En ole kirjoittanut lähes kuukauteen tähän blogiin. Kirjoittamistyötä on ollut niin paljon, että harrastusluonteinen kirjoittaminen on ajanpuutteen vuoksi jäänyt.
Kun muutuin myös VR:n silmissä lokakuun alussa opiskelijanretkusta kunnon kansalaiseksi, en osannut arvata että integroituminen kalliilla maksavaan harmaaseen kehen-tahansa-junassakulkijan habitukseen käy näin vikkelästi. Ehkäpä meidän Volvomme toimii jonkinlaisena asian indikaattorina. Samalla hetkellä kun opiskelijastatus loppui, loppui nimittäin myös Volvon vesipumpun toimiminen.
Jo Volvon omistaminen on tietty tapa astua tylsyyden rajan yli. Se, että sen joutuu viemään korjaamolle kertoo totaalisesta muutoksesta elämässä. Se kertoo kutsusta keskiluokan jos ei täysivaltaiseksi, niin ainakin hangaround-jäseneksi.
Ehkäpä toinen keskiluokkaisuuttani ja mennyttä intiaanin elämää kuvaava asia on myös se, että lokakuun ehdoton kohokohta tulee olemaan reissuni Turkuun. Halua olisi kyllä matkustaa kaukaisuuteen, mutta rahaa ei. Syy Turun-reissulle on tosin mielenkiintoinen ja hurmaava, nimittäin ETMU-päivät. Kyseessä on siis etnisten suhteiden ja kansainvälisten liikkeiden tutkimukseen erikoistunut tieteellinen seminaari. Matkakustannuksia tosin ei korvata, koska en vedä työryhmää tai esitä paperia. Pakko sinne ei siis olisi ollut mennä, mutta halusin, koska oman alan seminaareista on kuitenkin hyötyä omille projekteille.
Turku ei kaikille ole harmiton paikka, jossa voi hengata hetken ja halutessaan lähteä jälleen pois paremmille maille. Kyse ei ole tällä kertaa väljähtäneestä Turku-vitsistä. Eräällä kurdiystävälläni on tällä hetkellä Turun kanssa isompi ongelma. Vaikka hän on täysi-ikäinen, hänen isänsä käyttää melkoista valtaa perheessä. Tarkoituksena on että perhe muuttaisi Jyväskylästä Turkuun. Kyseiselle tytölle muutto Turkuun tarkoittaisi käytännössä melko kokonaisvaltaista nykyiselläänkin vähäisen vapauden menettämistä. Hänen mukaansa koko muuton idea on näet se, että paikkakunnalla olisi enemmän sellaisia tuttavia ja sukulaisia, joilla on samanlainen näkemys naisen roolista kuin tämän tytön isällä. Tällöin tyttöä ja muita sisaruksia olisi helpompi vahtia ja ehkä myös (hieman väkipakolla) integroida toimintapiiriin, jossa hunnuttautuminen on pakollista ja kaikki "länsimaisina" pidetyt naisen vapausoikeudet jossain muualla. Kyseinen henkilö pyysi että minä puhuisin hänen isälleen tärkeää ihmisoikeus- ja naisasiaa, mutta en oikein lämmennyt idealle. Se, että tällainen nuori pitkätukka menee opastamaan rooliinsa sitoutunutta n. 30 vuotta vanhempaa kurdimiestä ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen.
On melko rassaavaa seurata vierestä samanikäisen, kaikin puolin tavallisen suomalaisen "mentaliteetin" omaavan kurdinaisen joutuvan koko ajan kamppailemaan sellaisista vapauksista, joita yleisesti pidetään ihmisen peruselinehtoina. Samaan aikaan toisaalla höpistään, että sosiologeilla ei ole mitään kontaktia aiheeseensa, he vain teoretisoivat eivätkä osaa käytännössä mitään. Kuinka paljon sitä pitää oikein hyöriä ja pyöriä empirian kanssa ennen kuin ihmiset uskovat, että kunnon sosiologisen tutkimuksen tekemisen minimiedellytyksenä on melko perustavanlaatuinen sukeltaminen oman aihepiirin käytännön problematiikkaan?
Asiasta Aurajoen ylittävän aasinsillan kautta toiseen. Sekin on harmillista, että tavalliselle suomalaiselle suhteellisen kaunis Turku edustaa toiselle paikkaa, jossa oma vapaus menetetään. Olen tosiaan sitä mieltä että Turku on kaupunkina hieman aliarvostettu. En tiedä miksi kaikki Suomen maantiedehuumori kohdistuu juuri sinne. Turussa on hienoja taloja, persoonallisen nimisiä pubeja ja komea joki. Turun murre ei ole mielestäni veemäistä, vaan ihan hauskan kuuloista.
Enemmän piruiltavaa löytyisi kyllä lapsuuden seudultani Pohjois-Karjalan muaseuvulta. Siellähän ne puhhuu savon murretta ja vittuilloo toisilleen kaiket päivät ja väittäävät olevasa karjalaissii. Paskan marjat. Joensuussa ei oo mittään illoo, ja Liperissä on leivät vähissä. Huastellaan jos jaksettaan, mutta ei kyllä tervehitä kettään tuntemattommii. Mielluummin lyyvvään vaikka pesismailalla. Suurinta illoo löyttyy kuitennii siitä ku suikkiin laittaa kasikympin pytyn ja kuustoistapiikkisen etteen. Piässöö jo polliissiikkii pakkoon. Lisäks siellä on hirmunen työttömmyys ja kunnallispolliitiikka semmosta ketkkuilluu jotta pahhoo tekköö.
Pohjois-Karjalasta tulee mieleen sekin, että siellä olen kuullut sellaisia vitsejä kansallisista vähemmistöistä, jotka ovat itseänikin naurattaneet, koska ne ovat niin huonoja. En tiedä miten yleensä alani kollegat suhtautuvat tällaisiin vitseihin, mutta itse en voi päänsisäiselle poliittiselle epäkorrektiudelleni mitään. Tämmösiä siellä kuullaan:
(Tää vitsikkii pittää kirjottaa murtteella jotta suapi oekkeen viiliksen. Kertommmaan sitä pittää kuvitella eläkeläenen joka pörräyttää pappatunturisa käynttiin vitsisä jäläkkeen)
Mikä ei mahu persseesseen eikä surise? - venäläinen persseeessä surisija.
Mimmone on venäläine hissi? - tsettsseeni painnaa nappii ja yheksän kerrosta tulloo alas.
Näin. Mutta ensi viikolla menen Turkku, vedän ehkä Koulussa kaljja kurkku.
Kun muutuin myös VR:n silmissä lokakuun alussa opiskelijanretkusta kunnon kansalaiseksi, en osannut arvata että integroituminen kalliilla maksavaan harmaaseen kehen-tahansa-junassakulkijan habitukseen käy näin vikkelästi. Ehkäpä meidän Volvomme toimii jonkinlaisena asian indikaattorina. Samalla hetkellä kun opiskelijastatus loppui, loppui nimittäin myös Volvon vesipumpun toimiminen.
Jo Volvon omistaminen on tietty tapa astua tylsyyden rajan yli. Se, että sen joutuu viemään korjaamolle kertoo totaalisesta muutoksesta elämässä. Se kertoo kutsusta keskiluokan jos ei täysivaltaiseksi, niin ainakin hangaround-jäseneksi.
Ehkäpä toinen keskiluokkaisuuttani ja mennyttä intiaanin elämää kuvaava asia on myös se, että lokakuun ehdoton kohokohta tulee olemaan reissuni Turkuun. Halua olisi kyllä matkustaa kaukaisuuteen, mutta rahaa ei. Syy Turun-reissulle on tosin mielenkiintoinen ja hurmaava, nimittäin ETMU-päivät. Kyseessä on siis etnisten suhteiden ja kansainvälisten liikkeiden tutkimukseen erikoistunut tieteellinen seminaari. Matkakustannuksia tosin ei korvata, koska en vedä työryhmää tai esitä paperia. Pakko sinne ei siis olisi ollut mennä, mutta halusin, koska oman alan seminaareista on kuitenkin hyötyä omille projekteille.
Turku ei kaikille ole harmiton paikka, jossa voi hengata hetken ja halutessaan lähteä jälleen pois paremmille maille. Kyse ei ole tällä kertaa väljähtäneestä Turku-vitsistä. Eräällä kurdiystävälläni on tällä hetkellä Turun kanssa isompi ongelma. Vaikka hän on täysi-ikäinen, hänen isänsä käyttää melkoista valtaa perheessä. Tarkoituksena on että perhe muuttaisi Jyväskylästä Turkuun. Kyseiselle tytölle muutto Turkuun tarkoittaisi käytännössä melko kokonaisvaltaista nykyiselläänkin vähäisen vapauden menettämistä. Hänen mukaansa koko muuton idea on näet se, että paikkakunnalla olisi enemmän sellaisia tuttavia ja sukulaisia, joilla on samanlainen näkemys naisen roolista kuin tämän tytön isällä. Tällöin tyttöä ja muita sisaruksia olisi helpompi vahtia ja ehkä myös (hieman väkipakolla) integroida toimintapiiriin, jossa hunnuttautuminen on pakollista ja kaikki "länsimaisina" pidetyt naisen vapausoikeudet jossain muualla. Kyseinen henkilö pyysi että minä puhuisin hänen isälleen tärkeää ihmisoikeus- ja naisasiaa, mutta en oikein lämmennyt idealle. Se, että tällainen nuori pitkätukka menee opastamaan rooliinsa sitoutunutta n. 30 vuotta vanhempaa kurdimiestä ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen.
On melko rassaavaa seurata vierestä samanikäisen, kaikin puolin tavallisen suomalaisen "mentaliteetin" omaavan kurdinaisen joutuvan koko ajan kamppailemaan sellaisista vapauksista, joita yleisesti pidetään ihmisen peruselinehtoina. Samaan aikaan toisaalla höpistään, että sosiologeilla ei ole mitään kontaktia aiheeseensa, he vain teoretisoivat eivätkä osaa käytännössä mitään. Kuinka paljon sitä pitää oikein hyöriä ja pyöriä empirian kanssa ennen kuin ihmiset uskovat, että kunnon sosiologisen tutkimuksen tekemisen minimiedellytyksenä on melko perustavanlaatuinen sukeltaminen oman aihepiirin käytännön problematiikkaan?
Asiasta Aurajoen ylittävän aasinsillan kautta toiseen. Sekin on harmillista, että tavalliselle suomalaiselle suhteellisen kaunis Turku edustaa toiselle paikkaa, jossa oma vapaus menetetään. Olen tosiaan sitä mieltä että Turku on kaupunkina hieman aliarvostettu. En tiedä miksi kaikki Suomen maantiedehuumori kohdistuu juuri sinne. Turussa on hienoja taloja, persoonallisen nimisiä pubeja ja komea joki. Turun murre ei ole mielestäni veemäistä, vaan ihan hauskan kuuloista.
Enemmän piruiltavaa löytyisi kyllä lapsuuden seudultani Pohjois-Karjalan muaseuvulta. Siellähän ne puhhuu savon murretta ja vittuilloo toisilleen kaiket päivät ja väittäävät olevasa karjalaissii. Paskan marjat. Joensuussa ei oo mittään illoo, ja Liperissä on leivät vähissä. Huastellaan jos jaksettaan, mutta ei kyllä tervehitä kettään tuntemattommii. Mielluummin lyyvvään vaikka pesismailalla. Suurinta illoo löyttyy kuitennii siitä ku suikkiin laittaa kasikympin pytyn ja kuustoistapiikkisen etteen. Piässöö jo polliissiikkii pakkoon. Lisäks siellä on hirmunen työttömmyys ja kunnallispolliitiikka semmosta ketkkuilluu jotta pahhoo tekköö.
Pohjois-Karjalasta tulee mieleen sekin, että siellä olen kuullut sellaisia vitsejä kansallisista vähemmistöistä, jotka ovat itseänikin naurattaneet, koska ne ovat niin huonoja. En tiedä miten yleensä alani kollegat suhtautuvat tällaisiin vitseihin, mutta itse en voi päänsisäiselle poliittiselle epäkorrektiudelleni mitään. Tämmösiä siellä kuullaan:
(Tää vitsikkii pittää kirjottaa murtteella jotta suapi oekkeen viiliksen. Kertommmaan sitä pittää kuvitella eläkeläenen joka pörräyttää pappatunturisa käynttiin vitsisä jäläkkeen)
Mikä ei mahu persseesseen eikä surise? - venäläinen persseeessä surisija.
Mimmone on venäläine hissi? - tsettsseeni painnaa nappii ja yheksän kerrosta tulloo alas.
Näin. Mutta ensi viikolla menen Turkku, vedän ehkä Koulussa kaljja kurkku.
