Hannu Lauerma otsikoi taannoin erään oivaltavan Tieteessä tapahtuu-lehden kolumninsa otsikolla "Lääketieteen kunniakas tehtävä olla väärässä".
Lauerman ydinviesti oli selkeä: lääketiede voi olla tiedettä vain, jos se kestää arvostelua ja kehittyy eteenpäin uuden tutkimuksen ja aiheelliseksi osoittautuvan kritiikin nojalla. Jos tutkimuksen tulokset eivät ole toistettavissa eikä tutkimuksen tekijä ota huomioon näkemystään vastaan puhuvaa todistusaineistoa tai argumentteja, ei voida puhua tieteellisestä tutkimuksesta.
Tiedettä tehdessä pitää olla tarkka. Kognitiiviset vääristymät kuten Forer-efekti, haloefekti, vahvistusilluusio ja pareidolia ovat hyvin tunnettuja ilmiöitä. Aikaisempi kokemus vaikuttaa kykyyn tehdä havaintoja, ja odotukset ohjaavat tarkkaavaisuutta ja havainnointia. Kaikki voi mennä pieleen. Tämän vuoksi tieteen maailmassa ei ole hirveästi tilaa väitteille ikuisista totuuksista. Se, mikä oli tiedettä ja kovaa kamaa 1700-luvulla, ei sitä onneksi ole enää.
Lauerma kertoo, kuinka esimerkiksi kipuoireet voivat väistyä ja vaihdella spontaanisti. Erehtyvä ihminen laskee spontaanin muutoksen asian x aikaan saamaksi hoitovaikutukseksi. Placebon hoidolliseen vaikutukseen kuuluu se, että esimerkiksi odotus paremmasta vaikuttaa kivun kokemiseen. Dopamiinin vapautumista keskushermostossa on myös kuvattu placebon käytön yhteydesssä. Lauerman mukaan todellinen ero suhteessa hoitamattomuuteen on kuitenkin olemassa, ja placebolla saadaan aikaan haittavaikutuksiakin.
Toiset hoitomuodot toimivat, toiset ovat yhtä tyhjän kanssa.
***
Tieteellinen työ vaatii aina tuekseen taustateoriaa. Auringon neutriinoja tutkittiin 60-luvun lopulla eräässä koeasetelmassa siten, että Homestaken kaivokseen vietiin tankki, jossa oli 400 000 litraa klooripitoista puhdistusainetta. Jos tutkijoilla ei olisi taustateoriaa, kyseessä ei olisi tieteellinen tutkimus vaan pelkästään hirveän iso puhdistusaineella täytetty tankki kaivoksessa.
Teoreettiset käsitykset ohjaavat tutkimuskohteen valintaa, havaintoaineiston hankintaa ja tutkimuksen kysymyksenasettelua. Havaintoaineisto tulee tulkita teoreettisesti, jotta se olisi tieteellisesti kiinnostavaa, oli aineistona sitten tekstiä, puheen pölinää, piipitystä, värähtelyjä tai erilaisia nesteitä.
Tiedettä tehdessä pitää olla tarkka. Kognitiiviset vääristymät kuten Forer-efekti, haloefekti, vahvistusilluusio ja pareidolia ovat hyvin tunnettuja ilmiöitä. Aikaisempi kokemus vaikuttaa kykyyn tehdä havaintoja, ja odotukset ohjaavat tarkkaavaisuutta ja havainnointia. Kaikki voi mennä pieleen. Tämän vuoksi tieteen maailmassa ei ole hirveästi tilaa väitteille ikuisista totuuksista. Se, mikä oli tiedettä ja kovaa kamaa 1700-luvulla, ei sitä onneksi ole enää.
Lauerma kertoo, kuinka esimerkiksi kipuoireet voivat väistyä ja vaihdella spontaanisti. Erehtyvä ihminen laskee spontaanin muutoksen asian x aikaan saamaksi hoitovaikutukseksi. Placebon hoidolliseen vaikutukseen kuuluu se, että esimerkiksi odotus paremmasta vaikuttaa kivun kokemiseen. Dopamiinin vapautumista keskushermostossa on myös kuvattu placebon käytön yhteydesssä. Lauerman mukaan todellinen ero suhteessa hoitamattomuuteen on kuitenkin olemassa, ja placebolla saadaan aikaan haittavaikutuksiakin.
Toiset hoitomuodot toimivat, toiset ovat yhtä tyhjän kanssa.
***
Tieteellinen työ vaatii aina tuekseen taustateoriaa. Auringon neutriinoja tutkittiin 60-luvun lopulla eräässä koeasetelmassa siten, että Homestaken kaivokseen vietiin tankki, jossa oli 400 000 litraa klooripitoista puhdistusainetta. Jos tutkijoilla ei olisi taustateoriaa, kyseessä ei olisi tieteellinen tutkimus vaan pelkästään hirveän iso puhdistusaineella täytetty tankki kaivoksessa.
Teoreettiset käsitykset ohjaavat tutkimuskohteen valintaa, havaintoaineiston hankintaa ja tutkimuksen kysymyksenasettelua. Havaintoaineisto tulee tulkita teoreettisesti, jotta se olisi tieteellisesti kiinnostavaa, oli aineistona sitten tekstiä, puheen pölinää, piipitystä, värähtelyjä tai erilaisia nesteitä.
Oikeassa tieteellisessä työssä havaintoaineisto ja taustateoria ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja peilaussuhteessa. Taustateorioiden muotoutumisesta ja esimerkiksi siitä, mikä määrä poikkeavia havaintoja riittää asettamaan vanhan teorian kriisiin tai hautuumaalle, on kirjoitettu kirjakaupalla hyvää tekstiä.
Teoriaa korjataan ja teoreettisia malleja hylätään tutkimuksen tiimellyksessä. Flogistoniteoria palamisesta lepää teorioiden hautausmaalla.
***
Aina silloin tällöin kuulee kysyttävän: jos ihminen on uskovainen, voiko hän tehdä tiedettä? Voiko hän luotettavalla tavalla tehdä empiiristä tutkimusta tai tieteellisten teorioiden haastamisia, jos hänen maailmankuvassaan on ei-tieteellisiä piirteitä?
Uskonnollinen ihminen voi vallan hyvin tehdä tiedettä, kunhan hän vain ei edes yritä sekoittaa maailmankatsomustaan havaintoaineistoon sekä sen keräämiseen ja tulkintaan. Uskoa voi harjoittaa muualla kuin laboratoriossa, SPSS:ää nakutellessa tai kenttämuistiinpanoja tehdessä.
Ihminen voi hakea työlleen ja oivalluksilleen inspiraatiota niin uskonnosta, Bernin kellotornista, kylpyammeesta, rock-musiikista kuin puutarhanhoidostakin, mutta varsinainen tieteellinen työ pitää aina tehdä siten, että siinä ei kunnioiteta sen kummemmin uskonnollisia kuin muitakaan auktoriteetteja. Toki tieteellisiin auktoriteetteihin voi tukeutua ja aikaisempaan tutkimukseen jossain määrin pitääkin, mutta niistä ei saa olla riippuvainen. Kaikki voi mennä pieleen auktoriteeteillakin.
Vaikka havainto olisikin kelvolta tuntuva (esimerkiksi nykyisin kelpoisana pidetty havainto siitä, että maapallo on pyöreä), havainnosta tekee tieteellisen vasta menetelmä, jolla havainto on tehty. Jos ihminen päätyy maapallon pyöreyttä koskevaan johtopäätökseen vain arvaamalla, "kirjassa sanottiin niin"- väitteellä tai "koska jalkapallo on pyöreä, myös maapallo on pyöreä"- päätelmällä, ei voida puhua tieteellisestä havainnosta.
Jotta havainnoinnin menetelmä on tieteellinen, sen täytyy täyttää varsin tiukat kriteerit ja toimia vähintään Robert Mertonin termein tieteen "eetoksen" mukaisesti. Mertonin mukaan tiedettä tehtäessä ensinnäkin väitteiden arviointi perustuu ei-henkilösidonnaisiin tekijöihin (universalismi). Lisäksi tutkimuksen tulosten tulee olla julkisia, tiedeyhteisön kaikkien jäsenten käytettävissä ja tarkistettavissa (tieteellinen kommunismi). Myös se, että tieteellistä tietoa etsitään ja esitetään omasta henkilökohtaisesta edusta ja arvovallasta huolimatta (pyyteettömyys) kuuluu tieteen eetokseen. Tieteeseen kuuluu myös järjestelmällinen epäily: johtopäätösten ja arvioiden lykkääminen, kunnes - yleensä muiden kuin tutkijan itsensä riittäväksi toteama - empiirinen aineisto antaa niille vankan pohjan.
Edellä mainittu lista ei ole missään mielessä kattava, eikä tieteen eetos vielä riitä määrittämään tieteen ja epätieteen rajaviivaa. Stanford Encyclopedia of Philosophy tarjoaa tieteellisestä menetelmästä, tieteen eetoksesta ja niin sanotusta demarkaatio-ongelmasta syventymishaluisille varsin kattavat ja perusteelliset artikkelit. Niihin kannattaa perehtyä tässä, tässä ja tässä. Hyvä johdanto aiheeseen on myös tämä.
***
Apollo-lentojen toteutumisen kannalta tärkeä mies, tällä hetkellä Bostonin yliopistossa opettava Farouk El-Baz on muslimi. Rautaesiripun toisella puolella avaruustouhuja suunnitteli Kerim Kerimov. Myös Cumrun Vafa, säieteoriaan erikoistunut Harvardin yliopiston professori, on muslimi. Samoin yksi nanoteknologian pioneereista, Illinoisin yliopistossa työskentelevä Munir Nayfeh.
Ihminen voi hakea työlleen ja oivalluksilleen inspiraatiota niin uskonnosta, Bernin kellotornista, kylpyammeesta, rock-musiikista kuin puutarhanhoidostakin, mutta varsinainen tieteellinen työ pitää aina tehdä siten, että siinä ei kunnioiteta sen kummemmin uskonnollisia kuin muitakaan auktoriteetteja. Toki tieteellisiin auktoriteetteihin voi tukeutua ja aikaisempaan tutkimukseen jossain määrin pitääkin, mutta niistä ei saa olla riippuvainen. Kaikki voi mennä pieleen auktoriteeteillakin.
Vaikka havainto olisikin kelvolta tuntuva (esimerkiksi nykyisin kelpoisana pidetty havainto siitä, että maapallo on pyöreä), havainnosta tekee tieteellisen vasta menetelmä, jolla havainto on tehty. Jos ihminen päätyy maapallon pyöreyttä koskevaan johtopäätökseen vain arvaamalla, "kirjassa sanottiin niin"- väitteellä tai "koska jalkapallo on pyöreä, myös maapallo on pyöreä"- päätelmällä, ei voida puhua tieteellisestä havainnosta.
 |
| Oikea vastaus ei ole todiste tiedonhankintamenetelmän tieteellisyydestä. |
Jotta havainnoinnin menetelmä on tieteellinen, sen täytyy täyttää varsin tiukat kriteerit ja toimia vähintään Robert Mertonin termein tieteen "eetoksen" mukaisesti. Mertonin mukaan tiedettä tehtäessä ensinnäkin väitteiden arviointi perustuu ei-henkilösidonnaisiin tekijöihin (universalismi). Lisäksi tutkimuksen tulosten tulee olla julkisia, tiedeyhteisön kaikkien jäsenten käytettävissä ja tarkistettavissa (tieteellinen kommunismi). Myös se, että tieteellistä tietoa etsitään ja esitetään omasta henkilökohtaisesta edusta ja arvovallasta huolimatta (pyyteettömyys) kuuluu tieteen eetokseen. Tieteeseen kuuluu myös järjestelmällinen epäily: johtopäätösten ja arvioiden lykkääminen, kunnes - yleensä muiden kuin tutkijan itsensä riittäväksi toteama - empiirinen aineisto antaa niille vankan pohjan.
Edellä mainittu lista ei ole missään mielessä kattava, eikä tieteen eetos vielä riitä määrittämään tieteen ja epätieteen rajaviivaa. Stanford Encyclopedia of Philosophy tarjoaa tieteellisestä menetelmästä, tieteen eetoksesta ja niin sanotusta demarkaatio-ongelmasta syventymishaluisille varsin kattavat ja perusteelliset artikkelit. Niihin kannattaa perehtyä tässä, tässä ja tässä. Hyvä johdanto aiheeseen on myös tämä.
***
Apollo-lentojen toteutumisen kannalta tärkeä mies, tällä hetkellä Bostonin yliopistossa opettava Farouk El-Baz on muslimi. Rautaesiripun toisella puolella avaruustouhuja suunnitteli Kerim Kerimov. Myös Cumrun Vafa, säieteoriaan erikoistunut Harvardin yliopiston professori, on muslimi. Samoin yksi nanoteknologian pioneereista, Illinoisin yliopistossa työskentelevä Munir Nayfeh.
 |
| Star Trek- The Next Generation-tv-sarja kunnioitti Apollo-lentojen kannalta keskeistä Farouk El-Bazia omalla tavallaan. |
Ei ole sattumaa eikä yllätys, miksi edellä mainitut islaminuskoiset tiedemiehet Kerimovia lukuunottamatta työskentelevät (tai työskentelivät; Kerimov kuoli 29.3.2003) Yhdysvalloissa. Jos ihminen haluaa toimia tieteellisenä esimerkkinä muille ja panostaa täysipainoisesti tieteelliseen uraan, on luonnollista hakeutua sinne, missä toimintamahdollisuudet ovat parhaat.
Jos taas ihminen haluaa luoda edellytyksiä tieteenteolle muualle kuin sinne missä edellytykset ovat entuudestaan huikeat, hän joutuu käytännössä luopumaan kunnianhimoisista tieteellisistä urahaaveistaan ja keskittymään tulevien sukupolvien edellytysten vahvistamiseen. Tämä voi tarkoittaa kehitystyötä opetussektorin vahvistamiseksi, joskus yhteiskunnallista aktivismia, 2, usein molempia.
Sepideh-nimisessä dokumentissa on mielenkiintoinen opettaja Kabiri, joka luovii äitinsä hoitamisen ja paikallisen byrokratian ja konservatiivien välimaastossa, mutta tekee silti merkittävää työtä opiskelijoiden, mukaan lukien dokumentin päähenkilön, hyväksi. Varmasti edellä mainittujen kuuluisampienkin tiedemiesten lapsuudessa, nuoruudessa ja kotimaissa on ollut henkilöitä, jotka ovat olleet välttämätön osa prosessia, jonka lopputuloksena on professuuri Harvardissa (Vafa) tai Illinoisissa(Nayfeh).
***
Maailmassa on useita syitä sille, miksi tieteen tekemisen mahdollisuudet ovat Iranissa heikommat kuin Yhdysvalloissa ja jälleen useissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa tai vaikka Haitilla huomattavasti heikommat kuin Iranissa. The Economist käsitteli aihetta taannoin hyvässä artikkelissa, sivuten kehityskysymyksiä myös toisessa.
Myös YK:n inhimillisen kehityksen raportit, Arabimaailman inhimillisen kehityksen raportit ja niissä käytettävä data antavat myös varsin kouriintuntuvaa tietoa siitä, mistä kiikastaa, kuten myös OECD:n data.
Jos valtiot ja niiden poliittiset eliitit käyttävät taloudelliset resurssinsa pääosin muuhun kuin omista intresseistään riippumattoman, autonomisen yliopistosektorin tai ylipäänsä koulutussektorin vahvistamiseen, ei ole ihme että tieteenteon mahdollisuudet ovat pienet. Aseellisen konfliktin olot tuovat koulutussektorin vahvistamiseen ja ylläpitämiseen omat vaikeutensa.
Jos valtiot ja niiden poliittiset eliitit käyttävät taloudelliset resurssinsa pääosin muuhun kuin omista intresseistään riippumattoman, autonomisen yliopistosektorin tai ylipäänsä koulutussektorin vahvistamiseen, ei ole ihme että tieteenteon mahdollisuudet ovat pienet. Aseellisen konfliktin olot tuovat koulutussektorin vahvistamiseen ja ylläpitämiseen omat vaikeutensa.
Mitä paremmat mahdollisuudet valtioilla ja väellä on riippumattoman koulutussektorin vahvistamiseen, sitä todennäköisemmin myös tieteenteon mahdollisuudet kasvavat.
Kuten The Economist kertoo, jotain edistystä on tapahtumassa:
" In the 2000 to 2009 period Turkey’s output of scientific papers rose from barely 5,000 to 22,000; with less cash, Iran’s went up 1,300, to nearly 15,000. Quantity does not imply quality, but the papers are getting better, too.
Scientific journals, and not just the few based in the Islamic world, are citing these papers more frequently. A study in 2011 by Thomson Reuters, an information firm, shows that in the early 1990s other publishers cited scientific papers from Egypt, Iran, Jordan, Saudi Arabia and Turkey (the most prolific Muslim countries) four times less often than the global average. By 2009 it was only half as often. In the category of best-regarded mathematics papers, Iran now performs well above average, with 1.7% of its papers among the most-cited 1%, with Egypt and Saudi Arabia also doing well. Turkey scores highly on engineering.
Science and technology-related subjects, with their clear practical benefits, do best. Engineering dominates, with agricultural sciences not far behind. Medicine and chemistry are also popular. Value for money matters. Fazeel Mehmood Khan, who recently returned to Pakistan after doing a PhD in Germany on astrophysics and now works at the Government College University in Lahore, was told by his university’s vice-chancellor to stop chasing wild ideas (black holes, in his case) and do something useful.
Science is even crossing the region’s deepest divide. In 2000 SESAME, an international physics laboratory with the Middle East’s first particle accelerator, was set up in Jordan. It is modelled on CERN, Europe’s particle-physics laboratory, which was created to bring together scientists from wartime foes. At SESAME Israeli boffins work with colleagues from places such as Iran and the Palestinian territories."
