Näin seksuaalista väkivaltaa vähennetään

Kansalaisuus tai kieli eivät selitä seksuaalirikollisuutta

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ihminen tuomitaan hänen todellisten tekojensa vuoksi. Syyttömiä ei rangaista, vaikka heillä olisikin sama kieli tai silmien väri kuin syyllisellä.

Siitä, mitä Jammu Siltavuori tai 196 vuosina 2006-2009 seksuaalirikoksista tuomittua supisuomalaista ovat tehneet, ei voi päätellä yhtään mitään siitä, mitä minä tai sinä ajattelemme seksistä ja säällisestä käytöksestä. Sama pätee mihin tahansa maahanmuuttajaryhmään.

Jos seksuaalirikollisuutta halutaan oikeasti vähentää, täytyy tutkia sitä, mikä ihmisiä seksuaalirikollisuuteen altistaa ja mitkä toimenpiteet ovat tuomittuihin seksuaalirikollisiin oikeasti tepsineet. Nykyisin on jo myös saatavilla verrattain luotettavaa tietoa hieman vaikeammin tutkittavasta asiasta: millaiset ennaltaehkäisyn ja seksuaalikasvatuksen keinot ovat toimivia? Missä muodossa välitetty tieto voi vaikuttaa toimintaan ja asenteisiin siten, että tekoon ei ryhdytä ensinkään?

Kieli tai kansalaisuus eivät selitä seksuaalirikollisuutta, koska seksuaalirikoksiin syyllistyneitä on häviävän pieni osa koko kansalaisuusryhmästä. Asiaa voi verrata henkirikollisuuteen: suurimmalle osalle suomalaisista ei tule ollenkaan mieleen laittaa kaveria hengiltä, vaikka henkirikollisuuden eurooppalaisessa vertailussa Suomi on verrattain korkealla.

Ihmiset tyrskähtelisivät, jos jokin kaikenkattava ”suomalaisuus yleensä” tai "suomalainen kulttuuri" liitettäisiin Juha Valjakkalan, Mika Murasen tai Markus Pöngän tekoja selittämään. Juoppojen keskinäiset tapot osataan yleensä kontekstualisoida ja selittää omaksi ilmiökseen, eikä kukaan vaadi Joel Hallikaista irtisanoutumaan ja tuomitsemaan näitä "suomalaisyhteisön" tekoja.

Jos seksuaalirikoksiin on pahimmissakin tapauksissa ja pitkällä, noin kymmenen vuoden ajanjaksolla syyllistynyt noin prosentti koko kansalaisuusryhmästä, ei kansalaisuutta saa selittäväksi tekijäksi millään. Esimerkiksi irakilaisia syyllistyi yhteensä kaikkiin eri seksuaalirikoksiin suomalaisten tuomioistuintilastojen mukaan vuosina 2005-2014 89 henkilöä, mikä on 1,23 prosenttia Irakin kansalaisista Suomessa vuonna 2015. Täysin lainkuuliaisia on yksinkertaisesti liian paljon.

Myöskään oleskelustatus ei kerro rikosalttiudesta mitään. Vuonna 2015 yhteensä 49 turvapaikanhakijaa epäiltiin seksuaalirikoksista, kun vuonna 2015 Suomeen saapui 32500 turvapaikanhakijaa. Prosentuaalisesti tämä vastaa noin 0,15 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista. Moni epäily ei johda edes tutkintaan, syytteeseen saati tuomioon, joten todellisia seksuaalirikollisia turvapaikanhakijoissa on vielä tuotakin lukua vähemmän. Esimerkiksi Helsingin uudenvuodenyö 2016 poiki 19 seksuaalirikosepäilyä (2 turvapaikanhakijaa epäiltynä) ja laajaa turvapaikanhakijoiden syyttelyä, mutta yksikään tapaus ei edennyt edes syyttäjälle, vaan kaikkien tutkinta keskeytettiin: useimmissa tapauksissa asianomistajaakaan ei saatu kuultavaksi.

Rikostilastoja tarkastellessa tulee aina tehdä sukupuoleen, ikään ja sosioekonomiseen asemaan liittyvät vakioinnit, jotta eri ryhmät saadaan vertailukelpoisiksi. Esimerkiksi iän ja tulojen vakiointi alensi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen "Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä"- tutkimuksessa Afrikasta ja Lähi-idästä muuttaneiden rikollisuustasoa 35 prosenttia.

Iän ja tulotason vakioinnin jälkeen Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olleiden miesten raiskausrikollisuuden taso oli kuitenkin edelleen kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Optulan tutkimuksen puutteeksi voi mainita sen, että koulutustasoa ei vakioitu millään tavoin. Matala koulutus on kuitenkin seksuaalirikollisuutta selittävä tekijä.

Erityisesti nuorilla tekijöillä, joilla eri koulutustaustoista huolimatta tulotaso on sama, koulutustason tarkastelu tulisi aina ottaa mukaan. On hyvin todennäköistä, että koulutusasteen vakiointi lähentäisi eri ryhmien rikollisuustasoja entisestään.

Kunnollisiin, tarkempiin seksuaalirikollisuuden syihin pääsee käsiksi tuomittujen seksuaalirikoksiin syyllistyneiden elämänkulkuja tarkastelemalla. Täysin lainkuuliaisten henkilöiden epäily ja syyllistäminen heidän etnisyytensä perusteella  ei johda mihinkään.

Mikä altistaa seksuaalirikollisuudelle?

Seksuaalirikollisuutta koskevaa viimeisintä tutkimusta on käyty läpi varsin kattavasti Yhdysvaltain oikeusministeriön alaisen SMART-yksikön julkaisemassa kirjassa ”Sex Offender Management Assessment and Planning Iniative”. 

Seksuaalirikollisuus saa varsin monia muotoja. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneillä aikuisilla sekä ikäisiään raiskanneilla aikuisilla ei välttämättä ole paljoakaan yhteistä. Tyystin oma seksuaalirikollisuuden muotonsa on internetin kautta tapahtuva ahdistelu, johon syyllistyneet voivat hyvin monilta osin poiketa raiskausrikoksiin syyllistyneistä. (Simons 2014).

Useiden tutkimusten mukaan alttiutta raiskausrikollisuuteen yhdistävät väkivallan hyväksyvä ja uhria syyllistävä asennemaailma, omat väkivaltakokemukset sekä matala sosioekonominen asema. Päihteidenkäyttö lisää seksuaalirikoksiin syyllistymisen riskiä. Myös oman vertaisryhmän vaikutteet, eli oman kaveripiirin asenteet, lisäävät alttiutta seksuaalirikollisuuteen. Mitä tiiviimpi tällainen kaveripiiri on, sitä voimakkaammin se vaikuttaa seksuaalirikoksiin altistavasti. (Faubel 2014; Simons 2014; Lundgren ym. 2015).

Varsin suuri merkitys on tekijän lapsuuden kasvuolosuhteilla: vanhemman yliautoritaarisuus, kuritusväkivalta sekä heikosti kehittynyt tunneside lapsen ja vanhemman välillä altistavat seksuaalirikollisuudelle. Kun ihminen ei syystä tai toisesta pääse luomaan turvallista kiintymyssuhdetta luotettavaan aikuiseen (yleensä omaan vanhempaan), hän ei pysty tunnetasolla samastumaan muihinkaan. Näistä olosuhteista syntyvä empatiakyvyn puute altistaa seksuaalirikollisuudelle. (Faubel 2014; Simons 2014).

Usein seksuaalirikoksiin syyllistyneillä on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö (Långstrom, Sjöstedt & Grann 2004; Craissati 2005). Beauregardin, Lussierin & Proulxin mukaan fyysinen ja henkinen väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa vahvistavat altistavat tälle häiriölle sekä lisäävät tunnekylmyyttä. Raiskausrikoksiin syyllistyneet eroavat muista seksuaalirikollisista (esimerkiksi lapsen hyväksikäyttöön syyllistyneistä tai internetahdistelijoista) siinä, että heidän tilillään on usein muitakin rikoksia, kuten huumerikoksia, varkauksia ja murtoja. Gottfredsonin & Hirschin (1990) mukaan nämä osaltaan ilmentävät epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä.

Raiskausrikoksiin syyllistyneet ovat lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneitä useammin myös sosiaalisesti taitavia, ja he ovat kyenneet muodostamaan jonkinlaisia parisuhteitakin. Valtaosa raiskaajista tuntee uhrinsa. Selvityksiä Raiskausrikoksista -julkaisun mukaan kolmannes kaikista raiskausrikoksista tapahtui puolisoiden tai seurustelukumppaneiden kesken, neljännes tuttavien tai ystävien välillä ja joka viides satunnaisten tuttavien kesken. Tuntemattomien tekemiä rikoksia oli kuudennes kaikista teoista.

Nuorten seksuaaliselle väkivallalle ja lähisuhdeväkivallalle altistavat tekijät Lundgrenin ym. (2015) mukaan.

Huono-osaisuuden kytkeytyminen seksuaalirikoksiin

Suomessa seksuaalirikoksiin syyllistyneissä on väestöosuuteensa nähden Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta sekä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta lähtöisin olevia henkilöitä varsin paljon.

On varsin todennäköistä, että edellä mainittuja kasvatusolosuhteisiin, omassa elämässä koettuun väkivaltaan, kaveriporukkadynamiikkaan ja asennetekijöihin (esimerkiksi uhrin syyllistämisherkkyyteen) sekä matalaan koulutustasoon liittyviä riskitekijöitä on edellä mainituissa ryhmissä enemmän kuin syntyperäisillä suomalaisilla.

Tähän viittaa osaltaan Päivi Honkatukian ja Leena Suurpään taannoinen tutkimus, jossa rikoksiin syyllistyneiden - erityisesti vankilaan tuomittujen - perhesiteet näyttäytyvät mutkallisempina kuin muilla maahan muuttaneilla nuorilla.

Honkatukia ja Suurpään haastattelemat nuoret kertovat monimutkaisista perhesuhteistaan, perheen taloudellisista ja henkisistä vaikeuksista tai siitä, ettei ole perhettä, johon voisi palata tuomion jälkeen.

Nuoret haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen, mutta samaan aikaan monen nuoren elämästä puuttuvat selvät yhteisölliset siteet. Haastateltujen joukossa oli esimerkiksi nuori mies, joka kertoi tuntevansa itsensä täysin irralliseksi: ei kotia, ei perhettä tai sukulaisia, ei ystäviä, ei institutionaalista tukiverkostoa eikä mitään tietoa siitä, minne hänen kannattaisi mennä vankilasta vapautumisensa jälkeen.

Irrallisuus sekä omasta lähiyhteisöstä että valtakulttuurista synnyttää omaa pienryhmädynamiikkaansa, joka voi vahvistaa seksuaalirikollisuudelle altistavia asenteita ja toimintamalleja. Väestöliiton PoikaS-hankkeen tutkimus, jossa käytiin läpi Poikien Puhelimeen tehtyjä puhelinsoittoja, havainnollistaa osaltaan sitä, millaisena seksiä, seksuaalisuutta sekä seksuaalisia rajoja koskevat käsitykset voivat tällaisessa ryhmässä näyttäytyä.

Aineistossa piirtyy esiin maahan muuttaneiden nuorten ryhmä, jolla on muita maahanmuuttajanuoria heikommat tiedot ehkäisystä, lisääntymisbiologiasta, anatomiasta ja sukupuolitaudeista. Heillä myös seksuaalisten rajojen kunnioitus on selvästi vaikeaa. Flirttailulla ei ymmärretä olevan rajaa, ja toisen seksuaalinen koskemattomuus ei aina ole itsestäänselvyys.

Tällä ryhmällä on vahvoja konservatiivisia asenteita suhteessa ei-heteroseksuaalisuuteen ja jossain määrin naisten asemaan. Samalla tämä ryhmä kuvailee seksuaalisten tekojen tekemistä suomalaispoikia rennommin. Mustasukkaisuus nousee esille usein, ja hylätyksi joutumisen käsittelyyn tällä ryhmällä on erittäin vähän rakentavia keinoja: väkivallan ja vihan osoitusten kautta käsitellään tunteita, joille ei ole muuta ulospääsykeinoa.

On varsin perusteltua sanoa, että panostaminen erilaisiin yhteiskunnallista huono-osaisuutta ehkäiseviin toimiin kuten ehkäisevään lastensuojeluun ja nuorisotyöhön vähentää myös alttiutta seksuaalirikollisuuteen. Varsin keskeisessä osassa on sisäpiiriytymistä ehkäisevä toiminta, joka mahdollistaa sosiaalisten siteiden luomisen kielellisten ja etnisten rajojen yli.

On kuitenkin selvää, että seksuaalisuus itsessään on aihealue, jonka pitää tulla kunnolla käsitellyksi, jotta seksuaalisia rajoja, ruumiillista koskemattomuutta ja hylätyksi tulemista opitaan käsittelemään rakentavasti. Tähän viittaa PoikaS-hankkeen tutkimuskin:

"Erityisesti ensimmäisen polven maahanmuuttajien kyky ottaa kritiikkiä vastaan ja muuttaa käsityksiään seksuaalisuuden rajoista on huono. Onneksi palveluun soittavat maahanmuuttajapojat yleensä kuitenkin kykenevät puheluiden toistuessa muuttamaan puhetapojaan ja yksin soittamissaan puheluissa kyseenalaistamaan käsityksiään.

Kouluopetuksessa kannattaisi olettaa, että varsinkin ensimmäisen polven maahanmuuttajilla on erityistarpeita erityisesti seksuaalisen itsemääräämisoikeuden, seksuaalisen häirinnän ja Suomen lain tuntemuksen osalta. Poikien Puhelimen kokemukset osoittavat, että häiriökäyttäytyvien poikien puheita ja asenteita voidaan kyllä muuttaa, mutta sen eteen joudutaan tekemään paljon työtä, jossa toistetaan asioita yhä uusista näkökulmista."

Seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisy: mikä toimii?

Edellä mainituissa seksuaaliselle väkivallalle altistavat tekijät ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi perheoloihin, lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen ja tunnesiteen vahvistumiseen vaikutetaan eri keinoilla kuin  matalaan koulutustasoon tai poikien kaveriporukkadynamiikkaan.

Tehokas seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää, että taustatekijöiden moninaisuus tunnustetaan myös ennaltaehkäisevässä työssä. Esimerkiksi tutkimuksissa seksuaalista väkivaltaa vähentäväksi todetun Safe Dates -mallin lisäksi on kehitetty perhelähtöinen Families for Safe Dates, jossa toimitaan sekä nuorten että heidän perheidensä kanssa.

Sekä Degue ym. (2014) että Lundgren ym. (2015) ovat tehneet systemaattiset tutkimuskatsaukset seksuaalista väkivaltaa ennalta ehkäisevistä käytännöistä.

Safe Dates -mallin lisäksi seksuaalista väkivaltaa vähensi selkeästi myös Shifting Boundaries -ohjelma, joka on kouluille suunnattu 6-10 viikon mittainen paketti. Luokkahuoneosiossa käsitellään sekä vuorovaikutustaitoja että seksuaalirikollisuutta koskevaa lainsäädäntöä. Ohjelmassa toteutettiin yhdessä oppilaiden kanssa myös seksuaalista häirintää koskeva julistekampanja, jonka lisäksi koulurakennus julistettiin yhteisellä sopimuksella (respecting boundaries agreement) seksuaalisesta häirinnästä vapaaksi alueeksi.

Deguen ja Lundgrenin tutkimuskatsauksissa oli myös runsas määrä sellaisia interventioita, joilla ei ollut toivottua vaikutusta seksuaalisen väkivallan esiintymiseen - valitettavasti tällaisia oli valtaosa interventioista.

Jotta ennaltaehkäisevällä toiminnalla voisi olla todellista vaikutusta, sen pitää täyttää muutamat kriteerit: toiminnan tulee olla (a) kokonaisvaltaista (b) oikein ajoitettua (c) käyttää riittävän monia opetusmenetelmiä (d) olla riittävän pitkäkestoista (e) olla ammattilaisten toteuttamaa (f) vaikuttaa kohderyhmän läheissuhteisiin (g) ottaa huomioon kohderyhmän sosiokulttuurinen tilanne.

Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa sitä, että yksilön tietotaitojen lisäksi vaikutetaan myös muihin seksuaalirikollisuudelle altistaviin tekijöihin kuten perheoloihin ja vapaa-ajan vertaissuhteisiin. Se ei tarkoita saman sisällön tunkemista joka tuutista, vaan ihmisen lähiympäristön ja itselle tärkeiden toimintaympäristöjen huomioimista vaikkapa tekemällä yhteistyötä koulun, nuorisotoimen ja perhetyön kanssa. Toisin sanoen kohderyhmänä ei voi olla ainoastaan esimerkiksi maahanmuuttajanuoret vaan myös heidän vanhempansa tai tärkeät lähisukulaisensa.

Oikein ajoittaminen tarkoittaa ensinnäkin tärkeiden elämänvaiheiden huomioimista: Deguen mukaan ennaltaehkäisevä työ on tehokkainta nuorten kanssa.

Useiden opetusmenetelmien käyttö tarkoittaa sitä, että ihmisille annetaan useita erilaisia mahdollisuuksia ja näkökulmia tiedon käsittelyyn ja sisäistämiseen. Pelkkä faktatiedon välittäminen ylhäältä alaspäin esimerkiksi videoin tai kysymys-vastaus-tyylisin luennoin ei riitä. Kohderyhmälle pitää luoda mahdollisuus reflektointiin sekä tiedon aktiiviseen käsittelemiseen (esimerkkinä mainitaan rooliharjoitukset sekä kirjoitustehtävät).

Riittävän pitkä kesto tarkoittaa käytännössä useita sessioita tai tapaamiskertoja, jotta hampaankoloon jääneet kysymykset tulevat kunnolla käsitellyiksi ja jotta asiat eivät pääsisi unohtumaan. Deguen tutkimuskatsauksessa tuloksellisiksi havaittujen interventioiden kesto oli kaksi tai kolme kertaa pidempi kuin niiden interventioiden, joilla ei ollut vaikutusta kohderyhmään. Deguen ja Lundgrenin tutkimuskatsaukset antavat aihetta olla erityisen kriittinen kertaluonteisia, tietoiskuluonteisia, yhden tunnin kestäneitä interventioita kohtaan.

Ammattimaisuus tarkoittaa sitä, että seksuaalioikeuksia, seksuaaliterveystietoa ja erityisesti seksuaalista väkivaltaa koskevaa aiheistoa ovat opettamassa henkilöt, jotka ovat pätevöityneitä aiheen käsittelyyn. Deguen käsittelemissä nollatuloksen saaneissa tutkimuksissa oli yllättävänkin paljon interventioita, joissa oli luotettu erilaisiin vertaisohjaajiin tai "tavallisiin" opettajiin, joilla ei ole seksuaalisuuden ja väkivallan kaltaisten sensitiivisten erityisteemojen käsittelyn vaatimaa erityisosaamista.

Toiminnan kohdistaminen läheissuhteisiin  tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminta ei ole ainoastaan tiedon kaatamista yksilöiden päähän, vaan sen reflektointia  omassa kaveripiirissä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nuorisotalolla järjestettävän vertaistoiminnan avulla henkilön koko kaveripiiri otetaan toimintaan mukaan.

Sosiokulttuurinen relevanssi tarkoittaa käytännössä ihmisten elämäntilanteiden, tietotaitojen ja yhteiskunnallisen aseman ottamista huomioon. Esimerkiksi maahan teini-iässä muuttaneiden kohdalla kyse on siitä, että kielitaito sekä suomalaisen lainsäädännön tuntemus voivat olla merkittävästi heikompia kuin Suomessa syntyneillä ja kasvaneilla ikätovereilla keskimäärin.

Etenkin ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavat ovat myös usein rankastikin leimattu ja syrjitty vähemmistö, jonka luottamuksen voittamiseksi vaaditaan paljon työrauhaa ja aikaa.

Koska erittäin moni on ikätovereiden ja internethuutelijoiden taholta leimattu useaan kertaan seksuaalirikolliseksi ilman minkäänlaista perustetta, täytyy henkilöt tarvittaessa vakuuttaa siitä, että heitä ei epäillä eikä syytetä mistään.

Lähtökohta on ennemminkin se, että jokaisella on taustastaan riippumatta oikeus laadukkaaseen seksuaalioikeus- ja terveystietoon sekä kuulluksi ja kohdatuksi tulemiseen aihetta koskevissa keskusteluissa.

Koska ihminen kuuluu moniin erilaisiin ryhmiin, häntä ei tule pitää vain kansallisen kulttuurinsa tai maailmankatsomuksellisen viiteryhmän edustajana. Etukäteisoletukset siitä, mitä jossain "kulttuurissa" ajatellaan, ennemmin vaikeuttavat kuin helpottavat yhteisen sävelen löytymistä. Ihmistä ei saa lokeroida, vaan hänelle pitää antaa mahdollisuus kertoa itse, millaisia tottumuksia hänellä on ja miten hän on ne oppinut.

Miten uusintarikollisuutta ehkäistään?

Edellä mainitut toimintaperiaatteet koskevat siis ennaltaehkäisevää toimintaa. Tuolloin ollaan siis tilanteessa, jossa vaikutetaan ihmisen tietoihin, taitoihin ja asenteisiin ennen kuin mitään rikosta on tapahtunut. 

Tutkimuskirjallisuuden pohjalta Safe Dates sekä Shifting Boundaries on todettu vaikuttaviksi ennaltaehkäisevän toiminnan periaatteiksi. Poikien Puhelimen kaltaisella toiminnalla voi olla myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, etenkin jos soittajan ja vastaajan välille muodostuu pidempiaikainen luottamussuhde.

Ennaltaehkäisy ei poista kaikkea rikollisuutta. Pieni ryhmä ihmisiä tulee aina syyllistymään rikoksiin. Rikosseuraamusten tulee tällöin olla sellaisia, että ne estävät uusintarikollisuutta. Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten kohdalla kysymykseen tulee karkottaminen ja maahantulokielto silloin, kun maasta karkoittamisen perusteet täyttyvät. 

Silloin, kun kyseessä on henkilö jota ei voida karkottaa (samassa ulkomaalaislain pykälässä eritellään, milloin henkilöä ei voida karkottaa), lähestymistavan tulee olla toinen. Vankien marinointi vuosikausia samanmielisten keskellä ilman mitään interventioita helpottaa heidän keskinäistä verkostoitumistaan ja haitallisten asenteiden leviämistä ja lisää näin ollen uusintariskiä.

Seksuaalirikollisten uusintariskiä vähentävät ennen kaikkea kognitiivis-behavioraaliset kuntoutusmuodot (Przybylski 2014). Näissä hoitomuodoissa pureudutaan seksuaalirikollisuutta ylläpitävien ajatus- ja toimintamallien tiedostamiseen ja työstämiseen sekä uhrille koituvien haittojen kokemukselliseen tiedostamiseen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on oman toiminnan tavoitteellinen tutkiminen yhdessä. 

MacKenzien (2006) tutkimuksessa seksuaalirikollisten uusimisprosentti on keskimäärin 21, mutta kognitiivis-behavioraalisen hoito-ohjelman läpikäyneillä uusintariski on 9 prosenttia. Hansonin (2009) meta-analyysi oli samansuuntainen.  Draken, Aosin & Millerin (2009) meta-analyysissä hoito-ohjelmat vähensivät uusintariskiä 9,6 prosenttia ja toivat 4000 dollarin nettohyödyn kutakin ohjelmaan osallistunutta kohden. Suomessa STOP-ohjelmaa koskevan tutkimuksen tulokset olivat samansuuntaisia kuin kansainvälisissäkin tutkimuksissa, mutta ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. STOP-ohjelmaan osallistuneista kuusi prosenttia sai seuranta-aikana (keskimäärin 7,5 vuotta) uuden tuomion seksuaalirikoksista. Kontrolliryhmästä uuden tuomion sai 11 prosenttia seksuaalirikoksista tuomituista vangeista.

Alla oleva Löselin & Schmuckerin (2005) meta-analyysiin perustuva taulukko kertoo omalta osaltaan, millaisia kuntoutuksen vaikutukset yleensä ovat.

Kuten kuntoutuksessa yleensäkin, avainasemassa hoidon onnistumisen kannalta on kuntoutusta tarjoavan tahon ja toiminnan kohteen välinen vuorovaikutussuhde. Useammassakin tutkimuksessa (Marques ym. 2005; Friendship ym. 2003; Beech ym. 2001) vangit, jotka olivat mielestään "päässeet jyvälle", uusivat rikoksen harvemmin kuin he, joilla ei kuntoutuksesta vastaavaa kokemusta ollut. 

Hoidon onnistumista edistää Hansonin (2009) mukaan tukeutuminen niin sanottuihin RNR-periaatteisiin (Risk-Need-Responsivity principles). RNR-periaatteita on kolme. 

Riskiperiaate (risk principle) tarkoittaa sitä, että intensiivinen kuntoutus tulee suunnata korkean uusimisriskitason omaaville henkilöille. Henkilöille, joilla on matala uusimisriski, kuntoutus saattaa jopa nostaa uusimisriskiä. 

Tarveperiaate (need principle) tarkoittaa, että kuntoutuksessa huomioidaan haitallisten ajattelumallien lisäksi rikoskäyttäytymistä ylläpitävät elämäntavat ja olosuhteet. Esimerkiksi päihteiden väärinkäytön lopettaminen, päivärytmin löytäminen ja muiden rikoksettoman elämän kannalta oleellisten taitojen opettelu ovat avainasemassa kuntoutumisessa.

Mukautuvuusperiaate (responsivity principle) tarkoittaa kuntoutuksen muovaamista vastaamaan rikoksentekijän kapasiteetteja. Eri henkilöillä on erilainen keskittymiskyky ja pohjatietotaidot. Hyvän tuloksen aikaansaamiseksi joidenkin kohdalla on aloitettava enemmän ja useammin "nollasta" kuin toisten.

Lopuksi

Seksuaalirikollisuus, erityisesti silloin kun tekijä on ulkomaalaistaustainen, herättää usein enemmän öyhötystä ja emotionaalisia purkauksia kuin tavoitteellista ja järkiperäistä pohdintaa siitä, miten seksuaalirikollisuutta käytännössä vähennetään. 

"Vehkeet valtiolle" -tyylinen retoriikka on paitsi naperomaista kiukuttelua, myös haitallista turvallisuuden lisäämisen ja tehokkaan rikoksentorjunnan kannalta.

Tässä kirjoituksessa olen käynyt läpi sitä, miten seksuaalirikollisuutta voidaan oikeasti vähentää, ja pääkohdat voidaan kiteyttää näin:

- kieli ja kansalaisuus eivät selitä seksuaalirikollisuutta

- seksuaalirikollisuudelle altistavia tekijöitä ovat muun muassa koettu väkivalta, kasvatukselliset laiminlyönnit, heikosti lapsuudessa ja nuoruudessa kehittynyt tunneside lapsen ja vanhemman välillä, matala koulutus sekä väkivallan hyväksyttävyyttä ylläpitävä asenneilmapiiri

- Safe Dates -malli sekä Shifting Boundaries -malli ovat tutkitusti ennaltaehkäisseet seksuaalirikollisuutta

- Ennaltaehkäisy toimii vain, jos se on a) kokonaisvaltaista b) oikein ajoitettua c) useita opetusmenetelmiä käyttävää d) pitkäkestoista e) ammattimaista ja f) läheissuhteet huomioivaa

- Rikoksiin jo syyllistyneillä kognitiivis-behavioraaliset kuntoutusmuodot toimivat uusintarikollisuuden ehkäisyssä, erityisesti jos ne huomioivat ns. RNR-periaatteet

Kirjallisuus

Beauregard, E., Lussier, P., & Proulx, J. (2004). An exploration of developmental factors related to deviant sexual preferences among adult rapists. Sexual Abuse: A Journal of Research and Treatment, 16, 151–161.

Beech, A.R., Friendship, C., Erikson, M., & Ditchfield, J. (2001). A six-year follow-up of men going through representative probation based sex offender treatment programmes. HMSO [Her Majesty's Stationary Office],114, 1/4.

Craissati, J. (2005). Sexual violence against women: A psychological approach to the assessment and management of rapists in the community. Probation Journal: The Journal of Community and Criminal Justice, 52, 401–422.

Degue, S., Valle, L.A, Holt, M.K, Massetti, G.M., Matiasko, J.L, Tharp, A.T (2014). A systematic review of primary prevention strategies for sexual violence perpetration. Aggression and Violent Behavior, 19, 346-362.

Drake, E.K., Aos, S., & Miller, M. (2009). Evidence-based public policy options to reduce crime and criminal justice costs: Implications in Washington State. Victims and Offenders, 4, 170–196.

Faubel, S. (2014). Etiology of Adult Sexual Offending. Teoksessa Sex Offender Management Assessment and Planning Initiative. U.S. Department of Justice, Office of Justice Programs, Office of Sex Offender Sentencing, Monitoring, Apprehending, Registering, and Tracking.

Friendship, C., Mann, R.E., & Beech, A.R. (2003). The Prison-Based Sex Offender Treatment Programme— An Evaluation. London: Home Office.

Gottfredson, M., & Hirschi, T. (1990). A General Theory of Crime. Stanford, CA: Stanford University Press.

Hanson, R.K., Bourgon, G., Helmus, L., & Hodgson, S. (2009). A Meta-Analysis of the Effectiveness of Treatment for Sex Offenders: Risk, Need, and Responsivity. Ottawa, ON: Public Safety Canada.

Honkatukia, P, Suurpää, L (2007). Nuorten miesten monikulttuurinen elämänkulku ja rikollisuus. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 232/Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 80. 

Kekkonen, Joonas (2012). Pelko, riemu ja himo. Poikien puhelimesta apua hakevien poikien seksuaalisuuspuhetta. Teoksessa Osmo Kontula (toim.) Mitä pojat todella haluavat tietää seksistä. Tehoa poikien seksuaaliopetukseen (PoikaS-hanke). Helsinki: Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 55/2012.

Lehti, M, Salmi, V, Aaltonen, M, Danielsson, P, Hinkkanen, V., Niemi, H., Sirén, R, Suonpää, K. (2014). Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 265.

Långström, N., Sjöstedt, G., & Grann, M. (2004). Psychiatric Disorders and Recidivism in Sexual Offenders. Sexual Abuse: A Journal Of Research & Treatment, 16(2), 139-150.

Lundgren, R., Amin, A. (2015). Addressing intimate partner violence and sexual violence among adolescents: emerging evidence of effectiveness. Journal of Adolescent Health , 56(1), 42-50.

Lösel, F., & Schmucker, M. (2005). The effectiveness of treatment for sex offenders: A comprehensive meta-analysis. Journal of Experimental Criminology, 1, 117–146.

MacKenzie, D.L. (2006). What Works in Corrections: Reducing the Criminal Activities of Offenders and Delinquents. New York: Cambridge University Press.

Marques, J.K., Wiederanders, M., Day, D.M., Nelson, C., & van Ommeren, A. (2005). Effects of a relapse prevention program on sexual recidivism: Final results from California's Sex Offender Treatment and Evaluation Program (SOTEP). Sexual Abuse: A Journal of Research and Treatment, 17, 79–107.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (2012). Selvityksiä raiskausrikoksista. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 13/2012.

Przybylski, R. (2014). Effectiveness of Treatment for Adult Sex Offenders. Teoksessa Sex Offender Management Assessment and Planning Initiative. U.S. Department of Justice, Office of Justice Programs, Office of Sex Offender Sentencing, Monitoring, Apprehending, Registering, and Tracking.

Simons, D. (2014). Sex Offender Typologies. Teoksessa Sex Offender Management Assessment and Planning Initiative. U.S. Department of Justice, Office of Justice Programs, Office of Sex Offender Sentencing, Monitoring, Apprehending, Registering, and Tracking.

Tyni, Sasu (2015). Vankeinhoidon vaikuttavuus. Onko kuntoutukselle tilastollisia perusteluita? Joensuu: Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2015.