Maahanmuuttoasioista keskusteleminen ei ole koskaan ollut Suomessa tabu

Uusimmassa Image-lehdessä on Niklas Thesslundin kirjoittama henkilökuva Jussi Halla-Ahosta. Lehti tuntuu noudattavan tavaramerkkiään: kirjoitetaan kontroversiaalin ihmisen henkilöhaastattelu, kun muut tiedotusvälineet ovat sen ehtineet jo tehdä kymmeniä kertoja. Mitä muut aikakauslehdet ensin, sitä Image noin puoli vuotta perässä.

Tulee mieleen taannoinen juttu Abdullah Tammesta, joka tehtiin miljoonan muissa lehdissä olleen Abdullah Tammi - jutun jälkeen. Noh, ehkäpä Imagen päätoimittajan seinällä on kirjoitettuna mietelause "repetitio est mater studiorum".

Kari Suomalaisen muinaista väyryspilapiirrosta mukaillakseni, juttu on yksinkertaisesti "Halla-ahohöystöä jämistä". Myös tyylillisesti se muistuttaa muita Halla-ahohaastatteluita: haastateltava esittää näkemyksensä, toimittaja nyökyttelee vieressä ja painaa ne sellaisenaan lehteen ilman minkäänlaisia jatkokysymyksiä tai reflektointeja. Kun näin toimitaan, ei itse asiassa tehdä henkilökuvaa, vaan Scripta - mielipideblogin painettu jatke.

Lisäksi jutun alkupuolella on selvä virheellisyys, joka ei sinänsä liity maahanmuuttokeskusteluun tai Halla-ahoon. Kohdassa käsitellään valtuustotyöskentelyä ja vastauspuheenvuoroja.

Jutun kirjoittaja antaa ymmärtää, että myös tavallisten rivivaltuutettujen vastauspuheenvuorojen tulisi käsitellä ainoastaan kaupunginvaltuutetun esittämää kysymystä. Halla-ahon esittämään kysymykseen liittymättömistä vihreiden ja muiden "mielisairaiden" (Halla-ahon käyttämä nimitys) vastauspuheenvuoroista maalataan kuva, että nämä valtuutetut olisivat jossain Halla-ahopaniikissa kun eivät "vastaa kysymykseen". Image kirjoittaa:

"Valtuutetuista ainoastaan kokoomuksen Juha Hakola pitäytyi Halla-ahon kysymyksessä, joka koski kaupunkilaisten ja valtuutettujen pitämistä ajan tasalla. Muuten vastauksissa keskityttiin etupäässä maahanmuuttopyörittelyyn, joka yleisyydessään olisi ollut huono vastaus millaiseen kysymykseen tahansa."

Imagen toimittajan kannattaisi käydä jokin yhteiskuntaopin peruskurssi.

Ensimmäisen vastauspuheenvuoron käyttää aina vastuunalainen ihminen, tässä tapauksessa apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen, joka vastasikin eksaktisti Halla-ahon kysymykseen siitä, onko kaupungilla käynnissä hankkeita uusien vastaanottokeskusten perustamiseksi ja aiotaanko valtuusto pitää ajan tasalla uusista vastaanottokeskushankkeista. Tämä käy ilmi myös jutusta.

Vastuunalaisen henkilön vastauksen jälkeisissä valtuutettujen vastauspuheenvuoroissa on aina vallinnut "vapaa sana", oli kyse sitten eduskunnasta tai kaupunginvaltuustoista. Imagen jutussa mainitut vastauspuheenvuorot eivät poikkea sisällöllisesti normaalikäytännöstä juuri pätkääkään, paitsi ehkä siten, että niissä ei ilmene asiavirheitä.

Valtuusto- ja eduskuntakeskusteluissa on vuosikymmenten varrella lausuttu runoutta, väyrystelty, sanottu rumia sanoja ja muistuteltu nahkurien orsista ja "pelin polliitiikasta". Tätä on politiikka edustuksellisessa demokratiassa - sitä, että "asioista keskusteleville" päättäjille annetaan (sääntöjen puitteistama) vapaa tila ajatuksenvaihtoon.

Erilaisten lähetekeskustelu- ja täysistuntokeskustelujen tarkoitus on nimenomaan se, että edustajat voivat ottaa omalla poliittisella mielipiteellään kantaa esityksiin ja kysymyksiin laajemmin kuin alkuperäisen kysymyksen kontekstissa. Tällä tavoin annetaan mahdollisuus evästää valio- ja lautakuntatyön tekijöitä ja lisätä yleistä tietoutta puheenaolevaan asiaan etäisesti ja läheisesti kuuluvista seikoista.

Asioista on voitava keskustella, lalla-lalla, varsinkin valtuustosaleissa ja parlamenteissa. Lisäksi on varauduttava siihen että keskustelupuheenvuorot eivät aina olekaan siirtolaisvastais... anteeks, "maahanmuuttokriittisiä".

***

On hupaisaa, että tiedotusvälineet toistavat jatkuvasti mantraa siitä, että maahanmuuttokeskustelu olisi jokin tabu, vaikka esimerkiksi eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja katsomalla havaitsee, että sangen värikkäitä ja runsaspuheenvuoroisia maahanmuuttaja-asiat ovat aina olleet. Uskaltaisin jopa väittää, että ulkomaalaisiin liittyvät keskustelut ovat eduskunnan kaikkein värikkäimpiä ja lähes kaikkein runsaspuheenvuoroisimpia.

Ja eduskunta jos mikä on se myyttinen "virallinen yhteys", jossa asioista kuulemma erityisesti vaietaan.

***

Alla ote vuonna 2004 voimaan tullutta uutta ulkomaalaislakia koskevasta lähetekeskustelusta (PTK 40/2003) vuodelta 2003, kun edesmennyt Tony Halme ajoi kansan asiaa:

Halme: "...Toinen siteeraus, Lyyli, 82-vuotias Helsingistä: "Pidän häpeällisenä sitä, että Suomeen tuleva elintasopakolainen saa pakkoelatuksen myös niiltä suomalaisilta, jotka ovat kokeneet ensin 40-luvun pulan, sitten sodan ja päälle pulaa ja sotakorvausten maksun. Nyt he saavat raihnaisina maksaa hirmuhintoja lääkkeistä. Elintasopakolaisella ei ole huolta, kaikki on vapaata, autot, asunnot, vaatteet, lääkkeet. Tarvitsee vain sanoa "rasisti" ja musta ihonväri työvälineenä takaa rohmuamisen verovaroista.

Arvoisa herra puhemies! Kuinka monen suomalaisen pitää kuolla suvaitsevaisuuden nimissä omassa maassaan? Ja kuinka monen naisen pitää tulla raiskatuksi, koska ei ymmärrä kuin oman isänmaansa kulttuurin? Kuinka monen lapsen pitää pelätä tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja ryöstetyksi, vaikka heidän isovanhempansa antoivat henkensä juuri sen takia, jotta tulevien sukupolvien ei tarvitsisi pelätä omassa maassaan? Elikkä onko näennäissuvaitsevaisuus tärkeämpää kuin lastemme tulevaisuus? "

Anne Huotari: "Toivottavasti ed. Halme oikaisi tälle mummolle, joka on kirjoittanut - jos ed. Halme malttaa kuunnella siellä - oikaisi sen, että autot ja kaikki muu eivät ole vapaata näille henkilöille. Ihmisillä on hyvin paljon vääriä käsityksiä siitä, mitä etuisuuksia esimerkiksi turvapaikanhakijoilla Suomessa on. "

Halme:"Arvoisa puhemies! Tässä olen tutkinut tämän asian erittäin tarkkaan. Ulkolaiset ja pakolaiset saavat autorahaa 45 000 vanhaa markkaa, stressilomarahaa 2 000 euroa vuodessa, asunto-, työ-, kodinkone-, lautasantenni- ja tiskikonerahat sossusta. Olen tutkinut tämän. Tämä on fakta."

Huotari:"Arvoisa puhemies! Haluan tietää, missä tällainen sosiaalitoimisto on, joka tällaisia jakaa. Ainakaan Kainuussa ei ole yhtään sellaista sosiaalitoimistoa. "

Halme: "Arvoisa puhemies! Niin kuin armeijassa sanotaan - korjaan, Kelan toimistosta. "

Huotari: "Arvoisa puhemies! Olen Kelan valtuutettu ja tiedän ihan varmasti, että Kelasta ei makseta mitään autorahoja. Minusta olisi reilua ja rehellistä, että täällä puhutaan asiallisesti ja myöskin sitten kansanedustajat vastaavat niille ihmisille, joilla on vääriä tietoja. Oikaistaan näitä tietoja, ettei niitä vain itse lisättäisi. "

Pirkko Peltomo: "Arvoisa puhemies! Olen Kelan valtuutettujen varapuheenjohtaja. Toivoisin, että ed. Halme tutustuu Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöön, ja tätä lainsäädäntöä noudattaa Kela. Kela on sosiaaliturvan maksuun paneva elin ja toimii juuri niin kuin minkälaista lainsäädäntöä täällä eduskunnassa tehdään. "

***

Joku voisi tietenkin väittää, että tällaiset keskustelut olisivat jotenkin uusi ilmiö, joka olisi lisääntynyt 2000-luvun "monikulttuuristumisen" myötä. Ei pidä paikkaansa.

Ote valtiopäiviltä 10.1.1919:

Edustaja Alkio: "Tietääkö hallitus, että maahamme on viime aikoina päässyt luvattomasti siirtymään suuria määriä epäilyttäviä venäläisiä, joiden sijoittuminen Suomeen uhkaa käydä rauhallemme ja itsenäisyydellemme vaaranalaiseksi, sekä samalla tuntuvasti lisäämään oman kansamme elintarvikepulaa?"

Pääministeri Ingman: "Heidän jokossaan on ollut sivistyneen Venäjän kaikkein ensimmäisiä nimiä, henkilöitä, joiden kohtaloita mitä suurimmalla mielenkiinnolla seurataan koko sivistyneessä maailmassa. Sanomattakin ymmärretään, mitä vaikuttaisi käsitykseen meistä sivistyneessä maailmassa, jos työntäisimme heidät takaisin bolshevikkien surmattaviksi. Mutta tietenkään ihmisyyden vaatimukset eivät kohdistu ainoastaan näihin." (Lähde: Antero Leitzinger: Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812-1972, East-West Books Helsinki, 2009)

***

"Me" ja "muut" ovat aina olleet olemassa, ja tältä pohjalta on aina tehty politiikkaa ja kirjoitettu lehtiin, vaikka ajat ja olot muuttuisivatkin.

Rikollisen karkottaminen ei karkota rikollisuutta eikä helpota taloutta

Useat poliitikot pääministeri Matti Vanhasta myöten ovat Sellon surmien ja tulevien eduskuntavaalien myötä löytäneet oman sisäisen populistinsa ja lausuneet, että ”vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen pitää voida karkottaa”. Kuten kaikki perussuomalainen diibadaaba ja ”kritiikki” muutoinkin, mainitut statementit ovat keskustelupalstasivistyneistöä nuolevaa kökkötyhjistelyä ja osoittavat vain sen, että poliitikot eivät tunne Suomen ulkomaalaislakia, oikeuskäytäntöä eivätkä näitä reunoittavia kansainvälisiä sopimuksia, 2, 3.

Vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen voidaan karkottaa. Migrin mukaan vuonna 2008 yhteensä 169 ihmistä esitettiin karkotettavaksi. Näistä ei päätetty karkottaa 83 ihmistä, karkotuspäätös tuli 75 ihmiselle.

Ulkomaalaislain §143 mukaan karkottamisella (eri asia kuin käännyttäminen) tarkoitetaan ulkomaalaisen maasta poistamista silloin, kun:
1) ulkomaalainen oleskelee maassa Suomen viranomaisen myöntämällä määräaikaisella tai pysyvällä oleskeluluvalla;
2) ulkomaalainen oleskelee maassa ja hänen oleskelunsa on rekisteröity tässä laissa mainitulla tavalla; taikka
3) ulkomaalainen oleskelee edelleen maassa sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa, rekisteröity oleskelunsa tai oleskelulupakorttinsa ei ole enää voimassa.

***

Karkottamisen perusteista säädetään pykälässä §149:

”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla ollut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.”

***

Pykälässä §149 siis esitetään myös reunaehtoja karkoittamiselle, jotka tulevat ehkä selkeimmin esiin pykälässä §147, joka pohjautuu Suomen ratifioimaan Geneven vuoden 1951 pakolaissopimukseen:

” 147 §Palautuskielto
Ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.”

Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi reunaehtoja asettavat myös asianomaisen ja tämän aviopuolisoon ja siihen rinnastettavan kuulemista koskeva pykälä §145 kuten myös kokonaisharkintaa koskeva pykälä §146, jossa painotetaan päätöksen vaikutusta lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan, mutta jossa myös vaaditaan ottamaan huomioon karkotettavan ihmisen siteet Suomeen, oleskelun pituus ja oleskeluluvan peruste.

***

Kaiken kaikkiaan etenkin pykälät §147 ja §146 tarkoittavat joskus sitä, että Suomessa on rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joita ei ole voitu palauttaa lähtömaihinsa.

Tarkastelemalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti menneiden karkotusasioiden käsittelyä saadaan lisätarkkuutta siitä, miten ulkomaalaislakia on sovellettu ja millaisiin asiantiloihin ja pykäliin päätöksiä tehtäessä vedotaan.

Tapauksista näkee myös, että karkotustapaukset ja niiden oikeusprosessit ovat pitkäaikaisia. Oleskeluluvan peruuttaminen ja maahantulokiellon määrääminen on hyvin drastinen toimenpide länsimaisessa oikeusvaltiossa (kuvittele hetki jos sattuisi omalle kohdalle).

Jokaisella Suomessa asuvalla täytyy olla oikeus valittaa mahdollisesti omaan henkeen ja terveyteen liittyvistä päätöksistä korkeampaan oikeusistuimeen, karkotustapauksissa hallinto-oikeuksiin ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ja viranomaisten on hyvä olla päätöksiä tehdessään peevelin tarkkoja.

Mikäli ihmisen kohdalla ehditään karkotusprosessi aloittaa, ehtii henkilö tänä aikana suolata kohteensa ja itsensä, mikäli hänellä on riittävän iso tahto ja kyky aseen hankkimiseen ja sen käyttöön. Tarvitaan muita kuin ulkomaalaislakiin liittyviä toimenpiteitä, jotta ihmisen aseenhankkimishalut ja – mahdollisuudet pysyvät pieninä.

***

Tapauksesta KHO:2008:91, jossa karkotus peruttiin, näkee, että henkilön rikokset ovat olleet kaikin puolin vakavampia kuin Ibrahim Shkupollilla ennen Sellon surmia.

Kumoamispäätöksessä viitataan siihen, että henkilöä X oltaisiin karkottamassa Puntmaahan. Henkilö on kuitenkin ollut 10-vuotiaasta asti Suomessa, 16 vuotta, kertomansa mukaan kotoisin Mogadishusta, ei koskaan asunut Puntmaan alueella eikä hänellä ole Puntmaassa sellaisia sukulaisia, joiden apuun hän voisi turvautua. Koska lapsesta asti omaksutut siteet Suomeen katsotaan sangen voimakkaiksi, KHO katsoi että ”karkottaminen Puntmaahan saattaa vakavasti vaarantaa hänen suoriutumistaan Puntmaan kehittymättömissä oloissa”. Henkilöä X ei siis karkotettu. X vetoaa myös hyvin moniin muihin seikkoihin jotta karkotus peruttaisiin, mutta ne KHO on katsonut riittämättömiksi perusteluiksi. Kannattaa lukea koko päätös kokonaisuudessaan.

Tapauksessa KHO:2008:90 henkilö A päätettiin karkottaa Somalimaahan valitusprosessin jälkeenkin. Oman näkemykseni mukaan melko iso ero tapausten välillä on siinä, että A on melko kokonaisvaltaisesti kotoisin siltä alueelta, jolle hänet ollaan karkottamassa. Lisäksi A:n äiti asuu todistettavasti alueella, jonne häntä ollaan karkottamassa. Lisäksi Korkein hallinto-oikeus toteaa muun muassa IOM:lta ja UNHCR:lta saamiensa tietojen pohjalta seuraavaa:

” Jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan sekä saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Näissä olosuhteissa A:n väitteelle siitä, että hän ei voisi liittyä Ishaak-klaaniin, josta hän on irtautunut, ja että klaani pyrkisi kostamaan hänelle yhteisöstä irtautumisen, ei voida antaa asiassa enemmälti merkitystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Somalimaan ja Puntmaan alueilta olevien ja klaani- tai perheyhteyksiä niihin omaavien henkilöiden karkottaminen näille alueille ei sellaisenaan perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Näin ollen ei ole perusteita uskoa, että A olisi todellisessa vaarassa joutua Somalimaassa ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin sieltä lähettää sellaiselle alueelle, jolla tällainen kohtelu saattaisi häntä uhata. ”

***

Sisäministeriössä ilmaistiin, että rikosten toistuvuus ja vakavuus voisi painaa kokonaisharkinnassa (eli §146) entistä enemmän. Suomen maahanmuuttajien, islamin ja etnisen erilaisuuden vastaisen hurmosliikkeen (joka virheellisesti valkopesee itseään ”maahanmuuttokriittiseksi” liikkeeksi) olisi kuitenkin hyvä tietää, että tämä ei tee pykälää §147 eikä lasten etuun ynnä muihin pykälään §146 liittyviä asioita merkityksettömiksi.

Esimerkiksi perussuomalaisten nuorisojärjestön vaatimus siitä, että kaikki rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulisi karkottaa Suomesta, on vain ja ainoastaan naurettava. Vuonna 2008 käräjäoikeudessa sai rikostuomion noin 2 500 sellaista ulkomaan kansalaista, joiden kotipaikka oli Suomessa. Tämän määrän karkottamisprosessin aloittaminen tarkoittaisi käytännössä aivan järjetöntä työtaakan lisääntymistä niin ulkomaalaishallinnossa, lakiasäätävissä koneistoissa kuin hallinto-oikeuksissakin, ja lisäresurssien ja työvoiman tarvetta sellaisiin tavallista väestöä suoraan hyödyttämättömiin palveluihin (Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö ja oikeusistuimet), joiden paisuttamista peruspalvelujen (esim. koulutoimi) kustannuksella on populistipiireissä kritisoitu. Joku vastakkainasetteluita rakastava irvileuka voisi sanoa, että persut haluavat viedä leivän mummojen suusta.

Persunaperoiden ristiriitainen aivopieru vahvistaa vain käsitystäni siitä tosiseikasta, mikä on ollut tiedossa aikaisemminkin: perussuomalaisilla ei ole minkäänlaista perustietämystä maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikasta ja siihen liittyvistä tekijöistä, vaan koko ”linja” perustuu ”Astrid Thors, eroa jo”, ”pakolaiset ja turvapaikanhakijat pois Suomesta” ja ”kotouttaminen on epäonnistunut” – tyylisille täysin sisällöttömien, asiantuntemattomien ja perustelemattomien hospotipolimui- mantrojen toistamiselle.

***

Asiat, joita itse haluaisin Sellon surmien pohjalta syntyneiden mietteiden pohjalta korostaa ja korjata, liittyvät ennen kaikkea lähestymiskieltoihin ja niihin tekijöihin, joihin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on kiinnittänyt huomiota jo jokunen aika sitten perheensisäistä lähestymiskieltoa koskevassa arviointitutkimuksessa (verkkokatsaustiivistelmä täällä).

Uskon että monet seikat, jotka arvioinnissa tulevat esiin, pätevät myös tavallisiin lähestymiskieltoihin. Lisäksi uskon, että Optulan mainitsemiin ongelmakohtiin entistä voimakkaammin huomiota kiinnittämällä saadaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, ihmisten aseenhankkimishaluja ja myös rikollisuutta karkotettua kaikkia Suomessa vakituisesti asuvia hyödyttävällä tavalla.

Optula havaitsi muun muassa seuraavia seikkoja (otettu Optulan verkkokatsauksesta):

1. Kieltoon määrätyillä esiintyi runsaasti päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia ja rikoshistoriaa. Ne ennakoivat vakavaa ja hankalasti haltuunotettavaa väkivaltaa.

2. Kiellon toimivuuden keskeisenä edellytyksenä on tukipalvelujen tarjonta kiellon osapuolille ja lapsille. Sitä ei turvattu.

3. Yksi huolestuttava ryhmä on tapaukset, joissa väliaikaisella kiellolla suojattu ei jatkanut prosessia käräjäoikeudessa saadakseen ns. varsinaisen kiellon. Monesti hakijaa on mitä ilmeisimmin painostettu luopumaan käsittelystä. Osassa tapauksia väkivallan tiedetään jatkuneen, mutta riskinä on myös väkivallan piiloutuminen.

4. Toimeenpanon käytännöissä on ongelmia. Oikeus - ja poliisiviranomaisten ratkaisuissa ja kirjauksissa oli epätasaisuutta, puutteita ja virheitä. Lasten tapaaminen ja kieltoon määrätyn tavaroiden nouto jätetään usein osapuolten keskinäisen yhteydenpidon varaan. Se on riski suojatun turvallisuudelle ja kiellon toimivuudelle. Kokonaisharkinta on käytännössä hankalaa. Toimeenpanossa esiintyi epäasiallista viranomaiskohtelua.

5. Kun perheen sisäistä lähestymiskieltoa käsitellään käräjäoikeudessa, puolet vastaajista eivät olleet paikalla. Se ei ole välttämätöntä, jos hänet on haastettu tietyn menettelyn mukaisesti. Poissaolo kuitenkin haittaa olosuhteiden arviointia, joka on yksi kieltoon määräämisen edellytys. Samalla asianosaisten kanssa on mahdotonta keskustella esimerkiksi tavaroiden noudosta tai asumisjärjestelyistä. Se heikentää lähtökohtaisesti kiellon toimivuutta.

6. Lasten asema on epäselvä. Haitat koskevat muun muassa asiantuntija-avun saannin puutetta perheen kriisissä sekä alisteista asemaa prosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi suojaamisen perusteet samoin kuin kieltoon määrätyn vanhemman tapaamisista sopiminen eivät vaikuta selviltä. On esimerkiksi tilanteita, joissa lapsiin on kohdistunut väkivaltaa tai tappouhkaus, mutta kieltoon määrätty on silti saanut tavata heitä ilman valvontaa. Samoin on tilanteita, joissa lapsiin ei ole kohdistunut ilmeistä uhkaa samalla, kun he ovat kärsineet isän yllättävästä poismuutosta ja hankaluuksista tapaamisissa.

7. Rikkomisiin liittyy epäselvyyttä. Yhteydenoton asiallinen peruste ja ilmeinen tarpeellisuus ovat tulkinnanvaraisia kriteerejä. Suojatut myötävaikuttavat toisinaan kiellon rikkomiseen, ja kieltoon määrätty voi rikkoa kieltoa saamatta rangaistusta, ellei ole saanut kieltoa tiedoksi. Nämä epäselvyydet aiheuttavat epätarkoituksenmukaisia seurauksia, ja viranomaiskoneisto kuormittuu turhaan. Poliisin käytännön mahdollisuudet valvoa kieltoa ovat huonot.

8. Kiellosta aiheutuu haitallisia sivuvaikutuksia. Kiellon hakeminen saattaa kärjistää tilannetta. Se voi johtaa hakuprosessin keskeytymiseen ja väkivallan piiloutumiseen; aineisto viittaa siihen, että näin tapahtuu jossain määrin. Yksi kieltoa hakenut sai surmansa puutteellisten turvajärjestelyjen takia. Usea kieltoon määrätty oli valmiiksi syrjäytynyt, ja kieltoon määrääminen vaikuttaa vahvistaneen monen syrjäytymistä. Kolme miestä teki itsemurhan kiellon haun yhteydessä tai pian kieltoon määräämisen jälkeen. Muutaman miehen kuolema liittyi alkoholin käyttöön siten, että elämänlaatu oli selvästi huonontunut kiellon määräämisen jälkeen.

9. Lainsäädäntöprosessissa oli epämääräisyyttä, ristiriitaisuutta, tietopohjan valikoituneisuutta ja puutteellista vaikutusten arviointia. Syy- ja seuraussuhteita ei pohdittu riittävästi. Ymmärrys sääntelyn kohteista oli riittämätön.

Summa summarum: lähestymiskielto ilman siihen liitettyjä muita tukitoimenpiteitä on täysin riittämätön käytäntö, mikäli perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämisestä ollaan kiinnostuneita. Asian ratkaisemiseen lähdön kannalta olennaisinta on löytää kunnollinen poliittinen tahto.

Voi kysyä, miksi poliittinen tahto (joka konkretisoituu poliittisissa palopuheissa) näyttäisi aina ensimmäisenä suuntautuvan –oli ongelma tai kriisi mikä tahansa- maahanmuuttajaväestön oikeuksien rajoittamiseen eikä Optulan jo aikoja sitten esiinnostamien ongelmakysymysten korjaamiseen.