Tapahtuipa kerran ihan oikeasti eräässä eteläisen Suomen kunnassa. Eräs somalialaissyntyinen tyttö ei pärjännyt koulussa minimivaatimusten mukaisesti eikä käyttäytynyt normaalisti, joten hänet otettiin ennen pitkää lastensuojelun asiakkaaksi. Sosiaalityön alkuvaiheessa ”somalialaista kulttuuria” pidettiin mitä ilmeisimpänä heikon koulumenestyksen syynä. Sosiaalityöntekijä tulkitsi, että ”somalialaisessa kulttuurissa” ei arvostettu naisten koulutusta, joten tytöllä ei ollut perhesyistä edellytyksiä käydä normaalia peruskoulua. Kun tyttö vietiin lääkärintarkastukseen, kävi ilmi että heikon keskittymiskyvyn takana saattoi olla muutakin kuin perhesyitä. Tämän jälkeen hänet ohjattiin erikoislääkärille, joka totesi hänellä epilepsian. Kun epilepsiaa ryhdyttiin hoitamaan siihen kuuluvin menetelmin, tytön keskittymiskyky parani ja hän kykeni suoriutumaan peruskoulusta normaalivaatimusten mukaisesti.
Tapaus on esimerkki siitä, mitä voi sattua kun hyvinvointivaltion hyvää tarkoittavat työntekijät alkavat käyttää julkista valtaansa yhden näkökulman valtaamina. Kun ihminen käyttäytyy ongelmallisesti, niin suomalaisen kohdalla toiminnan syynä voi olla joko ADHD, Aspergerin syndrooma, ankean lapsuus tai alkoholistiäiti. Maahanmuuttajan ollessa kyseessä ns. kulttuurijokeri vedetään pakasta joka välissä.
On turhauttavaa, että huolimatta viimeaikaisesta maahanmuuttajuuskeskustelun monimuotoisuudesta maahanmuuttajat mielletään vieläkin pääosin kulttuurin ohjaamaksi massaksi. Kulttuuri mielletään epäpoliittiseksi, homogeeniseksi, kaikkien tietystä maasta tulevien ihmisten ja tiettyyn kansalliseen ryhmään kuuluvien samalla tavoin mieltämäksi asiaksi.
En kiellä ettei ihmisen kasvuympäristö, perinne ja tavat vaikuttaisi paljonkin ihmisen maailmankuvaan ja toimintaan. Ongelma on siinä, että nämä taustatekijät eivät ole koskaan ristiriidattomia. Ihminen ei samaistu automaattisesti ympärillä olevaan tyyliin, mielipideilmastoon tai traditioon. Hänellä on kyky tulkita tätä koodia, yhdistää sen erilaisia aineksia, punoa ja purkaa perinnettä, keksiä uusia asioita. Näin on ollut aina maailmanhistoriassa.
Ns. ”länsimainen kulttuuri” liberalismeineen ja kansalaisoikeuspuheineen ei ole syntynyt tyhjästä vaan riidan ja kamppailun kautta. Ihmisoikeuksista puhuminen syntyi Euroopassa alun perin tiettyjen uskonnollisten vähemmistöjen ja vainottujen keskuudessa. Vallassa olevat tahot eivät koskaan olleet mitään pro demokratia ja ihmisyys- jengiä. Oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen ns. ”lännessä” ihmisoikeuskeskustelu on alettu ottaa vakavammin ja silloinkin hyvin valikoiden ja omat taloudelliset yms. poliittiset edut kiikarissa.
Kulttuuri on vedet sekoittava myrsky eikä tyyni sää. Se on riitasointua eikä kontrapunktia&harmoniaa. Kulttuurin sisälle identifioiduilla ihmisillä on yleensä yhtä paljon kirjavia mielipiteitä omasta kulttuuristaan kuin mitä heitä ylipäänsä on olemassa.
On aina väärin kohdella ihmistä siten, että hän olisi jokin kulttuurisen koodin sätkynukke vailla kykyä kritiikkiin, tulkitsemiseen ja tunteisiin. Sekä perussuomalaiset että "Afrikan kulttuurista" innostuneet batiikkipaitaiset kehy-aktiivit ovat omalla tavallaan rasisteja. Perussuomalaisilla rasismi on suoraviivaisempaa ja rehellisempää. Kehy-aktiivit eivät itse koe olevansa rasisteja, mutta heidän Afrikka-representaationsa ovat samanlaista jalovillimeininkiä kuin 60-luvun Osuuspankin mainokset. Kehy-aktiiviudessa ei ole mitään pahaa (harrastan sitä itsekin), mutta minua harmittaa se, että toisten ihmisten elämänpiiri rakennetaan eräänlaiseksi essentialisoiduksi karikatyyriksi jossa rummut soivat ja omalle toiminnalle rakennetaan jeesusmainen sädekehä.
Tämä on ehkä henkilökohtainen pitkätukkasosiologipellen asenneongelmani, mutta minua joskus rassaa se, että kaikissa Afrikan kulttuurista kertovissa tapahtumissa on djemberummunsoittoa. En kiellä etteikö rumpu olisi olennainen osa tiettyä perinnettä. Usein vain syntyy sellainen mielikuva ettei Afrikassa muuta olisikaan kuin rumpuja. Olisi hyvä ettei stereotypioita edistettäisi liikaa, vaan tuotaisiin moninaisuutta kunnolla esiin.
Milloin ihmisen toiminnassa on kyse tietoisesta omaa toimintaa koskevasta ”rationaalisesta” valinnasta, milloin opitusta, rutinisoituneesta, tiedostamattomasta tavasta, tästä ns. ”kulttuurista”? Ongelma on sama jokaisella ihmisellä riippumatta siitä onko hän kotoisin Dar Es Salaamista vai Pielavedeltä. Tarkoitan siis sitä, että jokaisella ihmisellä on tietyt rutiinit ja totunnaiset tavat ja traditiot, ja tietty määrä kykyä asettaa asioita kyseenalaiseksi. En oikein tiedä itsekään milloin ajattelen "puhtaasti" ja kirkkaasti, ja milloin tiettyyn sosiaaliseen verkkoon ja tietomuodostelmaan nojaten. "Puhdasta" ajattelua ei taida olla olemassakaan, vaan mielipiteitä rakentavat tietomuodostelmat ovat kuin se Otto Neurathin vuotava laiva, jossa olevia reikiä tilkitään sitä mukaa kuin ongelmia ja mahdollisuuksia tulee...
Summa Summarum. Jos kulttuurisia, rakenteesta lähteviä selitysmalleja käytetään vain yhteen ryhmään (maahanmuuttajiin, erivärisiin, eri uskontoa harjoittaviin, "niihin") suurennuslasin lailla, ollaan melko väkivaltaisia heitä kohtaan. Voidaan puhua jopa eräänlaisesta rasismista, koska ihmisiin käytetään erilaisia tulkintakriteerejä riippuen heidän lähtömaastaan tai uskonnostaan.
Usein tuntuu siltä, että kylmän sodan jälkeisessä sivilisaatioiden törmäystä korostavassa poliittisessa muodissa halutaan korostaa ”heidän” erilaisuuttaan suhteessa ”meihin”. Maahanmuuttajiin liittyvä essentialisointi ja heidän elämänsä viihteellistäminen kulttuurihöpäjöintineen ja djemberummutteluineen tuntuu enemmän suuntautuvan tähän vastakkainasettelun vahvistamiseen ja pahan ulkoistamiseen kuin aitoon pyrkimykseen tarkastella sosiaalisen toiminnan dynamiikkaa. Tämä näkyy varmasti taas tulevissa vaaleissa, joissa kohkataan siitä millaisen "turvallisuusriskin" turvapaikanhakijat ja "kotoutumattomat ja syrjäytymisvaarassa olevat" pakolaiset muodostavat. Ikään kuin jokainen maahanmuuttaja olisi potentiaalinen terroristi. On harmillista että tämä näkökulma korostuu tässä keskustelussa niin älyttömän paljon.
En siis väitä että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia. Päin vastoin, jokainen ihminen on erilainen riippuen iästä, koulutuksesta, kasvuympäristöstä, perhedynamiikasta, vanhempien arvomaailmasta, käytetystä perinteen tulkinnasta, omasta asemasta yhteisössä, poliittisesta ja taloudellisesta kokonaistilanteesta ja mahdollisuudesta tulkita, kysyä ja kyseenalaistaa jne. jne.
Kulttuurin djemberumputulkinnat ovat idealisointeja ja essentialisointeja kehitysmaayhdistysten viihde- ja intohimotarpeisiin, eivät "aitoja" kulttuurin dynamiikan kuvauksia.
Niinpä melkein toivoisi, että maahanmuuttajien elämänpiiriä trivialisoivan ja essentialisoivan djemberummuttelun sijaan Jyväskylässäkin ihmiset lähtisivät aidosti tutustumaan niihin ihmisiin, jotka tulevat näistä kaukaisista "kulttuureista". Mahdollisuuksia on paljon esim. Vaparin, Helmi2:n, Monimessin kaltaisten projektien kautta, joissa pääsee aitoon vuorovaikutukseen. Täällä on yli 2500 ulkomaalaista ihmistä yli 30 "etnisestä" ryhmästä. Mukaan vaan.
Tapaus on esimerkki siitä, mitä voi sattua kun hyvinvointivaltion hyvää tarkoittavat työntekijät alkavat käyttää julkista valtaansa yhden näkökulman valtaamina. Kun ihminen käyttäytyy ongelmallisesti, niin suomalaisen kohdalla toiminnan syynä voi olla joko ADHD, Aspergerin syndrooma, ankean lapsuus tai alkoholistiäiti. Maahanmuuttajan ollessa kyseessä ns. kulttuurijokeri vedetään pakasta joka välissä.
On turhauttavaa, että huolimatta viimeaikaisesta maahanmuuttajuuskeskustelun monimuotoisuudesta maahanmuuttajat mielletään vieläkin pääosin kulttuurin ohjaamaksi massaksi. Kulttuuri mielletään epäpoliittiseksi, homogeeniseksi, kaikkien tietystä maasta tulevien ihmisten ja tiettyyn kansalliseen ryhmään kuuluvien samalla tavoin mieltämäksi asiaksi.
En kiellä ettei ihmisen kasvuympäristö, perinne ja tavat vaikuttaisi paljonkin ihmisen maailmankuvaan ja toimintaan. Ongelma on siinä, että nämä taustatekijät eivät ole koskaan ristiriidattomia. Ihminen ei samaistu automaattisesti ympärillä olevaan tyyliin, mielipideilmastoon tai traditioon. Hänellä on kyky tulkita tätä koodia, yhdistää sen erilaisia aineksia, punoa ja purkaa perinnettä, keksiä uusia asioita. Näin on ollut aina maailmanhistoriassa.
Ns. ”länsimainen kulttuuri” liberalismeineen ja kansalaisoikeuspuheineen ei ole syntynyt tyhjästä vaan riidan ja kamppailun kautta. Ihmisoikeuksista puhuminen syntyi Euroopassa alun perin tiettyjen uskonnollisten vähemmistöjen ja vainottujen keskuudessa. Vallassa olevat tahot eivät koskaan olleet mitään pro demokratia ja ihmisyys- jengiä. Oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen ns. ”lännessä” ihmisoikeuskeskustelu on alettu ottaa vakavammin ja silloinkin hyvin valikoiden ja omat taloudelliset yms. poliittiset edut kiikarissa.
Kulttuuri on vedet sekoittava myrsky eikä tyyni sää. Se on riitasointua eikä kontrapunktia&harmoniaa. Kulttuurin sisälle identifioiduilla ihmisillä on yleensä yhtä paljon kirjavia mielipiteitä omasta kulttuuristaan kuin mitä heitä ylipäänsä on olemassa.
On aina väärin kohdella ihmistä siten, että hän olisi jokin kulttuurisen koodin sätkynukke vailla kykyä kritiikkiin, tulkitsemiseen ja tunteisiin. Sekä perussuomalaiset että "Afrikan kulttuurista" innostuneet batiikkipaitaiset kehy-aktiivit ovat omalla tavallaan rasisteja. Perussuomalaisilla rasismi on suoraviivaisempaa ja rehellisempää. Kehy-aktiivit eivät itse koe olevansa rasisteja, mutta heidän Afrikka-representaationsa ovat samanlaista jalovillimeininkiä kuin 60-luvun Osuuspankin mainokset. Kehy-aktiiviudessa ei ole mitään pahaa (harrastan sitä itsekin), mutta minua harmittaa se, että toisten ihmisten elämänpiiri rakennetaan eräänlaiseksi essentialisoiduksi karikatyyriksi jossa rummut soivat ja omalle toiminnalle rakennetaan jeesusmainen sädekehä.
Tämä on ehkä henkilökohtainen pitkätukkasosiologipellen asenneongelmani, mutta minua joskus rassaa se, että kaikissa Afrikan kulttuurista kertovissa tapahtumissa on djemberummunsoittoa. En kiellä etteikö rumpu olisi olennainen osa tiettyä perinnettä. Usein vain syntyy sellainen mielikuva ettei Afrikassa muuta olisikaan kuin rumpuja. Olisi hyvä ettei stereotypioita edistettäisi liikaa, vaan tuotaisiin moninaisuutta kunnolla esiin.
Milloin ihmisen toiminnassa on kyse tietoisesta omaa toimintaa koskevasta ”rationaalisesta” valinnasta, milloin opitusta, rutinisoituneesta, tiedostamattomasta tavasta, tästä ns. ”kulttuurista”? Ongelma on sama jokaisella ihmisellä riippumatta siitä onko hän kotoisin Dar Es Salaamista vai Pielavedeltä. Tarkoitan siis sitä, että jokaisella ihmisellä on tietyt rutiinit ja totunnaiset tavat ja traditiot, ja tietty määrä kykyä asettaa asioita kyseenalaiseksi. En oikein tiedä itsekään milloin ajattelen "puhtaasti" ja kirkkaasti, ja milloin tiettyyn sosiaaliseen verkkoon ja tietomuodostelmaan nojaten. "Puhdasta" ajattelua ei taida olla olemassakaan, vaan mielipiteitä rakentavat tietomuodostelmat ovat kuin se Otto Neurathin vuotava laiva, jossa olevia reikiä tilkitään sitä mukaa kuin ongelmia ja mahdollisuuksia tulee...
Summa Summarum. Jos kulttuurisia, rakenteesta lähteviä selitysmalleja käytetään vain yhteen ryhmään (maahanmuuttajiin, erivärisiin, eri uskontoa harjoittaviin, "niihin") suurennuslasin lailla, ollaan melko väkivaltaisia heitä kohtaan. Voidaan puhua jopa eräänlaisesta rasismista, koska ihmisiin käytetään erilaisia tulkintakriteerejä riippuen heidän lähtömaastaan tai uskonnostaan.
Usein tuntuu siltä, että kylmän sodan jälkeisessä sivilisaatioiden törmäystä korostavassa poliittisessa muodissa halutaan korostaa ”heidän” erilaisuuttaan suhteessa ”meihin”. Maahanmuuttajiin liittyvä essentialisointi ja heidän elämänsä viihteellistäminen kulttuurihöpäjöintineen ja djemberummutteluineen tuntuu enemmän suuntautuvan tähän vastakkainasettelun vahvistamiseen ja pahan ulkoistamiseen kuin aitoon pyrkimykseen tarkastella sosiaalisen toiminnan dynamiikkaa. Tämä näkyy varmasti taas tulevissa vaaleissa, joissa kohkataan siitä millaisen "turvallisuusriskin" turvapaikanhakijat ja "kotoutumattomat ja syrjäytymisvaarassa olevat" pakolaiset muodostavat. Ikään kuin jokainen maahanmuuttaja olisi potentiaalinen terroristi. On harmillista että tämä näkökulma korostuu tässä keskustelussa niin älyttömän paljon.
En siis väitä että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia. Päin vastoin, jokainen ihminen on erilainen riippuen iästä, koulutuksesta, kasvuympäristöstä, perhedynamiikasta, vanhempien arvomaailmasta, käytetystä perinteen tulkinnasta, omasta asemasta yhteisössä, poliittisesta ja taloudellisesta kokonaistilanteesta ja mahdollisuudesta tulkita, kysyä ja kyseenalaistaa jne. jne.
Kulttuurin djemberumputulkinnat ovat idealisointeja ja essentialisointeja kehitysmaayhdistysten viihde- ja intohimotarpeisiin, eivät "aitoja" kulttuurin dynamiikan kuvauksia.
Niinpä melkein toivoisi, että maahanmuuttajien elämänpiiriä trivialisoivan ja essentialisoivan djemberummuttelun sijaan Jyväskylässäkin ihmiset lähtisivät aidosti tutustumaan niihin ihmisiin, jotka tulevat näistä kaukaisista "kulttuureista". Mahdollisuuksia on paljon esim. Vaparin, Helmi2:n, Monimessin kaltaisten projektien kautta, joissa pääsee aitoon vuorovaikutukseen. Täällä on yli 2500 ulkomaalaista ihmistä yli 30 "etnisestä" ryhmästä. Mukaan vaan.
