ETMU ry:n uusi blogi

Etnisten suhteiden ja kansainvälisen liikkuvuuden tutkimuksen seura ETMU ry on uudistanut kotisivujaan.

Uutena toimintona on ETMU - blogi, jossa on lyhyitä ja helppolukuisempia tekstejä ajankohtaisista aiheista.

Myös vertaisarvioitu, tieteellinen verkkolehti Finnish Journal of Ethnicity and Migration ilmestyy entiseen tapaansa.

Etmu - blogissa on esimerkiksi varsin mielenkiintoinen Marja Tiilikaisen kirjoittama kolumni, jossa kommentoidaan Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Niemisen viimeisintä sensaatiohakuista stunttia ja räikeätä journalistin ohjeiden huomiotta jättämistä, jonka seurauksena Niemisen jutussa haastateltu nuorimies menetti harjoittelupaikkansa.

ETMU:n kotisivut ja blogi ovat tarpeellista luettavaa niille, keitä kiinnostaa asiavirheistä vapaa tieto maahanmuuttajuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Jokainen ihminen on eri asia

Ihminen joutuu yleensä epämukavaan tilanteeseen, jos hän joutuu esiintymään yhden olemisensa osan edustajana.

Edustustilanteita ovat tilanteet, joissa ihminen on määritelty ainoaksi paikalla olevaksi joksikin, esimerkiksi suomalaiseksi, mieheksi tai naiseksi. Hänen tehtävänään ”niihin” kuuluvana on raportoida, miten ”ne” ajattelevat.

Olen ollut usein työyhteisöissä tai epävirallisemmissa tilanteissa, joissa olen ainut mies. ”Kerropas nyt miesnäkökulmainen kanta tähän asiaan, hehheh” – kahvipöytäkeskustelut ovat yleensä hauskoja, koska niissä ihmiset ovat harvoin vakavissaan ja henkilö voi itsekin laittaa lekkeriksi.

Tilanteet muuttuvat kuitenkin rasittaviksi, jos kaikki yhteiset keskustelut alkavat noudattaa käsikirjoitusta, jossa ainoa mahdollisuus osallistua sosiaaliseen toimintaan on silloin kun joku pyytää: ”kerropas nyt sinä se miesnäkökulma”.

Tällöin kyse on yksinkertaisesti marginalisoinnista ja siitä, että ihmistä ei kohdella ihmisenä. Vaikka sukupuolella on vaikutusta siihen miten ihminen havainnoi ja kokee asioita (ei ole väliä onko kyse opitusta vai synnynnäisestä asiasta), se ei ole ikinä ainut ihmisen olemisen osa. On rasittavaa, jos jokin toimintani tai tykkäämiseni selitetään jonkun ulkopuolisen toimesta monoliittisesti sillä, että olen mies. Vielä rasittavampaa on, jos vastakommenttini, ”ei se nyt pelkästään siitä johdu”, dumpataan väitteellä, että toimintani johtuu jotenkin ”tiedostamattomasti” siitä, että olen mies.

Marginalisoivaan käyttäytymiseen on syyllistynyt niitäkin, jotka tuntevat niin Judith Butlerin tuotannon kuin tasa-arvolainkin läpikotaisin ja joiden mielestä yhdenvertaisuus on tärkeä asia.

***

Kun olin Saudi-Arabiassa, oli mukavaa huomata, että tavalliset paikalliset ihmiset eivät tiedä mitään muuta Suomesta kuin korkeintaan ”Nokia number one!” ja joitain legendoja suomalaisista sairaanhoitajista. Näin ainakin pintatason keskustelut lähtivät käyntiin helposti. Euroopassa suomalainen on automaattisesti juoppojuntti ja ranskalainen tyylikäs riippumatta siitä mitä hän tekee tai pitää päällään, mikä nostaa joidenkin heikkoitsetuntoisten eurooppalaisten kynnystä lähteä tekemisiin suomalaisten kanssa. Saudeilla en havainnut samaa, koska heillä ei ole valmista suomalaislokeroa - omista naapurimaista ja vähemmistöistä stereotypioita kyllä löytyy, ja valitettavasti ne myös joskus konkretisoituvat suoranaiseksi väkivallaksi ja orjuuttamiseksi.

Toisaalta Suomi laskettiin Saudi-Arabiassa epämääräisen ”lännen” joukkoon. Näin ollen kahvipöytä – ja ravintolakeskusteluissa – varsinkin keski- ja eläkeikäisten setien kanssa- jouduin myös vastaamaan yhdysvaltalaisten sotilaiden syntejä koskeviin kysymyksiin. Yhdysvallat oli näet se näkyvimmällä tavalla Lähi-idässä läsnä oleva länsi.

Usein päiviteltiin: ”ne amerikkalaiset tekivät semmoista; siinä taas nähtiin mitä on länsimainen kulttuuri ja mitä se saa aikaan, miksi te ette tee mitään, tekopyhiä olette siellä, mokomat”.

Saudiarabialaiset eläkeläismiehet, huolimatta saudivaatetuksestaan, muistuttivat huomattavan paljon suomalaisia eläkeläismiehiä, jotka jakavat näkemyksiään – tai siis tietävät tosiseikat - maalimanpolliitiikasta ja siitä, mitä se Opama oikeasti aikoo.



Miehet käyvät keskustelua.

Miesten länttä koskevia analyyseja kuunnellessa tuli hetkellinen aistimus siitä, millaista on olla vieraana keskellä yhteiskuntaa, jonka jäsenillä on filosofi Johanna Tukiaista lainatakseni ”hirveästi mielipiteitä” siitä mihin kuulun, mikä on minulle tärkeää ja mikä ohjaa ajatteluani ja toimintaani. Se, mitä itse sanon, ei välttämättä ole tärkeää, vaan pelkkä yksittäistapaus josta ei voi yleistää.

***

En kadehdi ihmisiä, jotka määritellään maahanmuuttajanaisiksi tai maahanmuuttajamiehiksi. Toki sukupuolisuuden kautta tapahtuva maahanmuuttajuuden tarkastelu on ääritärkeää, jotta päästäisiin perusteellisemmin vavisuttamaan keskustelupalstan tietotoimiston kautta muotoutunutta etukäteisoletusta siitä, että ”muualta tullut musliminainen”, 2, olisi automaattisesti emansipoituneen länsimaisen naisen ideaalityypin vastakohta, jälkeenjäänyt, alistettu ja passiivinen.

Toki mahdolliset alistustilanteet ja haitalliset perinteet täytyy tunnistaa ajoissa ja laadukkaasti, mutta ihmisen määritteleminen alistetuksi tai alistajaksi pelkästään hänen lähtömaansa tai uskontonsa perusteella ei ole ongelmatilanteiden laadukasta tunnistamista. Se ei itse asiassa ole tunnistamista ollenkaan vaan kuuntelemattomuutta ja tottumuksiin takertumista. Kyse on täysin samanlaisesta halla-aholaisesta hysteriahikoilusta kuin sen lentokoneen miehistöllä, joka terrori-iskun pelossaan pakeni ohjaamon ikkunasta alkuvuodesta 2002, kun he havaitsivat matkustamossa thawbiin pukeutuneen saudimiehen.

***

Hysteeristen ylilyöntien välttämiseksi tarvitaan usein julkisia tilaisuuksia, joissa henkilöt –miehet ja naiset- kertovat omista kokemuksistaan. Oikeiden henkilöiden avulla on helpompi lähestyä myös tilastollisia tosiseikkoja, esimerkiksi sitä, että kansainvälisen suojelun perusteella maahan tulleiden työllisyys ja työttömyys ei ole koskaan pysynyt samana, vaan muuttuu iän, yleisen talous- ja työllisyystilanteen, maassaoloajan, perhetilanteen, työnantajan asenteiden, kielitaidon, koulutuksen ja kontaktien määrän mukana., 2

Olinkin jo aikaisemmin todennut, että vuosina 2002-2008 afganistanilaisten työttömyys laski 16,6 prosenttiyksikköä, bosnia-hertzegovinalaisten 18.5 prosenttiyksikköä, irakilaisten 14.1 prosenttiyksikköä, iranilaisten 17.6 prosenttiyksikköä, jugoslavia+ltv:n 15.1 prosenttiyksikköä, somalialaisten 16.5 prosenttiyksikköä.

Konkreettisten ihmisten avulla voi myös konkretisoida sen itsestäänselvyyden, että pukeutumistyyli ei ole yksin vaikuttanut ihmisen mahdollisuuksiin menestyä yhteiskunnassa (paitsi ehkä silloin kun huivikiellon takia on menetetty mahdollisuus työharjoitteluun).

Framille tulemisessa on kuitenkin omat vaaransa, jos ihminen ”personoituu” ja romanschatzoituu liian helposti hauskoja anekdootteja kertovaksi fatbardhehetemajksi. On vain haitaksi, jos ihmisestä tehdään showmannekiini, jonka lapsesta asti totuutena omaksuttujen ajatusten uudelleentyöstämisen vaikea prosessi mankeloituu ”kappas kun sattuikaan kun silloin sanoin perkele vaikka piti sanoa pirtelö”, hehhee-hahhaa- asiaksi.

Romantisointi ja liian innokas ”menestystarinoiden” käyttö on hysteerisen hikoilun toinen puolisko, batiikkipaitaan ja palestiinalaishuiviin sonnustautunut Jussin sisko Caisa Halla-aho.

***

Oli mielenkiintoista eräässä miestapaamisessa havaita, että eräs umpisuomalaismies latoi tavalliset veronmaksajienrahoillanetuleetännejaaiheuttaakaikkeapahaa – pläjäykset täsmälleen samaan tyyliin kuin amerikkalaisten takia uppoavaa itää analysoivat Riadin saudimiehet. Vielä kiintoisampaa oli se, että ryhmässä oli ollut ties kuin pitkään islaminuskoinen maahanmuuttajamies. Hän oli ”eri asia”.

Vaikka umpisuomalaismiehen yhteiskunnallisen analyysin kanssa on vaikea olla samaa mieltä, hänen ilmaisussaan kiteytyy jotain todellista. Se ihminen, jonka tuntee henkilökohtaisesti, on aina eri asia.

Jokainen ihminen on eri asia. Jokainen ihminen tuntee jonkun henkilökohtaisesti.