sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2024

Niin sanottu käännytyslaki mahdollistaa ihmisen lähettämisen kidutettavaksi

Ihmisen tarve saada kansainvälistä suojelua voi selvitä ainoastaan jättämällä ja käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Jos turvapaikkahakemusta ei pysty jättämään, ei myöskään selviä, olisiko ihminen tarvinnut kansainvälistä suojelua vai ei. Oikeusvaltiossa jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti eikä minkään ennakkoluulon tai maahantulotavan perusteella. 

Niin sanottu "käännytyslaki" eli hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi on harvinaisen räikeällä tavalla ristiriidassa keskeisimpienkin oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeusperiaatteiden kanssa. Kaikkein räikein epäkohta lakiehdotuksessa on turvapaikkahakemuksen jättämisen estäminen (niin sanottu pushback), jolloin ihmisen tarve kansainväliseen suojeluun jätetään kokonaan tutkimatta ilman valitusmahdollisuutta. 

Kun ihmisen tilannetta ei tutkita, on täysin mahdollista, että hän päätyy kidutettavaksi; esimerkiksi Jemenin, Syyrian tai Afganistanin kansalaisella riski on jopa hyvinkin suuri. Ei siksi ole ihme, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemista oikeustieteilijöistä kaikki 18 vastustivat lakiesitystä, ja hyvin perustellusti. Myös lakiesityksen lausuntopalautteessa on hyvin yksityiskohtaisesti käyty läpi esityksen räikeät ongelmat niin perustuslain kuin yleisen oikeudenmukaisuudenkin näkökulmasta. Onkin täysin ennenkuulumatonta, että perustuslakivaliokunta silti runnoi läpi hallituksen ajaman lakiesityksen, vieläpä oppositiopuolue SDP:n kannattamana. 

Asianajajaliiton lausunto

Lastensuojelun keskusliiton lausunto

Pakolaisneuvonta ry:n lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto

UNHCR:n lausunto

Siitä ei liene epäselvyyttä, että Venäjä on hyökkäyssodan toiseen valtioon aloittanut diktatuuri, joka käyttää täyttä painostamistyön ja häirinnän repertuaaria niihin valtioihin, jotka tukevat suoraan tai välillisesti Ukrainaa. Tämän painostamistyön välikappaleena käytetään myös liikkuvia ihmisiä. Niin sanottu välineellistäminen on todellinen ja verrattain uusi ilmiö, johon pitää vastata tehokkaasti, tarkastellen kriittisesti totunnaisia ajatusmalleja sekä oikeudellisia perinteitä.

Perusongelma lieneekin se, että tämä hallituksen esitys kyseisen uhkan taltuttamiseksi on laadittu poikkeuksellisenkin huonosti, se on perusteltu puutteellisesti ja siinä ei oteta mitään kantaa vaihtoehtoisiin kansainvälisen oikeuden mukaisiin puuttumiskeinoihin.

Välineellistämisen ja valtiollisesti organisoidun muuttoliikkeen uhkaan voidaan vallan hyvin puuttua myös ihmisoikeussopimusten mukaisesti ja syyllistymättä räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. 

Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto lakiin on hyvinkin kohtelias ja siinä yhdytään monilta osin huoleen Venäjän toiminnasta ja kansainvälisen oikeuden kyvystä toimia tällaisessa tilanteessa. Tässäkin lausunnossa on silti tuotu hyvin ja kriittisesti esiin se, että esitellyille kansainvälisen oikeuden vastaisille toimille on olemassa ihan realistisia vaihtoehtoja Venäjän hybridivaikuttamistilanteessa. Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnossa ihmetelläänkin, miten suppeasti ne on hallituksen esityksessä käyty läpi, jos ollenkaan.

Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Juha Raitio kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen esityksessä ei ole huomioitu lainkaan tuoretta EU-asetusta, joka koskee muuttoliikkeeseen ja turvapaikanhakuun liittyviä kriisitilanteita. Se on jo tullut voimaan mutta soveltuu suoraan vasta tulevaisuudessa.

Yhtä lailla Helsingin Sanomien haastattelema eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg tuo esiin sen, että hallituksen esityksessä ei ole edes mitään mainintaa toimintavälineistä, joita kuitenkin olisi EU:n perussopimusten mukaan käytettävissä laajamittaisen maahantulon tilanteissa:

EU:n perussopimusten mukaan Euroopan unionin neuvosto voi komission ehdotuksesta tukea jäsenmaita, jos ne joutuvat kolmansien maiden kansalaisten äkillisen joukoittaisen maahantulon kohteeksi. Leino-Sandberg kummastelee, miksei hallitus ole pyytänyt tällaisia tukitoimia, mikäli tilanne on niin kriittinen, kuin mitä se väittää.

”Hallituksen esityksestä ei ilmene, että tästä olisi käyty edes keskustelua komission kanssa. Ei voi mitenkään väittää, että tämä lakihanke olisi viimesijainen keino, jos muita vaihtoehtoja ei ole edes harkittu.

Laitoin edellisen lauseen lihavoituna, koska se tiivistää jotain hyvin olennaista: hallituksen esittämiä kansainvälisen oikeuden vastaisia ja kidutuksen mahdollistavia keinoja työnnetään kuin käärmettä pyssyyn, vaikka vaihtoehtoja on olemassa.

Näin heikosti perustellun esityksen ei edes pitäisi olla missään keskustelussa, saati mennä perustuslakivaliokunnasta läpi. 

Näyttää siltä, että Venäjän muodostamaa hybridiuhkaa käytetään nyt keppihevosena mitä omituisimpien lakiesitysten läpiviemiseen. Poliitikot eivät ole olleet riittävällä tavalla hereillä tunteisiin vetoavan turvallisuusretoriikan jyllätessä.

Jo hyväksytty rajamenettely on EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin ja kansainvälisen oikeuden mukainen keino puuttua välineellistämistilanteisiin, lisäksi on muitakin keinoja

Rajamenettely mahdollistaa nopeutetun menettelyn ja liikkumisvapauden rajoitukset esimerkiksi sellaisten hakemusten kohdalla, joissa ihmisen voidaan epäillä käyttävän turvapaikanhakua perusteettomana välineenä EU:n alueelle pääsyyn. Hakemukset voidaan käsitellä jo rajalla ja nopeutetussa menettelyssä.

Esimerkiksi epäily perusteettomasta turvapaikkahakemuksesta, tuleminen turvallisesta alkuperämaasta, hakemuksen uusiminen, viranomaisen harhauttaminen tai jos on epäily siitä, että hakija aiheuttaa uhan kansalliselle turvallisuudelle, voivat toimia perusteina rajamenettelylle. 

Rajamenettelyn lisäksi on monia muita keinoja, jotka ovat olleet jo vuosikausia laissa (rajamenettely on ollut EU:n turvapaikkadirektiivissä vuodesta 2005 ja Suomen lakiin se on otettu käyttöön keväällä 2024). Laajamittaisen maahantulon tilanteessa voidaan perustaa rajan läheisyyteen järjestelykeskus, joka mahdollistaa koordinoiden hakemusten käsittelyn silloin kun hakemuksia tulee paljon. Uudistetun rajavartiolain §15d mahdollistaa  rajaturvallisuusavun pyytämisen laajamittaisen maahantulon tilanteissa. Ulkomaalaislain §36 mahdollistaa oleskeluluvan myöntämättä jättämisen muun muassa silloin, kun henkilön epäillään vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Palautussopimukset  kolmansien maiden kanssa mahdollistavat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden palauttamisen lähtömaihinsa sellaisissakin tilanteissa, joissa henkilö on tullut esimerkiksi Venäjän kautta. 

On yksinkertaisesti valheellista väittää, että ihmisen kidutettavaksi lähettämisen mahdollistava käännytyslaki olisi välttämätön. Tietenkään se ei sitä ole, vaan olemassa olevia toimintavälineitä käyttämällä ja niitä vahvistamalla hybridiuhkaan voidaan vallan hyvin puuttua. 

Kansainvälinen oikeus tunnistaa välineellistämisen

Olen aikaisemmin kirjoittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, jotka kieltävät turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisen. Usein kuulee väitettävän, että Suomen tilanne itärajalla on niin erityinen, että näitä ratkaisuja ei voi Suomen oloissa soveltaa. Tällaisen väitteen esittäminen kertoo lähinnä vain siitä, että EIT:n antamia tuomioita ei ole joko luettu tai ymmärretty. Professori Kaarlo Tuori muistuttaa hyvin Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikki tuoreet ratkaisut ovat koskeneet välineellistettyä maahantuloa

Tuori mainitsee Puolaa ja Liettuaa koskevien EIT-ratkaisujen lisäksi myös Euroopan Unionin tuomioistuimen tuomion Unkaria koskien

Yksittäistä ihmistä ei saa rangaista siitä, että hän on joutunut jonkin valtion välineellistämäksi. Välineellistetyksi joutuminen ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi tarvita kansainvälistä suojelua. Syyrian, Jemenin ja Afganistanin kansalaisten kohdalla tämä on vielä hyvin todennäköistä, koska Maahanmuuttovirasto on lähes poikkeuksetta antanut näiden maiden kansalaisille suojeluaseman. 

Joskus kuulee seuraavanlaisen väitteen: "eivät nämä (Venäjän kautta tulleet) henkilöt ole oikeita turvapaikanhakijoita". Tällaisen lauseen esittäjällä on jo ymmärrys peruskäsitteistä täysin hukassa. Turvapaikanhakija on ihminen joka jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Jos henkilö jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, hän on turvapaikanhakija. Ratkaisu hakemukseen on asia erikseen: ihminen saa hakemukseensa joko kielteisen tai myönteisen päätöksen. Se, että henkilö tulee Venäjältä, ei kerro hänen suojelun tarpeestaan mitään. Ihmisen turvapaikkahakemusta ei saa jättää tutkimatta ennakkoluulojen tai henkilön maahantuloreitin perusteella.

Usein kuulee myös väitettävän, että kansainväliset sopimukset olisivat "aikansa eläneitä". Tällaisen sanominen on yleensä vain yritys sanoa salonkikelpoisesti, että henkilö ei halua pakolaisia Suomeen. 

Rajalaki rikkoo seuraavia keskeisiä oikeusperiaatteita: palautuskieltoa, oikeutta hakea turvapaikkaa ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Eivät tällaiset periaatteet ole millään mittarilla vanhentuneita. 

Palautuskielto määrää, että ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. 

Tehokkaat oikeussuojakeinot tarkoittavat, että jokaisella täytyy olla mahdollisuus saattaa oikeuksiaan tai vapauksiaan rajoittava viranomaisen päätös kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Mahdollisuus asianmukaiseen valitukseen on oikeusvaltion ydintä ja aivan keskeinen periaate jokaiselle tavallisellekin ihmiselle, joka on viranomaispäätösten kanssa tekemisissä. Valituksen tekemisen estäminen avaisi oven viranomaisten mielivallalle, mitä autoritaaristen valtioiden kannattajat haluavatkin.

Oikeus hakea turvapaikkaa tarkoittaa oikeutta jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jos henkilö on vaarassa joutua vainotuksi kotimaassaan. Tämä periaate kytkeytyy vahvasti edellä mainittuun palautuskieltoon.

Tällaisten oikeusperiaatteiden sanominen "aikansa eläneiksi" kertoo todennäköisesti vain siitä, että henkilö ei tiedä kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeussopimuksista tuon taivaallista. Jos taas on niin, että henkilö tuntee nämä oikeusperiaatteet mutta silti vastustaa niitä, ei henkilön rasistisuudesta jää minkäänlaista epäselvyyttä. 

Kukaan ei omalla kohdallaan sallisi kiduttamista tai sitä, että valitusmahdollisuus viranomaispäätöstä koskien evättäisiin kokonaan (kuvittele vaikkapa päätös huostaanotosta). Vastoin yleistä käsitystä perusteeton turvapaikkahakemus ei estä käännytystä. Jos uusintahakemus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja sen tarkoituksen katsotaan olevan vain käännytyksen estäminen tai viivyttäminen, se ei estä käännytyksen toimeenpanoa. Lakia muutettiin vuonna 2019.

Poikkeuslaki asettaa rajavartijat mahdottoman tehtävän eteen

Jos rajalaki on täysin kohtuuton turvapaikanhakijoille, on se sitä myös rajavartijoille. Rajavartijan pitäisi esityksen mukaan arvioida "vuorovaikutustilanteessa", kenet päästetään hakemaan turvapaikkaa ja kenet ei. Toki tällainen säädös olisi räikeä ihmisoikeusloukkaus jo sinänsä. Kansainvälisen suojelun tarve ei selviä pärstäkertoimella ja vilkaisulla, vaan ainoastaan asianmukaisessa turvapaikkaprosessissa. 

Jos rajavartija tekee virheellisen päätöksen ja estää sellaista ihmistä hakemasta turvapaikkaa, joka suojelua olisi tarvinnut, on hän yksiselitteisesti vastuussa toisen ihmisen kuolemasta, jos henkilö kuolee päätöksen seurauksena. Kuten YLE:n haastattelema Martti Koskenniemi toteaa, on täysin kohtuutonta asettaa tällainen kansainvälisen suojelun tarpeen arviointitehtävä rajavartijalle. 

On selvää, että tällainen uusi tehtävä altistaa rajavartijat myös ihan uudella tavalla vaaratilanteille. En pitäisi mitenkään mahdottomana tilannetta, jossa turvapaikkahakemuksen estämisen kohteeksi joutunut henkilö päätyy toivottomuudessaan tekemään jotain lopullista, koska hän kokee, ettei hänellä ole enää mitään menetettävää.

Rajavartiolaitos arvostelikin hallituksen esitystä poikkeuksellisen voimakkaasti. 

Suomalaisten ymmärrys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta on huomattavasti vähäisempää kuin usein mielletään; tarvitaan toimenpiteitä ymmärryksen vahvistamiseksi

Kidutettavaksi lähettämisen mahdollistavaa käännytyslakia ja sen perustavanlaatuisia ongelmia on käsitelty poikkeuksellisenkin monipuolisesti tiedotusvälineissä. Muun muassa seuraavat jutut ovat erittäin hyviä:




Onkin oikeastaan häkellyttävää, että poikkeuksellisenkin laajasta ja hyvin perustellusta kritiikistä  huolimatta laki runnottiin läpi perustuslakivaliokunnasta. 

Onkin oikeastaan selvää, että minkään muun ihmisryhmän kohdalla tällaisen lainsäädännön laatiminen ei olisi poliittisesti mahdollista. Turvapaikanhakijat ovat syrjitty ja marginalisoitu ryhmä, josta puhutaan jatkuvasti rasistisesti ja kokonainen ihmisryhmä turvallisuusuhkaksi leimaten, ja valtioneuvoston sekä perustuslakivaliokunnan jäsenten toimesta. Poliitikot tietävät, että turvapaikanhakijoihin vihamielisesti suhtautumalla saa ääniä.

Kirjoitinkin aikaisemmin muun muassa perusoikeusbarometri 2021 -tutkimukseen nojaten, että suomalaisten asenteet suhteessa turvapaikanhakijoihin ovat erittäin kielteisiä. Tuore väitöskirja toteaakin varsin selkeästi, että maahanmuuttajat nähdään Suomessa ensisijaisesti ongelmana

On kuitenkin selvää, että turvallisuusretoriikalla tapahtuva ihmisryhmien marginalisoiminen ja vihanlietsonta johtaa vain oikeusvaltion murenemiseen. Lisäksi se johtaa myös rasistiseen rikollisuuteen ja Oulun puukotusten kaltaisiin väkivallantekoihin. Ei ole mikään ihme, että ongelmiksi ja turvallisuusuhkiksi leimattuja ja heidän näköisiksi miellettyjä ihmisiä kohtaan hyökätään myös väkivaltaisesti. 

Olisikin varsin perusteltua lisätä ihmisoikeuskasvatusta ja yleistä ymmärrystä oikeusvaltioperiaatteesta ja perusoikeuksista sekä hyvistä väestösuhteista, koska tavallisten kansalaisten lisäksi myös johtavilla poliitikoilla näyttäisi olevan varsin perustavanlaatuisia puutteita tässä osaamisessa.

Hallituksen rasisminvastainen toiminta olisi uskottavampaa, jos hallituksen oma lainsäädäntötyö ei olisi totaalisessa ristiriidassa tämän rasisminvastaisen toiminnan perusperiaatteiden kanssa. 

maanantaina, toukokuuta 13, 2024

Turvapaikanhaun ulkoistaminen lihottaa diktaattorien kukkaroita ja rapauttaa oikeusvaltiota

Iso-Britannian suunnitelma lähettää turvapaikanhakijoita lentokoneella Ruandaan on laiton. Iso-Britannian korkeimman oikeuden mukaan suunnitelma rikkoo ehdotonta palautuskieltoa, joka on kirjattu myös Suomen perustuslakiin

Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Korkein oikeus katsoi, että Ruandan kohdalla on ilmiselvä vaara siitä, että sinne lähetetyt henkilöt lähetetään ilman kunnollista tutkintaa kotimaihinsa, mahdollisesti kidutettaviksi. Ehdoton palautuskielto pitää sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Iso-Britannia ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Ruandan valtiolle. Korkeimman oikeuden mukaan kielteisten turvapaikkapäätösten prosentti määrättyjen kansalaisuuksien kohdalla oli Ruandassa ollut sata, kun samat kansalaisuudet olivat Britanniassa lähes poikkeuksetta saaneet suojeluaseman. Se kiinnitti huomion myös Ruandan huonoon ihmisoikeustilanteeseen: Iso-Britanniassa asuvien ruandalaisten uhkailuun, hallinnon toteuttamiin murhiin, vangittuna pidettyjen kuolemiin, kidutukseen, henkilöiden ”katoamisiin” ja tiedotusvälineiden ja poliittisten vapauksien rajoituksiin. 

Iso-Britannia päätti korkeimman oikeuden tuomiosta huolimatta edistää ulkoistamista koskevaa lakipakettia. Lakipaketti sisältää lukuisia oikeusvaltioperiaatteelle täysin vieraita elementtejä. Tuomioistuimille ja viranomaisille annettu määräys käsitellä Ruandaa turvallisena maana riippumatta siitä, mitä havaintoja Ruandasta tehdään, on kuin Monty Python -sketsistä mutta täyttä totta.  

Ruanda-suunnitelmaa on myös moitittu kohtuuttoman kalliiksi. Ruanda on ilmoittanut voivansa ottaa vastaan mahdollisesti korkeintaan 1000 turvapaikanhakijaa viiden vuoden aikana. Iso-Britannia on jo tähän mennessä maksanut noin 240 miljoonaa puntaa Ruandalle ennen ensimmäistäkään Ruanda-lentoa. 300 henkilön palauttamisen on arvioitu maksavan kokonaisuudessaan 541 miljoonaa puntaa. Vertailun vuoksi, Iso-Britanniasta haki pelkästään vuonna 2023 turvapaikkaa yhteensä 67 337 henkilöä

On siis selvää, että Iso-Britannia ei pysty ulkoistamaan edes murto-osan murto-osaa turvapaikanhausta Ruandaan. Ruandan kapasiteetti ei riitä pieneenkään osuuteen Iso-Britannian vuotuisesta turvapaikanhakijamäärästä, ja tuhannen ihmisen lähettämisellä tuskin olisi tähtitieteellisistä kustannuksistaan huolimatta mitään vaikutusta niihin, jotka Eurooppaan haluavat pyrkiä.

***

Ruanda-suunnitelma ja sen ongelmat havainnollistavat hyvin turvapaikanhaun ulkoistamiseen liittyviä ongelmia laajemminkin. Ongelmat liittyvät turvapaikkaprosessien laatuun ja oikeusturvaan, ulkoistamisesta koituviin kustannuksiin suhteessa hyötyihin sekä ulkoistamisen vähäisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa ihmisten edelleen liikkumiseen. 

Jos EU-maa lähettäisi turvapaikanhakijoita kolmanteen maahan EU-maasta, tämän kolmannen maan tulisi noudattaa EU-lainsäädäntöä turvapaikkahakemusten käsittelyssään. Valtion oikeudelliset velvollisuudet eivät näet lakkaa siinä vaiheessa, kun henkilö poistuu valtion alueelta, vaan säilyvät niin pitkään, kun oikeudellinen prosessi kuten esimerkiksi turvapaikkaprosessi on kesken. Iso-Britannia ei ole EU-maa, mutta Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja sen oikeuskäytäntö koskee myös Iso-Britanniaa. Näin ollen EIS koskee myös Ruandaan Iso-Britanniasta lähetettäviä henkilöitä ja myös Ruandaa, mikäli Ruandan on tarkoitus käsitellä Iso-Britanniasta Ruandaan lähetetyn henkilön turvapaikkahakemus. Valtion oikeudelliset velvollisuudet alkavat itse asiassa ennen turvapaikkaprosessiakin jo siinä vaiheessa, kun valtio on aktiivisesti käyttänyt valtaansa, esimerkiksi kansainvälisellä merialueella. Asiasta on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jota koskeva ennakkopäätös  Hirsi Jamaa vs. Italia on yksi merkittävimmistä.

EU:n turvapaikkasäädöksissä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on kyse minimistandardeista joilla turvataan asianmukainen pääsy turvapaikkamenettelyyn, kunnollinen turvapaikkatutkinta, oikeusapu sekä se, että henkilöä ei palauteta kidutettavaksi tai tapettavaksi, jos vaara sille todellisuudessa on. Euroopan maat ovat saaneet langettavia päätöksiä säädöksiä valvovilta tuomioistuimilta (EU:n turvapaikkasäädösten kohdalla EU-tuomioistuin, Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) lakia rikottuaan. Myös esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen komitea voi keskeyttää käännytyksen, jos turvapaikanhakija on vaarassa joutua kidutetuksi.  Toki kansainväliseen elimeen päätyvät vain valituskelpoiset päätökset, joiden kohdalla kansallisen tason tuomioistuimet ovat jo tehneet ratkaisunsa. Moni turvapaikkapäätös muuttuu kansallisessa muutoksenhaussa. Suomen kohdalla Maahanmuuttoviraston päätökset voivat muuttua hallinto-oikeudessa, ja kriteerien täyttyessä korkein hallinto-oikeus voi muuttaa alemman oikeusasteen päätöstä. 

Ruandan kaltaisten maiden kohdalla on kyseenalaista, onko muutoksenhaku tosiasiallisesti alkuunkaan mahdollista, ja toimiiko oikeusapu ja oikeuslaitos ollenkaan eurooppalaisten oikeusstandardien mukaisesti. 

Toki moni poliitikko on väläytellyt mahdollisuutta yksinkertaisesti lähettää ihmiset johonkin kolmanteen maahan ilman minkäänlaista huolehtimista henkilöiden oikeusturvasta. Tällöin ei kuitenkaan ole kyse mistään "turvapaikanhaun ulkoistamisesta" vaan yksiselitteisen laittomasta ja mielivaltaisesta ihmisten kuskaamisesta, mahdollisesti myöhemmin kidutettavaksi tai tapettavaksi. Ajatus siitä, että tavallinen oikeusturva koskee kaikkia muita paitsi kansainvälistä suojelua hakevia on epäoikeudenmukainen ja läpeensä rasistinen, eikä asian sanomista ole mitään syytä peitellä tällaisia ehdotuksia kohdatessa. 

Täysin ratkaisematta on myös kysymys siitä, mitä tapahtuu käytännössä kielteisen päätöksen saamisen jälkeen. Miksi henkilö ei yrittäisi uudestaan Eurooppaan? Erityisesti Albanian kaltaisten käsittelijämaiden kohdalla on hyvin todennäköistä, että kielteisen päätöksen saaneet lähtisivät luvattomasti liikkeelle uudestaan kohti Euroopan unionia Balkanin reittiä pitkin, kun Euroopan mantereella jo ollaan ja mitään hävittävää ei ole. 

Ajatus siitä, että vuonna 2023 136 000 turvapaikkahakemusta vastaanottanut Italia maksaa Albanialle 650 miljoonaa euroa 3000 henkilön turvapaikkaprosessista viiden vuoden aikana kuulostaa Albanian hallituksen näkökulmasta varmastikin hyvältä. Italian turvapaikkapoliittisia haasteita se ei ratkaise millään tavalla. Maailmassa ei yksinkertaisesti ole sellaista määrää EU:n ulkopuolisia valtioita, joilla olisi valmius, kyky ja halu ottaa huolehdittavakseen EU:hun pyrkivät hakijat ja jotka pystyisivät estämään ihmisten edelleen liikkumista. Vuonna 2023 koko EU:sta haki turvapaikkaa yli 1,1 miljoonaa ihmistä

Jo karttaa vilkaisemalla selviää, että Eurooppa on maantieteellisten etäisyyksien ja maarajojen määrän näkökulmasta täysin erilainen kokonaisuus kuin Tyynenmeren ympäröimä Australia, jonka ulkoistamispolitiikka toki oli täynnä äärimmäisen vakavia ihmisoikeusloukkauksia kuten hyväksikäyttöä, heitteillejättöä ja ihmisten nälkiinnyttämistä

***

Tälläkin hetkellä on olemassa käytäntö, jonka puitteissa EU:n ulkopuolisessa maassa tutkitaan suojelun tarvetta ja jonka puitteissa kolmannet maat huolehtivat pakolaisväestöstä alueellaan. Kiintiöpakolaisjärjestelmässä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tutkinut kansainvälisen suojelun tarpeen sekä kansainvälistä suojelua tarvitsevan ihmisen uudelleen sijoittamisen tarpeen. UNHCR tutkii pakolaisiksi katsomistaan henkilöistä eniten apua tarvitsevat ja esittää pientä osaa sijoitettavaksi pakolaiskiintiössä: muut henkilöt ovat pakolaisleireillä suurimmaksi osaksi kehittyvissä maissa. 

Maailmassa oli vuoden 2022 lopussa 108.4 miljoonaa pakolaista, joista 76% on pieni-ja keskituloisissa maissa. Maailman vähiten kehittyneet maat eli LDC-maat majoittivat 16% maailman pakolaisväestöstä. On räikeän epäoikeudenmukaista, että maat joiden väestöosuus on 9% koko maailman väestöstä ja joiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on alle 1,3 % maailman bruttokansantuotteesta, huolehtii tällaisesta osuudesta maailman pakolaisväestöstä. 26 % maailman pakolaisista majoittuu Bangladeshin, Pakistanin ja Iranin kaltaisissa alhaisen keskitulotason maissa. 33% maailman pakolaisväestöstä majoittuu Jordanian, Libanonin ja Turkin kaltaisissa maissa. UNHCR:n mandaatin alla oli 29,4 miljoonaa pakolaista, joista vuonna 2024 oli UNHCR:n mukaan uudelleensijoittamisen tarpeessa 2,4 miljoonaa ihmistä, ja näistäkin henkilöistä vain murto-osa Euroopan alueelle

Rikkaiden maiden osuutta maailman pakolaisväestöstä huolehtimisesta pitää kasvattaa eikä pienentää. Jos rikkaat maat haluavat vahvistaa kolmansien maiden kykyä huolehtia maailman pakolaisväestöstä, tulee tämä vahvistamistyö tehdä ennen kaikkea UNHCR:n toimintaa tukemalla eikä uusilla päällekkäisillä järjestelmillä.

On paljon tehokkaampaa ja turvallisempaa tukea YK-instituutioita kuin viskoa rahalla diktaattoreita, mitä Euroopan unioni näyttäisi yhä kasvavassa määrin tekevän. Hiljattain Euroopan unioni teki Egyptin diktaattori Abdel Fattah el-Sisin kanssa 7,4 miljardin euron arvoisen sopimuksen, jonka osana Egyptin toivotaan estävän ihmisten muuttoliikettä Eurooppaan. Euroopan unioni on aiemmin rahoittanut Libyassa toimivia ryhmiä, jotka ovat syyllistyneet jatkuvasti räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin kuten kidutukseen, raiskauksiin ja satunnaisiin teloituksiin. Aiheesta on raportoitu jatkuvasti, esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja täällä. Vastaavanlaista yhteistyötä on tehty Tunisian kanssa ja yhtä lailla rahoittaen suoraan tahoja, jotka syyllistyvät todistettavasti räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Tällainen toiminta ja oikeusloukkauksien katsominen läpi sormien on vastoin EU:n omia perusperiaatteita ja rapauttaa kaikkea sitä työtä jota tehdään demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseksi. 

Diktaattoreiden kanssa tehtävien sopimusten perusongelma on se, että EU altistaa tällä tavoin itsensä kiristykselle. Esimerkiksi niin sanotun EU-Turkki-sopimuksen seurauksena Kreikassa on edelleen kymmeniätuhansia ihmisiä limbotilanteessa EU:n silti tukiessa Turkin diktaattori Erdoganin hallintoa miljardeilla. Vuonna 2023 Kreikka sai 38400 uutta hakemusta ja lisäksi Kreikka on jatkuvissa ongelmissa oman rannikkovartiostonsa ihmisoikeusloukkausten ja väärinkäytösten kanssa. Kaikista sopimuksista ja maksuista huolimatta Erdogan uhkaa säännöllisin väliajoin "avata portit" jos EU tai Kreikka ei toimi kuten Erdogan haluaa. Muste ei sopimustekstissä ehtinyt pitkään kuivaa kun 2016 jo uhkailtiin porttien avaamisella. Sama toistuu säännöllisesti, esimerkiksi 2019 ja myös 2020. On ehkä välttämätöntä tiedostaa, että niin sanotun pakolaiskriisin hallinnoimisen suhteen EU-Turkki-diili ei ollut minkäänlainen välttämättömyys. Realistisia vaihtoehtoja sopimukselle oli useita ja niitä esitettiin jatkuvasti ja selkeästi


***

Pitääkö Euroopan Unionin lopettaa yhteistyö kolmansien maiden kanssa? Ei pidä.

Pitääkö Euroopan Unionin ottaa ihmisoikeudet ja oikeusvaltio keskiöön kolmansien maiden kanssa työskennellessä ja rahoitusmekanismeja suunnitellessa? Kyllä pitää. Jos EU rahoittaa jonkun EU:n ulkopuolisen maan rajavartiostoa, voi rahoittaja vallan hyvin sisällyttää rahoituksen saamisen ehdoksi sen, että tätä rajavartiostoa koulutetaan pakolaisoikeudellisissa asioissa ja ihmisoikeuksissa. On ainoastaan hyvä ja täysin perusteltua, että haavoittuvassa asemassa olevia kohtaava henkilö saa tähän kohtaamiseen koulutusta. EU:n taas ei pidä ollenkaan tehdä yhteistyötä satunnaisen sotaakäyvän aseryhmän kanssa, joka on julistanut itsensä "rajavartiostoksi". 

Lisäksi Euroopan Unionin tulee luopua paniikkitunnelmissa rakennetuista hankesuunnitelmista koskien turvapaikanhaun ulkoistamista, koska panos-tuotos-suhde kansainvälisen pakolaisuuden hallinnoinnin suhteen on yksiselitteisesti parempi työskennellessä vakiintuneen YK-instituution UNHCR:n ja sen uudelleensijoittamisohjelman kanssa. 

Lisätietoa ja lisälukemistoa

The Migration Observatory: Q&A: The UK’s policy to send asylum seekers to Rwanda

Steffen Angenendt, Nadine Biehler, David Kipp, Anne Koch, Raphael Bossong:
The Externalisation of European Refugee Protection: A Legal, Practical and Political Assessment of Current Proposals

Dr Joelle Grogan: Unpacking the Supreme Court’s Rwanda decision

Commissioner for human rights: Serious human rights concerns about United Kingdom’s Rwanda Bill

YK: UK’s newly passed ‘Safety in Rwanda’ bill is anything but safe: UN officials

Chatham House: The way forward for EU migration and asylum policy






Ecre: Editorial: EU-Turkey Deal 5 Years on: Fundamentals Remain Unchanged

Ecre: EU External Partners: MEPs Renew Criticism of EU Migration Deals ― Aid Organisations Sue Dutch Government Over EU-Turkey Agreement ― More Reports of Interference and Violence by Libyan Coast Guard ― NGOs Express Concerns over Human Rights Violations in Tunisia

maanantaina, toukokuuta 06, 2024

Rakenteellinen rasismi ei edistä kotoutumista

Ihmistä ei tule syrjiä hänen alkuperänsä perusteella. Tilanne, jossa yksi henkilö saa pienempää työttömyysturvaa kuin toinen, vaikka molempia koskevat samat velvoittavuudet esimerkiksi työnhaun suhteen, on epäoikeudenmukainen. 

Työttömyysturvaa voi alentaa tälläkin hetkellä, jos henkilö esimerkiksi laiminlyö työnhakuvelvollisuuttaan. Tällöin kyse on selkeästä seuraamuksesta, joka johtuu henkilön omasta toiminnasta. Myös sosiaaliturvan piiriin ja työttömyysturvan piiriin pääsemistä säädellään tälläkin hetkellä. Työttömyysturvan piiriin pääseminen edellyttää vakinaista asumista Suomessa. Tilapäinen oleskelu, esimerkiksi opiskelijan oleskeluluvalla oleminen, ei yleensä oikeuta Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumiseen. Myöskään kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt (turvapaikanhakijat) eivät ole Suomen sosiaaliturvan piirissä. Heidän toimeentulostaan ja huolenpidostaan säädetään vastaanottolaissa.

Jos työttömyysturva on Suomessa vakinaisesti asuvista henkilöistä lähtökohtaisesti yhdellä alempi kuin toisella vain hänen taustansa vuoksi ilman minkäänlaista syyllistymistä moitittavaan toimintaan, on kyseessä rakenteellinen syrjintä. On yleistä, että syrjintä yritetään peittää ja sitä puolustellaan kiertoilmauksilla: "kannustetaan kotoutumiseen", "vahvistetaan velvoittavuutta". Syrjinnästä työttömyysturvan eriarvoistamisessa taustan perusteella on kuitenkin yksinomaan kyse, eikä tämä asia muutu miksikään kiertoilmaisuilla.

Juha Sipilän hallitus pyrki vuonna 2016 eriarvoistamaan työttömyysturvan taustan perusteella. Perustuslakivaliokunta katsoi tuolloin asiaa koskevan hallituksen esityksen HE 169/2016 vp  perustuslain vastaiseksi. Perustuslakiblogi kirjoitti, että päätös oli aikaisempaan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöön nojaten varsin hyvin ennakoitavissa

Petteri Orpon hallitus pyrkii uudestaan eriarvoistamaan sosiaaliturvajärjestelmää. Hallituksen ohjelmaan on kirjattuna tavoite "toteutetaan toimeentulotuen ja työmarkkinatuen korvaaminen maahanmuuttajille kotoutumistuella, johon sisällytetään kannustin ja velvoite kotoutumiseen". Tätä tavoitetta varten on vasta asetettu työryhmä, ja hallituksen esitys on määrä antaa eduskunnalle syksyllä 2025. On hyvin todennäköistä, että mainittu "kotoutumistuki" tulee olemaan tasoltaan alempi kuin työmarkkinatuki. Myös Sipilän hallituksen taannoisessa esityksessä puhuttiin "kotoutumistuesta", jonka suuruus olisi ollut 90 prosenttia työttömyyspäivärahan peruspäivärahan määrästä. Perustuslaillisuuden näkökulmasta merkitystä tulee olemaan sillä, millä muutoksia perustellaan. Jos perustuslakivaliokunta toimii loogisesti, se ei hyväksy niitä perusteita, joita Sipilän hallituksen esityksessä taannoin käytettiin ja jotka perustuslakivaliokunta hylkäsi

On toki mahdollista, että perustuslakivaliokunta vain runttaa hallituksen esityksen läpi hallituspuolueiden äänillä ilman tosiasiallista juridista harkintaa ja valtiosääntöasiantuntijoiden tosiasiallista kuulemista. Tällaisessa tilanteessa voi kysyä, mitä virkaa perustuslakivaliokunnalla enää edes on. Tulevaisuus näyttää hallituksen esityksen sisällön ja kohtalon.

Tässä kohtaa on syytä kysyä: mistä halu heikentää juuri maahan muuttaneiden turvaverkkoja suhteessa samassa asemassa olevaan valtaväestöön oikein juontaa juurensa?

Yksi hyvin keskeinen selittäjä on empatiakuilu, jonka poliittisia ulottuvuuksia Suomen osalta ovat tutkineet Juho Saari ja Sakari Kainulainen. Lyhyesti sanoen: on helpompaa kohdistaa leikkauksia väestöryhmiin, joita kohtaan koetaan vähemmän empatiaa, ja yleisesti ottaen suomalaiset kokevat vähemmän empatiaa maahan muuttaneisiin työttömiin kuin valtaväestöön kuuluviin työttömiin.

Kainulaisen ja Saaren vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen perusteella empatiakuilu suhteessa maahan muuttaneisiin on erityisen suuri perussuomalaisilla (kts. taulukko 1). Kokoomuksen kannattajista taas erityisesti kokoomuslaiset yrittäjät ovat muita kriittisempiä hyvinvointivaltiota kohtaan (tästä aiheesta enemmän täällä). Esimerkiksi EVA:n aineistossa kokoomuksen kannattajat olivat eniten samaa mieltä väittämän ”kattava sosiaaliturva ja pitkälle viety yhteiskunnan huolenpito tekevät ihmisistä laiskoja ja aloitekyvyttömiä" kanssa. Perussuomalainen maahanmuuttajavastaisuus ja kokoomuslainen hyvinvointivaltiokriittisyys voi hyvinkin luoda yhdistelmän, jossa on poliittisesti hyväksyttävää kohdentaa leikkauksia maahan muuttaneiden sosiaaliturvaan esimerkiksi haitallisten yritystukien sijaan. 

Eri väestöryhmistä välittäminen poliittisen suuntautumisen mukaan. Lähde: Kainulainen, S., & Saari, J. (2018). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka, 60(4), 310–323. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/77335

Usein empatiakuilu näyttää yhdistyvän myös huomattavaan tiedonpuutteeseen nykytilasta ja esimerkiksi siitä, mikä on kotoutumissuunnitelma ja mihin se kotoutujan työmarkkinatuen katkaisemisen uhalla velvoittaa. Asenteellisuudet ja virheelliset tiedot näkyivät esimerkiksi taannoin vastalauseissa koskien ns. kotouttamisselontekoa. Pasi Saukkonen kirjoitti aiheesta. Kun tilannekuva on virheellinen, esitetään asioita, jotka ovat jo laissa, tai esitetään poistettavaksi tehtäviä, joita viranomaisilla ei ole koskaan ollutkaan. Näistä seikoista kirjoitin taannoin itse Lohjan kaupungin lausunnossa koskien muutoksia kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin. 

Heikennyksiä nykytilaan yritetään usein naamioida retoriikalla, jossa puhutaan "tehostamisesta" ja "kannustamisesta". On kuitenkin selvää, että jos henkilö saa muita pienempää työttömyysturvaa esimerkiksi kielitaitonsa perusteella, ei järjestelmä ole alkuunkaan kannustava vaan nöyryyttävä. Koko ajatus siitä, että henkilö hankkii vuodessa sujuvan suomen kielen taidon, on vahvasti epärealistinen eikä huomioi sitä, miten erilaisilla koulutuksellisilla ja elämäntilanteisiin liittyvillä lähtötasoilla kotoutujat lähtevät liikkeelle. On yksinkertaisesti väärin, että henkilö saa muita pienempää työttömyysturvaa kovasta yrittämisestään huolimatta käytännössä siksi, että on sattunut tulemaan maahan keski-ikäisenä usean henkilön huoltajana ja ilman koulutaustaa. Osalla kielen oppiminen on nopeampaa, osalla hitaampaa, ja hyvin monilla hitaan kielen oppimisen taustalla on syitä, joihin he eivät ole itse voineet vaikuttaa.

On selvää, että maahan muuttaneiden koulutusta tulee kehittää. Itse olen esimerkiksi huomannut, että luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa ja aikuisten perusopetuksessa olevien kotoutujien läsnäoloa koulutuksessa seurataan eri tavalla kuin varsinaisessa työvoimaviranomaisen hankkimassa ja kilpailuttamassa kotoutumiskoulutuksessa. Perusteettomista poissaoloista voisi sanktioida näiden koulutusten osalta herkemmin kuin mitä tällä hetkellä tehdään. On selvää, että oppimista ei tapahdu, jos poissaoloja kertyy paljon. Toimenpiteet, joilla varmasti vahvistetaan koulutuksen laatua, sitoutumista koulutukseen, ihmisten työelämäkontakteja sekä kielitaidon kehittymistä, ovat totta kai kannatettavia.

Suunnitelmat työttömyysturvan heikentämisestä kielitaidon ja taustan perusteella ovat lähinnä rakenteellista syrjintää, ja tällaiset toimenpiteet voivat pahimmillaan vahvistaa huomattavastikin ihmisten epäluottamusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ja vahvistaa tunnetta siitä, että kohtelu ei ole reilua.