellä itsekritiikittömyydellä pitämään hauskaa ja laulamaan. Tunnelma siellä on kiva, vaikka yleisö onkin usein hieman vanhaa juoppojengiä. He eivät katso kieroon jos laulaa huonosti.

tunnelma: 8
miksaus&soundit: 7
lista: 7

Skipper:

Skipperiä kai pidetään jonkin sorttisena Jyväskylän Karaoken lippulaivana. Huhut Skipperin sulkemisesta ovat kulkeneet taajaan, enkä ole tarkistanut onko se vielä olemassa. Arvostelenpa paikan kuitenkin, koska vielä syksyllä 2005 siellä olen käynyt.
Ensimmäinen asia joka usein rajoittaa Skipperiin menoa on se, että sinne maksaa sisään. Usein 3 euroa +narikka, mikä on opiskelijalle hieman liikaa. Lisää menokynnystä nostaa se tosiasia, että Skipperin portsari on kävelevä kokovartalokyrpä. Sinun pitää oikeasti katsoa että sinulla on baariin soveliaat vaatteet päällä. Monille voi tulla yllätyksenä esim. se, että hupparit, college-asut yms. eivät portsarin mielestä sovi tähän paikkaan. Lisäksi portsari käppäilee silloin tällöin baarin puolella kiertämässä että kaikki on ok. Ulosheittokynnys on matala. Se lisää tiettyä tarvetta näyttää valppaalta. Tämä paikka ei ole Wankkuri.
Skipperin lista on erittäin hyvä. Täällä on jonkin verran harvinaisempiakin kipaleita, ja biisejä hyvin moneen lähtöön. On tullut joskus Deep Purpleakin luikautettua ( huonolla menestyksellä myönnetään; en vain vieläkään sisäistä sitä tosiasiaa etten ole kiljukaula vaan baritoni. Halu olla kiljukaula on vain niin vahva että venytän ääneni vaikka väkisin). Täällä on jopa M.A Nummisen "Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä". Skipperissä olen kokenut sen peruskaraokeyllärin, että tuttu biisi on lähtenyt eri sovituksella korkeammasta sävellajista ja mennyt sen takia puihin. Sitä oppii elämässä kaikkea.
Skipperin soundit ovat paremmat kuin Wankkurissa mutta huonommat kuin Annelissa. Joskus on joutunut seisomaan ihan monitorin vieressä. Paikka on hyvä jos tulee laulamaan karaokea, mutta tänne ei tulla viihtymään, mikäli portsarilta kysytään.

Tunnelma: 7
Miksaus&soundit:8
Lista: 9

Bar Soolo (hevikaraoke; ainoastaan joka kuun ensimmäinen sunnuntai)

Bar Soolo on tarjonnut hevikaraokea lokakuusta 2005 lähtien. Ensin sitä tarjottiin joka sunnuntai, mutta ilmeisesti laulajien puutteen ja isäntien aikataulujen vuoksi tahti on harventunut joka kuun ekaan sunnuntaihin.
Bar Soolo on ehkä hieman pieni mesta, johon karaokelaitteisto on sijoitettu päätyyn. Omalta osaltaan kenties paikan yleinen akustiikka ja muoto vaikuttaa siihen, että paikka on soundillinen pyllynreikä. Toisaalta joskus tuntuu myös siltä, että isäntä Bon Zornolla on vaikeuksia mikin ja taustanauhojen ja monitorin kanssa. Toisaalta joskus soundit ovat sangen hyvät: vaihtelee biisien välillä. Soundit ovat myös parantuneet kerta kerran jälkeen. Alkuaikojen puurosoundiin ei ole enää törmännyt. Kyllä se siitä vielä lähtee.
Täällä on siis vain hevikaraokea, eikä tarkoituskaan ole laulaa muuta. Siinä suhteessa paikka on Jyväskylän paras. Lista alkaa olla samoissa laajuuksissa kuin sen oikean elikkä Hevikaraoken (tm) tilaisuuksissa. Tästä tulikin mieleeni: Sekä Annelin että Soolon hevikaraoke on eri nimellä kuin Hevikaraoke, koska Hevikaraoke on tuotemerkki. Jos joskus näet jonkun mestan järjestävän "Hevikaraokea" ja paikalla ei ole mitään KSF:ään eli Karaoke Service Finlandiin liittyvää, niin siitä kannattaa raportoida osoitteessa www.hevikaraoke.fi. Tuotemerkki on tuotemerkki ja sillä sipuli.
Mutta tosiaan jos haluat laulaa heavya, niin täältä sitä löytyy. On System Of A Downia, Purplea, Whitesnakea, Alice Cooperia, Black Sabbathia, Poisonia ja vaikka mitä. Tänne vaan! Ongelma tässä Soolon hevikaraokessa on vain se, että ns. sunnuntailaulajia ei täällä paljoa käy. Taidan olla ainoa ikään kuin "heikkotasoisempi" laulaja joka uskaltautuu estraadille. Esim. eräs Jussi vetää niin korkealta ja kovaa, jotta huh. Mutta sinänsä on mukavaa nähdä kun ihmiset laulaa hyvin. Monissa täällä laulavissa olisi ihan Idols-ainesta.
Ihmiset ovat kyllä taputtaneet esiintymisilleni ja sanoneet että säähän vedät ihan hyvin, siitä se lähtee. Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että parantamisen varaa ois paljon. Tosin myönnän sen itsekin. 2.4 sunnuntaina metsään rää'ytty Whitesnaken Fool For your loving oli melkonen pohjanoteeraus. David Coverdale kääntyy haudassaan. Siis jos olisi kuollut. Whitesnakehan tulee taas keikalle Suomeen. Coverdalella Fool For Your Loving menee kai vähän paremmin. Omaa oloa Soolossa parantaisi se että saisi jonkun kaverin messiin. Ihmiset luulevat pro-laulajaksi kun menen yksinään.

Tunnelma:8
Miksaus&Soundit: 8
Lista: 9

Ei kommentteja: