Ihmisen tarve saada kansainvälistä suojelua voi selvitä ainoastaan jättämällä ja käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Jos turvapaikkahakemusta ei pysty jättämään, ei myöskään selviä, olisiko ihminen tarvinnut kansainvälistä suojelua vai ei. Oikeusvaltiossa jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti eikä minkään ennakkoluulon tai maahantulotavan perusteella.
Niin sanottu "käännytyslaki" eli hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi on harvinaisen räikeällä tavalla ristiriidassa keskeisimpienkin oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeusperiaatteiden kanssa. Kaikkein räikein epäkohta lakiehdotuksessa on turvapaikkahakemuksen jättämisen estäminen (niin sanottu pushback), jolloin ihmisen tarve kansainväliseen suojeluun jätetään kokonaan tutkimatta ilman valitusmahdollisuutta.
Kun ihmisen tilannetta ei tutkita, on täysin mahdollista, että hän päätyy kidutettavaksi; esimerkiksi Jemenin, Syyrian tai Afganistanin kansalaisella riski on jopa hyvinkin suuri. Ei siksi ole ihme, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemista oikeustieteilijöistä kaikki 18 vastustivat lakiesitystä, ja hyvin perustellusti. Myös lakiesityksen lausuntopalautteessa on hyvin yksityiskohtaisesti käyty läpi esityksen räikeät ongelmat niin perustuslain kuin yleisen oikeudenmukaisuudenkin näkökulmasta. Onkin täysin ennenkuulumatonta, että perustuslakivaliokunta silti runnoi läpi hallituksen ajaman lakiesityksen, vieläpä oppositiopuolue SDP:n kannattamana.
Asianajajaliiton lausunto
Lastensuojelun keskusliiton lausunto
Pakolaisneuvonta ry:n lausunto
Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto
UNHCR:n lausunto
Siitä ei liene epäselvyyttä, että Venäjä on hyökkäyssodan toiseen valtioon aloittanut diktatuuri, joka käyttää täyttä painostamistyön ja häirinnän repertuaaria niihin valtioihin, jotka tukevat suoraan tai välillisesti Ukrainaa. Tämän painostamistyön välikappaleena käytetään myös liikkuvia ihmisiä. Niin sanottu välineellistäminen on todellinen ja verrattain uusi ilmiö, johon pitää vastata tehokkaasti, tarkastellen kriittisesti totunnaisia ajatusmalleja sekä oikeudellisia perinteitä.
Perusongelma lieneekin se, että tämä hallituksen esitys kyseisen uhkan taltuttamiseksi on laadittu poikkeuksellisenkin huonosti, se on perusteltu puutteellisesti ja siinä ei oteta mitään kantaa vaihtoehtoisiin kansainvälisen oikeuden mukaisiin puuttumiskeinoihin.
Välineellistämisen ja valtiollisesti organisoidun muuttoliikkeen uhkaan voidaan vallan hyvin puuttua myös ihmisoikeussopimusten mukaisesti ja syyllistymättä räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin.
Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto lakiin on hyvinkin kohtelias ja siinä yhdytään monilta osin huoleen Venäjän toiminnasta ja kansainvälisen oikeuden kyvystä toimia tällaisessa tilanteessa. Tässäkin lausunnossa on silti tuotu hyvin ja kriittisesti esiin se, että esitellyille kansainvälisen oikeuden vastaisille toimille on olemassa ihan realistisia vaihtoehtoja Venäjän hybridivaikuttamistilanteessa. Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnossa ihmetelläänkin, miten suppeasti ne on hallituksen esityksessä käyty läpi, jos ollenkaan.
Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori
Juha Raitio kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen esityksessä ei ole huomioitu lainkaan tuoretta EU-asetusta, joka koskee muuttoliikkeeseen ja turvapaikanhakuun liittyviä kriisitilanteita. Se on jo tullut voimaan mutta soveltuu suoraan vasta tulevaisuudessa.
Yhtä lailla Helsingin Sanomien haastattelema eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg tuo esiin sen, että hallituksen esityksessä ei ole edes mitään mainintaa toimintavälineistä, joita kuitenkin olisi EU:n perussopimusten mukaan käytettävissä laajamittaisen maahantulon tilanteissa:
EU:n perussopimusten mukaan Euroopan unionin neuvosto voi komission ehdotuksesta tukea jäsenmaita, jos ne joutuvat kolmansien maiden kansalaisten äkillisen joukoittaisen maahantulon kohteeksi. Leino-Sandberg kummastelee, miksei hallitus ole pyytänyt tällaisia tukitoimia, mikäli tilanne on niin kriittinen, kuin mitä se väittää.
”Hallituksen esityksestä ei ilmene, että tästä olisi käyty edes keskustelua komission kanssa. Ei voi mitenkään väittää, että tämä lakihanke olisi viimesijainen keino, jos muita vaihtoehtoja ei ole edes harkittu.”
Laitoin edellisen lauseen lihavoituna, koska se tiivistää jotain hyvin olennaista: hallituksen esittämiä kansainvälisen oikeuden vastaisia ja kidutuksen mahdollistavia keinoja työnnetään kuin käärmettä pyssyyn, vaikka vaihtoehtoja on olemassa.
Näin heikosti perustellun esityksen ei edes pitäisi olla missään keskustelussa, saati mennä perustuslakivaliokunnasta läpi.
Näyttää siltä, että Venäjän muodostamaa hybridiuhkaa käytetään nyt keppihevosena mitä omituisimpien lakiesitysten läpiviemiseen. Poliitikot eivät ole olleet riittävällä tavalla hereillä tunteisiin vetoavan turvallisuusretoriikan jyllätessä.
Jo hyväksytty rajamenettely on EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin ja kansainvälisen oikeuden mukainen keino puuttua välineellistämistilanteisiin, lisäksi on muitakin keinoja
Rajamenettely mahdollistaa nopeutetun menettelyn ja liikkumisvapauden rajoitukset esimerkiksi sellaisten hakemusten kohdalla, joissa ihmisen voidaan epäillä käyttävän turvapaikanhakua perusteettomana välineenä EU:n alueelle pääsyyn. Hakemukset voidaan käsitellä jo rajalla ja nopeutetussa menettelyssä.
Esimerkiksi epäily perusteettomasta turvapaikkahakemuksesta, tuleminen turvallisesta alkuperämaasta, hakemuksen uusiminen, viranomaisen harhauttaminen tai jos on epäily siitä, että hakija aiheuttaa uhan kansalliselle turvallisuudelle, voivat toimia perusteina rajamenettelylle.
Rajamenettelyn lisäksi on monia muita keinoja, jotka ovat olleet jo vuosikausia laissa (rajamenettely on ollut EU:n turvapaikkadirektiivissä vuodesta 2005 ja Suomen lakiin se on otettu käyttöön keväällä 2024). Laajamittaisen maahantulon tilanteessa voidaan perustaa rajan läheisyyteen järjestelykeskus, joka mahdollistaa koordinoiden hakemusten käsittelyn silloin kun hakemuksia tulee paljon. Uudistetun rajavartiolain §15d mahdollistaa rajaturvallisuusavun pyytämisen laajamittaisen maahantulon tilanteissa. Ulkomaalaislain §36 mahdollistaa oleskeluluvan myöntämättä jättämisen muun muassa silloin, kun henkilön epäillään vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Palautussopimukset kolmansien maiden kanssa mahdollistavat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden palauttamisen lähtömaihinsa sellaisissakin tilanteissa, joissa henkilö on tullut esimerkiksi Venäjän kautta.
On yksinkertaisesti valheellista väittää, että ihmisen kidutettavaksi lähettämisen mahdollistava käännytyslaki olisi välttämätön. Tietenkään se ei sitä ole, vaan olemassa olevia toimintavälineitä käyttämällä ja niitä vahvistamalla hybridiuhkaan voidaan vallan hyvin puuttua.
Kansainvälinen oikeus tunnistaa välineellistämisen
Tuori mainitsee
Puolaa ja Liettuaa koskevien EIT-ratkaisujen lisäksi myös Euroopan Unionin tuomioistuimen tuomion
Unkaria koskien.
Yksittäistä ihmistä ei saa rangaista siitä, että hän on joutunut jonkin valtion välineellistämäksi. Välineellistetyksi joutuminen ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi tarvita kansainvälistä suojelua. Syyrian, Jemenin ja Afganistanin kansalaisten kohdalla tämä on vielä hyvin todennäköistä, koska Maahanmuuttovirasto on lähes poikkeuksetta antanut näiden maiden kansalaisille suojeluaseman.
Joskus kuulee seuraavanlaisen väitteen: "eivät nämä (Venäjän kautta tulleet) henkilöt ole oikeita turvapaikanhakijoita". Tällaisen lauseen esittäjällä on jo ymmärrys peruskäsitteistä täysin hukassa.
Turvapaikanhakija on ihminen joka jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Jos henkilö jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, hän on turvapaikanhakija. Ratkaisu hakemukseen on asia erikseen: ihminen saa hakemukseensa joko kielteisen tai myönteisen päätöksen. Se, että henkilö tulee Venäjältä, ei kerro hänen suojelun tarpeestaan mitään. Ihmisen turvapaikkahakemusta ei saa jättää tutkimatta ennakkoluulojen tai henkilön maahantuloreitin perusteella.
Usein kuulee myös väitettävän, että kansainväliset sopimukset olisivat "aikansa eläneitä". Tällaisen sanominen on yleensä vain yritys sanoa salonkikelpoisesti, että henkilö ei halua pakolaisia Suomeen.
Palautuskielto määrää, että ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Tehokkaat oikeussuojakeinot tarkoittavat, että jokaisella täytyy olla mahdollisuus saattaa oikeuksiaan tai vapauksiaan rajoittava viranomaisen päätös kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Mahdollisuus asianmukaiseen valitukseen on oikeusvaltion ydintä ja aivan keskeinen periaate jokaiselle tavallisellekin ihmiselle, joka on viranomaispäätösten kanssa tekemisissä. Valituksen tekemisen estäminen avaisi oven viranomaisten mielivallalle, mitä autoritaaristen valtioiden kannattajat haluavatkin.
Oikeus hakea turvapaikkaa tarkoittaa oikeutta jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jos henkilö on vaarassa joutua vainotuksi kotimaassaan. Tämä periaate kytkeytyy vahvasti edellä mainittuun palautuskieltoon.
Tällaisten oikeusperiaatteiden sanominen "aikansa eläneiksi" kertoo todennäköisesti vain siitä, että henkilö ei tiedä kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeussopimuksista tuon taivaallista. Jos taas on niin, että henkilö tuntee nämä oikeusperiaatteet mutta silti vastustaa niitä, ei henkilön rasistisuudesta jää minkäänlaista epäselvyyttä.
Kukaan ei omalla kohdallaan sallisi kiduttamista tai sitä, että valitusmahdollisuus viranomaispäätöstä koskien evättäisiin kokonaan (kuvittele vaikkapa päätös huostaanotosta). Vastoin yleistä käsitystä
perusteeton turvapaikkahakemus ei estä käännytystä. Jos uusintahakemus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja sen tarkoituksen katsotaan olevan vain käännytyksen estäminen tai viivyttäminen, se ei estä käännytyksen toimeenpanoa. Lakia muutettiin vuonna 2019.
Poikkeuslaki asettaa rajavartijat mahdottoman tehtävän eteen
Jos rajalaki on täysin kohtuuton turvapaikanhakijoille, on se sitä myös rajavartijoille. Rajavartijan pitäisi esityksen mukaan arvioida "vuorovaikutustilanteessa", kenet päästetään hakemaan turvapaikkaa ja kenet ei. Toki tällainen säädös olisi räikeä ihmisoikeusloukkaus jo sinänsä. Kansainvälisen suojelun tarve ei selviä pärstäkertoimella ja vilkaisulla, vaan ainoastaan asianmukaisessa turvapaikkaprosessissa.
Jos rajavartija tekee virheellisen päätöksen ja estää sellaista ihmistä hakemasta turvapaikkaa, joka suojelua olisi tarvinnut, on hän yksiselitteisesti vastuussa toisen ihmisen kuolemasta, jos henkilö kuolee päätöksen seurauksena.
Kuten YLE:n haastattelema Martti Koskenniemi toteaa, on täysin kohtuutonta asettaa tällainen kansainvälisen suojelun tarpeen arviointitehtävä rajavartijalle.
On selvää, että tällainen uusi tehtävä altistaa rajavartijat myös ihan uudella tavalla vaaratilanteille. En pitäisi mitenkään mahdottomana tilannetta, jossa turvapaikkahakemuksen estämisen kohteeksi joutunut henkilö päätyy toivottomuudessaan tekemään jotain lopullista, koska hän kokee, ettei hänellä ole enää mitään menetettävää.
Suomalaisten ymmärrys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta on huomattavasti vähäisempää kuin usein mielletään; tarvitaan toimenpiteitä ymmärryksen vahvistamiseksi
Kidutettavaksi lähettämisen mahdollistavaa käännytyslakia ja sen perustavanlaatuisia ongelmia on käsitelty poikkeuksellisenkin monipuolisesti tiedotusvälineissä. Muun muassa seuraavat jutut ovat erittäin hyviä:
Onkin oikeastaan häkellyttävää, että poikkeuksellisenkin laajasta ja hyvin perustellusta kritiikistä huolimatta laki runnottiin läpi perustuslakivaliokunnasta.
Onkin oikeastaan selvää, että minkään muun ihmisryhmän kohdalla tällaisen lainsäädännön laatiminen ei olisi poliittisesti mahdollista. Turvapaikanhakijat ovat syrjitty ja marginalisoitu ryhmä, josta puhutaan jatkuvasti rasistisesti ja kokonainen ihmisryhmä turvallisuusuhkaksi leimaten, ja valtioneuvoston sekä perustuslakivaliokunnan jäsenten toimesta. Poliitikot tietävät, että turvapaikanhakijoihin vihamielisesti suhtautumalla saa ääniä.
On kuitenkin selvää, että turvallisuusretoriikalla tapahtuva ihmisryhmien marginalisoiminen ja vihanlietsonta johtaa vain oikeusvaltion murenemiseen. Lisäksi se johtaa myös rasistiseen rikollisuuteen ja Oulun puukotusten kaltaisiin väkivallantekoihin. Ei ole mikään ihme, että ongelmiksi ja turvallisuusuhkiksi leimattuja ja heidän näköisiksi miellettyjä ihmisiä kohtaan hyökätään myös väkivaltaisesti.
Olisikin varsin perusteltua lisätä ihmisoikeuskasvatusta ja yleistä ymmärrystä oikeusvaltioperiaatteesta ja perusoikeuksista sekä hyvistä väestösuhteista, koska tavallisten kansalaisten lisäksi myös johtavilla poliitikoilla näyttäisi olevan varsin perustavanlaatuisia puutteita tässä osaamisessa.
Hallituksen
rasisminvastainen toiminta olisi uskottavampaa, jos hallituksen oma lainsäädäntötyö ei olisi totaalisessa ristiriidassa tämän rasisminvastaisen toiminnan perusperiaatteiden kanssa.
