Ihmislajin erottaa dinosauruksista verraton kyky muovautua,
uudistua, kehittää uutta, tehdä keksintöjä, lainata ja kopioida. Koko
ihmiskunnan historia on vaihdannan, kaupankäynnin, monien eri ainesten
yhdistelyn ja tuontitavaran historiaa. Inhimillinen toiminta perustuu
yhteistyölle ja kyvylle jalostaa toisten keksimiä asioita uusiin tarkoituksiin.
Japanilainen autoteollisuus olkoon tästä paraatiesimerkki.
Ihmiskunnan historia on myös eriarvoisuuden historiaa.
Kaikilla ei ole ollut yhtäläisiä mahdollisuuksia lähteä tutkimusmatkoille ja
nauttia kaukaisista maista haettujen raaka-aineiden tuomasta
yltäkylläisyydestä. Kolumbus kohtasi Karibian tainot vuonna 1492, ja kolmekymmentä
vuotta myöhemmin 80 prosenttia tainoväestöstä oli kuollut: suurin osa kulkutauteihin,
loput väkivaltaisesti. Amerikan alkuperäiskansojen historia on varsin monilta
osin väkivallan, alistamisen ja riiston kokemisen historiaa. Tainot eivät juuri
hyötyneet siitä, että kohtasivat Kolumbuksen.
Ihmisellä pitää olla kyky erottaa hyväksikäyttö,
manipulointi ja huijaaminen yhteistyöstä. Toisen ihmisen alisteisen aseman
hyväksikäyttö on rikollista. Lainaaminen on eri asia kuin varastaminen.
Lainaamisesta on sovittu aidosti yhdessä, varastamisesta ei.
***
Viime aikoina Suomessa on keskusteltu sellaisesta ilmiöstä
kuin kulttuurinen omiminen. Kulttuurinen omiminen tarkoittaa sitä, että
valtaväestö napsii ja muovaa uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen tärkeitä
symboleita oman viihtymisensä raaka-aineeksi, usein vahvistaen samalla
vähemmistöön kohdistuvia vähättelyä ja kaapaten vallan määritellä sen, mitä
vaikkapa saamelaisuus käytännöllisesti katsoen on.
Suomessa kulttuurinen omiminen näkyy ehkä selkeimmin siinä,
että kovinkaan moni ei tunne saamelaisyhteisöjä, mutta osaa laulaa ”nunnukalailaa”
ja esittää humalassa toikkaroivaa miestä, jonka nimi on Naima-Aslak. Se näkyy
ehkä siinäkin, että lasketteluretken jälkilöylyissä ja viinahuuruissa henkilö laittaa päähänsä neljän tuulen hatun ja kertoo jonkin hauskan jutun jossa
esiintyy sellainen sana kuin ”jänkhä”.
Joku sanoi joskus, että vähemmistön jäsenenä eläminen
vertautuu pyöräilyyn jäisellä tiellä, jolla ei ole kevyen liikenteen väylää.
Sinulla on periaatteessa oikeuksia, mutta niiden toteutuminen riippuu tyystin
siitä, kuinka paljon autoilijoita hotsittaa noudattaa yhteisiä sääntöjä.
Yhteentörmäysten sattuessa autoilija on paremmin suojattu kuin pyöräilijä.
Nunnukailailaat ja haisiet voivat tuntua harmittomilta,
mutta toistuessaan ne tuntuvat kovin rasittavilta henkilöstä, joka joutuu
uudelleen ja uudelleen nämä hassunhauskat jutut arkisessa elämässään ja itseään koskevissa keskusteluissa kohtaamaan.
Kuvittele jälleen ajavasi pyörällä pitkin jäistä tietä.
Takaa tulee auto joka ensin tööttää äkkiarvaamatta ja sitten ohittaa sinut
lähietäisyydeltä. Mitään ei varsinaisesti sattunut, mutta kalvava tunne jää. Kalvava
tunne siitä, että tyystin toisilla kuin sinulla itsellä on valta päättää, milloin
ja missä asiayhteyksissä sinä ja yhteisösi tulee kohdatuksi ja kuulluksi. Kun
vähemmistön jäsen kohtaa jatkuvasti käsityksiä erityisestä
viinanjuontialttiudestaan tai muista tavoistaan ja perään vaatimuksen ”älä nyt
ota sitä niin vakavasti”, niin kokemus toisten armoilla ja ehdoilla elämisestä
konkretisoituu aika lailla.
***
Kaikki lainaaminen ei ole varastamista. Kaikki omaksuminen
ei ole omimista. Kaikki yhdistely ei ole tekijänoikeuksien rikkomista. Kaikki
perinteikkään vieminen uusiin konteksteihin ei ole haitallista.
Kulttuurintutkimus,
historiantutkimus, nuorisotutkimus ja musiikin tutkimus ovat jo pitkään
tunteneet alun perin Homi K. Bhabhan lanseeraaman ”kolmannen tilan” ja ”hybridin”
käsitteet, joilla tarkoitetaan inhimillisessä kanssakäymisessä tapahtuvaa uuden
luontia, rajojen rikkomista sekä kriittisyyttä suhteessa ”alkuperäiseen”.
Etniset ryhmät ja kansakunnat eivät ole koskaan olleet puhtaita ja
selvärajaisia, vaan ne syntyvät ja uudistuvat prosessuaalisesti monien ainesten
ja vaikutteiden yhdistelminä.
Satama-alueilla, suurkaupunkien asuinalueilla,
kauppareittien risteyskohdissa ja sotaretkien tiimellyksessä on kautta aikojen syntynyt
esimerkiksi uudenlaista kieltä, uudenlaisia elintapoja, uudenlaisia ruokalajeja
sekä uudenlaisia uskomuksia. Esimerkiksi Kanadan metís-väestö muovautui kun turkiskauppiaat ja pohjoisvaltioiden intiaanit (muun muassa ojibwayt, mi'kmaqit, menominit ja creet) alkoivat toimia keskenään ja muodostaa avioliittoja à la façon du pays, yhdistellen rituaaleissa sekä alkuperäiskansojen että eurooppalaisten uudisasukkaiden perinteitä.
***
Kulttuurisen omimisen kohdalla on äärimmäisen tärkeää
analysoida sitä, millaisessa valtapositiossa ihmiset ovat suhteessa toisiinsa
ja mitä alkuperäiskansan jäsenelle ja hänen yhteisölleen mahdollisesta
omimisesta seuraa. Rastatukka eurooppalaissyntyisellä on huomattavasti
ongelmattomampi asia kuin blackface-pukeutuminen naamiaisissa, koska edellinen
perustuu toisen kunnioittamiseen ja uusien tapojen omaksumiseen, jälkimmäinen taas
ei.
Ehdottomat vaatimukset pidättäytyä lainaamisesta ja
omaksumisesta (”leikkaa rastasi
valkoinen, ne eivät ole sinun”) ovat suoraan verrannollisia fasistien
vaatimuksille ”riisu kiitospaitasi ja leijonakorusi neekeri, ne eivät ole sinun”.
Lainaamisen ja kopioinnin kategorinen kieltäminen perustuu
molemmissa esimerkkilauseissa totuudenvastaiseen käsitykseen kulttuurista
muuttumattomana, vaikutteista vapaana, ajasta ja paikasta irrallaan olevana,
kommunikointiin kykenemättömänä pyhänä kivimöhkäleenä, jonka pitäisi pysyä
paikoillaan ja joka ei saisi siirtyä minnekään.
Inhimillinen kulttuuri ei ole muuttumaton monoliitti.
Inhimillinen kulttuuri on elävää, orgaanista ja uudistuvaa. Lainaaminen ja
liikkuvuus on inhimillisen kulttuurin kehittymisen ja säilymisen elinehto. Lainaaminen
voi olla kunnioittamistakin. Etniset stereotypiat eivät.
***
Kirjailijan etninen tausta ei voi olla kriteeri sille, onko
romaanin vähemmistöön kuuluva henkilöhahmo ongelmallinen vai ei. Olennaisinta on sisältö. Varsin moni valkoinen keskiluokkainen heteromies on kirjoittanut uskonnollisista ja etnisistä vähemmistöistä
totuudenmukaisemmin kuin somalialaissyntyinen Ayaan Hirsi Ali, jonka kirjojen muslimirepresentaatiot
eivät juuri eroa pahimpien äärioikeistolaisten poliitikkojen hallusinaatioista.
***
Hiljattain Saara Aaltoa syytettiin kulttuurisesta omimisesta
ja jopa rasismista, koska hän pukeutui X-factor-ohjelman musiikkiesityksessään
geishapukuun. Oliko esitys kulttuurista omimista vai ei? Vahvistiko se etnisiä
stereotypioita vai ei? Saako jatkossa lapsesi pukeutua geishapukuun vai ei?
Ylireagoiko joku vai ei?
Olennaista on tarkastella sitä, millaisessa positiossa
Japani on suhteessa länsimaiseen populaarikulttuuriin, ja ovatko japanilaiset
taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti jotenkin alisteisessa asemassa
suhteessa muihin.
Perinteisesti Japanin ja suomalaisten välinen kulttuurinen
lainaaminen on ollut rakentavaa ja tervettä: Japanissa on rakastuttu muumeihin,
Suomessa itsepuolustuslajeihin ja animeen. Vuorovaikutus on ollut ystävällistä
ja toinen toistaan kunnioittavaa. Japani on paitsi taloudellinen ja
teknologinen, myös kulttuurinen vientimahti. On vaikea nähdä, että
japanilaisten ääni jotenkin jäisi kuulumatta sen vuoksi, että Saara Aalto
pukeutuu geishapukuun. Saara Aallon esityksestä voi olla montaa mieltä, mutta
ei se ole lähellekään yhtä tökerö esitys kuin Mikko Alatalon ”Nunnuka Lailaa”.
Toki länsimaisen populaarikulttuurin historia pitää
sisällään myös stereotyyppisiä, orientalistisia esityksiä Japanista. Toisen
maailmansodan aikainen sotapropaganda Yhdysvalloissa jätti jälkensä kulttuurisiin
klassikoihin, esimerkiksi Aamiainen Tiffanylla-elokuvan herra Yunioshiin. ”Aasialainen
nainen” on ollut monissa yhteyksissä haitallisella tavalla rakennettu
seksuaalisen kiihottumisen välineeksi, millä on ollut myös konkreettisia
vaikutuksia seksuaalisen väkivallan ilmenemiseen.
Oma mielipiteeni on siis se, että Saara Aallon esitys ei ole
kulttuurista omimista, ja on erittäin kaukaa haettua olettaa sen lisäävän
haitallisia asenteita suhteessa Japaniin, japanilaiseen kulttuuriin tai japanilaisiin
naisiin. Ihmisiltä ei olla kieltämässä mitään, ja lapset voivat
jatkossakin pukeutua naamiaisissa geishaksi vallan hyvin. On kuitenkin syytä
pohtia, mihin käsityksemme toisista ihmisistä –niin japanilaisista kuin
muistakin- pohjautuvat, ja ovatko nämä käsitykset kestävällä pohjalla. Mahdollisuus leikittelyyn on tärkeä osa ihmiselämää, kunhan vaan leikin varjolla ei kiusata toisia.
Olennaista on se, että ihminen pohtii asemaansa, kysyy ja reflektoi ja pyrkii ymmärtämään toisten ihmisten näkökulmia,
vaikka ne alussa tuntuvatkin käsittämättömiltä. Suomalaisilla on viime aikoina
ollut tämä toisten ihmisten asemaan asettumisen taito hieman hukassa. Se on
taito, jonka voi oppia vanhallakin iällä. Vaikkapa talvisilla teillä
liikkuessa ja Kikkaa kuunnellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti