Ulkomaalaislain muuttaminen on välttämätöntä lapsen edun ja perhe-elämän suojan kannalta

Kansainvälistä suojelua saaneiden ihmisten oikeus perhe-elämän suojaan ei toteudu tällä hetkellä. Tämä on asia, jonka olen nähnyt omassa työssänikin varsin monta kertaa. Suomessa asuva alaikäinen kansainvälistä suojelua saanut lapsi ei ole saanut laillista huoltajaansa Suomeen, vaikka perhesiteestä ei ole Maahanmuuttovirastonkaan mukaan mitään epäselvyyttä, sukulaisuus on DNA-testillä todennettu, kaikkien henkilöllisyys on varmennettu ja yhteistä perhe-elämää on vietetty. Alaikäisen lapsen ero omasta perheestä ja huoli Afganistanissa olevien omaisten kohtalosta Talebanin kynsissä vaikuttaa Suomessa olevan lapsen päivittäiseen pärjäämiseen ja keskittymiskykyyn. 

Myöskään huoltaja ei aina saa lastaan Suomeen. Eräässä tapauksessa toissijaista suojelua Suomesta saaneen kurdinaisen kaksi alaikäistä lasta haki oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Nainen oli hakenut kansainvälistä suojelua 2015 ja saanut oleskeluluvan 2016. Nainen oli paennut pienemmän lapsensa kanssa kun taas kaksi isompaa lasta jäivät tuttavien luo Irakiin, koska kaikkien 4 henkilön pakenemiseen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Tässäkään tapauksessa perhesiteestä ja sen jatkumisesta ei ollut mitään epäselvyyttä Maahanmuuttovirastonkaan mukaan. Tässä kohtaa naiselta edellytettiin kuitenkin turvattua toimeentuloa joten päätös oli kielteinen. Sipilän hallitus oli juuri muuttanut ulkomaalaislakia siten (laki astui voimaan 1.7.2016), että toissijaista suojelua saavilta edellytetään turvattua toimeentuloa.

Kirjoitin aiheesta 2016 huhtikuussa kun kyseistä lapsen edun ja perhe-elämän suojan vastaista lakimuutosta vielä kaavailtiin. Kyseinen muutos oli täysin kohtuuton ja järjetön, koska perheenyhdistämisten tilanne oli jo ennen lakimuutosta tehty aiemmilla lakimuutoksilla lapsen edun vastaiseksi. Pakolaisneuvonta ry tutki lapsen edun arviointia tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014 ja perhesidepäätöksissä. Käytännössä lapsen etua ei juuri arvioitu tai se tehtiin pinnallisesti. Kirjoitin jo 2011 siitä, kuinka perheenyhdistämistä on vaikeutettu monilta osin kyseenalaisella tavalla. Kirjoitin samalla, kuinka pahasti todellisuudesta irrallaan julkinen keskustelu ja poliitikkojen väitteet perheenyhdistämisen helppoudesta ovat.

Kielteiseen perhesidepäätökseen liittyvien asioiden läpikäynti asiakkaan kanssa on hankalaa. Kun kävin edellä mainitun kurdinaisen kanssa päätöstä ja muutoksenhakumahdollisuutta läpi, hän ymmärrettävästi rupesi itkemään aika paljon. Itse olin tilanteessa rauhallinen mutta ajattelin mielessäni, että minun puolestani tällaisia asioita saisivat tulla asiakkailleni selittämään ne henkilöt, joiden mielestä perheenyhdistäminen on helppoa. 

Syyksi kielteiselle oleskelulupapäätökselle perheoleskeluluvissa on ollut usein se, että perhesiteen väitetään katkenneen vapaaehtoisesti ilman pakottavaa syytä. Tämä peruste on omituinen etenkin sellaisten henkilöiden kohdalla, joille on myönnetty ulkomaalaislain mukainen pakolaisasema tai toissijaista suojelua. Tällaisissa tapauksissa Maahanmuuttovirasto on nimenomaisesti todennut, että henkilö tarvitsee kansainvälistä suojelua ja pakoon lähtemiselle on ollut pakottava Suomen ulkomaalaislain mukainen syy. 

Lapsen edun toteutumista perhesidepäätöksissä onkin tutkittu verrattain hyvin edellä mainitsemieni selvitysten lisäksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys "Lapset ilman perhettä – Kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen" toteaa, että lapsen oikeudet eivät toteudu perheenyhdistämispäätöksissä. Jaana Palander ym. ovat kirjoittaneet aiheesta hyvin artikkelissaan "Ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä". He ovat käyneet läpi 2010-luvulla ulkomaalaislakiin jatkuvasti tehtyjä muutoksia, jotka ovat kasautuessaan tehneet kansainvälistä suojelua saaneiden perheiden yhdistämisestä lähestulkoon mahdotonta. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kyse on nimenomaan ydinperheiden jäsenistä: joko alaikäisistä lapsista tai heidän isistä ja äideistään, joista Suomessa asuva henkilö (lapsi, puoliso tai huoltaja) on saanut ulkomaalaislain mukaista kansainvälistä suojelua. 

Elina Pirjatanniemi ym. ovat tehneet laajemman selvityksen "Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan", jossa todetaan 29.5.2015 - 6.6.2019 tehdyt ulkomaalaislain muutokset osittain kohtuuttomiksi. Siksi selvityksessä esitetään muun muassa perheenyhdistämisen turvaamista yhdenvertaisesti kansainvälistä suojelua saaneille.

Koska nykyinen lainsäädäntö synnyttää täysin kohtuuttomia tilanteita, joissa estetään todennetusti oikeiden huoltajien mahdollisuus elää perhe-elämää todennetusti oikeasti alaikäisten lastensa kanssa, lakia pitää muuttaa. Siksi aiheesta on tehty hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi. 

Keskeisiä muutoksia esityksessä on kaksi. Ensinnäkin toimeentuloedellytyksestä luovutaan toissijaista suojelua saaneiden osalta. Tältä osin kyseessä on ainoastaan paluu tilanteeseen joka vallitsi ennen 1.7.2016. Kyseistä vuoden 2016 muutosta ei edes olisi ikinä pitänyt tehdä. Kuten kirjoitin 2016 perheenyhdistämisdirektiivin tulkintaohjeista ja UNHCR:n kommenteista, toissijaista suojelua saaneiden asema ei eroa pakolaisaseman saaneiden asemasta, eikä heitä tulisi kohdella keskenään eriarvoisesti perhe-elämää koskevissa päätöksissä. UNHCR on kommentissaan aiheellisesti viitannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kiellettyjä syrjintäperusteita eivät ole vain synnynnäiset, henkilöön liittyvät syyt, vaan ihmisoikeussopimuksen 14 artikla syrjinnänkiellosta koskee myös esimerkiksi henkilön ulkomaalaisoikeudellisen statuksen perusteella määräytyvää kohtelua.

Toinen keskeinen muutos on muutos ulkomaalaislain §36 pykälään. Tässä muutoksessa lauseeseen "oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen" lisätään lause "jos perheenkokoaja on kansainvälistä suojelua saava alaikäinen, voidaan oleskelulupa perhesiteen perusteella jättää myöntämättä vain, jos perheenyhdistäminen Suomessa olisi lapsen edun vastaista". 

Tämäkin pykälämuutos on erittäin tarpeellinen. Tällä hetkellä päätöskäytäntö on synnyttänyt yksiselitteisen kohtuuttomia tilanteita, joissa Suomesta kansainvälistä suojelua saaneelta alaikäiseltä lapselta estetään mahdollisuus perhe-elämän suojaan oman äidin kanssa, vaikka pakoon esimerkiksi Afganistanista on selvästi lähdetty pakottavasta syystä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnossa todetaan: 

"Nykytilanteessa päätöksentekijä on voinut ensin todeta lapsen olleen kansainvälisen suojelun tarpeessa ja tämän jälkeen arvioida, että lapsi on lähetetty Suomeen, jotta vanhemmat saisivat oleskeluluvat, eikä sen vuoksi, että lapsi on ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa. Valtuutetun näkemyksen mukaan käytäntö ei nykytilassakaan ole riittävässä määrin perustunut lakiin. Esitetty muutos korjaa nykytilanteen vastaamaan UlkL 114 §:stä ilmenevää pääsääntöä, jonka mukaan kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle 'myönnetään' oleskelulupa perhesiteen perusteella."

Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät seikat säilyvät jatkossakin (UlkL 36 § 1. mom.) oleskeluluvan saamisen esteenä. Myös selvästi virheellisten tietojen antaminen ja viranomaisen harhauttaminen on jatkossakin oleskeluluvan myöntämättä jättämisen peruste. Maahanmuuttoviraston lausunnossa lakiluonnosta koskien näet väitetään lapsen edun ensisijaisuutta koskevan huomion olevan niin "ehdottomassa muodossa", että olisi olemassa riski §36 pykälän soveltamatta jättämisestä. Tämä Maahanmuuttoviraston huomio ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttoviraston lausuntoa lukiessa käy pakosti mielessä, miten Maahanmuuttovirastossa ylipäänsä ymmärretään lapsen edun käsite. Jos esimerkiksi lapsen huoltaja on ilman pätevää syytä lähettänyt lapsensa toisaalle jonkinlaisessa hyötymistarkoituksessa, ei kyseessä ole lapsen edun mukaisesta toiminnasta. 

Kun arvioidaan lapsen etua, arvioidaan nimenomaan sitä mikä on tarkoituksenmukaisinta lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, ja silloin tällöin voi  hyvinkin olla tilanteita joissa huoltajan toiminta ei ole lapsen edun mukaista. Ei ole vaikea nähdä lapsen edun kannalta haitallisia tilanteita jos §36 ensimmäisen momentin kaltaisia tilanteita on voitu näyttää toteen. 

Ongelma ulkomaalaislain nykyisessä soveltamiskäytännössä on ennemminkin niin suuri viranomaisen harkintavalta, että lapsen etua ei käytännössä ole arvioitu mitenkään. Tämä on myös näytetty toteen Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksessä 2021 sekä Pakolaisneuvonnan selvityksissä 2014.

Maahanmuuttoviraston ehdottamat muutokset esitysluonnokseen ovat kuitenkin maltillisia: 

"Monimuotoisen kokonaisuuden hallitsemiseksi ja lain tarkoitusperien toteutumiseksi Maahanmuuttovirasto ehdottaa lakiin tehtävän lisäyksen muotoilemista kokonaisharkintaa sallivampaan suuntaan. Lainsäätäjän tarkoitus voidaan avata hallituksen esityksessä, jolloin kokonaisharkinnan mahdollistaminen ei antaisi lainsoveltajalle liikaa harkintavaltaa."

Olennaisin muutos suhteessa nykykäytäntöön lakiehdotuksessa on siis kokonaisvaltaisempi lapsen edun arviointiin velvoittaminen, mikä on perusteltua jo Suomea velvoittavan YK:n  lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Lastensuojeluliiton keskusliiton, Lapsiasiavaltuutetun sekä Pakolaisneuvonta ry:n lausunnot valottavat asiaa hyvin.

Ajatus siitä, että varsinaisessa hallituksen esityksessä tuodaan esiin tarkemmin lainsäätäjän tarkoitus, on hyvä. Yleisenä huomionaan Maahanmuuttovirasto toteaa ehdotettujen muutosten olevan "asiakas- ja viranomaisystävällisiä" ja niiden "selkeyttävän viraston työtä lainsoveltajana". Maahanmuuttovirasto ehdottaa lähinnä lain tarkoitusperien selkeää kirjaamista hallituksen esitykseen eikä "tyrmää" hallituksen esitystä, kuten Suomen Uutiset yksiselitteisen virheellisesti asian uutisoi. 

Jos siis ihminen perehtyy hallituksen esitystä koskevaan luonnokseen, luonnosta koskeviin lausuntoihin ja perheenyhdistämisen nykytilannetta koskeviin selvityksiin, on selvää, että esitysluonnoksessa esitetyt muutokset ulkomaalaislakiin eivät ole pelkästään kannatettavia. Ne ovat välttämättömiä.

Muutosehdotukset eivät kuitenkaan ole riittäviä: yksi iso ongelma on se että monen henkilön kohdalla hakemusta ei pysty saamaan edes vireille. Vuoden 2012 alusta alkaen ulkomaalaislain 60 § on edellyttänyt, että oleskelulupaa on haettava ennen Suomeen saapumista maassa, jossa hakija laillisesti oleskelee. Tämä vaatimus estää tällä hetkellä oleskelulupahakemuksen jättämisen esimerkiksi Addis Abeban suurlähetystössä eritrealaisilta jotka ovat Etiopiassa, koska UNHCR:n toimisto jossa oleskelun aiemmin pystyi laillistamaan, on ollut suljettuna jo pitkään Tigrayn konfliktin vuoksi. Myöskään afganistanilaiset jotka ovat Iranissa, eivät pysty tekemään perheenyhdistämishakemusta tällä hetkellä, koska he eivät pysty saamaan Afganistanin passia eikä myöskään UNHCR heitä rekisteröi. Tämä kaikki estää matkustamisen Intiaan New Delhin suurlähetystöön, jossa afganistanilaisten perheenyhdistämishakemukset käsitellään. Välttämätöntä olisi siis lisätä ulkomaalaislain §60 pykälään poikkeamismahdollisuus laillisen oleskelun vaatimuksesta silloin kun se on käytännössä mahdotonta, esimerkiksi yllä mainitun Tigrayn konfliktin kaltaisissa tilanteissa. Pakolaisneuvonta ry:n lausunnossa on tuotu tämä seikka esiin.

Yleensä suomalaisessa politiikassa pidetään itsestäänselvyytenä lapsen etua sekä alaikäisten lasten mahdollisuutta elää normaalia perhe-elämää omien, oikeiden huoltajiensa kanssa. On erikoista, että ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaisen itsestään selvän perusoikeuden toteutumista jopa vastustetaan. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä että Perussuomalaiset on tehnyt aiheesta välikysymyksen. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra väittää että Suomesta tulisi lainmuutoksen seurauksena "Länsi-Euroopan liberaaleinta perheenyhdistämispolitiikkaa harjoittava valtio". Väite on täyttä potaskaa, eikä sille löydykään minkäänlaisia perusteluja. Maahanmuuttoviraston lausunnossa hallituksen esitykseen ei väitetä tällaista, eikä muissakaan asiantuntijalausunnoissa. Hallituksen esitys pohjautuu poikkeuksellisenkin huolelliseen valmisteluun. Siksi on hyvä lukea Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys aiheesta, kuten myös Valtioneuvoston kanslian teettämä selvitys aikaisempien lakimuutosten vaikutuksista. Myös Palanderin ym. artikkeli on perusteellinen. Ulkomaalaislain muuttamiselle esitysluonnoksen mukaiseksi on varsin selkeään taustatietoon pohjautuvat perusteet.

Perheitä on konkreettisesti hajonnut ja laillisesti maassa asuvia alaikäisiä lapsia jäänyt ilman todellisia huoltajiaan suomalaisen perheenyhdistämispolitiikan seurauksena. Ulkomaalaislain muuttaminen hallituksen esitysluonnoksen ja sitä täydentävien asiantuntijalausuntojen mukaiseksi on välttämätöntä, jotta suomalainen yhteiskunta kohtelisi perheitä ja lapsia oikeudenmukaisesti. 

Taustaa ja lisätietoa

Hanke perheenyhdistämisen edistämiseksi: sisäministeriön säädösvalmistelusivu.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto

Lastensuojelun keskusliiton lausunto

Leinonen ym.: Suomen perheenyhdistämispolitiikka voi traumatisoida pakolaisperheitä uudelleen

Pakolaisneuvonta ry:n lausunto 

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten perhesidepäätöksissä 2014

Pirjatanniemi ym.: Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan. Valtioneuvoston selvitys -ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:10

Politiikasta.fi 11.3.2019: ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys: Lapset ilman perhettä - kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen

Turvapaikkahakemuksen käsittelemättä jättäminen on laitonta

Viime aikoina on ollut keskustelua Afganistanin turvallisuustilanteesta Talebanin valtaannousun jälkeen ja siitä, kuinka afganistanilaisia tulisi kohdella EU:n ulkorajoilla.

Ihmisen oikeus ja tarve kansainväliseen suojeluun on mahdollista selvittää ainoastaan käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. 

Kiintiöpakolaisten kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen on selvittänyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Valtionrajalle saapuvien henkilöiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen selvittää Suomessa Maahanmuuttovirasto. Turvapaikkamenettelystä säädetään ulkomaalaislaissa, turvapaikanhakijan vastaanottopalveluista (kuten terveydenhuollosta ja toimeentulosta) vastaanottolaissa.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen käsittelemättä on laitonta. Myös hakemuksen jättämisen estäminen on laitonta. Hakemuksen jättämisen estämisestä käytetään englanninkielisessä lehdistössä ja kirjallisuudessa termiä pushback, jolle ei toistaiseksi ole vakiintunutta suomalaista käännöstä. 

Keskeinen oikeusperiaate joka tekee turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisestä laitonta, on nimeltään palautuskielto (non-refoulement). Palautuskiellosta säädetään Suomen perustuslain §9 neljännessä momentissa sekä ulkomaalaislain §147:ssä. Suomen lainsäädäntöön palautuskielto on kuitenkin tullut sitä mukaa kun kansainvälisiä sopimuksia on sisällytetty Suomen lainsäädäntöön. Palautuskielto on Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen artiklassa 33, ja kyseinen yleissopimus on sisällytetty kokonaisuudessaan EU:n turvapaikkamenettelydirektiiviin. Palautuskielto on myös Euroopan Unionin perusoikeuskirjan artikloissa 18 ja 19. Yksi tärkeimmistä palautuskiellon sisältävistä sopimuksista on Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS). Joukkokarkotus eli yksilölliseen harkintaan perustumaton maastapoistaminen kielletään EIS:n 4:nnen lisäpöytäkirjan artiklassa 4 ja palautuskielto on sisällytetty artiklan 3 (kidutuksen kielto) tulkintaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut juridisesti sitovimmat tuomiot joissa turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisen (niin sanottu pushback) on katsottu rikkovan palautuskieltoa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat tuomiot ovat oikeudellisesti sitovia tuomioistuimen ratkaisuja, joita kaikkien Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioineiden valtioiden tulee noudattaa. Heinäkuussa 2021 Puola sai langettavan tuomion tapauksessa D.A ja muut vs. Puola. Aikaisempia EIT-tuomioita aiheesta ovat olleet myös Čonka vs. Belgia, Hirsi Jamaa ja muut vs. Italia, Sharifi ja muut vs. Italia ja Kreikka, M.K ja muut vs. Puola sekä Shahzad vs. Unkari. 

Edellä mainituissa tuomioissa on kyse yksinkertaisesti siitä, että jos henkilö palautetaan ilman että hänen turvapaikkahakemustaan tutkitaan, ei voida tietää olisiko henkilöllä perusteet kansainvälisen suojelun saamiseen. 

Jos esimerkiksi Irakin, Afganistanin tai Syyrian kansalainen palautetaan Puolan rajavartijoiden toimesta Valko-Venäjälle ilman että hänen turvapaikkahakemustaan otetaan käsittelyyn, Puola rikkoo (kuten tapauksessa D.A ja muut vs. Puola) ensinnäkin EIS:n artiklaa 3 (kidutuksen kielto). Palautuskielto pitää näet sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Puola ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Valko-Venäjän valtiolle. Toisaalta Puola rikkoo EIS:n artiklaa 13 (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä EIS:n 4. lisäpöytäkirjan artiklaa 4, joka kieltää summittaiset palautukset.

Monet lainrikkojat keksivät verukkeita toiminnalleen. Esimerkiksi Puola väittää rajalleen saapuvien irakilaisten, afganistanilaisten ja syyrialaisten olevan osa Valko-Venäjän hybridioperaatiota. Hybridioperaatio voi vallan hyvin pitää paikkansa, mutta tämä ei silti oikeuta toimintaa jonka seurauksena ihmisiä on kuollut Puolan puolelle Valko-Venäjän vastaista rajaa. Laajamittaisen maahantulon tilanteessa on mahdollista perustaa rajalle järjestelykeskus, jossa henkilöt voivat odottaa turvapaikkahakemuksensa ottamista käsittelyyn. Rajan ylittänyt ihminen ja joukko ihmisiä, jotka ilmaisevat halunsa hakea turvapaikkaa, on mahdollista pidättää ja ottaa väliaikaisesti säilöön, mutta heitä ei voi noin vain työntää toiselle puolelle rajaa. Laajamittaiseen maahantuloon pitääkin varautua, mutta suoranaisiin laittomuuksiin ryhtyminen laajamittaisen maahantulon tilanteessa on ennemmin mahdollisen hybridioperaation mukaista kuin sen vastaista toimintaa. 

Kirjoitin viime viikolla siitä, että pakolaiskiintiö on toimiva vastuunjaon mekanismi. On varmasti mahdollista lisätä kiintiövastaanottoa ja kansainvälisen suojelun hakemista YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta, jos UNHCR saa merkittävästi lisäresursseja toimintaansa. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että turvapaikan hakeminen valtionrajalla on aina mahdollista ja valtionrajalla jätetty hakemus pitää käsitellä yksilöllisesti ja asianmukaisesti. Suomen ulkomaalaislaki edellyttää sitä, kuten myös Suomen lainsäädäntöön sisällytetyt EU:n turvapaikkasäädökset. EU:n perusoikeuskirja edellyttää sitä, kuten myös Euroopan ihmisoikeussopimus. Lainsäädännöstä ja sopimuksista riippumatta on yksinkertaisesti väärin, että ei edes selvitetä sitä, onko ihminen kidutuksen ja mielivaltaisen väkivallan vaarassa, jos hänet palautetaan.

Samaan aikaan on tärkeää todeta, että kansainvälisen suojelun hakemuksen yksilöllinen käsittely tarkoittaa sitä, että päätöksiä suojelusta ei tehdä ennakkoluulojen pohjilta. Esimerkiksi ihmisen sukupuoli ei kerro yksinään mitään siitä, tarvitseeko henkilö kansainvälistä suojelua vai ei. On sinänsä itsestään selvää, että myös miehillä pitää olla oikeus paeta vainoa ja väkivaltaa, mutta asiasta joutuu usein muistuttamaan. Ihmisten leimaaminen sukupuolen perusteella kansainvälistä suojelua tarvitsemattomaksi tai peräti pelkuriksi kertoo paitsi rasistisista ja seksistisistä ennakkoluuloista toisia kohtaan, myös täydellisestä ymmärtämättömyydestä sen suhteen, mitä sisällissotia käyvissä maissa tapahtuu. Ihan jokainen maailman useita eri osapuolia sisältävä sisäinen konflikti ei ole talvisota.

Yhtä lailla on tärkeää todeta, että haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien asetteleminen vastakkain ei ole missään oloissa perusteltua. Turvapaikanhakijoiden lainmukainen vastaanotto ei ole pois vanhuksilta tai miltään muultakaan ryhmältä, koska valtion talousarviossa on vähintään satoja eri menoeriä, ja lisäksi valtion taloudenhoito pitää sisällään lukuisia eri finanssipoliittisia keinoja, joilla vaikutetaan valtion tuloihin. Jos henkilö siis vaatii laajoja budjettivaikutuksia sisältäviä veronalennuksia ja samaan aikaan väittää, että turvapaikanhakijat vievät mahdollisuuden laadukkaalta vanhustenhoidolta, on selvää, että henkilö ei ole vanhustenhoidosta huolissaan. Hän vain käyttää vanhuksia rasistisena keppihevosena omassa politikoinnissaan. Pelkkien vanhusten ja turvapaikanhakijoiden nostaminen esiin valtion sadoista eri menoeristä on yksinkertaisesti valheellista tulo- ja menoarvion esittämistä. Erityisen läpinäkyvää vanhusten käyttäminen rasistisena keppihevosena on, jos henkilö äityy puhumaan vanhustenhuollosta vain turvapaikanhakijoiden yhteydessä ja on muissa tilanteissa aiheesta hiljaa.

Lisätietoa perehtymiseen:

EU:n turvapaikkasäädökset

Infomigrants -sivusto: Deutsche Wellen, France Médias Monden ja ANSA:n yhteinen maahanmuuttoaiheisiin keskittynyt uutissivusto

Fundamental rights of refugees,asylum applicants and migrants at the European borders. EU:n perusoikeusviraston julkaisu turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksista Euroopan rajoilla

Pushbacks at the EU's external borders: Euroopan parlamentin tietopaketti laittomasta käännyttämisestä EU:n ulkorajoilla

Pakolaiskiintiö on toimiva vastuunjaon mekanismi

Suurin osa maailman pakolaisväestöstä, 86%, on kehittyvissä maissa. 27% maailman pakolaisväestöstä on vähiten kehittyneissä eli LDC-maissa. Esimerkiksi Turkissa on 3,7 miljoonaa pakolaista, Pakistanissa 1,4 miljoonaa ja Ugandassa 1,4 miljoonaa.

Tilanne jossa muita heikommassa asemassa olevat valtiot joutuvat tekemään rikkaampia valtioita isomman työn pakolaisten suojelussa, on epäoikeudenmukainen. Se myös epävakauttaa näitä valtioita ja voi aiheuttaa suojelua tarvitsevien ihmisten spontaania liikkumista edelleen näistä maista. Näin voi tapahtua etenkin silloin kun paossa olevat ihmiset ovat joutuneet vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi oleskelumaassaan. 

Siksi tarvitaan mekanismia joka vahvistaa kehittyvien maiden toimintakykyä pakolaisten suojelussa, vähentää ihmisten tarvetta turvautua ihmissalakuljetukseen ja joka suojaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Pakolaiskiintiö eli uudelleensijoittaminen (resettlement)on tällainen mekanismi. Suomen ulkomaalaislain mukaan pakolaiskiintiöön valitaan henkilö joka on kansainvälisen suojelun tarpeessa kotimaahansa nähden ja uudelleen sijoittamisen tarpeessa ensimmäisestä turvapaikkamaasta. Pakolaiskiintiössä vastaan otettavan henkilön kohdalla myös vastaanoton ja kotoutumisen edellytykset on arvioitu, kuten myös se että vastaanotolle ei ole ulkomaalaislain §36 mukaisia esteitä.

Kiintiöpakolaisjärjestelmässä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tutkinut kansainvälisen suojelun tarpeen sekä kansainvälistä suojelua tarvitsevan ihmisen uudelleen sijoittamisen tarpeen. UNHCR:llä on myös selkeä tieto siitä, millainen uudelleensijoittamistarve tällä hetkellä maailmassa on: kaikki UNHCR:n pakolaisiksi rekisteröimät ihmiset eivät ole uudelleen sijoittamisen tarpeessa. UNHCR:n mukaan vuoden 2020 lopussa rekisteröityjä pakolaisia (katso tästä tarkka pakolaisen määritelmä) oli 26,4 miljoonaa. Vuonna 2022 uudelleensijoittamisen tarve koskee 1,47 miljoonaa ihmistä.

Joskus kuulee väitettävän, että pakolaisten suojelu lähialueilla on tehokkaampaa kuin kiintiövastaanotto. Tämän väitteen esittäjät eivät ilmeisesti tiedä että kiintiövastaanotto perustuu nimenomaan lähialueilla tapahtuvan suojelun vahvistamiseen ja ylikuormittumisen ehkäisyyn ja UNHCR:n toteamaan uudelleensijoittamisen tarpeeseen. Tässä voinee käyttää lastensuojeluun liittyvää analogiaa: tottakai avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia kiireelliseen sijoitukseen nähden, mutta silti on tilanteita joissa kiireelliseen sijoitukseen pitää ryhtyä. 

On suhteellisen tärkeää tiedostaa, että uudelleensijoittaminen on UNHCR:n neljästä pakolaisten suojeluun liittyvästä ratkaisumallista (lähialuetyö, uudelleensijoittaminen, täydentävät ratkaisut kuten perheenyhdistäminen, vapaaehtoinen paluu) yksi kiinteä osa eikä se korvaa muita osia. Uudelleensijoittaminen ja suojelu lähialueilla eivät ole vaihtoehtoja toisilleen, vaan saman suojelujärjestelmän osia. Huomionarvoista on se, että sukupuolijakauma uudelleensijoittamisohjelmassa on vuoden 2021 osalta 50% ja lasten osuus suojeltavista 51%. Ohjelma tavoittaa eniten suojelua tarvitsevat. Esimerkiksi Suomen pakolaiskiintiö täytetään siten että Suomen viranomaiset haastattelevat ne henkilöt joita UNHCR ehdottaa valittavaksi Suomen kiintiöön: käytäntö mahdollistaa kansainvälisen suojelun antamisen niille suojelua todennetusti tarvitseville, joilla ei ole mitään muuta väylää suojelun saamiseen.

Silloin tällöin myös väitetään että kiintiövastaanotto on liian pieni toimenpide suhteessa pakolaisten kokonaismäärään jotta sillä voisi olla todellista vaikutusta pakolaisten asemaan ja oikeuksiin. Tämä väite on ristiriitainen koska siinä toisaalta tunnistetaan kansainvälisen suojelun ja uudelleensijoittamisen tarve mutta samalla vastustetaan suojelun antamista kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville. Uudelleensijoittamisten toteutunut määrä ei kerro mitään UNHCR:n uudelleensijoittamisohjelman tarkoituksenmukaisuudesta tai laadusta. Tätäkin asiaa voi havainnollistaa analogialla: jos ihminen ei käytä turvavyötä vaikka se todennetusti parantaa tieturvallisuutta, vika ei ole turvavyössä vaan ihmisessä. Uudelleensijoittamisella on äärimmäisen suuri merkitys jokaiselle uudelleensijoitetulle ihmiselle ja jokainen uudelleensijoitus helpottaa työtaakkaa niissä valtioissa joista uudelleensijoituksia tehdään.  Suomi ei yksin osallistu UNHCR:n uudelleensijoittamisen ohjelmaan, vaan vuonna 2020 osallistuvia valtioita oli 25. Toki on hyvä muistaa että valtioilla on myös omia uudelleensijoittamisohjelmia jotka voivat olla UNHCR:sta riippumattomia: esimerkiksi Kanada uudelleensijoittaa 20 000 ihmistä oman ohjelmansa kautta. Jos uudelleensijoittamista tehdään liian vähän, ratkaisu on lisätä kiintiövastaanottoa.

Afganistanin kriisi on lisännyt keskustelua siitä, mikä on paras tapa tarjota kansainvälistä suojelua sitä tarvitseville. Pakolaiskiintiö on tässä työssä yksi kiinteä ja tarkoituksenmukainen työkalu. 

Julkisen keskustelun määrään nähden on huolestuttavaakin se, miten vähän tiedotusvälineissä on käsitelty sitä miten UNHCR ja uudelleensijoittamisen järjestelmä toimii. Tänä vuonna on kulunut 70 vuotta pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen synnystä. Journalistiset perusteet taustoittaville ja perehdyttäville jutuille on olemassa, ja tavallisilla ihmisillä on suuri tarve saada perustietoa aiheesta. Poliitikkojen kutsuminen studioon kiistelemään ei täytä tätä tarvetta.

Seuraavat sivustot ovat hyödyllisiä ja jossain määrin välttämättömiäkin aihetta seuraaville:

ECRE weekly bulletin : joka viikko ilmestyvä ECRE:n (European Council on Refugees and Exiles) katsaus pakolaisaiheisiin uutisiin; näkökulma on pääasiallisesti oikeudellinen

UNHCR : YK:n pakolaisjärjestön sivuilla on tarkka tieto siitä kuinka paljon pakolaisia maailmassa on, missä he ovat ja miten UNHCR päättää siitä kenet pakolaiseksi rekisteröidään

Border Criminologies Blog: Oxfordin yliopiston lakitieteellisen tiedekunnan blogi, joka keskittyy pakolaisoikeudellisiin kysymyksiin

Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa vaivaa institutionaalinen rasismi

Institutionaalinen eli rakenteellinen rasismi tarkoittaa yleensä lainsäädännöllä aikaan saatua etnistä eriarvoisuutta. Kun viranomaiset ja yhteiskunnalliset instituutiot kohtelevat ihmisiä eriarvoisesti ja käyttävät ihmisten taustaa perusteena eriarvoiselle kohtelulle, kyseessä on institutionaalinen rasismi. Yhdysvaltain Jim Crow -lait sekä Etelä-Afrikan apartheid ovat historiasta tuttuja räikeitä esimerkkejä institutionaalisesta rasismista. Institutionaalista rasismia kohdataan kuitenkin myös omana aikanamme. Tuon tässä tekstissä esiin, että Pohjoismaista näkyvintä se on Tanskassa.

Mikä tahansa ihmisten erilainen kohtelu lainsäädännössä ei ole rakenteellista rasismia. Valtioilla on esimerkiksi oikeus säädellä ulkomaalaislainsäädännöllä sitä, millä kriteereillä muut kuin valtion omat kansalaiset voivat tulla valtion alueelle ja oleskella valtion alueella. Valtion omat kansalaiset voivat matkustaa ja tulla takaisin vapaasti (matkustuskielloista pakkotoimena säädetään erikseen). Ulkomaan kansalaiset tarvitsevat tullakseen maahan lähtökohtaisesti luvan: Suomessa yli kolmen kuukauden oleskelua varten EU-kansalaisten pitää hakea EU-rekisteröintiä, EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta edellytetään oleskelulupaa. Alle kolmen kuukauden oleskelua varten pitää olla viisumi niistä maista, joiden kohdalla viisumin hankkimista edellytetään.

Valtiot voivat säädellä lainsäädännöllä myös kriteerit sosiaaliturvan piiriin kuulumiselle. Lähtökohtaisesti oikeus asumisperustaiseen sosiaaliturvaan kuuluu vain maassa pysyväisluontoisesti ja laillisesti asuville. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt taas ovat vastaanottolain piirissä. He eivät asu maassa vakituisesti vaan ovat turvapaikanhakijan statuksella siihen asti, kun heidän turvapaikkahakemuksensa on ratkaistu ja päätös on lainvoimainen. Turvapaikanhakijan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa vastaanottokeskus ja päivittäiset menot kustannetaan vastaanottorahalla, jonka perusosa on pienempi kuin toimeentulotuen perusosa. Maahantulon kontrolli tai sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisen rajaaminen ovat suvereenien valtioiden oikeuksia joilla turvataan verotuloilla rahoitettavan järjestelmän rahoitus sekä valtion alueellinen koskemattomuus.

Maahantulon kontrolliin liittyvät käytännöt ovat rakenteellista rasismia silloin kun ihminen joutuu taustansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi epäedulliseen asemaan tilanteessa, jossa muutoin ihmiset olisivat yhdenvertaisia. Esimerkiksi maahantulon estäminen valikoiduista muslimienemmistöisistä maista Yhdysvaltoihin oli rakenteellista rasismia, koska täysin lainkuuliaisilta ja muutoin maahanpääsyn kriteerit täyttäviltä ihmisiltä estettiin maahanpääsy vain heidän taustamaansa vuoksi. Verukkeena syrjinnälle toki käytettiin "kansallista turvallisuutta", kuten ihmisoikeusloukkauksissa usein tehdään. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden poisti kyseisen käytännön. Nyt keskustelua käydään siitä pitäisikö perusoikeusjärjestelmää vahvistaa siten, että vastaavanlaisten syrjivien käytäntöjen synnyttäminen olisi vastaisuudessa vaikeampaa.

Sosiaaliturvassa rakenteellista rasismia olisi maassa pysyväisluontoisesti asuvien ja elämäntilanteeltaan identtisten ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan taustan perusteella. Suomessa tätä eriarvoistamista yritettiin Juha Sipilän hallituksen aikana. Maahan muuttaneilta pysyvästi ja laillisesti Suomessa asuvilta työttömiltä työnhakijoilta haluttiin poistaa oikeus työttömyysturvaan ja siirtää heidät tasoltaan alemman "kotoutumistuen" piiriin. Perustuslain vastaisena esitys kaatui. Perustuslakiblogi on käynyt läpi seikkaperäisesti HE 169/2016 vp:n valtiosääntöoikeudelliset ongelmat. Toki ilman valtiosääntöoikeudellista erityisosaamistakin voi ymmärtää, että on epäoikeudenmukaista maksaa yhdelle pienempää työttömyysturvaa kuin toiselle vain hänen taustansa vuoksi.

***

Kaikkea lainsäädäntöä muovattaessa ja sen syrjivyyttä arvioitaessa keskeinen peruskäsite on yhdenvertaisuusperiaate, jonka soveltamisesta lainsäädäntötyössä löytyy linkin takaa löytyvästä Lainkirjoittajan Oppaasta hyvä teksti. Sen mukaan

"esimerkiksi säästötavoitteella ei (perustuslaki)valiokunnan mukaan voida sellaisenaan perustella poikkeamista perustuslain 6 §:n 2 momentin ilmentämästä syrjintäkiellosta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on erottelun hyväksyttävyyden lisäksi kiinnitetty huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen."

Mainittu oikeasuhtaisuusvaatimus on äärimmäisen tärkeä periaate kaikessa lainsäädäntötyössä. Lainkirjoittajan oppaan mukaan

"Perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin".

Vaikka sitaatti on suomalaisesta lainkirjoittajan oppaasta, oikeasuhtaisuusvaatimuksen perusidea pohjautuu myös Tanskaa sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja hyvin yksinkertaiseen (ehkä jo vuosisatojen takaa pohjautuvaan) perusperiaatteeseen siitä, että tarpeeton puuttuminen toisen elämään tai turha kärsimyksen aiheuttaminen ei ole sallittua. Jos tavoite on saavutettavissa kevyemmin keinoin, ei raskaita toisen ihmisen vapauteen puuttuvia keinoja saa käyttää.

Tanskan sosiaaliturvajärjestelmä on lisännyt maahan muuttaneiden köyhyyttä

Mitkä Tanskan käytännöt sitten tekevät Tanskan politiikasta institutionaalista rasismia?

Ensinnäkin tanskalainen sosiaaliturvajärjestelmä syrjii räikeällä tavalla maahanmuuttajia. Geneven pakolaissopimus sanoo artiklassa 24, että sopimusvaltiot myöntävät niiden alueella laillisesti oleskeleville pakolaisille saman kohtelun kuin valtion omille kansalaisille sosiaaliturvan osalta. EU-tuomioistuin on myös vahvistanut tämän periaatteen.

Tanska rikkoo räikeästi tätä periaatetta. Tanskassa asuvat maahanmuuttajat eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen vaan sitä pienempään "integraatiotukeen". Sosiaalivakuutus-lehti kirjoitti 18.1.2016 seuraavaa:

"Niin sanottu integraatiotuki vastaa lähinnä Suomen toimeentulotukea ja on perheettömälle ennen veroja noin 810 euroa kuussa, kun täysi toimeentulotuki Tanskan kansalaiselle tai maassa pitkään asuneelle on vastaavassa tilanteessa 1 490 euroa kuussa. "

Tanska on Suomea 15–20 % Suomea kalliimpi maa joten maavertailua ei voi tukien osalta tehdä, vaan olennainen vääryys liittyy nimenomaan siihen että Tanskan viimesijaisten etuuksien saajat on jaettu kahteen kastiin: Tanskan kansalaiset saavat toimeentulotukea, maassa pysyväisluonteisesti ja laillisesti asuvat maahanmuuttajat sitäkin pienempää tukea. Sosiaalivakuutus-lehti jatkaa:

"Joulukuussa (2015) julkistetun selvityksen mukaan lain määräämä alempi sosiaaliturva koskee tänä vuonna 20 000:ta Tanskassa asuvaa. Se tarkoittaa Center for Alternativ Samfundsanalyse -ajatuspajan mukaan, että joka neljännellä Tanskassa asuvalla pakolaisella ei ole varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä eikä käydä hammaslääkärissä ja että alempaa integraatiotukea saavien sosiaaliturva laskee “selvästi köyhyysrajan alapuolelle”. Kaikilla ei tule olemaan myöskään varaa kolmeen ateriaan päivässä, raportti arvioi."

Tanskan kansallisen ihmisoikeusinstituutin (Institut for menneske rettigheder) analyysi Familier på integrationsydelse vahvistaa sen seikan, että "integraatiotuki" on aiheuttanut sen, että Tanskassa asuu laillisesti ja pysyvästi ihmisiä köyhyysrajan alapuolella ilman mahdollisuutta esimerkiksi suun terveydenhuoltoon, ruokaan ja lääkkeisiin.

Kuka tahansa saattaa joutua tilanteeseen, jossa puuttuu rahaa ruokaan, lääkkeisiin ja muihin perustarpeisiin: tällaista väliinputoamista on tapahtunut omassa lähipiirissänikin ja itsellenikin pitkä aika sitten. Tanskan tapauksesta erikoisen tekee se, että köyhyysrajan alle joutuminen ei joudu väliinputoamisesta vaan lainsäädännöllä tarkoituksellisesti luodusta, taustan mukaan määrittyvästä perusturvan alemmasta tasosta.

Helsingin Sanomien artikkeli "Pienen Saaren kova viesti" (HS 23.2.2019, kirjoittanut Petja Pelli) kertoo hyvin tanskalaiseen lainsäädäntöön tehdyistä maahan muuttaneita syrjivistä muutoksista. Kyseisessä artikkelissa mainitaan syrjivän "integraatiotuen" lisäksi työttömyysturva:

(Tanskassa) "ulkomaalainen ei voi saada työttömyyskorvausta, ellei hän ole asunut Tanskassa seitsemää vuotta. Tämä koskee myös vastavalmistuneita ja heitä, jotka ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksuja vuosien ajan."

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tuominnut Tanskan käytännöt. UNHCR on muistuttanut Tanskaa monta kertaa siitä että se rikkoo Geneven pakolaissopimuksen artikloja 23 ja 24 ja syrjäyttää heikoimmassa asemassa olevia, joilla ei maahantulonsa alkuvaiheessa mitenkään pysty olemaan samoja mahdollisuuksia kuin heillä, jotka ovat asuneet maassa koko ikänsä:

"The measures risk further marginalizing refugees in Danish society who, as new-comers, do not have the same opportunities as others to achieve an adequate standard of living on the basis of their own efforts during the initial period of time in the country of asylum."

Tanskan asumispolitiikka eriarvoistaa ihmisiä

Tanska on nimennyt virallisesti osan asuinalueistaan asuinaluetta leimaavalla nimityksellä "getoiksi". Näillä alueilla on toteutettu esimerkiksi ihmisten pakkosiirtoja.

Kyseisillä alueilla asuvilla "ei-länsimaalaisilla" ei ole myöskään käytännössä oikeutta hoitaa omaa lasta kotona, vaan lapsilisien menettämisen uhalla heidän tulee laittaa lapsi yksivuotiaana päiväkotiin. Lapsen kasvun ja kehityksen näkökulmasta yksivuotiaan laittaminen päiväkotiin ei ole erityisen hyödyllistä, ja siksi siihen pakottaminen vieläpä taustan tai asuinalueen perusteella on melko selkeästi syrjivä käytäntö ja lisäksi oikeasuhtaisuusvaatimuksen loukkaus.

Rikosoikeudellisesti kyseenalainen käytäntö on se, että kyseisillä alueilla tehdystä rikoksesta seuraisi kaksinkertainen rangaistus. Jos siis asuinaluekategorisointi on luotu "ei-länsimaisuuden" perusteella, seuraa tästä se että "ei-länsimaisen" riski saada samasta rikoksesta kovempi tuomio kasvaa merkittävästi. Näin siis luodaan Pohjoismaille vierasta käytäntöä jossa ihmisen etnisellä taustalla on merkitys rikosoikeudellisia seuraamuksia arvioitaessa. Yhtä lailla eurooppalaiselle oikeuskäytännölle vieras käytäntö on kollektiivinen rankaisu: kokonaisen perheen häätäminen jos yksi perheenjäsen on syyllistynyt alueella rikokseen.

On selvää että kaikissa Pohjoismaissa on asuinalueita joilla on kasautuneita sosiaalisia ongelmia. Sillä, millaisin keinoin sosiaalisiin ongelmiin puututaan, on iso merkitys. Tanskan kohdalla herää helposti kysymys siitä, että halutaanko ihmisten asemaa todellisuudessa parantaa vai onko kyse enemmän halusta vain näyttää poliittisille kumppanipuolueille että tehdään "jotain". "Gettolait" ovat oikeastaan varsin selkeä esimerkki institutionaalisesta rasismista, jossa käytetyt keinot suhteessa tavoitteeseen ovat totaalisessa epäsuhdassa ja jossa rikotaan yksinkertaisimpiakin oikeusvaltion perusperiaatteita kollektiivisen rankaisun kiellosta lähtien.

Yksivuotiaiden pakottaminen päiväkotiin on monessa suhteessa hukkainvestointi, joka on pois muulta lähiöiden palveluiden kehittämiseltä. Asuinalueita voi kehittää ja niitä kehitetäänkin toisin keinoin. Isoja vuokra-asumisen keskittymiä ei pidä päästää syntymään, mutta lisäksi avainasemassa on se että alueiden palvelut toimivat ja niitä vahvistetaan. Esimerkiksi Helsingin PD-rahoitus parantaa tutkitusti ihmisten asemaa, ja siksi sitä tulisi edelleen kehittää ja laajentaa.

Asumisvalintojen ja asumiskeskittymisten ehkäisyn kannalta olennaista on käytettävissä olevien tulojen kasvu ja vakaalle työuralle pääsy. Tässä suhteessa Suomella taas on opittavaa muista Pohjoismaista ja niiden aktiivisesta työvoimapolitiikasta.

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että Ruotsilla on EU:n korkein työllisyysaste (2018) ja pakolaistaustaiset nuoret pärjäsivät Ruotsissa Suomea ja Tanskaa paremmin toisella asteella. Pohjoismaisessa vertailussa maahanmuuttajien työllisyydenhoidosta taas kävi ilmi, että Norja onnistuu pitkällä aikavälillä työllisyydenhoidossa parhaiten. Norjassa yksi olennainen tekijä on se, että työttömyysturvan saamisen ehdot ovat paljon tiukemmat kuin Suomen kohdalla, mutta työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä on myös laajalti tarjolla. Tanskasta Norja eroaa siinä, että Norja ei syrji ihmisiä taustansa perusteella. Palkkatuen laajamittaista käyttöä suositellaan. "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -julkaisun tekijät toteavatkin seuraavaa:

"Although the chapter points to likely employment gains from differentiating social benefits between natives and immigrants, it does not recommend that path. The motivation is that the employment gains would be “achieved at the cost of a considerable rise in poverty” as the majority of benefit receivers will remain out of employment also with such differentiation.”

The policy recommended is instead to increase the use of activation requirements for receiving benefits. The authors back up this recommendation with own research results according to which tightened requirements for receipt of social assistance in Norwegian municipalities reduced social assistance claims and increased employment of male immigrants from low-income source countries. The effects were much weaker or non-existent for natives (and female immigrants).

Active labour market programmes for participants who have lived for some time in the host country appear to have positive employment effects. Subsidised employment is found to have the largest effect. This is in conformity with findings from the general research literature on active labour market programmes. On the whole, labour market effects of active labour market programmes have been found to be smaller for women than for men."

Tanskan turvapaikkapolitiikka jättää suojelua tarvitsevia ihmisiä ilman suojaa

Ainoana Euroopan Unionin maana Tanska on päättänyt palauttaa Syyrian kansalaisia Damaskoksen alueelle. Tanska perusteli päätöstään maatietoraportilla, johon tietoja antaneista 12 asiantuntijasta 11 tuomitsi Tanskan päätöksen välittömästi. Tanskan maatietoraportin lähteistä ainoastaan Assadin hallinnon kenraali yhtyi Tanskan johtopäätökseen Damaskoksen turvallisuudesta. On selvää, että tällaista henkilöä ei voi pitää puolueettomana asiantuntijana kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa. Euroopan komissio ei kannata ihmisten palauttamista Syyriaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ei pidä Damaskoksen aluetta turvallisena ihmisten palauttamiselle. Save The Children (Pelastakaa Lapset) yhtyy kritiikkiin. Syyriaan palanneita on "kadonnut" ja tapettu maahan paluun jälkeen. Tanskalaiset pakolaisjärjestöt vastustavat Syyriaan palauttamisia.

Kaikkein raskainta Tanskan päätös on Tanskassa asuville syyrialaisille. Heille on nöyryyttävää se, että mikään määrä kielitaidon kartuttamista ja työntekoa ei riitä, vaan kaikista ponnisteluista huolimatta he saattavat tulla palautetuiksi turvattomiin oloihin minä hetkenä hyvänsä. Tanska pitää siis maassa asuvia syyrialaisia löyhässä hirressä, mikä on täysin kohtuutonta sellaisille henkilöille, joilla saattaa olla kokemuksia vakavista ihmisoikeusloukkauksista, kuten kidutuksesta, ja joiden lähimpiä perheenjäseniä on tapettu.

Muutoksien tekeminen siivu kerrallaan tekee kokonaiskuvan muutoksen näkymättömäksi

Helsingin Sanomien ansiokkaassa jutussa "Pienen saaren kova viesti" (23.2.2019) kerrotaan siitä, kuinka vuonna 2019 tosissaan oltiin jo ehdottamassa karkotuspäätöstä odottavia ja limbotilaan joutuneita ihmisiä saarelle, jolla ei ole viemäröintiä. Monet tanskalaiset pitivät ehdotusta rasistisena vitsinä ja olivat järkyttyneitä siitä, että ehdotus oli tehty tosissaan. Tanskan kansanpuolueen kansanedustaja Martin Henriksen oli toivonut, että asukit pysyvät saarella ”kuolemaansa saakka”. Juttuun haastateltu paikallinen asukas Thomas Finke kertoi epäinhimillisyyden menneen jo aivan liian pitkälle ja pitävänsä Tanskan politiikkaa nolona. Saarisuunnitelma ei tietenkään toteutunut, mutta asian oleminen ylipäänsä baarikeskustelua laajemmalla agendalla kertoo siitä millaiseksi ilmapiiri toisia ihmisiä kohtaan voi muuttua, kun sitä sellaiseksi pikkuhiljaa hivutetaan.

Yksi asia täytyy kerrata: mikään keskeinen sosioekonominen mittari ei puolla Tanskan politiikkaa. Tanskassa ei ole vähemmän rikollisuutta, huono-osaisuutta tai sosiaalisia ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa. Sekä Tanskan, Ruotsin että Norjan työvoimapolitiikat ovat aktivoivia, mutta Norja ja Ruotsi saavat tuloksia aikaan myös ilman Tanskan täysin turhia nöyryyttäviä käytäntöjä etuuksissa. Pakolaistaustaiset nuoret pärjäävät koulupolullaan Ruotsissa selvästi Tanskaa ja Suomea paremmin. Tanskassa pakolaistaustaisten turvaverkot ovat niin ohuet, että köyhyydessä on paikoin absoluuttisen köyhyyden piirteitä.

Helsingin Sanomien juttuun haastateltu Michala Bendixen kertoo että Tanskan politiikka on "salamitaktiikan" tulosta. Koko ajan on tehty pieniä säätöjä kiinnittämättä huomiota siihen, millaiseksi kokonaiskuva muodostuu. Pienet säädöt eivät muutu kynnyskysymyksiksi. Pieniä säätöjä tekemällä liukuvat myös kielenkäytön rajat. HS:n jutussa kerrotaan kuinka leimaava, yleistävä ja asioita yksinkertaistava kielenkäyttö on Tanskassa yleistynyt ja omalta osaltaan tehnyt mahdolliseksi nyt mainitut syrjivät lakimuutokset.

Isoin institutionaalisen rasismin mahdollistanut ongelma onkin Tanskassa siinä, että niin sanotut valtapuolueet ovat omaksuneet muitta mutkitta oikeistopopulistien rasistiset maahanmuuttopoliittiset puheenparret, koska kyseisillä valtapuolueilla maahanmuuttopoliittiset kysymykset eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Näillä valtapuolueilla on omat ykköstavoitteensa, ja omaksumalla äärioikeiston maahanmuuttopoliittiset näkemykset he pitävät kyseisen viiteryhmän äänestäjät tyytyväisinä. Politiikkamuutoksista kärsivät ja nöyryytetyt vähemmistöt eivät muodosta sellaista poliittista voimaa, että puolueilla olisi tarvetta miellyttää heitä.

Tanskan politiikka voi muuttua kun tieto sen haitallisuudesta vahvistuu

Tanska saattaa toki muuttaa politiikkaansa: Tanskan sosialidemokraatit olivat menossa voittamiinsa vuoden 2019 vaaleihin erittäin maahanmuuttajavastaisella agendalla, mutta Radikale Venstre-puolueen vaalivoitto toi kyseiselle puolueelle vaa'ankieliaseman, jonka turvin se pystyi pudottamaan hallituksen suunnitelmista muutamia pahimpia ylilyöntejä. Tanskassa on siis poliittisia voimia, jotka kannattavat "paradigman muutosta" (paradigman muutoksella on Tanskan kontekstissa tarkoitettu yleensä politiikkalinjan muutosta maahanmuuttajavastaiseksi) ihmisoikeudet huomioivaan suuntaan.

Isompi ihmisoikeusperustainen paradigmanmuutos voi toki tapahtua jos tanskalaiset äänestäjät alkavat laajemmassa määrin ymmärtää, että joukko pieniä säätöjä voi johtaa täysin kohtuuttomaan ja nöyryyttävään tilanteeseen. Monet tanskalaiset eivät välttämättä ole edes tienneet maassa tapahtuneiden politiikkamuutosten sisällöstä, koska muutokset eivät ole koskeneet heitä itseään ja asiat on käsitelty tiedotusvälineissä pinnallisesti. Syyrialaisten palauttaminen Damaskokseen vastoin kaikkea relevanttia maatietoa näyttää kuitenkin tällä hetkellä erityisen kyseenalaiselta politiikalta ja on selvästi herättänyt vastustusta muissakin tahoissa kuin vain pakolaisten kanssa työskentelevissä tanskalaisissa järjestöissä.

Tärkeää tässä kohtaa lieneekin se, että sosialidemokraattien ja kulloistenkin valtapuolueiden pohjoismaiset sisarpuolueet toteuttavat sellaista politiikkaa joka oikeasti vahvistaa maahan muuttaneiden hyvinvointia, koulutusta ja työllisyyttä ja kehottavat Tanskaa luopumaan käytännöistä, jotka vain nöyryyttävät eivätkä vie ketään eteenpäin. Painetta pitää luoda. Ihan kaikkea ei voi tehdä äänestäjien miellyttämisen nimissä. Ensitoimena lienee järkevintä kehottaa kaikkia toimimaan UNHCR:n suositusten mukaisesti.

Entä Suomi?

Jokaisen Pohjoismaan politiikassa on korjaamisen varaa ja toisaalta yhden Pohjoismaan hyviä malleja voisi käyttää toisessa Pohjoismaassa. Esimerkiksi Tanskan työllisyyden edistämisen politiikassa on monia henkilökohtaiseen palveluun liittyviä elementtejä, joilla on vaikuttavuutta ja joita Suomi voisi ottaa käyttöön. Nöyryyttäviä ja syrjiviä käytäntöjä kuten maahanmuuttajien syrjintää sosiaaliturvajärjestelmässä taas ei tietenkään pidä ottaa käyttöön. Tanskankin pitää niistä luopua. Norja on esimerkki siitä, että työttömyysturvan osalta valtio voi olla tiukka ilman että se syrjii ihmisiä heidän taustansa perusteella. Norja on saanut myös maahanmuuttajien työllisyyden pitkällä aikavälillä paremmalle tolalle kuin Tanska, Ruotsi tai Suomi eikä se ole tarvinnut tähän syrjintää työttömyysturvassa. Ruotsi ei ole mikään täydellisyys. Maahan muuttaneiden työllisyyden edistämisessä Suomen kannattaa ottaa Ruotsista kuitenkin hyvinkin paljon mallia. Työllisyysasteet ovat maiden välillä täysin eri tasoilla.

Maahan muuttaneiden työllisyyden osalta tutkimuksen valossa pohjoismaisessa vertailussa Suomi pärjää tällä hetkellä heikoimmin. Taustatekijät ovat varsin moninaisia, mutta "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -raportin perusteella Suomen kannattaa muuttaa työvoimapolitiikkaansa suuntaan, jossa esimerkiksi palkkatuetulla työllä ja entistä huomattavasti monipuolisemmalla koulutustarjonnalla on isompi rooli. Asiasta ja toimenpiteiden mittakaavaerosta Ruotsin ja Suomen välillä kirjoittivat jo ennen em. tutkimusta Sonja Hämäläinen ja Tiina Korhonen TEMatiikkaa-blogissa.

Tutkimus toi esiin myös sen, että Norjan politiikka on erittäin velvoittavaa ja ainakin itse koen, että toimenpiteisiin osallistumisen velvoittavuutta työmarkkinatuen saamisen ehtona voi Suomessa lisätä vallan hyvin. Tämä edellyttää tietysti sitä, että asianmukaisia toimenpiteitä on oikeasti tarjolla (taannoista ns. aktiivimallia koskeva asiallinen kritiikki on hyvä pitää mielessä). Olen aikaisemmin myös kirjoittanut siitä, että Suomen kotihoidontuki on maahanmuuttajien kotoutumisen ja maahanmuuttajanaisten työmarkkinoille pääsyn kannalta pääosin haitallinen tukimuoto, eikä sitä ole samansuuntaisena muissa Pohjoismaissa käytössä. Jos maahan muuttaneiden työllisyyttä oikeasti halutaan Suomessa vahvistaa, edellyttää tämä itse kultakin valtapuolueelta tietyistä syvään juurtuneista asenteista luopumista. Tarkoitan tässä kohtaa ennemmin kotihoidontukea koskevia kuin maahanmuuttajiin kohdistuvia asenteita, vaikka toki jälkimmäisissäkin Suomella on paljon kehitettävää.

Lähteet ja lisäaineistoa

UNHCR urges Denmark to change refugee policy

UNHCR observations on the proposed amendments on the proposed amendments to the Danish Social Security legislation

ECRE editorial: Wait ... are we the bad guys? Something rotten in the state of Denmark

Denmark: Experts Contributing to COI Reports Condemn Decision to Deem Damascus Safe for Return as UNHCR Reconfirms its Position on Returns to Syria

Denmark is Wrong: Syria is anything but safe for returning refugees

Denmark's 'ghetto package' -discrimination enshrined in law

Denmark’s Plan to Rebrand its Racist “Ghetto Package” Will Cause More Housing Evictions

How Denmark's Ghetto List is Ripping Apart Migrant Communities 

Experts consulted by Denmark condemn plan to deport Syrian refugees

Protest in Denmark against deportations of Syrians

Tanska leikkasi pakolaisten toimeentulotukea

Tanska otti käyttöön pakkosiirrot lähiöissä, koska haluaa päästä eroon "ghetoistaan" – "En usko, että missään muussa Pohjoismaassa toimittaisiin näin"

They ‘Bombed My Dream’: Denmark Strips Some Syrians of Residency Status

Integrating immigrants into the Nordic labor markets

Selvitys työperusteiseen maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvästä politiikasta Ruotsissa, Tanskassa ja Kanadassa

Lohjan kaupungin kommentit selontekoon kotouttamislain uudistamistarpeista

Selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista on lausuntokierroksella. 

Lausuntoja on voinut antaa osoitteessa lausuntopalvelu.fi 12.3.2021 asti.

Olen Lohjan kaupungin edustajana kirjoittanut alla olevan lausunnon, joka löytyy myös lausuntopalvelusta. 

Tuon lausunnossa esiin Lohjan kaupungin näkökulman kotoutumisen edistämisen uudistamista koskevaan lausuntoluonnokseen. Sitoudun laatimaani kaupungin näkemykseen myös henkilökohtaisesti, olkoonkin että näkökulma on kaupungin. Selontekoluonnos sisältää hyviä tavoitteita kotoutumisen edistämisestä mutta osa esitetyistä keinoista ovat sellaisia jotka eivät kytkeydy kotoutumisen nopeuttamistavoitteeseen eikä niitä perustella kovin hyvin. Esimerkiksi ajatus kotoutumissuunnitelman keston lyhentämisestä on yksiselitteisesti haitallinen maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta. 

***

Lohjan kaupungin kommentit lausuntopyyntöön

Lausuntopyyntö hallituksen selonteosta kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista (luonnos)

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/1281/2020

Yleiset selontekoa koskevat kommentit

Lohjan kaupunki kiittää mahdollisuudesta kommentoida kotouttamisselontekoa. Kotoutumisprosessin vahvistaminen on kannatettava tavoite. Kotoutuminen kattaa kaikkia ihmisen elämän osa-alueita: hyvinvointia (ml. asumisolot), koulutusta ja osaamista, yhteiskunnallista osallistumista, kaksisuuntaista kotoutumista (esimerkiksi valtaväestön asenteet eri vähemmistöryhmiä kohtaan) ja työllisyyttä. Kotoutumisselonteko tuo hyvin esiin maahanmuuttajaväestön monimuotoisuuden. Osalla on mukanaan monia kotoutumista tukevia voimavaroja, osalla on taas varsin monia esteitä kotoutumisen polullaan. Tämän vuoksi täysin sama palvelumuoto ei voi soveltua kaikille. Erityisesti työllisyyden vahvistamiseen liittyvät tavoitteet henkilökohtaisemman palvelun ja palkkatuen vahvistamisen keinoin ovat selonteon hyviä ja kannatettavia osia. Osa selonteossa esitetyistä keinoista, kuten kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen, ovat taas ristiriidassa kotoutumisprosessin nopeuttamistavoitteen kanssa eikä Lohjan kaupunki voi niitä kannattaa. Tarkemmat kommentit näkyvät lukukohtaisissa kommenteissa.

Kommentit lukuihin 1-6: Tilannekuva ja keskeiset muutostekijät.

Tilannekuvaluvusta ilmenee, että maahan muuttaneet ovat perin heterogeeninen ryhmä, mutta yleisesti ottaen maahanmuuttajaväestön koulutus, osallisuus, sosioekonominen asema sekä työllisyys ovat valtaväestöä heikommalla tolalla. Erot korostuvat Lähi-idän ja Pohjoisen Afrikan alueelta muuttaneiden kohdalla, kun taas esimerkiksi EU-kansalaiset sekä entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneet ovat lähempänä valtaväestöä kaikilla keskeisimmillä kotoutumista kuvaavilla mittareilla.

Maaryhmien sisällä esimerkiksi työllisyyserot voivat olla eri sukupuolten välillä suuriakin, naisten työllisyysasteen ollessa usein selvästi miehiä alhaisemmalla tasolla. Tätä eroa selittää osittain perheellistyminen nuorena sekä pitkät ajat kokonaan työvoiman ulkopuolella. Perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa maahan muuttaneet lapset ja nuoret ovat selvästi valtaväestöä jäljessä oppimistuloksissa (toisella asteella esimerkiksi ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen on yleisempää), ja tämä ero oppimistuloksissa on yksi eurooppalaisen vertailun suurimmista. Maahan muuttaneiden kokema syrjintä vaikeuttaa työllistymistä ja heikentää tutkitusti myös terveyttä ja hyvinvointia sekä luottamusta instituutioihin. Syrjiviin asenteisiin puuttuminen on näin ollen varsin tärkeää paitsi maahan muuttaneiden sosioekonomisen aseman, myös koko yhteiskunnan sosiaalisen koheesion vahvistamisen kannalta.

Yleiskuva vastaa verrattain hyvin myös tilannetta Lohjalla vaikka täysin tarkkaa kuntakohtaista tilastotietoa ei olekaan saatavilla. Lohjan tieto perustuu ensisijaisesti sosiaalihuollon asiakastapaamisiin, moniammatilliseen viranomaisyhteistyöhön ja niiden pohjalta tehtyihin asiakaskirjauksiin.

Kotoutumisprosessi käynnistyy perin erilaisilta lähtötasoilta. Haavoittuvassa asemassa olevilla ihmisillä kuten luku- ja kirjoitustaidottomilla sekä työvoiman ulkopuolella olevilla maahanmuuttajilla (kotiäidit, vammaiset, pitkäaikaissairaat) peruskielitaidon ja suomalaisessa yhteiskunnassa asioimisen taitojen saavuttamisessa voi kestää vuosikausia. Siksi Lohjan kaupunki näkee tarpeellisena, että haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä on mahdollisuus erityiseen ohjaukseen, neuvontaan ja tukeen joka edistää heidän tosiasiallisia mahdollisuuksiaan sijoittua työmarkkinoille, ja että näitä tukimuotoja kehitetään systemaattisesti. Kotoutumissuunnitelman kesto tulee pitää vähintään nykytasolla, mutta viiden vuoden keston ylittäneilläkin tulee olla tarvittaessa mahdollisuus räätälöityihin toimiin. Erityistä tukea tarvitsevien määrän tulee selvästi näkyä sekä kunnille että soteuudistuksen toteutuessa mahdollisille hyvinvointialueille suunnattavassa rahoituksessa läpi kaikkien palvelualueiden (perusterveydenhuolto, varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen opetus, vapaa sivistystyö, sosiaalipalvelut).

Kommentit lukuun 7: Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen

Lohjan kaupunki pitää luvussa 7 tehtyjä työllisyyden edistämiseen tähtääviä havaintoja ja tavoitteita kannatettavina.

Palkkatuen uudistaminen asettamalla tukitaso työttömyyden pituudesta riippumatta 50 prosenttiin lisää mahdollisuuksia hyödyntää palkkatukea maahan muuttaneiden työllisyyden edistämisessä.

Liiketoimintaperusteisen välityömarkkinatoimijan perustaminen Ruotsin Samhall Ab:sta saatujen kokemusten pohjalta on kannatettava uudistus kaikkien osatyökykyisten työllisyyden edistämisessä, mukaan lukien osatyökykyiset maahanmuuttajat.

Kaikki toimenpide-ehdotukset joiden tavoitteena on turvata työvoimapalveluissa henkilökohtaisen ohjauksen riittävyys, ovat erittäin kannatettavia. Kaiken kaikkiaan toimet, joilla lisätään maassaoloajasta riippumatta aktiivisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä kuten koulutukseen osallistumista, työllistämistä palkkatuella ja tuettuun työhön osallistumista, ovat kannatettavia. Maahanmuuttajien työllisyys on muissa Pohjoismaissa Suomea paremmalla tolalla tutkimusten mukaan osittain juuri siksi että muissa Pohjoismaissa työvoimapoliittisten toimenpiteiden intensiteetti ja kirjo on selvästi Suomea isompi.

Vieraskielisyystekijän lisääminen ammatillisen koulutuksen rahoitukseen on kannatettavaa. Lohjan kaupungin maahanmuuttajapalveluiden asiakkaista varsin moni on hakenut ammatilliseen koulutukseen peruskoulun päättötodistuksella, mutta selviytyminen ammatillisissa opinnoissa, etenkin YTO-aineissa on ollut vaikeaa, eteneminen opinnoissa kielitaitohaasteiden vuoksi haasteellista ja keskeyttämisiä on tapahtunut. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat tehneet parhaansa maahanmuuttajaopiskelijoiden tuen lisäämiseksi esimerkiksi hankerahoituksella, mutta on selvää että vieraskielisten opiskelijoiden lisääntyessä pelkkä hankkeisiin turvautuminen ei voi olla riittävää vaan ammatillisen koulutuksen rahoituksen vahvistamiseen tarvitaan pysyvää ja voimakkaampaa instrumenttia.

Mainittakoon, että Lohjan kaupunki ei ole mukana työllisyyden kuntakokeilussa ja siksi Lohja pitää tärkeänä, että suunnitellut entistä intensiivisemmät ja räätälöidymmät työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat kaikkien TE-toimiston maahanmuuttaja-asiakkaiden saavutettavissa riippumatta siitä, onko heidän kotikuntansa työllisyyden kuntakokeilussa.

Lohjan kaupungin aikuissosiaalityössä on havaittu että kaupungin maahanmuuttaja-asiakkaissa on ryhmiä, joiden oleskelulupatyyppi vaikuttaa mahdollisuuksiin saada TE-toimiston palveluita. Esimerkiksi oleskelulupa ulkomaalaislain §89 perusteella ei sisällä työnteko-oikeutta, mikä estää kokonaan henkilön pääsemisen kotouttamislain mukaiseen kotoutumiskoulutukseen työvoimapoliittisena koulutuksena. Oleskeluluvan ulkomaalaislain §89 perusteella saaneet ovat kuitenkin täysin työkykyisiä ja maassa pysyväisluonteisesti asuvia, vaikka lupa myönnetäänkin vuodeksi kerrallaan. Kotouttamislain uudistamistyön ohessa on tärkeää tehdä myös tarvittavat muutokset ulkomaalaislakiin, jotta maassa tosiasiallisesti pysyväisluonteisesti asuvat henkilöt eivät jäisi asianmukaisten kotouttamistoimenpiteiden ulkopuolelle.

Luvussa 7 tuodaan esiin lyhyesti sosiaalitoimen rooli kotoutumisen edistämisessä. Lohjan kaupunki muistuttaa, että lähes kaikissa Suomen kunnissa sosiaalitoimen alaiset maahanmuuttajapalvelut ovat lähestulkoon tärkein ohjauksen, neuvonnan ja tuen paikoista maahanmuuttajille etenkin heidän kotoutumisprosessinsa alkuvaiheessa. Haavoittuvassa asemassa olevilla (pitkäaikaissairaat, ikäihmiset, luku-ja kirjoitustaidottomat, vammaiset, kotiäidit) asiakkuudet sosiaalitoimen alaisissa maahanmuuttajapalveluissa voivat olla pitkiäkin.

Sosiaalitoimen alaiset maahanmuuttajapalvelut toteuttavat käytännön tasolla ja intensiivisessä muodossa kotouttamislain §8 mukaista ohjausta ja neuvontaa asiakkailleen. Yleensä tämä ohjaus ja neuvonta on moniammatillista ja edellyttää etenkin maahantulon alussa säännöllistä yhteydenpitoa asiakkaan asioissa esimerkiksi Kelaan, TE-toimistoon, varhaiskasvatukseen, lasten kouluihin sekä myös työvoimapoliittisten koulutusten järjestäjiin. Sosiaalitoimen alaiset maahanmuuttajapalvelut vastaavat kotouttamislain §12 mukaisten kotoutumissuunnitelmien tekemisestä henkilöille, jotka saavat muuten kuin tilapäisesti toimeentulotuesta annetun lain mukaista toimeentulotukea. Sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee myös alaikäisten kotoutumissuunnitelmat ja perheiden kotoutumissuunnitelmat sekä päätökset kotouttamislain mukaisesta jälkihuollosta. Sosiaalitoimen alaiset maahanmuuttajapalvelut ovat pääsääntöisesti taho, joka vastaa kotouttamislain §14 2 momentin mukaisten palveluiden järjestämisestä:

” Kunta sopii kotoutumissuunnitelmassa maahanmuuttajan kanssa kotoutumista ja työllistymistä edistävistä kunnan palveluista tai muista toimenpiteistä, jos maahanmuuttaja ei terveydentilansa, ikänsä, perhesyiden taikka näihin rinnastettavien syiden vuoksi voi osallistua kotoutumista tukeviin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.”

Lohjan kaupunki kokee, että sosiaalitoimen alaisten maahanmuuttajapalveluiden rooli yhtenä kaikkein tärkeimmistä kotoutumisen edistäjistä ei näy riittävällä tavalla lausuntoluonnoksessa. Kyseessä on kuitenkin juuri se viranomaistaho, jonka luona suuri osa maahanmuuttajaväestöstä asioi etenkin maahantulonsa alkuvaiheessa.

Maahan muuttaneiden kotoutumisen edistämisessä sosiaalitoimi tulee olemaan myös jatkossa yksi keskeisin toimija riippumatta siitä, siirtyykö sosiaalipalveluiden järjestäminen hyvinvointialueelle (sote-maakuntaan) vai säilyykö palvelun järjestämisvastuu kunnalla.

Lausuntoluonnoksessa kiinnitetään perustellusti huomiota kotona lastaan huoltavien maahanmuuttajien palvelutarpeisiin. Käytännössä kotihoidontuella olevien huoltajien tai muiden työvoiman ulkopuolella olevien ohjaaminen vapaan sivistystyön koulutuksiin (ns. UMAKO-koulutus), kolmannen sektorin kotoutumista edistävien palveluiden pariin tai muihin kotoutumista edistäviin palveluihin tapahtuu sosiaalitoimen alaisen sosiaaliohjaajan johdolla, tarvittaessa verkostoyhteistyönä ja saattaen vaihtaen. Siksi kaikessa kotoutumisen edistämisen vahvistamistyössä tulee turvata riittävät sosiaalihuollon resurssit. Henkilöstön riittävästä määrästä, osaamisesta ja perehdytyksestä on huolehdittava. On myös tarpeen huolehtia siitä, että sosiaalityön ja -ohjauksen osalta palvelu on yhtä laadukasta ja kattavaa paikkakunnasta riippumatta. Tämän vuoksi on perusteltua laatia kotouttavan sosiaaliohjauksen valtakunnalliset laatusuositukset.

Kommentit lukuun 8: Nopeutetaan kotoutumisen käynnistymistä

Lohjan kaupunki kokee, että kiintiöpakolaisten kuntaanohjaus toimii tällä hetkellä verrattain hyvin ja selkeästi erityisesti kiintiöpakolaisryhmien kohdalla. ELY-keskus on toimittanut kuntaesitykset asianmukaisessa aikataulussa ja tiedottanut tuloaikataulusta hyvin. Kunnan omistama vuokrataloyhtiö on pystynyt varautumaan kiintiöpakolaisryhmän tuloon varaamalla sopivat asunnot, jos tulevan kiintiöpakolaisryhmän koko ja asumiseen vaikuttavat keskeiset seikat (esimerkiksi liikuntaesteet) ovat hyvissä ajoin tiedossa.

Yksittäisiin turvapaikansaaneita koskeviin kuntapaikkaesityksiin on vaikeampi vastata, koska kuntapaikkaesitykset tulevat ennakoimattomasti sitä mukaa kun vastaanottokeskuksissa oleskelevat ovat saaneet oleskelulupia. Kunnan omistama vuokrataloyhtiö ei pysty nopealla aikataululla varaamaan asuntoja, vaan ajantasainen asuntotilanne ratkaisee sen, voiko kuntapaikkaesitykseen vastata. Usein on myös niin, että henkilöt ovat kiinnittyneet vastaanottokeskuspaikkakunnilleen tai niiden lähikaupunkeihin eivätkä ole halukkaita muuttamaan kaupunkiin, jossa eivät ole koskaan oleskelleet. Kun asiakkaat tulevat ”tipoittain” ja yllättäen, varautuminen heidän tulemiseensa on vaikeampaa.

Joskus on käynyt niin, että yksityismajoituksessa olevan henkilön oleskeluluvan saamisesta ei ole tullut kuntaan vastaanottokeskukselta minkäänlaista tietoa. Henkilö on saattanut olla useamman kuukauden kunnassa kuntalaisen oikeuksin ja velvollisuuksin ennen kuin hän on tiennyt, että kunnassa on sosiaalitoimen alaiset maahanmuuttajapalvelut, joilla on kotouttamislain §8 perustuva lakisääteinen velvollisuus häntä ohjata ja neuvoa. On tärkeää, että kaikissa tilanteissa (oli kyse sitten yksityismajoituksessa olevasta tai muusta kuntaan muuttaneesta) vastaanottokeskus informoi kuntaan muuttavasta asiakkaasta sitä kotouttamislain mukaisessa ohjausvastuussa olevaa tahoa (tällä hetkellä kunnan maahanmuuttajapalvelut), joka tehtävää kunnan alueella hoitaa.

Kuntapaikalle tulleiden henkilöiden muuttaminen omatoimisesti pääkaupunkiseudulle kuntapaikan saamisen jälkeen on yleinen ilmiö, joka hidastaa ihmisten kotoutumista. Moni maahan muuttanut on alkuvaiheessa tyytymätön asuntoonsa ja paikkakuntaansa ja olettaa usein väärien tietojen ja oletusten varassa saavansa parempaa palvelua pääkaupunkiseudulla. Usein asiakkaat ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen pääkaupunkiseudulta ymmärtämättä sen sisältöä. Vuokravakuuden käsitettä ei ole ymmärretty. Kelan kriteerejä vuokravakuuden myöntämiselle ei ole ymmärretty. Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen määrää ja käsitettä ei ole ymmärretty. Usein on luultu, että pääkaupunkiseudun sosiaalitoimi palvelee yhtä matalalla kynnyksellä ja intensiivisesti kuin alkuvaiheen kotouttava sosiaalityö pienemmällä paikkakunnalla. Muuttoa tapahtuu pääkaupunkiseudulle, vaikka asiakkaalle olisi kerrottu intensiivisesti ja tulkkivälitteisesti useita kertoja (orientaatiokurssien lisäksi), että muuttoa pääkaupunkiseudulle ei pidä tehdä, jos asunto on Kelan ja perustoimeentulotuen näkökulmasta ylikallis.

Itsenäinen muuttoliike ylikalliisiin asuntoihin pääkaupunkiseudulle voi aiheuttaa kohtuutonta painetta pääkaupunkiseudun sosiaalityölle, aiheuttaa asunnottomuutta ja ylivelkaantumista ja lisätä syrjäytymisriskiä. Siksi on perusteltua panostaa erityisellä tavalla sekä valtionrahoituksella että järjestöyhteistyöllä pakolaisia vastaanottavissa kunnissa asumistaitovalmennukseen, asumisviihtyvyyden vahvistamiseen sekä niiden yleisten tekijöiden vahvistamiseen, jotka lisäävät kiinnittymistä pakolaisia vastaanottavalle paikkakunnalle.

Lohjan kaupunki ei kannata termin ”esikotouttava toiminta” käyttöönottoa. Se voi aiheuttaa sekaannusta oleskelulupaa odottavien ja oleskeluluvan jo saaneiden välille. Kotouttamisesta on syytä puhua ainoastaan oleskeluluvan jo saaneiden kohdalla. Oleskelulupaa odottavien henkilöiden työ- ja opintotoimintaa koskien on olemassa oleva vakiintunut termistö, jota on syytä käyttää myös jatkossa.

Kommentit lukuun 9: Parannetaan ohjauksen ja neuvonnan saatavuutta maahanmuuttajille

Lohjan kaupunki kannattaa ohjauksen ja neuvonnan saatavuuden parantamista maahanmuuttajille ja ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseen tarkoitettujen valtionrahoitushakujen jatkamista.

Kommentit lukuun 10: Luodaan kotoutumisohjelma alkuvaiheen kotoutumisen tukemiseksi

Lohjan kaupunki kannattaa sitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavien tietojen saatavuutta vahvistetaan esimerkiksi omakielisen yhteiskuntaorientaation ja orientaatiojakson avulla. On tärkeää ja kannatettavaa, että työmarkkina-asemasta ja elämäntilanteesta riippumatta vasta maahan tulleet saavat omalla kielellään tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Tätä yhteiskuntaorientaatioksi sanottua jaksoa on Lohjalla menestyksekkäästi toteutettu yhteistyössä Suomen Pakolaisapu Ry:n, TE-toimiston, kotoutumiskoulutuksen järjestäjien ja vapaan sivistystyön toimija Hiiden Opiston kanssa. Tarkoituksena on ollut nimenomaan se, että sekä työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneet että työvoiman ulkopuolella olevat (pitkäikaissairaat, vammaiset, kotiäidit) käyvät saman alkuorientaation. Tämä orientaatiojakso on kirjattu kunnassa työvoiman ulkopuolella olevien henkilöiden kotoutumissuunnitelmiin ja TE-toimistossa työvoimaan kuuluvien kotoutumissuunnitelmiin. Kurssien korvaavuuksista ja käytännön toteutuksesta on sovittu koulutuksenjärjestäjien ja kunnan kanssa yhdessä. Lohjan kaupunki kannattaa siis lämpimästi kaikille maahantulijoille yhteisen orientaatiojakson luomista ja valtakunnallistamista, koska kokemukset Lohjalla tällaisen orientaatiojakson järjestämisestä ovat erittäin positiivisia.

Lohjan kaupunki pitää epäselvänä ja epätarkoituksenmukaisena sellaista luvussa esitettyä käsitettä kuin ”kotoutumisohjelma” eikä voi kannattaa termin käyttöönottoa. Kaikki kotoutumista tukevat toiminnot jotka koskevat yksittäistä maahanmuuttajaa ja hänen tietotaitojaan, on sovittavissa hänen kotoutumissuunnitelmassaan, joka nykylainsäädännönkin mukaan (KotoL §11-§19) sovitaan asiakkaan elämäntilanteesta ja työmarkkina-asemasta riippuen joko TE-toimistossa, kunnassa tai TE-toimiston ja kunnan yhteistyönä. Lohjan kaupunki ei pidä viranomaisvastuita tällä hetkellä epäselvinä vaan pitää yksiselitteisenä sitä, että kunta on vastuussa työvoimaan kuulumattomien henkilöiden kotoutumisen edistämisestä siten kuten kotouttamislain §14 2. momentissa säädetään. Lohjan kaupunki toivoo, että tähän kunnan vastuulle kuuluvaan tehtävään osoitetaan myös riittävät määrärahat: Lohjan kaupunki kokee, että esimerkiksi kiintiöpakolaisten vastaanotosta maksettava laskennallinen korvaus ei tällä hetkellä mahdollista riittävällä tavalla riittävän systemaattisia toimenpiteitä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai lapsia kotonaan hoitavien huoltajien kotoutumistarpeisiin vastaamiseen. Positiivista muutosta asiaan on tuonut vapaan sivistystyön ns. UMAKO-rahoitus jota vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat voineet hakea 2018 lähtien.

”Kotoutumisohjelma” terminä luo turhaa sekaannusta kunnan kotouttamisohjelman (strateginen dokumentti josta säädetään kotouttamislain §32-33:ssa.) ja asiakkaan yksilöllisen kotoutumissuunnitelman väliin. Luvussa 10 ei myöskään perustella, mitä lisähyötyä ”kotoutumisohjelma” tuo asiakkaan yksilölliseen kotoutumissuunnitelmaan nähden. Luvussa mainitut asiakkaan yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet kirjataan tällä hetkellä asiakkaan kotoutumissuunnitelmaan, eikä tätä perusrakennetta ole minkäänlaista tarvetta lähteä muuttamaan.

Kotouttamislain §11 tämänhetkinen kirjaus kotoutumissuunnitelman tehtävästä ja tarkoituksesta on selkeä eikä sitä tarvitse muuttaa:

” Kotoutumissuunnitelma on maahanmuuttajan yksilöllinen suunnitelma niistä toimenpiteistä ja palveluista, joiden tarkoituksena on tukea maahanmuuttajan mahdollisuuksia hankkia riittävä suomen tai ruotsin kielen taito sekä muita yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä edistää hänen mahdollisuuksiaan osallistua yhdenvertaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan.”

Luvussa 10.3.2 esitetään tavoitteena kotoutumiskoulutuksen laadun vahvistaminen. Erityisen kannatettava on kirjaus ”parannetaan kotoutumiskoulutuksen saatavuutta henkilöille, joilla on kotoutumiskoulutuksen tarve, eikä enää voimassa olevaa kotoutumissuunnitelmaa”. Lohjan kaupunki haluaa tuoda esiin että aikuissosiaalityön asiakaskunnassa on tälläkin hetkellä tällaisia henkilöitä ja he hyötyisivät TE-toimiston monipuolistuvasta palvelutarjonnasta pitkäaikaistyöttömille, osatyökykyisille ja monille muille henkilöille jotka tarvitsevat tukea työmarkkinoille sijoittumiseen työttömyyden pitkittyessä.

Lohjan kaupunki kannattaa kaikkia niitä kehittämistoimenpiteitä joiden tavoitteena on vahvistaa kotoutumiskoulutuksen, aikuisten perusopetuksen, lukutaitokoulutuksen ja muiden maahanmuuttajien kotoutumisen tukemiseen suunnattujen koulutusten laatua ja vaikuttavuutta. Erittäin tärkeää tässä kehittämistyössä on kuulla ja ennen kaikkea kuunnella kotoutumiskoulutuksesta, aikuisten perusopetuksesta, luku-ja kirjoitustaidon opetuksesta vastanneita oppilaitoksia ja näiden oppilaitosten henkilökuntaa.

Lohjan kaupunki ottaa kielteisen kannan lukuun 10.4 kokonaisuudessaan. Kotoutumissuunnitelman kesto on tällä hetkellä pääsääntöisesti kolme vuotta ja erityisperusteiden vallitessa kotoutumissuunnitelman kestoa voidaan jatkaa viiteen vuoteen. Kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen tarkoittaa käytännössä merkittävää kotoutumista tukevien koulutusten ja palveluiden heikentämistä eikä se vastaa eduskunnan yleiseen tavoitteeseen kotouttamisen nopeuttamisesta. Kotoutumissuunnitelman keston lyhentämiselle ei myöskään esitetä lausuntoluonnoksessa minkäänlaisia perusteluja. Lausuntoluonnoksen johdanto-osiossa esiin tuotu tilastotieto puoltaa ennemminkin kotoutumissuunnitelman keston pidentämistä. Jos maahan muuttaneiden kotoutumista, työllistymistä ja kielen oppimista halutaan nopeuttaa, keinoja ovat luvussa 7 esiin tuodut työvoimapoliittisten toimenpiteiden monipuolistamisen keinot sekä yleiset kotoutumiskoulutusten laadunvahvistamisen keinot. Kotoutumissuunnitelman keston lyhentäminen ei nopeuta yhtään millään tavalla maahan muuttaneen kotoutumista.

Kommentit lukuun 11: Kotoutumisen edistäminen tukemaan osaajien pysyvyyttä ja osallisuutta

Lohjan kaupungilla ei ole kommentoitavaa lukuun 11.

Lohjan kaupunki haluaa kuitenkin muistuttaa että kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ja työn perusteella muuttavien mukana paikkakunnalle muuttaa usein heidän puolisoitaan ja lapsiaan, millä on vaikutusta myös kunnan peruspalveluiden (neuvolat, koulut, varhaiskasvatus) toimintaan. Lohjalla on havaittu, että kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden mukana muuttavilla perheenjäsenillä voi olla laajoja suomalaista yhteiskuntaa koskevia tiedontarpeita. Kotouttamislain muutostyössä täytyy turvata se, että myös kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden perheenjäsenet pääsevät kaikkien kotoutumista tukevien palveluiden piiriin. Tällä hetkellä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden perheenjäsenet saavat pääsääntöisesti tilapäisen oleskeluluvan B, mikä pitää heidät esimerkiksi TE-toimiston järjestämisvastuulla olevien kotoutumiskoulutusten ulkopuolella.

Kommentit lukuun 12: Vahvistetaan kumppanuuksia ja järjestöjen roolia

Lohjan kaupunki kannattaa järjestöyhteistyön vahvistamista kotouttavassa työssä. Lohjalla on havaittu että monien kotoutumista tukevien rahastojen (AMIF, ESR, yms.) hallinnointi on liian raskasta pienille yhdistyksille ja tämän vuoksi monet Lohjan kaupungin kumppanina toimivat järjestöt ja seurakunnat ovat sanoneet, etteivät pysty hakemaan näitä rahoituksia. Lohjan kaupunki toivoo että yhdistysten kotouttavaan työhön suunnattuja rahoituksia monipuolistetaan siten, että myös pienemmillä yhdistyksillä olisi realistisia mahdollisuuksia osallistua rahoitushakuihin.

Kommentit lukuun 13: Hyvät väestösuhteet ja osallisuus tukemaan kotoutumista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta

Lohjan kaupunki kannattaa lämpimästi kaikkia luvussa 13 esitettyjä toimenpiteitä hyvien väestösuhteiden vahvistamiseksi.

Kommentit lukuun: Kotoutumisen edistämisen suuntaviivat 2020-luvulle ja tiivistelmä askelista eteenpäin

Lohjan kaupunki esittää yleisenä koko selontekoa koskevana kantanaan, että selonteon tulee tukeutua kokonaisvaltaisesti tutkittuun tietoon. Selonteon tulee ottaa lainsäädäntötyön lähtökohdaksi ennen kaikkea laadukkaat tutkimukset sekä kotouttavan työn ammattilaisten ja asiantuntijoiden esittämät lausunnot. Eduskunta on esittänyt yleisen tahtotilan kotouttamisen nopeuttamisesta, mutta tavoitteeseen nähden parhaiden keinojen selvittäminen tutkittuun tietoon nojaten on virkamiesten tehtävä. Tämän vuoksi yleistason ajatus ”kotoutumisjakso määritellään pääsääntöisesti yhden vuoden pituiseksi” ei voi olla lainvalmistelua eikä varsinkaan kotoutumissuunnitelman kestoa sitova linjaus.

” Hallitus huolehtii kotouttamisen merkittävästä nopeuttamisesta siten, että kotoutumisjakso määritellään pääsääntöisesti yhden vuoden pituiseksi. Toimintoja tulee tehostaa nykytilanteeseen verrattuna kaikissa vaiheissa siitä lähtien, kun maahanmuuttaja saapuu Suomeen.”

Lohjan kaupunki ei kannata kotoutumissuunnitelman keston lyhentämistä. Se ei keinona vastaa millään tavoin tavoitteeseen kotoutumisen nopeuttamisesta.

” Kotouttamisen toimivuuden parantamiseksi ja nopeuttamiseksi hallitus siirtää kotouttamispalveluiden kokonaisvastuun kunnille sekä selvittää ne keinot, joiden avulla kotouttamispalveluita on riittävästi tarjolla muuallakin kuin kasvukeskuksissa.”

Lohjan kaupunki yhtyy selontekoluonnoksessa esitettyyn kantaan: Hallituskaudella on käynnissä työllisyyden edistämisen pysyvien rakenteiden uudistaminen ja Sote-uudistus. Kotoutumispalveluiden järjestämisvastuita koskevia lopullisia linjauksia ei ole mahdollista tehdä irrallaan muista rakenteita koskevia ratkaisuista.

Lohjan kaupunki näkee, että työvoimaan kuuluvien työllisyyden ja kotoutumisen edistäminen on ensisijaisesti työvoimaviranomaisten päävastuulla tapahtuvaa toimintaa ja työvoiman ulkopuolella olevien henkilöiden (pitkäaikaissairaat, vammaiset, ikäihmiset, kotona lastaan hoitavat huoltajat) työelämään suuntaavien taitojen ja kotoutumisen edistäminen sosiaalipalveluiden päävastuulla tapahtuvaa toimintaa. Se, mikä taho vastaa tulevaisuudessa työllisyyspalveluista ja mikä taho sosiaalipalveluista, ratkaistaan siinä vaiheessa, kun soteuudistus ja työllisyyspalveluita koskevat uudistukset ovat valmiit.

Päävastuullinen viranomainen voi luoda kumppanuuksia eri viranomaisten sekä kolmannen sektorin kanssa ja rakentaa yhdessä sellaisia toimintoja, joiden vaikutuksesta ihmisen kielitaito, osallisuus yhteiskunnassa ja yleisyhteiskunnalliset taidot vahvistuvat.

Tärkeää on turvata kaikissa tilanteissa ja riippumatta rakenneuudistusten lopputuloksesta riittävät ammattilaisten resurssit, tiedonkulun jouhevuus ja tietojärjestelmien yhteensopivuus sekä palvelun saavutettavuus, laatu ja vaikuttavuus.

”Kotouttamispalveluiden kokonaisvastuuta” ei voi siirtää kunnille, vaan esimerkiksi kotouttavan yhteiskuntaorientaatiojakson järjestämisessä työvoimaviranomainen ja kunta voivat tehdä jouhevaa yhteistyötä sen takaamiseksi, että sekä työvoimaan kuuluvat että työvoiman ulkopuolella olevat pääsevät yhteiskuntaorientaatiojaksoon osallisiksi.

"Hallitus huolehtii siitä, että maahanmuuttajien työllistymistä tukevien palvelujärjestelmien ja -rakenteiden toimivuutta parannetaan vastaamaan myös työllistävien yritysten tarpeita."

Lohjan kaupunki näkee kaiken kaikkiaan hyvänä ja kannatettavana, että työnantajayhteistyötä vahvistetaan ja työvoimapoliittiset toimenpiteet muuttuvat yhä monipuolisemmiksi muun muassa niillä keinoilla, joita luonnoksen luvussa 7 esitetään.

"Hallitus huolehtii siitä, että työntekijän oleskelulupahakemusten käsittelyaikaa nopeutetaan. Hakemusten käsittely saa kestää enintään kaksi kuukautta."

Lohjan kaupunki kannattaa kaikkia toimia joilla vahvistetaan lupakäsittelyn laatua ja nopeutta. Lohjan kaupunki haluaa myös, että ulkomaalaislakia kehitetään siten että työvoimapalveluiden ulkopuolelle jääviä väliinputoajaryhmiä ei enää olisi. Tällä hetkellä esimerkiksi ulkomaalaislain §89 mukaisen oleskeluluvan omaavat ovat tällainen ryhmä. Lohjan kaupungin näkemyksen mukaan tämä täysin työkykyinen ja työhaluinen ryhmä poikkeaa selvästi muista työvoiman ulkopuolella olevista ihmisistä joiden kotouttamispalveluiden järjestämisvastuussa kunta on (vammaiset, ikäihmiset, pitkäaikaissairaat, kotona lastaan hoitavat huoltajat).

"Hallitus ryhtyy toimiin kotoutumiskoulutuksen kieliopintojen uudelleen järjestämiseksi, jotta opetuksen laatu turvataan ja oppimistulokset paranevat vastaamaan niille asetettuja oppimistavoitteita sekä työelämän kielitaitovaatimuksia."

Lohjan kaupunki kannattaa tätä tavoitetta.

"Hallitus lisää oleskeluluvan saaneen maahanmuuttajan kotoutumissuunnitelmaan sisältyvän kielikoulutuksen velvoittavuutta siten, että kielikoulutukseen sisältyy kielitaitoa mittaava koe."

Lohjan kaupunki yhtyy kotouttamisselonteossa esiin tulleisiin seikkoihin siitä, että kielitaitoa mittaava arviointi on jo tällä hetkellä olemassa. Lohjan kaupunki yhtyy kotouttamisselontekoluonnoksessa esitettyihin näkemyksiin siitä, että lähtötasoarviointia ja loppuarviointia on syytä kehittää ja yhdenmukaistaa.

"Hallitus lisää turvapaikanhakijan vastaanottopalveluihin sisältyvän opintotoiminnan velvoittavuutta. Turvapaikanhakijalta tulee edellyttää suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen, sääntöjen sekä arvojen tuntemusta. Tämän varmistamiseksi tulee olla koe."

Lohjan kaupunki yhtyy kotouttamisselonteossa esiin tulleisiin seikkoihin siitä, mitä opintotoimintaa vastaanottokeskuksissa järjestetään jo nyt. On tärkeää turvata riittävä, laadukas ja mielekäs opintotoiminta oleskelulupaprosessin aikana. Lohjan kaupunki ei kannata termin ”esikotouttava toiminta” käyttöönottoa. Se voi aiheuttaa sekaannusta oleskelulupaa odottavien ja oleskeluluvan jo saaneiden välille. Kotouttamisesta on syytä puhua ainoastaan oleskeluluvan jo saaneiden kohdalla. Oleskelulupaa odottavien henkilöiden työ- ja opintotoimintaa koskien on olemassa oleva vakiintunut termistö jota on syytä käyttää myös jatkossa.

"Hallitus ryhtyy viivytyksettä toimiin maahanmuuttajataustaisten naisten työllistämisen edistämiseksi. Maahanmuuttajanaiset tulee asettaa kotouttamispalveluiden erityiseksi kohderyhmäksi."

Lohjan kaupunki kannattaa kaikkia toimia joilla vahvistetaan maahan muuttaneiden naisten osallisuutta yhteiskunnassa, koska tällä hetkellä erityisesti pakolaistaustaisten naisten työllisyysaste on selvästi pakolaistaustaisten miesten työllisyysastetta heikommalla tolalla.

Lohjan kaupunki haluaa myös että muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien kotoutumisen edistämiseen kehitetään keinoja: Lohjan kokemusten mukaan muun muassa vammaiset maahanmuuttajat sekä pitkäaikaissairaat maahanmuuttajat tarvitsevat erityistä tukea sukupuolestaan riippumatta.

"Hallitus huolehtii kolmannen sektorin eli järjestöjen ja vapaan sivistystyön osuuden kasvattamisesta kotouttamisessa sekä ryhtyy toimiin viranomaisten ja kolmannen sektorin välisen työnjaon määrittelemiseksi uudelleen."

Lohjan kaupunki kannattaa tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin ja vapaan sivistystyön kanssa kotoutumisen edistämisessä. Yhteistyön vahvistaminen edellyttää riittävää rahoituspohjaa sekä haku- ja raportointiprosessia josta myös pienet yhdistykset voivat realistisesti selvitä.