Gradusta tuli viime perjantaina arvosana. Magna Cum laude Approbatur. Tiesin kyllä arvosanan jo ennen sen julkistamista, koska perstuntuma sanoi että se ei voi mitenkään riittää eximiaan, mutta cumun kriteerit ylittyvät kirkkaasti.
Ensi alkuun ajattelin että homma jää klenkkaamaan analyysin kohdalta, mutta erehdyin. Analyysiä ja siinä ilmenevää oman tutkijaposition reflektointia kehuttiinkin. Toisaalta myös teoriaosuuden perusteellisuuttakin kehuttiin, mutta tavallaan tässä perusteellisuudessa oli se toinenkin puoli. Teoriaosuus ja analyysi jäivät liian kauaksi toisistaan, eräänlaisiksi erillisiksi blokeiksi. Teoriaosuudessa perusteellisesti esiteltyjä käsitteitä ei välttämättä käytetty analyysissä kovinkaan paljoa. Siitä ja osittaisesta selittelyjen päällekkäisyydestä tuli miinuksia.
Anyway, opiskelut perustutkinto-opiskelijana loppuivat sitten siihen. Meininkejä ei ehdi hirveästi juhlimaan koska pitää takoa rautaa. Työhakemusten kirjoittelu on ollut jo jonkin aikaa käynnissä, mutta tähän oheen sitten tulee jatko-opiskelusuunnitelmat ja tutkimussuunnitelmien kirjoittelemiset. Katsotaan sitten kummassa tärppää eka.
Työelämä on hurjan tärkeä asia. Tämän vuoksi toivoisi, että siitä saisi puolueetonta informaatiota ilman kiihkoilua. Joskus minua ihmetyttää se, että yliopisto tuodaan esiin jonkinlaisena työelämän ja viihtyvyyden megapersereikänä& alimpana helvettinä. Onhan tietysti selvä etteivät kaiken maailman UPJ:t yms. järjestelyt lisää kovinkaan paljoa työn mielekkyyttä tai yleistä ilmapiiriä, mutta samankaltaisethan järjestelyt ovat olleet julkisella ja 3-sektorilla arkipäivää jo vuosia ennen UPJ:tä. Puhumattakaan yksityisestä puolesta.
Työssä viihtymiseen vaikuttavat melko monet asiat, joista työn mielekkyys ja mahdollisuudet vaikuttaa omiin tehtäviin ovat melko olennaisia muuttujia. Jos ihminen sattuu saamaan säädyllisen apurahan, hän voi yleensä toimia itseään kiinnostavan aiheen kimpussa ja määräämään työaikansa melko itsenäisesti. Yliopistotyöskentelyssä on huonot puolensa, mutta myös tiettyjä melko selviä etuja. Etujen määrä riippuu siitä, missä määrin itselle soveltuvaksi ihminen esimerkiksi tutkijantyön kokee. Jos yksilöllä on kiinnostusta oman alan teoriakeskusteluihin, niin yliopisto ei liene ollenkaan paskempi vaihtoehto. Jos työssä voi lukea jänniä kirjoja, sisustaa työhuoneensa tietyllä tavalla ja luukuttaa musiikkia, voi olla että silloin sietää jotkut inhat raportoinnitkin paremmin.
Yhteiskuntatieteiden maisteri ei ole suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin valmistava tutkinto. Toisista tulee projektityöntekijöitä, toisista sosiaalialan osaajia, toisista tutkijoita, toisista kolmannen sektorin tyyppejä. Jos opiskelijoiden sidoksia opiskelujen jälkeiseen elämään halutaan jäntevöittää opiskelujen taholla, sitä ei ole mahdollista tehdä kun vain rajoitetusti opintosisältöjä muuttamalla. Olennaisempaa olisi mielestäni se, että harjoittelua olisi enemmän ja pitempiä jaksoja. Se taas vaatii lisää rahaa, ja onnistuu ainoastaan jos sosiologit tekevät vallankumouksen. Voisivathan he tietysti tehdä lakonkin. Kyllä olisi varmasti yhteiskunta polvillaan ja rahaa alkaisi virrata.
On ymmärrettävää, että monet haluavat tietää miten kannattaa opiskella jotta saisi työpaikan. Varmaa viisastenkiveä ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka tuntuu että joskus tällaisia "vinkkejä" tulisikin aika paljon. Ihmettelen esimerkiksi höpinää siitä, että sivuaineopinnot tulisi suunnitella hirveän tarkkaan. Ikään kuin sivuainevalinnoilla olisi jotain elämää suurempaa merkitystä työllistymisen kannalta. Bull shit. Työnantajaa ei varmasti kiinnosta oletko suorittanut kasviksen, taloustieteen vaiko taidehistorian appron. Hän katsoo ensin muodollisen pätevyyden ja työkokemuksen ja sen, kuinka hyvin ne natsaavat haettuun hommaan. Onhan tehdyistä opinnoista toki mahdollista selitellä hakemuksessa ja laittaa ne CV:hen. Silloin kun paikkaa hakee 200 ihmistä, on kuitenkin niin ettei yksin niillä kovin pitkälle pötki.
Jos ihminen harrastaa opiskelua työelämä mielessä, niin opiskeluiden aikana lähinnä kantzii funtzii mitä sä haluut, koska sä voit saada sen. Rikosrekisteriä ei kannata hommata. Kannattaa ennemminkin olla mukana Amnesty Internationalin toiminnassa, koska siinä saa oivaa kokemusta vapaaehtoistyöstä ja organisaatiossa toimimisesta. Ja siellä on muutenkin kaupungin kivoimmat, kauneimmat ja cooleimmat kaverit joiden kanssa voi katsoo leffaa, leipoa pullaa ja keskustella maailman menosta. Elikkä luottamustoimia ja vapaaehtoistyötä. Myös kieliä kannattaa aina osata, niillä voi olla jotain merkitystä.
Kun hain tässä hiljan jotain haistapaskahommaa, pistin hakemukseen muun muassa että osaan laulaa korkealta ja kovaa. Sellaisista jutuista kuulemma voi olla hyötyä jos ne tekee tyylillä. Huomiotaloudessa pitää erottua. Täytyy olla hyvä persoona, joviaali tyyppi, säkenöivä helmenkalastaja.
___
Repalinjalla haettiin taas työelämävalmentajia. Olisi huippua jos työelämävalmentaja olisi sellainen läski verkkapukuinen äijä korispallo kainalossa joka puhaltaisi pilliin. Tämä ei taas liittynyt mihinkään.
Taidanpa katsoa Lapinlahden Lintuja. Parin viikon päästä autokouluun. Huomenna taas työnhakemusten kirjoitteluun. Perkeleenmoinen pakkanen. Taidanpa ottaa ruisleivän. Heavu.
Ensi alkuun ajattelin että homma jää klenkkaamaan analyysin kohdalta, mutta erehdyin. Analyysiä ja siinä ilmenevää oman tutkijaposition reflektointia kehuttiinkin. Toisaalta myös teoriaosuuden perusteellisuuttakin kehuttiin, mutta tavallaan tässä perusteellisuudessa oli se toinenkin puoli. Teoriaosuus ja analyysi jäivät liian kauaksi toisistaan, eräänlaisiksi erillisiksi blokeiksi. Teoriaosuudessa perusteellisesti esiteltyjä käsitteitä ei välttämättä käytetty analyysissä kovinkaan paljoa. Siitä ja osittaisesta selittelyjen päällekkäisyydestä tuli miinuksia.
Anyway, opiskelut perustutkinto-opiskelijana loppuivat sitten siihen. Meininkejä ei ehdi hirveästi juhlimaan koska pitää takoa rautaa. Työhakemusten kirjoittelu on ollut jo jonkin aikaa käynnissä, mutta tähän oheen sitten tulee jatko-opiskelusuunnitelmat ja tutkimussuunnitelmien kirjoittelemiset. Katsotaan sitten kummassa tärppää eka.
Työelämä on hurjan tärkeä asia. Tämän vuoksi toivoisi, että siitä saisi puolueetonta informaatiota ilman kiihkoilua. Joskus minua ihmetyttää se, että yliopisto tuodaan esiin jonkinlaisena työelämän ja viihtyvyyden megapersereikänä& alimpana helvettinä. Onhan tietysti selvä etteivät kaiken maailman UPJ:t yms. järjestelyt lisää kovinkaan paljoa työn mielekkyyttä tai yleistä ilmapiiriä, mutta samankaltaisethan järjestelyt ovat olleet julkisella ja 3-sektorilla arkipäivää jo vuosia ennen UPJ:tä. Puhumattakaan yksityisestä puolesta.
Työssä viihtymiseen vaikuttavat melko monet asiat, joista työn mielekkyys ja mahdollisuudet vaikuttaa omiin tehtäviin ovat melko olennaisia muuttujia. Jos ihminen sattuu saamaan säädyllisen apurahan, hän voi yleensä toimia itseään kiinnostavan aiheen kimpussa ja määräämään työaikansa melko itsenäisesti. Yliopistotyöskentelyssä on huonot puolensa, mutta myös tiettyjä melko selviä etuja. Etujen määrä riippuu siitä, missä määrin itselle soveltuvaksi ihminen esimerkiksi tutkijantyön kokee. Jos yksilöllä on kiinnostusta oman alan teoriakeskusteluihin, niin yliopisto ei liene ollenkaan paskempi vaihtoehto. Jos työssä voi lukea jänniä kirjoja, sisustaa työhuoneensa tietyllä tavalla ja luukuttaa musiikkia, voi olla että silloin sietää jotkut inhat raportoinnitkin paremmin.
Yhteiskuntatieteiden maisteri ei ole suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin valmistava tutkinto. Toisista tulee projektityöntekijöitä, toisista sosiaalialan osaajia, toisista tutkijoita, toisista kolmannen sektorin tyyppejä. Jos opiskelijoiden sidoksia opiskelujen jälkeiseen elämään halutaan jäntevöittää opiskelujen taholla, sitä ei ole mahdollista tehdä kun vain rajoitetusti opintosisältöjä muuttamalla. Olennaisempaa olisi mielestäni se, että harjoittelua olisi enemmän ja pitempiä jaksoja. Se taas vaatii lisää rahaa, ja onnistuu ainoastaan jos sosiologit tekevät vallankumouksen. Voisivathan he tietysti tehdä lakonkin. Kyllä olisi varmasti yhteiskunta polvillaan ja rahaa alkaisi virrata.
On ymmärrettävää, että monet haluavat tietää miten kannattaa opiskella jotta saisi työpaikan. Varmaa viisastenkiveä ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka tuntuu että joskus tällaisia "vinkkejä" tulisikin aika paljon. Ihmettelen esimerkiksi höpinää siitä, että sivuaineopinnot tulisi suunnitella hirveän tarkkaan. Ikään kuin sivuainevalinnoilla olisi jotain elämää suurempaa merkitystä työllistymisen kannalta. Bull shit. Työnantajaa ei varmasti kiinnosta oletko suorittanut kasviksen, taloustieteen vaiko taidehistorian appron. Hän katsoo ensin muodollisen pätevyyden ja työkokemuksen ja sen, kuinka hyvin ne natsaavat haettuun hommaan. Onhan tehdyistä opinnoista toki mahdollista selitellä hakemuksessa ja laittaa ne CV:hen. Silloin kun paikkaa hakee 200 ihmistä, on kuitenkin niin ettei yksin niillä kovin pitkälle pötki.
Jos ihminen harrastaa opiskelua työelämä mielessä, niin opiskeluiden aikana lähinnä kantzii funtzii mitä sä haluut, koska sä voit saada sen. Rikosrekisteriä ei kannata hommata. Kannattaa ennemminkin olla mukana Amnesty Internationalin toiminnassa, koska siinä saa oivaa kokemusta vapaaehtoistyöstä ja organisaatiossa toimimisesta. Ja siellä on muutenkin kaupungin kivoimmat, kauneimmat ja cooleimmat kaverit joiden kanssa voi katsoo leffaa, leipoa pullaa ja keskustella maailman menosta. Elikkä luottamustoimia ja vapaaehtoistyötä. Myös kieliä kannattaa aina osata, niillä voi olla jotain merkitystä.
Kun hain tässä hiljan jotain haistapaskahommaa, pistin hakemukseen muun muassa että osaan laulaa korkealta ja kovaa. Sellaisista jutuista kuulemma voi olla hyötyä jos ne tekee tyylillä. Huomiotaloudessa pitää erottua. Täytyy olla hyvä persoona, joviaali tyyppi, säkenöivä helmenkalastaja.
___
Repalinjalla haettiin taas työelämävalmentajia. Olisi huippua jos työelämävalmentaja olisi sellainen läski verkkapukuinen äijä korispallo kainalossa joka puhaltaisi pilliin. Tämä ei taas liittynyt mihinkään.
Taidanpa katsoa Lapinlahden Lintuja. Parin viikon päästä autokouluun. Huomenna taas työnhakemusten kirjoitteluun. Perkeleenmoinen pakkanen. Taidanpa ottaa ruisleivän. Heavu.
1 kommentti:
Kaksi päivää ennen omaa (työttömäksi) valmistumistani (tänään) istun gradun kritiikin äärellä ja mietin, onko proffan kritiikki kehityssosiologisten (Entwicklungssoziologie) ja 'modernin' sotkemisesta analyyttisellä tasolla aiheellista.
Jos en usko 'moderniin' (kehityksen kritiikki), saanko siitä huolimatta käyttää modernille tyypillistä argumentointia muutamassa hassussa lauseessa???
Kun tämä nyt vaan olisi jo vähitellen ohi.
Lähetä kommentti