Eduskunnan tarkastusvaliokunta on hiljattain julkaissut mietinnön kotouttamisen toimivuudesta.
Kysymys kuuluu: antaako tarkastusvaliokunnan mietintö oikeanlaiset lähtökohdat kotouttamispolitiikan kehittämiselle Suomessa? Vastaus on valitettavasti yksiselitteinen: ei anna. Tarkastusvaliokunta on tehnyt paikoin varsin oikeita havaintoja esimerkiksi työllisyysasteen kehityksestä (koska asianmukaiset tahot ovat tätä tilastotietoa aikaisemmin tuottaneet), mutta tehdyt johtopäätökset ovat ainoastaan haitallisia tehokkaan kotoutumisen kehittämisen kannalta. Kerron seuraavaksi miksi, ja lisäksi ehdotan toimenpiteitä joilla suomalaista kotouttamispolitiikkaa saadaan paremmaksi.
Suomalaista kotouttamispolitiikkaa tulee kehittää systemaattisesti ja huomioiden ne vaihtelevat taustat, elämäntilanteet ja ikävaiheet, joita kotouttamistoimenpiteitä tarvitsevilla maahanmuuttajilla on.
On myös selvää, että kotouttamispolitiikan onnistuminen edellyttää laadukasta seurantajärjestelmää, joka on vertailukelpoinen suhteessa muihin EU-maihin. Kotouttamispolitiikan seurannan kokonaisvastuu Suomessa on työ-ja elinkeinoministeriöllä, jonka alainen Kotouttamisen Osaamiskeskus ylläpitää seurantajärjestelmää EU:n ja OECD:n yhteisen viitekehyksen mukaisena. Seurattavia alueita ovat
- koulutus
- asuminen
Lyhyesti sanoen: kotouttamispolitiikka toimii silloin, kun kohderyhmälle suunnitellut toimenpiteet vahvistavat maahanmuuttajien työllisyyttä, koulutustasoa, terveyttä ja hyvinvointia, asumisoloja, yhteiskunnallista osallistumista sekä ryhmienvälisiä suhteita. Aina voi lisätä muitakin seurantaindikaattoreita, mutta kotouttamispolitiikan tavoite on selvä: se, että maahanmuuttajien sosioekonominen asema on sama kuin valtaväestölläkin.
Kotouttamisen valtakunnallisen kehittämisvastuun siirtäminen kunnille tekisi järjestelmästä sekavamman, ei selkeyttäisi sitä
Tarkastusvaliokunta esittää kotouttamisen kokonaisvastuun siirtämistä kunnille. Kuten Pasi Saukkonen totesi, tämän ajatuksen taustalla on sinänsä oikea havainto siitä että kotoutuminen on paikallisesti tapahtuva prosessi, jonka vuoksi kunnilla pitää olla kunnon mahdollisuudet kotouttamistoimien suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Mietinnössä mainitut suomalaisen kotouttamispolitiikan haasteet eivät johdu ollenkaan siitä, että kotouttamisen kokonaisvastuu ja kehittäminen on työ- ja elinkeinoministeriöllä. Vertaus: jos terveydenhoito tapahtuu lähtökohtaisesti paikallisissa terveydenhuollon yksiköissä, pitäisikö sosiaali- ja terveysministeriön kaikki tehtävät siirtää kunnille? Ei tietenkään.
Yksi tärkeimmistä ja tarkastusvaliokunnankin esiin nostamista kotoutumisen osa-alueista on työllisyyden edistäminen, jonka vuoksi työvoimahallinnosta vastaava ministeriö on kotouttamispolitiikan valtakunnallisen kehittämisen kannalta kaikkein luontevin paikka. Se, että poistetaan vastuuministeriö ja laitetaan kaikki 311 kuntaa puuhaamaan omiaan, on paras tapa sekoittaa järjestelmä totaalisesti.
Ajatus kokonaisvastuun siirtämisestä kuntiin on myös pahasti ristiriidassa hallituksen omien lakihankkeiden ja suunnitelmien kanssa. Käynnissä olevan kasvupalvelu-uudistuksen ja alueuudistuksen tavoitteena on nimenomaan vahvistaa yritysten, työnhakijoiden ja työnantajien alueellista yhteistyötä ja tätä kautta luoda alueelle yksittäisiä kuntia leveämmät hartiat myös maahan muuttaneiden työllisyyttä tukevien palveluiden järjestämiseen.
Olen itse kunnan työntekijä ja pidän äärimmäisen tärkeänä sitä, että kaikissa kotoutumisen edistämistä koskevissa kysymyksissä on olemassa taho, joka tuntee kuntaa laajemmin alueen ja myös valtakunnallisen tilanteen. On hyvä, että on olemassa alueellinen ja valtakunnallinenkin taho, jolta voi kysyä, miten kunnan tulee toimia erilaisissa kysymyksissä, joita aikaisemmin kunnalla ei ole tullut vastaan. TEM:n ylläpitämä kotouttaminen.fi-sivusto on ollut monelle suureksi avuksi, ja Kotouttamisen Osaamiskeskus varsin tärkeä taho, joka pystyy valtakunnallista seurantajärjestelmää kehittämällä luomaan kokonaiskuvaa siitä, miten kotouttamispolitiikka Suomessa toimii.
Ajatus kotouttamisen kokonaisvastuun siirtämisestä kunnille pitää hylätä. Sen sijaan käynnissä jo olevat suunnitelmat valtakunnallisesta, alueellisesta ja kunnallisesta työnjaosta luovat hyvät peruslähtökohdat kotouttamispolitiikan kehittämiselle.
Ongelma kotouttamispolitiikassa ei ole tähän mennessä ollut siis alkuunkaan se, että kunnalla on omat tehtävänsä ja työvoimahallinnolla omansa. Ainakin omassa kunnassani yhteistyö ja viestintä kunnan ja TE-toimiston välillä toimii hyvin.
Ongelma on ennemminkin työvoimahallinnon puutteelliset resurssit, joiden vuoksi sen enempää syntysuomalaisille kuin maahan muuttaneillekaan pitkäaikaistyöttömille ja vaikeasti työllistyville ei ole löytynyt työmuotoa, joka nostaisi heidät työelämään kotoutumiskoulutusten ja mahdollisten tutkintojenkin jälkeen.
Mallia asian korjaamiseen voisi tässä kohtaa ottaa vallan hyvin Ruotsista. Sonja Hämäläinen kirjoittaa TEMatiikkaa-blogissa seuraavaa:
“Koulutuksen ohella palkkatuetulla työllä on Ruotsissa suuri rooli, ja siihen käytetään resursseja huomattavasti Suomea enemmän. Kaikkiaan työllisyyden edistämisen kustannukset olivat Ruotsissa vuonna 2017 noin 71.200 miljoonaa kruunua, eli reilut 7 miljardia euroa. Tästä summasta yhteensä reilut 40 % käytettiin aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, jotka jakautuvat työmarkkinoille valmistaviin toimiin ja erityyppisiin palkkatukiin tai sen kaltaisiin kustannuksiin. Työttömyysetuuksien osuus oli alle puolet ja työhallinnon kustannusten osuus reilut 10 %.
Panostuksesta kertoo jotain myös se, että osatyökykyisten työllisyyttä ja osallisuutta tukeva, valtionomisteinen Samhall Ab on henkilöstömäärältään Ruotsin suurin yritys. Tällä hetkellä Samhallin kautta työllistyy noin 25 000 osatyökykyistä, joiden kohdalla muut työllisyyspalvelut eivät ole toimineet. Yritys toimii useilla toimialoilla, joista siivousala on merkittävin.”
Suomessakin on tutkittu palkkatuen vaikuttavuutta. Erityisesti yrityksiin kohdistuva palkkatuki tukee työmarkkinoille sijoittumista. Sen käyttöönottoa voisi Suomessakin vallan hyvin vahvistaa.
Kotoutumisajan lyhentäminen vuoteen pahentaisi haavoittuvimmassa asemassa olevien asemaa kohtuuttomasti —huomio tulee ennemminkin kiinnittää kotoutumiskoulutusten laatuun
Kotouttavaa työtä ohjaa tällä hetkellä Suomessa laki kotoutumisen edistämisestä eli kotouttamislaki. Yksilölle, joka tarvitsee kotoutumista edistäviä palveluita, tehdään lain mukaan kotoutumissuunnitelma. Työttömille työnhakijoille kotoutumissuunnitelman tekee TE-toimisto ja työvoiman ulkopuolisille (pienten lasten vanhemmat, pitkäaikaissairaat, eläkeikäiset, vammaiset) kunta.
Kotoutumissuunnitelmassa sovitaan niistä toimenpiteistä, jotka edistävät ihmisen kotoutumista. Yleisimmin kyse on työvoimapoliittisena koulutuksena järjestettävistä kotoutumiskoulutuksista, joista on tarkoitus jatkaa ammatillisiin opintoihin ja työelämään. Työvoiman ulkopuolella olevien (eli niiden, jotka eivät voi olla edes työnhakijoina) kohdalla kyse on enemmän räätälöidystä toiminnasta, koska ihmisten kunto vaikuttaa siihen, mitä on mahdollista tehdä.
Jos maahanmuuttaja kieltäytyy ilman pätevää syytä kotoutumissuunnitelman laatimisesta, sen tarkistamisesta tai osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuun toimenpiteeseen, hänen oikeuttaan työttömyysetuuteen voidaan rajoittaa siten kuin työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään tai toimeentulotukea alentaa siten kuin toimeentulotuesta annetussa laissa säädetään.
Kotoutumissuunnitelman enimmäisaika on kotouttamislain mukaan kolme vuotta. Aikaa voidaan pidentää kahdella vuodella, jos tähän on erityinen syy: yleinen syy pidentämiselle on esimerkiksi se, että ihminen on testattu luku- ja kirjoitustaidottomaksi kotoutumissuunnitelmaan kuuluvassa alkukartoituksessa. Tällöin tie työelämään ja sujuvaan kielitaitoon on pidempi. Myös vamman, sairauden, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan vuoksi kotoutumisaikaa voi pidentää, koska kotoutumissuunnitelmaa ei ole voitu toteuttaa. Tässä ryhmässä on esimerkiksi niitä henkilöitä, jotka ovat kyllä työttömiä työnhakijoita, mutta joilla on ollut esimerkiksi kidutuksesta johtuvia vammoja ja siihen liittyviä kuntoutustarpeita.
Tarkastusvaliokunta vaatii että kotouttamisaika pitää lyhentää yhteen vuoteen. Tämä on yksiselitteisesti täysin järjetön ajatus, jonka taustalla on totaalinen tietämättömyys kotoutumissuunnitelmaan oikeutettujen ihmisten elämäntilanteista.
Mekaaninen kotouttamisajan lyhentäminen ei paranna kenenkään kielitaitoa tai työelämävalmiuksia, vaan ainoastaan jättää tyhjän päälle ne ihmiset, jotka eivät maahantulonsa alkuvaiheessa ole voineet esimerkiksi sairautensa, juuri alkaneen äitiytensä tai vammansa vuoksi kursseille osallistua ja saavuttaa mahdollisesti alunperinkin liian korkealle asetettuja tavoitteita. Se, että noin 25-30 % kotoutumiskoulutukseen osallistuvista saavuttaa kielitaitotason B1.1 ei ole kotoutumiskoulutuksen epäonnistumista. Kyse on asiantuntijoiden mukaan ennemminkin siitä, että tavoite on epärealistinen.
Ehdotus kotoutumisajan lyhentämisestä ei vastaa millään tavoin havaittuihin ongelmiin esimerkiksi pakolaistaustaisten maahanmuuttajanaisten työllistymisessä ja kielenoppimistahdissa. Juuri tämän ryhmän kohdalla on tärkeää, että kotoutumista tukevaan koulutukseen on mahdollista osallistua kaikissa elämänvaiheissa eikä ainoastaan ihan maahantulon alussa. Ihmistä ei voi jättää kurssien ulkopuolelle siksi, että hänellä on ollut maahantulon alkuvaiheessa esimerkiksi hoidettavanaan pieni vauva.
Kenenkään kielitaito ja yhteiskuntavalmiudet eivät parane, jos kotouttamistoimenpiteiden laatua ei varmisteta. Kotoutumiskoulutusten absurdista kilpailuttamisesta, laadun heikkenemisestä ja suoranaisista väärinkäytöksistä on kirjoitettu vuosia ja myös kehitysehdotuksia on esitetty opetusalan ammattilaisten toimesta alla olevissa jutuissa:
YLE 5.5.2015: “Maahanmuuttajien koulujen tulevaisuus huolettaa Uudellamaalla”
Seura 13.1.2018:“Nollatuntisopimuksia ja pelolla johtamista: maahanmuuttajakoulutuksessa tehoja revitään opettajien selkänahasta”
Seura 12.11.2017:”Maahanmuuttajien koulutus toimii paperilla loistavasti, käytäntö on täynnä sudenkuoppia”
YLE MOT 21.1.2019:”Opetusta keilahallissa ja läpi tyhjällä koepaperilla – yksityiset yritykset tienaavat kymmeniä miljoonia kotoutumiskoulutuksella”
Ajatus kotoutumisajan lyhentämisestä vuoteen pitää hylätä heti, ja sen sijaan toimenpiteitä täytyy kohdistaa siihen, että kotoutumiskoulutukset toimivat tarkoituksenmukaisesti ja että koko kotoutumispolku on asianmukainen, luoden hyviä kontakteja työelämän, oppilaitoksen ja palveluiden välillä. Tässä voidaan ottaa mallia esimerkiksi Stadin Osaamiskeskuksessa kehitetyistä hyvistä käytännöistä.
Tarkastusvaliokunta on oikeassa siinä, että koulutusten velvoittavuutta voi lisätä. Tämä tapahtuu oikeudenmukaisimmin sanktioimalla luvattomista ja selittämättömistä poissaoloista. Jos työmarkkinatuki maksettaisiin läsnäolojen mukaan ja työttömyysturva menetettäisiin kokonaan niiltä päiviltä, joilta opiskelijalla ei ole esittää pätevää syytä poissaololle, loisi tämä suoran taloudellisen kannusteen osallistua kursseille.
Samaan aikaan myös julkinen valta tulee velvoittaa järjestämään koulutuksia, jotka tosiasiallisesti vahvistavat kielitaitoa, työelämätaitoja ja itsenäisen yhteiskunnassa pärjäämisen taitoja sekä mielekkäät jatkopolut työelämään koulutusten jälkeen.
Tarkastusvaliokunnan mietinnössä on ristiriitaisuuksia sekä virheellisiä tietoja kotoutumiskoulutuksista
Tarkastusvaliokunnan mietinnössä on myös suoranaisia ristiriitaisuuksia, virheitä ja asenteellisuuksia, kuten tämä: ”pitkäkestoinen kotoutumiskoulutus ja sen ajalta saatava kulukorvaus kannustavat vähävaraisia maahanmuuttajia sosiaaliturvan varassa pysymiseen työn vastaanottamisen sijasta”.
Kotoutumiskoulutus on työvoimapoliittista koulutusta, jota työvoimahallinto velvoittaa työttömän työnhakijan käymään työttömyysturvan menettämisen uhalla. Se ei ole mitään “sosiaaliturvan varaan jäämistä” vaan tavoitteellista koulutusta, jossa opetellaan suomen kieltä, työelämätaitoja ja välttämättömiä yhteiskunnassa tarvittavia taitoja ja jossa menestymistä mitataan testein.
Työtön työnhakija käy kotoutumiskoulutuksessa, koska hänellä ei ole ollut riittäviä työelämävalmiuksia todelliseen pärjäämiseen avoimilla työmarkkinoilla. Kotoutumiskoulutuksen koko perusidea on se, että ihminen pystyy realistisesti hakemaan ja vastaanottamaan työtä.
Kotoutumiskoulutukseen osallistuminen ei todellakaan ole se asia, joka pitää ihmisiä työelämän ulkopuolella. Ongelma on ollut se, että moni maahan muuttanut on kokonaan työvoiman ulkopuolella. Tällaiset henkilöt ole myöskään työvoimahallinnon asiakkaana eivätkä he ohjaudu työvoimapoliittisiin kotoutumiskoulutuksiinkaan.
Tarkastusvaliokunnan mietinnössä oli sinänsä oikea havainto perheellisten maahanmuuttajanaisten kotoutumisen tukemisen tärkeydestä. Kyseessä ei ole uusi huomio. Pasi Saukkonen muistuttaa, että tämän ryhmän tukeminen on ollut painopisteenä jo kotouttamislakia uudistettaessa 2010 sekä erilaisissa hankehauissa, joissa tähdätään erityisen haavoittuvassa asemassa olevien vahvistamiseen. Näin on mahdollistettu hyviä käytäntöjä kuten “Äidit mukana” -toiminta kouluissa ja 2018 alkanut vapaan sivistystyön uusi maahanmuuttajakoulutus (UMAKO), joka mahdollistaa työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien paremman osallistumisen kielitaitoa ja yhteiskuntataitoja parantaville kursseille. Tätä työtä ja painopisteytystä täytyy ehdottomasti jatkaa.
Tarkastusvaliokunta viittaa oikein myös OECD:n raporttiin, jossa todetaan että kotihoidontuki käytäntönä on haitallinen vähän kouluttautuneiden naisten työmarkkinoille hakeutumisen kannalta. Tässä suhteessa subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen voisikin olla järkevä varhaiskasvatukseen osallistumista ja työmarkkinoille hakeutumista lisäävä toimi. Myös kotihoidontukeen itseensä voi varmasti vaikuttaa, kunhan muistetaan perustuslaillinen yhdenvertaisuusperiaate: jos kotihoidontukea leikataan, sitä leikataan kaikilta eikä vain niiltä toisilta heidän taustansa perusteella.
Tarkastusvaliokunnan mietinnössä on harhaanjohtavaa tietoa tulkkauspalveluista
Valiokunta kirjoittaa: “Valiokunnan mielestä ei ole perusteltua, että maassa pitkään oleskelleille maahanmuuttajille järjestetään julkisin varoin ylimääräisiä tulkkauspalveluita silloin, kun kielikoulutusta on ollut asianomaisille henkilöille tarjolla”.
Pitkään maassa asuneille ei ole olemassa tälläkään hetkellä mitään “ylimääräisiä tulkkauspalveluita”. Terveysasemaan, sairaalaan, oikeustaloon tai sosiaalitoimeen tilataan tulkki tarkoin määritellyissä tilanteissa potilasturvallisuuden ja oikeusturvan takaamiseksi. Ei voi ajatella niin, että ihmisen potilasturvallisuutta tai oikeusturvaa lähdetään vaarantamaan kielitaidottomuuden vuoksi. Lääkärin, sosiaalityöntekijän, oikeuslaitoksen jäsenten ja muiden ammattihenkilöiden pitää pystyä tekemään työnsä ja potilaan/asiakkaan elämään vaikuttavat päätöksensä ammattimaisesti ja kommunikaatio-ongelmien asiaa estämättä. Jo hallintolaki sekä potilaslaki edellyttävät tätä.
Omakielinen yhteiskuntaorientaatio tulee ottaa osaksi kotoutumiskoulutusta, ja sen toteuttamisessa voidaan tehdä yhteistyötä
Tarkastusvaliokunta otti kiitettävästi esiin omakielisen alkuvaiheen ohjauksen ja neuvonnan sekä yhteiskuntaorientaation merkityksen. Omakielistä tietoa keskeisimmistäkin yhteiskunnan toiminnoista on edelleenkin saatavilla vain satunnaisesti ja pinnallisesti, ja vaihtelut kaupunkien välillä ovat suuria. Nykytekniikka kuitenkin mahdollistaa pitkienkin omakielisten opintokokonaisuuksien kehittämisen ja tarjoamisen verkkovälitteisesti vaikka maanlaajuisina.
Omakielinen yhteiskuntaorientaatio on tarpeen ottaa kotoutumiskoulutuksen alkuvaiheen osaksi. Siihen osallistumisen lisäämiseksi kunta ja oppilaitokset voivat tehdä yhteistyötä siten, että omakielisiin orientaatioihin pääsevät sekä TE-toimiston asiakkaat että työvoiman ulkopuolella olevat. Sen kehittämiseen onkin jo kehitelty malleja.
Asiallinen sosiaalihuollon henkilöstömitoitus on avainasemassa kotoutumisen onnistumisen kannalta
Kotouttava työ on etenkin maassaolon ensimmäisinä vuosina varsin vahvasti sosiaali- ja terveysalan työtä, jossa kuntien maahanmuuttajapalvelut ohjaavat maahantulijoita tärkeimmissä arkeen liittyvissä asioissa.
Kun ihmisellä ei ole alussa kokemusta suomalaisesta yhteiskunnasta, hän tarvitsee ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi terveyspalveluiden, neuvolan, päivähoitoon ja kouluun liittyvien käytäntöjen, asumisen, pankkipalveluiden, arjen asioinnin, perusturvan käytäntöjen ja erilaisten esiin tulevien ongelmatilanteiden kanssa. Hyvin resursoitu sosiaaliohjaus on välttämätöntä kotoutumisen alkuvaiheessa ja se mahdollistaa sen että esimerkiksi opettaja voi keskittyä opettamiseen ja terveydenhuollon ammattihenkilö terveyden edistämiseen. Ohjaukseen ja neuvontaan panostaminen mahdollistaa myös sen, että järjestötoimijat löytävät ne maahan muuttaneet, jotka voisivat järjestöjen toimintoihin osallistua.
Tarkastusvaliokunta tuo esiin varsin hyvin, että osa maahan muuttaneista tarvitsee intensiivistä ohjausta, osa taas paljon kevyempää otetta. Avainasemassa on se, että sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on mahdollisuudet kartoittaa palveluntarve ja ohjata asiakasta todellisten tarpeiden mukaan. Asiallinen sosiaalihuollon henkilöstömitoitus on tällöin avainasemassa niin maahan muuttaneiden kuin muidenkin asiakkaiden tarpeisiin vastaamisessa. Talentian suositus henkilöstömitoitukseksi maahanmuuttajatyössä on varsin hyvä ja perusteltu:
“Linjaus: sovelletaan aikuisten osalta aikuistyön vaativaa, tiiviin työotteen mukaista mitoitusta eli korkeintaan 35 asiakasta sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa kohti. Lasten ja lapsiperheiden osalta sovelletaan lastensuojelun asiakasmäärien mitoitusta eli korkeinaan 30 perhettä työntekijää kohti, kun perheessä on korkeintaan 2 lasta.
Maahanmuuttajien vastaanottavassa työssä pitää näkyä laaja verkostotyö eri toimijoiden kanssa, asiakastyön intensiivisyys alkuaikoina asiakkaiden tultua maahan ja kaksinkertainen työaika tulkin kanssa. Oleellinen osa työtä on ns. itsestäänselvyyksien selittäminen, koko suomalaisen yhteiskunnan toimintaan liittyvien asioiden selittäminen, perehdyttäminen sosiaaliturvaan yleisesti sekä erityisesti päätöksien ym. selittäminen asiakkaan omalla kohdalla. Lisäksi lastensuojelutyön erityisyys ja erilaisten menetelmien miettiminen ja räätälöiminen ja lastensuojeluun perehdyttäminen sisältyy työhön….
...Asiakaskunnan erityispiirteet vaikuttavat mitoitukseen oleellisesti. Maahanmuuttajatyön asiakaskunta on hyvin heterogeeninen, joka vaatii työntekijältä laajaa paneutumista eri kulttuurien tuntemukseen, yhtäläisyyksiin ja eroihin, jotta hän voi selvittää esim. suomalaisuutta asiakkaalle ymmärrettävällä tavalla. Lisäksi esimerkiksi hätätapauksina maahan tulevissa perheissä on useimmiten jollain perheenjäsenellä jokin vakava sairaus tai muu erityisperuste, minkä takia he tulevat hätätapauksena. Pakolaisilla on poikkeuksetta eriasteisia traumaattisia kokemuksia, mikä näkyy täällä monin eri tavoin oireiluna. Jo yhdessäkin perheessä voi olla paljon sosiaalityön tarvetta ja tilanteita, joihin vanhat, perinteiset sosiaalityön työmallit eivät sovi ja joista ei ole entuudestaan kokemusta. Lisäksi maahanmuuttajaperheet ovat usein suuria, mikä tulee ottaa huomioon mitoituksessa.”
Talentian suositukset sosiaalihuollon henkilöstön mitoittamisesta antavat hyvät lähtökohdat myös lastensuojelun, perheneuvoloiden, kriminaalihuollon, vammaispalveluiden, vanhustyön ja muiden sosiaalialan palveluiden mitoittamiseen. Asiallinen henkilöstömitoitus turvaa sen, että sosiaalipalveluissa on mahdollisuus kohdata asiakas yhdenvertaisesti omana itsenään ja todellisine tarpeineen, vaikka hänellä olisikin erilainen tausta, maailmankatsomus ja äidinkieli kuin suurimmalla osalla asiakaskunnasta.
Kotoutuminen on muutakin kuin työllisyyden edistämistä
Tarkastusvaliokunnan mietinnön painopisteenä on työllisyys, joka onkin yksi tärkeimmistä kotoutumisen osa-alueista. Valitettavasti muiden kotouttamispolitiikan osa-alueiden kohdalla valiokunnan mietintö jää erittäin suppeaksi ja jättää kokonaan huomiotta sen laadukkaan työn, jota kotouttamispolitiikan kehittämiseksi on jo tehty.
Tarkastusvaliokunnan mietinnön sijaan opetusministeriön maahanmuuttoasioita koskevan työryhmän raportti “Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi. Kipupisteet ja toimenpide-esitykset III” on varsin laadukas ja kattava kokonaisuus, jonka toimenpide-ehdotukset tulee ottaa sellaisenaan kotouttamispolitiikan kehittämiseen.
Raportti sisältää sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, nuorisoalaan, ammatilliseen koulutukseen, liikuntatoimintaan, koulutus- ja työllisyyspolkujen nopeuttamiseen sekä opettajien kelpoisuuteen liittyviä kehitysehdotuksia.
Raportti toimenpide-esityksineen paneutuu myös työllisyyden edistämiseen tarkastusvaliokunnan mietintöä kokonaisvaltaisemmin.
Olennaisinta koko palveluiden järjestelmän kannalta on se, että kaikki oman alueen palvelut pystyvät vastaamaan todellisiin tarpeisiin ja vahvistamaan ihmisten sosiaalista liikkuvuutta. Tätä asiaa tuodaan esiin niin OECD:n raportissa, siitä tehdyssä paikallistasoa koskevassa tiivistelmässä kuten myös lukuisissa maahan muuttaneiden terveyden edistämistä koskevissa julkaisuissa.
Esimerkiksi Helsingin kaupunki kohdentaa erityistä rahoitusta alueen kouluihin huoltajien koulutustason, perheiden tulotason sekä oppilaaksiottoalueen oppilaiden maahanmuuttajataustaisuuden perusteella. Tämä rahoitus lisää maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ja suomenkielisten poikien todennäköisyyttä hakeutua toisen asteen koulutukseen.
Samanlaista resurssien kohdentamista voi vallan hyvin kehittää myös muissa kuin koulutusta koskevissa palveluissa palveluissa ja myös valtakunnallisesti, esimerkiksi valtionosuusjärjestelmää kehittämällä. Näin voidaan myös ehkäistä asuinalueiden eriytymiskehitystä ja lisätä eri asuinalueiden viihtyisyyttä.
Yhteenveto: kymmenen kohdan suositukset kotouttamispolitiikan kehittämiselle
Kotouttamispolitiikkaa tulee kehittää kokonaisvaltaisesti. Esitän seuraavassa kymmenen kohtaa kotouttamispolitiikan kehittämiseksi, jotka perustuvat jo tehtyihin selvityksiin tai tutkimuksiin.
1. Sosiaalihuollon maahanmuuttajatyötä koskien tulee tehdä laatusuositukset (mallia voi ottaa muita palvelualueita koskevista suosituksista), jotka sisältävät selkeästi sosiaalihuollon maahanmuuttajapalveluiden tehtävät. Laatusuositusten tulee sisältää myös kirjaus henkilöstömitoituksesta, joka on Talentia ry:n sosiaalihuollon henkilöstömitoituksia koskevan suosituksen mukainen.
2. Kotoutumiskoulutusta kehitetään Opetusministeriön työryhmän raportin toimenpidesuositusten mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen että mahdollisuus päästä kotoutumiskoulutuksiin ei riipu oleskelulupatyypistä vaan kunkin ihmisen tarpeista. Omakielinen yhteiskuntaorientaatio otetaan osaksi kotoutumiskoulutuksia. Selvitetään mahdollisuudet siirtää kotoutumiskoulutukset kiinteäksi osaksi koulutusjärjestelmää, perustavoitteena laadun vahvistuminen. Tällä hetkellä jatkuvat kilpailutukset ja niiden puitteissa toistuvasti vaihtuvat koulutuksen järjestäjät eivät riittävästi huomioi elintärkeän kotoutumiskoulutuksen laatua ja jatkuvuutta.
3. Asuinalueiden eriytymiskehitystä vähennetään ja palveluiden paikallista saatavuutta kehitetään selvittämällä Helsingissä menestyksellisesti toteutetun PD-rahoituksen laajentamista valtakunnallisiksi käytännöiksi muun muassa kehittämällä valtionosuusjärjestelmää.
4. Vahvistetaan maahan muuttaneiden osallisuutta varhaiskasvatuksessa palauttamalla subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Panostetaan opetusministeriön työryhmän toimenpide-ehdotusten mukaisesti alan henkilöstön kielitietoiseen osaamiseen. Laajennetaan vieraskielisten suomen/ruotsin kielen opetukseen ja muuhun oppimisen tukeen tarkoitettua valtionavustusta koskemaan myös varhaiskasvatusta. Pyritään informaatio-ohjauksen keinoin edistämään sitä, että kunnissa järjestetään enemmän avointa varhaiskasvatustoimintaa ja että sitä järjestettäisiin myös vastaanottokeskuksissa. Lisäksi selvitetään, voisiko esimerkiksi valtionavustuksilla edistää avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämistä ja sen tarjonnan lisäämistä kunnissa.
5. Vahvistetaan maahan muuttaneiden osallisuutta perusopetuksessa ja toisella asteella opetusministeriön työryhmän toimenpide-ehdotusten mukaisesti. Vahvistetaan opetusresursseja ja oppilas-ja opiskeluhuollon resursseja erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, joihin suunnattujen leikkausten vuoksi maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden keskeyttämisriski on suuri.
6. Vahvistetaan matalasti koulutettujen maahanmuuttajien ja muiden vaikeasti työllistyvien ryhmien työelämäosallisuutta kehittämällä palkkatukea Ruotsin mallin mukaisesti sekä oppisopimuskoulutusta ja ammatillisen koulutuksen resursseja vahvistamalla.
7. Vahvistetaan työnantajien, työmarkkinoiden käytettävissä olevien maahanmuuttajien sekä oppilaitosten yhteistyötä ja kontakteja vahvistamalla ulkomailla tutkinnon suorittaneiden muuntokoulutusta sekä työelämämentorointia. Lisäksi vakiinnutetaan ja valtakunnallistetaan International House Helsingissä ja Stadin Osaamiskeskuksessa kehitettyjä hyviä käytäntöjä.
8. Tehdään kokonaisvaltainen maahan muuttaneiden terveyden edistämisen ohjelma. Ohjelman päätavoitteena on terveyserojen ja terveyttä koskevia tietoja, taitoja ja asenteita koskevien erojen kurominen umpeen eri kieliryhmien välillä. Ohjelmassa kiinnitetään erityinen huomio mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä seksuaalioikeus- ja seksuaaliterveystiedon vahvistamiseen sekä Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täysimääräiseen soveltamiseen. Tässä ohjelmassa otetaan huomioon myös tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpomisen (FGM) vastainen toimintaohjelma.
9. Kotouttamisen seurantajärjestelmää kehitetään pitkäjänteisesti turvaamalla Kotouttamisen osaamiskeskuksen toiminta.
10. Vahvistetaan osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja hyviä väestösuhteita oikeusministeriössä kehitettyjen toimintamallien mukaisesti. Kiinnitetään erityinen huomio siihen, että kaikki Suomessa laillisesti asuvat ihmiset oleskelulupaperusteestaan riippumatta tulevat yhdenvertaisesti kohdelluksi palveluissa, sosiaaliturvajärjestelmässä, työelämässä ja asuinalueilla kuin yksityisessä liiketoiminnassakin. Tausta, vakaumus, sukupuoli tai muu yhdenvertaisuuslaissa mainittu henkilökohtainen ominaisuus ei oikeuta eriarvoista kohtelua.
