Jos poliitikolla ei ole oikeasti mitään järjellistä sanottavaa, hänen pitää muistaa vastustaa rikollisuutta ja kannattaa ”kovia keinoja” rikollisuuden ehkäisyssä. Mikään ei ole helpompaa kuin paheksunnan kohdistaminen asiaan, joka on jo valmiiksi määritelty substantiaaliseksi pahaksi.
Puhe ”kovien keinojen” tehokkuudesta ja ”signaalivaikutuksesta” on sangen hataralla pohjalla. Rikollisuutta voi esiintyä paljon ankarien rangaistusten aikoina ja maissa, ja taas vastaavasti lievien rangaistusten maissa ja aikoina rikollisuus voi olla vähäistä (Laine 2007; Anttila & Törnudd 1983, 153-156).
Janne Kivivuoren mukaan rikosseuraamusjärjestelmän pelotevaikutus on erittäin vähäinen ryhmään, joka tekee suurimman osan rikoksista. Osin tämän katsotaan johtuvan siitä, että aktiiviset rikoksentekijät eivät ajattele tekojensa seurauksia yhtä paljon kuin muut. Lisäksi heillä on vahva taipumus kokea rangaistukset epäreiluina, mikä saattaa johtaa rikosmotivaation vahvistumiseen (Kivivuori 2008, 132, sit. Kekki 2010, 177).
Sen sijaan, että pyritään antamaan jotain epämääräisiä ”signaaleja”, jotka eivät välity kohderyhmälle laisinkaan, tulisikin keskittyä niihin taipumusten muuttamiseen, joiden tiedetään olevan tiukassa yhteydessä uusintarikollisuuteen.
Näitä taipumuksia ovat esimerkiksi impulsiivisuus, viha ja vihamielisyys, rikollista elämäntapaa tukevat asenteet sekä päihteiden väärinkäyttö (Stoat, Laajasalo & Häkkänen 2005, 11)
***
Vanha kunnon Emile Durkheim sanoi, että rikollisuudesta puhuminen on yksi sosiaalista kiinteyttä lisäävä voima. Jos Durkheimilla olisi tänä päivänä mahdollisuus nähdä kuinka keskustelupalstojen ihmiset punakoina puhisevat pedofiiliraiskaajien ja ties keiden ”paapomisesta” ja ”pään silittelystä”, hän saattaisi kirjoittaa melko lailla samoin kuin vuonna 1893:
”Rikos lähentää rehellisiä ihmismieliä ja tiivistää niitä. Seurattakoonpa vain, mitä tapahtuu erityisesti pikkukaupungissa, kun jokin moraaliin liittyvä skandaali on juuri tapahtunut.
Pysähdellään kadulla, käydään vieraisilla, kokoonnutaan tuttuihin paikkoihin juttelemaan tapauksesta. Osoitetaan yhteistä närkästystä.
Kaikista vaihdetuista samanlaisista vaikutelmista ja kaikista erilaisista vihanilmauksista syntyy ainutlaatuinen suuttumus, joka on enemmän taikka vähemmän tapauskohtainen, joka on jokaisen muttei kuitenkaan kenenkään erityisesti. Se on yhteinen.” (Durkheim 1990, 104)
Durkheimia voisi korjata siten, että rikos ei lähennä vain ”rehellisiä” ihmismieliä, vaan myös lakia rikkoneita. Vankiloiden huumeveikotkin osaavat paheksua kaikkea sellaista kamalaa, mihin he eivät itse mielestään liity mitenkään.
Omat typeryydet neutraloidaan, vastuuta väistellään, tekoja seliseliselitellään, ”niitä semmoisia kaiken maailman” paheksutaan (neutralisaatiosta lisää esim. Kivivuori 2008; Kekki 2010).
Matti Laineen mukaan tappamista ilmenee enemmän silloin, kun ihmiset kokevat tunnetiloja, joissa he konflikteissa jäävät ilman oikeutta (Laine 2007, 238). Joidenkin tutkimusten mukaan 70 % Yhdysvaltain henkirikoksista on tehty tunnetilassa, jota voisi kuvailla vääryyden kokemisesta syntyneeksi raivoksi (Cooney 1997, 382, sit. Laine 2007, 238).
Kollektiivinen ja yksilöllinen suuttumus avaa ovet varsin sattumanvaraiselle väkivallalle, mutta turvallisuutta se ei paranna ensinkään.
Kuten Sakari Timosen blogikirjoituksesta näkee, maailma on väärällään Dirty Harrya larppaavia kaheleita, jotka odottavat kieli pitkällä mahdollisuutta päästä pieksämään pahiksina näkemiään ihmisiä.
Lain, oikeuden ja turvallisuuden kannalta näistä liikaa sankarielokuvia töllänneistä tee-se-itse-Ramboista on pelkkää riesaa.
***
Jos puhutaan rikollisuuden vähentämisestä, on paikallaan muistuttaa, että rikosoikeus on vain yksi osa kriminaalipolitiikkaa. Matti Laineen (2007,192) mukaan kriminaalipolitiikka voidaan jakaa neljään keinovalikoimaan, jotka voisi jälleen jakaa useampaan osavalikoimaan. Laineen jaottelu on kuitenkin hyvä hienovaraisempaan tarkasteluun johdatteleva kiteytys.
 |
| Kriminaalipolitiikan keinot Matti Laineen (2007, 192) mukaan. |
1. Yleisen yhteiskuntapolitiikan keinot. Niillä vaikutetaan tekijöihin, jotka lisäävät
painetta syyllistyä rikokseen.
Tähän keinovalikoimaan liittyvät myös ne kuntouttavat keinot, joilla rikoksiin syyllistyneiden valmiuksia selvitä normaalielämässä vahvistetaan, lupaavana esimerkkinä STOP – ohjelma, johon osallistuneiden rikoksenuusimisprosentti oli 3%, kun se yleensä seksuaalirikollisilla on 20% (Ylä-Mäihäniemi 2009).
Rikolliseksi ei päädytä sattumalta, vaan tämän uran mielekkäänä näkemiseen tarvitaan tietynlainen kasvuympäristö ja elämänkulku.
Useiden tutkimusten mukaan esimerkiksi parisuhdeväkivallan vaihtelua selittivät varhaiset sosiaaliset suhteet omassa taustaperheessä, sosiaalinen huono-osaisuus, alhaiset koulutussaavutukset ja varhainen rikosalttius (Magdol ym. 1998, sit Kivivuori 2012).
Useiden tutkimusten mukaan esimerkiksi parisuhdeväkivallan vaihtelua selittivät varhaiset sosiaaliset suhteet omassa taustaperheessä, sosiaalinen huono-osaisuus, alhaiset koulutussaavutukset ja varhainen rikosalttius (Magdol ym. 1998, sit Kivivuori 2012).
Myös varhain ilmenevät psykiatriset ongelmat, kuten käyttäytymishäiriö ja ADHD, selittävät parisuhdeväkivaltaan syyllistymistä sekä miehillä että naisilla (Fang ym. 2010, sit. Kivivuori 2012).
Lapsensurmat ovat puolestaan toisen maailmansodan jälkeen vähentyneet Suomessa merkittävästi ehkäisymahdollisuuksien, raskaudenkeskeytyksen tabuluonteen poistumisen, yksinhuoltajuutta koskevien käsitysten vapautumisen sekä äitiyshuollon ja neuvolapalvelujen kehittymisen myötä (Ellonen, Kivivuori; Kääriäinen 2007, 84).
Muutokset alkoholinkulutuksessa ja sen käyttötavoissa vaikuttavat henkirikoksien määrään. Henkirikoksia tutkineen Martti Lehden mukaan henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein, ja rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla. (Lehti 2012)
Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juuri eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. Kiintoisaa on, että näin ei aina ole ollut; nykyiselle tasolle tultiin vasta 1960 – luvun lopulla. Tätä edelsi matalan henkirikollisuuden jakso 1950-luvun lopulta 1960- luvun lopulle, ja myös väkivaltapiikki 1940- luvun lopulla. Korkeimmillaan henkirikollisuus oli suurlakkovuodesta 1905 vuoteen 1932. (Lehti 2012)
Edellä mainittuihin seikkoihin ei voi suoraan vaikuttaa rikosoikeudellisin keinoin, vaan kyse on varsin monien eri sosiaalipoliittisten, terveyspoliittisten, nuorisopoliittisten ja koulutuspoliittisten seikkojen yhdistelmästä. Näistä seikoista on kirjoitettu esimerkiksi vuoden 2012 Nuorisobarometrissä.
2. Rikosoikeudelliset keinot, eli rangaistukset ja seuraamukset.
Rangaistusten vaikutus eri rikoslajeissa on erilainen. Rangaistusten oletettu yleisestävä vaikutus näet perustuu siihen oletukseen, että ihminen pohtii etukäteen rikostaan sekä sen hyötyjä ja haittoja. Talousrikosten kohdalla näin on jo lähtökohtaisesti, ja näin ollen sen kohdalla sanktioankaruudellakin on merkitystä.
Suuri osa esimerkiksi väkivaltarikollisuudesta liittyy sen sijaan impulsiiviseen
käyttäytymiseen ja päihteisiin. Kun äkkipikaistuksissa tai aineissa
tehtyjä pahoinpitelyjä ei ole tehty hyötyjä ja haittoja harkiten, eivät
myöskään harkintaan ja pelotevaikutukseen liittyvät mallit
rangaistuksissa toimi. (Kivivuori 2008, Petersilia 1992)
Vankeusaikojen pituutta ja jonkun "signaalin" vahvuutta olennaisemmaksi kysymykseksi muotoutuukin tällöin se, miten vankeusaika käytetään ja kuinka paluu siviilielämään organisoidaan.
Tehokkaaksikin osoittautuneen kuntoutuksen tulokset voivat valua hukkaan, jos ihminen palaa tuomionsa jälkeen takki tyhjänä täysin samaan rikollisuutta ylläpitävään yhteisöön ja ympäristöön, jossa rikollinen toiminta sai alkunsa.
Hyvä vankeinhoito ja kuntoutus ovat uusintarikollisuuden ja turvallisuuden kehittämisen kannalta äärimmäisen tärkeitä kriminaalipolitiikan palikoita, mutta valitettavasti ne eivät ole poliittisesti riittävän sexyjä.
On paljon jännempää pauhata naama punaisena ”paapomisesta” kuin puhua ”kognitiivisen komponentin” sisältävistä työkaluista.
Joidenkin tutkimusten mukaan ns. kognitiivinen suuntauksen hoitomuodot vähentävät näet uusintarikollisuutta enemmän kuin ns. ”perinteiset” psykoanalyyttiset ja psykodynaamiset ja non-direktiiviset terapiamallit, eli sellaiset terapiamallit, joissa asiakkaan omaan selostukseen ja pohdintaan ei puututa (Laine 2007, 274). Mutta siis paapominen, paapominen, pään silittely, paapominen.
Rangaistusjärjestelmällä ei ole myöskään Durkheimin mainitsemaa kollektiivista suuttumusta isompaa vaikutusta ”yleiseen moraaliin”. Tekojen rangaistavuus vaikuttaa jossain määrin ja tietyissä rikoslajeissa lainkuuliaisiin ihmisiin, mutta tällöinkään lakia ei noudateta pakosta, vaan koska sitä jo entuudestaan pidetään hyvänä ja oikeana.
Se, että vaikkapa turvavyön pitämistä, kuritusväkivallan kieltoa tai raiskauksen kieltämistä avioliitossa pidetään hyvänä asiana, ei johdu pelkästään näitä koskevasta lainsäädännöstä. Ennemmin kuritusväkivallan ja avioliitossa raiskaamisen kriminalisoimiset kertovat oikeusajattelussa ja "yleisessä" moraalissa tapahtuneesta kehittymisestä ja pohdinnasta.
Kieltolaista ja irtolaislaista luopuminen (kannattaa lukea linkin takana oleva Marjukka Hagströmin opinnäytetyö) kertovat siitä, että ”yleinen moraali” kehittyy ja kulkee varsin monien eri ajatusjärjestelmien vaikutuksesta. Epäoikeudenmukaisena koetut tuomiot lisäävät enemmän vihastusta kuin ruotuun menemistä.
Rangaistusjärjestelmällä ei ole myöskään Durkheimin mainitsemaa kollektiivista suuttumusta isompaa vaikutusta ”yleiseen moraaliin”. Tekojen rangaistavuus vaikuttaa jossain määrin ja tietyissä rikoslajeissa lainkuuliaisiin ihmisiin, mutta tällöinkään lakia ei noudateta pakosta, vaan koska sitä jo entuudestaan pidetään hyvänä ja oikeana.
Se, että vaikkapa turvavyön pitämistä, kuritusväkivallan kieltoa tai raiskauksen kieltämistä avioliitossa pidetään hyvänä asiana, ei johdu pelkästään näitä koskevasta lainsäädännöstä. Ennemmin kuritusväkivallan ja avioliitossa raiskaamisen kriminalisoimiset kertovat oikeusajattelussa ja "yleisessä" moraalissa tapahtuneesta kehittymisestä ja pohdinnasta.
Kieltolaista ja irtolaislaista luopuminen (kannattaa lukea linkin takana oleva Marjukka Hagströmin opinnäytetyö) kertovat siitä, että ”yleinen moraali” kehittyy ja kulkee varsin monien eri ajatusjärjestelmien vaikutuksesta. Epäoikeudenmukaisena koetut tuomiot lisäävät enemmän vihastusta kuin ruotuun menemistä.
3. Keinot, joilla vaikutetaan kiinnijäämisriskiin ja rangaistuksen todennäköisyyteen.
Tietyissä rikoslajeissa todennäköisyydellä jäädä kiinni on paljon suurempi vaikutus laissa kiellettyyn käyttäytymiseen kuin rangaistuksen ankaruudella.
Mikäli potentiaalinen rikollinen tietää kiinnijäämisriskin suureksi, hän saattaa jättää rikoksen tekemättä. Tapio Lappi-Seppälän mukaan näin on esimerkiksi rattijuopumusten kohdalla; poliisin valvonnan lisääminen vähentää sitä, mutta sanktioiden ankaruudella ei tietyn minimitason jälkeen näyttäisi olevan merkitystä (Lappi-Seppälä 1994, 76–77).
4. Rikosten tilannetorjunta eli vaikuttaminen rikostilaisuuksiin.
Rikostilaisuuksien määrällä ja rikoksilla on kiistaton yhteys. Suurissa kaupungeissa on enemmän kauppoja, ravintoloita ja muita liikkeitä, mikä lisää rikostilaisuuksien määrää, vaikka demografiset tekijät vakioitaisiin (Aaltonen, Hinkkanen, Kivivuori & Siren 2008).
Rikostilaisuuksiin voi vaikuttaa esimerkiksi rikoskohteen vaikeuttamisella, rikosvälineen saamisen vaikeuttamisella, valvonnalla ja ympäristön suunnittelulla.
Rikostilaisuuksiin voi vaikuttaa esimerkiksi rikoskohteen vaikeuttamisella, rikosvälineen saamisen vaikeuttamisella, valvonnalla ja ympäristön suunnittelulla.
Esimerkiksi pankkiryöstöt ovat vähentyneet Suomessa käytännössä olemattomiin. Vuosina 1991–93 tehtiin Suomen pankkiyhdistyksen tilastojen mukaan 334 rahalaitosryöstöä, vuonna 2011 ei Finanssialan keskusliiton mukaan yhtään (STT-IKK 2000; MTV3 2012).
Konttoreita on vähemmän ja ne ovat varsin hyvin suojattuja. Aikaviivelukot, sähkölukitukset, kehittyneet turvakamerat ja väripanokset yhdessä koulutetun henkilökunnan kanssa nostavat kiinnijäämisriskin ja vaivannäön asteen niin korkeaksi, että Risto Karhusen heitto lienee totuudenmukainen:
” Joko Suomen rosvot ovat niin huonoja, ettei niitä (pankkiryöstöjä) enää tehdä, tai sitten he ovat niin fiksuja, ettei niitä enää tehdä” (MTV 3 2012).
Kynnys syyllistyä hetken mielijohteesta rikokseen myös nousee, jos rikoksentekoväline ei ole helposti saatavilla. Ei ole sattumaa, että kiinalaiseen kouluun puukon kanssa hyökännyt kaheli Min Youngjun sai aikaan 0 ruumista, kun taas Yhdysvaltalaiseen kouluun ampuma-asein varustautunut kaheli Adam Lanza sai aikaan 26 ruumista (Economist 2012).
Myös ympäristön suunnittelulla on paljon merkitystä sen kannalta, pystyykö rikoksen tekemään. Se, miten valaisuratkaisut, sisäänkäynnit, ulkotilat ja kulkuväylät tukevat luonnollista valvontaa edistäviä näköyhteyksiä, ovat tutkimuksen mukaan vaikuttaneet rikostilaisuuksien määrään (Ekman 2001; Takala 2001).
***
Rikollisuus on liian tärkeä aihe jätettäväksi kahvipöytäkauhistelun ja poliittisten irtopisteiden keräilyn tasolle.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Rikoksentorjuntaneuvosto ovat tehneet varsin runsaasti hyvää tutkimusta siitä, mitkä seikat vaikuttavat rikollisuuteen Suomessa ja mitkä taas eivät.
Mitään yksinkertaisia vippaskonsteja ei ole olemassa. On aina syytä poistaa varmistin, kun poliitikko alkaa puhua ”kovista keinoista” ja ”signaaleista”.
Tapa tulkita tai edes noteerata ”signaaleita” on vastaanottajalla usein varsin erilainen kuin lähettäjällä. Tämän pitäisi olla tuttua kenellä tahansa ihmisten kanssa tekemisissä olevalle. Sama seikka pätee myös rikollisuuden suhteen.
Tapa tulkita tai edes noteerata ”signaaleita” on vastaanottajalla usein varsin erilainen kuin lähettäjällä. Tämän pitäisi olla tuttua kenellä tahansa ihmisten kanssa tekemisissä olevalle. Sama seikka pätee myös rikollisuuden suhteen.
Kirjallisuus
Aaltonen, Mikko, Hinkkanen, Ville, Kivivuori, Janne, Sirén, Reino (2008): Risk Factors of Violence in Finland. A register based study. National Research Institute of Legal Policy Research Brief 6/2008
Anttila, Inkeri & Törnudd, Patrik (1983): Kriminologia ja kriminaalipolitiikka. Helsinki: WSOY
Cooney, Mark (1997): The Decline of Elite Homicide. Criminology 35 (3): 381 - 407
Durkheim, Emile (1990): Sosiaalisesta työnjaosta. Helsinki: Gaudeamus (Alkuperäisteos De la division du travail social, 1893)
Ekman, Ulla-Kirsikka (2001): Rikoksentorjunta mukaan ympäristön suunnitteluun. Haaste 1/2001 <http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Juttuarkistoaiheittain/Kunnat/1342537271213> linkki tarkistettu 30.12.2012
The Economist (2012): Leaders: Newtown's Horror. Economist Volume 405, Number 8816, 12 <http://www.economist.com/news/leaders/21568735-only-drastic-gun-control-could-make-big-difference-small-measures-can-help-bit-newtowns> linkki tarkistettu 30.12.2012
Ellonen, Noora, Kivivuori, Janne & Kääriäinen, Juha (2007): Lapset ja nuoret väkivallan uhreina. Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 64/2007; Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 80
<http://www.optula.om.fi/uploads/b0fgjlfzg.pdf> linkki tarkistettu 30.12.2012
Fang, Xiangming ym. (2010). Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder, Conduct Disorder, and Young Adult Intimate Partner Violence. Archives of General Psychiatry 67, 1179–1186.
Kekki, Tuula (2010) Solidaarisuus ja itsekeskeisyys huumeita käyttävien taparikollisten moraalikoodistossa. Sosiologia 47: (3), 173 - 187
Kivivuori, Janne (2008) : Rikollisuuden syyt. Jyväskylä: Nemo
Kivivuori, Janne (2012): Feministinen väkivaltatutkimus. Akateeminen liike ja ongelmallinen teoria. Tieteessä tapahtuu 30: (5), 24- 38 Vol 30, Nro 5 (2012) <http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/6878/5530> linkki tarkistettu 30.12.2012
Kivivuori, Janne (2012): Feministinen väkivaltatutkimus. Akateeminen liike ja ongelmallinen teoria. Tieteessä tapahtuu 30: (5), 24- 38 Vol 30, Nro 5 (2012) <http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/6878/5530> linkki tarkistettu 30.12.2012
Laine, Matti (2007): Kriminologia ja rankaisun sosiologia. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus. Acta Poenologica 1/2007
Lappi-Seppälä, Tapio (1994) Miksi rikosoikeus? Teoksessa Hirvonen, Ari (toim.) Kohti 2000 – luvun rikosoikeutta. Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden laitoksen julkaisuja A:8
Lehti, Martti (2012): Henkirikoskatsaus 2011. OPTL:n verkkokatsauksia 23/2012
<
http://www.optula.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1324022193730> linkki tarkistettu 30.12.2012
Magdol, Lynn ym. (1998): Developmental Antecedents of Partner Abuse: A Prospective-Longitudinal Study. Journal of Abnormal Psychology 107, 375–389.
MTV 3 Uutiset (2012): Yllättävä kehitys pankkiryöstöjen määrässä - "rosvot joko todella huonoja tai fiksuja" MTV3 Uutiset 12.4.2012. <http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/yllattava-kehitys-pankkiryostojen-maarassa---rosvot-joko-todella-huonoja-tai-fiksuja/2012/04/1526905> linkki tarkistettu 30.12.2012
Petersilia, Joan (1992) California’s Prison Policy: Causes, Costs and Consequences. The Prison Journal 72 (1-2): 8 - 36
Stoat, Taija, Laajasalo, Taina & Häkkänen, Helinä (2005) : Tuhopolttajien, raiskaajien ja lähestymiskieltoon määrättyjen henkilöiden uusintarikollisuus. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2005 <http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/va5cfh.pdf> linkki tarkistettu 30.12.2012
STT-IKK (2000): Pankki- ja postiryöstöt vähentyneet rajusti. STT-IKK 28.4.2000 <http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/28.huhtikuu/robb1700.htm> linkki tarkistettu 30.12.2012
Takala, Hannu (2001): Oikea rakennussuunnittelu ehkäisee rikoksia. Haaste 3-4/2001 <http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Juttuarkistoaiheittain/Kunnat/1247666392429> linkki tarkistettu 30.12.2012
Ylä-Mäihäniemi, Marika (2009): Seksuaalirikollisten hoito. Haaste 2/2009 <http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Haasteenaihearkisto/Vankeinhoito/1290610568371> linkki tarkistettu 30.12.2012
