torstaina, joulukuuta 31, 2009

Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi uuden vuosiraportin

Suomalaisessa julkisuudessa käsitellään paljon arabimaailmaa, mutta päivittäinen uutisvirta ei auta hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia.

Tässä työssä osaltaan auttavat arabimaiden ihmisoikeusjärjestöt ja niiden tuottama aineisto, johon toki tulee suhtautua hyvällä medialukutaidolla, peruskriittisyydellä ja yhteislukemisella vaikkapa UNHCR:n Refworld - sivuston kanssa.

Egyptiläislähtöinen Cairo Institute for Human Rights Studies julkaisi arabimaailman ihmisoikeustilannetta vuonna 2009 koskevan raporttinsa 8.12.2009.

Raportti on hyödyllistä luettavaa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita arabimaailman ihmisoikeustilanteesta.

***

Aiheeseen liittymätöntä:

Tätä kirjoitettaessa sain yhtäkkiä tietää, että Ibrahim Shkupolli - niminen ihminen on ampunut viisi ihmistä Espoossa.

Joku varmaan kysyy, mitä mieltä olen. Olen samaa mieltä mitä olin jo vuonna 2008.

Tapaus ei ole esimerkki kotouttamispolitiikan epäonnistumisesta. Suomessa on 6 308 albaniaa äidinkielenään puhuvaa ihmistä, ja heidän kotoutumisprosessistaan ei voi päätellä mitään tämän miehen tekojen perusteella.

Tiettävästi en tule olemaan väkivaltainen, vaikka maanmieheni Matti Nykänen suoritti jälleen tekojaan jouluna. Olen näet eri henkilö.

Vuosina 2002-2008 afganistanilaisten työttömyys laski 16,6 prosenttiyksikköä, bosnia-hertzegovinalaisten 18.5 prosenttiyksikköä, irakilaisten 14.1 prosenttiyksikköä, iranilaisten 17.6 prosenttiyksikköä, jugoslavia+ltv:n 15.1 prosenttiyksikköä, somalialaisten 16.5 prosenttiyksikköä.

Kotouttamispolitiikkaa, kielikoulutusta, asuinalueita, palvelujärjestelmää ja maahanmuuttajien osallisuutta tulee edelleen kehittää.

***

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Islam elää valistusaikaa
Keskustelua maahanmuutosta J.M Korhosen kanssa
Maahanmuuttokritiikki kaipaa itsekritiikkiä
Maahanmuuttajamiehen kulturisoinnin vaaroista

***

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi - projektin "Mies Suomessa, Suomi miehessä" - luentosarja tarjoaa paljon tietoa niille, jotka haluavat kunnollista tietoa Suomen maahanmuuttajataustaisten miesten ja kantamiesten elämäntilanteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Kaikki 12 luentoa on kuunneltavissa internetissä ilmaiseksi.

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

Kulttuurirelativismi – termiä käytetään väärin

Maahanmuuttajuutta koskevassa keskustelussa vallitsee käytännössä yksimielisyys yhdestä asiasta: kaikki tuomitsevat ”kulttuurirelativismin”.

Hiljan radiossa olleessa radiohaastattelussa lakimies Husein Muhammed ilmaisi että ”suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa kulttuurirelativismia”. Kunniaväkivalta- kirjan kirjoittanut Raija Ala-Lipasti toteaa myös kirjassaan, että viranomaisten kyvyttömyys käsitellä kunniarikoksia Suomessa johtuu ”vääränlaisesta monikulttuurisuusajattelusta ja kulttuurirelativismista”.

Luultavasti Muhammed ja Ala-Lipasti tarkoittavat samaa seikkaa, mikä ilmaistaan hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassakin:

”Oikeus omaan kulttuuriin ei oikeuta perus- tai ihmisoikeusloukkauksiin eikä muuhun Suomessa lainvastaiseksi katsottavaan menettelyyn, kuten avioliittoon pakottamiseen, tyttöjen ympärileikkaukseen tai suvun kunnialla perusteltuun naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan.”

Näistä kolmesta tekijästä itse olen samaa mieltä vain hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatineiden kanssa. Miksi? Koska kulttuurirelativismi ei itse asiassa tarkoita sitä, mihin Muhammed ja Ala-Lipasti viittaavat.

***

Kulttuurirelativismi on alun perin antropologista tutkimusotetta kuvaava termi. Sen ”isänä” pidetty Franz Boas - joka itse ei termiä käyttänyt – ilmaisi vuonna 1887, että ihmisen käsitykset ja ideat sivistyksestä ja sivilisaatiosta pysyvät tosina ja ymmärrettävinä vain niin pitkään kun laajempi ajattelun järjestelmä, jossa ”sivistyksen ja sivilisaation” käsitteet ovat syntyneet ja voivat saada ymmärrettävyyttä - pysyy pystyssä. Boas sanoi sinänsä triviaalin seikan – sen, että se mitä ihmiset pitävät totena riippuu hyvin paljon siitä, millaisessa tiedon, ajattelun ja kysymisen maailmassa – sanottakoon tätä nyt sitten kulttuuriksi, he elävät.

Boasin mukaan antropologin tulee ymmärtää arvojensa, ajatustensa ja rakentamiensa luokittelujärjestelmien taustalla oleva historia ja syntymekanismit. Kaikki ihmiset – niin antropologit kuin tutkittavatkin – ovat sidottuja konventioihin ja käsityksiin, joita he vaikkapa kasvaessaan aikuisiksi omaksuvat, käsittelevät ja jättävät havaitsemattakin.

”Vieraita kulttuureja” tutkittaessa on ongelma, jos antropologi ei pohdi omaa tutkimisen tapaansa perusteellisesti. Boasin aikaan 1800-luvulla antropologien keskuudessa ei ollut vielä hyvin yleistä pohtia ”omia käsityksiä” antropologisesti, ja tähän tarpeeseen Boasin kritiikki (joka myöhemmin nimettiin kulttuurirelativismiksi) syntyi. Reflektoimattomuus ja omien luokittelujärjestelmien ottaminen annettuina oli johtanut vieraampien heimojen tutkimisen kohdalla nykymittapuulla pintapuolisiin jalo villi- tai barbaarikuvailuihin ja kyvyttömyyteen tutkia perusteellisesti sitä, millaisessa ajattelun järjestelmän puitteissa ”villit” itse selittävät, oikeuttavat, kyseenalaistavat, kysyvät ja jättävät kysymättä.

***

Kulttuurirelativismi ei siis tarkoita toiminnan hyväksymistä ”kulttuurin” nimissä. Se tarkoittaa ennemmin metodologista kantaa, jonka mukaan on tutkittava, miksi ja miten ihminen hyväksyy tai jättää hyväksymättä jonkin asian ”kulttuurin” nimissä. Kulttuurirelativismi ei ole moraalista, poliittista tai eettistä relativismia: niihin liittyviä kysymyksiä ja ongelmia käsitellään vaikkapa täällä.

Linkkaamani tekstin kirjoittanut professori Renato Rosaldo havainnollistaa asian:

"In the late 1960s, I lived with a Filipino hill tribe called the Ilongots, who were headhunters. Do I think headhunting is a good idea because I worked for years trying to understand it? No, I don’t. Am I horrified by it? I used to be; it gave me lots of bad dreams, but then something happened."

What happened? Kannattaa lukea Rosaldon teksti kokonaan.

***

Se, edellyttääkö kulttuurirelativismi epistemologista eli tietoteorian alaan pohjautuvaa relativismia on tieteenfilosofinen kysymys. Voidaan aina pohtia, mitä tieteen kannalta seuraa loputtomasta omien käsitteiden ja tarkastelukulmien antropologisesta sekä ”genealogisesta” tarkastelusta ja milloin tieteilijä voi saavuttaa pisteen, jossa hän aidosti tietää kaikki tutkimusmenetelmiinsä vaikuttaneet tieteenhistorialliset vaiheet, kiistat, tapahtumat ja läpilyönnit. Millaisin menetelmin ylipäänsä voidaan saada varmaa tietoa omien tutkimusmenetelmien tai käsitteiden synnystä? Milloin tutkija havaitsee tutkimansa asiat puhtaasti? Miten voidaan varmistua siitä, että haastattelija on ymmärtänyt haastateltavan ajatusmaailman tämän tarkoittamalla tavalla? Voiko oman tieteellisen tietomuodostelman tai paradigman ulkopuolelle hypätä toteamaan oman tietomuodostelman tai paradigman paikkansapitävyyttä? Miten voidaan saada varmaa tietoa, ja mitä ”varma tieto” tarkoittaa? Nämä kysymykset esiintyvät toivottavasti kaikessa tieteenteossa, eikä niiden esittämisestä seuraa normatiivista kantaa siitä, että kunniamurhista ei voi sanoa mitään järkevää, että maapallo litteä ja että Tapio Puolimatka tekee arvoarvostelmistaan riippumatonta tiedettä.

***

Se, että tieteelliset termit muodostuvat popularisoituessaan irvikuvikseen ei ole suinkaan harvinaista. Ehkä Ala-Lipastin ja Muhammedin olisi kuitenkin hyvä tietää, että silloin kun he pyrkivät pureutumaan kunnia-ajattelun historiaan, sen esiintymismuotoihin ja oikeuttamismekanismeihin he ovat tieteellisessä mielessä kulttuurirelativisteja, vaikkeivät kunniakäytäntöjä hyväksyisikään. Ja tässä tosiasiassa ei ole mitään pahaa.

***

Omassa ajattelun maailmassani asioiden hyväksyminen siksi kun se on ”maan tapa”, ”aina ennenkin tehty”, ”kun mää oon tässä ollut pitempään kuin sinä”, tai ”siksi kun se on niiden kulttuuria” ei siis ole kulttuurirelativismia. Mitä se sitten on? Mielestäni yksiselitteisesti pälli - ääliöyttä.

Ehkäpä Muhammedin ja Ala-Lipastin lauseet voisikin korjata näin:

”Suvaitsevaisuus ei saa missään nimessä tarkoittaa pälli-ääliöyttä”.

”Vaikka kunniarikoksia tapahtuu maassamme jatkuvasti, viranomaiset eivät ole mielestäni oikein ymmärtäneet tai tohtineet puuttua tilanteisiin. Uskoisin syynä olevan vääränlaisen monikulttuurisuusajattelun ja pälli-ääliöyden”.

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

If you listen to fools, the mob rules

Legenda kertoo, että muinoin 80-luvulla Swissair ja Saudi-Arabian hallitus kävivät uskontopoliittista keskustelua. Saudi-Arabian hallitus koki, että Swissairin tunnus on kristillinen symboli, jota ei pitäisi sallia maassa, jolla on Mekan ja Medinan vuoksi erityinen merkitys islamin päämaana. Swissairille ehdotettiin, että sen tunnus tulisi peittää Riadiin suuntautuvilla lennoilla.

Swissairin edustajat totesivat, että Sveitsi on pasifistinen ja puolueeton maa. He loivat katseen Saudi-Arabian Airlinesin logossa näkyviin sapeleihin, ja totesivat, että Swissair peittää tunnuksensa, mikäli Saudi-Arabian Airlines tekee saman omalle logolleen ja kunnioittaa Sveitsin asemaa puolueettomana ja pasifismiin pyrkivänä maana. Neuvottelut jäivät kaiketi varsin lyhyiksi, eikä kummankaan lentoyhtiön logoja ole koskaan peitetty.

Tätä diplomatia on. Keskinäistä kuuntelua, vähän pelinkin pelaamista, neuvottelua. Tällöin päästään parhaimpiin lopputuloksiin.

***

Sveitsissä päätettiin hiljan kieltää minareettien rakentaminen. En tiedä mitä kiellolla tavoiteltiin. Ääri-islamismin vastaisena taktisena ja diplomaattisena siirtona kielto on samaa luokkaa kuin Sex Pistols - yhtyeen muinainen työluvan epääminen Suomessa. Punk - musiikin ajateltiin tarjoavan lapsille ja nuorille "anarkiaa ja väkivaltaa", joten tämä nuorison mieliä saastuttava ulkomainen vaikute tuli kieltää.

Lapset ja nuoret ryhtyivät tietenkin rakastamaan punkkia vain entistä innokkaammin, ja taidettiinpa Sex Pistols - aiheesta väsätä koko joukko systeemin vastaisia ralleja - tällöin ei oikeastaan enää ollut väliä sillä, että Sex Pistols ehti hajota ennen kaavailtua Suomen keikkaa. Bändi ei olisi maassa esiintynyt vaikka työlupa olisikin hellinnyt.

Mikäli ääri-islamismia halutaan vähentää, viimeisin asia mikä kannattaa tehdä, on tarjota ääri-islamisteille ilmainen moralisointiagenda.

Nuoria ja sisäpiirijengiytyneitä poikia karismaattisilla puheillaan internetissä ja kellarimoskeijoissa houkuttelevat populistit saavat minareettikohuista vain lisää tuulta purjeisiinsa. Uskonnon- ja omantunnonvapautta rajoittavien kieltojen asettaminen ja samanaikainen liberalismin perinnön nimeen vannominen on niin näkyvää tekopyhyyttä, ettei ole ihme että maailmalla älistään.

Lehti uutisoikin asiasta jo näin.

Hommafoorumilaiset... eiku anteeksi, "jihadistit" pääsevät esiintymään kovinakin lännen kaksinaamaisuuden osoittajina unohtaen täysin sen, että heille uskonnonvapaus tarkoittaa vain oman uskonnon harjoittamisvapautta ja oman lähipiirin totunnaisten oikeuksien turvaamista. "Muita", vähemmistöjä ja "niitä semmosia kaiken maailman..." he eivät puolusta.

***

Kiintoisaa oli seurata minareettikiellon herättämää keskustelua Kuwaitin parlamentissa. Kevään vaaleissa takkiinsa ottaneiden islamistiryhmittymien äärikonservatiivisimpiin edustajiin kuuluva parlamentaarikko Waleed Al-Tabtabaie totesikin, että "kielto kertoo ristiretkihengestä maassa, joka väittää edustavansa liberaalia sekularismia".

Liberaali kansanedustaja, uskonnonvapautta Kuwaitissa edistämään pyrkivä parlamentin ensimmäisiin naiskansanedustajiin lukeutuva Rola Dashti taas oli mitä ilmeisimmin ärsyyntynyt siitä, että konservatiivisiiven islamistiparlamentaarikot pääsevät Sveitsin äärioikeiston ansiosta keppihevostelemaan ja jeesustelemaan (vai voisiko sanoa muhammedistelemaan) minareettikiellolla.

Hän totesi, että "maailman maiden, mukaan lukien Kuwaitin, tulee kunnioittaa kaikkien ihmisten ja uskontojen uskonnon - ja omantunnon vapautta", ja että Sveitsin minareettikielto on "tärkeä oppitunti Kuwaitille". Hän viittasi siihen, että Kuwaitin bohra- vähemmistön rakennusoikeuksia oli maassa juuri rajoitettu islamistien tuella. Jos kerran kaikkien vastustama minareettikielto Sveitsissä on ristiretkimentaliteettia, mitä bohroihin kohdistuvat täysin vastaavanlaiset rajoitukset Kuwaitissa ovat? Sitä itteensä. Minareettikiellon rinnastaminen Kuwaitin vastaaviin kieltoihin oli Dashtilta tarpeellinen näpäytys.

***

Vähemmistöuskonnon minareettikiellon kannattaminen on varsin pitkälle juuri sitä, mitä ääri-islamismikin on: vähemmistöryhmien ja toisin uskovien vapauksien rajoittamisten kannattamista. Täysin oma seikkansa on se, että juuri Saudi-Arabian wahhabiittien kaltaiset fundamentalistisuuntaukset ovat puhuneet "aitoon islamiin" palaamisen tärkeydestä ja siitä, että "aitoon islamiin" eivät kuulu prameat, korkeat minareetit.

Minareettikielto on kollektiivinen rangaistus niitä kohtaan, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja sillä puututaan asiaan, joka ei millään tavoin rajoita yksilön vapausoikeuksia.

Puuttumalla siihen, minkä näköisiksi taloja rakennetaan ei pystytä vaikuttamaan vakavampiin ongelmiin - esimerkiksi yksilöiden toimintavapauksien rajoittamiseen perinteen nimissä.

Vaikkapa perheväkivaltaan päästään puuttumaan parhaiten, mikäli väkivaltatyöntekijällä on yhteisön luottamus ja yhteisöllä tieto siitä, mitä väkivaltatyöntekijä oikeasti ajattelee. Luottamuksen saaminen edellyttää vähintään sitä, että ihmisellä on kyky erottaa uskonnollisuus ja uskonnollinen kiihkoilu toisistaan.

***

Kun asioita pidemmän päälle pohtimattomille annetaan vähemmistökysymyksissä rajoittamattomasti valtaa, kuten kansanäänestyksissä yleensä on vaarana, saadaan aikaan lähinnä typeriä päätöksiä ja pelkkää vähemmistöt oikeudettomaan asemaan jättävää "mob rules"- enemmistötyranniaa, mikä on oikeusvaltion irvikuva.

Asian totesi taannoin myös bändi nimeltään Black Sabbath, jolla oli uransa varrella myös omat säännölliset taistelunsa uskonnollisten ja poliittisten oikeistofundamentalistien kanssa.

perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Kansainvälisen suojelun tarve selvitetään turvapaikanhakuprosessissa

Lähetin allaolevan kirjoituksen Helsingin Sanomien yleisönosastoon, mutta sitä ei julkaistu.
Julkaisen sen ohessa hieman muokattuna siten, että laitan väitteideni pohjalla käytetyt lähteet näkyviin. Alkuperäisessä mielipidekirjoituksessa ei lähteitä oltu mainittu.

***

Helsingin Sanomien uutistoimituksen uutispäällikkö Perttu Kauppisen (HS 24.11.2009) mukaan Suomen rajavartijoiden on ”syytä” kouluttaa lentoyhtiöiden työntekijät ”raakkaamaan turvapaikkaa halajavat tsetseenit pois lennoilta”, koska ”runsaalla puolella afgaaneista ja tsetseeneistä ei ole ollut perusteita saada Suomesta turvapaikkaa.”

Kauppisen laskuopin mukaan puolella hakijoista perusteet saada turvapaikka on siis ollut. Kansainvälisen suojelun tarve voidaan arvioida, mikäli ihmisellä on mahdollisuus jättää turvapaikkahakemus. Mikäli henkilö jää Istanbulin lentokentälle, emme voi myöskään tietää, olisiko hän tarvinnut kansainvälistä suojelua vai ei. Ihmisen matkan estäminen mahdollisen turvapaikkahakemuksen jättämisriskin vuoksi on yksiselitteisesti niin Suomen lain kuin Geneven pakolaissopimuksenkin vastaista.

Lentokenttätyöntekijät voivat tarkastaa matkustusasiakirjat, mutta heillä ei ole välineitä eikä asiantuntemusta kansainvälisen suojelun tarpeen selvittämiseen. Suojelun tarpeen voi selvittää vain ja ainoastaan se viranomainen, jolle tämä tehtävä on Suomen laissa annettu ja jonka päätöksistä voi valittaa Suomen oikeusistuimissa.

Suurella osalla turvapaikanhakijoista on puutteelliset henkilö- ja matkustusasiakirjat tai ei niitä ollenkaan. Usein henkilö ei voi vaikuttaa tilaansa itse. Asiakirjojen epäselvyydet voivat johtua muun muassa lähtömaan sekavasta tilanteesta, romahtaneesta tai puutteellisesta hallinnosta (1).

Turvapaikanhakijoiden toimeentulotukijärjestelmä on Suomessa ollut pääsääntöisesti sama vuodesta 1999 lähtien. Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan turvapaikanhakijoiden määrät ovat vuoden 1999 jälkeen vaihdelleet, mutta pysyneet useimmiten yli 3000 hakijassa. Määriin vaikuttavat monet tekijät, muutamia mainitakseni EU:n jäsenvaltiomäärän muutokset, liikenneyhteyksien kehittyminen, turvallisuustilanteen kehitys lähtömaissa ja lakimuutokset naapurimaissa (kts. esim. UNHCR:n Global trends- raportti).

Vuonna 2007, jolloin Suomeen tuli ennätysmäisen vähän hakijoita, 1505, ”pienemmän rahan” Ruotsiin hakijoita tuli 36 207. Toimeentulotuki ei ole lainkaan ainut eikä keskeisin turvapaikkahakemuksen jättämisen motivaattori.

Viittaukset:

(1) Medical Foundation for the Care of Victims of Torture: Staying alive by accident: torture survivors from Turkey in the UK , 2

Raportin mukaan 16 kyseisen kidutettujen kuntoutuskeskuksen asiakasta oli saanut pakolaisstatuksen Britanniasta raportin kirjoittamisajanjaksona. Näistä kuudestatoista ihmisestä vain kaksi oli saapunut Britanniaan omalla passillaan. Kuudella oli ollut väärennetty passi, neljällä ei matkustusasiakirjoja ollenkaan.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Perusasiaa perheenyhdistämisestä

Suomen ulkomaalaislaissa keskeisimmät perheenyhdistämistä koskevat pykälät ovat pykälät §37, §114 sekä §115.

Pykälä 37 menee näin:

” Tätä lakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa. Perheenjäseneksi katsotaan myös samaa sukupuolta oleva henkilö, jos parisuhde on kansallisesti rekisteröity.

Aviopuolisoihin rinnastetaan jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sukupuolestaan riippumatta. Tällaisen rinnastuksen edellytyksenä on, että he ovat asuneet vähintään kaksi vuotta yhdessä. Asumisaikaa ei edellytetä, jos henkilöillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi tai jos on muu painava syy.”

Ensisijaisesti perheenyhdistämisellä tarkoitetaan siis sitä, että alaikäiset lapset ja heidän huoltajansa tulevat asumaan yhteistä perheenkaltaista elämää samassa ruokakunnassa tai sitä, että ihmiset muodostavat avioliiton tai sen kaltaisen suhteen.

Helppoa ja automaattista perheenyhdistäminen ei ole, vaan kukin hakemus käsitellään yksilöllisesti ja kansainvälistä suojelua saaneiden kohdalla käyttäen kokonaisharkintaa, josta on muotoiluja pykälässä §114.

Migrin tilastojen mukaan vuonna 2008 yhteensä 1981 ihmistä sai avioliitonkaltaisen perhesiteen perusteella oleskeluluvan, ja 2763 alle ”18-vuotiasta naimatonta lasta” sai oleskeluluvan perhesiteen perusteella.

Näiden lisäksi on olemassa ulkomaalaislain pykälä §115, joka menee näin:

”Oleskelulupa myönnetään pakolaisen, toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen muulle omaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta perheenkokoajasta. Jos hakijan katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita, suoritetaan kokonaisharkinta 114 §:n 2 momentista ilmenevällä tavalla. (8.5.2009/323)
Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.”

Muulla omaisella on tarkoitettu yleensä täysi-ikäisen ihmisen iäkkäitä vanhempia, hänen täysi-ikäisiä lapsiaan tai naimattomia sisaruksia.

Julkisuudessa olevien egyptiläis- ja venäläismummojen tapauksista saisi helposti kuvan, että pykälää §115 ei sovellettaisi Suomessa ollenkaan. Kuitenkin vuonna 2008 yhteensä 325 ”muuta omaista” sai oleskeluluvan Suomessa. 414 "muuta omaista" sai kielteisen päätöksen.

Ulkomaalaislakiin on lähiaikoina luvassa muutoksia perheenyhdistämisoikeuteen liittyen. Tähän liittyy hallituksen esitys HE 240/20009. Pakolaisjärjestöt ovat kommentoineet perheenyhdistämiseen luvassa olevia muutoksia tällä tavoin.

Oman huomioni haluaisin kiinnittää Helsingin Sanomien uutiseen ”Perheiden yhdistämiset tuovat Suomeen lähivuosina tuhansia somaleja” (HS 16.11.2009), jonka oli kirjoittanut Kristiina Markkanen.

Mielestäni uutisessa syyllistyttiin paikoin asiavirheisiin ja ylimalkaisuuksiin tai ainakin harhaanjohtavaan uutisointiin jättämällä olennaisia asioita kertomatta.

Kommentoin kahta lausetta:

”Perheiden yhdistämiset tuovat Suomeen lähivuosina tuhansia somaleja.”

Niin aikaväli kuin määrätkin esitetään epäselvästi. Kuinka pitkä aikaväli on ”lähivuosina”? Kuinka monta tuhatta ihmistä on ”tuhansia somaleja”? Uutista voi tulkita helposti siten, että perheenyhdistämisen kautta tulevien somalialaisten vuosittainenkin luku saattaisi nousta useisiin tuhansiin. Kaikenmaailman hommafoorumeita ja Helsingin Sanomien keskustelupalstoja vilkaisemalla huomaa, että tämä tulkinta on paikoin jopa dominoiva.

Kehitystrendejä epäselvästi esitettäessä unohtuu se tosiseikka, että vuonna 2008 yhteensä 563 somalialaista sai muun kuin kansainväliseen suojeluun perustuvan oleskeluluvan Suomesta (näiden 563 perhesiteen kautta oleskeluluvan saaneen lisäksi siis 148 somalialaista sai ”suojelun tarpeeseen” perustuvan oleskeluluvan Suomesta. ”Suojelun tarve” on poistunut lakimuutoksella vuoden 2009 alussa ja muuttunut "toissijaiseksi suojeluksi", tästä kirjoittanen myöhemmin). Vuonna 2009 ensimmäisen 9 kuukauden aikana 429 somalialaista sai perhesiteen perusteella oleskeluluvan. kts. Migrin tilastot

Lisäksi itse käyttäisin varsinkin oleskelulupa-asioita käsittelevässä uutisessa ihmisryhmästä mieluummin kansalaisuuteen viittaavaa ilmaisua "somalialainen" kuin etnisyyteen viittaavaa ilmaisua "somalit". Etnisyyden valikoiva käyttäminen uutisoinnissa ohjaa helposti lukijat ajattelemaan, että juuri tietyistä maista tulevat ihmiset ovat enemmän "etnoja" kuin muut, ja etnisyyden olevan ensisijaisempi identiteetin osa kuin mitä se oikeasti on.

Ihmisen ylietnisointi ja ylikulturisointi ei ole mitenkään harvinaista, vaan sangen usein ihmisen toiminta ruokaostoksista vessassa käyntiin selitetään aina "niiden kulttuuripiirteenä", ikään kuin ihminen olisi jonkinlainen "kulttuurin" ohjaama robotti. Seurauksena voi olla vaikkapa hoitovirheitä. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin. , 2

”Somalialainen Amina tuli Suomeen alaikäisenä ja yksin neljä vuotta sitten. Kun hän viimein sai oleskeluluvan, hän sai myös anoa perheenyhdistämistä. Kahdeksan kuukautta sitten hänen 15-henkinen perheensä saapui Addis Abebasta somalipakolaisten leiriltä Suomeen. Nyt koko perhe, kolme sukupolvea, asuu pienessä kaksiossa Helsingissä. Yhtään sänkyä ei mahdu, vaan patjat levitetään illalla koko asunnon leveydeltä lattialle. Siskonpetiin käyvät kaikki: mummo, vaari, siskot, veljet, isä, äiti ja siskon perhe, jossa on nyt myös pieni vauva. Kaikki perheenjäsenet ovat menneet kielikursseille, ja lapset ovat aloittaneet koulun.”

Kuvaus antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, ketkä itse asiassa voivat saada perheenyhdistämisen kautta oleskeluluvan Suomeen: naimattomat alaikäiset lapset ja heidän huoltajansa sillä tavoin miten ”eurooppalainen ydinperhekäsitys” yleensäkin ymmärretään.

Maahanmuuttoviraston mukaan ”jos hakijana olevan omaisen ja Suomessa asuvan omaisen kiinteä perhe-elämä on jo päättynyt aiemmin tavanomaisista perhesyistä, esimerkiksi aikuisen lapsen alettua viettää perhe-elämää aviopuolisonsa kanssa, oleskelulupaa ei voida myöntää aikaisemmin vietetyn kiinteän perhe-elämän jatkamisen perusteella” (eli pykälän §115 perusteella). Näin lakia on myös sovellettu käytännössä eikä mitään poikkeuskäytäntöä ole.

Näin ollen sisko ja ”siskon perhe” eivät ole voineet saada oleskelulupaa Aminan perheenyhdistyshakemuksen perusteella. Voi olla, että alaikäinen sisko on aloittanut perhe-elämän vasta Suomeen tultuaan. Tämähän on jokaisen ihmisen oikeus, mutta tällaiset asiat pitäisi kertoa jutussa, jottei väärää mielikuvaa perheenyhdistämiskäytännöstä syntyisi.

Ulkomaalaislain §115:ssä mainittuun "täyteen riippuvuuteen" ei riitä henkinen ja taloudellinen riippuvuus. Hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, esimerkiksi silloin kun Suomessa on alaikäinen lapsi, jonka äiti on erittäin sairas, on ollut perusteltua saada isoäiti Suomeen perheenyhdistämisen kautta. Tai isovanhemmilla tulee olla vakava sairaus, jota ei lähtömaassa pystytä millään tavoin hoitamaan. Pykälää §115 sovelletaan yleensä hyvin tiukasti: tämän luulisi olevan jo selvää egyptiläismummojenkäännytysuutisten myötä.

Uutiseen sinänsä liittymättä, myös asiantuntematon vuosia jatkunut ankkurilapsihysteria kaipaisi hieman suhteellistamista. Ulkomaalaislain 36§ toisessa momentissa puhutaan maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien sääntöjen kiertämisestä, ja myös tätä kohtaa on käytetty perheenyhdistämisistä ratkaistaessa. Kaiken kaikkiaan todellisuus voi olla paljon tylsempi kuin mitä monet kuvittelevat.

Niinpä toivoisi että keskityttäisiin olennaisiin asioihin. Kuten esimerkiksi lähiöiden asuntojen, asumisviihtyvyyden, asumisneuvonnan ja naapuruussuhteiden kehittämiseen, josta olen muistaakseni joskus kirjoittanut jotakin.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Hedelmiä tulee vähemmän ja enemmän

Kokonaishedelmällisyysluku on kiintoisa sana, jolla tarkoitetaan keskimääräistä lapsimäärää jonka nainen tulee todennäköisesti saamaan ”lastenkantovuosinaan” (child-bearing years). Näiksi vuosiksi yleensä nähdään ikävuodet 15–49 (The Economist, Volume 393, Number 8655, 29).

Toisin kuin syntyvyys, joka ilmoittaa syntyneiden määrän tuhatta asukasta kohden, kokonaishedelmällisyysluku ottaa huomioon väestökehitystä arvioitaessa äitiys - ja lapsikuolleisuuden. Sen tärkeä rinnakkaiskäsite on nettouusiutumisluku, jolla tarkoitetaan lapsimäärää, joka tarvitaan väestökehityksen pitämiseen tasapainossa. Kaikki lapset eivät pääse lähellekään ikää jona he todennäköisesti alkaisivat saada lapsia, joten korkeamman lapsikuolleisuuden maissa nettouusiutumislukukin on korkeampi.

Mikäli lapsikuolleisuus on nolla tai lähellä sitä, nettouusiutumisluku on 2.0: kaksi vanhempaa ”korvataan” kahdella lapsella. Keskimäärin ”rikkaissa maissa” nettouusiutumisluku on 2.1, ”köyhissä maissa” se voi mennä jopa yli 3.0:n.

The Economist kirjoitti uusimmassa numerossaan maailman kokonaishedelmällisyysluvun muutoksista.

Vuonna 1970 vain 24 maassa kokonaishedelmällisyysluku oli 2.1 tai vähemmän näiden kaikkien maiden ollessa rikkaita teollisuusmaita. Tällä hetkellä samoissa luvuissa on 70 maata kaikilta mantereilta. Vuosien 1950 ja 2000 välillä kehitysmaiksi katsottujen maiden kokonaishedelmällisyysluku on laskenut kuudesta kolmeen.

Economistin mukaan maailman kokonaishedelmällisyyden keskiarvo on tällä hetkellä 2.33. Arvioiden mukaan vuonna 2020 maailman kokonaishedelmällisyysluku menee alle nettouusiutumisluvun ensimmäistä kertaa.

Economistin mukaan kokonaishedelmällisyyden kehitys kehitysmaissa on lähellä sitä murrosta, mikä teollistuvassa Euroopassa tapahtui 1800- ja 1900-luvuilla. Muutoksen nopeus vain on rivakampi. Iso- Britanniassa kokonaishedelmällisyysluku laski 6:sta 3:een 130 vuodessa (1800-1930), kun Etelä-Koreassa tässä meni vain 20 vuotta (1965-1985). Mauritiuksella puolittumiseen meni 10 vuotta (1963-1973).

Iranissa kokonaishedelmällisyys nousi hetkellisesti kun maan khomeinilainen regiimi lopetti Shaahin aikaiset perhesuunnitteluohjelmat. Lasku kuitenkin alkoi lähes saman tien, toki Irakin-Iranin sodan sekoittaessa kuviota. Poliittisilla ohjelmilla on hyvin vaikea saada ihmisiä lisääntymään, mikäli maan elinkeinorakenne on muutoin modernisoitumassa, väestö kouluttautuu ja molemmat sukupuolet alkavat käydä töissä. Khomeinin ”lisääntykää ja täyttäkää maa” – kehotukset olivat käytännössä yhtä tehokkaita kuin Sauli Niinistön ja Matti Vanhasen vastaavanlaiset vetoomukset.

Vuonna 1976 Iranissa vain 10% maaseudun 20-24-vuotiaista naisista oli lukutaitoisia. Tällä hetkellä luku on 91%. Koulutetut naiset hakeutuvat todennäköisemmin työelämään, saavat todennäköisemmin parempaa tienestiä, vaativat todennäköisemmin ehkäisyä ja haluavat todennäköisemmin pienempiä perheitä. Vuonna 1984 Iranin kokonaishedelmällisyysluku oli 7, mutta vuonna 2006 vain 1.9.

Economistin mukaan kokonaishedelmällisyys alkaa laskea kun BKT per capita on 1000-2000 Yhdysvaltain dollaria (n. 673 e marraskuussa 2009). Nettouusiutumisluku saavutetaan yleensä BKT:n per capita ollessa $4000-10 000 (n. 2690e- 6729 e). Tämän jälkeen hedelmällisyysluku pysyy nettouusiutumisluvun tasolla tai sen alapuolella, joidenkin maiden kohdalla jälleen noustakseen hieman. (kts. kuvio) Esimerkiksi Yhdysvallat ainoana ”rikkaana valtiona” maailmassa on kertaalleen nettouusiutumisluvun saavutettuaan myös noussut jälleen sen yläpuolelle.




Meiningit siis muuttuvat. Oletukselle jonkin valtion, yhteisön tai ”kulttuurin” pysymisestä täysin samanlaisena vuodesta toiseen riippumatta makrotaloudellisista, mikrotaloudellisista, kommunikaatioympäristön muutoksiin liittyvistä ja muista melskeistä on vaikea löytää mitään perusteita.

Tämä tulisi ottaa huomioon kaikissa keskusteluissa, joissa puhutaan väestökehityksestä.

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Millä tavoin kokemukset sodasta ja aseellisista konflikteista vaikuttavat ihmisten sodanjälkeiseen arkielämään?

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi- projekti järjestää maanantaina 2.11.2009 klo 18.00-20.00 tilaisuuden:

"Traumaa ei jätetä" - sodan vaikutukset Suomen eri yhteisöissä.

Paikkana on Balder-sali (Aleksanterinkatu 12), Helsinki.

Aseelliset konfliktit jättävät jälkensä sodan kokeneisiin ihmisiin, mutta myös heidän lähipiiriinsä. Millä tavoin talvi- ja jatkosotien jättämät traumat vaikuttivat Suomen sodanjälkeisessä arjessa ja perhe-elämässä?

Konfliktit ovat läsnä monella tavoin myös Suomessa asuvien maahanmuuttajayhteisöjen kokemuksissa. Millaisia yhteneväisyyksiä ja eroja voidaan löytää oman aikamme konflikteista selvinneiden ja Suomen lähihistorian sodat kokeneiden ihmisten elämissä? Kuinka traumasta kärsiviä ihmisiä hoidetaan?

Aiheesta alustavat Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Martti Turtola sekä psykologi Jari Meskanen Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksiköstä.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Vapaa pääsy.

Tervetuloa kuuntelemaan!

maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Islam elää valistusaikaa

Nimimerkki Katselijan kommentti:

”Islamista muistan Jaakko Hämeen-Anttilan joskus sanoneen, että se ei (vielä) ole saavuttanut valistuksen vaihetta. Itse olen niin valistuksen lapsi, ettei minulla voi olla paljoa yhteistä
esivalistuneen ajattelun kanssa. Islamilaista ajattelua ja argumentointia en onnistu ymmärtämään enkä sitä, mistä sikäläisissä sodissa ja kansanmurhissa on kysymys. Käsitän, että huivipäät naiset ovat lähinnä orjan asemassa, islamilaisuutta ymmärtämättä vain vierastan heitä ja sellaista kulttuuria joka estää heitä emansipoitumasta.”

Immanuel Kantin mukaan valistus on ”ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Itse aiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Sapere aude! Valistuksen tunnuslause on siis: käytä rohkeasti omaa järkeäsi!”

Niissä maissa, joissa islam on valtauskonto, eletään juuri tällä hetkellä valistusaikaa. Niin maallikot kuin uskonnolliset oppineetkin ajattelevat uudelleen ja kritisoivat vakiintuneita ajattelumalleja, käytäntöjä, arvoja ja arjen auktoriteetteja samansuuntaisesti kuin valistusajattelijat aikoinaan.

Valistusajalle tyypillistä oli se, että valistusajattelijat olivat aidossa oppositiossa usein niin valtaapitäviin kuin rahvaaseenkin nähden, heidän ajatuksensa olivat aidosti uusia ja herättivät aikalaisissa ristiriitaisia tunteita. Teollistuminen ja kaupungistuminen eivät synnyttäneet ainoastaan Immanuel Kantin, David Humen, John Locken tai Mary Wollstonecraftin kaltaisia ajattelijoita, vaan myös uskonnollisia herätysliikkeitä, jotka muutosten aikana takertuivat mielikuviin ajoista ja tavoista, joiden vallitessa asiat olisivat muka olleet paremmin.

Niin valistusajalle kuin sen jälkeisillekin ajoille oli tyypillistä yhteiskunnallisten muutosten siksakkimaisuus. Ranskan vallankumousta seurasi hirmuvalta ja ennen pitkää kuninkaanvallan paluu, kunnes vasta vuonna 1870 perustettiin kolmas tasavalta (joka sitten ajoi itsensä varustelukierteeseen ja ensimmäiseen maailmansotaan). Mielestään ”valistunut” ihminen löysi itsensä vielä parisataa vuotta valistusajan jälkeenkin niin Kongosta, Verdunista, Sommesta, Amritsarista, Dresdenistä, Auschwitzista, Hiroshimasta, Mississippistä, My Laista, Derrysta, Francon Espanjasta, Srebrenicasta kuin Abu Ghraibistakin.

Valistuneiden ihmisten moraalitajua edellä mainitut tapahtumat kutkuttivat sen verran, että niiden pohjalta on syntynyt satatuhatta saavillista kirjallisuutta. Tämä osaltaan edesauttoi sitä, että mainituista tapahtumista huolimatta 1900-luku muistetaan myös kestävien oikeusvaltioiden ja ihmisoikeusmekanismien syntyvuosisatana.

Omana aikanamme niin Foreign Policy failed state indexin, Economist Intelligence Unitin democracy indexin, UNDP:n Arab Human Development 2009- raportin kuin Cairo Institute for Human Rights studiesin “Human Rights in the Arab World” – raportin mukaan arabimaat kahlaavat melko syvällä ihmisoikeus- ja demokratiaongelmien tervassa, paikoin syvemmällä kuin pitkään aikaan. Uskonnollisuudesta ammentavan radikalismin rooli Lähi-idän konflikteissa on vahvistunut erityisesti Neuvostoliiton ja sosialismin luhistumisen jälkeen. Toki arabimailla on matkaa 1900-luvun Euroopan ja Amerikan maiden + Neuvostoliiton toteuttamiin raakuuksiin ja kansanmurhiin vielä runsaasti, mutta ruumismittareiden käyttö on turhaa muistipelin pelaamista tilanteessa, jossa tärkeintä on tämänhetkisten ongelmien ratkonta.

Osittain näistä syistä arabimaiden intellektuellit ovat kirjoittaneet omat saavillisensa. Merkillepantavaa on, että ajankohtaisista ongelmista puhuvat nimenomaan ”arabit”, ”islaminuskoiset”, ko. maiden valistuneet kansalaiset itse, käyttäen myös islamia retorisena ja tiedollisena varantona muutospyrkimyksissään, 1, 2, 3, 4, 5, 6

Saudi-Arabian vuoden 2008 ihmisoikeustilanteeseen pureutuvan saudiarabialaisen National Society for Human Rightsin raportti (Riadin englanninkielisten edustustojen englanninnos; alkuperäinen arabiankielinen versio täällä) alkaa koraanisitaatilla ja jatkuu paikoin purevana kritiikkinä, joka kohdistuu niin uskonnolliseen poliisiin kuin muihinkin toimijoihin.

Kaikki saudiarabialaiset ihmisoikeuspuolustajat eivät ole olleet tyytyväisiä Saudi-Arabian ihmisoikeustilannetta kritisoineeseen National Society for Human Rightsinkaan toimintaan, ja he ovat vaatineet laajempia reformeja.

Esimerkiksi Abdullah Al-Hamid sekä Ali Al-Damayani yhdessä 11 muun intellektuellin kanssa kirjoittivat taannoin uudistuksia vaativan vetoomuksen, jonka allekirjoitti sata aktiivia. Tempauksen vuoksi he joutuivat vankilaan (ja heistä artikkelin kirjoittanut, tohtori Matrouk Al-Falekh pidätettiin vuonna 2008). Lisää ”arabitaustaisista” ja islaminuskoisista ihmisoikeuspuolustajista Amnestyn Human Rights Defenders in the Middle East and North Africa – raportissa.

Raportti ei kuvaa koko valistusajattelun kenttää Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Hieman lisää osviittaa saadaan luomalla katsaus vaikkapa muihin arabimaiden ihmisoikeusjärjestöjen toimintaan (lista arabimaiden ihmisoikeusjärjestöistä) sekä Rana Husseinin tai Fatema Mernissin
kaltaisten ihmisten tuottamaan kirjallisuuteen, mutta kuva jää silti vajaaksi.

Nämä esimerkit kuitenkin havainnollistavat, että arabimaailma ei ole millään tavoin erillään ihmisoikeuskeskustelusta tai valistuksesta, eivätkä ihmisoikeuskäsitteet ole millään tavoin vieraita islaminuskoisille ihmisille ja ajattelijoille.

Olen henkilökohtaisesti istunut Riadissa samassa pöydässä kahvilla saudiarabialaisen rekisteröimättömän kansalaisjärjestö Human Rights Firstin puheenjohtaja Ibrahim Al-Mugaiteebin kanssa, joka kuolemansairaanakin (hänellä on kasvain) ilmaisi jatkavansa maan ihmisoikeusongelmiin pureutumista, ”kanuunanpiippuun katsomista”, ja antoi minulle Yhdysvalloissa painetun käyntikorttinsa. (Saudi-Arabian viranomaiset härkkäävät häntä jatkuvasti ja estävät häntä tekemästä triviaalejakin asioita – hän on sen verta merkattu mies että ihmiset karttavat palvelemasta häntä tavallisissakin putiikeissa, esimerkiksi sellaisissa missä painatetaan käyntikortteja)

Kiintoisa Riadissa asuva valistusajattelija on myös King Saud Universityn naishistorian apulaisprofessori Hatoon Al-Fassi, (toivottavasti miesten tasa-arvoyhdistys ei vedä em. henkilön tittelistä hernettä nenäänsä), joka on tullut tunnetuksi vallitsevien wahhabilaisten käytäntöjen kuten muhrim- järjestelmän kriitikkona. Kirjassaan ”Women in pre-islamic Arabia” hän kyseenalaistaa muhrim- järjestelmän sekä islamilaisten tekstien että Nabatealaisen valtion kehityshistorian avulla. Vallitsevien wahhabiittien mieleen hänen näkemyksensä eivät ole, ja niinpä hän onkin ollut opetuskiellossa vuodesta 2001 lähtien.

Suuri merkitys valistushengen toteuttamisessa on myös tavallisilla ”rivi-imaameilla”, jotka antavat valistushenkisiä fatwoja. Esimerkiksi Kuwaitin islamasioiden ministeriön (Ministry of Awqaf and islamic affairs; MAIA) ohjelma, jolla pyritään lapsiavioliittojen vähentämiseen Kuwaitin maaseudulla, toteutetaan etupäässä imaamien avulla.

Samoin Saudi-Arabian ohjelmat, joilla pyritään vähentämään islamistisen radikalismin suosiota, toteutetaan ennen kaikkea uskonnollisen ohjauksen avulla, kun tiettyihin nuoriin miehiin pinttyneitä aatoksia muutetaan. Ohjelman nimi, suomalaisittain hieman pelottavalta terrorisminehkäisymenetelmältä kuulostava Munasaha, on arabiaa, ja tarkoittaa suurin piirtein hengellistä ohjaamista.

Kun puhutaan uskonnollisista oppineista ja heidän puheistaan, on niitä siis joka lähtöön, niin kuin ihmisiäkin. Pelkkien väkivaltaisten tekojen ja saarnojen listaaminen kertoisi islamista uskontona ja käytäntönä yhtä paljon kuin ristiretket, inkvisitio, intiaanien lahtaaminen uskonnon varjolla tai Yhdysvaltain äärilahkojen aborttilääkärimurhat kristinuskosta. Tai Stalinin, Pol Potin ja Itä-Saksan sosiaaliset kokeilut ateismista.

Sheila Musanji on listannut joukon imaamien yksittäistapausfatwoja, yksittäistapauskirjoituksia, yksittäistapaussitaatteja, lisää yksittäistapaussitaatteja ja muita yksittäistapaustempauksia, jotka tulisi aina ottaa huomioon kun puhutaan käytännön islamilaisesta toiminnasta maapallolla. Se, että pääasiassa väkivaltatapauksista uutisoidaan suomalaisissa tiedotusvälineissä, ei saisi johtaa siihen että muu käytännön toiminta jää vaille tavallisen publiikin huomiota.

***

Olisi helppoa leimata kaikki edellä mainitut ja tuhannet muut islaminuskoiset ja arabiaa + muita seemiläisiä kieliä äidinkielenään puhuvat ihmiset monikultturistien mannekiineiksi ja ”vähemmän uskonnollisiksi ihmisiksi”, joilla ei ole kannattajia. Tällöin jouduttaisiin kuitenkin törmäyskurssille totuuden kanssa.

Ensinnäkin: kuinka iso potero on pitänyt kaivaa, jotta ihmiselle ylipäänsä tulee mieleen sanoa moskeijoissa rukouksia johtavia imaameja ”vähemmän uskonnollisiksi” vain siksi, kun he vastustavat väkivaltaa? Onko Saudi-Arabian suurmufti - käytännössä merkittävin sunnilaisen islamin vaikuttajahahmo - Sheikh Abdul Aziz Al-Sheikh ”vähemmän uskonnollinen”, kun hän tuomitsee islamiin perustuen Al-Qaidan toiminnan, väkivallan, terrorismin sekä etnosentrismin?

Toisaalta uskonnollinen kirjateksti, opilliset mielipiteet ja asioiden soveltaminen käytäntöön ”tavan väen” keskuudessa ovat aina kaksi eri asiaa. Käytännön soveltamista tuleekin tarkastella esimerkiksi laajojen väestönosien mielipiteitä kartoittavien asennetutkimusten kautta. Näin saadaan kokonaiskuva siitä, missä mittasuhteissa muslimiväestössä liikutaan esimerkiksi demokratian ja oikeusvaltion kaltaisten ”valistusihanteiden” kannattamisessa.

World Values Surveyn Algeriaan, Jordaniaan, Egyptiin ja Marokkoon suuntautuvan laaja-alaisen ”tavan kansan” asennemaailmaa kartoittavan survey- aineiston mukaan ihmisen uskonnollisella orientaatiolla ei ole yhteyttä siihen, ovatko hänen poliittiset näkemyksensä demokratialle myötämielisiä. Erot demokratian arvostamisen suhteen eivät poikenneet valittujen MENA-maiden ja ”länsimaiden” kesken tai sen kesken, olivatko ihmiset uskonnollisia.

Aineiston pohjalta omat artikkelinsa ovat kirjoittaneet sekä Mark Tessler että arvostettuun Foreign Policy- lehteen Ronald Inglehart ja Pippa Norris.

Joku voi pitää neljää MENA- maata kattavasti edustavaa World Values Surveyta vain yhtenä tutkimuksena josta ei voi yleistää (!). Kyseisen tutkimuksen lisäksi samansuuntaisia tuloksia antoi myös Gallup Center for Muslim Studiesin tutkimus, jonka mukaan 93 % maailman ”tapamuslimeista” tuomitsee terrorismin ja väkivallan, 7% on radikalismiin kallellaan, 2

Lisäksi itsestään selvänä voidaan pitää Dassetton&Nonnemanin euroopassa asuviin muslimimaahanmuuttajiin kohdistuvan tutkimuksen tulosta, jonka mukaan uskonnon harjoittaminen vaihtelee sekä sukupolvien välillä että myös niiden sisällä. Dassetto & Nonneman arvioivat, että vähemmän kuin yksi kolmasosa miespuolisista maahanmuuttajista käy säännöllisesti moskeijassa. Suurin osa Euroopassa asuvista muslimeista ei ole järjestäytynyt, vaan uskonnonharjoitus on pitkälti yksityistä ja keskittyy koteihin. Heidän joukossaan on myös uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvia (Dassetto &Nonneman 1996, 195-203). Samansuuntaiseen tulokseen on päätynyt ranskalaismuslimien uskonnollisuutta tutkinut Bruno Etienne, jonka mukaan 20% Ranskan muslimeista käy säännöllisesti moskeijassa.

Suomen osalta on muistettava Kristiina Kouroksen vuonna 2007 tekemä tutkimus, jossa 75 Suomessa asuvalta muslimilta kysyttiin suhtautumista islamilaiseen lakiin. 1% vastaajista kannatti sharia-lakia ”puhtaassa muodossaan”, kun taas 20% kieltäisi uskonnollisen lain käytön kokonaan. Yleisin suhtautumistapa oli islamilaisen lain kannattaminen periaatteen tasolla, mutta Suomen lain mukaisten ratkaisujen kannattaminen käytännön kysymyksissä (Kouros 2008, 196).

Ajatus siitä, että ihmisten uskonnolliset ja poliittiset asenteet pysyisivät muuttumattomina kohdusta hautaan, riippumatta yksilön omasta henkilö- ja kokemushistoriasta ja ympäristön ihmisten toiminnasta, on absurdi ja vailla mitään tutkimuksellista pohjaa.

Ihmisen asenteita, koulutusmahdollisuuksia ja myös uskonnollista orientoitumista muovaavat ennen kaikkea ympäristö, ihmiset, ystävät, työkaverit, kokemukset, viiteryhmät ja ”merkittävät toiset” joiden keskellä ihminen elää, ei pelkästään hänen tunnustettu uskontokuntansa.

Olisi ollut älytöntä vastustaa 70-80-luvuilla katolisten ihmisten, jopa tiukkojen katolisten sisäoppilaitosten oppilaiden, maahanmuuttoa Suomeen sillä verukkeella että katolinen IRA murhasi ihmisiä omien tavoitteidensa nimissä. Ihmistä pidettäisiin pähkähulluna, jos hän olisi vaatinut raamatun, kirkkojen rakentamisen ja paavin vierailujen kieltämistä sen vuoksi kun kristityt falangistit järjestivät verilöylyn Shabrassa ja Shatilassa omiin löyhiin ideologioihinsa nojaten. Olisi ollut päätöntä kieltää SKDL:n vappumarssi, taistolaisten karkelot ja DDR:n reissut sillä verukkeella, että Baader-Meinhof tai Punaiset Prikaatit paukuttelivat pommeja. Yhtä lailla on hupsua vastustaa tietyn uskontokunnan edustajien maahanmuuttoa ja lisääntymistä New Yorkin, Madridin ja Lontoon terrori-iskujen vuoksi.

Kaikkia kirveitä ja puukkoja ei käy kieltäminen siksi, kun kirveitä käytetään surmaamiseen. Nämä välineet ovat näet joillekin eri hyviä vempeleitä myös talon rakentamisessa. Timpureita ei ole syytä työntää selliin. On parempi säästää sellit murhaajille, uhittelijoille ja puukottajille.

Mikäli ihmiset alkavat lietsoa vihaa ja väkivaltaisuutta uskonnon nimissä, täytyy toimet estää jämptisti paitsi normaalein poliisitoimin, myös Saudi-Arabian sisäministeriössä kehitetyn Munasahan kaltaisin välinein, islaminuskoisten ihmisten omalla oppiin nojautuvalla terrorismin ja vihaideologian muuttamistyöllä.

Euroopan maiden viharikos- ja terrorismilainsäädännöt on näihin rikoksiin syyllistyneitä kouhoja varten, ja kaikki oikeus- ja varotoimet tulee kohdistaa ainoastaan rikoksiin syyllisiksi osoitettuihin ja perustellusti epäiltyihin. Ei niihin, joiden uskontokunta, ihonväri tai nenänpään asento on sama kuin rikoksiin syyllistyneillä.

***

Islam ei ole myöskään köyhyyden tai kouluttamattomuuden syy, vaikka uskontokunta usein korreloisikin köyhyyden ja kouluttamattomuuden kanssa.

Korrelaatio ei edelleenkään ole kausaalisuhde. Ylemmän tuloluokan ihminen ei muutu yhtäkkiä köyhäksi ja kouluttamattomaksi, jos hän vaihtaa uskontokuntansa islamiksi.

Arabimaiden sosioekonomisen tilanteen tämänhetkisistä syistä olisi aiheellista kirjoittaa oma kirjoituksensa, mutta aiheesta on hiljattain ilmestynyt laaja ja perusteellinen UNDP:n raportti, joka antaa aiheesta riittävän kattavan kuvan ja joka jokaisen aiheesta kiinnostuneen tulisi lukea.

Raportista käy ilmi varsin selvästi, että sosioekonomisten ilmiöiden kuten työttömyyden, köyhyyden, koulutustason tai väestönkasvun selittämisessä pelkkään islamiin nojaaminen ei toimi.

Raportin tiivistelmä

Koko raportti

Raportin numero- ja tilasto-osio


***

Palatkaamme valistusajatteluun: jos MENA+ Gulf- maissa eletään valistusaikaa, mitä konkreettista näiden maiden lainsäädännössä tai politiikassa on tapahtunut 2000 – luvulla, joka kertoisi tämän valistusajattelun läpimurroista?

Naisten oikeuksien osalta täytynee mainita tietysti naisten äänioikeus Kuwaitissa 2005 ja viimekeväiset parlamenttivaalit, joissa Rola Dashti, Massouma Mubarak, Salwa Al-Jassar sekä Aseel Al-Awadhi pääsivät maan ensimmäisinä naisina parlamenttiin.

KATSO ROHKEAT KUVAT KUWAITILAISISTA NAISPARLAMENTAARIKOISTA!

Iivimassologiikan mukaan Rola Dashti ja Aseel Al-Awadhi eivät ole alistettuja koska heillä ei ole huivia.

Aikaisemmin mm. ministerinä toiminut Mubarak on huivinsa vuoksi varmaankin alistettu ja orjan asemassa, kuten myös professorina orjan asemassa työskennellyt Al-Jassar, koska hänelläkin on huivi päässä. En tosin tiedä mikä ja kuka heitä alistaa enemmän kuin Dashtia ja Al-Awadhia, mutta kyllä heitä jokin alistaa kun heillä on ne huivit. Heiltä pitäisi varmaan kieltää huivin pitäminen - sen jälkeen he eivät olisi enää alistettuja, ja he voisivat pukeutua itse haluamallaan tavalla, kun valtio määräisi sopivan pukeutumistyylin.

Totta puhuen, erilaiset huivikiellot ovat omituinen, virallista Saudi-Arabiaa muistuttava eurooppalainen poikkeama valistusajattelusta, koska niissä puututaan yhteen keskeisimmistä valistusajattelun aikaansaamista pilareista – omantunnon ja henkilökohtaisen valinnan vapauteen.

Mikäli naisten vapaudesta ollaan huolissaan, olisi mielestäni parempi keskittyä itse asiaan – indoktrinaation, perheissä tapahtuvan pakottamisen ja vihapuhunnan vähentämiseen ja koulutuksen lisäämiseen – ei toisten ihmisten, heidän valintojensa ja ulkonäkönsä arvostelemiseen heitä itseään kuuntelematta.

Yleensä jostain asiasta huolestunut eurooppalainen valtio perustaa huolestuttavaa asiaa – kuten huumeidenkäyttöä, ääriajattelua tai rattijuoppoutta - koskevan tietoisuuskampanjan, jolla ajatellaan olevan terveyttä ja tietämystä edistävää vaikutusta. Valistuneen yksilön uskotaan tekevän viime kädessä itse oikean henkilökohtaista elämäänsä koskevan päätöksen, koska hän ymmärtää huumeettoman, rattijuopottoman ja vihapuheettoman maailman arvokkuuden.

Suoranaisiin kieltoihin turvaudutaan vasta viimeisenä vaihtoehtona, kun sallimisen, esimerkiksi huumeiden välittämisen, 5 promillen humalassa ajamisen tai tappamisen, tiedetään aiheuttavan suurella todennäköisyydellä jollekulle suoraa inhimillistä tuskaa. En oikein ymmärrä, millä tavalla musliminaisten valinnanvapauden rajoittaminen edistäisi kenenkään valinnanvapautta.

Koko huivikalabaliikki tuntuu suhteellisuudentajun puutteen ja älyllisen epärehellisyyden riemuvoitolta, jolla ei saada aikaan mitään muuta kun vain ilmaista mainosta ääri-islamisteille ja muille tilanteen hyväksikäyttäjille, jotka pääsevät propagoimaan kuinka ”tekopyhä” ja ”sortava” länsi heitä kohtaan on.

***

Palatkaamme takaisin valistusajattelun konkreettisiin tuloksiin. Vuoden 2009 alussa Saudi-Arabian kuningas Abdullah erotti maan hallituksesta joukon äärikonservatiiveja sekä myös äärikonservatiivisen korkeimman oikeuden puheenjohtajan, ja maahan asetettiin ensimmäistä kertaa naisministeri.

Vuonna 2004 Marokossa saatiin läpi miesten ja naisten tasa-arvoa perheoikeudessa edistävä perhelainsäädäntö, joka puutteineenkin on merkittävä edistysaskel Maghreb-maissa.

Marokkokin on tietysti vain yksittäistapaus, kuten myös kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyvän lainsäädäntöuudistuksen tehnyt Syyria.

Bahrainissa taas asetettiin avioliiton minimi-ikäraja vuonna 2007 laajan ja yhä jatkuvan debatin jälkeen. Konservatiivit haluavat peruuttaa lakiuudistuksen, kun taas naisjärjestöt haluavat nostaa naisten avioliiton minimi-ikärajan 15 vuodesta 18 vuoteen kuten miehillä.

Kuten mainittua, valistusajalle ovat tyypillisiä jatkuvat kamppailut, edistysaskeleet ja takapakit, ja edellä mainituissa maissa näitä on odotettavissa ja tapahtunutkin. Ei ole mitään syytä korostaa tai vertailla edistysaskeleita ja takapakkeja, koska molempia tapahtuu.

Olennaista on tiedostaa se, että niin reformipyrkimyksissä kuin konservatiivisluontoisissakin kannanotoissa käytetään uskontoa voimavarana. Erityisen näkyvää se on tällä hetkellä Iranissa, jossa korkein uskonnollinen johtaja, ajatolla Ali Khamenei suojelee suojattiaan Mahmoud Ahmadinejadia, kun taas oppositiossa äänekkäänä toimijana on ollut aikoinaan Khomeinin perijäksikin kaavailtu mutta sittemmin syrjään joutunut ajatolla Muntazeri ja hänen lähitiiminsä, mukaan lukien entinen presidentti ja uskonnollinen oppinut Mohammed Khatami.

Edellä mainittujen esimerkkien ja linkkien valossa tulisi jo olla itsestäänselvyys, että ei ole olemassa mitään yhtä “islamilaista ajattelua ja argumentointia” eikä toimintaakaan.

***

Christian Gotthilf Salzmann kirjoitti valistuksesta vuonna 1787 näin: ”monet luulevat valistuksen tarkoittavan kampausta tai ranskalaista vaatepartta; toiset taas, että siinä on kyse Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen pilkasta. Olenpa tavannut nuoren tolvanan, joka piti itseään valistuneena, koska osasi pälpättää ranskaa.”

Valistuksen avain ei ollut uskonnosta tai uskonnollisuudesta luopumisessa eikä viinilasien kilistelyn taitojen kehittymisessä. Neuvostoliitossa yritettiin uskonnollisuudesta luopumista, mutta tuloksena oli vain korvikejumaluutta ja vääräoppisten vainoja. Ennemmin valistuksen ytimenä oli nimenomaan riippumattoman järjenkäytön lisääntyminen: sen tajuaminen, että järki, hyvä ihmisyys ja sivistys eivät löydy kirjaopeista tai mestarin seuraamisista, vaan ihmisen omasta kyvystä soveltaa erilaisia oppeja arvostelukykynsä, päättelykykynsä ja suhteellisuudentajunsa avulla muuttuvaan ympäristöön, yleensä toisia kuunnellen ja arvioiden.

Niinpä nykyisessäkin valistuvan islamin maailmassa tärkeintä ei ole niinkään islamilaisuuden tai islaminuskon vähentäminen, vaan se että ihminen voi kokea olevansa samanaikaisesti sekä hyvä muslimi että toisten uskontoa tai uskomattomuutta, omaatuntoa ja ihmisoikeuksia kunnioittava ihminen. Tällainen ajattelu etenee, mikäli ihminen voi samastua niihin ihmisiin, jotka puhuvat valistuksen ja ihmisoikeuksien arvoista. Valistus ei etene, mikäli ”me” hoidamme ihmiskuvamme ja arvojemme markkinoinnin toisten ihmisten suuntaan Mr. Beanin ja Tony Halmeen taidoilla, näyttäen juuri siltä veren- ja rahanhimoiselta karikatyyriltä mikä löytyy useiden islamistien propagandavideoista.

Maajid Nawaz, entinen Hizb-ut-Tahrir- vihajärjestön johtohahmo, nykyinen Quilliam Foundation counter-extremism think thankin johtaja, kirjoitti taannoin the Independent – lehden artikkelissaan ”We must stop giving fodder to the fanatics”, kuinka islamin ilmiöiden erotteluun kykenemätön ”terrorismin vastainen toiminta” toimii ilmaisena propagandana ääri-islamisteille.

Terroristeille on välttämätöntä saada ”länsi” näyttämään ylimieliseltä, syrjivältä, pompottelevalta, väkivaltaiselta siirtomaaisännältä, joka ryöstää öljyt, ripottelee päälle pommeja, raiskaa ja murhaa Irakissa, kiduttaa Guantanamossa, ampuu ohjuksen häihin Afganistanissa, nuolee Länsirantaa miehittävää ja Gazaa saartavaa Israelin hallitusta, käy bisnestä Hosni Mubarakin ja Muammar Gaddafin kaltaisten ääliödespoottikiduttajien kanssa, mutta samalla uhkaa toisia maita sotilasiskuilla löyhän tekopyhän demokratia- ja ihmisoikeusretoriikan säestämänä. Tämän kuvan rakentamista vain edistää se, että ääri-islamistin on mahdollista nähdä tavallisen ”lännen väen” halveksuvan ihmisiä heidän uskontonsa perusteella, vastustavan islaminuskoisten ihmisten lisääntymistä ja heidän uskonnonvapautensa toteutumista.

***

Ihminen omaksuu yleensä parhaiten näkemyksiä henkilöltä, jota hän ei pidä luotaantyöntävänä ja ärsyttävänä. Vaikka päälle sylkevä, niskalenkkiin ottava ja ties miksi haukkuva ihminen sanoisi välillä asiaakin, häntä ei haluttaisi kuunnella epäsymmetrisen valta-aseman vuoksi.

Lisäksi ihminen saa tietoa toisista ihmisistä parhaiten ihmisiltä itseltään. Toisen käden kautta kerrotut tarinat muuttuvat matkan varrella tunnistamattomiksi.

Mikäli islamista ja elämästä halutaan oikeasti saada riippumatonta tietoa, ihmisen on jalkauduttava tavallisten ihmisten pariin, ja huuhdottava alkuun niin yltiöpositiiviset kuin –negatiivisetkin ennakkoajatuksensa toisenlaisista ihmisistä. Mikäli ihmisen halutaan aidosti omaksuvan itselle tärkeitä arvoja ja ajatuksia, on hänet tunnettava yleensä henkilökohtaisesti. Mikäli luottamusta ja hyvää suhdetta toiseen ei ole, ei asioista tule mitään.

Esimerkiksi seuraavien linkkien kautta voi löytää uusia kontakteja, arkitietoa ja toimintamahdollisuuksia.

http://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/helsinki-uusimaa/toolo/toimintaryhmat/fi_FI/papupata/

http://www.mylly.eu/

https://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/helsinki-uusimaa/ita-helsinki/Osaston_toimintaryhmat/Monikulttuurisuus/fi_FI/Lasten_laksykerho/

http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11884;124689

http://www.miessakit.fi/fi/vieraasta_veljeksi


***

Kuitenkin arjessa eteen tulevien ilmiöiden haarukoimisessa ja mittasuhteisiinsa laittamisessa eivät pelkät arkikontaktit riitä.

Tässä kirjallisuutta, joka voi auttaa haarukointitaitojen kehittymisessä:

Tuomas Martikainen, Tuula Sakaranaho ja Marko Juntunen (toim.): Islam Suomessa – muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. SKS 2008

Tom Kankkonen: Islam Euroopassa. Edita 2008

Marja Tiilikainen: Arjen Islam – somalinaisten elämää Suomessa. Vastapaino 2003

Marko Juntunen: Islamin arki – maailma marokkolaisin silmin. Ajatus 2005

Hannu Juusola & Heidi Huuhtanen (toim.): Uskonto ja politiikka lähi-idässä. Gaudeamus 2002

Web- kirjallisuutta:

ISIM Review

BBC Religion&Ethics

World Religion Watch

Euro-islam.info

Islam and Islamic Studies Resources (Department of Religion, University of Georgia)

Viitteet:

Dassetto, Felice & Nonneman, Gerd: Islam in Belgium and the Netherlands: Towards a Typology of Transplanted Islam. Teoksessa Gerd Nonneman, Tim Niblock and Bogdan Szajkowski (toim.): Muslim Communities in the New Europe, 187-217. Berkshire: Ithaca Press 1996

Kouros, Kristiina: Islamilaisen perhelainsäädännön ja Suomen lain suhteesta. Teoksessa Tuomas Martikainen, Tuula Sakaranaho ja Marko Juntunen (toim.): Islam Suomessa - muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa, 182-200. Helsinki: SKS 2008


torstaina, heinäkuuta 02, 2009

Pari sanaa laittomasta siirtolaisuudesta

Blogiin tuli useampaa seikkaa käsittelevä kommentti nimimerkiltä Katselija. Teen siten, että käsittelen kutakin kommentissa esiintuotua kohtaa erillisessä kirjoituksessa luettavuuden helpottamiseksi.

Jo 1990-luvun vaihteessa Paul Kennedy kirjoittaessaan kirjaa Uuden vuosituhannen haasteet arvioi, että kun Ranskassa kiisteltiin ”meluavien ja haisevien” arabien ongelmasta, Ranska oli jo tosiasiassa menettänyt rajojensa hallinnan. Afrikassa ja Lähi-idässä on valtava väestöpaine: ihmisiä kaikin keinoin, laillisesti ja laittomasti koettaa keinotella itsensä Eurooppaan; prosessia osaltaan pyörittää ihmiskauppabisnes ja siitä mittaavat etunsa myös monenlaiset pakolaisauttajat. En tahdo saada kokonaisuudesta ymmärrystä: on sekavia käsitteitä, osittais- ja puolitotuuksia. Jos väestöpaineen aiheuttama kokonaisuus ei ole hallinnassa, olisi kiva tietää edes se; jos se on hallinnassa, lukisin mielelläni tuota tilanteenhallintaa luonnehtivia kirjoituksia.

Maahanmuuttopoliittiset käsitteet ovat hyvin selkeitä, koska ne täytyy määritellä yksiselitteisesti lainsäädännössä ja sopimuksissa. Vaikka esim. pakolaisen määritelmä on erilainen Geneven pakolaissopimuksessa kuin Afrikan Unionin pakolaissopimuksessa, ei asialla ole EU:n tai Suomen kontekstissa epäselvyyttä. EU:ssa toimitaan Geneven pakolaissopimuksen määritelmän mukaisesti, ainakin teoriassa. Apua käsitteiden opetteluun löytyy esimerkiksi näistä paikoista: 1, 2, 3, 4, 5, 6.

Inhimillinen arjen todellisuus on käytössä olevaa maahanmuuttopoliittista termistöä monimutkaisempi, ja eteen tulevat ihmiset eivät ole yleensä ahdettavissa suoraan säädöksissä esiin tuleviin määritelmiin. Tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.

”Monenlaiset pakolaisauttajat” on kylläkin epäselvä termi, enkä tiedä mihin toimijoihin tällä viitataan. Itsestään selvää on, että niin UNHCR, ECRE, Pakolaisneuvonta Ry kuin muutkin vastaavat toimijat ovat sääntömääräisesti voittoa tavoittelemattomia toimijoita, jotka eivät ”mittaa etuaan” (mitä tälläkin tarkoitetaan) varsinkaan ihmiskaupasta. Ne tekevät tärkeää työtä, jolla taataan esimerkiksi laadukas tieto lähtömaan oloista ja muuttoliikkeistä, tehdään vaarallista työtä lähtöalueilla (UNHCR) sekä taataan oikeudenmukaisempi turvapaikkakäsittely oikeusavun ja neuvonnan keinoin (Pakolaisneuvonta Ry). Näiden toimijoiden syyttäminen ”edun mittaamisesta” ilman minkäänlaisia perusteluja voidaan perustellusti nähdä muodikkaaksi maahanmuuttajavastaiseksi puolitotuuksien sekavaksi heittelyksi.

Euroopan Unioni vetää puoleensa ihmisiä ympäri maailmaa. On silti liioittelua väittää että sen koommin Ranska kuin mikään muukaan EU-maa olisi menettänyt rajojensa hallintaa, vaikka laittomia rajanylityksiä, luvatonta maassaoloa, laitonta maahantulon järjestämistä, ihmiskauppaa, perusteettomia käännytyksiä, viisumiajan ylityksiä, viranomaisten harhautusyrityksiä ja ”oikeudettomien” ja/tai ”paperittomien” aseman hyväksikäyttöä tapahtuukin yhä enemmän.

Liikkumisen lisääntymisen, viestinnän ja kontaktien saannin helpottumisen ja liikenneyhteyksien kehittymisen myötä on selvää, että liikkuvuuteen liittyvä rikollisuus kasvaa. Uudenlaisessa, globaalimmassa yhteiskunnassa on uudenlaista, globaalia rikollisuutta, jonka kanssa puljaaminen vaatii myös globaalia yhteistyötä. Rikollisuuden ilmenemisestä ei voi päätellä sitä, että sitä ei kyettäisi kontrolloimaan.

Laiton siirtolaisuus , 2, pitää sisällään ennen kaikkea kolme muotoa:

1. Maitse, meritse tai ilmateitse tapahtuva, joko ilman matkustusdokumentteja tai väärennetyillä matkustusdokumenteilla tai muutoin viranomaisia harhauttamalla tapahtuva luvaton maahantulo ja/tai oleskelu. Tähän liittyy olennaisesti myös laittoman maahantulon avustaminen ja fasilitointi, esimerkiksi ihmissalakuljetus ja ihmiskauppa. On myös muistettava, että turvapaikanhakija EI ole laiton siirtolainen, vaikka hän olisikin tullut maahan laittomasti. Hän hakee kansainvälistä suojelua, ja oleskelu on laillista koko turvapaikkaprosessin ajan.

2. Lallisesti hankitun viisumin määräajan ylittäminen tai viisumissa mainitun oleskelutarkoituksen muuttaminen ilman viranomaisten hyväksyntää

3. Viimeisen kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen tapahtuva ”maan alle” meneminen

Rajojen hallinnasta kertoo osittain se, että EU:n vetotekijöihin nähden laillisen ulkorajaliikenteen luvut ovat murskaavia suhteessa laittomiin rajanylityksiin. Haluan korostaa sanaa osittain, koska laillisin perustein tapahtuneen rajanylityksen jälkeen ihminen voi muuttua laittomaksi siirtolaiseksi esimerkiksi viisumin umpeuduttua. Ja jälleen esimerkiksi turvapaikanhakija on voinut tulla maahan laittomasti (usealle tämä on ainut vaihtoehto) mutta oleskella maassa laillisesti turvapaikanhakijana hakuprosessin ajan (ja mahdollisen myönteisen päätöksen jälkeen oleskeluluvalla; vuonna 2008 Suomen turvapaikkapäätöksistä 39% johti oleskelulupaan, vuonna 2007 44%).

Esimerkiksi Britanniassa pelkästään Heathrown (67,054,745 matkustajaa 2008) ja Gatwickin (34,205,887 matkustajaa 2008) lentokenttien sekä Doverin sataman (16 miljoonaa matkustajaa, 700 000 rekkaa, 1.6 miljoonaa henkilöautoa ja moottoripyörää sekä 118 000 bussia) vuotuiset laillispohjaiset liikenteet ylittävät moninkertaisesti laittomien rajanylitysten määrän, kun tiedetään että Britanniassa on tällä hetkellä kokonaisuudessaan arviolta 618 000 laitonta siirtolaista.

Vuonna 2008 Britanniasta poistui maan rajavalvontaviranomaisten mukaan yli 66 000 laittomasti maassa oleskellutta ihmistä, ja Doverin sataman kautta kulkeneista rekoista poimittiin 1200 laitonta siirtolaista.

Suomesta lienee hyvä tietää ainakin seuraavat laittoman siirtolaisuuden hallintaan liittyvät seikat, jotka liittyvät myös Eurooppaan (Sisäministeriön rajaturvallisuusraportista):

- Laiton maahantulo Euroopan unionin alueelle on jatkunut voimakkaana ja siihen liittyy yhä enemmän kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, kuten ihmissalakuljetusta ja ihmiskauppaa. EU:n laajentuminen ei ole kuitenkaan toistaiseksi lisännyt ihmissalakuljetusta ja laitonta maahantuloa Suomeen ja Suomen kautta muualle EU:n alueelle. Vuonna 2007 havaittiin 76 laittoman maahantulon järjestämistapausta mukaan lukien törkeät tapaukset. Laittomasti maahan järjestettyjä henkilöitä todettiin aiempaa vähemmän, kaikkiaan 545 henkilöä. Laittoman maahantulon järjestämisestä annettiin vuonna 2007 10 tuomiota ja törkeästä tekomuodosta kuusi tuomiota. Vuonna 2007 käännytettiin yhteensä 1 913 henkilöä (rajalla 1 264, sisämaassa 100 ja Maahanmuuttoviraston päätöksellä 549), mikä on aiempaa selkeästi vähemmän. Karkottamispäätöksiä tehtiin 129. Rikoslain rikkomuksia todettiin ulkorajalla 1 007 kpl, yleisimpinä liikennejuopumukset ja väärennykset.

- Laittomassa maahantulossa hyödynnettiin edelleen väärennettyjä tai väärin perustein hankittuja tai toiselle henkilölle myönnettyä matkustusasiakirjoja. Vuonna 2007 todettiin 106 väärennettyä matkustusasiakirjaa. Tapauksiin liittyy lähes aina jonkinasteista organisoitua rikollista toimintaa. Matkustusasiakirjoihin liittyvien väärinkäytösten ja aitojen asiakirjojen puuttumisen seurauksena henkilöllisyys jää usein epäselväksi, mikä aiheuttaa ongelmia maahanmuuttohallinnon ja rikostorjunnan näkökulmasta.

- Aikaisempien vuosien tapaan laittoman maahantulon tapausten pääosa ulkorajaliikenteessä paljastettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla. Ulkorajaliikenteessä havaitut maahan laittomasti tuodut ovat pääsääntöisesti lähtöisin Kaukoidästä, Lähi-Idästä ja entisistä IVY-maista ja heille on järjestetty väärennetyt matkustusasiakirjat. Tapauksissa Suomi on yleensä kauttakulkumaa muualle EU:n alueelle ja Pohjois-Amerikkaan, joissa muun muassa luvaton työnteko on helpompaa kuin Suomessa. Järjestäjille järjestelypalkkioista koituva rikoshyöty on ollut merkittävä.

- Suomeen suuntautuu laitonta maahantuloa karkeasti jaoteltuna kolmesta suunnasta: Venäjältä, Kaukoidästä ja sisärajan yli. Maantieteellisen etäisyyden merkitys on vähentynyt ja Suomen houkuttelevuus laittoman maahantulon läpikulkumaana kaukaisemmistakin maista on voimistunut liikkumisen lisääntymisen ja liikenneyhteyksien kehittymisen myötä.

- Vuonna 2007 Rajavartiolaitoksella ja poliisilla oli 17 Suomen ulkomaanedustustoihin Kiinassa, Venäjällä, Baltian-maissa ja Espanjassa sijoitettua yhdyshenkilöä, joiden toimenkuvaan kuuluu muun muassa laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjunta yhteistyössä ulkomaanedustustojen ja liikenteenharjoittajien kanssa. Esimerkiksi Rajavartiolaitoksen ja EU maiden ILO/ALO (Immigration/Airport Liaison Officer) yhdyshenkilöiden yhteistoiminnalla Pekingissä on kuukausittain estetty 100–150 Suomeen, muihin EU-maihin tai Pohjois-Amerikkaan laittomasti pyrkivän henkilön matka. Myös tullilla oli vuonna 2007 kolme yhdyshenkilöä ulkomailla.

- Suomen viisumihakemusten määrät ovat kasvaneet huomattavasti. Vuonna 2005 viisumia haki 421 000 henkilöä, vuonna 2006 hakijoita oli 585 000 ja vuonna 2007 jopa yli 700 000. Vuoden 2007 osalta kielteisen päätöksen sai noin 15 000 hakijaa, joista 12 000 sillä perusteella, että heidän arvioitiin jäävän luvattomiin töihin Schengen-alueelle. Viisumien ja niiden voimassaoloajan väärinkäyttö on yleistynyt ja edustustojen tehtävä viisumihakemusten käsittelyssä on entistä vaativampi. Globaali trendi on maahantulon naamioiminen näyttämään lailliselta siten, että kaikki maahantuloedellytykset ovat rajanylityshetkellä kunnossa. Viisumia haetaan hyväksyttävässä matkatarkoituksessa, mutta hakijan ei ole tarkoitus palata kotimaahansa matkan jälkeen, vaan jäädä luvattomiin töihin Suomeen tai toiseen jäsenmaahan. Viisumiharkinnan painotukset ovatkin muuttuneet maahantulon edellytysten arvioinnista paluun arvioinniksi.

- Maahantuloa ja maassa oleskelua koskevia säännöksiä pyritään yhä enemmän kiertämään ns. laillisia maahanmuuttokanavia hyödyntäen. Näennäisesti laillinen maahantulo- tai maassa oleskeluoikeus saadaan aikaan väärillä perusteilla ja viranomaisia harhauttamalla (salaamalla tietoja, antamalla vääriä tietoja, asiakirjaväärennöksillä jne.). Tämä ilmenee viisumien väärinkäytön lisäksi muun muassa opiskelu- ja työlupajärjestelmän, perheenyhdistämismenettelyn (mm. lumeavioliitot) sekä turvapaikkamenettelyn väärinkäyttönä.

- Laittoman maahantulon ja sen järjestämisen pääreitit Suomeen kulkevat kuitenkin edelleen sisärajojen yli. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2006 kolmena ajanjaksona palautetut sisärajatarkastukset osoittivat, että sisärajojen yli liikkuu runsaasti henkilöitä, joiden oikeus liikkua maasta toiseen tai oleskella Suomessa tai Schengen-alueella on tavalla tai toisella laitonta tai rajoitettua. Havaintoja saatiin myös turvapaikkaprosessin sekä etuuksien väärinkäytöstä tukeutumalla samanaikaisesti eri Pohjoismaiden sosiaalitukijärjestelmiin eri henkilöinä. EU:n ja Schengen-alueen laajennuttua ja laajentuessa yhä edelleen entistä suurempi osa EU-alueella luvattomasti oleskelevista henkilöistä tavataan sisämaassa. Esimerkiksi Schengen -alueelle maahantulokiellossa olevia henkilöitä tavataan Suomessa enemmän sisämaassa ja maastalähtötarkastuksissa kuin ulkorajalla tehtävissä maahantulotarkastuksissa.

Ihmissalakuljetukseen liittyy myös ihmiskauppaa, ja tästä ilmiöstä ja sen ehkäisystä kiinnostuneiden kannattaa lukea esimerkiksi Trafficking in persons- vuosiraportteja.

Kullakin EU- maalla on siis omat hallinnan menetelmänsä laittoman siirtolaisuuden, ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen suhteen. Ilmiön ylirajaisen ja globaalin luonteen vuoksi olisi toivottavaa, että EU-maiden yhteistyö olisi mahdollisimman tiivistä ja käytännöt maahantulon kontrollissa mahdollisimman yhteneväiset, koska esimerkiksi politiikkamuutokset yhdessä maassa vaikuttavat myös muihin EU-maihin.

Lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että kenenkään oikeusturva sekä mahdollisuus hakea turvapaikkaa ei heikkene kun laittoman siirtolaisuuden hallinnan keinoja kehitetään. Jos ihmiselle ei jätetä edes mahdollisuutta jättää turvapaikkahakemusta, ei voida tietää onko henkilöllä aidot perusteet kansainväliselle suojelulle vai ei, ja lisäksi liian tiukka laillisten väylien tukkiminen on ilmaista mainosta ihmissalakuljettajille. Hehän voivat sanoa:"et kuitenkaan pääse maahan laillisia keinoja käyttäen kun et voi edes jättää hakemusta, käytä siis meidän palvelujamme".

Lisäksi turvapaikanhakuprosessin tarkoituksena tulee olla mahdollisimman oikeudenmukainen ja kattava suojeluntarpeen arviointi eikä mahdollisimman nopea tekosyiden löytäminen palauttamista varten. Maasta poistaminen tulee toteuttaa inhimillisesti eikä näin.

Valitettavasti ECRE:n raportoima yksittäistapaus Britannian Sudaniin palauttamasta turvapaikanhakijasta, Adam Osman Mohammedista, joka murhattiin lähes välittömästi paluun jälkeen, ei ole ainut yksittäistapaus.