Avoin kirje Kristiina Markkaselle

Kysyt Helsingin Sanomien kolumnissasi 1.8.2015: ”kun itseään avoimen ja multikulttuurisen yhteiskunnan kannattajina pitävät kokoontuvat torille, tietävätkö he mitä oikeastaan kannattavat?”

Olin torilla ja tiedän tasan tarkkaan mitä minä kannatan. Olen kirjoittanut aiheesta vuosia ja olen tehnyt ammatillista työtä aiheen parissa vuosia, kuten myös lukuisat kollegani.

Se, että et tosiasiallisesti ole kiinnostunut pätkääkään siitä, mitä ajattelemme, ja mitä käytännön työssämme (sosiaalityöntekijöinä, opettajina, psykiatrisina sairaanhoitajina, tutkijoina, opiskelijoina, ohjaajina) olemme vuosikausien ajan kohdanneet ja mitä käytännön toimenpiteitä olemme vuosien ajan ehdottaneet, on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi. 

Tai se ei oikeastaan ole ole vain sinun ongelmasi. Se on myös Helsingin Sanomien ongelma. Se, että pääset ihmisiin tutustumatta ja heidän tekemäänsä työhön perehtymättä haukkumaan heitä ties miksi ”relativisteiksi” osoittaa, että Helsingin Sanomilla ei ole journalistista osaamista ja laadun arviointikykyä. 15 000 mielenosoittajan joukkoon mahtuu varsin monenlaista väkeä. Tunnistin joukosta aivan julmetunmoisen määrän ammattitaitoa: opettajia, sosiaalityöntekijöitä, psykiatrisen sairaanhoitajan, päihdelääkärin, monia ihmisiä jotka ovat tehneet varsin vaativaa työtä varsin vaativien asiakkaiden kanssa, joiden taustat voivat olla mitä moninaisimmat. He tekevät vähemmistöjä leimaamatta päivittäin ratkaisuja löytävää työtä juuri niiden kysymysten parissa, jotka tavan talliaisia kahvipöydissä puhututtavat. 

Mistä oikein olet päätellyt, että olemme jotain ”relativisteja”? Se, että rakentelet meistä ammattilaisista toinen toistaan omituisempia olkiukkoja ilmeisesti ilman alkeellisintakaan halua tutustua päivittäisen työmme todellisuuteen, todistaa vain omat ennakkoluulosi. Relativismijollotus ei kerro meidän ajatuksistamme yhtään mitään, mutta vahvistaa virheellisiä käsityksiä siitä, että emme esimerkiksi puuttuisi perheväkivaltaan, nuorten rikoskäyttäytymiseen tai muihin pahoinvoinnin merkkeihin niiden ilmetessä. Relativististereotypian vahvistaminen johtaa entisestään vahvistuvaan kukkahattutätinimittelyyn, urbaanilegendojen levittelyyn ja  jopa väkivaltaisiin kohtaamisiin ja häirintään, jota sosiaalialan ammattilaiset silloin tällöin kohtaavat. Miksi tarkoituksellisesti vahvistat tätä stereotypiaa entuudestaan?

Ilmoitat kyllästyneesi oikeassaolemiseen, mutta samalla latelet kankeita kökkötyhjistelyjä tyyliin ”integraatio onnistuu parhaiten vahvan kansalaisyhteiskunnan sisällä” ikään kuin tämä olisi meille kansalaisyhteiskunnan toimijoille suurikin galakseja räjäyttelevä havainto. 

Jakelet naurettavia ohjeita, joissa ei oikeasti sanota tuon taivaallista. Mitä ihmettä oikein tarkoitat lauseella ”monikulttuurista yhteiskuntaa kannattavien täytyy vihdoin opiskella asiaa ja ryhtyä sanoista tekoihin”? 

Sanoisitko jonkin konkreettisen asian, jota minun pitäisi vielä opiskella? Mitä minun pitäisi vielä ammatillisen päivätyöni lisäksi tehdä? Miksi se työ, jota teemme joka päivä, ei ole konkreettinen teko? Miksi konkreettiset toimenpiteet, joita suositusten pohjalta toteutetaan, eivät ole tekoja? Miksi konkreettiset, selkeät mielenosoituksessa pidetyt puheet eivät olisi myös tekoja? Luuletko oikeasti, että mielenosoituksessa puheita pitäneet ihmiset eivät toimisi muissakin ympäristöissä varsin aktiivisesti, tietäen varsin hyvin mitä he kannattavat ja mitä eivät?

Helsingin Sanomien toimituksessa on oikeasti mahdollista kirjoittaa ”essee” valtakunnan päälehden paraatipaikalle suomalaisesta multikulturalismista ja yli 15 000 ihmisen ajatusmaailmasta tekemättä yhtäkään haastattelua ja sivuuttamalla kaikki suomalainen alan tutkimus ja rajaamalla taustamateriaali pariin ulkomaiseen, verkosta ilmaiseksi löytyvään juttuun. 

Verkkolehtien kolumnien leikkaa-liimaa-kääntäminen täysin toisista kansallisista konteksteista Suomeen on kai Helsingin Sanomissa journalismia. Muualla se on puhdasta laiskuutta ja ammatillisen kunnianhimon puutetta. Kenan Malikin kolumni oli laadukas, mutta kuka tahansa voi sen lukea itse. Se ei käsittele Suomea eikä se kerro mitään siitä, millaiset erilaisuuden poliittista organisointia koskevat kysymykset ovat tässä maassa ajankohtaisia.

Pasi Saukkosen kirja ”Erilaisuuksien Suomi” ja etenkin sen alaluku ”suomalainen multikulturalismi” olisi osoittanut konkreettisilla tavoilla sen, mitä monikulttuurisuus on käytännössä ja miten suomalainen multikulturalismi eroaa muiden maiden malleista. Lukuun tutustuminen olisi osoittanut, että julkisuudessa esiintyvät olkiukkorakennelmat ”monikultturismista” ovat varsin kaukana siitä, mitä suomalainen multikulturalismi todellisuudessa on. Olli Immosen ulostuloista voi varsin helposti päätellä sen, että hän ei ole lukenut sen enempää Saukkosta, Stuart Hallia kuin yhtään mitään muutakaan luotettavaa lähdettä, vaan hänen multikulturalismifantasiansa perustuvat pelkkiin harhaisiin "suvaitsevaistoa" koskeviin mielikuviin.

Helposti verkosta löytyvien suomalaisten lähteiden käyttäminen olisi auttanut lukijoita käsitteiden selventämisessä sekä myös kertonut siitä, mitä multikulturalismi on Suomessa. Suomalainen multikulturalismi määrittyy ensisijaisesti perusoikeuksia koskevassa lainsäädännössä. 6§ toteaa väestön yhdenvertaisuuden lain edessä, ja §17 oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin. Kyseisiä pykäliä koskevat esityöt selkeyttävät entisestään myös sitä, missä raja menee. Multikulturalismi ei kerta kaikkiaan tarkoita sitä, että kaikki olisi sallittua tai että kulttuurirelativismin nimissä pitäisi sietää tai suvaita myös yleisiä ihmisoikeuksia tai paikallisia lakeja rikkovia käytäntöjä. Aiheesta olisi helppolukuista, luotettavaa ja selkeää aineistoa vaikka kuinka paljon.

Kysyt: "Onko suomalaisilla intellektuelleilla ja poliitikoilla jokin näkemys siitä, millaista monikulttuurisuutta haluamme, ja kuinka se tehdään?" Se, että et ole jaksanut perehtyä helppolukuisiin, selkeisiin ja helposti suomen kielellä saataviin monimuotoisuuspoliittisiin näkemyksiin, ei tarkoita ettei niitä olisi olemassa, lukuisilla eri kentillä, paljon, paljon, niin laajemmasta, valtiosääntöoikeuteen keskittyvästä makronäkökulmasta kuin erityiskysymyksistäkin. 

Oikea kysymys olisi:"miksi en tänä hektisenä Internet-aikana jaksa pirauttaa mihinkään enkä evääni väräyttää hakukoneen kanssa etsiessäni tausta-aineistoa esseeseeni, vaan tyydyn löysiin Painobaarissa kaljapieruissa keksimiini muturykäisyihin?"

Miksi suomalainen monikulttuurisuustutkimus ja siinä tehdyt havainnot eivät kiinnosta sinua? Miksi Pasi Saukkosen kirjat ja kolumnit eivät ole mielestäsi selkeitä avauksia suomalaiseen monikulttuurisuuskeskusteluun? Mikä niissä oli tarkalleen ottaen vikana? Vai oletko edes lukenut niitä? Oletko tehnyt taustatyötä lauantaiesseeseen ollenkaan?

Kirjoitat, että ”puolesta ja vastaan” huutelu ei enää riitä. Oma kolumnisi ei kuitenkaan ole yhtään mitään muuta kun vain juuri mielikuvien varassa huutelua ja epämääräisiä ja perusteettomia heittoja toisista ihmisistä. Tätä perusteetonta huutelua ei todellakaan enää tarvittaisi suomalaiseen monikulttuurisuuskeskusteluun.

Lisäperehtymiseen:

Martikainen, Tuomas, Saukkonen, Pasi & Säävälä, Minna (toim.) (2013) Muuttajat. Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus. Tallinna : Tallinna Raamatutrükikoja

Saukkonen, Pasi (2013) Erilaisuuksien Suomi. Vähemmistö- ja kotouttamispolitiikan vaihtoehdot. Helsinki:Gaudeamus, Tallinna : Tallinna Raamatutrükikoja.

Saukkonen, Pasi (2013) Politiikka Monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Toinen korjattu painos. Cuporen verkkojulkaisuja 17. ISBN 978-952-5573-44-2, ISSN 1796-9263

Saukkonen, Pasi (2012) Monikulttuurisuus ja multikulturalismi. Alue ja Ympäristö 41: 1 (2012) ss. 118–123.

Vitikainen, Annamari (2014) Monikulttuurisuus. Logos-ensyklopedia. Syrjämäki, Sami, Kannisto, Toni (toim.). Eurooppalaisen filosofian seura ry. (15.8.2014)