Geisha mä olen sun, sä kulttuurisesti omit mun

Ihmislajin erottaa dinosauruksista verraton kyky muovautua, uudistua, kehittää uutta, tehdä keksintöjä, lainata ja kopioida. Koko ihmiskunnan historia on vaihdannan, kaupankäynnin, monien eri ainesten yhdistelyn ja tuontitavaran historiaa. Inhimillinen toiminta perustuu yhteistyölle ja kyvylle jalostaa toisten keksimiä asioita uusiin tarkoituksiin. Japanilainen autoteollisuus olkoon tästä paraatiesimerkki.

Ihmiskunnan historia on myös eriarvoisuuden historiaa. Kaikilla ei ole ollut yhtäläisiä mahdollisuuksia lähteä tutkimusmatkoille ja nauttia kaukaisista maista haettujen raaka-aineiden tuomasta yltäkylläisyydestä. Kolumbus kohtasi Karibian tainot vuonna 1492, ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin 80 prosenttia tainoväestöstä oli kuollut: suurin osa kulkutauteihin, loput väkivaltaisesti. Amerikan alkuperäiskansojen historia on varsin monilta osin väkivallan, alistamisen ja riiston kokemisen historiaa. Tainot eivät juuri hyötyneet siitä, että kohtasivat Kolumbuksen.

Ihmisellä pitää olla kyky erottaa hyväksikäyttö, manipulointi ja huijaaminen yhteistyöstä. Toisen ihmisen alisteisen aseman hyväksikäyttö on rikollista. Lainaaminen on eri asia kuin varastaminen. Lainaamisesta on sovittu aidosti yhdessä, varastamisesta ei.

***

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu sellaisesta ilmiöstä kuin kulttuurinen omiminen. Kulttuurinen omiminen tarkoittaa sitä, että valtaväestö napsii ja muovaa uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen tärkeitä symboleita oman viihtymisensä raaka-aineeksi, usein vahvistaen samalla vähemmistöön kohdistuvia vähättelyä ja kaapaten vallan määritellä sen, mitä vaikkapa saamelaisuus käytännöllisesti katsoen on.

Suomessa kulttuurinen omiminen näkyy ehkä selkeimmin siinä, että kovinkaan moni ei tunne saamelaisyhteisöjä, mutta osaa laulaa ”nunnukalailaa” ja esittää humalassa toikkaroivaa miestä, jonka nimi on Naima-Aslak. Se näkyy ehkä siinäkin, että lasketteluretken jälkilöylyissä ja viinahuuruissa henkilö laittaa päähänsä neljän tuulen hatun ja kertoo jonkin hauskan jutun jossa esiintyy sellainen sana kuin ”jänkhä”.

Joku sanoi joskus, että vähemmistön jäsenenä eläminen vertautuu pyöräilyyn jäisellä tiellä, jolla ei ole kevyen liikenteen väylää. Sinulla on periaatteessa oikeuksia, mutta niiden toteutuminen riippuu tyystin siitä, kuinka paljon autoilijoita hotsittaa noudattaa yhteisiä sääntöjä. Yhteentörmäysten sattuessa autoilija on paremmin suojattu kuin pyöräilijä.

Nunnukailailaat ja haisiet voivat tuntua harmittomilta, mutta toistuessaan ne tuntuvat kovin rasittavilta henkilöstä, joka joutuu uudelleen ja uudelleen nämä hassunhauskat jutut arkisessa elämässään ja itseään koskevissa keskusteluissa kohtaamaan.

Kuvittele jälleen ajavasi pyörällä pitkin jäistä tietä. Takaa tulee auto joka ensin tööttää äkkiarvaamatta ja sitten ohittaa sinut lähietäisyydeltä. Mitään ei varsinaisesti sattunut, mutta kalvava tunne jää. Kalvava tunne siitä, että tyystin toisilla kuin sinulla itsellä on valta päättää, milloin ja missä asiayhteyksissä sinä ja yhteisösi tulee kohdatuksi ja kuulluksi. Kun vähemmistön jäsen kohtaa jatkuvasti käsityksiä erityisestä viinanjuontialttiudestaan tai muista tavoistaan ja perään vaatimuksen ”älä nyt ota sitä niin vakavasti”, niin kokemus toisten armoilla ja ehdoilla elämisestä konkretisoituu aika lailla.

***

Kaikki lainaaminen ei ole varastamista. Kaikki omaksuminen ei ole omimista. Kaikki yhdistely ei ole tekijänoikeuksien rikkomista. Kaikki perinteikkään vieminen uusiin konteksteihin ei ole haitallista.

Kulttuurintutkimus, historiantutkimus, nuorisotutkimus ja musiikin tutkimus ovat jo pitkään tunteneet alun perin Homi K. Bhabhan lanseeraaman ”kolmannen tilan” ja ”hybridin” käsitteet, joilla tarkoitetaan inhimillisessä kanssakäymisessä tapahtuvaa uuden luontia, rajojen rikkomista sekä kriittisyyttä suhteessa ”alkuperäiseen”. Etniset ryhmät ja kansakunnat eivät ole koskaan olleet puhtaita ja selvärajaisia, vaan ne syntyvät ja uudistuvat prosessuaalisesti monien ainesten ja vaikutteiden yhdistelminä.

Satama-alueilla, suurkaupunkien asuinalueilla, kauppareittien risteyskohdissa ja sotaretkien tiimellyksessä on kautta aikojen syntynyt esimerkiksi uudenlaista kieltä, uudenlaisia elintapoja, uudenlaisia ruokalajeja sekä uudenlaisia uskomuksia. Esimerkiksi Kanadan metís-väestö muovautui kun turkiskauppiaat ja pohjoisvaltioiden intiaanit (muun muassa ojibwayt, mi'kmaqit, menominit ja creet) alkoivat toimia keskenään ja muodostaa avioliittoja à la façon du pays, yhdistellen rituaaleissa sekä alkuperäiskansojen että eurooppalaisten uudisasukkaiden perinteitä.

***

Kulttuurisen omimisen kohdalla on äärimmäisen tärkeää analysoida sitä, millaisessa valtapositiossa ihmiset ovat suhteessa toisiinsa ja mitä alkuperäiskansan jäsenelle ja hänen yhteisölleen mahdollisesta omimisesta seuraa. Rastatukka eurooppalaissyntyisellä on huomattavasti ongelmattomampi asia kuin blackface-pukeutuminen naamiaisissa, koska edellinen perustuu toisen kunnioittamiseen ja uusien tapojen omaksumiseen, jälkimmäinen taas ei.

Ehdottomat vaatimukset pidättäytyä lainaamisesta ja omaksumisesta  (”leikkaa rastasi valkoinen, ne eivät ole sinun”) ovat suoraan verrannollisia fasistien vaatimuksille ”riisu kiitospaitasi ja leijonakorusi neekeri, ne eivät ole sinun”.

Lainaamisen ja kopioinnin kategorinen kieltäminen perustuu molemmissa esimerkkilauseissa totuudenvastaiseen käsitykseen kulttuurista muuttumattomana, vaikutteista vapaana, ajasta ja paikasta irrallaan olevana, kommunikointiin kykenemättömänä pyhänä kivimöhkäleenä, jonka pitäisi pysyä paikoillaan ja joka ei saisi siirtyä minnekään.

Inhimillinen kulttuuri ei ole muuttumaton monoliitti. Inhimillinen kulttuuri on elävää, orgaanista ja uudistuvaa. Lainaaminen ja liikkuvuus on inhimillisen kulttuurin kehittymisen ja säilymisen elinehto. Lainaaminen voi olla kunnioittamistakin. Etniset stereotypiat eivät.

***

Kirjailijan etninen tausta ei voi olla kriteeri sille, onko romaanin vähemmistöön kuuluva henkilöhahmo ongelmallinen vai ei.  Olennaisinta on sisältö. Varsin moni valkoinen keskiluokkainen heteromies on kirjoittanut uskonnollisista ja etnisistä vähemmistöistä totuudenmukaisemmin kuin somalialaissyntyinen Ayaan Hirsi Ali, jonka kirjojen muslimirepresentaatiot eivät juuri eroa pahimpien äärioikeistolaisten poliitikkojen hallusinaatioista.

***

Hiljattain Saara Aaltoa syytettiin kulttuurisesta omimisesta ja jopa rasismista, koska hän pukeutui X-factor-ohjelman musiikkiesityksessään geishapukuun. Oliko esitys kulttuurista omimista vai ei? Vahvistiko se etnisiä stereotypioita vai ei? Saako jatkossa lapsesi pukeutua geishapukuun vai ei? Ylireagoiko joku vai ei?

Olennaista on tarkastella sitä, millaisessa positiossa Japani on suhteessa länsimaiseen populaarikulttuuriin, ja ovatko japanilaiset taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti jotenkin alisteisessa asemassa suhteessa muihin. 

Perinteisesti Japanin ja suomalaisten välinen kulttuurinen lainaaminen on ollut rakentavaa ja tervettä: Japanissa on rakastuttu muumeihin, Suomessa itsepuolustuslajeihin ja animeen. Vuorovaikutus on ollut ystävällistä ja toinen toistaan kunnioittavaa. Japani on paitsi taloudellinen ja teknologinen, myös kulttuurinen vientimahti. On vaikea nähdä, että japanilaisten ääni jotenkin jäisi kuulumatta sen vuoksi, että Saara Aalto pukeutuu geishapukuun. Saara Aallon esityksestä voi olla montaa mieltä, mutta ei se ole lähellekään yhtä tökerö esitys kuin Mikko Alatalon ”Nunnuka Lailaa”.

Toki länsimaisen populaarikulttuurin historia pitää sisällään myös stereotyyppisiä, orientalistisia esityksiä Japanista. Toisen maailmansodan aikainen sotapropaganda Yhdysvalloissa jätti jälkensä kulttuurisiin klassikoihin, esimerkiksi Aamiainen Tiffanylla-elokuvan herra Yunioshiin. ”Aasialainen nainen” on ollut monissa yhteyksissä haitallisella tavalla rakennettu seksuaalisen kiihottumisen välineeksi, millä on ollut myös konkreettisia vaikutuksia seksuaalisen väkivallan ilmenemiseen. 

Oma mielipiteeni on siis se, että Saara Aallon esitys ei ole kulttuurista omimista, ja on erittäin kaukaa haettua olettaa sen lisäävän haitallisia asenteita suhteessa Japaniin, japanilaiseen kulttuuriin tai japanilaisiin naisiin. Ihmisiltä ei olla kieltämässä mitään, ja lapset voivat jatkossakin pukeutua naamiaisissa geishaksi vallan hyvin. On kuitenkin syytä pohtia, mihin käsityksemme toisista ihmisistä –niin japanilaisista kuin muistakin- pohjautuvat, ja ovatko nämä käsitykset kestävällä pohjalla. Mahdollisuus leikittelyyn on tärkeä osa ihmiselämää, kunhan vaan leikin varjolla ei kiusata toisia.

Olennaista on se, että ihminen pohtii asemaansa, kysyy ja reflektoi ja pyrkii ymmärtämään toisten ihmisten näkökulmia, vaikka ne alussa tuntuvatkin käsittämättömiltä. Suomalaisilla on viime aikoina ollut tämä toisten ihmisten asemaan asettumisen taito hieman hukassa. Se on taito, jonka voi oppia vanhallakin iällä. Vaikkapa talvisilla teillä liikkuessa ja Kikkaa kuunnellessa.