Milloin ihminen on rasisti?

Joskus ihmiset kysyvät: ”Miten rasismi määritellään? Jos puhun vaikkapa maahanmuuton varjopuolista, olenko minä rasisti?” 

Alkuun täytyy sanoa yksi seikka: mikään maahanmuuttoon, maahanmuuttajiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin liittyvä kysymys ei ole ollut sen kummemmin suomalaisessa arkikeskustelussa kuin poliittisessa diskurssissakaan missään vaiheessa minkäänlainen tabu.

Voisi sanoa, että ainoastaan ihmisten muisti pätkii.

Erilaiset sosiaaliset ongelmat, haitalliset perinteet ja laittomuudet ovat läsnä jokapäiväisen kahvipöytä-, ja nettikeskustelun lisäksi myös eduskuntakeskusteluissa sekä valtiollisissa politiikkaohjelmissa, ja myös olleet siellä vähintään 1990 – luvun alusta asti.

Hän, ken jaksaa lukea Antero Leitzingerin maahanmuuttopolitiikan historiaa käsitteleviä kirjoja, havaitsee, että keskustelua on jaksettu käydä myös itsenäisen Suomen alkuaikoina:

 ”…Totta kyllä on, että Suomi koreilee suvaitsevaisuudellaan niin monessa suhteessa, mutta kyllä se sittenkin menee liian pitkälle kun jo ennen laissa määrättyä aivan lyhyttä aikaa tehtyjä ryssien anomuksia kansalaisoikeudesta ei edes voida kieltää ilman n.s. kohteliaisuutta ’muodollisista syistä’… turhaa on ponnistaa voimia Karjalan kannaksen suomalaistamiseksi, jos ei edes sellaisilta venäläisiltä, jotka jo ennen Suomen kansalaisoikeuden saatua, ryhtyvät ulkomaita myöten rettelöimään Suomen lakeja vastaan, kuten Anna Vyrubova on tehnyt.

Kyllä siinä tapauksessa itsesuojelus on ihan alkeellisella kannalla, kun ei tahdota välttää Suomen kansan ruumiin turmelemista, vaan ehdoin tahdoin sallitaan mitä vahingollisimpien ainesten siihen päästä. Toivokaamme, että jo alulle päässyttä hienotuntoisuutta maassamme asuvia ryssiä kohtaan ei edelleen jatkettaisi ja että ne kansalaisemme, jotka ovat venäläisten emigranttien lumoissa ja heidän ihailijansa, eivät tästedes pääsisi lumoamaan niitä, joiden ratkaistavana on Suomen kansalaisuuden myöntäminen venäläisille ja muille ulkomaalaisille.” (Nimimerkki A.L Iltalehdessä 2.6.1925; Leitzinger 2008a, 260-261)

Kuten myös suuriruhtinaskunnan aikaan: 

"Saksalaisia kerjäläisiä on ollut paljo tätä nykyä meidänkin kaupungissamme. Positiiwien soitto niillä ollut muka olewanaan ansiokeinona. … Kyllä olisi parempi, jos sellaiset ihmiset, jotka owat nuoria ja miehuuden iässä olewia, käyttäisiwät paremmin aikansa hyödyllisempiin töihin ja keinoihin, kuin maan juoksuun, huonoin positiiwien rämpytykseen ja sen ohessa keräykseen" (Oulun Wiikko-Sanomia 25.8.1860; Leitzinger 2008b, 514)

Eduskuntakeskusteluista kirjoitinkin jo aikoja sitten. 

Erästä toista kirjoittajaa vapaasti mukaillen: ei tarvitse olla toisinajattelija puhuakseen turvapaikkashoppailijoista, islamistiterroristeista tai pakolaistulvista. Riittää, että kuuluu hallituspuolueeseen. Voi olla sen ministerikin.

Peukalosääntönä voisi sanoa, että jos ihminen alkaa inistä että ”asioista ei saa puhua”, hänellä ei vain ole mitään sanottavaa. Se timantinkova fakta, että ihmiset eivät osaa käyttäytyä, ei taas ole sananvapauskysymys.

***

Ihminen ei ole rasisti, jos hän puhuu ”maahanmuuton varjopuolista”. Lisääntyvän globaalin liikkuvuuden varjopuolista ovat puhuneet aikojen alusta ja jatkuvasti myös kukkahattutädit, suvaitsevaistot, punavihreät ja tiesmitkä dareiaanit, varmaan myös feministit ja homokeisarit.

Ihmiskauppa ja ihmissalakuljetus ovat varjopuolia. Työehtojen polkeminen, työntekijöiden hyväksikäyttö, laittoman elinkeinon harjoittaminen ja ylirajainen huumerikollisuus ovat varjopuolia. Samoin myös seksuaalinen väkivalta sekä muu perheessä tapahtuva väkivalta, joissa tietyt kansallisuudet ovat väestömääräänsä nähden useammin edustettuina, on varjopuoli. Näiden varjopuolien ratkonnassa tarvitaan ratkaisuja rajojen yli, ihmisoikeuslähtökohdat edellä.

Ennakkoluuloja on jokaisella ihmisellä. Nähtyjä ja koettuja asioita luokitellaan ja selitetään itselle, vaikka kaikesta nähdystä ja koetusta ei ole mahdollista omata järin syvällistä tietoa.

Oman ennakkoluuloisuuden kieltäminen on älyllistä epärehellisyyttä. Dramaattisia uutisia lukiessa varsin monelle voi tulla mieleen kovin inhoja ajatuksia kokonaisista ihmisryhmistä.

Edes ennakkoluuloisuus ei ole vielä rasismia. Tutkija Tiina Sotkasiira kiteytti eron hyvin: ”Rasisteilla on yleensä ennakkoluuloja muunmaalaisia ja muunvärisiä kohtaan, mutta ennakkoluuloinen ihminen on rasisti vain silloin, kun hän ottaa omat ennakkoluulonsa totena ja oikeuttaa niillä muiden väheksymistä”. 

***

Vihapuhe (jota ei ole missään määrin vaikea määritellä; ken moista väittää, ei vain tunne aihetta) on usein rasistisesti motivoitunutta. Rasismi taas ei välttämättä ole vihapuhetta ollenkaan, eikä se välttämättä sisällä minkäänlaista vihaa. 

Rasismi on uskomusjärjestelmä. Rasismissa eri ”etnisiksi ryhmiksi” luokiteltujen ihmisryhmien välisiä eroja selitetään näille ryhmille oletetuilla kollektiivisilla fyysisillä tai henkisillä ominaisuuksilla, jotka myös oletetaan muuttumattomiksi.

Jos esimerkiksi henkirikosten keskittymistä Kymenlaaksoon tai Lapin alueelle selitettäisiin lukuisten eri sosioekonomisten muuttujien sijaan lappalaisten tai kotkalaisten ”kansanluonteella”, kyse olisi rasismista. 

Oletetulla muuttumattomuudella sitten perustellaan myös rasistisia käytäntöjä, joilla nämä yleensä sivilisoitumattomiksi oletetut ihmisryhmät halutaan asettaa pysyvästi eriarvoiseen asemaan.

Ajatuskoe on siis periaatteessa simppeli.

1. Selitätkö yhteiskunnassa näkyviä ”etnisten ryhmien” välisiä sosiaalisia, taloudellisia tai poliittisia eroja näiden etnisten ryhmien kollektiivisilla fyysisillä tai henkisillä ominaisuuksilla, jotka oletat muuttumattomiksi?

 2. Perusteletko haluamiasi tai vallitsevia pysyvästi eriarvoistavia käytäntöjä näillä ominaisuuksilla? 

Jos vastaat kyllä, olet todennäköisesti rasisti. 

*** 

Sotkasiira jatkaa: ”Se, että tuntee tulevansa väärin perustein liitetyksi johonkin, erityisesti negatiiviseksi koettuun, ryhmään on inhottava kokemus. Moni muistaa esim. lapsuudesta tilanteen, jossa epäiltiin jostain, mitä ei ole tehnyt. Erityisen epäreiluja olivat ne tilanteet, joissa vaikkapa opettaja rankaisi jostain, mihin oli syytön.” 

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ihmistä rankaistaan hänen tekojensa mukaan. Rasismi mahdollistaa sen, että ihminen jolla ei ole ollut osaa eikä arpaa johonkin rikolliseen tai paheksuttavaan tekoon, joutuu ihmisten vihanpuuskien vuoksi kärsimään turhaan.

Tapauksia on paljon. Esimerkiksi muslimeja tai muslimiksi oletettuja ihmisiä on pahoinpidelty ja myös tapettu, koska heidät on liitetty tapahtumiin ja tekoihin, joissa he eivät ole olleet millään tavoin mukana. 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 

Rasismi ei vähene pikkupoikamaisella ”ite oot vielä enemmän rasisti ja äitis kans” – puolustuksella tai kertomalla, että minuakin on kiusattu pienenä. On selvää, että syrjintä on universaali ilmiö, mutta se ei oikeuta syrjintää. 

***

Joku voisi kysyä: ”miten ongelmista sitten voisi puhua? Olen huolissani Suomen somaliväestön työttömyydestä ja siitä että Venäjän ja Irakin kansalaisuuden omanneilla naisilla on huomattavasti keskimääräistä korkeampi henkirikoskuolleisuus Suomessa. Pakkoavioliitot ja lapsien naittaminen morsiamiksi puistattavat minua.”

Vähemmistöjen sosiaalisista ongelmista voi puhua aivan samalla tavalla kuin syntysuomalaistenkin probleemoista.

Edellä mainituista kysymyksistä ovat huolestuneita aivan yhtä paljon vähemmistöryhmien jäsenet itse. Se, että asiat ovat tietyllä tolalla, ei ole koskaan tarkoittanut että ihmiset pitäisivät asioiden vallitsevaa tilaa toivottavana. Tämän vuoksi tehdään käytännön työtä, jolla vähennetään edellä mainittuja ongelmia.

Ei suomalainenkaan pidä kaikkia maansa puolia, esimerkiksi korkeaa henkirikollisuusastetta tai alkoholiongelmia, ihanana tai "kansanluonteeseen" liittyvänä asiana. Kuten moniin muihinkin ilmiöihin, näiden ilmiöiden esiintyvyyteen vaikuttavat ihmisen elämänkulku, ikä, koulutus, sukupuoli ja monet muut asiat.

Saudi-Arabiassa vähennetään Munasahan avulla terrorismia. Kunniaväkivaltaa ja kunniaan liittyviä konflikteja ratkotaan sekä Suomessa että muualla. Työllisyyteen vaikuttavista tekijöistä kirjoitinkin aikaisemmin. Egyptissä ja Libanonissa miehet ovat toimineet aktiivisesti väkivaltaa vastaan. Uskonnolliset johtajat ympäri maailman tuomitsevat varsin monet ilmiöt, joita voi hyvällä syyllä pitää tuomittavina.

Pakkoavioliittoja vastaan kampanjoidaan useissa uskonnollisissa yhteisöissä, 1, 2, 3 sekä Euroopassa että muualla, 2

Kun ihminen haluaa tietää lisää vähemmistöihin liitetyistä kysymyksistä ja ratkaisumalleista, voi olla paikallaan kysyä ihmisiltä itseltään, millaisia nämä kysymykset ovat luonteeltaan. Tällöin toiseen ihmiseen ei tarvitse suhtautua jonkin ”kulttuurin” edustajana tai tyystin toisenlaisena henkilönä, vaan ihmisenä, jolla voi olla kunnollista näppituntumaa ja kokemusta siitä, kuinka ongelmia ratkaistaan. 

Esimerkiksi Maajid Nawaz on mies, jolla on viisasta sanottavaa siitä, miksi ääriryhmät ovat joidenkin mielestä sexikkäitä ja cooleja, ja miten niistä voisi saada epäsexikkäitä ja epäcooleja:

Abdullahi An-Naim on puolestaan muslimimies, jolla on painavaa sanottavaa niistä, jotka "jumala sanoi" - kortin voimalla yrittävät saada omat esteettiset ja poliittiset mieltymyksensä valtiolliseksi laiksi.

Tutustua kannattaa myös näihin ajattelijoihin.

Lamya Kaddor

Abdelwahab Meddeb

Ziauddin Sardar

Turki Al-Hamad

Heidän kaltaistensa ihmisten ansiosta kehitys kehittyy.

Muslim man places third in Mr. Gay Netherlands

Mosque for gays to open in France.
 
Samanlaisten ihmisten ansiosta Suomessakaan ei enää tuomita ihmisiä Mooseksen lain mukaan (toisin kuin vielä vuonna 1630:

"Eräs papin poika Piikkiöstä, joka oli ollut tottelematon sekä lyönyt isäänsä ja äitiänsä, tuomittiin 1630 kuolemaan II Mooseksenk. 2 ja 21 lukujen sekä III Mooseksenk. 27 luvun mukaan" (Boström 1929, 170).

Ihmiset osaavat ajatella, kritisoida, osoittaa mieltään epäoikeudenmukaisena koettua lakia ja tuomioita kohtaan riippumatta siitä, missä he asuvat. Jokaisella on älli; ken ei tätä usko tai käytä, lienee pälli.

Kirjallisuus

Boström, H.J. (1929) : Kuolemantuomioista ja niitten täytäntöönpanosta Suomessa ennen vuotta 1826. Defensor Legis 10: 163 - 196.

Leitzinger, Antero (2008a): Ulkomaalaiset Suomessa 1812 - 1972. Helsinki: East-West Books

Leitzinger, Antero (2008b): Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812 - 1972. Helsinki: East-West Books